KOLMAS NÄYTÖS.
Sama ilta Sarkasen tuvassa.
Eetla ja Kallu makaavat vuoteessa entisissä asennoissa, edellinen seinän puolella, seinään päin kääntyneenä, jälkimäinen laitapuolella, selin Eetlaan.
Kallu on todella nukkunut ja kuorsaa hartaasti, kilpaa Eetlan kanssa.
Hetken kuluttua näkyy lyhdyn tuiketta ikkunan takaa.
HILMA koputtaa oven takana. Sarkaska! Onko Sarkaska kotona? Hoi, hoi!
Hetken kuluttua uusi ja tuimempi koputus.
Päästäkää sisälle! Se on vallesmannin Hilma!
Väsymätöntä kuorsaamista vuoteesta.
HILMA yhä oven takana. Sarkaska tulkaa pian apuun, kun Sarkanen tekee vallan ihmeitä. Kuuletteko? Hän on vallesmannin salissa ja lyö keppiä pöytään ja on pelottanut kaikki vieraat… Ettekö kuule?…
Avaa oven, katsoo ympärilleen.
Mutta aukihan tämä on! Eikö täällä ole ketään?
Tulee lyhtyineen lähemmäksi.
Tai mikäs tuolla on? Sarkaska nukkuu — ja — ja… herranen aika…
toinen mies hänen vieressään! Sarkaska on hylännyt Sarkasen. Ja
Sarkanen on surusta juonut itsensä humalaan! Mutta ylös täytyy
Sarkaskan nyt, vaikka mikä olisi… Sarkaska hoi!
Koettaa Kallun ylitse nykäistä Eetlaa.
KALLU herää, tarttuu Hilman käteen. Hiljaa, sh!
HILMA säikähtää. Hyi kuka lienetkin! Sarkaskan täytyy nousta!
KALLU. Sh, herrantähden hiljaa, hiljaa!
Nousee ja työntää Hilmaa poispäin.
Hilma?! Vai Hilma, no, no…
HILMA. Mutta Kalluko se on? Hyi sentään! En olisi ikinä uskonut…
KALLU. Mutta olehan nyt hiljaa siunaaman hetki hullu tyttö!
HILMA. Ettäs kehtaatkin!
KALLU. Suu poikki, sanon minä.
Koettaa tukkia Hilman suuta.
HILMA painii vastaan, irtautuu. Älä luulekaan! — Ja Sarkaskakin, vanha ihminen!
Rupeaa itkemään.
KALLU. Tiedä siis, me saamme torpparahat, jos nyt vain osaat olla hiljaa. Tule, kulta, tänne keinutuolille, niin kerron sinulle kaiken.
HILMA. Enkä tule. Hyi ja hyi ja hyi!
KALLU. No kuule ja koeta ymmärtää: Sarkanen meni kovistamaan vallesmannilta sinun kontrahtiasi rikki.
HILMA. Herranenaika! Sitäkö se kovisti! Ja oikein kepillä! Jesta! Ja minä kun tulin apua huutamaan!
KALLU. Minä jäin vahtimaan nukkuvaa Sarkaskaa, ymmärrätkö? Mutta hän heräsi. Silloin rupesin ontumaan niinkuin Sarkanen. Hän luuli minua Sarkaseksi, ja kun en puhunut mitään, luuli Sarkasen suuttuneen ikipäiviksi ja lupasi hädissään tuhat markkaa meille…
HILMA. Oho äläs… ihanko totta?
Istuu keinutuoliin.
KALLU. Ymmärrätkö nyt, ettei hän saa millään herätä?
HILMA. Puhu sitten hiljempaa itsekin. Vai tuhat markkaa!
KALLU istuu Hilman viereen. Ei saa herätä, kunnes Sarkanen ehtii asian toimittaa ja minä saan hänet tuohon tilalleni.
HILMA. Ai-ai, Kallu, ettei se nyt vain heräisi! Meneppäs sinne takaisin sen viereen. Minä juoksen sillä aikaa sanomaan vallesmannille… päästä, päästä, he odottavat siellä minua… muuten tulee rouva itse hakemaan Sarkaskaa… mutta päästähän, tässä on kiire ..
Aikoo lähteä.
KALLU pidättää häntä kädestä. Viivyhän hetki. Kuinka raskisin sinusta luopua, kun kerrankin saamme olla näin kahden kesken…
HILMA. Mutta lensmanska juoksee kohta tänne, saat nähdä, ei viivy kauankaan…
KALLU. Siunaaman hetki vain, Hilma…
HILMA. Ja jos tuokin herää…
KALLU. Mikäs hänet herättää! Ajatteles Hilma sentään: torppa, aivan oma torppa!
HILMA. Jaa-a, Kallu, kyllä vain, kun niin pitkälle kerran päästäisiin!
Innostuvat keinumaan.
KALLU. Vielä tänä keväänä, Hilma, istumme oman katon alla. Ja oma katti pankolla.
HILMA. Tänäkö keväänä? Entä minun vuosikontrahtini? Vai luuletko
Sarkasen todella sen rikki saavan?
KALLU. Ole huoletta, tyttö. Sarkasella on enemmän valtaa kuin sinä tiedätkään. Että kyllä tästä nyt vihdoinkin näyttää tosi tulevan.
HILMA. Onpa sinulla hyviä toiveita. Mutta luulen minä puolestani, että kyllä tässä saadaan vielä monta kovaa kokea, ennenkuin asiat niinpäin kääntyy. Eikä keinuta niin lujaa, se jyryää.
KALLU. Jaa-a, vaikea on minunkin uskoa, että kaikki on niin hyvinpäin minulle kelvottomalle kääntynyt. En ole ansainnut tätä onnea. Ja tunnustan avoimella sydämellä, että jos saisin aimo selkäsaunan kaiken synnillisen elämäni vuoksi, niin olisi mieleni nyt vieläkin keveämpi.
Leikillisesti.
Mutta kuka tässä kylässä on mies minua löylyyttämään, kysyn minä? Sillä et kaiketi luule siihen juuri rouvasväenkään pystyvän?
HILMA. No ellei juuri lensmanska sentään, jos oikein hullun pään ottaisi.
KALLU. Oho, vai lensmanska! Lensmanskan kiusaksi vielä tänä keväänä istumme oman katon alla, ja ehkä juuri tämmöisessä keinutuolissa, ajatteles!
HILMA. Jospa todellakin, jospa todellakin niin kävisi!
KALLU. Tänä keväänä, kun puut puhkee lehtiin
HILMA. Kun käki kukahtelee ja kevättuulet laulaa…
KALLU. Me sinun kanssasi istutamme perunoita oman maan vakoihin…
"Niin minä neitonen sinulle laulan, kuin omalle kullalleni"…
HILMA. Älä laula, — minä luulen jonkun siellä jo tulevan…
Hypähtää keinutuolista.
KALLU. Älä heikkarissa!
LENSMANSKA oven takaa. Hilma! Oletko siellä?
HILMA. Siinä se nyt oli! Nyt ne tulee Sarkaskaa hakemaan!
LENSMANSKA. Onko Hilma siellä? Vastaa!
KALLU. Sammuta lyhty!
Juoksee takaisin Eetlan viereen.
HILMA sammuttaa lyhdyn.
LENSMANSKA jyskyttää oveen. Avatkaa, avatkaa paikalla!
HILMA. Mitä minä teen?
KALLU. Pidä vastaan. Sano, ettei täällä ole ketään.
HILMA. Täällä ei ole ketään.
LENSMANSKA työntää oven auki. Aina pitää sinun perässäsi juosta. Mikset ole toimittanut Sarkaskaa apuun? Käskinhän minä.
HILMA. Minä… minä… hän nukkuu kuin kivi… olen huutanut, muttei se herää…
LENSMANSKA. Kyllä minä saan hereille. Näytä missä hän on.
HILMA. Jaa missä hän on…
Johtaa toiselle suunnalle.
LENSMANSKA. Ellei kohta saada Sarkaskaa apuun, tekee se mies ihmeitä.
Ei hän pelkää ketään muita kuin Sarkaskaa.
HILMA. Mutta onkohan Sarkaska enää ollenkaan täällä?
LENSMANSKA. Sytytä lyhty, että tässä jotain näkee.
HILMA. Kyllä, mutta kynttilä on lyhdystä loppuun palanut.
LENSMANSKA. Anna tulitikut!
HILMA. Ei ole tikkuja.
LENSMANSKA. No hae, tyttö, ei tässä saa aikaa hukata.
Haraavat tikkuja. Hilma pistelee tikkulaatikot taskuunsa.
LENSMANSKA. Tämähän merkillinen talo, kun ei tikkuja ole. Juokse paikalla kauppiaasta kynttilöitä ja tikkuja. Juokse joutuin!
HILMA. Minä juoksen, minä juoksen…
Kallulle ohimennen.
Juoksen Sarkasta hakemaan…
Juoksee pois.
LENSMANSKA Kallua tunnustellen. Jaha, nyt löysin kuin löysinkin
Sarkaskan. Se se on. Tässä on pääpuoli ja tässä jalat. Sarkaska!
Sarkaska! Hän on humalassa ja sanoo ylös lainat… hän uhkaa heittää
pöydät nurin ja särkeä lasit… Tulkaa kieltämään… Kuka ne maksaa?
Herätkää, herätkää!
HÄRASÖÖDINSKA juoksee sisään. Oo, oo, kaikkeen sitä joutuukin! Mikä pimeys! Onko madam Sarkanen täällä? Halloo?
LENSMANSKA. Halloo.
HÄRASÖÖDINSKA. Kuka puhuu?
LENSMANSKA. Minä puhun.
HÄRASÖÖDINSKA. Ab tekö, fru Länsmanskan? Mikä kohtaus!
LENSMANSKA. Mutta mikä härasöödinskan on tänne juoksuttanut?
HÄRASÖÖDINSKA. No, ajatelkaahan! Kun te olitte mennyt, sanoi herr
Sarkanen juhlallisesti irti myöskin meidät!
LENSMANSKA. Vai ollaan teilläkin velkaa hänelle? Kuka olisi uskonut, teillä kun niin komeasti eletään…
HÄRASÖÖDINSKA kipakasti. Härasöödinskan sopiikin elää vähän komeammin kuin yks lensmanska. Pyh!
LENSMANSKA. Ja sen minä sanon… Mutta tässä ei ehdi riidellä…
Sarkaska ylös!
HÄRASÖÖDINSKA. Herran nimessä, hankkikaa toki valoa!
LENSMANSKA. Olen lähettänyt hakemaan, mutta se kelvoton tyttö taas viipyy! Odottakaa, minä juoksen itse puotiin.
Juoksee ulos.
HÄRASÖÖDINSKA. Ei, minun täytyy pelastaa mieheni konkurssista! Madam Sarkanen, tulkaa kanssani ja puhukaa hänelle kauniisti, teitä hän kuuluu tottelevan. Me emme ole tehneet hänelle mitään pahaa. Länsmanska on voinut olla tapansa mukaan hävytön, sanokaa heidät irti, mutta mitä me olemme teille tehneet?… Ja emmekö ole aina säännöllisesti maksaneet korkoja? Voi sitä miestä! Men såna ä di alla! Oo, oo… Herätkää, herätkää, madam Sarkanen!
PATRUUNSKA juoksee sisälle. Sarkaska, onko Sarkaska täällä?
HARASOODINSKA. Ah tekin fru patronessa? Auttakaa herättämään häntä — hän nukkuu kuin kivi…
PATRUUNSKA. Oo, härasöödinska täällä? En minä pimeässä tuntenutkaan. Minä kuulin kaikki mitä tapahtui nimismiehen luona… oo, mikä julma mies ja voitteko kuvailla — lähdettyänne hän sanoi ylös Grönkvistit, Laxmanit, Vesanderit… kaikki järjestään… Kuka olisi luullut että nekin herrasväet olivat velkaa tuommoisille!
HÄRASÖÖDINSKA. Mutta miksi patronessa on tänne tullut?
PATRUUNSKA. Niin minäkö? Ah se on vain pieni pagadell… tuota noin…
Mutta ettekö todella saa Sarkaskaa hereille?
LENSMANSKA lennossa. Tässä vihdoinkin tikkuja ja kynttilöitä.
HÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA. Sytyttäkää, sytyttäkää!
LENSMANSKA sytyttelee kynttilöitä palamaan uuninreunalle, pullojen suihin ja muualle. Kyllä tänne valoa saadaan! Noin! Ja noin!
PATRUUNSKA. Nykäistään yhtaikaa.
HÄRASÖÖDINSKA. Olen valmis. Oo tätä peliä!
PATRUUNSKA. Paremmin! 1, 2, 3! No, yhtaikaa.
HÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA yhtaikaa Sar-kas-ka!
PATRUUNSKA. Ja vielä paremmin!
HÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA kimakalla huudolla. Sar-kas-ka!
PATRUUNSKA. Ei sittenkään!
LENSMANSKA. Ja noin! Ja noin!
Huoneessa on tullut hyvin valoisaksi.
HÄRASÖÖDINSKA. Eikö voisi tällä leipälapiolla.
PATRUUNSKA. Herrijess! Mutta näitähän on täällä kaksi! Katsokaa, kaksi!
Me olemme lyöneet tätä.
LENSMANSKA. Sarkaska on tuo toinen. Johan sanoin teille: tuo on
Sarkaska. Tämä on hänen sisarensa, kyllähän minä sen tunnen.
LENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA hyökkäävät Eetlaa herättämään, huutaen ja toukkien. Sarkaska, nouskaa, nouskaa!
EETLA hieroo silmiään, ymmärtämättä mitään. Mitä? Mitä? Onko tuli irti?
LENSMANSKA. Ei, mutta Sarkanen on irti. Joutukaa!
EETLA kääntyy päin valaistua tupaa, huutaa kohottaen kädet taivasta kohden. Herra hyvästi siunatkoon!
Sukeltaa säikähtyneenä takaisin vuoteeseen.
PATRUUNSKA. Ei, ei, nousta teidän pitää.
HÄRASÖÖDINSKA. Vaimo, sinun miehesi on humalassa ja lyö kepillä — tulkaa, tulkaa!
EETLA jälleen uskaltaen kohota. Herra taivaassa olkoon minulle armollinen. Viimeinen päivä on tullut. Kynttilät palaa ja Herran enkelit käyvät ympärinsä kultaisissa vaatteissa.
Koskettaen Kallua.
Sarkanen, nouse katsomaan.
LENSMANSKA. Ei Sarkanen ole täällä. Sarkanen tekee ihmeitä.
EETLA. Sarkanen on taivaassa ihmeitä tekemässä…
LENSMANSKA. Sarkanen on vallesmannin luona ja lyö kepillä ja uhkaa kaataa pöydät ja särkeä lasit…
PATRUUNSKA. Hän on sanonut irti Grönkvistit ja Laxmanit ja Vesanderit ja kaikki koko kylässä…
LENSMANSKA. Emmekö me ole aina maksaneet säännöllisesti korkoja? Onko penniäkään jäänyt maksamatta?
EETLA. Jesta ja varjele! Sehän on härasööska! No mutta — lensmanska! — ja — patruunska!
LENSMANSKA. Tulkaa siis pian ja saattakaa hänet järkiinsä. Ei hän ketään muita tottele, ei ketään!
EETLA. Mutta ovatko rouvat päästään pyörällä? Tässähän minun laillinen aviomieheni nukkuu laillista unta!
LENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA. Se ei ole Sarkanen.
EETLA. Eikö Sarkanen?! Ja olenko minä koskaan vierasta miestä vieressäni pitänyt? Sarkanen, nouse jo, tupamme on täynnä ihmisiä ja kynttilät palaa! Nouse, nouse!
Retuuttaa Kallua yhä rajummin.
LENSMANSKA. Mitä pitää tästä ajatella?
PATRUUNSKA. Kuka on tuo toinen ihminen?
HÄRASÖÖDINSKA. Onko se mies vai vaimo? Så osedligt!
EETLA kolhii ja lyö Kallua voimainsa takaa. Etkö meinaa herätä? Etkö meinaa herätä, kysyn minä! Mitä? Mitä?
KALLU. Hitto tätä kauemmin kestäköön!
Pudottautuu vuoteelta voivotellen ja luitaan tunnustellen.
LENSMANSKA, PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA kiljahtavat. Ah!
EETLA. Jesta varjele!
LENSMANSKA. Mieshän se olikin!
PATRUUNSKA. Se on mies!
HÄRASÖÖDINSKA. Mies! Vilken fräckhet!
KALLU. Oli siinä selkäsaunaa yhden torpan edestä! Ja vielä rouvasväeltä!
EETLA. Mutta missä on minun Sarkanen? Sarkanen! Sarkanen!
Hakee kaikkialta, myöskin vuoteen alta.
LENSMANSKA. Tuo mies on selvästi aikonut varastaa rahat Sarkaskan nukkuessa.
EETLA. Herra siunaa ja varjele!
PATRUUNSKA. Niin, hän on varas!
HÄRASÖÖDINSKA. Rosvoja! Apua! Rosvoja! Rosvoja!
KALLU. Enhän minä kuin vähän vain…
LENSMANSKA. Kuulkaa päältä: hän on tunnustanut!
PATRUUNSKA ja HÄRASÖÖDINSKA. Hän on tunnustanut!
EETLA. Kallu, Kallu! Sinäkö ryöväämään? Voi, koko maailma on nurin!
Järkeni menee sekasin. Missä Sarkanen? Apua! Sarkanen! Apua!
Tempaa vaipan hartioilleen ja juoksee suin päin ulos.
LENSMANSKA. Pidelkää miestä kiinni niinkauan kuin minä juoksen käskemään herrat tänne. Pidelkää kiinni!
Juoksee ulos.
PATRUUNSKA. Pidelkäämme kiinni häntä kunnes vallesmanni tulee.
HÄRASÖÖDINSKA. Niin, pidelkäämme. Soh, poika! Älä yhtään! Tai pidelkää te, minä vahdin tuolla ovella…
PATRUUNSKA. Ei, ei. Käykäämme rosvoon kiinni yhtaikaa, te vasemmalta, minä oikeita puolen. Rohkeutta!
HÄRASÖÖDINSKA. Mies, älä nyt vain yhtään koetakaan vastustaa!
PATRUUNSKA. Sisso, yhtaikaa, yhtaikaa. Miksi jäätte jälkeen? Yhtaikaa vain! Nyt!
HÄRASÖÖDINSKA. Oo, tämä on hengenvaarallista! Ah!
Lähestyvät molemmat Kallua, mutta tämän liikahtaessa pakenevat
kiljahtaen ovelle, joka ei heidän jyskytyksestään aukene.
PATRUUNSKA. Herrijes! Lensmanska on pönkittänyt oven ulkoapäin! Me olemme hukassa!
HÄRASÖÖDINSKA. Oo, jospa hän nyt meidät tappaa!
Kallu alkaa kävellä huoneessa. Hänen lähestyessään rouvia nämä kiljahtelevat ja pakenevat paikasta paikkaan, vavisten ja likistyen toisiinsa.
PATRUUNSKA Kallulle. Me emme saa ovea auki, pikku, kulta varas!
HÄRASÖÖDINSKA samoin. Se on pönkitetty, mutta voithan paeta ikkunasta.
PATRUUNSKA samoin. Niin, ota vaikka tämä tuoli ja lyö ikkuna rikki.
Lensmanska juoksee sisälle, hänen jälessään herroja ja rouvia.
LENSMANSKA osottaen Kalluun. Tuossa, tuossa on rosvo!
HÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA. Ja me olemme häntä pidelleet!
NIMISMIES. Kätesi esille!
Panee Kallun käsirautoihin.
Nyt on mies raudoissa.
LENSMANSKA. Mitäs menit toisen omaisuutta kajoomaan.
PATRUUNSKA. Voi onnetonta sentään. Minne se nyt viedään?
HÄRASÖÖDINSKA. Olisiko luullut? Ja niin pulska poika!
NIMISMIES. Pitäkäämme kohta tutkinto asiassa. Nimesi ja asuinpaikkasi?
Mutta kuka siellä häiritsee?
Sarkanen, Eetla ja Hilma tulevat.
EETLA onnellisena Sarkaseen nojautuen. No, no, rakas Rans Kaapriel Enkelpreht… kultaseni… annetaan tuhatviisisataa .. annetaan vaikka kaksikin tuhatta, kunhan vain tulet kotiin…
SARKANEN. Jaha, vai täällä te olettekin kaikki?!
EETLA. Sarkanen, rakas Sarkanen, anna heille anteeksi…
HILMA. Herranenaika, he ovat panneet hänet rautoihin!
Rientää Kallun luo ja kapsahtaen hänen kaulaansa,
pudottaa esiliinastaan kynttilät maahan.
LENSMANSKA. Hiljaa tyttö! Vai tahdotko itse joutua kiinni, kun varasta suosit. Ja nytkö vasta sinä kynttilät tuot!
HILMA itkien. Hän ei ole mitään varastanut…
LENSMANSKA Sarkasen puoleen. Ja minä telkesin hänet.
KALLU. Älä huoli tyttö. Sytytähän vain kaikki kynttilät, niinkuin käskettiin.
HÄRASÖÖDINSKA ja PATRUUNSKA samoin. Ja me pitelimme häntä!
HILMA poimii tuittupäisesti kynttilät ja asettelee palamaan entisten lisäksi. Palakoot minun puolestani!
SARKANEN. Ja mitä on täällä Kallulle tehty?
NIMISMIES. Tämä mies tavattiin huoneessasi, Sarkanen. Hän olisi ryöstänyt koko omaisuutesi, ellei kruunun valpas käsi olisi ehtinyt hänen konnantyötänsä keskeyttämään.
SARKANEN on katsonut pöytälaatikkoon. Mutta ei vain minun rahoistani ole penniäkään poissa. Ja lukkokin on ehjä.
EETLA. Ei täältä ole penniäkään poissa.
NIMISMIES. Jaa — niin, mutta huomatkaa, että pelkkä yrityskin on lain mukaan ankarasti rangaistava. Hän tavattiin tässä huoneessanne ilmeisessä rikoksenteossa.
LENSMANSKA. Sen olemme omin silmin nähneet.
PATRUUNSKA. Sen olen itse näillä silmilläni nähnyt.
HÄRASÖÖDINSKA. Oo, joudummeko nyt todistajiksi!
SARKANEN. Mutta itsehän minä hänen käskin rahoja ja muijaani vahtimaan niinkauan kuin käyn lainoja irtisanomassa!
Yleinen hämmästys.
KALLU. Jaa ja sitten minua varkaudesta syyttämään!
NIMISMIES vapauttaa äkkiä Kallun kädet raudoista. Saakeli sentään, minkä minulle nyt teittekään!
Rouville.
Hän voi nyt syyttää minua laittomasta vangitsemisesta!
LENSMANSKA. Ja meitä väärästä ilmiannosta!
PATRUUNSKA. Tuleeko siitä vankeutta? Ah!
HÄRASÖÖDINSKA on pyörtyä kauhusta. Oo, oo…
KALLU. Jaa-a!
SARKANEN. Nyt Kallu, pyydä heiltä mitä tarvitset, he suostuvat kaikkeen.
KALLU. En minä heitä mistään syytä. Erehdys kuin erehdys.
NIMISMIES. Sepä oivallinen mies!
Muut yhtyvät.
Jaa-a, semmoinen se mies olla pitää!
LENSMANSKA. Johan minä kohta sanoin: tuo ei ole mikään tavallinen mies.
HÄRASÖÖDINSKA. Oo mitä jalokiviä voikaan löytyä kansan seassa!
EETLA. Kaksi tuhatta me hänelle ja Hilmalle annamme torpan alkajaisiksi. Se olkoon tässä sanottu.
SARKANEN. Se olkoon sanottu ja päältä kuultu. Ja jääkööt sitten lainatkin irtisanomatta, jos vain suostutte kohta purkamaan tytön vuosikontrahdin, että hän saa mennä emännäksi tämän hänen Kallunsa torppaan.
ROUVAT onnellisina. No eikö muuta?!
NIMISMIES. Siihen toki mielellämme suostumme.
Neuvottelee hiljaa vaimonsa kanssa.
HILMA. Ja kyllä minä pari kuukautta vielä palvelen, kunhan sitten keväällä —. Hih!
EETLA Sarkaselle. Älä nyt vain sinä enää mihinkään mene!
NIMISMIES. Olkoon siis tyttö tässä kaikkein kuullen kontrahdistaan vapaaksi julistettu. Ja puolet vuosipalkasta maksamme hänelle torpan alkajaisia.
Kaikki rupeavat kädestä ottaen onnittelemaan Kallua ja Hilmaa.
NIMISMIES. Ja olisipa nyt kaikkea syytä viettää näiden nuorten ensimäisiä kihlajaisia. Tulkaapa kaikki meille niin jatketaan juhlaa.
MUUT. Hyvä, hyvä!
SARKANEN. Kiitos, kiitos, mutta kyllä me nyt Eetlan kanssa maata pannaan.
NIMISMIES. Kunpa olisi musiikkia, niin kelpaispa pyörähtää vaikka täälläkin.
KALLU muitten takaa. No jos vain ei isäntäväki vastaan ole — soittaa hanurilla valssia — onhan täällä musiikkia.
KAIKKI nauravat iloisesti. Mainiota, mainiota!
Vieraat alkavat työnnellä esineitä seinemmäs, valmistuen tanssiin.
Tilaa, tilaa!
SARKANEN. Mitäs sanot, Eetla? Pyöräytämmekö?
EETLA ujostellen. No mitä sinä nyt…
Alkaa kuitenkin korjailla pukuaan. Sarkasen korvaan.
Ethän sinä vaan enää mihinkään mene?
SARKANEN. No voi sinua turtturikyyhkyläinen!
Sarkanen ja Eetla tanssivat. Kaikki antavat tilaa ja nauraen paukuttavat käsiään tahtiin. Nimismies tanssii Hilman kanssa. Rouvat nyykäyttelevät päätään hymyillen.
KALLU soittaen ja nauraen. No, Sarkanen, enkös sanonut "ha-ha" enkös sanonut "ha-ha-ha"… enkös — "ha-ha-ha-ha…"