KUUDES KOHTAUS.
Entiset, Lisbeta, sitten Ritari.
LISBETA (juoksee sisään): Äiti, äiti, Jöran on portailla,—ratsun selässä.
SAMUEL CRÖELL: Tällä hetkellä en voi häntä tavata. (Menee.)
LISBETA: Äiti, mitä on isä puhunut?
SOFIA: Lapseni, yksi asia lupaa minulle. Paljon voi kohta tapahtua, paljon odottamatonta, paljon semmoista, mikä uhkaisi pettää kaikki toiveemme. Mutta kuinka näyttäisikin synkältä, älkää kadottako malttianne, sinä ja Jöran.
LISBETA: Sinuun panen kaiken toivoni, sinä tee kaikki, me emme voi mitään ilman sinua.
SOFIA: Kohta voi näyttää, niinkuin me olisimme häviön partaalla ja ihmiset tulevat laulamaan meille hautausvirsiä;—
LISBETA: Äiti, mitä sinä sanot!
SOFIA:—mutta älkää hätääntykö. Minä luulen, että asiamme on nyt varmempi kuin koskaan.
LISBETA: Niinkö?!
SOFIA: Minä olen herättänyt hänessä sen suuren, joka on hänet aateloitseva. Hetki vielä ja tuli on leimahtanut, eikä Suomessa kohta kerrota muusta kuin hänestä, Samuel Cröellistä.
LISBETA: Kuule! Siinä on Jöran!
SOFIA: Oletko valaissut etehisen?
LISBETA: Olen, olen. (Aukasee etehisen oven, jonka kautta näkyy näyttämölle nuori ritari. Riisuttuaan miekkansa ja päähineensä tämä pysähtyy kuuntelemaan Sofian tervehdystä.)
SOFIA (kynnyksellä): Terve tuloa, nuori herra, matalaan majaamme. Sinun kirjeesi olemme saaneet ja tiedämme vanhempiesi vaatimuksen. Kun tulet jälleen Tukholmaan ja tervehdit vanhempiasi, sano heille: Sofia Cröell ei itse suostu meidän avioliittoomme, ennenkuin aateliskruunu kaunistaa hänen tyttärensä nimeä!
(Ritari suutelee Sofian kättä.)
Esirippu.