V.
Sillä välin oli Merkkitorven toimistossa (joka sijaitsi vajaan kolmen sadan kyynärän päässä, mutta toisella puolen Kruunu-aukiota) epäluulo syventynyt levottomuudeksi, kun hetket kuluivat ja Snapen sirkuskulkue jäi itsepintaisesti ilmestymättä Oldcastlen tien horisonttiin. Merkkitorvi olisi puhelimitse tiedustellut asiaa Snapelta, mutta eihän sirkukseen pääse koskaan puhelimitse. Lehdestä soitettiin silloin Oldcastlen asiamiehelle, joka kauan nahjusteltuaan vastasi, että vaunukulkue oli lähtenyt Oldcastlesta määrähetkellä ja kaikista merkeistä päättäen täysin terveenä ja ripeänä. Sitten Merkkitorvi lähetti sissejä pitkin Oldcastlen tietä kannustamaan kulkuetta, ja sissit palasivat tyhjin toimin. Pessimistit vilkaisivat jo sellaiseen mahdollisuuteen, että koko kulkue oli pudonnut kanavaan Cauldonin sillalta. Lehti painettiin, postikääröt Knypea, Longshaw'ta, Bursleyä ja Turnhilliä varten lähetettiin junaan; pojat odottivat; kellonosoittimet jakeluosastossa ihan kiitivät eteenpäin. Oli järjestetty siten, että suurimman osan numeroita ja varsinkin ensimmäiset numerot saisivat pojat myydä itse kullatuista vaunuista. Johtaja epäröi kamalan tuokion ajan ja päätti sitten, ettei käynyt enää odottaminen, vaan että poikien oli myytävä lehteä entiseen tapaansa katukäytävältä ja katuojasta. Eihän voinut tietää, mitä Päivälehdellä oli mielessä.
Ja sitten hyökkäsi Merkkitorven poikia kymmenittäin tiehensä paperikasoilla sälytettyinä, mutta he olivat masentuneita poikia; he olivat aikoneet ajaa kullatuissa vaunuissa päästäkseen kahlaamasta loassa. Ja melkein ensimmäiseksi he näkivät Kruunuaukiolla Jupiterin vankkurit kaikessa loistossaan Heiluttaen Merkkitorven lippuja; ja perässä oli toisia, vaunuja. Nyt he eivät enää hyökänneet; he kiitivät kuin katapultin lennättäminä ja laskeutuivat kuin kärpäset ajoneuvoihin. Eräät miehet tahtoivat välttämättä ottaa heiltä lehdet ja maksaa niistä paikalla. Pojat hämmästyivät; he joutuivat peräti ymmälleen, mutta heillä ei ollut tapana evätä rahaa. Ja niin lähti kulkue matkaan Knypen tietä pitkin oman torvisoittokunnan sävelten raikuessa ja satakunnan pojan hurratessa vankkureissa. Sitten mainitut miehet ryhtyivät varsin kummaan tekoon: he repivät alas kaikki Merkkitorven liput ja asettivat sijaan Päivälehden tunnusmerkit.
Niin että koko se suuri ja valistunut yleisö, joka laumoittain vaelsi kotiin päin Knypen jalkapallokilpailusta, sai nähdä Päivälehden juhlakulkueen Merkkitorven juhlakulkueen sijasta ja voi tuskin uskoa silmiään. Ja Päivälehtiä myytiin summittain vaunuista. Knypen asemalla kulkue teki kaarroksen ja palasi Hanbridgeen, ja lopulta, monenkertaisen triumfin jälkeen, se pysähtyi kaikkine Päivälehti-koristeineen Merkkitorven toimiston edustalle; ja Denry sukelsi esiin luolastaan. Denryn miehet kiitivät tiehensä tukut kainalossa.
"Ovat myöhästyneet puolitoista tuntia", sanoi Denry tyynesti eräälle Merkkitorven omistajista, joka seisoi katukäytävällä. "Mutta minun onnistui tuoda ne tänne. Minua halutti käväistä kiittämässä teitä siitä, että toimititte meidän pojille niin oivan kestityksen."
Puhelimet hymisivät kertoen uutisia samanlaisista Päivälehden juhlakulkueista Longshaw'ssa ja Bursleyssä. Eikä paikkakunnalla ollut ainoatakaan ensiluokkaista ravintolaa, missä ei olisi ihmetellen ihailtu tuon suurenmoisen vekkulin, Denry Machinin hävytöntä, voittamatonta julkeutta. Moni ennusti oikeudenkäyntejä, mutta siitä oltiin yksimielisiä, että Merkkitorvi oli aloittanut tuon julkeuskilpailun pyydystämällä satimeen Päivälehden pojat, jotta saisi vakuutetuksi pyhän rauhan toitotetulle juhlakulkueelleen.
Eikä Denry jättänyt vielä sittenkään Merkkitorvea rauhaan.
Päivälehden erikoisessa jalkapallonumerossa oli ensinnäkin ilmoitus, että Kaupunkiviisikon Päivälehti panisi toimeen Martinmessu-juhlia. Ja samana aamuna sai jokainen Yleisen säästöklubin jäsen kutsun näihin juhliin. Niitä oli kolme, ja ne vietettiin julkisilla paikoilla Hanbridgessä, Bursleyssä ja Longshaw'ssa. Ne kävivät tavalliseen Kaupunkiviisikon markkinain tyyliin, s.o.: niissä oli karuselleja, näyttelyitä, piparkakkumyymälöitä, keinuja, kilpailuja. Mutta kuhunkin tilaisuuteen oli järjestetty aivan uusi ja perin yksinkertainen huvitus. Siihen kuului sarja pieniä rautatien merkkilaitteita.
"Käykää esiin! Käykää esiin!" huusivat hoitajat. "Iskekää alas merkkilaite! Saatte paketin Turkin makeata. Iskekää alas merkkilaite!"
Ja kun merkkilaite oli isketty alas, huusivat miehet:
"Me käärimme sen teille Merkkitorven erikoiseen vuosijuhlanumeroon."
Ja ylenkatseellisesti he repivät sopiviksi siekaleiksi Merkkitorven numeroita, jotka olivat maksaneet Denrylle ja Kumpp:lle puoli pennyä kappale, ja käärivät Turkin makean siihen ja läjähyttivät sen saajan käteen.
Ja koko markkinakenttä peittyi repaleisiin ja likaantuneisiin Merkkitorven numeroihin. Ihmiset kahlasivat nilkkojaan myöten Merkkitorvessa.
Asiasta puhuttiin kaiken sunnuntaita. Harva asia on nostattanut Kaupunkiviisikossa enemmän juoruja kuin Denryn keksimä ja suorittama suunnaton kepponen. Merkkitorvea kohdannutta siveellistä tappiota pidettiin melkein tuhoisana. Ja nyt ei enää pohdittu oikeudenkäynnin mahdollisuutta, vaan sen luultavuutta.
Maanantaina ostettiin molempia lehtiä varsin levottomina. Jokainen paloi halusta saada tietää, mitä kummankin toimitus sanoisi.
Mutta ei kummassakaan lehdessä ollut ainuttakaan sanaa koko asiasta. Molemmat olivat päättäneet pitää suunsa; kumpikin pelkäsi. Merkkitorvi pelkäsi, ettei se hätätilassa voisikaan todistaa itseään syyttömäksi siihen rikokseen, että joukko poikia oli narrattu vankeuteen paahdetun juuston ja kuuman hillon avulla. Merkkitorven oli myöskin otettava huomioon pahasti kolhaistu arvokkuutensa; moisille haavoille on äänettömyys paras hoitotapa. Päivälehteä pelotti monikin seikka. Se oli itse asiassa ajanut kullatut vaununsa yli kaikkien kymmenen käskyn. Sitä paitsi se oli voittanut helposti tuossa suurenmoisessa kiistassa. Se oli tavattoman tietoinen kunniastaan.
Denry lähti Blackpooliin, epäilemättä kasvattamaan partaansa.
Todistukseksi Päivälehden siveellisestä ja aineellisesta voitosta mainittakoon, että pian sen jälkeen tiedusteli neljä varakasta miestä Päivälehden yhtiön osakkeita. Ja tähän se juttu muuten loppuikin. Sillä nämä henkilöt, jotka hankkivat itselleen etuoikeuden osake-enemmistöön, olivat Merkkitorven lähettämiä. Näillä aseilla varustettuna Merkkitorvi teki sovinnon kilpailijansa kanssa ja tappoi sen sitten molemminpuolisesta suostumuksesta. Sen kuolema ei maksanut niinkään vähää, mutta kuitenkin vähemmän kuin vuoden voiton Merkkitorvesta. Denry arveli "saaneensa rokkiinsa". Mutta sydämensä syvyydessä hän iloitsi siitä. Hän oli nähnyt liian huolestuttavan vilahduksen sanomalehtimiestoiminnan vaivoista ja vaaroista halutakseen jatkaa sitä. Hän oli voittanut loistavasti kilpailussa, ja hänelle moiset voitot olivat itse elämää. Hänen velikultamaineensa oli paljoa suurempi kuin konsanaan ennen. Jos häntä olisi haluttanut, niin hänet olisi valittu alahuoneeseen juhlakulkueensa ja Martinmessu-juhlansa voimasta.
Hiukan häveten yhtiökumppaninsa liioitteluja herra Myson palasi
Manchesteriin.
Ja Merkkitorvi ryhtyi jälleen yksinoikeutenaan hallitsemaan neljännesmiljoonan ihmisen mielipiteitä, eikä sen kimppuun ole sen koommin milloinkaan hyökätty.