III.
Kello kymmeneltä kuljeskeli kaksi norjalaista merimiestä, jotka taisivat vain hymyillä vastaukseksi kysymyksiin, joilla heitä ahdisteltiin, jakelemassa Rantatiellä seuraavia ilmoituslippuja:
HJALMARIN HAAKSIRIKKO UROSTEKO LLANDUDNOSSA
Joka täysi tunti klo 11, 12, 2, 3, 4, 5 ja 6 lähtee taatusti sama
PELASTUSVENE, joka pelasti
HJALMARIN MIEHISTÖN,
haaksirikkopaikalle miehistönään Simeon Edwards, Llandudnon vanhin pursimies, ja pelastetun aluksen merimiehiä, taatusti syntyperäisiä norjalaisia.
Simeon Edwards, perämies.
Meno- ja paluumatka, haluttaessa korkkivöitä ja pelastusköysiä käyttäen, 2 1/2 shillinkiä
AINOALAATUINEN TILAISUUS AINOALAATUINEN ELÄMYS
Huom.! — Pelastusveneen miehistön urhoollisuudesta on kirjoitettu koko kreivikunnan ja naapuripiirien sanomalehdistössä.
E.D. Machin.
Kello yhdeltätoista oli alhaalla rannassa kiihkeän utelias väkijoukko, jota varten Simeon oli laudoista ja paadesta laatinut sillan pelastusveneeseen. Muuan mies seisoi polviinsa asti vedessä ja auttoi matkailijoita lautoja myöten, ja Simeonin luottamusta herättävä parta otti heidät vastaan purren leveään syliin. Soutajilla oli päässään sadelakki ja heidät oli sidottu alukseen pelastusköysillä, ja nämä mukavuudet ynnä pelastusvyöt olivat myöskin pelottomien retkeläisten käytettävinä. Keulaan oli kiinnitetty paperi: "Oikeutettu kuljettamaan neljätoista henkeä." (Denry oli juuri käynyt lunastamassa virallisen luvan.) Mutta ainakin neljäkymmentä henkeä pyrki mukaan ensimmäiselle retkelle.
"Ei enempää!" kirkui Simeon juhlallisesti. Ja kahlaaja kapusi vedestä ja vene liukui tiehensä.
"Maksu, hyvä herrasväki!" kirkui Simeon.
Hän keräsi yhden punnan viisi shillinkiä ja kätki rahat hitaasti sinisten housujensa oikeanpuoleiseen taskuun.
"No nyt, pojat, antakaa luistaa!" hän komensi. Ja sitten hän sytytti harkitun huolellisesti piippunsa. Ja pelastusvene kiiti tiehensä.
Aivan lähellä lautasiltaa seisoi nuori mies huolimattomassa asennossa ja kasvoillaan ilme, joka tuntui sanovan: "Älkää suinkaan luulko, että tämä asia liikuttaa minua vähääkään." Hän tuijotti herkeämättä ulos ulapalle, kunnes pelastusvene kadonnut Pikku-Ormen nenitse, ja sitten hän kierteli rannalla hiekkalinnojen keskitse. Hänen sydämensä sykki mitä kiusallisimmalla tavalla. Jonkun ajan kuluttua hän alkoi taasen tarkastella merta Ja pelastusvene ilmestyi näkyviin ja suureni suurenemistaan ja saapui viimein sille kohtaa, mistä se oli lähtenyt, tällä kertaa kuitenkin laskien rantaan ylemmäksi, koska vuorovesi oli nousemassa. Ja Simeon astui maihin ensimmäisenä, ja hänellä oli kädessään pieni sinipunainen pelastusveneen malli, jossa hän helisteli rahoja.
"Muistakaa pelastusvene-rahastoa! Muistakaa pelastusvene-rahastoa!" hän lauloi juhlallisesti.
Jokainen maihin astuva matkustaja pudotti lantin sen aukosta.
Viidessä minuutissa oli pursi jälleen täynnä ja Simeon oli pistänyt taasen neljätoista puolikruunua taskuunsa.
Rannalla seisovan nuoren miehen huulet liikkuivat, ja hän mutisi:
"Se tekee neljättä puntaa! Tuhat tulimmaista!"
Päivällisajan koittaessa hän palasi P. Asaphin tielle, mutta ei voinut syödä. Hän voi vain toistella varsin hiljaa itsekseen: "Tuhat tulimmaista!"
Kaiken iltapäivää yltyi kilpailu pelastusveneen paikoista yhä kiihkeämmäksi ja vaarallisemmaksi. Denryn alus ei suinkaan ollut ainoa kuljettamaan väkeä hylkyä katsomaan. Kymmenittäin pursia oli nyt tässä liikehommassa, joka oli äkkiä saanut alkunsa sinä aamuna, koska meri oli silloin ensimmäistä kertaa myrskyn jälkeen verraten suopealla tuulella. Mutta toiset veneet ottivat vain sen, mitä pelastusvene jätti vietäväksi. Pelastusveneen taattu maine, taatusti norjalaiset soutajat (jotka vastasivat kysymykseen pahasti solkaten) ja Simeon itse; sadelakit, pelastusvyöt ja -köydet, yksinpä keräys pelastusvene-rahaston hyväksi retken päättyessä: kaikki nämä seikat loivat yhdessä lumon, jota Llandudno ei kyennyt vastustamaan.
Ja keräykseen nähden syntyi huomattava pulma. Pikku pelastusvene täyttyi, reiästä ei mahtunut enää ainoatakaan lanttia. Ja rahaston paikallissihteerillä oli avain. Pikalähetti sai viedä keräyslaatikon hänelle avattavaksi ja tyhjennettäväksi, ja sillä välin Simeon käytti sadelakkiaan keräystarkoitukseen. Tämä odottamaton tilanne teki voimakkaan vaikutuksen Illalla Denry sai kolmattatoista puntaa Simeon Edwardsin kädestä. Hän tyytyi kahteentoista ja lahjoitti anteliaasti ylijäämän urhoolliselle miehistölleen, joka oli myöskin saanut joukon juomarahoja. Iltapostissa saapui Ruthilta tuo kovanonnen sormus, kuten hän oli aavistanutkin. Hän oli juuri heittämäisillään sen mereen, kun päähän juolahti parempi ajatus ja hän pisti sen taskuunsa. Hän koetti yhä tuntea, että Ruth oli tuhonnut hänen elämänsä. Mutta hän ei voinut. Nuo kaksitoista puntaa, suureksi osaksi hopeata, painoivat niin raskaina hänen taskujaan. Hän sanoi itsekseen: "Tietenkään ei tätä voi iankaiken kestää!"