I.

Jeesuksen syntyminen ihmisestä.

Näin on nyt edessämme Matteuksen 1 luku, luettelo Jeesuksen esi-isistä Aabrahamista alkaen Daavid kuninkaan kautta Joosefiin, Marian mieheen asti. Tämä luettelo sisältää siis Israelin kansan suurimman ja loistavimman suvun, johon juutalaisten kansallisylpeys oli keskittynyt.

Mitä tarkoittaa tämä sukuluettelo?

Sillä kun luetaan edemmäs, seuraa 18 värssystä asti kertomus Jeesuksen syntymisestä, ja nyt saadaan tietää, ettei Jeesus ollutkaan Joosefin poika, eli ettei hänellä siis ollut mitään sukuyhteyttä lueteltujen esi-isien kanssa. Jos luettelon tarkoitus on, kuten Matteuksella (v. 17) ilmoitetaan, osoittaa, että kuningas Daavidin sukua ennen Jeesuksen syntymää oli kolme kertaa 14 polvea, niin semmoinen tiedonanto ei kuulu meihin vähimmässäkään määrässä.

Jos saapi luottaa Luukkaan tiedonantoon (Luuk. 3: 23), että Jeesus siihen aikaan luultiin Joosefin pojaksi, on luettelo selitettävissä, ja epäselväksi jää vaan miksi tämä Joosefin sukutaulu on Matteuksella, joka nimenomaan kertoo, ettei Jeesus ollut Joosefin poika.

Kuinka tämmöinen luettelo lieneekin joutunut Matteuksen evankeliumin alkuun, ei voi olla näkemättä että sen varsinainen tarkoitus on saada Jeesuksen syntymisen ympärille kootuksi parasta kunniaa ja loistoa, mitä ihmismielikuvituksella on ollut tarjottavana. Aabrahamin ja kuningas Daavidin piti oleman hänen esi-isiänsä suoraan alenevassa polvessa, samalla kuin Jumalan itsen piti oleman hänen siittäjänsä!

Niinkauan kuin ihmiset ovat lapsuuden tilassa ja luulevat, että jonkun elämän-opettajan kunnia riippuu semmoisista ulkonaisista seikoista kuin hänen syntymisensä laadusta, saattaa tämmöiset sukuluettelot ja erinomaisuudet itse syntymisessä tuntua tarpeellisilta. Mutta heti kun huomataan, että oikea kunnianlähde täytyy olla ihan toisaalla, kadottavat ne merkityksensä. Jokaiselle käy ainakin selväksi, että vaan yksi kahdesta voi olla kysymyksessä: joko tahtoo evankeliumi sanoa, että Jeesus oli Joosefin poika, ja silloin säilyköön sukuluettelo, tai että hän oli pyhän hengen siittämä, ja silloin sukuluettelo jääköön pois.

Evankeliumit eivät kuitenkaan anna vähintäkään syytä otaksumiseen, että Jeesus olisi sittenkin ollut Joosefin poika. Kerrotaan, että Maria oli Joosefiin kihlattu ja ennenkuin he yhteen tulivat, huomattiin hän raskaaksi. Silloin Joosef, joka oli hurskas mies eikä tahtonut kihlattuansa saattaa huonoon maineeseen, päätti hiljaisuudessa hylätä hänet, mutta otti sitten erään unen nähtyään hänet kuitenkin puolisokseen, vaikkei ollutkaan hänen yhteydessään siihen asti kuin hän lapsensa synnytti. Tämä on kerrottu Matteuksen 1 luvun 18-25 värssyissä.

Tähän liittyvä kertomus viattomasta jumal-äidistä, joka ei tiennyt mitään miehestä, voi kyllä olla kaunis, se voi olla runollinen, se voi olla taiteellisen esityksen esineenä, se voi olla ehdottoman puhtauden ihanteen symhoolina eli vertauskuvana; mutta tämä kaikki ei voi aikaansaada, että kertomuksen sanallinen sisältö enää voisi olla uskontomme esineenä. Sillä se, mikä tässä kertomuksessa kerrotaan, ei voi olla tosi. Ja aika on tullut, ettei uskonto taida enää olla kauneutta, ei runoutta, ei taidetta, ei symbolismia, vaan ainoastaan totuutta.

Jos siis ei voi ajatella, että Jeesus oli jumalan siittämä, — jos ei myöskään voi ajatella, että hän olisi ollut Joosefin poika, ja jos kuitenkin, tahtomatta jäädä kokonaan epätietoiseksi, pyrkii evankeliumin kertomuksesta vainuamaan esille puhdasta totuutta, niin on vielä jäljellä otaksua, että Jeesus oli tavallinen avioton lapsi.

"Jeesusko avioton lapsi, sehän on julkein häväistys!" — kuulen minä huudahdettavan kauhistuksella.

Minä sanon vieläkin: se on omituisen, puolustamattoman lapsellisuuden todistus, että ihmiset kuvailevat Jeesuksen arvon voivan enetä tai vähetä hänen syntymisensä laadusta.

Juuri sama lapsellinen kauhistus, joka vielä nykyjään valtaa ihmiset tällaisen otaksumisen kuultuaan, on nähtävästi antanut aihetta niille, jotka muinoin tiesivät, ettei Jeesus ollut Joosefin vaan yksin Marian poika, peittää ja salata asian todellista laitaa. Katsottiin, että totuuden tietäminen ei ole ihmisille hyväksi. Jos lapsi kysyy aikaihmiseltä, kuinka olen saanut pienen veljen, ei aikaihminen katso lasta kypsäksi tietämään totuutta ja mieluummin kertoo hänelle sadun enkelistä, joka toi pienokaisen jumalalta. Niin on Maria-legendakin kerrottu kansoille, joiden ei luultu voivan sulattaa semmoista oppia, että aviottomasti syntynyt ihminen olisi ollut jumalan erikoinen lähettiläs.

Syitä siihen, että tämä taru viattomasta jumaläidistä on levinnyt ympäri puolen maailmaa, voi olla lukemattomia, sekä ulkonaisia että sisällisiä. Yksi sisällinen syy, ehkä tärkein kaikista, on se, että tämä taru oli ihmisissä siveellisen puhtauden ihanteen ensimäisenä herättäjänä. Keski-aikana, jolloin Jeesuksen oma oppi oli kokonaan tuntematon ja katolinen papisto sitä kansalta salasi, oli "neitsyt Marian" ihanteleminen ylimmillään. Michelangelo, Leonardodavinci ja Raafael möivät suurista rahoista esityksiänsä tuosta hienosta, jumalallisesta viattomuudesta. Jeesuksen oppi asettaa siveellisen puhtauden jokaisen omaksi personalliseksi ihanteeksi, mutta roomalaiset kardinaalit ja florensilaiset kauppiaat, kaikkein raaimpien tapojensa ja käsitystensä ohella, saattoivat ihailla puhtautta ainoastaan kaukaisena, heidän ulkopuolellaan olevana utukuvana, joka ei vielä mitenkään velvoittanut heitä itseään. Ulkonaisista syistä lienee tärkein se, että sivistymättömälle kansalle, joka ei tunne Jeesuksen oppia, on mahdotonta ajatella Jeesuksen syntymistä jumalasta muulla tavoin kuin sikiämisenä suoraan jumalasta vaimon kohdussa.

Mutta kansat eivät ole enää tämmöisessä lapsuuden tilassa. Evankeliumin oppi ei ole enää salattu. Jokainen osaa lukea ja ajatella. Ja vapautunut ajatus on vastustamattomasti löytävä totuuden, vaikka se olisi kuinkakin sotkuksiin saatettu.

Niinpä nyt juuri nuo entiset lapsekkaat yritykset verhota Jeesuksen ruumiillinen syntyminen erikoiseen loistoon meille paraiten todistavatkin hänen syntyneen tavalla, josta ei katsottu sopivaksi julkisesti kertoa.

Ja lukiessa evankeliumeja tosi uskonnollisessa tarkoituksessa eli saadaksemme tietää, mitä varten elämme, voi kysymys tähän kertomukseen nähden olla vaan siitä, mitä opittavaa olisi semmoisesta tiedonannosta, että Jeesus oli avioton lapsi, eli voiko se enentää hänen elämänoppinsa selvyyttä meille.

Tämmöisen tosiasian merkitys onkin hyvin laajalle ulottuva ja se sekä selventää hänen oppiansa että tekee tämän opin yhä rakkaammaksi sydämmelle.

Täytyy vaan tehdä itselleen selväksi Jeesuksen elämänopin piirteet, ymmärtääkseen kohtalon syvyyttä siinä, että tämä opettaja oli syntynyt juuri ilman suurta sukua, ilman nimeä, ilman mitään ulkonaista kunniaa, vaan päinvastoin oli niitä lapsia, joita ihmiset heidän syntymisensä vuoksi ylenkatsovat.

On niinkuin juuri tämä hänen syntymisensä olisi omansa vahvistamaan, kuinka kokonaan riippumattomia toisistaan ovat ruumiillinen syntyminen ja "syntyminen jumalasta." Tavallaanhan voi sanoa, ettei Jeesuksen oppi ole mitään muuta kuin oppi siitä kuinka ihmisen on syntyminen jumalasta, oppi "uudestisyntymisestä" eli syntymisestä "korkeudesta". Kaikki mitä Jeesus opettaa elämästä, on ainoastaan sitä mitä hän on itse sydämmessään kokenut ja täyttänyt; ja niinpä jos hän opettaa syntymistä jumalasta, on hänen itsensä täytynyt kokea tämmöinen syntyminen. Tämä syntyminen jumalasta antaa orjille vapauden, vangeille päästön, sokeille näön, kaikille halveksituille, häpeällisesti syntyneille hyvityksen. Se oppi on, että ihmisessä on kaiken kunnian ja vapauden lähde. Mutta jos Jeesus itse olisi syntynyt jumalasta jollakin erikoisella, meille mahdottomalla tavalla, niin mitä oppia me siitä voimme saada! Jos hänellä olisi ollut oikeus ylpeillä loistavista, kuninkaallisista esi-isistä, mitä lohdutusta olisi siitä orjille ja vangeille ja sokeille ja kaikille niille, joilla ei ole tunnettuja esi-isiä ja joita ihmiset halveksivat!

Mitä enemmän syventyy Jeesuksen elämänoppiin ja mitä tarkemmin seuraa hänen omia sanojaan suhteestansa ihmisiin ja jumalaan, sitä selvemmin ymmärtää tämän seikan merkityksen.

* * * * *

Uskonnollisessa suhteessa merkityksettömänä voi siis jättää pois, paitsi sukuluetteloa Matt. 1 luvussa, myöskin kaiken sen, mikä mainitaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien 2 luvuissa. Niissä kerrotaan vielä muista Jeesuksen syntymisen yhteydessä muka tapahtuneista ihmeistä, ennustuksista ja taioista, sitten myöskin Herodeksen vainosta, Joosefin paosta Egyptiin ja palauksesta kotiin. Luukkaalla, 2 luvun lopussa, tapaamme kuitenkin seuraavan huomattavan kertomuksen Jeesuksen lapsuudesta (Luuk. 2: 40-50):

"Lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä ja hänen viisautensa lisääntyi. Ja Jumalan armo oli hänen kanssaan. Hänen vanhempansa vaelsivat joka vuosi pääsiäisjuhlalle Jerusalemiin. Ja kun hän oli 12:n ikäinen, tulivat vanhemmat tapansa mukaan Jerusalemiin juhlalle. Heidän lähtiessään juhlapäivien jälkeen kotiin jäi poikanen Jerusalemiin äidin ja Joosefin huomaamatta. He luulivat hänen tulevan muiden seurassa, ja käytyään päivän matkaa he etsivät häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta, vaan eivät löytäneet ja palasivat sentähden takasin Jerusalemiin häntä hakemaan. Ja löysivät hänet vasta temppelistä, missä hän istui opettajien keskuudessa kysellen ja kuunnellen heitä. Ja kaikki ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa. Hänet nähtyään vanhemmat hämmästyivät ja äiti sanoi: poikaseni, miksi meille näin teit, olemmehan saaneet sekä isä että minä huolestuneina hakea sinua. Ja hän sanoi heille: miksi haette minua, tietystihän minun pitää olla siinä huoneessa, joka kuuluu isälleni. Mutta he eivät ymmärtäneet mitä hän heille sanoi."

Tämä kertomus viittaa siihen, että Jeesuksen elämän opin pääajatus, ajatus ihmisen poikasuhteesta jumalaan, syntyi hänen lapsuudessaan yhteydessä juuri sen seikan kanssa, ettei hän tuntenut ruumiillista isäänsä. Niinkuin meidän aikoinamme, saivat lapsipuolet varmaan Mooseksenkin lain aikana tuntea kodissaan kodittomuutta ja ulkopuolella kotoa häväistyksiä. Hän joutui Jerusalemiin, kauas kotoansa, missä hänestä ei tiedetty. Hän tuli temppeliin, joka pidettiin jumalan asuntona. Kuten tunnettu oli juutalaisten vanhoissa kirjoituksissa (vanhassa testamentissa) lausuttuna myöskin, että jumala on ihmisten isä. Ja kuunnellen ja kysellen opettajia elähyttää Jeesusta nyt ajatus, että jos jumala on hänen isänsä, niin mitä hänen tarvitsee välittää siitä, ettei hän tunne ruumiillista siittäjäänsä. Hänen vastauksensa vanhemmille, jotka olivat käyneet päivän matkan ennenkuin rupesivat häntä kaipaamaan, kuuluu: miksi haette minua, ettekö tietäneet, että poika on löydettävä isänsä talosta! [Maria ei ymmärtänyt, mitä hänen poikansa tarkoitti. Hänelläkään ei siis ollut uskoa siihen, että Jeesus olisi syntynyt yliluonnollisesti.]

Tässä vastauksessa tuntuu jo nyt kaksi piirrettä, jotka sittemmin Jeesuksen totuudenopissa ovat suurella selvyydellä esiintuodut. Ensiksikin, että hän tunnustaessaan jumalan isäkseen on ihmisenä kaiken kunnian lähteellä ja tämän synnynnäisen oikeutensa perustuksella riippumaton maailman jakamasta arvonannosta. Toiseksi, että tunnustaen jumalan välittömäksi isäkseen hän on myöskin kaikkien velvollisuuksiensa lähteellä, ja siis riippumaton ihmisten jopa vanhempiensakin määräämistä velvollisuuksista.

Tämä Jeesuksen avioton syntyminen siis on täynnä suurta merkitystä ja ihan uudelta kannalta valaisee sekä hänen henkilöänsä että oppiansa.