YHDEKSÄS KOHTAUS.
Rosennase (läähättäen). En suinkaan tullut liian myöhään! Ah, minun kiltti Job'ini, minun kiltti Job'ini! (Nojautuu Job'in olkapäähän.)
Job. No entäs nyt, kultaseni!
Kummellund. Paras neiti! Minulla on hyvin tärkeitä asioita haasteltavana lankoni kanssa jonkavuoksi älkää pidättäkö meitä.
Rosennase. Tärkeitä asioita! Ai, minä tiedän sen! Mutta minä en koskaan salli, että Job sekaantuu niihin!
Kummellund. Mitä neiti sanoo?
Rosennase. Että minä en koskaan salli, että majurin lanko saattaa itsensä häviöön auttaakseen toisia häviöstä. Minun oma Jobini, etkö jo ole tarpeeksi paljon hyvää tehnyt langollesi ja hänen perheelleen?
Job. Juu—u!
Kummellund. Mitä sinä olet tehnyt, lanko? Oletko sinä mitään antanut, jo, lankoni?
Job. E—en!
Rosennase. Etkö ole antanut hänen tyttärelleen viittäkymmentä tuhatta morsiuslahjaksi?
Job. Juu—u.
Kummellund. Onko hän saanut ainoatakaan äyriä vielä?
Job. E—ei.
Rosennase. Mutta hänen lupauksensa on yhtä hyvä kun hänen rahansakin. Eikö se ole niin, rakas Job?
Job. Juu, tietysti on minun lupaukseni yhtä hyvä kun rahanikin.
Kummellund. Mutta sinähän olet miljoonain omistaja?
Job. Jaa—a, tietysti!
Kummellund. 20,000 ei ole sinulle mitään!
Job. 20,000 ei ole minulle mitään.
Rosennase. Se voi kyllä olla niin, mutta Job ei saa sitä yksin ajatella — hänen tuleva puolisonsa täytyy olla hänen ensimäinen ja viimeinen ajatuksensa.
Job. Niin rakas lankoni, minun täytyy ajatella vaimoa ja lapsia.
Rosennase. Sinä jalo, kunnon mies!
Kummellund. Mutta ajatteletko todellakin kieltää minulta tämä pieni palvelus?
Rosennase. Kiittämätön! Hän kutsuu sitä pieneksi palvelukseksi! Vaan sellainenhan se on maailma!
Job. Niin, se on kiittämätöntä, kutsua sitä vaan pieneksi palvelukseksi.
Kummellund. Olenko minä kiittämätön? Mistä, taivaan nimessä, minun sitte tulee kiittää?
Rosennase. Hän kysyy, mistä hänen tulee kiittää? Siinä hyvistä teoistasi, Job!
Job. Kysyykö lanko, mistä hänen tulee olla kiitollinen?
Kummellund (vihaisesti). Kiitä minua sinne ja kiitä tänne! Minä luulen, että saan halvauksen! Neiti Rosennase! Se olette te kun olette matkaansaattaneet tämän, viekas nainen!
Rosennase. Kuulitko, Job! Kymmenen vuotta olen ollut hänen talossaan ja kuinka on hän minua kohdellut?
Kummellund. Kuinka olen teitä kohdellut?
Rosennase. Ensimäisen kevääni olen uhrannut hänelle, mutta nyt se on lopussa. Rakas Job! Toisen kevääni uhraan sinulle. Lähtekäämme tästä maasta, lähtekäämme Rio Janeiroon. Sinun kanssasi tahdon lähteä meren toiselle puolelle, sinun kanssasi aina haudankin tuolle puolen. (Nojautuu Jobia vastaan. Merimiehet, jotka kohtauksen alussa peräytyivät, lähestyvät taasen ja remahtavat nauruun).
Rosennase (pelästyen). Mitä tahtovat nuo ihmiset?
Kummellund (merimiehille). Mitä te töllistelette? Mitä väkeä tämä on, lankoni? Kentiesi on se sinun laivaväestöäsi?
Ensim. merimies. Job'in väestöä! haha — haa! (merimiehet nauravat).
Kummellund. Kenties joku laivoistasi on saapunut?
Toinen merim. Job'in laivoista! ha—ha—haa! (merim. nauravat).
Rosennase (nojautuu Job'in olkapäähän). Päästä minut noista ilkeistä ihmisistä!
Kolmas merimies. Mitä neiti sanoo? Job, se, jonka kaulassa nyt riiputte, ei ole rahtuakaan parempi kuin mekään, vaikka hän nyt on koristettu kun korein apina markkinoilla.
Neljäs merimies (Job'ille). Kas niin, Job, tule nyt juomaan kanssamme! Mitä hittoa sinä tuolla vanhalla noidalla teet? Hän on näköään kun ijäkäs rikkirevitty purje. (Merimiehet ympäröivät Jobin ja tahtovat viedä hänet muassaan).
Rosennase. Näenkö unta — vai — —
Kummellund. Miehet, mitä tahdotte langostani?
Toinen merimies. Paljonkin! Olemme hänen tovereitaan ja hän on käskenyt meidät tänne hiukan hauskaa pitämään; mutta koska herra on hänen lankonsa, niin olkaa hyvä ja tulkaa mukaan ottamaan lasillinen kanssamme, te kai muutenkin saatte kaikki maksaa, luulen ma.
Kummellund. Mitä tämä kaikki merkitsee? Sanotte häntä toveriksenne! — Hänhän on viljelysmaiden omistaja Rio Janeirosta? (Merimiehet nauravat).
Ensim. merimies. Oletko sinä maanomistaja Rio Janeirosta, Job?
Job. Tietysti minä olen — niinhän kaikki ihmiset sanovat.
Ensim. merimies. Mutta mitä sinä itse sanot?
Job. Minä sanon niinkuin kaikki ihmiset, minä — minä en tahdo riidellä kenenkään kanssa.
Kummellund (surkealla äänellä). Hyvät ystävät! Eikö hän ole laivojen isäntä, eikö hänellä ole viittätoista kuunaria merellä?
Kolmas merimies. Herra tarkoittaa ehkä ilmapalloja? Oletko ruvennut ilmapurjehtijaksi Job?
Job. Jos niin tahdotte, ei minulla ole mitään sitä vastaan, kun vaan ei synny riitaa.
Kummellund. Sinä onneton! Vastaa minulle, oletko rikas vai köyhä?
Job. Kuten lanko vain tahtoo, äsken olin rikas, mutta en minä niin tahtonut, nyt olen köyhä, ei minulla ole mitään sitä vastaan.
Kummellund (huudahtaen). Siis köyhä!
Job. Köyhä, mutta ylevä.
Rosennase. Ja teillä ei siis ole mitään?
Job. Ei ropoakaan, sanoi Mäenpään Kalle.
Rosennase (vaipuen tuolille.) Minä pyörryn!
Job. Se on ikävä se!
Kummellund (lyö otsaansa). Ah, nyt minä huomaan totuuden! — Petetty, narrattu, vietelty (syöksee Jobin kaulukseen). Ihminen! minä — minä — sinut on vietävä hirteen! — minä — minä — anna takaisin nuuskarasiani.
Job. Nyt se on loppu sen vihellyksen kanssa, sanoi ukko kun huulet putos.