JUMALAN SIUNAUS.
Puolipaastosunnuntai. — Joh. 6, 1—15.
Tämän päivän evankeliumissa kerrotaan, kuinka Vapahtaja kerran ruokki viisituhatta ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Suhtaudummepa nyt tähän kertomukseen kuinka tahansa, joka tapauksessa se sisältää yhden tärkeän totuuden: että Jumalan siunaus tekee rikkaaksi.
Toinen ajatus, joka esilläolevassa tekstissä erityisesti lämmittää mieltämme, on se, ettei Jumalalle ole suinkaan yhdentekevää meidän ajallinen toimeentulomme. Jokapäiväinen leipämme on Hänen sydämellään yhtä paljon kuin hengellinen edistymisemme ja kasvamisemme. Onhan Vapahtaja itse Isämeidänrukouksessa kehoittanut meitä anomaan Jumalalta jokapäiväistä leipää.
Sitäpaitsi: evankeliumi sisältää monta kertomusta siitä, että Vapahtaja auttoi maallisessa hädässä. Tästä vedämme sen johtopäätöksen, ettei ajallinen suinkaan ole mitään vähäarvoista. Jollei ensimmäinen sija elämässä kuulukaan sille, ei kuulu myös viimeinenkään. Jokin tarkoitus on Vapahtajalla varmaankin siinä, kun hän seitsemän Isämeidän eri rukouksen joukkoon asettaa maallisia tarpeita koskevan rukouksen neljänneksi. Se ei ole ensimmäinen, mutta ei myöskään viimeinen.
Tänään puhumme ajallisesta toimeentulosta, jokapäiväisestä leivästä, joka on monella nykyajan ihmisellä verrattain lujassa. Mutta minä en käsittele kysymystä opettaakseni sinulle, mitä kaikkea jokapäiväiseen leipään kuuluu. Sen on Martti Luther jo tehnyt neljännen rukouksen selityksessä. Vaan haluaisin kiinnittää huomiosi yhteen tärkeään kohtaan: että Jumala voi siunata leipämme.
Tämä ajatus edellyttää sitä, että Jumalalta tulee kaikki ajallinenkin hyvyys. Se, joka ei sitä usko, ei usko Jumalan siunaukseenkaan. Hän on materialisti, jolle ei ole olemassa mitään yliaistillista maailmaa. Edellytän kuitenkin sinun uskovan tähän ja siis myöskin siihen, että Jumalalta tulee kaikki ajallinenkin hyvyys.
Mutta — usko siihen ei vielä suoranaisesti johda meitä kokemaan, että
Jumala siunaa. Siihen vaaditaan, että ihminen ottaa ajallisen hyvyyden
Jumalan kädestä hänen järjestyksensä mukaisesti: rukoilemalla ja työtä
tekemällä.
Jos niin teemme, silloin näemme leivässä, jota syömme, osoituksen Jumalan hyvyydestä. Silloin tunnemme, että se on Jumalan lahja. Ja silloin luotamme lapsellisesti siihen, että Hän voi sen meille siunata.
Suhteessamme jokapäiväiseen leipään tulee myös näkyviin suhteemme Jumalaan. Toiset käyttävät ajallista hyvyyttä orjamaisesti, peljäten, että Jumala katsoo karsaasti heihin t.s. kuin hän ei oikein mielellään näkisi lastensa käyttävän ajallista hyvyyttä. Heidän suhteensa Jumalaan on orjan suhdetta isäntäänsä.
Toiset taas nauttivat Jumalan lahjoja ilolla ja kiitoksella, sisällisesti vapaina, tietäen, että Jumala mielellään suo heille jokapäiväisen leivän.
Sellainen oli Vapahtajan suhde ajalliseen hyvyyteen: hän kiitti Jumalaa siitä.
Se ihminen, joka uskoo Jumalan siunaukseen ja kokee sitä alituiseen elämässään, katsoo myös muiden parasta. Hän auttaa mielellään köyhiä, tietäen siten vain lainaavansa Herralle, joka on hänelle hänen hyvän työnsä jälleen maksava. Ajallinen omaisuus ei tuota hänelle huolta; hän tietää, että sen yllä on Jumalan siunaus. Ja se tieto antaa hänen sydämelleen rauhan.
Ja silloin on myös vähin kylliksi. Ihminen ei nuru, vaikka toimeentulo olisi niukkakin. Köyhyys ei karkoita iloa siitä kodista, missä ihmiset uskovat Jumalan siunaukseen. Elämän välttämättömimmät tarpeet ovat heille kylliksi ja he kiittävät Jumalaa niistä. Sellaisessa kodissa osataan myös vähästä iloita. Ja se on suuri Jumalan lahja, joka ei suinkaan tule kaikkien osaksi.
Ihmisjärki ei pysty ymmärtämään Jumalan salaisuuksia. Salaisuus on sekin, että Jumala voi siunata ajallisen leipämme. Me emme käsitä, kuinka se tapahtuu. Siinä kohden puhuu tekstimme totta: me emme käsitä, kuinka viidellä leivällä ja kahdella kalalla voi ruokkia viisituhatta ihmistä ja vielä päällepäätteeksi koota kaksitoista korillista muruja. Mutta — me voimme kokea, että siunaus on mahdollinen, vaikkumme kokisikaan sitä juuri tekstin kertomalla tavalla. Joka tapauksessa voimme sanoa, että Herran siunaus tekee rikkaaksi, enentää köyhän kodin leivän ja lisää jauhot vakkasessa, kun siellä kiitollisella ja palvelevalla mielellä Jumalan hyvyyttä käytetään.
Onnellinen se ihminen, joka tyytyy osaansa, olkoonpa tuo osa sitten kuinka pieni ja vaatimaton tahansa. Hän on silloin saavuttanut suuren voiton. Amen.