KOLMAS KOHTAUS.
Sofia. Törnskjöld.
TÖRNSKJÖLD: Sinä siellä kuka olet?—Ahaa, Sofia! Harmaaksi olet sinäkin käynyt. Näytäppäs kun katson sinua, Sama, sama olet. Ei ylpeys ole vielä hivunut sinusta. Ei ole vielä kangistunut niskasi. Sinä olet meidän rotua. Tahdot vaan teeskennellä nöyrää, että sinulle Samuelin antaisin.—Tule linnaan, siellä saamme puhua.
SOFIA: Linnaanko? Pelkään tuota linnaa ja sen holveja.
TÖRNSKJÖLD: Sinä pelkäät?! Ei ole totta. Sinä et pelkää paholaista itseänsä,—kuinka sitten hänen linnaansa. Ylpeä olet vaan. Et tahdo tulla hakemaan Samuelia, tahdot että hänet sinulle toisin.
SOFIA: Sano minulle, Törnskjöld,—ymmärräthän vaimon tuskaa, joka kolme vuotta on ollut erotettuna miehestään, sano, etkö jo pian päästä häntä puheilleni: päivä on lopussa.
TÖRNSKJÖLD: Mistä tuo hellä puhe? Mikset tule linnaan, tahdon nähdä teidän tervehtivän toisianne, ja kuulla mitä Samuelilla on sinulle sanomista. Jos tottelet, päästän hänet ehkä vielä tänä iltana kokonaan vapaaksi.—On tapahtunut semmoista, jota en odottanut. Samuel Cröell on meille vaaraton. Hän on sitten vuoden ajan mykkä.
SOFIA: Mitä sanot?
TÖRNSKJÖLD: Meillä on ollut linnassa täysi rauha. Kaikki valituskirjat yhtäkkiä päättyivät. Hän ei puhu enää mitään kellekään. Syyttäjä ilman kieltä!
SOFIA: Ei voi puhua?
TÖRNSKJÖLD: Ruotsista oli tullut vastaus Samuelille, odottamaton vastaus hänen kaikkiin valituksiinsa.
SOFIA: No?
TÖRNSKJÖLD: Hänelle annetaan virkaero ja valtakirja pois. Hänen toimensa ei ole Ruotsin hallitukselle tuottanut sitä hyötyä, jota oli odotettu.
SOFIA: Sitäkö vaan! Ja siitä saakka—?
TÖRNSKJÖLD: Siitä saakka hän vaikeni ja meni harmaaksi.
SOFIA: Sen arvasinkin: hän vaan ei tahdo puhua. On siis oppinut ettei puheilla ja kirjoituksilla mitään aikaan saada.
TÖRNSKJÖLD: Ähää, jopa näytit kyntesi. Tunnen sinut, korskea rouva! No niin, se onkin paremmin mieleeni. Mitä tässä valehdella! Erehdyt kuitenkin suuresti. Hänen silmässänsä ei pala koston tuli. Hän on nöyrä. (Unohtaen vihansa): Sofia, on kummallista, mutta minusta näyttää, ettei hän enää ole oikein—kuinka sanoisin—
SOFIA: Mistä sen päätät?
TÖRNSKJÖLD: Hänen katseestansa joskus näen, ettei hän enää muista, mitä on ollut,
SOFIA: Olisi antanut anteeksi sinulle?
TÖRNSKJÖLD: Niin, aivan kuin olisi—(Havahtaen): Mitä,—mitä! siksihän päätänkin, ettei hän ole täysijärkinen. Minua vaivaa hänen synkkä katseensa, kammottaa,
SOFIA: Siis päästä irti kurja mielipuoli.
TÖRNSKJÖLD (Miettien, niinkuin itseksensä): Niinkuin mielipuolen voisin hänet päästää, vaan ei niinkuin viisaan.
SOFIA: Mutta joutuin; katso kuinka jo alkaa hämärtää.
TÖRNSKJÖLD (Viheltää pillillä. Vanginvartijat tulevat.). Tahdon nähdä eikö hän sinullekaan mitään sano. (Vartijoille): Vanki Samuel Cröell päästäkää tänne ulos, yksin, ilman vartioita. (Vartiat menevät jättäen linnan oven auki.)