KOLMASKYMMENESVIIDES LUKU.
Korkea upseeri. — Sotilas eikä laama. — Myötätuntoisuutta. —
Tiibettiläinen armeija. Ystävällisyyttä. — Muutos. — Rupuni on
ystäväni. — Rupuni ja hänen sotamiehensä syöttävät minua. — Opiskelen
Tiibettiä.
Teltan perällä istui korkea upseeri jalat ristissä. Yllään oli hänellä kaunis, tummanpunainen, leopaardinnahalla reunustettu ihotakki, sekä suuret mustan-punaiset nahkasaappaat kiinalaista mallia. Vyöllään oli hänellä kaunis miekka, hopeisessa tupessa, jossa oli koralli- ja malakiittikoristeita.
Miehellä, joka näytti olevan 40-50 v. ikäinen, oli älykkäät, hienot, rehelliset ja hyvällaiset kasvot. En tiedä miksi, mutta jo ensi hetkestä pidin hänet ystävänäni. Kun sotamiehet ja laamat kohtelivat minua röyhkeästi ja loukkaavasti ja kaikin puolin kehnosti, oli tämä upseeri ainoa, joka osoitti minulle jonkalaista kunnioitusta, ja ymmärsi minun käytöstäni. Hän osoitti minulle paikan rinnallaan ja viittasi minua sinne istumaan.
"Minä olen sotilas," sanoi hän arvokkaalla äänellä ja ryhdikkäästi, "enkä mikään laama. Olen tullut miehineni Kassasta tänne sinua vangitsemaan, ja sinä olet nyt vankini. Mutta sinä et ole osoittanut pelkoa, ja siitä minä sinua kunnioitan."
Näin lausuen, kallisti hän päätään, nojasi otsansa minun otsaani vastaan, niin että otsamme koskivat yhteen, ja pisti ulos kielensä. Sitten hän teki liikkeen, josta ymmärsin, että hän tahtoisi sanoa enemmän, mutta ei voinut sotamiesten läsnäollessa.
Hetken perästä keskustelimme sangen ystävällisesti, jolloin hän kertoi olevansa rupuni, s.o. lähinnä kenraalin arvoa. Koetin kertoa hänelle englantilaisten sotamiesten aseista ja hän kuunteli mielenkiinnolla kaikkea, mitä puhuin. Hän taas antoi minulle hauskoja tietoja tiibettiläisestä armeijasta. Tiibettiläisen sotilaan parhaimpiin ominaisuuksiin kuuluu sokea kuuliaisuus ja korkealle kehittynyt ratsastustaito. Tiibettiläisiä väkipyssyjä piti hän maailman parhaimpina aseina, sillä, sanoi hän, jos vaan on tarpeeksi ruutia, voi niistä ampua mitä esineitä tahansa. Pikkukivet, sora, naulat, ovat näissä yhtä hyviä kuin lyijykuulat. Pyssyt tehdään Lassassa ja Sigatsissa, ja melkein jokaisella miehellä maaseudulla on tämmöinen ase. Ruutikin valmistetaan omassa maassa kotimaisesta rikistä ja salpietarista.
Rupuni kertoi tosin, että upseeriksi nimitetään ne, jotka ovat urhoolliset sodassa sekä osaavat hyvin käyttää asetta ja hevosta, ja niin tulisi lain mukaan menetellä. Mutta minä hyvin tiesin, että niin ei tehdä todellisuudessa. Upseerinvirat annetaan tavallisesti niille, jotka jaksavat enimmän maksaa, sekä niitten perheiden jäsenille, jotka ovat laamojen erityisen suojeluksen alaisina. Monesti ne myydään myös julkisella huutokaupalla.
Rupuni oli hyvin ilomielinen, ja kun kerroin, että tiibettiläiset sotilaat monesti minun kohdatessani heitä ase kädessä, olivat juosseet pakoon, ei hän jäänyt vastausta vaille, vaan huudahti: "Niin, minä tiedän sen, mutta se ei tapahtunut pelosta, vaan sentähden, etteivät tahtoneet tehdä sinulle pahaa." — "Jos niin oli," vastasin minä, "ei heidän olisi tarvinnut juosta niin kovin." Ja me nauroimme molemmin. Hän taputti minua selkään ja sanoi, että olin oikeassa. Hän sanoi olevansa hyvin pahoillaan siitä, että olin sidottuna, mutta hänellä oli ankara kielto hellittämästä siteitä tai antamasta minulle ruokaa.
Sotamiehet, jotka avosuin olivat kuulleet esimiehensä puhe levän kohteliaasti ja ystävällisesti minun kanssani, seurasivat nyt hänen esimerkkiänsä ja kävivät äkkiä kohteliaiksi. He asettivat patjan alleni ja koettivat saada minulle niin mukavaa kuin olosuhteet sallivat.
Illan suussa kutsuttiin rapuni pombon luokse ja vartiani vaihdettiin uusiin. Oloni huononi silloin tuntuvasti. He kohtelivat minua hyvin raa’asti ja vetivät minut pois siitä kunniapaikasta, jossa olin istunut, sekä heittivät minut huolimattomasti korkealle lantatunkiolle, jota käyttivät polttoaineeksi. "Siinä on plenkin oikea paikka, eikä teltan parhaimmassa puolessa", huusi eräs heistä. Nyt he taas sitoivat sekä jalkani että polveni, vaikka en ollut heille mitään vastusta tehnyt. Köysiin jätettiin pitkät päät ja niistä kustakin piti sotamies kiinni.
Ei mikään paikka ole tiibettiläiscssä teltassa liiaksi puhdas, mutta se paikka, jossa minun piti maata yön, oli mitä ilkeimpiä. Köydet olivat niin lujasti kiinni, että ne tunkivat lihaan, ja minun oli mahdoton nukkua. Mutta vielä pahempaa oli, että olin pian ihan syöpäläisten vallassa.
Tästä hetkestä vankeuteni loppuun asti, s.o. 25 päivää, kärsien sanomattomasti. Yltympäri minua seisoi teltassa sotamiehiä paljastettu miekka kädessä, ja vartioita kävi edestakaisin teltan ulkopuolella.
Yö oli hyvin levoton. Hetken päästä kuului aina kaukaisia huutoja, joihin joku vartioista teltassa vastasi. Niitten tarkoituksena oli pitää miehet valveilla ja antaa viranomaisille varma tieto siitä, etten ollut karannut. Eräs teltan sotamiehistä pyöritti rukousmyllyä, höpisten samalla muka rukoustaan niin moneen kertaan, että osasin sen ulkoa.
* * * * *
Keskiyön aikaan palasi rupuni. Hän istui minun viereeni ja lampun liekehtivässä valossa näin, että hän oli hyvin levoton. Hänen surullisesta katseestaan arvasin, että hänellä oli vakavia uutisia kerrottavana; ja niin hänellä olikin. Hän muutti minut pois tuosta saastaisesta paikasta ja vei puhtaampaan ja suojatumpaan osaan telttaa sekä käski sotamiehen tuomaan huopapeitteen.
Suureksi kummakseni sanoi hän nyt äkkiä hyvin ankaralla äänellä, tahtovansa tutkia, olivatko köydet oikein lujasti kiinni. Ne eivät olleet. Hän suuttui ja sotamiehet saivat ankarat nuhteet huolimattomuudestaan. Hän tahtoi itse kiristää ne lujemmin, vaikka minä tunsin sen mahdottomaksi. Hyvin minä hämmästyin, kun tunsin, että hän kiristämisen sijasta höllensi siteet. Seuraavassa silmänräpäyksessä levitti hän paksun peiton ylitseni.
Sotamiehet seisoivat teltan vastakkaisessa päässä riidellen jostakin pikku asiasta. Rupuni kumartui ylitseni ollen käärivinään peitteen ympärilleni ja kuiskasi samassa: "Huomenna hakataan sinulta pää poikki. Pakene tänä yönä. Tuolla ulkona ei ole vartioita."
Sitten hän sammutti kynttilän ja tuli rinnalleni maata. Olisi ollut hyvin helppoa kömpiä kaikkien nukkuessa ulos ja hiipiä tieheni. Olisi ollut helppoa irroittaa itseni kaikista köysistä, mutta olisinhan silloin jättänyt mieheni pulaan ja tämä ajatus esti minua pakenemasta.
Hetken päästä nousi rupuni ja saatuaan varmuuden siitä, että kaikki nukkuivat, laskeutui hän taas viereeni ja kuiskasi: "Nelon, nelon. palado! (He ovat nukuksissa, pakene pois!)" Tarjous oli houkutteleva, mutta minä kuiskasin hänelle, että minun täytyy jäädä miesteni luokse. Kun käteni nyt olivat vapaat, sain vähän nukutuksi. Päivän valjetessa pistin käteni taas köysiin ja rupuni veti ne kireämmälle. Hän näytti hyvin tyytymättömältä, kun en ollut käyttänyt hyväkseni paon tilaisuutta, mutta kohteli minua vieläkin suuremmalla kunnioituksella ja ystävällisyydellä kuin ennen. Hän otti esille puku'nsa, täytti sen höyryävällä teellä raksangista(Raksang on kupariastia, jossa voilla ja suolalla sekoitettu tee pidetään lämpöisenä tulella.) ja vei sen huulilleni. Join halukkaasti.
Nähtyään miten nälissäni ja janoissani olin, täytti hän astian moneen kertaan, kunnes janoni oli sammutettu, sekoittipa hän vielä siihen tsambaa ja sokeriakin, jota hän sormillaan pisti minun suuhuni.
Oli liikuttavaa nähdä, miten sotamiehet, jotka olivat tätä tapausta katselleet, kiirehtivät seuraamaan päällikkönsä esimerkkiä. Toinen toisensa perästä otti kourat täyteen tsambaa ja Ikhuraa ja pisti suuhuni. Heidän sormensa tosin eivät olleet ylen puhtaat, mutta tämmöisissä oloissa ei saa olla nirso, ja minun oli niin nälkä, että ruoka, tälläkin tavalla annettuna, maistui erinomaisesti. Olin kaksi yötä ja yhden päivän ollut syömätönnä. Ponnistukset ja jännittävät tapaukset olivat myös lisänneet ruokahalua. Aavistin, että viime hetkeni oli lähellä ja tätä vahvisti vielä rupunin ja hänen sotamiestensä osoittama erinomainen ystävällisyys. Olin pahoillani kun en voinut saada Khanden Singistä ja Mansingista mitään tietoja ja sotamiesten vaiteliaisuus kysellessäni tätä asiaa, saattoi minun pelkäämään pahinta. Mutta en sittenkään näyttänyt levottomuuttani, vaan olin pitävinäni tätä kaikkea luonnollisimpana asiana maailmassa. Aamua vietin vilkkaassa keskustelussa sotamiesten kanssa, osaksi hajoittaakseni ajatuksiani, osaksi harjoittaakseni itseäni Tiibetinkielessä.