KYMMENES KOHTAUS.

EDELLISET. KAUPANHOITAJA (juosten esiin kirje kädessä).

Sain tietää, että herrasväki lähti tänne. Neiti Rosennasen eno, se rikas komissaario Nykkelling on kuollut, ja koska tämä kirje neiti Rosennaselle on varmaan hänen kuolinpesänsä selvittäjiltä, niin kiiruhdin tänne sitä tuomaan. Arvelin neidin olevan täällä.

Kummellund (riistää kirjeen). Anna tänne kirje, mutta ole vaiti kun muuri! (Erikseen). Komisarius Kylling kuollut — silloin on neiti Rosennase hänen perillisensä — — kaikki voi vielä muuttua hyväksi; (rientää neiti Rosennasen luo ja taluttaa hänet lavan keskelle) Ah neiti! Me olemme molemmat joutuneet hävyttömän petkutuksen alaiseksi, sitä pahempi vielä kun sen on aikaansaattanut eräs minun läheisimmistä sukulaisistani, mutta me kostamme hänelle. Rakas neiti, me olemme kauan käsittäneet väärin toinen toisiamme, mutta juuri onnettomuuden hetkenä käy kaikki valoisaksi ympärillämme. Ah neiti! Minä olen todellakin paljon kadottanut, mutta on minulla vielä sen verran jälellä, että voin viettää huoletonta elämää, rakastetun vaimon kanssa. Oletko ymmärtänyt minut, Beata? Vastaa minulle! Koko minun elämäni riippuu siitä.

Rosennase. Onko tämä totta? Oh, sanokaa, että tämä ei ole unta! — — Olemmeko maassa vai taivaassa. Antti! (Nojaa päänsä Kummellundin olkapäähän). Antti, olen sinun, ijäti sinun!

Kummellund. Rakas tyttö!

Job (pistää päänsä heidän väliinsä). Kuinka nyt käy rakkaan Jobin kanssa?

Rosennase. Pois, sinä ilkeä ihminen silmäini edestä!

Kummellund (työntää Jobin pois). Sinut pannaan lukkojen ja rautojen taa.

Job. Se olisi kovin ikävää se; mutta minä en luovu oikeuksistani neiti Beataan, sillä rikas eno Nykkelling on kuollut ja sentähden — —

Rosennase. Onko eno Nykkelling kuollut?

Job. Majuri pisti surukirjeen taskuunsa juuri nyt. (Kummellund nipistää Jobia). Ai, ai, miksi lanko nipistelee?

Rosennase. Missä on kirje, missä on kirje?

Kummellund. Katso, rakas Beata, minä en tahtonut sinua saattaa levottomaksi näin tärkeällä hetkellä; minä tahdoin vähitellen valmistaa sinua; minä tiedän, että sinä olet kovin tunteellinen.

Rosennase. Kirje, kirje!

Job. Vedä esille kirje nyt vaan, lanko kulta!

Kummellund (Jobille). Odota, sinä veijari! (ottaa kirjeen esille). Kas tässä, rakas Beata, mutta syytä jos muserrut. — Rakas Beata! (Antaa kirjeen ja suutelee häntä kädelle).

Rosennase. Kaikin mokomin, ei mitään mairitteluja nyt (itsekseen nauraa). Eno kuollut! — Saammepa nähdä, herra majuri, niin en minä aijo maksaa teidän kaljaasianne (avaa kirjeen).

Kummellund (itsekseen). Jumala, älä anna hänen muuttaa mieltään! Herra vahvista hänen rakkauttaan!

Rosennase (lukee, Kummellund kurottelee hänen olkapäänsä yli). "Korkeasti kunnioitettu neiti Rosennase! Holhoojanne, komissario Nykkellundin kuolinpesästä on minulla kunnia ilmoittaa, että mainittu komissario, joka on testamenteerannut suurimman osan omaisuudestaan hyväntekeväisyys-laitoksille, on myöntänyt sisarensa tyttärelle maksettavaksi vuotuiseksi eläkkeeksi — viisikymmentä riksiä!" (pudottaa kirjeen). Viisikymmentä riksiä!

Kummellund (surkeasti). Viisikymmentä riksiä!

Job. Viisikymmentä riksiä! — Ei ole laisinkaan siunausta enoilla nykyään, ei Rio Janeirossa enemmän kun täälläkään.

Kummellund (niinkuin ennen). Kaikki hyväntekeväisyyslaitoksille!

Job (silmäillen Rosennasea). Hän tuossa, joka on parhain hyväntekeväisyyslaitos, saa vaan viisikymmentä riksiä — — ohhoh!

Rosennase (nojaten Kummellundiin). Viisikymmentä riksiä! — Mutta eiväthän rahat ole maailman korkein onni. Näyttäkäämme että tulemme onnellisiksi ilman rahojakin!

Kummellund (työntää hänet luotaan) Mene sinne, missä pippuri kasvaa! (itsekseen). Kaikki on kadotettu — minun täytyy luopua kaikesta. Kyllä kävisi laatuun, jos olisin hiukan alhaisemmasta luokasta, mutta olenhan suuri mies, majuri ja ritari! Mitähän upseerit sanonevat, ja — — entäs — —

Job (ottaa esiin suuren tuohisen nuuskarasian). Saako luvan olla hyppysellinen de Comte — de Contradous'ia.

Kummellund (riistää rasian). Anna tänne nuuskarasiani! — Mitä tämä on? Tuohinen käppyrä! (Heittää rasian ja tarttuu Jobin kaulukseen). Kalle, minnekkä olet pannut minun kultaisen nuuskarasiani?

Job. Olen sen lainannut panttikonttooriin. Minähän aina olen niin auttavainen. Mitäs kulta muuta on kuin multaa!

Laulu N:o 9.

(Sävel: Robertista).

KUMMELLUND.

Hyvästi ihmiset, hei,
Ne mun onneni vei,
Olen konkurssilainen!
Mut kyllä ma sen
Pahan pöyhistelen,
Kell' irvinen,
Suu mulle on vainen!

JOB ja MERIMIEHET.

Majuri, hei, terve sa,
J. n. e.

(Laulun loputtua rientää Kummellund pois, mutta häntä vastaan tulee
Vesterkvist ja Tilda).