SISÄLLYS:
Alkulause.
Jeesuksen syntyminen.
I. Jeesuksen syntyminen ihmisestä.
II. Jeesuksen syntyminen jumalasta.
Alkulause.
Yksi kysymys on yhteinen kaikille ihmisille, ihan eri ikäisillekin, kysymys; mitä on tämä minun elämäni?
Lapsille se kysymys voi tosin olla vaan luonnollisen uteliaisuuden synnyttämä, kun kaikki, mitä he ympärillänsä näkevät, sen heissä herättää: elämän alituinen syttyminen ja sammuminen, kasvien elpyminen ja jälleen lakastuminen, äidin kuolema, tähdet, äärettömyys. Täysikäisille se muuttuu käytännölliseksi elämänkysymykseksi. Että täysikäinen ihminen voisi ilolla toimia, täytyy hänellä olla joku usko elämänsä merkitykseen, hänen täytyy itse saada asettaa se tarkoitus jota varten hän toimii. Ja sentähden kaikilla täysikäisillä on yhteisenä sydämmen kysymyksenä: mitä tarkoituksia minä itselleni asettaisin, eli toisin sanoen, mitä minun on uskominen elämästä.
Tämä kysymys, mitä tulee kuoleman jälkeen ja mitä minun nyt on tekeminen, ei kuitenkaan ole yhteinen ainoastaan eri ikäisille, vaan se on yhteinen myöskin eri kansallisuuksiin kuuluville, eri maan osissa asuville, eri tapaisille, eri kielisille, eri värisille ihmisille.
Niin että jos jokin kysymys voisi yhdistää ihmisiä, niin kysymys, mitä varten me elämme, yhdistäisi meidät kaikki yhdeksi, lapset ja täysikäiset, kiinalaiset, intialaiset, eurooppalaiset, mitä ikänä meitä maapallolla löytyneekin.
Jos sitten ajattelee, mikä on eri kansojen vastaus tähän kysymykseen, onko mitään yhteistä vastausta, vai onko erilaisia vastauksia yhtä monta kuin on ihmistä, niin, katsoen koko maailmaa yhtaikaa, esiintyisivät maailman suuret uskonnot kansojen erilaisina vastauksina kysymykseen. On Buddan uskonto, on Konfusiuksen uskonto ja on Kristuksen uskonto. Ja näiden uskontojen ympärille ovatkin ihmiset ryhmittyneet ja keskenänsä yhtyneet.
Buddan ja Konfusiuksen uskonnot ovat kuitenkin enimmille meistä melkein kokonaan tuntemattomat. Meitä sanotaan kristityiksi, — me kuulumme Kristuksen perustaman uskonnon tunnustajiin eli, toisin sanoen, meidän siis pitäisi ymmärtää elämää, niinkuin Kristus siitä opetti; meidän pitäisi voida kaikkien ilolla toimia, koska meillä on usko erityiseen elämän tarkoitukseen.
Mutta onko meidän keskuudessamme todella niin?
Jos kysyttäisiin, mitä Kristus sitten opetti elämän olevan, kuka tietäisi tähän vastata? Eikö päinvastoin tunnu jotenkin uudelta ja oudolta se väite, että Kristus muka olisi selittänyt, mitä tämä elämämme on?
Eikö nykyisiltä, usein ajatteleviltakin ihmisiltä päinvastoin puutu kaikki elämänilo ja eikö heidän keskuudessaan ole laajalti levinnyt se vakaumus, että elämän arvoitus on mahdoton ratkaista?
Tai olisivatko meidän ajan ihmiset päässeet suurempien henkisten salaisuuksien perille kuin Kristus, että heidän on täytynyt hylätä Kristuksen antama elämän määrittely jo vanhentuneena?
Kristuksen aikalaiset kuuntelivat hänen puheitansa niinkuin taivaasta tulevaa elämän leipää, juuri siksi, että he tunsivat hänen tahtovan vastata jokaisen omaan sydämmen kysymykseen, tunsivat, että puhe oli vapautumisesta, elämänilosta. Hänen ympärillään tulvi väkeä niinkuin olisivat saaneet juoda omaa pelastustaan hänen huuliltansa. Ja on evankeliumin kirjoittajillakin nimenomaan näkyvissä tuo sama hurmaus, kuten esimerkiksi Johanneksen ensimäisen epistolan alkusanoissa. Hän sanoo kirjoittavansa epistolan "elämän sanasta, joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme ja meidän kätemme pidelleet ovat." Elämän sana — mitä se on muuta kuin sana siitä, mitä elämä on. "Ja näitä me teille kirjoitamme, että teidän ilonne täydellinen olisi", sanoo Johannes. He ovat siis pidelleet sen miehen kättä, kuulleet sen miehen ääntä, joka ilmoitti, mitä elämä on, ja nyt hän, Johannes, tahtoo kirjoittaa muillekin tästä asiasta, että hekin saisivat saman elämänilon!
Niin silloin.
Mutta kuinka on tapahtunut, että nykyiset ihmiset eivät enää tule ajatelleeksikaan, että vastausta voisi sieltäpäin hakea, tai että sitä olisi koetettu sieltäpäin edes antaakaan?
Jos päätän itsestäni, niin näen kyllä syyn. Lähes kolmenkymmenen ikäisenä minä en tiennyt mitään Jeesuksen oman opin sisällyksestä enkä siis voinut aavistaa, että sillä olisi ollut mitään yhteyttä sen kysymyksen kanssa, joka oli alituisesti minunkin sydämmelläni. Ja jos kysyn edelleen, kuinka on mahdollista, etten Jeesuksen opista mitään tiennyt, vaikka olin läpikäynyt yliopiston jopa suoritellut pikku tutkintoja teologiassakin, — niin on syy minulle yhtä selvä. Minulla oli kyllä tieto kaikesta siitä, mitä opetetaan pääasiana ja sanotaan varsinaiseksi uskonnoksemme: lankeemuksen historia, Mooseksen käskyt, vanhan testamentin lauseet Kristuksen tulemisesta, Kristuksen syntyminen neitseestä, kyyhkysen ilmaantuminen Jeesukselle, hänen kärsimisensä, ristiin naulitseminen, helvettiin ja taivaaseen astuminen, kolmantena päivänä ylösnouseminen, ja ihmiskunnan lunastus hänen uhrityönsä kautta. Mutta tämähän selvästi vaan on historiallisesti muodostunut oppi Jeesuksen personasta eikä olekaan Jeesuksen oma oppi siitä mitä tässä elämässä on tekeminen ja mitä tämä elämä on, Mitä Jeesus opetti elämästä, siitä ei puhuttu dogmatiikoissa, ei kirkoissa, ei kouluissa. Jeesuksen omana oppina esitettiin vaan muutamia sääntöjä, joita sanottiin hänen antaneen Mooseksen lain täydennykseksi.
Ja, kuten sanoin, vasta kolmenkymmenen vuotisena minä ihan odottamattani sain tietää Jeesuksen elämänopin todellisen sisällyksen. Kun tunsin, mitä tämä oppi vastaa minun omaan sydämmenkysymykseen, täytti minut loppumaton elämänilo.
Ja jos siis saan päättää itseni mukaan, niin syy, etteivät aikamme ihmiset, vaikka janoavat vastausta elämänkysymykseen, odota sitä löytävänsä evankeliumikirjasta, on siinä, että kun Jeesuksen nimi vaan juohtuu mieleenkin, tulvahtaa sen yhteydessä esille koko tuo järjestelmä uskonkappaleita vastaamaan siihen, mitä tahdottiin Jeesukselta itseltään kysyä. Arvelen, että useat muutkaan eivät näe noissa uskonkappaleissa mitään vastausta jokaisen omassa sydämmessä olevaan itsenäiseen kysymykseen, mitä varten minä elän, vapaaseen ja kotoiseen kuin järvet ja metsät ja sininen taivas, ja että hekin kääntyvät Jeesuksesta pois tulematta edes Jeesukseen asti.
Koko asia on siis siinä, että jokainen ottaa evankeliumin uudestaan käteensä ja lukee sitä omalta kannaltaan, vapaasti, ottaakseen vaan selvän siitä, mitä Jeesus itse opetti elämän olevan.
* * * * *
Esillä olevassa kirjassa on evankeliumia luettu minun kannaltani, yksistään vaan tarkoituksessa hakea vastausta elämänkysymykseen.
Ei mitään ennakolta päätettyjä perusteita tule tämmöisessä lukemisessa kysymykseen. Erittäinkään ei voi olla päätettynä edeltäpäin, että evankeliumien jokainen sana olisi punnittava jumalan sanana. Sillä tämmöinen päätelmä edellyttää, että ollaan jo selvillä melkein koko asiasta: jumala on ilmestynyt maan päälle ja toimittanut ihmisille erehtymättömän kirjan. Mutta mehän tahdomme lukea evankeliumia niinkuin emme olisi selvillä mistään, vaan vasta hakisimme selvyyttä. "Jumalan sanaksi" tahdomme ja voimme sanoa vaan semmoista ilmoitusta elämästä, jonka täysin ymmärrämme ja joka sentähden täyttää meidät ilolla, niinkuin ainakin löydettäessä, tai päästessä sinne, minne on kauan pyritty. Tätä ilmoitusta haemme vaan senvuoksi niin sanotusta "uudesta testamentista", että se sisältää kertomuksia Jeesuksesta ja hänen opistaan. Ja tämän "uudeksi testamentiksi" sanotun kirjan arvo riippuu siis meille yksistään siitä, missä määrin selvinä ja himmentymättöminä Jeesuksen omat sanat ja opetukset ovat siinä säilyneet. Kaikki evankelistain tiedonannot, selitykset ja kertomukset, mitkä auttavat selvyyteen Jeesuksen oikeasta tarkoituksesta, nostavat kirjan arvoa; kaikki se taas, mikä tätä selvyyttä himmentää, vähentää kirjan arvoa. Emme tietysti voi odottaa, että tässä kohta 2000 vuoden vanhassa kirjassa, joka on käynyt niin monen vaiheen läpi, jota on kirjoitettu käsikirjoituksesta käsikirjoitukseen, johon on lisäelty, josta on poistettu, jossa on siirretty sanoja ja lauseita paikasta toiseen, olisi kaikki säilynnyt semmoisena, kuin se oli alkuperäisesti esitetty. Emme edes odota, että niillä alkuperäisillä omin silmin näkijöillä ja omin korvin kuulijoilla, joiden kertomuksiin evankeliumien esitys perustuu, olisi ollut kaikin paikoin erehtymättömän oikea käsitys Jeesuksen sanojen sisällyksestä. Me odotamme vaan, että me itse välittömästi Jeesuksen sanoista ja opetuksista voisimme löytää meille käsitettävän ja luonnollisen vastauksen siihen ainoaan kysymykseen, joka on meille tärkeä: mitä on tämä meidän elämämme?
Näin lukiessa evankeliumia ei meitä siis sido mitkään ennakkopäätökset. Evankelistain kertomuksista, vaikka ne koskisivat Jeesuksen omia sanojakin, me jätämme syrjään sen, mikä näyttää himmeältä tai mahdottomalta käsittää. Semmoiset evankelistain kertomukset, jotka eivät koske Jeesuksen oppia tai saata sitä selvemmäksi, jäävät luonnollisesti merkityksettöminä kokonaan pois. Rohkeasti poistamme tietysti erittäin kaiken sen, mikä, olematta Jeesuksen sanoja tai opetusta, ilmaisee vaan kertojan käsitystä erityisten tapahtumien merkityksestä ja on ristiriidassa meidän käsityksemme kanssa Jeesuksen opista. Myöskään ei meitä voi mikään estää oikasemasta ilmeisiä väärinkäsityksiä evankeliumien tekstien tavanmukaisessa lukemisessa, jos nämät väärinkäsitykset himmentävät Jeesuksen oppia ja oikaisu sitävastoin selventää sitä.
Voiko moittia tämmöistä vapaata evankeliumin lukemista?
Tavallisesti sanotaan: itseksensä lukekoon jokainen evankeliumia niinkuin tahtoo, mutta joka julkisesti rupeaa poikkeavia käsityksiänsä esittämään, hän saattaa harhatielle kokemattomia.
Tätä en minä voi ymmärtää. Jokaisella on ajatuslahja ennen kaikkea siksi, että hän ottaisi selvän siitä, mitä varten hän elää, ja puhelahja ennen kaikkea siksi, että hän, ymmärrettyään itse, saisi muutkin samaa ymmärtämään. Mitä useampi ihminen tulee selvyyteen ihmiselämän tarkoituksesta ja mitä useampi julistaa, mitä hänelle on selvinnyt, sitä parempi. Täysi vapaus ajatella ja puhua julki ajatuksensa on ensimäinen ehto siihen, että ihmiset kerran kaikki tunnustaisivat yhden ainoan yhteisen elämäntarkoituksen eli yhtyisivät uskossa. Yritykset taas pitää ihmisiä yhteisessä uskossa, siten, että yksityisiltä kielletään heidän elämänymmärryksensä selittäminen muille ja sallitaan puhua ainoastaan tämän yhteiseksi määrätyn uskonnon hengessä, eivät voi muuta kuin hajoittaa ihmisiä toisistaan. Sillä niinkuin usko on jokaisessa ihmisessä hänen vapaan ajattelemisensa ja päättelemisensä tuote, eikä koskaan synny kenenkään pakotuksesta, niin yhteinenkin usko voi olla vapaan ajatusten vaihdon tuote, mutta ei ole vielä koskaan syntynyt kenenkään määräyksestä. Sentähden jonkun yhteisen uskonkaavan tahallinen etsiminenkin voi jo saattaa harhateille. Yhtyminen uskossa voi ihmisten kesken tapahtua ainoastaan tiedottomasti, silloin kuin jokainen heistä pyrkii omaa valoansa kohden ja samalla saapi vapaasti noudattaa luonnollista ja välttämätöntä haluansa ilmaista muille mitä hän on sydämmessään kokenut ja ajatuksillaan selventänyt.
Jeesuksen syntyminen.
Ensimäisenä kohtaa meitä, evankeliumikirjaa auastessa, kertomus
Jeesuksen syntymisestä.
Kerrottu on omituinen, kokonaan käsittämätön seikka, mikä virallisessa
uskontunnustuksessamme ilmaistaan sanoilla: "minä uskon Jeesuksen
Kristuksen päälle, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä
Mariasta."
Kun tämä kertomus, ollen aivan alussa, pidetään ikäänkuin porttina evankeliumin muuhun sisältöön, ei voi mennä sen ohitse. Tosin jos lukemisen ainoana tarkoituksena on saada tietää, mitä Jeesus täysikäisenä opetti, ei kertomuksella hänen syntymisestään tarvitse olla mitään merkitystä. Mutta evankeliumin kirjoittaja tuntuu tällä kertomuksella nimenomaan tahtovan sanoa: ennenkuin luet, mitä minä, Jeesuksen apostoli, olen kirjoittanut hänen opistaan, usko ensin mitä olen kirjoittanut hänen syntymisestään ja jumaluudestaan.
Tämmöinen ehto on mieltä masentava sille, joka ei voi uskoa mihinkään yliluonnolliseen sikiämiseen pyhästä hengestä ja syntymiseen neitseestä, vaan joka sydämmensä yksinkertaisuudessa oli vaan tahtonut tietää, mitä Jeesus-niminen merkillinen mies opetti elämän olevan. On niinkuin evankeliumin kirjoittaja sulkisi oven hänen edestään juuri silloin kuin hän oli astumassa sisälle, — käskisi panna kirjan pois kädestä.
Pitääkö siis ruveta epäilemään, ettei kertomusta Jeesuksen syntymisestä ja esitystä Jeesuksen opista kenties olekaan sama mies kirjoittanut, — että evankeliumit ovat kokoonpantu monista aineksista: todellisista apostolein esityksistä ja myöhemmin syntyneistä taruista? Pitääkö tutustua tieteen tutkimuksiin näistä asioista, saksalaiseen tieteelliseen evankeliumitekstien arvosteluun, tai vielä paremmin oppia raamatun alkukieli ja vajoutua arkistoihin vertaillakseen alkuperäisiä käsikirjoituksia ja niiden toisintoja? Tämä kaikki viivyttäisi meitä epätietoiseksi ajaksi, — ehkä emme ollenkaan pääsisi varmuuteen asiasta, — ja ainakin se siirtäisi koko kysymyksen toiselle alalle: sen sijaan kuin hakisimme vastausta kysymykseen, mitä on elämä, me olisimme eksyneet ihan syrjäisiin kysymyksiin evankeliumin synnystä ja historiasta.
Eikö ole mitään muuta keinoa? Eikö todella voisi, jättämällä tämän kertomuksen pois, alkaa lukemista esimerkiksi Matteuksen 3:nesta luvusta, jossa on puhe Johannes kastajan saarnasta, Jeesuksen ilmestymisestä Jordanille, kyyhkysen laskeutumisesta alas hänen päällensä? Tai vielä paremmin Luukkaan 2 luvun lopusta, jossa kerrotaan kuinka Jeesus 12 vuotiaana esiintyi temppelissä ja nimitti tätä oman isänsä huoneeksi? — Mutta nämätkin paikat tuntuvat olevan kirjoitetut vaan Jeesuksen jumaluuden todistamiseksi. Mistä siis alkaa? Näiden paikkojen perästä seuraa kuvaus hänen olemisestaan korvessa. Siinä taas näyttää olevan kerrottu käsittämätön kamppaus jumalan ja pahan hengen välillä, jolla ei ole mitään tekemistä elämänopin kanssa. Sitten seuraa kertomuksia ihmetöistä, yksi toisensa perästä, kaikki vaan tuon maan päälle ilmestyneen jumalan kunnian todistamiseksi ja ylistämiseksi. Ja näiden ihmetöiden väliin on ikäänkuin ohimennen sirotettu kertomuksia tästä opista — hajanaisia lauseita taivaanvaltakunnasta, joku vertaus kylväjästä, — niin että vuorisaarna esiintyy ainoana kokonaisempana palasena hänen opistaan. Kuinka nyt löytää yksinkertainen vastaus elämän kysymykseen hänen puheistaan, jotka kaikkialla näyttävät olevan yhteydessä ihmeiden ja yliluonnollisuuksien kanssa ja joita sitäpaitsi ei mitenkään voi arvostella erillään Jeesuksen teoista, elämästä ja kuolemasta, siis hänen persoonallisuudestaan? Silminnähtävästi täytyy siis perustua evankeliumin kirjoittajan ilmoituksiin myöskin mitä hänen tekoihinsa, elämäänsä ja ja erikoisiin tapahtumiin tulee.
Sille, joka ei voi syventyä evankeliumin tekstien historiallistieteelliseen arvosteluun, on sentähden vaan yksi keino jäljellä, — ehkä paras kaikista. Hänen täytyy lukea kaikki erotuksetta, lukea yksinkertaisella mielellä, ilman mitään edeltäpäin tehtyä päätöstä, ainoastaan kysymällä itseltään, onko luetulla ja missä määrin tekemistä, sen kysymyksen kanssa, johon hän hakee vastausta. Hänen täytyy siis myöskin lukea kertomus Jeesuksen syntymisestä tällä mielellä. Jollei ole tekemistä, niin jättää hän sen luonnollisesti pois. Jos on, niin ottaa hän siitä vastaan sen, minkä hän voi tuntea todeksi, ja jättää pois sen, mikä hänen mielestään ei voi olla totta. Tämä on ainoa mahdollinen lukemisen perustus.