VIIDES LUKU.
Sillävälin Psyke harhaili sinne tänne, yöt päivät puolisoaan etsiskellen, levotonna mielessään, mutta sitä palavammin haluten, joskaan ei vaimon imarteluilla suuttunutta lauhduttaa, niin ainakin orjan rukouksilla häntä lepyttää. Silloin hän näki edessään jyrkän vuoren huipulla temppelin ja virkkoi: "kunpa vain ei tuolla minun herrani asustaisi?" Kohta hän sinne suuntaa joutuisat jalkansa, joita, vaikka alituisista vaivoista olivat vallan uuvuksissa, kiihotti toivo ja kaiho. Hän kiipee korkeiden harjujen yli ja lähestyy pyhiä sijoja. Siellä hän näkee vehnän- ja ohrantähkiä, toiset läjässä, toiset seppeleiksi solmittuina. Oli siellä myös sirppejä ja kaikkia muitakin elonleikkuuvehkeitä, mutta kaikki hajallaan maassa, huolimattomasti yhteen sotkettuina ja elomiesten käsistä umpimähkään viskattuina, niinkuin tapa on puolipäivän helteessä. Kaikkia näitä kaluja Psyke visusti järjesteli ja asetti kunkin erikseen oikeaan paikkaansa, nähtävästi arvellen, ettei pitänyt laiminlyödä minkään jumalan pyhättöjä ja menoja, vaan koettaa saavuttaa kaikkien hyvänsuovaa sääliä.
Hänen tätä huolellisesti ja uutterasti puuhatessaan, yllättää hänet armas Ceres ja huudahtaa heti kaukaa: "mitä, eikö tuo ole säälittävä Psyke? Kautta koko maanpiirin Venus tuskallisesti etsien ja sielussaan raivoten hakee jälkiäsi, pyytää sinua mitä ankarimmin rangaistavaksi ja vaatii jumaluutensa kaikkien voimien takaa kostoasi. Mutta sinäkö tässä hoidatkin minun askareitani ja ajattelet muuta kuin omaa pelastustasi?"
Silloin Psyke, heittäytyen jumalattaren jalkojen juureen ja kyyneltulvalla kostuttaen hänen jalkateriään sekä hiuksillaan maata laasten, moninkertaisin rukouksin anoi armoa: "kautta viljaatuottavan oikean kätesi, kautta hilpeitten leikkuumenojesi, kautta vasujesi vaiteliasten salaisuuksien, kautta louhikäärmepalvelijaisi siipivaunujen, kautta Sisilian turpeen vakojen, kautta ryöstäjärattaitten ja maan, joka pitää mitä sille uskottu on, kautta Proserpinan valottomien häiden ynnä poistumisen ja tyttäresi valoisan löytämisen ynnä palaamisen, kautta kaiken sen muun, minkä äänettömyydellään verhoo attikalaisen Eleusiin pyhättö — auta säälittävää Psykeä, joka sinulta turvaa anoo. Salli minun vain muutamia päiviä piillä tuossa tähkäläjässä, kunnes mahtavan jumalattaren riehuva kiukku jonkun ajan kuluttua mahdollisesti lientyy tai ainakin minun pitkällisestä vaivasta uupuneet voimani levosta virkistyvät".
[Eleusiin mysterioissa kohdistui jumalanpalvelus etupäässä Demeteriin (lat. Ceres) ja hänen tyttäreensä Persefoneeseen (lat. Proserpina) sekä Iakkhokseen. Kulttitarun mukaan oli Tuonelan valtias Hades (lat. Pluto) ryöstänyt vaunuihinsa Persefoneen, kun tämä leikitteli Sisiliassa kukkanurmella, ja vienyt hänet valtakuntaansa; siellä täytyi hänen sitten muka oleskella toinen puoli vuotta Tuonelan kuningattarena, mutta sai viettää toisen puolen maan päällä äitinsä luona. Tähän taruun perustuvia kohtauksia esitettiin muun muassa yllämainituissa mysterioissa draamallisessa muodossa. Menoihin kuului myös erään salaperäisen vasun näyttäminen, jossa säilytettiin pyhiä symbolisia esineitä. — Vihdoin kuului Eleusiissä palveltujen olentojen joukkoon myös Triptolemos, joka tarun mukaan louhikäärmevaunuissa kulkien opetti ihmiskunnalle maanviljelystä.]
Ceres vastaa: "kyyneliset rukouksesi kyllä minua liikuttavat, ja haluan sinua avustaa, mutta en tahdo joutua huonoihin väleihin sukulaiseeni, jonka kanssa olen vanhassa ystävyyden liitossakin ja joka sitäpaitsi on kelpo nainen. Lähde siis heti pois tuosta temppelistä ja kiitä onneasi etten ole sinua pidättänyt ja vanginnut". — Kun Psyke vastoin toivoaan näin oli työnnetty pois, niin hän kahdenkertaisen murheen masentamana jatkaa matkaansa takaisin ja näkee edessään alla olevan alhon puolihämärässä lehdossa taidokkaasti rakennetun pyhätön, ja koska hän ei tahtonut jättää käyttämättä mitään, jos kuinkakin epätietoista keinoa, joka veisi parempaan toivoon, ja halusi kääntyä minkä jumalan armon puoleen hyvänsä, hän lähestyy pyhää ovea.
Hän näkee puiden oksissa ja ovenpieluksissa riippumassa kallisarvoisia lahjoja ja vaatekappaleita kultakirjaimineen, jotka, samalla kuin todistivat kiitollisuutta jonkun onnellisen tapahtuman johdosta, ilmaisivat sen jumalattaren nimen, jolle ne olivat vihityt. Silloin hän polvistuen ja käsin tarttuen lämpimään alttariin kuivi kyyneleensä ja rukoili näin: "oi Juno, sinä suuren Jupiterin sisar ja puoliso, joko sinä sitten vallitset vanhoja pyhättöjä Samoksessa, joka yksin kerskaa synnystäsi, ensi itkustasi ja ruokostasi, tai vierailet ylevän Kartagon muhkeissa asumuksissa, Kartagon, joka palvoo sinua leijonavaunuissa taivaalla kulkevana impenä, tai hallitset Argoksen kuulua kaupunkia rantamilla Inakoksen, joka sinua Jyrisijän aviovaimoksi ja jumalten kuningattareksi mainitsee, sinä, jota koko Itä naimisjumalattarena kunnioittaa ja koko Länsi lapsenpäästäjäksi kutsuu — ollos äärimäisessä hädässäni 'Juno Pelastajatar' ja vapauta minut, moisten vaivain kestämisestä, uupunut kun olen, uhkaavan vaaran pelosta. Tietääksenihän auttelet pyytämättäkin vaarassa olevia äideiksi tulevia".
Hänen tähän tapaan rukoillessaan ilmestyi heti Juno koko jumaluutensa ylhäisessä arvokkuudessa ja sanoi oitis: "Kuinka mielelläni tahtoisin antaa suostumukseni anomukseesi, jos se lupaukseltani kävisi päinsä! Mutta vastoin miniäni Venuksen tahtoa, jota aina olen rakastanut kuin omaa tytärtäni, arkaluontoisuuteni ei salli minun suoda sinulle turvaa. Sitäpaitsi minua myös estävät lait, jotka kieltävät vastoin isäntien tahtoa ottamasta vastaan vieraita karkulais-orjia".
Tästäkin onnensa haaksirikosta säikkyneenä Psyke, joka ei enää voinut saavuttaa lentelevää puolisoaan, heitti kaiken pelastuksen toivon ja kysyi omilta ajatuksiltaan neuvoa näin: "mitä muita apuneuvoja vaivoissani saattaa enää koettaa tai käyttää, kun ei minua ole voinut hyödyttää jumaltenkaan apu, vaikka olisivat tahtoneetkin sitä antaa? Minne siis minun, moisiin pauloihin kietoutunut kun olen, tulee askeleeni suunnata ja mihinkä suojiin tai pimentoihinkin kätkeytyä ja siten paeta suuren Venuksen pääsemättömiä silmiä? Mikset siis vihdoin ota päälles miehen mieltä, sano urhoollisesti jäähyväisiä turhanpäiväiselle toivonkipinälle, vapaaehtoisesti antau valtiattaresi käsiin ja vaikkapa myöhäiselläkin nöyryydellä hänen riehuvia kiukunhyökkäyksiään laimenna? Kentiespä tulet tuolla äidinhuoneessa tapaamaan hänetkin, jota niin kauvan etsit?" Siten hän, valmiina epäilemättömään nöyryytykseen, ei paremmin, varmaan perikatoon, mietiskeli miten hänen tulisi alottaa rukoustaan.