KUUDES KOHTAUS.
TUOMAS (yksin).
Siinäpä ylpeä elävä! Se vain suuri vahinko, ettei hän lentänyt ilmaan linnan kanssa tuossa! Minä en voi kärsiä tämänlaisia lippulakkeja! — Ovat kuin mitkäkin limsilukot — kelpaavat ainoastaan silloin kun ei sada. Minä voin tulla hulluksi ajatellessani että vielä kestää kuusi vuotta ennenkun pääsen tästä kiusauksesta. Enhän minä muuten tyytymätön olisi, ellei ne pitäisi niitä perhanan harjoituksia. Talvetkin menisivät mukiin, kun vain pääsisi vahtivuoroista kaupungilla. Mutta kesät! En käsitä mitä teemme kesällä. Navetta-aita voi kyllä olla hyvä olemassa, mutta ne muut kesähuvit eivät oikein soinnu. Sitte vielä pakoitetaan meitä laulamaan — kuinka hitossa sitä voi oppia laulamaan, kun saa vaan suolasta ruokaa aamusta iltaan! — Nyt sanovat vielä, että ensi vuonna meidän on opittava soittamaan forte-piaanoakin. Kyllä on hirveätä tämä kaartilaisen elämä!
Laulu n:o 6.
(Sävel: Valkeasta rouvasta).
Voi kovin kurja, onneton,
Sotilaan elämä aina on,
Hän pyssyä näppiä, nyppiä saapi.
Lopuks' itse nypätään!
Ja herrat, jesta kun komentaapi,
Ihan humuu ympäri pään!
Välisti miestä ne rumpuna kaapii,
Ah, silloin tuntevi sään!
Se kaartinpojan elämää!
Voi, kovin kurja, onneton,
Sotilaan elämä aina on!
Kun leikkitaistossa variksia jahtaa
Ihan nilkat ne nyrjähtää.
Sata reklementtiä löytyä mahtaa,
Pidä siksi pystyssä pää!
Saat lihaa, herneitä suuhusi ahtaa,
Mut kalaa et ensinkään.
Se kaartinpojan elämää!