KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Pombon kohteliaisuus. — Lumouskarkelo. — Myrkkyjuomaa. — Epätietoisina, kohtalostamme. — Enteitä tiedustellaan. — Meidät on säästettävä. — Ikävä matka. — Khanden Sing hengissä. — Rajalle. — Pitkiä ja raskaita marssia. — Verellä piirretty kartta.
Tilani kävi nyt keveämmäksi, sillä nöyryyttävä asentoni vaivasi minua yhtä paljon kuin itse rääkkääminen. Pombo kehotti minua katsomaan telttaan, johon päin hän nyt itse lähti. Teltan aukko oli avara. Sotamiehet laahasivat minut sinne, jotenka hyvin saatoin nähdä, mitä sisällä tapahtui.
Kaksi vahvaa laamaa tuli telttaan, pombo keskessään. Kaikki muut käskettiin ulos. Teltta suljettiin, mutta avattiin muutaman minuutin päästä. Sillä aikaa oli jymykello kutsunut luostariveljet kokoon ja kohta tuli joukko heitä pombon telttaan.
Pombo istui korkeaselkäisellä tuolilla teltan keskellä keltaisessa kauhtanassaan, neliskulmainen hattu päässään ja nuo kaksi saattaja-laamaa hänen sivuillaan. Pombo oli epäilemättä tietäjähuumeessa. Hän istui liikkumatonna, kädet polvilla ja pää pystyssä. Jonkun minuutin hän istui niin. Sotamiehet ja kokoontunut kansa teltan ulkopuolella laski polvillensa, paljain päin ja rukouksiansa mumisten. Toinen saattaja-laama, joka nähtävästi oli hyvä hypnotiseeraaja eli nukuttaja, laski kätensä pombon olkapäille. Tämä nosti nyt hitaasti molemmat kätensä ylös ja istui ison aikaa tuossa asennossa jäsentänsä järkähtämättä ikäänkuin kivettyneenä. Laama peukaloksi nyt Pombon kaulaa, jolloin pää alkoi äkkiä kääntyä vasemmalta oikealle. Nukuttaja lausui sitten taikojansa, ja pombo alkoi heti kummallisesti kiemurrella ruumistansa, väännellen samalla kertaa päätä, käsiä, vartaloa ja jalkoja. Hän laittautui tai paremmin laitettiin raivoon, joka kesti pienen aikaa. Sillä aikaa hartaat kuuliat ja katsojat tunkeutuivat yhä likemmäksi pomboa, jupisivat rukouksiansa, huokailivat raskaasti, huudahtelivat hämmästyksestä ja pelosta, nähdessään pombon rajuja ruumiin vääntelemisiä. Välistäin nämät suonenvedon tapaiset nykäykset päättyivät eriskummallisella tenällä. Pombo kiertyi ihan kahden kerran, niin että pää uloni jalkain välistä ja korkea töröhattu hiveli pitkin pituuttaan maata.
Vihdoin tarttui nukuttaja käsin pombon päähän, katsoi häntä terävästi silmiin, hieroi hänen otsaansa ja herätti hänen. Kalpeana ja väsyneenä istui pombo tuolillaan nojossansa. Hattu oli pudonnut sileäksi ajellusta päästä, josta siis selvisi että hänkin oli laama, ja niinkuin olemme nähneet, korkea-arvoinen sekä luultavasti Dalai-laaman lähin.
Näiden uskonnollisten menojen perästä annettiin kullekin läsnäolialle kata, joka sitten pistettiin ja kätkettiin takin helmuksiin.
Kun pombo tuli koreasta teltastaan, onnittelin minä häntä onnistuneesta karkelosta, mutta ilmoitin samalla, että minun on kovin nälkä ja että liha ja tee maistuisi mainiosti. Vähän päästä tuotiin minulle erittäin hienoa jaakin-paistia sekä runsaasti tsambaa. Mutta vaikka olinkin nälkäinen, oli kuitenkin sangen vaikeata niellä pieniäkään paloja, arvattavasti ruumiin rääkkäyksen ja puutumisen tähden, kun olin kokonaan runneltu.
Kun pombo oli poistunut ja ilta tuli, sidottiin minä taas jalkapuuhun, mutta ei niin hajasäärin kuin tätä ennen. Käteni myös kytkettiin tolppaan, mutta ei niin kiristykseen kuin edellisellä kertaa.
Myöhään illalla tuli luostarista viisi kuusi laamaa tuoden muassaan soihdun ja suuren messinkimaljan, jossa he sanoivat olevan teetä. Yksi laamoista oli äskeinen ampuja, pää käärössä. Kun hän niin sangen innokkaasti tahtoi, että minä joisin lämmintä teetä kylmän yön varalta, heräsi epäluuloni. He panivat maljan huulilleni, mutta minä kastoin vaan huuliani sekä kielsin maistavani enempää ja syljin pois suustani, mitä sinne olivat kaataneet. Joku tippa kuitenkin meni alas ja muutaman minuutin päästä sain niin pahan vatsanpurun, että siitä monta päivää kärsin. Juomassa oli varmaan myrkkyä.
Seuraavana aamuna oltiin yhä vielä epätietoisia, mitä meille tehtäisiin. Muutamat laamat kiivaasti vaativat meidän mestaustamme, mutta pombo ja toiset laamat olivat yöllä päättäneet, että meidät on lähetettävä takaisin rajalle. Pahaksi onneksi oli pombo myöhemmin yöllä nähnyt unennäön, jossa henki oli käskenyt hänen tappamaan meidät, jos tahtoisi pidättää maastansa onnettomuutta, joka muussa tapauksessa tuhoa tuottaisi. "Plenkin saat huoleti tappaa," oli henki sanonut, "ei kukaan sinulle siitä mitään tee. Plenkit pelkäävät taistella Tiibettiläisten kanssa."
Ei kukaan laama ryhdy mihinkään tärkeään toimeen, kysymättä sitä ennen neuvoa ennustajilta sekä loihtutemppuja tekemättä. Pombokin käski erään laaman leikata suortuvan tukastani, jonka tämä tekikin tylsällä veitsellään. Sitten meni pombo hiussuortuva kädessä luostariin neuvoa kysymään. Suortuvaa tarkastettiin, loihtimisia toimitettiin ja vastaukseksi saatiin, että jos ei maahan tahdota tuoda suurta vaaraa, pitää minut mestattaman.(Laaman oman kertomuksen mukaan Englannin valtiolliselle asiamiehelle Karak Singille Intian rajalla.)
Pombo ratsasti takaisin nähtävästi tyytymätönnä ja käski nyt leikata kynnen minun varpaastani. Niin tehtiinkin samalla tylsiköllä ja taas kysyttiin luostarin tietäjiä, mutta saatiin valitettavasti sama vastaus.
Pinteen tiedustaminen tapahtuu tavallisesti kolme kertaa niiden kokoontuneiden ylilaamojen neuvostossa, jotka ovat koko maakunnan pääneuvostona. Kolmannella kertaa jätetään ennustajalle eli oraakelille sormen kynsi. Laama, joka tuli tätä minulta leikkaamaan, tutki tarkoin minun kättäni, levitti sormet hajallensa ja ilmaisi sitä tehdessään suurta kummastusta ja hämmästystä. Muutamassa silmänräpäyksessä kokoontui silloin laamoja ja sotamiehiä meidän ympärillemme ja toinen toisensa perästä he tutkivat minun köytettyjä käsiäni, aivan samoin kuin viilaama ja munkit Tukkerin luostarissa. Sana lähetettiin pombolle, joka kiireesti saapui ja samoin tarkkaili minun sormiani.
Muutaman viikon päästä vapaaksi päästyäni sain Tiibettiläisiltä kuulla heidän kummastuksensa syyn. Nahka sormieni välissä ulottuu tavallista pitemmälle ja tätä luonnon oikkua pidetään Tiibetissä erittäin merkillisenä. Jolla on semmoiset sormet, on Tiibettiläisten mielestä "kova" kaikkea vastaan: häntä ei mikään saa kuoliaaksi. Lyö tai lykkää, iske tai ammu häntä, vahingoittamattomana hän vaan pysyy. Mikä salainen voima minun henkeni Tiibetissä säilytti, jätän Tiibetin oppineitten laamaherrojen yhä harkittavaksi. Varma kuitenkin on, että tämä heidän taikaluuloinen käsityksensä minun käsistäni suuresti joudutti pombon päätöksentekoa meistä ja meidän kohtalostamme.
* * * * *
Pombo käski nyt, että minun henkeni säästettäisiin ja että minä vielä samana päivänä lähtisin paluumatkalle päin Intian rajaa. Hän otti minun rahoistani 120 rupia, jotka hän pisti minun taskuuni matkan varalle. Minua ja palvelioitani pitäisi kohdeltaman hyvin, vaikkakin saisimme olla yhä köysissä.
Kun kaikki oli valmisna, vietiin minä ja Mansing jalkaisin Toksemiin. Vartioinamme oli 50 ratsastajaa. Surkeasta tilastamme huolimatta täytyi meidän käydä hyvin nopeasti. Sotamiehet taluttivat minua kuin kahlekoiraa, laahasivat ja raastoivat, kun hengästyneenä ja väsyneenä en jaksanut pysyä heidän hevostensa tasalla. Matkalla kahlasimme monen kylmän ja syvän virran yli.
Toksemissa löysin suureksi ilokseni Khanden Singin vielä hengissä. Hänet oli suljettu vartiahuoneeseen, jossa hän oli saanut olla neljä päivää tolppaan köytettynä ilman palaakaan ruokaa ja tippaakaan vettä. Minut oli hänelle ilmoitettu tapetuksi. Hän oli mitä onnettomimmassa tilassa, puolikuolleena rääkkäyksestä vilusta ja nälästä.
Yöksi meidät majoitettiin vahtitaloon, jossa olimme tukehtua savuun. Huone oli täynnä meluavia peluriratsastajia. Seuraavana päivänä pääsimme Khanden Sing ja minä jaakkien selkään kuormasatulalle, mutta Mansingin täytyi kävellä ja häntä hosuttiin armottomasti, kun hän oli väsymyksestä nääntymäisillään. He sitoivat hänen kaulaansa nuoran, josta häntä laahattiin. Vartiamme käskivät joka kylässä tuoda itselleen uudet hevoset sekä virvokkeita. Kuljimme erittäin joutuisasti. Viitenä ensi päivänä taivalsimme yli puolen kolmatta sataa kilometriä. Pisimmät päivämatkat olivat 67 kilometriä. Sittemmin ne toki lyhenivät.
Paljon kärsimme näillä pitkillä päivämatkoilla, kun ratsastajat eivät antaneet meidän syödä kuin joka toinen tai joka kolmas päivä, ettemme muka vahvistuisi. Kaikki tavaramme oli viety meiltä. Vaatteemme olivat ryysyinä ja elävissä. Olimme silloin avojaloin ja muutoin melkein puoli alastoinna. Yöksi meidät aina köytettiin kovemmin ja saatettiin niin jättää yksiksemme taivasalle. Ilman mitään suojaa saimme siten virua joko lumella tai märässä maassa. Vartiat tavallisesti pystyttivät teltan ja keittivät teetä vähän matkan päässä meistä.
Molemmat palveliani olivat minulla avussa, istuen sivullani tai muuten varjostaen minua vartioittemme silmiltä, niin että minun onnistui suurella vaaralla ja varovaisuudella tehdä muistelmia matkaltamme pienelle paperille, joka oli Tiibettiläisten tarkastuksesta säilynyt takkini povitaskussa. Samoinkuin piinapölkyssä tapasin nytkin vetää oikean käteni pois käsiraudoista yöllä ja pikakirjoittaa pienellä luunsirpaleella, jota kastoin vereeni, lyhyitä muistelmia; piirsin täten myös kartan-luonnoksen paluumatkastamme.
Havainnoita ei nyt tietysti koneitten puutteessa sopinut tehdä muualta kuin ruumiini varjosta päivän paisteessa. Täten koetin saada selvää suunnastamme. Sade- ja lumipäivinä täytyi tyytyä ainoastaan edellisten päivien havaintoihin.