VIIDES KOHTAUS.
Entiset. Talonpoika.
TALONPOIKA (hiipii esille): Herra viskaali, uskaltaako tulla?
(Törnskjöld näyttäytyy perällä.)
SOFIA: Taas tuo sama talonpoika! Pois täältä!
SAMUEL CRÖELL: Antaa hänen tulla, koska on uskaltanut näin vaarallisille poluille.
TALONPOIKA: Uskaltaako tulla, herra viskaali?
SAMUEL CRÖELL: Tule, mitä haet?
TALONPOIKA: Oikeutta.
SAMUEL CRÖELL: Minultako?
TALONPOIKA: Olet jo kaiketi rouvalta kuullut mikä asia minulla on. Velipuoli, näet, otti puolet perintöä isän jälkeen, vaikka meillä on eri isät, hänen on kuollut jo vuotta parisenkymmentä takaperin, äiti on meillä sama. Näät minkä vääryyden teki minulle. Tuomari piti hänen puoliansa. Mitä lienevätkin supattaneet. Tuomio lankes ja oli väärä, vastoin Ruotsin lakia, jonka alla nyt eletään. Olen käynyt kahdeksat käräjät tästä asiasta. Ei auta.—Sinusta olen kuullut, että olet mies ylen taitava ja tiedät tarkkaan sanat, jotka tuovat voiton.
SAMUEL CRÖELL: Jos minua uskot, tee niinkuin minä sanon: sovi veljes kanssa.
TALONPOIKA: Et ymmärtänyt, mitä minä haastoin sinulle. Veli on ottanut minun osani vääryydellä.
SAMUEL CRÖELL: Ja sinä alotat kohta yhdeksännet käräjäjutut. Ja näänhän minä päältäsikin: olet niissä riidoissa köyhtynyt, tuomarille puolet omaisuuttasi jo jakanut.
TALONPOIKA: Kun saan oikeuteni, niin jälleen nousen.
SAMUEL CRÖELL: Totisesti, ei lopu tämä juttusi ennenkuin istut velkavankilassa.
TALONPOIKA: Mutta senpätähden sinä, joka asian tiedät ja ymmärrät, sano mitkä sanat ovat pantavat tuomarin eteen.
SAMUEL CRÖELL: Katso minun murtunutta vartaloani ja näitä vaatteitani ja minun päätäni. Kaiken sen olen saanut osakseni, kun hain oikeutta ja uskoin sitä saavani. Älä sinä tee niin. Sinun käy samalla tavalla. Älä hae oikeutta omilta sortajiltasi. Ne eivät sitä sinulle anna. Ne elävät ja lisääntyvät sinun tyhmyydestäsi ja syövät sinun omaisuudestasi.
TALONPOIKA: Olisinko mies, jos oikeuttani antaisin polkea. Yhtähyvin antaisin silmiini sylkeä.—Ja vaikka viimeisen roponi kadottaisin, oikeuden kuitenkin tahdon saada. Vaaroista en välitä. Jos kuristaa joku, kuolen. Mutta niinkauan kuin elän, haen oikeuttani. Menen vaikka tulen läpi. Vääryyteen en tyydy, sano sinä, keltä oikeutta saa vääryyttä vastaan. Sen toki sanonet.
SAMUEL CRÖELL: Ei keltäkään. Niinkauan kuin haet oikeuttasi, olet orja.
TALONPOIKA: Minä ymmärrän sinut: jos herroilta jotain pyytää, niin herroille täytyy jotain antaakin; (kuiskaten intohimoisesti): mutta sano nyt kuitenkin minulle tällä kertaa vaan, mitä minun pitää tehdä. Sano,—sano yksi sana!
SAMUEL CRÖELL: Sovi veljesi kanssa. Se on sinun ainoa oikeutes.
TALONPOIKA: Tfu! Vai semmoinenko sinä olitkin! (Menee.)
SOFIA: Etkö lyö murskaksi tuota miestä!—Minun tähteni, Samuel, katso ettei talonpoika sylje sinua silmiin.
SAMUEL CRÖELL: Hän ei tiennyt mitä teki. Luuli varmaan minua vihamieheksensä.
(Törnskjöld lähestyy hiljaa seuraavan monoloogin aikana.)
SOFIA: Samuel, että sinä sallit semmoista! Eikö sinun ylpeytesi tule loukatuksi! En ymmärrä sinua enää. Että olet ennenkin viihtynyt talonpoikien seurassa, sen olen tiennyt, mutta että sinä paikaltasi liikahtamatta sallit tuollaisen olennon sylkeä kasvoihisi, en olisi voinut uskoa!
TÖRNSKJÖLD (Arasti): Samuel, näen että sinä voit paljon anteeksi antaa. Mutta voisitko vielä pahemmalle—kaikkein pahimmalle.—voisitko minulle—?
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld! (Antaa kättä Törnskjöldille.) Tässä on enemmän kuin vaan sinä ja minä. Tässä on se suuri oikeus.
TÖRNSKJÖLD: Niin, niin!
(Menee, voimatta hillitä liikutustaan. Samuel Cröell jää katsomaan hänen jälkeensä. Linnan ovi suljetaan.)