13 KOHTAUS.
Edelliset. Hilja (Tulee).
Peltola (Einarille). A-autahan nyt vä-vähä. (Hiljalle) Jo-joko ne-neiti on lu-lukenut ki-kirjeeni?
Hilja. Jo luin.
Peltola. No, o-onko mi-minulla siis to-toivoa?
Hilja. Anteeksi, minun täytyy kieltää, olen luvannut mennä toiselle.
Peltola. To-toiselle! Ku-kuka o-on tu-tuo to-toinen?
Hilja. Einar Salmela.
Peltola. Ta-tahdotko sinä E-Einar riistää mi-mi-nulta mo-morsiamen?
Einar. Me olemme jo rakastaneet toisiamme kauan…
Hilja. En voi enään ketään toista rakastaa…
Peltola (Erikseen). Mi-mi-minä en siis saa häntä! (Ääneen) I-isä-vainajasi oli pa-ras ystäväni… en ta-tahdo pa-pahoitttaa hänen po-poikansa mi-mieltä… mi-minäkin sen ve-verran ymmärrän, e-että sinä olet so-sopivampi Hi-hiljalle. O-ottakaa mi-minun pu-puolestani toisenne ja o-olkaa o-onnelliset.
Einar. Kiitos, setä Peltola. Te olette jalomielinen!
(Pudistaa Peltolan kättä).
Hilja. Kiitos minunkin puolestani! Mutta vielä pyytäisin teiltä yhden palveluksen…
Peltola Mi-mikä se o-olisi?
Hilja. Pyytäisin teitä puhumaan puolestamme isälleni… tehän tunnette Einarin…
Peltola. Ky-kyllä! Pa-parempaa mi-miestä ei Hi-Hilja voi sa-saada. Teen vo-voitavani.
Hilja (On katsonut ikkunasta). Isä tulee!
Peltola. Jo-joko hän tulee, ky-kyllä minä pu-puhun…
Einar. Ja minä olen täällä!
(Riisuu kiireesti aamutakin ja myssyn ja panee ne tuolille.)
Hilja. Mene sinä minun huoneeseeni, Einar! (Peltolalle) Ymmärrättehän!
(Työntää Einarin edellään ulos perältä).
Peltola (Nauraa). Ha-hauskoja ve-ve-veitikoita, mu-mutta mi-minun tä-täytyy jä-jäädä vanhaksi pojaksi.
(Hilja tulee).
Hilja. Älkää sanoko isälle mitään! Hän ei saa tietää Einarin olevan täällä.
Peltola. Ky-kyllä y-ymmärrän!