NELJÄS KOHTAUS.
Kaikki entiset. Mörner seurueensa kanssa.
MÖRNER (tulee melulla, seisahtuu Samuel Cröellin nähtyään): Mikä mies se on tuo musta haamu? Luulen tuntevani.
ROSENHANE: Samuel Cröell, kuninkaallinen viskaali,—teidän ylhäisyytenne! Käskin hänet äsken pois, hän ei ole totellut.
MÖRNER: Samuel Cröell? Olen kuullut, olen kuullut. Vai tuo se nyt on.
Missä toimissa hän täällä kuljeksii?
ROSENHANE: Hän kokoo syytöksiä teidän ylhäisyytenne virkamiehiä vastaan.
MÖRNER: Olen kuullut, olen kuullut. (Samuel Cröellin puoleen:) Sinusta, Samuel Cröell, on tullut korviini paljon valituksia. Liikut täällä vapaasti ja mahtavasti niinkuin mikäkin seudun hallitsija, yllytät rahvasta, loukkaat maan korkeata aatelistoa.
SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, minä ajan täällä lain ja oikeuden asiata. Olen yksinkertainen virkamies ja tilin toimistani annan kamarikolleegiolle Ruotsiin.
MÖRNER: Olen sinun kenraalikuvernoorisi. Ohitseni ja tietämättäni et saa mitään toimia.
SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, en parempaa pyydäkään. Ilmoitan siis paikalla, että salkussani kannan tällä kertaa kaksikymmentä kaksi eri syytekirjaa, näistä tärkeimmät maaherroja Johan Rosenhanea, Reinhold Metstakea, Mikael Jordania ja pormestari Törnskjöldiä vastaan. He kaikki ovat täällä. Jos suvaitsette, luen kohta syytekirjat julki. Se voi kestää vaan jonkun minuutin.
MÖRNER: Minä odotan. (Viittaa rauhoittavasti muille).
SAMUEL CRÖELL: Käkisalmen läänissä, joka on maaherra Reinhold Metstakelle uskottu, on lopussa kaikki kunnia ja oikeus. Kaikki rehellisyys on kuin hautakirstuun lyöty. Lainlukijat ja lautamiehet ottavat rahaa ensin kantajalta, sitten myöskin vastaajalta. Voudit, vallesmannit ja tuomarit, kaikki ovat punoutuneet niinkuin herneenvarret toisiinsa kiskoakseen yhdessä mitä köyhtyneellä kansalla vielä olisi jäljellä. Jos joku valittaa, sysätään hän takasin lyönneillä tai pannaan rautoihin. Nämät kaikki ovat yleisiä syytöksiä. Mutta minulla on erityisiäkin. Henrik von Blankenhagen—näin hänet äsken täällä—hän on myynyt 300 tynnyriä jyviä, jotka määrättiin Käkisalmen kaupunginkirkon korjaamiseen,—rahat omaan taskuunsa. Thomasson, tullininspehtori, on yksin Viipurin tullirahoista pidättänyt vääryydellä 8000 rikstalaria. Hän elääkin niin ylellisesti, ettei ruhtinaat vedä hänelle vertoja. Eikö hänkin ollut täällä? Mitä maaherra Metstakeen itseensä tulee, rajoitun tällä kertaa vaan pienempiin syytöksiin. Hän ottaa jokaiselta tuomarilta suuria rahoja muka käräjäverona. Se vero on tuntematon Ruotsin hallitukselle. Jokaiselta irtolaiselta hän ottaa rikstalarin. Sakkorahat pistää hän ja lainlukija omiin taskuihinsa—kruunu ei niistä saa vihiäkään.
METSTAKE: Teidän ylhäisyytenne—!
MÖRNER: (viittaa Metstaken vaikenemaan): Rauhoittukaa, hyvät herrat.
SAMUEL CRÖELL: Jordan—hän on täällä,—Rosenhane—niinikään—
Törnskjöld, täällä—kuulkaa!
MÖRNER: Vaiti häpeemätön, jo riittää!
SAMUEL CRÖELL: Yksi syytekirja kuitenkin on vielä muita tärkeämpi, ja siitä ette tahtone jäädä tietämättömäksi. Se koskee teitä itseänne.
(Yleinen hämmästys. Samuel Cröell hakee paperia salkustansa).
MÖRNER: Minä odotan.
SAMUEL CRÖELL: Teidän suuret pitonne, juomingit ja ateriat,—missä ikänä liikuttekin,—maksavat liian paljon rahoja. Tuhlaavaisuutenne on tullut sananparreksi. Jokainen lapsi tietää tämän asian. No, tietäköön sen myöskin Turun hovioikeus. Olen koonnut todistettavia esimerkkiä. Onko se nyt laitaa, teidän ylhäisyytenne, että yhtenä ainoana yönä pelkkään juomatavaraan ja ruokaan menee 1,293 taleria. Köyhässä maassa!
ROSENHANE: Puhuttelee niinkuin vertaistansa!
MÖRNER (nauraa): Sekö sinun syytöksesi? Sehän on raportti kyökistäni ja syytös olisi ollut kokkimestariani vastaan tehtävä. Hän hankkii ruuat niinkuin juomatkin.
SAMUEL CRÖELL: Jostakinhan rahat tähän ylellisyyteen täytyy ottaa. Tileistä olen turhaan niiden lähdettä hakenut. Tileissä ei ole tätä postia. Ja kuitenkin minulla on tässä todistukset siihen, että nämät rahat ovat talonpojilta omavaltaisesti ylöskannetut, 1,293 talaria 24 äyriä. Se on syytökseni.
MÖRNER (raivostuneena): Valtakirjas!
SAMUEL CRÖELL (antaa valtakirjansa Mörnerille): Olette sitäpaitsi vuosikausittain kantaneet veroja, joista Ruotsin hallitus ei tiedä mitään. Olette jakaneet ne maaherra Metstaken kanssa omaksi hyväksenne, ja lahjonut ylöskantomiehet. Tämä kaikki on todistettavissa.
MÖRNER (Luettuaan valtakirjan.): Tämän kirjan alla on nimi Axel Oxenstjerna, valtakansleri.—Te elätte täällä Suomessa kuin säkissä. Ettekö siis tiedä, että holhojahallitus on hajonnut? Ettekö tiedä, että Ruotsin valtaistuimella jo on hänen majesteettinsa Kristiina kuningatar? (Heittää valtakirjan Samuel Cröellin jalkoihin.) Sinun valtakirjasi on vanhentunut! Ehkä tahdot käyttää tilaisuutta hyväksesi ja pyytää minua toimittamaan sinulle uuden? (äänettömyyden perästä, kääntyen muiden puoleen): Mitä minä näen! (polkee jalkaansa maahan). Näinkö Suomen aatelismiehet käsittävät velvollisuutensa, kun kuulevat kenraalikuvernööriä solvaistavan!
ROSENHANE: Teidän ylhäisyytenne, anteeksi! Hämmästys tuon lurjuksen rohkeudesta on saanut meidät sanattomiksi. (Viittaa vallesmannille): Rautoihin!
(Samuel Cröell pannaan rautoihin. Mörner alkaa rauhallisesti
ja ylenkatseellisesti nauraa, vähitellen myös kaikki muut.)
SOFIA (Esiintyy perältä.): Seis! Kuka vangitsee kuninkaallisen valtuutetun?
MÖRNER: Mitä tahtoo tuo rouva?
TÖRNSKJÖLD: Teidän ylhäisyytenne, se on Samuel Cröellin vaimo, syntyisin Gyllenstjerna.
MÖRNER: Totta totisesti! Sofia Gyllenstjerna.
SOFIA: Tunsit. Se on onneksesi. Päästä siis kahleista Samuel Cröell.
MÖRNER: Hän on loukannut paitsi minua myös maan korkeimpia aatelisherroja.
SOFIA: Valittakaa majesteetille, ratkaiskaa riitanne kuinka parhaaksi näette. Mutta nyt vapauta. Saat katua, ellet sitä tee.
USEAT ÄÄNET: Vankeuteen! Muurin alle hänet! Missä ei päivä paista eikä kuu kumota.
JORDAN (miekka kädessä): Käskekää, teidän ylhäisyytenne, minä teen oikeudenkäynnin lyhkäiseksi.
MÖRNER: Linnan kellariholviin viekää!
SOFIA: Seis, sanon. Te uskallatte hänen majesteettinsa Kristiinan valtuutettua!
JORDAN: Me uskallamme mitä uskallamme.
SOFIA (Antaa Mörnerille paperikäärön.): Tässä, Mörner.
MÖRNER: Valtakirja Kristiinalta itseltään!—Seiskaa! Takaisin! (Samuel
Cröell tuodaan takasin.) Emme häntä vielä vangitse. Irti raudat.
(Vapautetaan raudoista.)
JORDAN: Kirottu rouva!
MÖRNER: Tässä on valtakirja kuningattarelta itseltään. Kuinka se on jo tänne voitu saada.
SOFIA: Se on kuningattaren kansliasta suoraan annettu—minun kauttani!
MÖRNER: Sofia, näyttää niinkuin sinä itse olisit tämän meitä vastaan nostetun vainon takana, Sano suoraan, mitä sinä tällä tahdot?
SOFIA: Sen saanette pian nähdä. Me tahdomme oikeutta.
MÖRNER: Oikeutta? Mitä vääryyttä on teille tehty? Ja jos on, eikö voi sitä sovittaa ilman tämmöisiä rettelöitä. Tulkaa järkiinne, hyvät ihmiset, sanokaa suoraan mitä haluatte: sinä Sofia, miksi matkustelet Tukholmassa, ja sinä Cröell, miksi täällä panet toimeen pahennusta.
SOFIA (Itsekseen.): Miksi tunnen epävarmuutta.
MÖRNER: Jos sinulla on jotain toivomusta, sano; ehkä voisin auttaa minäkin.
SOFIA (Samoin.): Ah, kuinka tämä on tuskallista. (Samuel Cröellille): Samuel, mitä on minun vastaaminen. Hän voisi yhdellä sanalla luoda onnemme.
MÖRNER: Minä odotan, vastatkaa!
SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, sovinto välillämme voi tulla toimeen vaan yhdellä tapaa. Lakatkaa tätä kansaa ryöstämästä. Peruuttakaa kaikki omavaltaiset verot, erottakaa virasta kruunun hirttämättä olevat varkaat ja toimittakaa takasin ainakin osa niistä varoista, joita itse olette kruunulta pidättäneet.
MÖRNER: Houkka! Minä tarjosin sinulle armoa ja sinä latelet minulle sovinnon ehtoja. Luuletko sinä—! (Itsekseen): Maltahan, koira, vielä sinut kahlitsen! (Ääneen): Eteenpäin lähden matkalle. Tämä paikka minua inhoittaa. Hurraa hänen majesteetillensa! (Heittää valtakirjan Samuel Cröellille.)
MUUT: Hurraa Kristiina kuningattarelle!
(Lähtevät kiihoittuneina.)