VAPAHTAJA LUOTTAA MEIHIN.
Uudenvuodenpäivä. — Luukk. 13, 6—9.
(Pidetty Helsingin Nikolainkirkossa 1/1 1926.)
Vuorokausi taaksepäin elimme vielä vanhassa vuodessa ja sangen erilaisin tuntein saattelimme sitä hautaan. Muutamista meistä oli raskasta ajatella, että tuo vuosi loppui. Siitä erosi kuin rakkaaksi käyneestä ystävästä, joka muuttaa kauas pois. Toisista oli ehkä mieluista ajatella sen päättymistä, sillä olihan se tuonut heille vain tuskia, taisteluja ja kärsimyksiä.
Joka tapauksessa oli jotakin surullista noissa vanhan vuoden viime minuuteissa: se oli ollut meille kovin tuttu.
On jotakin tavattoman vakavaa tällaisessa ajan käänteessä kuin esim. vanhan vuoden vaihtumisessa uuteen.
Kuin itsestään kääntyy katse silloin taaksepäin. Ajatus vaeltelee vuoden varrella kuljettuja polkuja, ja syvä huolestuneisuus valtaa mielen: toivoisi monen asian käyvän toisin nyt alkavana uutena vuotena.
En tiedä, onko se kuvittelua, mutta minusta tuntuu, kuin näin vuoden vaihteessa näkisin enemmän huolestuneita kasvoja kuin tavallisesti muulloin. Mutta se on ainakin varma, että kauppahuoneissa tehdään nyt tilinpäätöstä ja siksi ovat liikemiehet huolestuneita. Voittoko vai tappio — se on hetken suuri kysymys.
On niin omituista, että päivän evankeliumi kehoittaa myös tilinpäätöstä tekemään, sisäistä tilinpäätöstä, — tarkastamaan sitä »varastosuojaa», johon elämän varrella keräämme henkiset hedelmät: — sydäntämme.
Evankeliumissa on kaksi kohtaa, joihin huomiomme erikoisesti kiintyy.
Ne ovat nämä: »Hän tuli etsimään hedelmää» ja: »Katso, kolmena vuonna».
Hän tuli etsimään hedelmää. Niin — hedelmää Jumala meiltä odottaa. Ja mikä se hedelmä on? Se ei ole yksinomaan uskoa eikä parannuksen tekoa — niinkuin sitä tavallisesti selitetään — vaan se on edistymistä kaikessa hyvässä.
Kuulen joidenkin sanovan: »Olen käynyt säännöllisesti kirkossa», »olen ollut säännöllisesti lähetysompeluseurassa».
Hyvä on! Mutta — onko sydämesi tullut jalommaksi kuluneen vuoden aikana? Oletko kyennyt menestyksellisemmin taistelemaan esim. kateutta ja ahneutta vastaan, turhamaisuutta ja panetteluhalua vastaan — mainitakseni vain muutamia, henkisempiä syntejä.
Katso, ystäväni: eivätkö hyvät päätöksesi makaa kuolleina kuin kukkaset tien varrella, — kukkaset, jotka lapset poimivat vainiolta ja sitten viskasivat menemään? Ja moni niistä oli kaunis, niinkuin sinun hyvä päätöksesikin, jota et jaksanut toteuttaa.
Kuinka on nyt? Evankeliumissa sanotaan: »Hän tuli etsimään hedelmää, mutta ei löytänyt». Emmeköhän tunne itseämme näistä sanoista?
Ja sitten: tutkinto käy ankarammaksi. »Katso, kolmena vuonna olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt.»
»Kolmena vuonna» — eikö totta? Me muistamme edellisiä vuosia. Samalla tavoin on käynyt hyvien päätöstemme: ne jäivät toteuttamatta.
Oi, me näemme viinitarhan omistajan ankaran muodon. Hän tuntee puutarhanhoidon, sillä hän on taloudellinen mies; hän ei halua pitää hedelmättömiä puita tarhassaan.
Mutta sitten — tuo viinitarhuri. Hän on kasvanut puidensa parissa; hän on seurustellut niiden kanssa. Hän muistaa erikoisesti tuon pienen viikunapuun. Itse hän sen istutti ja jalosti. Hän muistaa paikankin, josta hän sen löysi: muutaman vuoren rinteen, hiljaisessa laaksossa. Ja puulla oli ollut kaikki jalostettavaksi kelpaavan puun tuntomerkit. Hän oli kantanut sen olallaan ja toimittanut istutuksen kaikkien sääntöjen mukaan. Nyt oli kysymys hänen kunniastaan puutarhurina, hänen rakkaudestaan tähän yhteen puuhun, josta oli tullut hänen »murhelapsensa». Eikö se vielä voisi kantaa hedelmää?
Totta kai.
»Herra, anna sen vielä tämä vuosi olla.»
Me olemme tämän ystävällisen, helläsydämisen puutarhurin puolella. Me yhdymme hänen pyyntöönsä. Hänen kaunis uskonsa ei saa joutua häpeään. Viikunapuun täytyy kantaa hedelmää.
Rakkaat ystävät! Mikä lohdullinen alku tälle uudelle vuodelle! Taivaallinen viinitarhuri Jeesus Kristus luottaa meihin. Olemme liian lähellä hänen sydäntään. Hän on liian paljon ajatellut meitä, Hän on suuren vaivan nähnyt.
Eikö hän taistellut puolestamme muutamana kevätpäivänä Golgatan kukkulalla? Aurinko nousi silloinkin loistavana ja kauniina, mutta hänellä ei ollut aikaa ajatella sitä: hänen oli kuoltava.
Ja eikö hän luottanut meihin sanoessaan: »Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät»?
Mekö antaisimme nyt, tänä uutena vuotena, hänen kauniin uskonsa meihin joutua häpeään? Ei, sitä emme tahdo!
Tiedätkö, kenestä nyt oikeastaan on kysymys?
Ihmislapsista ihanimmasta, jaloimmasta ja puhtaimmasta. Hän luottaa sinuun ja minuun.
Olet kai kokenut, miltä tuntuu, kun hyvä, jalo ihminen luottaa sinuun? Olet ehkä kurja ja onneton omasta mielestäsi. Et tunne ansaitsevasi luottamusta. Joku on sanonut sinusta totuuden jossakin seurassa: sellainen ja sellainen sinä olet. Mutta tuo ystävä on puolustanut sinua. Hän on näyttänyt sinut toisessa valossa. Hän on selittänyt, mistä heikkoutesi johtuu. Hän on kääntänyt kaikki parhain päin.
Kuinka sinua rohkaisi tuo, kun sait siitä sattumalta kuulla. Sait uusia elämän voimia. Tunsit, että maailma oli muuttunut hyvän joukon kauniimmaksi entistään. Halusit yrittää uudelleen. Mutta — ennenkaikkea iloitsit siitä, että maailmassa saattoi löytyä niin jalo ihminen kuin tuo sinun ystäväsi. Jo yhden sellaisen ihmisen vuoksi kannatti elää.
Ja entä sitten tämä, tämä Jeesus Kristus, joka rukoilee: »Anna sen vielä tämä vuosi olla.» Kuka on jalompi kuin hän, täydellisempi kuin hän? Hänellä on sinuun rakkauden oikeus sen yhden kevätpäivän perusteella Golgatan kukkulalla. Häneen toki voit luottaa, koska hän kerran luottaa sinuun.
Rakkaat ystävät! Me aloitamme nyt uutta vuotta. Emme voi enää mitään sille, että viime vuosi oli sellainen kuin se oli. Mutta nyt seisomme uudella avatulla portilla ja tie on suorana edessämme. Olkoon kulkumme sillä tiellä vakaisempaa kuin viime vuonna. Sisältyköön tuohon kulkuun lujempi luottamus taivaallisen Isän johtoon ja apuun!
Yksikään meistä ei tiedä, istummeko tässä kirkossa vuoden päästä, tahi ylimalkaan missään kirkossa, t.s. olemmeko yleensä elossa. En tahdo sinua peloitella kuolemalla, mutta soisin vain, että turvallisemmalla mielellä lähtisit nyt jatkamaan taivaltasi kuin vuosi taaksepäin. Niin että jos ystävä- tai tuttavapiirissäsi sinusta tämän vuoden kuluessa sanottaisiin: »Hänkin on nyt kuollut», — sinusta olisi jäänyt sellainen muisto, että luotit elämään, ikuiseen elämään, — ja että olet vain siirtynyt sinne — toiselle rannalle, missä voit sydän riemua ja vapautuksen tunnetta täynnä tervehtiä — uutta vuotta. Amen.