TODELLINEN SUURUUS.
3. Adventtisunnuntai. — Matt. 11, 11—19.
Olette kuulleet puhuttavan suurmiehistä. Tiedätte ehkä jonkun nimenkin. Suurmiehillä tarkoitetaan sellaisia miehiä, jotka ovat saaneet aikaan jotakin suurta joko henkisen tahi aineellisen elämän alalla, — sellaista, mikä tulee koko kansan hyväksi.
Jumalan valtakunnallakin on omat suurmiehensä. Päivän evankeliumi esittää meille yhden heistä: — Johannes Kastajan. Hänestä antaa toinen, häntä vielä suurempi, todistuksen: »Hän on vaimoista syntyneiden joukossa suurin.»
Suuruutta mitataan vain tässä näkyväisessä maailmassa toisin kuin
Jumalan valtakunnassa. Siellä tulee yksinomaan kysymykseen henkinen
suuruus. Tämä saavutetaan hengen yhteyden kautta kaikkein suurimman,
Jeesuksen Kristuksen, kanssa. Sen vuoksi kehoittaa apostolikin:
»Jokaisella olkoon se ajatus, mikä Jeesuksella Kristuksella oli.»
Tämä henkinen suuruus on usein samaa kuin nöyryys ja vaatimattomuus.
Pienin taivaan valtakunnassa on suurempi Johannes Kastajaakin.
Maallinen suuruus saavutetaan esimerkiksi suurten tietojen kautta. Sanotaanhan, että tieto on valtaa. Niiden avulla avaantuvat hyvin monessa tapauksessa yhteiskunnalliset valta-asemat, päästään ylhäisten ja mahtavien suosioon. Sekin voi olla tavoiteltava päämäärä. Mutta suurempaa kuin tämä, on se kuninkaallinen elämä, jonka avulla voitetaan tämä maailma ja sen ruhtinas. Tämä suuruus on lähtöisin Jumalasta. »Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.» (1. Joh. 5, 4.)
Monet ihmiset saattavat olla suuria tässä maailmassa, mutta maailma on voittanut heidät. He ovat heikkoja suuruudestaan huolimatta.
Johannes Kastaja oli kohonnut ihmisten yläpuolelle. Hän ei ollut riippuvainen ulkonaisista tavoista eikä siitä, mitä ihmiset pitivät tärkeänä. Näkyväinen oli menettänyt merkityksensä häneen nähden. Sen vuoksi hän esim. esiintyi perin vaatimattomasti puettuna. Hän ei kuulunut »hienoihin vaatteisiin puettuihin». Siinä oli yksi piirre hänen suuruudestaan.
Toinen oli siinä, ettei hän halunnut riistää itselleen kunniaa, joka ei hänelle kuulunut, vaikka hän aivan hyvin olisi voinut sen tehdä. Hänen julkinen esiintymisensä oli tehnyt siksi voimallisen vaikutuksen, ettei kukaan olisi hämmästynyt, vaikka hän olisi julistanutkin itsensä Kristukseksi. Mutta sitä hän ei tehnyt, sillä hän oli nöyrä. »Hänen tulee kasvaa, minun tulee vähetä», sanoi hän, puheen johtuessa näihin asioihin.
Kolmas piirre, jonka voimme helposti havaita, ja joka tekee hänestä suurmiehen Jumalan valtakunnassa, on se, ettei hän peljännyt ihmisiä. Hän uskalsi mennä nuhtelemaan Herodesta tämän synnistä. Missä meillä on nykyisin sellaisia miehiä?
Mutta — tämä suuruus, joka Jumalan edessä kelpaa, on vaikeuksia tuottava ominaisuus. Sen omistaja saa olla aina valmis kärsimyksiin. Sen todistaa meille Johannes Kastajan elämä.
Hän oli juutalaisten mielestä liian ankara, kovin ahdasmielinen. Hänen herransa, Vapahtaja, oli taas liian lempeä, liiaksi vapaamielinen.
Samoin on asianlaita vielä tänäkin päivänä. Kristitty on ympäristönsä mielestä joko liian maailmallinen tahi liian vapaa. Käyttäytyipä hän miten tahansa, hän ei koskaan kelpaa. Hän saa olla aina valmis ottamaan vastaan moitteita ja tuomiota.
Mutta — jos hän — niinkuin Johannes Kastaja — on kokonaan antautunut Jumalan valtakunnalle, hän ei välitä maailman tuomiosta. Häntä kannustaa vain yksi ainoa suuri intohimo, jos niin tahtoisimme sanoa: halu voittaa Jumalan valtakunta kokonaan. Hän tahtoo olla väkevä, joka »repii» sen itselleen.
Kuulutko, kuulijani, noihin väkeviin, noihin sankarisieluihin, jotka panevat kaikki alttiiksi päämääränsä saavuttamiseksi? Apostoli Paavali kuului niihin. Hän sanoo muutamassa lähetyskirjeessään: »En tahdo mistään muusta tietää kuin Jeesuksesta Kristuksesta, siitä ristiinnaulitusta». Hän oli »väkevä»; hän »repi» Jumalan valtakunnan itselleen.
Samanlaisen väkevän esittää Vapahtaja meille vertauksessa kauppiaasta, joka etsii kalliita helmiä. Kun hän löytää yhden sellaisen, hän menee pois, myy kaikki, mitä hänellä on, ja ostaa sen helmen.
Jos maalliseen suuruuteen pyrkiminen tuottaa pyrkijälleen kieltäymyksiä ja taisteluita, niin ennen kaikkea pyrkiminen suureksi Jumalan edessä. Siinä jos missä on kilvoitus tarpeen. Ja se kilvoitus on tavallisesti niin tulista, niin vaivaa kysyvää, ettei siinä ole aikaa tuudittautua suuruuden unelmiin. Se, joka on suuri Jumalan edessä, tietää sen itse kaikkein viimeksi.
Ehkä sanot nyt: Mitä sitten kannattaa taistella sellaisen suuruuden puolesta? Eikö ole paljon järkevämpää koettaa saavuttaa hyvä yhteiskunnallinen asema kuin jättäytyä kärsimyksille ja pettymyksille alttiiksi? Jos Jumalan valtakunnan valloittaminen on niin kovan takana, saa se minun puolestani jäädä. Hyvä on. Se on ainakin järkevää puhetta ja moni kuuntelee sitä mielellään. Mutta se, joka niin ajattelee, et ole sinä; se ei ole sinun sielusi ääni. Ja sinun sielusi ja henkesi kaipaa Jumalan valtakuntaa ja sitä taistelua, jolla se on voitettava. Senvuoksi et sinä voi jäädä toimettomaksi sivultakatsojaksi, vaan sinä lähdet mukaan siihen taisteluun, joka on pyhin ja jaloin kaikista taisteluista, — taisteluun, jossa ratkaistaan sinun sielusi pelastus. Sillä sinähän tahdot olla väkevä, joka tempaat itsellesi parhaimman voittosaaliin — Jumalan valtakunnan. Amen.