TOINEN KOHTAUS.
Entiset. 1 ja 2:nen jousimies. Talonpoika.
1:NEN JOUSIMIES (tuoden miekkaa): Tässä on. Ei kukaan ole mitään huomannut.
SOFIA (Vetää miekan tupesta. Lisbetalle:) Katso kuinka kaunis se on ja kiiltävä!
LISBETA: Äiti, äiti, ettei vaan linnasta joku näkisi.
(Sofia kätkee miekan pensaikkoon.)
1:NEN JOUSIMIES: Kylässä on väkeä enemmän kuin luulimmekaan. Hiljaa ovat, ja varuillansa. Ensi merkin saatua, juoksevat kaikki tänne.
2:NEN JOUSIMIES: Meidän kylän pojilla on sirppiä ja viikatteita.
SOFIA: Hyvä on.
(Linnasta kuuluu kellonsoitto.)
LISBETA: Ah, kuinka säikähdin!
SOFIA: Se on iltahuuto vaan. Vangit ja linnaväki soitetaan riveihin ja tarkastetaan ovatko kaikki. Sitten seuraa ruoka-aika. Sen jälkeen yösoitto. Ja sitä ennen on määrä Törnskjöldin tuoda Samuel tänne.
LISBETA: Äiti, täällä syntyy ehkä taistelu.
SOFIA: Voi lapseni, sinä pelkäät. Lähde kylään ja odota siellä meitä.
(Lisbeta menee.)
TALONPOIKA: Joko nyt? Saanko pian tavata viskaalia, ennenkuin kukaan muu?
SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee teidät, hän ei tuokaan viskaalia.
TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa, jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.
SOFIA: Mikä asia?
TALONPOIKA: Näätsen, perintöriita. Katsos näitä papereita, armollinen rouva, kun lukea osaat—
SOFIA: Sinun perintöriitojasiko tässä olisi aika selvitellä.
TALONPOIKA: Minulla näet on velipuoli, pahansisuinen mies, jos oikeen puhutaan; tämä nyt, kun isä kuoli, ja äiti oli jo ennen kuollut,—me olemme näät saman emon lapsia—maltahan nyt armollinen rouva, kuule loppuun, tämä on tärkeä ja pulmallinen asia—olen tullut pitkältä matkaa.
SOFIA: Tällä tärkeällä hetkellä ei ole aikaa kuulla loruja.
TALONPOIKA: Lorujako? Ei ne asiat ole meille loruja. Ei ole rouva viskaalin väärti. (Menee.)
SOFIA: Tänne jousimiehet! Nyt on tullut aika. Tästä hetkestä siis kaikki riippuu!—Jos Törnskjöld tulee ilman vartioita, me hänet ammumme, ja hänen täytyy kaatua äännähtämättä.
1:NEN JOUSIMIES: Jos uskaltaa näin näköisällä paikalla.
SOFIA: Piiloudutte tuonne pensaikkoihin. Minä yksin jään näkyviin ja vastaan kaikesta. Linnaväki on tyytymätön hänen komentoonsa. Ja kun hän on kerran hengiltä, te huudatte miehet kylästä ja viskaalin johdolla juoksette linnaan; sen väki helposti taipuu antautumaan. Sanoman levittävät muut, ja ympärillemme kokoontuu muutamassa päivässä suuret joukot.
2:NEN JOUSIMIES: Ei ole epäilystä.
SOFIA: Törnskjöldin kuolemalla alkaa kapinamme.
1:NEN JOUSIMIES (jännittäen jousta): Ennen epäilisin lävistää ilvestä, kuin tämän linnan herraa.
2:NEN JOUSIMIES: Kevyesti niinkuin teiriin lentää nuoli minunkin jousestani.
SOFIA: No niin, ammumme vaan, jos ilman vaaraa sen voi tehdä. Minä annan merkin, nostan tämän huivin. Silloin!—Jollen nosta, älkää ampuko, vaan sopivassa hetkessä vetäytykää kenenkään näkemättä kylään takasin. Ja odottakaa siellä. Toinen tälle puolelle, ja toinen tuolle.
1:NEN JOUSIMIES: Paha vaan, jos kauan vielä viipyy, kohta on niin pimeä, ettei näe ampua,
2:NEN JOUSIMIES: Hiljaa! Ellen erehdy,—kuulen askeleita tännepäin.
SOFIA: Nyt paikoillenne.
(Jousimiehet hajoavat eri suunnille.)
Törnskjöld yksin!—Siis vielä kerran valehdella nöyrtynyttä.