KAHDEKSAS LUKU.
Tiibettiläisiä uhkauksia. — Kekkerit. — Vieraanvaraisuus. — Tiedustelu.
— Kamala ahde.
Kun Jong Pen sai tiedon minun aiotusta tulostani, lähetti hän sanansaattajan uhkaamaan Shokalaisia, että hän anastaa jokaisen tavarat, joka seuraisi minua, ja että hän nylkisi ja mestaisi minun ja jokaisen minun seuralaiseni. Itse puolestani en näitä uhkauksia niin suuriksi arvioinut.
Aamulla tapani mukaan tarkastellessani almanakkaa, huomasin, että huomenna, 2 p. Kesäkuuta, on syntymäpäiväni. Kun kekkerit näillä ylängöillä olivat olleet ja arvattavasti vastakin olisivat harvinaisia, päätin odotusajan kuluksi pitää silloin kestit, ja Khanden Sing sai toimeksensa kutsua kaikki paikkakunnan "bunjat" (kauppiaat) vieraiksi. Riisiä, maitoa, voita (ghi), lumppusokeria, pippuria, suolaa ja lihava lammas ostettiin. Lampaan teurasti ja laitteli Khanden Sing taiteen kaikkien sääntöjen mukaisesti, hän kun osasi vähän joka lajia.
Sillä aikaa kun minä yhtämittaa kirjoitin, järjesteli palveliani pitoja ja pitoruokia teltassa, ilmoittaen samalla koiralauman kuljeskelevan telttamme tienoilla sekä toi varakapineita, jos maatapantuani tarvitsisin. Yöllä unen päin kuulinkin outoja ääniä ja noustessani havaitsin olevani monien kutsumattomien vierasten joukossa. Kun sain tulta, syöksyivät nelijalkaiset vieraat lymyten ulos, mutta kaikki kekkeriaineemme oli samalla mennyttä kalua, jauhot, pippurit y.m. pitkin laattiaa ja lammasparka aivan kadoksissa.
Kekkerit pidettiin sen sijaan komisarjus G:n tykönä, mutta ainekset otettiin nyt minun varastostani. Uljaat pidot, joiden riemua lisäsi pakka kirjeitä omaisiltani; ne oli lennätti tuonut Khelasta; todella mitä hupaisin syntymäpäivä. Tämä olikin oleva viimeinen ateria "Egyptin lihapatojen" ääressä, sillä tästä aikain jäi kaikki sivistys ja kaikkinainen vähinkin mukavuus taaksemme.
Ilma oli kylmä ja hyvin sateinen, ja telttani oli vihdoin aivan vesilätäkössä. Aioin kuitenkin vapauteni vuoksi asua siinä, vaikka useat shokalaisherrat monistellen pyysivät minua heidän mukaviin huoneisiinsa asumaan. Lopulta, 4 p. Kesäk., he puoliväkisin siirsivät pois minun tamineeni, koska muka sahibin ei sopinut asua kylmässä teltassa silloin kuin huoneita oli, ja niin seurasin itsekin muassa. Varovaisuuden vuoksi kaatoivat telttani kumoon ja veivät sen mennessään.
Uusi asuntoni oli kaunis kaksinkerroksinen huoneus, jossa pihtipielet ja puiset ikkunat oli sievästi veistetty ja punaiseksi maalattu. Minun haltuuni joutui yläkerrassa, jonne johti kymmenkunta rappua, kaksi suurta, aureeta huonetta, kotitekoinen korea sänky, pöytä ja pari kolme pyöreätä nahkapäällyksellistä tuolia. Olin nyt ystäväni Tseheramin vieras. Monin tavoin osoitettiin minulle hyväntahtoisuutta, ja jo ennenkuin oikein olin sijoittunut, sain lahjaksi säilytettyjä hedelmiä, kuivia taatelia ja teetä tiibettiläiseen tapaan voilla ja suolalla varustettuna..
Alussa vähän arastelin tätä erinomaista vieraanvaraisuutta, mutta pian havaitsin pelkoni turhaksi, ja mielihyvällä kuulin isäntä- väeltäni olevani ensimmäinen Eurooppalainen tai Ameriikkalainen, joka on päässyt Shokalaistcn huoneisiin ja siellä aterioinut. Sen- tähden tekikin mieleni lähemmin tutustua heidän oloihinsa ja tapoihinsa.
Shokalaiset ovat todella "luonnon aatelia", rehellisiä, ja kai- kin tavoin koettivat tehdä minun oloni niin mieluiseksi kuin mahdollista. Alinomaa kutsuja milloin aamiaiselle, milloin päivälliselle, eikä siinä juuri esteleminen auttanut. Tultuani levitti isäntä laattialle hienoja ja kallisarvoisia tiibettiläisiä ja kiinalaisia mattoja. Istuin-paikka oli vähän ylempänä ja sen edessä oli kiiltävissä messinkiastioissa kaikki ne ruoat ja mausteet, jotka kuuluivat ateriaan. Siinä oli riisiä, lampaan-paistia, maitoa, piimää, hindustanilaista khapatia, pannukakkoa (shale) ja sokerikakkoa (parsad). Minun täytyi aina istua tuolle ylennykselle, jalat ristissä allani niin kuin kaikkien muidenkin, jotka istuivat puolikehässä ympärilläni. Minäkin söin sormin niinkuin liekin ja se herätti heissä tyytyväisyyttä. Tähän tottui pian, vaikka se alussa kävikin kankeasti. Kaikki viisi sormea pistettiin yhteen liitettyinä astiaan, ja varsinkin jos on lämmintä liemiruokaa, on suuhun vietäessä nopeutta tarpeen.
Näiden hupaisten ateriain aikana, joihin kuului myös nisusta tehtyä väkevää viiniä (khökti ja syrap), sain vähitellen monia ja arvokkaita kansatieteellisiä ja antropologisia tietoja sekä tärkeitä selontekoja Tiibetistä ja sen kansasta. Vieraanvaraiset isäntäväkeni alkoivat yhä enemmän luottaa minuun ja muutamassa päivässä sain perehtyä kaikkiin kylän sisällisiin asioihin. He uskoivat minulle huoliansa, kertoivat tarujansa, lauloivat surunsekaisia laulujansa ja opettivat minulle karkeloitansa, kutsuivat minua häihinsä, hautajaisiinsa, sairastensa luokse j.n.e. Moniaita näissä tilaisuuksissa tekemiäni havainnolta olen eräässä seuraavassa luvussa koonnut yhteen. Viivyttyäni muutamia päiviä Garbjangissa, palautin molemmat palveliani Matan Sing'in ja Narenghiri'n takaisin Almoraan. 6 p. Kesäk. lähdin tiedustelumatkalle rajalle. Menin Kalin yli Nepalin puolelle, seurasin sen virran oikeata puolta ja saavuin Kanwa nimiseen shoka-kylään korkealla vuorella, jonka juurella Kali, Taki ja Kuti yhtyy yhdeksi joeksi. Kali kääntyy jyrkästi 73° ja Kuti 325° kompassisuuntaan. Palasin vasemmalle rannalle ja leiriydyin Gungi nimiseen kylään, lähellä yllämainittua puolivalmista sairaalaa. Kylän rakennuksissa liehui sadottain rukouslippuja kiinni salkojen välisissä köysissä. Huoneukset olivat vanhemmanaikuisia kuin Garbjangissa, ei myös ollut täällä sitä somuutta ja puhtautta kuin tuolla. Kylän taustassa on erinomaisen kaunis ja kummallisesti muodostunut vuoren huippu Nabi Shankom, se näyttää ihan kirkolta harmaille ja punaisine kivikerroksilleen. Tämän lähellä on toinen jättiläinen: suorakulmainen kallio melkein kuin mahdottoman suuri torni, Gungi Shankom, kellertävä ja punertava väriltään. Päästyäni sen juurelle, valoi aurinko viimeistä loistettaan sen yli ja mieleni teki maalata sen semmoisena. Sitä tehdessäni hiipivät yön varjot yhä ylemmäksi vuorelle, sinersivät sen, mutta vuoren yläpuoli välkkyi kaikessa kauneudessaan niinkuin tulitorni, kunnes yö nousi huipulle asti ja verhosi sen. Näkemys oli unohtumaton. Jäin pikku telttaani yöksi.
Seuraavana päivänä lähdimme liikkeelle. Olimme nyt 3,250 metrin korkeudessa. Pian kohtasimme hautapatsaita (khiram); niitä oli kaikkiaan viisi, ne olivat valkoisista kivistä tehtyjä röykkiöitä, pylväs keskessä ja siinä rukouslippuja liehumassa. Vasemmalla kohisi leveänä ja koskisena Kuti. Nabi Shankom vuoren juurella oli Ronkan kylä noin 3,300 metrin korkeudessa.
Jota ylemmäksi tulin pitkin virran reunaa, sitä heikommaksi kävi kasvullisuus ja lopulta ei ollut muuta kuin alastomia kallioita ja korkeita lumihuippuja. Erittäin viehättävä oli Gunkan- ja Nail-virtojen yhtymäkohta Kutiin. Juuri veden reunassa kasvoi muutamia mäntyjä (Suomen ja Ruotsin korkeimmilla tuntureilla on kasvirajalla koivua tai kuusta, joskus myös katajaa, ei mäntyjä kasvittoman alastomuuden reunalla. Suomentaja.), mutta yläpuolella on ihan autiota, lunta ja jäätä. Oli jo kyllin hankalaa kulkea liukkailla liuskakivikallioilla, mutta vielä vaikeammaksi kävi kulku jäätyneellä lumella, johon täytyi askel askeleelta oikein iskeä kiinni jalkansa ennenkuin pysyi. Tämä oli väsyttävää ja matka kului hitaasti. Hetken päästä näkyi rivi korkeita jäätunnelia vaahtoavan virran päällä, joka aikaisemmin lienee aivan jääholvin peitossa. Jota korkeammalle tultiin, sitä lujemmaksi ja liukkaammaksi kävi lumi. Läpimärät anturani hyytyivät jäämöhkäleiksi, ja se yhä vaikeutti vaellusta.
3,560 metrin korkeudessa ja noin 90 metriä virran yläpuolella täytyi kulkea laajan lumikentän yli, jossa hanki oli kova ja jyrkkä. Muutamia miehiä kulki edelläni, toisia tuli perässäni. Vaikka edelliset tekivät polun perässä tulioille, täytyi kuitenkin joka jalansijan hakata uudelleen, ettei liukuisi tai kaatuisi. Täten tehtiin hankeen jalan suuruisia läpiä, joihin astumalla varmasti pääsi eteen päin. Mutta se vei paljon aikaa. Luulin keksineeni keinon, jolla nopeammin päästäisiin edistymään. Nostaen ylös toisen polven ja nojaten toiseen sääreen potkasin lujasti kantapäällä hankeen, täten syntyi jalansija; sama temppu tehtiin vuoroonsa toisellakin jalalla. Kerran kun näin iskin lumeen, olikin pinnan alla kovaa jäätä, jalka luiskahti ja menetin tasapainon. Heti rupesin liukumaan hirveätä vauhtia jyrkkää äyrästä alas, ja säikähtyneet mieheni parkumaan pahasti. Ymmärsin, että muutamissa minuuteissa joutuisin virtaan ja sitten iäksi jäätunnelin sisään, ellei mitään estettä osuisi matkallani vastaani. Ehdin kuitenkin ajatella rannalla olevan suuria kiviä, jos vaan joutuisin niitä päin, tai myös, että ehkä vauhti lingahuttaisi minut virran toiselle puolen. Käsin ja jaloin harasin kyllä vastaan, mutta suotta. Äkkiä näkyi suuri kivi jäätikön pinnalla ja kiven takana kohisi koski. Kivi oli viimeinen toivoni. Oikasin sääreni iskua vastaan- ottamaan. Samassa tuntui kuin kaikki luut olisivat irtautuneet ruumiissani, mutta tunsin myös pysähtyneeni. Kivi pidätti minun muutamia askeleita veden reunasta. Ruumiini oli kovin arka. Sormet verissä, vaatteet säpäleinä, mutta yhtään luuta ei ollut murtunut. Pystyyn päästyäni viittasin miehilleni, astelin virran reunaa, kunnes löysin jälkiä ja tulin polullemme.