KOLMAS KOHTAUS.
Sofia. Samuel Cröell.
Kohtauksen kestäessä kuuluu rummun päristyksiä, soittoa ja hurraahuutoja.
SOFIA (perällä) Samuel!
SAMUEL CRÖELL: Sofia, sinä?
SOFIA: Nyt juuri laivalla Tukholmasta Jöranin seurassa. Kaikki on siellä muuttunut: Kristiina itse on valtaistuimella.
SAMUEL CRÖELL: Kuinka tänne löysit? Tämä on vaarallinen paikka meille.
Äsken juuri olivat päälle tulemassa miekkoinensa.
SOFIA: Tulin sinua varoittamaan; Itse Mörner on tulossa. Joudu pois täältä.
SAMUEL CRÖELL: Sen tiedän, ja häntä juuri odotankin. Sanoivat äsken, että hän jo olisi näkyvissä.
SOFIA: Varovasti, varovasti, Samuel! Et aavista mimmoiset monimutkaiset suhteiden langat nykyjään on Tukholman hovissa. Aateliston valta yhä kasvaa.
SAMUEL CRÖELL: Mutta laki varkaita ja ryöväreitä vastaan on yhä muuttumaton, tiemmä.
SOFIA: Sanon vaan: ole varovainen. Erittäinkin anna Mörnerin olla rauhassa. Hän on hovin suosiossa. Samoin Metstake, sota-ansioittensa vuoksi.
SAMUEL CRÖELL: Mutta hän on syyllisistä syyllisin. Hän ja Mörner.
SOFIA: Juuri niitä kahta et saa kajota. Oh, Samuel, minä tiedän niin varmaan—niin varmaan, että niin on. Sinä et ymmärrä niitä asioita. Tukholmassa puhuvat Metstakesta paljon ja hänen sukkeluutensa ovat vielä päiväjärjestyksessä. Mutta joskin häntä, niin ei ainakaan Mörneriä, hovin nimenomaista suosikkia. Nyt erittäinkin, kun Kristiina on valtaistuimella. Hän on Suomeen lähetetty vaan parantamaan rappiolle joutuneita raha-asioitansa. Muuten eivät olisi hänestä tahtoneet luopua. Hän oli siellä kaiken seuran henki ja ilo. Ah, Samuel, niitä on niin paljon, paljon asianhaaroja ja suhteita, joista et mitään tiedä.
SAMUEL CRÖELL: Sanoitko että parantamaan raha-asioitansa?
SOFIA: Niin. Luuletko, että häntä muuten olisi tämmöiseen erämaahan lähetetty.
SAMUEL CRÖELL: Mutta kuinka erämaassa voi raha-asiansa parantaa?
SOFIA: Ah, Samuel, he katsovat Tukholmassakin näitä asioita sormien läpitse. Yleisesti kyllä kielletään, mutta yksityisesti myönnetään suosikeille vaikka mitä.
SAMUEL CRÖELL: Se ei ole mahdollista. Ruotsinko jalo hallitus—?
SOFIA: Mutta ymmärräthän,—jollakinhan täytyy palkita kotiin palanneet sotaherrat ja ylimykset.
SAMUEL CRÖELL: Ja miksi olisin minä sitten virkaani nimitetty?
SOFIA: Ei olekaan aikomus, että sinä ottaisit asian noin kuumasti. Voithan syyttää noita vähempiä, vouteja ja vaikka lainlukijoita. Mutta Törnskjöldiä ennen muita. Hän on kaiken alku. Miksi sinä tahdot saada ansaan juuri kaikkein ylimpiä. Tukholmassa ei sitä odoteta, ja sinä voit tulla hallitukselle epämukavaksi.
SAMUEL CRÖELL: Älä ota minulta uskoani, Sofia. Oikeushan juuri siinä onkin, ettei tee erotusta ylhäisen ja alhaisen välillä, vaan molemmat mitataan samalla mitalla.
SOFIA: Sinä teet itsesi ylemmäksi kaikkia.
SAMUEL CRÖELL: Ainoastaan ylemmäksi varkaita ja ryöväriä.
SOFIA: Hm. Missä on raja niille!
SAMUEL CRÖELL: Jossakinhan täytyy olla korkeimman oikeuden paikan. Laki on annettu: täytyyhän olla siellä hallituksessa joku korkein, joka sydämmensä pohjasta tahtoo, että tämä laki täyttyisi. Se täytyy olla siellä jossain, vaikket sinä näe. No, jollei Kristiina,—hän on heikko nainen,—niin joku, joka hänen jälkeensä tulee, tai joka on hänen vieressänsä. Sen korkeimman, oikeamielisen hallituksen palvelija olen minä ja siltä olen minä saanut valtakirjan.
SOFIA: Suuri lapsi!
SAMUEL CRÖELL: Niinpä niin, se on minun uskoni, että oikeuden täytyy maassa tapahtua!
SOFIA: Ah Samuel, Samuel, me sorrumme. Sinä et tiedä kuinka mahtava on heidän valtansa ja kuinka vähäpätöiset me olemme heidän rinnallaan. Tuo kaikki vyöryy meidän päällemme vastustamattomalla voimalla.—Mörneriä syyttämään!
SAMUEL CRÖELL: Jollen uskoisi oikeuteen, niin olisin minä pieni ja vähäpätöinen heidän rinnallansa, mutta nyt ei ole voimassa minun vertaistani. Minä tunnen, että he ovat kaikki minun käsissäni.
SOFIA: Niin sinä kukistat heidät asemiltaan, sinä mullistat kaikki, mutta sitten, sitten kuin se on tehty ei sinulla ole voimaa vaatimaan itsellesi, mitä sinulle tulee.
SAMUEL CRÖELL: Vaatia itselleni ei ole minun asiani. Kuitenkin uskon, että oikeus tapahtuu minullekin: ja jos vaan hänen majesteettinsa asiaa oikeen ajan, ei hän ole kieltävä minulta aateliutta.
SOFIA: Mutta Lisbeta! Panethan alttiiksi——
SAMUEL CRÖELL: Älä, älä, Sofia!
SOFIA: Ah, Samuel!—Mikä melu tämä on?
SAMUEL CRÖELL: Mörner seurueinensa.
SOFIA: Anna anteeksi, että olen sinua kiusannut. Ota koko voimasi takasin, voimasi ja rohkeutesi. Älä pelkää, kaikki paperisi ovat järjestyksessä. Kuitenkin, ethän minulle suutu: ole varovainen, älä Mörneriä!
SAMUEL CRÖELL: Nyt en kuule enää mitään.
(Sofia vetäytyy perälle).