XXIX
VIELÄKIN RANNALLA
Hetket olivat kuluneet, mutta me näemme nyt noiden nuorten kulkevan vierekkäin rannalla.
Kummankin sisimmässä oli myrsky vaimentunut. Nuoruuden ja terveyden väri alkoi jälleen palata kalpeille kasvoille, niinkuin huomenkoi, vaikka sillä ei ole ollut mitään osaa kuluneen yön raivosäässä, kuitenkin valkenee sovittavana yli järkytetyn maan.
Mahtoivatko nämä kaksi mitään niille onnettomuuksille, jotka olivat tehneet tuhojaan heidän omaistensa parissa? Onko se kukan vika, että sen, rauhalliselta paikaltaan laaksossa irtitemmattuna, täytyy seurata pyörretuulta, joka taittaa puiden rungot ja raastaa maamiehen talon maan tasalle?
Siksi olivatkin nuoret jo lausuneet toisilleen monta rauhan ja lohdutuksen tyynnyttävää sanaa.
— Minä tiesin, että sillä onnettomalla oli tytär, — virkkoi Albert, — sekä että pari kertaa lapsuudessani olin ollut sen pikku tytön kanssa yhdessä; mutta minä kuulin sitten, että hän olisi kuollut.
— Stiina-muori vei minut erääseen Tukholmasta kaukana olevaan pappilaan, — vastasi Julia, — missä minun ilmoitettiin olevan hänen tyttärentyttärensä ja nimekseni sanottiin se, jota nytkin pidän… Vaikkakaan en ollut kahdeksaa vuotta vanhempi, minä käsitin selvästi äitini rikollisuuden suuruuden, ja tuo kiltti mummo teroitti nuoreen mieleeni, miten välttämätöntä oli pitää koko menneisyys peitossa ja sen sijaan näytellä sitä osaa, jonka hän oli opettanut minulle… Pappilassa oleskelinkin neljänteentoista ikävuoteeni saakka.
— Entä sitten?
— Stiina-muori vei minut takaisin Tukholmaan rouva Nissonin tunnettuun kasvatuskotiin, missä vietin kaksi vuotta, jona aikana sain saman kasvatuksen ja sivistyksen kuin varakkaiden ja hienojen perheiden tytöt tavallisesti saavat. Tietoisuuteni vanhempieni rikoksista ja onnettomuuksista olivat aikaisin saattaneet minut tekemään päätöksen, että aina osoittaisin ahkeruutta ja tekisin hyviätöitä … luulin ehkä siten voivani sovittaa kaikki vanhempieni erehdykset… Minusta tuli kunnianhimoinen … minä tahdoin antaa lainatulle nimelleni monta vertaa suuremman ja kantavamman loisteen kuin minkä toverini saattoivat antaa omalle nimelleen… Mutta naisen toimintapiiri on rajoitettu, eikä hänen tarvitse ottaa montakaan askelta, ennenkuin häntä kohtaa este… Ainoastaan taiteen portti on hänelle yhtä avoin kuin miehellekin … minä etsin sen portin ja uran, jonne se johti.
— Ja te olette onnistunut … te olette, vaikka vielä olettekin niin nuori, kuitenkin jo saavuttanut huomatun ja tunnustetun nimen.
— Oh, tahto on toista kuin nero … edellinen on ihmisen omaisuutta, jälkimmäinen Jumalan, ja Hän suo lahjansa ainoastaan harvoille valituille… Pelkäänpä, että olen jo saavuttanut kaiken, minkä voin saavuttaa … tällä tasollani minun on hyvine tahtoineni pysyttävä ja turhaan saan rukoilla Jumalalta neron lahjaa… Minun maalauksiani ylistetään ja niistä maksetaan kalliita hintoja, mutta minä en ole sokea … ihmiset osoittavat kunnioitustaan ja maksavat kahdeksantoista vuotiaalle tytölle, mutta hänen taulunsa ovat sivuseikka. Naisen turhamaisuus on suuri, mutta se ei ole mitään taiteilijaparan samaan luonteenlaatuun verrattuna!
— Mutta miten teillä siihen aikaan riitti varoja sellaisen kasvatuksen saamiseen? — kysyi harkitseva konttoristi.
— Äitini peri isoisältäni paljon rahaa, ja ne hän oli kätkenyt eri paikkoihin, joista eivät tienneet muut kuin hän ja Stiina-muori … tuo rehellinen mummo otti rahat talteensa ja on sitten niillä runsain käsin täyttänyt minun tarpeeni.
— Eikö herättänyt huomiota, että eukolla, jonka itse täytyi työllään ansaita elatuksensa, oli sellaisia summia käytettävänään teidän hyväksenne?
— Sanottiin tuntemattoman isäni vielä elävän ja luovuttavan vuosittain jonkun rahasumman minun kasvatustani varten.
— Vieläkö oleskelette rouva Nissonin kasvatuskodissa.
— En, olen jo kaksi vuotta ollut täysihoidossa hovineuvos Ellin perheessä, missä saan vapaasti harjoittaa taidettani, ja missä olisin hyvin onnellinen, ellei ajatus onnettomasta äidistäni…
— Tyttö raukka, — keskeytti hänet Albert, — näittekö sitten enää äitiänne tai kuulitteko mitään hänestä?
— En ole nähnyt häntä kymmeneen vuoteen… Hän ei ole vieläkään tahtonut tunnustaa rikostaan, vaan häntä on pidetty yksinäisessä kopissa kymmenen vuotta … hänen luonaan ei saanut käydä muut kuin vankilan saarnaaja … mutta Stiina-muori kävi usein viimemainitun puheilla, tuoden sitä tietä minulle tietoja surkuteltavasta äidistäni.
— Kysyikö hän koskaan tytärtään?
— Hän luuli minut kuolleeksi niinkun muutkin … hyvä kasvatusäitini oli levittänyt huhun kuolemastani, ajatellen tulevaisuuttani.
— Miten vastaanotti äitinne sen tiedon?
— Yhtä levollisesti kuin hän on kestänyt kaikki muutkin kärsimyksensä kurjan vankeutensa aikana. Koko sinä pitkänä aikana ei ole kertaakaan päässyt valitusta hänen huuliltaan.
— Niin, teidän äiti-raukkanne on kärsinyt tavattomasti.
— Tekin säälitte häntä … te! — huusi Julia.
— Pian sen jälkeen kun hänet vangittiin, oikeudenkäynnin jatkuessa häntä vastaan, seurasin kerran isääni raatihuoneelle, missä hän oli vangittuna… Isäni, joka vain kuullessaan hänen äänensäkin joutui raivon valtaan, tunsi nautintoa nähdessään häntä kidutettavan ja otti usein itsekin siihen osaa… Muistan, kuinka minä polvillani rukoilin isääni armahtamaan häntä … enkä minä sen jälkeen enää koskaan mennyt sinne.
— Te rukoilitte hänen puolestansa, joka oli murhannut äitinne! — virkahti Julia, luoden nuorukaiseen ihailevan katseen.
— Miksi en olisi sitä tehnyt … eihän äitini voinut herätä haudastaan niistä lyönneistä, joista hänen murhaajansa menehtyi… Eihän kosto ole suloinen tunne … rukoilihan Vapahtajakin ristillä pahantekijöiden puolesta!
— Hän oli Jumala, hän, — sanoi tyttö, — mutta te … te!… Albert
Kron, te olette enemmän kuin ihminen… Te olette enkeli!…
Puhjeten kyyneliin tyttö ojensi kauniit käsivartensa häntä kohti, ikäänkuin hän olisi tahtonut vaipua hänen syliinsä.
Ihastuneena, tosin ei tytön hänelle antamasta kauniista nimityksestä, vaan siitä, että hän näki edessään olennon, joka kyyneltensä kirkkaudessa oli yli-inhimillisen ihana, katseli nuorukainen kauan korkeavartaloista tyttöä ja ajatteli ainoastaan: kuinka saattoi sellaisella äidillä olla tuollainen tytär?