II KUVAELMA
Kuninkaan vastaanottohuone Lundissa. Oikealla iso takka, jonka vieressä vaatenauloja. Vasemmalla iso pöytä, jolla on papereita ja kirjoitusneuvot. Iso nojatuoli koristettu kruunulla ja kärpännahkavaipalla. Kaksi matalaa ja pehmeätä tuolia keskilattialla, käännettyinä kuninkaan istuinta päin. Taburetti kuninkaan tuolin vieressä. Alimpana vasemmalla kenttäsänky sinisestä silkistä. Gyllenborg ja Horn seisovat takan luona lämmittelemässä.
GYLLENBORG. Tiedättekö minkätähden meidät on kutsuttu tänne?
HORN. En! Mutta joka päiväksi kutsutaan uutta väkeä.
GYLLENBORG. Luuletko kenenkään ihmisen tuntevan kuninkaan suunnitelmia!
HORN. Onko hänellä mitään suunnitelmia?
GYLLENBORG. Mikä kysymys!
(Hirsiseinä paukahtaa. He pelästyvät ja katsovat ympärilleen).
HORN. Mitä se oli?
GYLLENBORG. Pakkanen kiihtyy.
(Äänettömyys).
GYLLENBORG. Onko sinun elämässäsi ollut mitään niin kauhistuttavaa kuin tämä?
HORN. Ei koskaan.
GYLLENBORG. Oletko nähnyt häntä kotiatulonsa jälkeen?
HORN. Näin hänet eilen.
GYLLENBORG. Noo!
HORN. Kuollut mies, jonka ruumis kuljeksii aaveena.
(Kaukaa kuuluu kääpiön sarabandi).
GYLLENBORG. Mitä pirullista soittoa tuo on? Olen kuullut sitä koko aamun.
HORN. On aivan kun heinäsirkka, joka…
GYLLENBORG. Minun mielestäni tuntuu se syystuulen vinkunalta akkunain välissä — tai lapsen itkulta. — Tiedätkö että viime lapsirutossa kuoli kuusikymmentätuhatta pientä lasta?
HORN. Onnellisia he!
PROFESSORI (tulee hiipien perältä. Katselee levottomasti ympäri, menee varpaillaan takan luo ja koettelee peltiä.)
GYLLENBORG. Mikä tuo on?
HORN (professorille). Suljetteko pellin, ennenkuin tuli on palanut loppuun?
PROFESSORI (pelästyy. Puoliääneen).
Pellissä on joku vika, jota tahdoin tarkastaa.
HORN. Oletteko uunintekijä?
PROFESSORI. Sanottiin, että uuni savutti ja me olemme kovin arkoja tulesta sen jälkeen kun kaupunkimme paloi muutamia vuosia sitten.
HORN. Oletteko palotarkastaja?
PROFESSORI. Oo eh! Sentähden… minä kohennan hiilustaa jos herrat sallivat…
GYLLENBORG. Onkohan tuo viisas?
PROFESSORI. Tämä, nähkääs, on minun taloni… eh… saan asua tuolla vinnillä… Jos herrat tahtovat vähän silmätä tulta, niin olen iloinen.
(Menee oikealle)
HORN. Ihmiset ovat aaveitten näköisiä tässä kaupungissa!
GYLLENBORG. Mitähän kuningas meistä tahtonee?
HORN. Tuo kuoreensa sulkeutunut!
(Menevät perälle ja pysähtyvät vaatenaulojen luo).
GYLLENBORG. Katsopas tätä takkia!
HORN. Se on kulunut valkoiseksi vyön alta ja tuossa on miekka riippunut…
GYLLENBORG. Tuosta puuttuu nappi.
HORN (kuuntelee). Hss!
GYLLENBORG. Ajatteles, että tämän oven takana on tuo suuri, tuo peljätty, jota Euroopan hallitsijain täytyy alituiseen ajatella!… Onko hän korkeakasvuinen?
HORN. Vaikea sanoa! Häntä ei voi tavallisella silmällä määritellä…
Minä olen nähnyt hänet suurena kuin Theseus ja pienenä kuin hovipoika.
Ja hänen kasvonsa!
GYLLENBORG. Mitä niistä?
HORN. Minä olen nähnyt niissä kaksikymmentä eri muotoa. Hän ei ole yksi ihminen, hän on legio.
GYLLENBORG. Sinä puhut niin kummallisia, mutta… monet ovat sanoneet samaa.
(Ovi vasemmalla avautuu. He säikähtävät).
FEIF (tulee. He tarkastavat tutkivasti toisiaan). Hänen Majesteettinsa Kuningas tulee kohta tänne. (Äänettömyys). Minä olen tämänpäiväinen sihteeri. (Äänettömyys). Nimeni on Feif. (Äänettömyys). Saanko sanoa herroille ainoastaan yhden asian. (Äänettömyys). Kuninkaalle ei ilmoiteta mitään, vastataan vain hänen kysymyksiinsä enemmän tai vähemmän seikkaperäisesti, kaikki sen mukaan miten Hänen Majesteettinsa näyttää enemmän tai vähemmän kiinnittävän mieltänsä annettuihin vastauksiin. (Äänettömyys). Eikä käytetä tilaisuutta ilmoittaakseen jotakin valtakunnan tilasta tai toivomuksista, sillä ne ovat tunnettuja asioita. (Äänettömyys). Mitä hovitapoihin tulee, niin istutaan, kun joko sanoilla tai liikkeillä käsketään. (Äänettömyys). Lopuksi saan ilmoittaa, että kuningas on saanut kaulakivun, jonka tähden hän ainoastaan vaivalla voi puhua kovaa ja pyytää herroja sentähden suomaan anteeksi, että hän puhuu hiljaa.
(Kumartaa ja menee samaa tietä, jota tuli).
GYLLENBORG. Se siis oli Feif!… On ollut hatuntekijän oppipoikana!
HORN. Me olemme olleet koulupoikia, Gyllenborg!
GYLLENBORG. Totta kyllä.
(Asettuvat tulen eteen).
HORN. Minä palelen, niin että hampaat helisevät.
GYLLENBORG. Ja niin pimeätä kun täällä on.
HORN. Minä toivoisin olevani puolen tuntia vanhempi.
GYLLENBORG. On aivankuin tuntisi hänen henkensä täyttävän koko tämän huoneen. Minä en koskaan ennen ole peljännyt.
(Kuningas on äänettömästi tullut vasemmalta lukien erästä paperia. Hän on puettu sinikeltaiseen pukuun, ilman miekkaa. Hän nostaa katseensa paperista ja tarkastaa herroja selän puolelta. Hän on vakava, levollinen, arvokas ja salaperäinen, epämääräinen ilme kasvoissa, jotka ovat kivulloisesti tuhkaharmaat. Kun hän kahistaa paperia, kääntyvät herrat ympäri ja heittäytyvät toiselle polvelleen.)
(Kuningas antaa heille merkin nousta ylös. Senjälkeen istuu hän nojatuoliin. Feif, joka on tullut sisään asettuu sivulle. Kuningas ja Feif lukevat papereita. Senjälkeen käskee kuningas liikkeellä herroja istumaan. Herrat istuvat matalille tuoleille ja vaipuvat syvälle, joka näkyy vaivaavan heitä.)
KUNINGAS (Puhuu Feifille, mutta niin hiljaa, että ainoastaan hyminä kuuluu)
FEIF (kääntyy herrojen puoleen). Hänen Majesteettinsa kehoittaa kreivi
Gyllenborgia…
KUNINGAS (tekee ehkäisevän liikkeen Feifille, ja mutisee taas).
FEIF. Tahtooko kreivi Horn sanoa Hänen Majesteetillensa kaikki mitä hän tietää tuosta paljon puhutusta…
KUNINGAS (mutisee taas Feifille).
FEIF. … paljon puhutusta parooni Görtzistä.
HORN (nousee ja katselee hämmästyneenä Gyllenborgia).
KUNINGAS (viittaa Hornia istumaan).
HORN (istuu vastahakoisesti. Matala, epämukava istuin näkyy vaivaavan häntä). Hänen Majesteettinsa kehoitus on tietysti käsky…
KUNINGAS (katselee eteensä pöydälle, ottaa kynän ja alkaa piirustella mittausopillisia kuvioita).
HORN. … mutta…
FEIF. Hänen Majesteettinsa pyytää lyhyttä, niin sanoakseni luonnekuvausta kysymyksen alaisesta henkilöstä.
HORN. Sellaiseen toimeen vaaditaan lähempi persoonallinen tuttavuus asianomaisen kanssa, ja minun täytyy tunnustaa, että parooni Görtz ei kuulu minun lähimpään…
KUNINGAS (katsoo ylös ja tuijottaa Horniin, joka joutuu tuskaan).
HORN. No niin, kaiken sen mukaan, mitä olen kuullut parooni Görtzistä — (koettaa katseillaan tutkia kuninkaan ajatusta Görtzistä sekä vertaa sitä Feifin kasvojen ilmeeseen) on tämä mies… aivan harvinainen persoonallisuus ja halu olla harvinainen voidaan voimassa verrata ainoastaan hänen rajattomaan hallitsemishimoonsa.
KUNINGAS (piirustelee katsomatta ylös).
HORN. Väitetään hänen pitävän itseään maan keskuksena, että hän joka aamu katsoo sanomalehdistä onko Euroopan kohtalossa tapahtunut joku muutos hänen nukkuessaan, ja oppinut Svedenborg…
KUNINGAS (tarkistuu).
HORN. … vakuuttaa, että jos Görtz tänään kuolisi, nostaisi hän huomenna kuoleman valtakunnan taivaallisia valtoja vastaan.
KUNINGAS (pysäyttää kynänsä katsomatta ylös).
HORN. Tämän äärettömän kunnianhimon salaa hän — koettaa hän salata yksinkertaisen pinnan alle ja alistuvaiseen kohteluun alemmillensa…
GYLLENBORG (näyttää levottomuutta).
KUNINGAS (punastuu).
HORN. … alemmillensa, joita hän oikeastaan halveksii, kuten hän halveksii koko ihmiskuntaa…
KUNINGAS (painaa päänsä rinnalle).
HORN. Nämä parooni Görtzin selvimmin esiintyvät luonteen piirteet, lisättyinä mitä harvinaisimmalla tunnottomuudella toisten kärsimyksiin nähden, voisivat näyttää soveltumattomilta uskonnolliseen mielialaan, mutta parooni Görtz ei ole ilman uskontoa. Voisi sanoa, että hän on jumalaapelkääväinen, pelkäämättä jumalaa.
FEIF (tähän asti sulkeutuneena, tuijottaa kauhulla Hornia).
KUNINGAS (tarttuu kaulaansa, aivan kuin tukehtumaisillaan).
HORN (jatkaa pelottomana, huomaamatta toisten eleitä). Oppinut ja hurskas Svedenborg katsoo parooni Görtzin käyttävän uskontoa jonkinlaisena taikavoimana, jonka avulla hän hankkii itselleen tukea ja valtaa myöskin aivan rikollisissa toimenpiteissä… esimerkiksi varoja kiristäessään, kostaessaan vihollisilleen… sillä hänellä on myös sellainen ominaisuus, ettei hän koskaan voi antaa anteeksi.
KUNINGAS (tarkastaa nyt Hornia, aivan kuin tahtoisi lukea toisen sisimmät ajatukset ja katsoa löytyisikö siellä joitakin taka-ajatuksia. Suu on auki ja ylähuuli vapisee).
HORN. Sanalla sanoen, suuri heikkous naamioituna niin, että se näyttää äärettömältä voimalta. Suonenvedon tapainen uppiniskaisuus, joka ei kykene murtamaan omaa itsekkyyttään…
KUNINGAS (kilistelee kannuksiaan).
HORN (ikäänkuin unesta heräten ja huomaten tilanteen koko pirullisuuden, tulee mykäksi kauhusta).
(Kaikki katselevat toisiaan hyvin hämmästyneinä, ilman että
kukaan pystyy katkaisemaan äänettömyyttä).
(Oikeanpuoliselle ovelle lyödään kolme kolausta).
KUNINGAS (mutisee Feifille, joka nousee ja menee ulos siitä ovesta, jolle koputettiin).
KUNINGAS (Puhuu matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä). Tunteeko
Gyllenborg sen miehen, joka istui äsken tässä vierelläni?
GYLLENBORG. Sihteeri Feif! Olen ainoastaan kuullut kreivi Tessinin puhuvan hänestä.
KUNINGAS (kuten ennen). Ja…
GYLLENBORG. Koska Teidän Majesteettinne antaa luvan ja käskee… Feif on ahkera, hyväsydäminen, rehellinen, puhdas vaatetukseltaan, tavoiltaan ja sydämeltään, sekä uskollinen ruotsalainen.
KUNINGAS (Hornille). Mitä Horn on kuullut Feifistä?
HORN (epäröi).
KUNINGAS. Sano!
HORN (epäröi).
KUNINGAS (viivytellen). En uskonut Hornia pelkuriksi.
HORN. Sotakansliassa pidetään Feif vähemmän taitavana, mutta enemmän itsekkäänä kuin Piper, sekä sen lisäksi kömpelönä, kostonhimoisena, uskottomana ja kaikkien tuttaviensa vihaamana.
KUNINGAS. Voiko Gyllenborg sitten sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa
Feifistä?
GYLLENBORG. Mahdoton sanoa, Teidän Majesteettinne.
KUNINGAS. Voiko sitten Horn sanoa minulle, mitä minun pitää uskoa… (viivytellen) parooni Görtzistä?
HORN (taitavasti). Samaa kuin Teidän Majesteettinne uskoo sihteeri
Feifistä.
KUNINGAS (hymyilee). Herrat saavat mennä!
(Gyllenborg ja Horn nousevat ja vetäytyvät takaperin ulospäin).
KUNINGAS (piirustelee taas).
AJUTANTTI. Parooni Görtz!
KUNINGAS. Saa odottaa.
(Gyllenborg ja Horn katselevat noloina toisiaan ja menevät ulos).
FEIF (sisään taas).
KUNINGAS. Antaa Görtzin odottaa!… Sano minulle Feif, mikä Horn on nykyään?
FEIF. Kreivi Horn on kunnian mies.
KUNINGAS. Ja Gyllenborg?
FEIF. Ritari, sanan kauneimmassa merkityksessä.
KUNINGAS. Feif on viisas mies, sillä viisasta on aina puhua hyvää lähimmäisestään! Mutta — onko Feif määrännyt vartijat?
FEIF. Olen, Teidän Majesteettinne.
KUNINGAS. Sitten annan vangita Görtzin, mutta minä tahdon ensin puhua hänen kanssaan ja katsoa häntä silmäterään… Tässä paperissa sanotaan, että hän on maailman suurin lurjus, hävyttömin keinottelija ynnä muuta. Että hän on liittoutunut Venäjän kanssa erottaakseen minut, antaa kylliksi aihetta hänen vangitsemiseensa!… Feif saa mennä.
FEIF (viipyy).
KUNINGAS. Miksi Feif viipyy?
FEIF. Anteeksi, Majesteetti, mutta onkohan viisasta jäädä yksin sellaisen hirvittävän vihollisen kanssa, kuin parooni on?
KUNINGAS. Minä en ole yksin, Feif, minä en koskaan ole yksin… Mene nyt!
FEIF (menee vasemmalle).
KUNINGAS (panee käden silmilleen, aivankuin kokoisi muistiaan ja ajatuksiaan. Senjälkeen tarttuu hän soittokelloon, mutta keskeyttää liikkeen ja tuijottaa oikealle ovelle. Sitten hän soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Parooni Görtz saa tulla!
AJUTANTTI (menee).
GÖRTZ (tulee hiljaa, epävarmana, tutkivana. Hän on hieno mies tottuneella käytöksellä. Kauniit kasvot, mutta vasen silmä on sokea, jonka tähden, kun hän tulee sisään oikealta, kasvot näyttävät kuolleilta. Hän laskeutuu toiselle polvelleen).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (näyttää hämmästyvän). Oletteko parooni Görtz?
GÖRTZ. Kyllä olen.
KUNINGAS (viittaa nousemaan). Mitä tahdotte?
GÖRTZ (intoillen). Minun sankarini, minun kuninkaani…
KUNINGAS (suuttuneena, vapisevalla äänellä, kuitenkaan kohottamatta sitä). Onko porooni niin huonosti tutkinut Machiavellin politiikkaa, että uskoo kuninkaita voitettavan imartelulla?
OÖRTZ. Machiavellin? Sitä en ole koskaan lukenut.
KUNINGAS. Ettekö? Sitten parooni ei tiedä mitenkä ruhtinaat käyttäytyvät, saadakseen selville puhuvatko lurjukset totta tai ei?
GÖRTZ (koettaa etsiä itselleen oikeata tapaa vaikuttaakseen). Voiko sellaista oppia?
KUNINGAS. Parooni on seurustellut ruhtinaitten kanssa, ennen muinoin?
GÖRTZ (imelästi). Kaikella on aikansa, Teidän Majesteettinne, ja niin oli minullakin. Nyt se on mennyttä…
(huomaa iskeneensä harhaan, muuttuu nopeasti).
KUNINGAS. Näyttää että parooni on vuosien ohella saanut jonkun verran itsetuntemusta.
GÖRTZ. Josko olen?
KUNINGAS. Sitten tuntee parooni pikku heikkoutensa?
GÖRTZ. Sekä pienet, että isot; en ole tietämätön mistään, varsinkaan kun ne ovat olleet luettavana kaikissa Euroopan lehdissä jo lähemmäs kymmenen vuotta.
KUNINGAS. Ja parooni tunnustaa ne kaikki?
GÖRTZ. Kaikki!
KUNINGAS. Tepä harvinainen mies!
GÖRTZ. Oh, en!
KUNINGAS. Paroonissa on esimerkiksi ollut heikkoutena kirjeitten kirjoittaminen?
GÖRTZ. Kyllä, olen siinä kiihkoilija.
KUNINGAS (hymyilee vastahakoisesti). Erittäinkin ruhtinaille, kuninkaille ja jopa keisarillekin…
GÖRTZ. Niin, jos tsaari on keisari.
KUNINGAS. No, nyt pääsimme hyvän matkan eteenpäin! Onko parooni kirjoittanut esimerkiksi tämän kirjeen tsaarille?
(Antaa erään kirjeen).
GÖRTZ (ottaa lornetin ja tarkastaa kirjettä edestä ja takaa). Anteeksi, minulla on vaan yksi silmä ja näen vähän huonosti, uskallanko kysyä mistä tässä puhutaan?
KUNINGAS. Siinä puhutaan… parooni Görtzin suunnitelmista erottaa Ruotsin kuningas ja vihityttää hänen sisarenpoikansa tsaarin tyttären kanssa, sekä samaan aikaan julistaa sisarenpoika Ruotsin kruununperijäksi.
GÖRTZ. Todellako? Mutta sehän on suurta. Ruotsalainen prinssi sittemmin kruununperijänä Venäjällä! Sehän on loistavata! Kaikki vaikeudet raivattuina yhdellä iskulla! Pultava kostettu, August ajettu Puolasta, Itämeren valta vahvistettu ja Ruotsi jälleen suurvaltana, kuten Kustaa Adolfin kuollessa! Sehän on suurenmoista.
KUNINGAS (pyyhkii kädellään silmiään aivan kuin poistaisi siitä seittiä). Miten sanoitte, parooni?… Tsaarin tytär ja Kaarle Fredrik?
GÖRTZ. Juuri niin!
KUNINGAS. Ja… Puolan August?
GÖRTZ. Puolan August päälleen pystyyn! Ja tavallista sukkelammin.
KUNINGAS (miettien). Tunteeko parooni tsaarin ajatuksen tässä asiassa?
GÖRTZ (innostuu). Tsaarin korkein toivomus ja rohkein unelma on liittyä sukulaisuussuhteisiin Ruotsin kuningashuoneen kanssa ja samalla tehdä vanha, mädäntynyt Puola tarpeettomaksi. Puolaa, entistä etuvartijaa sivistymätöntä Venäjää vastaan ei enään tarvita, senjälkeen kun Venäjä on eurooppalaistunut ja itse hoitaa vahdinpidon Aasiaa vastaan. Ei ole enään kysymys Augustista, eikä Stanislausta, joutavia, vaan Puolasta ja Venäjästä ja johdonmukaisesti — Ruotsista!
KUNINGAS (piirustelee).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (aivan kuin itsekseen). Jos minulla olisi mies…
GÖRTZ. Lähettää tsaarin luo, niin!… Jos minä en olisi niin ryvettynyt, kun olen, jos en olisi niin huonossa huudossa, niin tarjoisin minä palvelustani, sillä ei kukaan tunne Euroopan hoveja ja salaisuuksia niin kuin minä.
KUNINGAS (piirustelee ja pureskelee kynää). Onko parooni tosiaankin niin… huonossa huudossa?
GÖRTZ. Kyllä, siihen määrään, ettei kukaan ulkomaalainen lähettiläs saa seurustella minun kanssani.
KUNINGAS. Eiköhän tuo ole liioittelua?
GÖRTZ. Ei sieluni kautta olekaan.
KUNINGAS. Mitä olette sitten tehnyt?
GÖRTZ. Nypiskellyt vähän onnea siellä ja vähän kujeillut täällä…
KUNINGAS. Kuinka voi… kuinka voi…
GÖRTZ. Tietäähän Teidän Majesteettinne millaisia ovat ihmiset ja maailma…
KUNINGAS (katsoo ylös: ankarasti). Mitä minä tiedän?
(Äänettömyys).
KUNINGAS. Jos minun köyhä maani vaan voisi asettaa armeijan… niin silloin voisin antautua aprikoimaan…
GÖRTZ. Köyhä maa? Ruotsiko köyhä? Yksi Euroopan rikkaimmista maista! Eikö valtiopankissa ole kuolleita kapitaaleja joukottain, eikö ole pantattavaa valtionomaisuutta! Kyllä, mutta täällä kituutetaan sellaisella nurkkanyherryksellä, jolla ei ole pienintäkään aavistusta korkeammista raha-asioista.
KUNINGAS. Mitä sanotte?
GÖRTZ. Onhan Valtiopankin kellareissa miljoonia liikkumattomina ruostumassa, ja tallettajat pyytävät ainoastaan koron. Antakaa siis heille neljän prosentin korko, ja päästäkää pääoma kuudella prosentilla liikkeeseen, niin voitetaan siten heti kaksi prosenttia. Pääoma seisoo tässä maassa aivan kuin härkä tallissaan kaiken päivää. Mutta silloin tulee kaupan seisaus ja sanoo: ulos härkä työtä tekemään!
KUNINGAS (nauraa hiljaa). Te olette hauska, parooni!… Mutta teillä on muuan avu… te ette näe mitään tukaluuksia!
GÖRTZ. Tukaluuksia? Minä rakastan tukaluuksia, mutta ainoastaan laiska näkee niitä kaikkialla! Ja tämä siunattu maa on tukaluuksien maa, sentähden, että kansa on laiska. Jospa minä olisin toinen kuin olen — hm! — saisin minä jalkeille kuusikymmentätuhatta miestä kuudessakymmenessä päivässä…
KUNINGAS. Kuusikymmentä?
GÖRTZ. Kuusikymmentätuhatta.
KUNINGAS. Ja mitä Görtz tekisi niillä?
GÖRTZ. Ottaisin luonnollisesti Norjan, korvaukseksi Suomesta. Kun en saa mennä itäänpäin, niin menen minä länteen ja saavutan valtameren!
KUNINGAS (hämmästyy). Oletteko lukenut ajatuksiani?
GÖRTZ. En. Mutta… Teidän Majesteettinne… minä olen etäältä seurannut Teidän huimaavaa rataanne, minä olen etäältä elänyt teidän elämäänne, teidän kohtaloitanne… Sire, minä olen Teidän miehenne, se mies, jota etsitte!
KUNINGAS (nousee suurena ja vihastuneena sekä tarttuu soittokelloon). Görtz! Älkää unhottako kuka minä olen ja kuka sinä olet! (Görtz aikoo puhua, mutta keskeytetään). Sinä olet unhottanut keskustelun lähtökohdan — että sinä olet kavaltaja, joka olet työskennellyt minun erottamisekseni! Kiellätkö sitä?
GÖRTZ. Kiellän.
KUNINGAS. Oletko kirjoittanut kirjeen?
GÖRTZ. Kyllä! Mutta se oli ainoastaan koukku, jota diplomaatit tavallisesti käyttävät!
KUNINGAS. Kirjoittanut toista ja tarkoittanut toista?
GÖRTZ. Niin.
KUNINGAS. Sitä minun ei tarvitse uskoa ja sentähden annan minä vangita sinut.
GÖRTZ. Siis tapahtukoon niin!
KUNINGAS (soittaa).
AJUTANTTI (tulee tuoden kirjeitä).
KUNINGAS. Mitä ne ovat?
AJUTANTTI. Erittäin tärkeitä sanomia!
KUNINGAS. Anna tänne!
AJUTANTTI (antaa kirjeet ja menee).
KUNINGAS (istuu ja avaa kirjeet, jotka näyttävät huolestuttavan häntä).
GÖRTZ (seisoo liikkumattomana ja tutkii kuninkaan kasvoja).
KUNINGAS (tarkastaa Görtziä silloin tällöin salaa).
GÖRTZ. Teidän Majesteetinne!
KUNINGAS. Vaiti!
(Äänettömyys. Nousee ja menee ovesta vasemmalle).
GÖRTZ (katselee ympärilleen levottomana).
AJUTANTTI (tulee kahden sotilaan seuraamana). Oletteko parooni Görtz?
GÖRTZ. Kyllä olen.
AJUTANTTI. Kuninkaan nimessä vangitsen minä teidät!
GÖRTZ (kauhulla). Minut? Mitä varten?
AJUTANTTI. Kuulustelua varten.
GÖRTZ. Mitä se merkitsee? Kuulustelua? Kidutuskuulustelua ehkä? Minä protesteeraan!
AJUTANTTI. Kidutus tahi ei, ei liikuta minua.
GÖRTZ (koko ruumis vapisee). Siis kidutusta! Sitä en tahdo! Se ei saa tapahtua, minä jäävään oikeuspaikan. Minä en ole Ruotsin alamainen! Minä en ole mitään tehnyt!
AJUTANTTI. Sitä en voi tietää! — Sotilaat! Tehkää tehtävänne!
(Sotilaat panevat Görtzin käsirautoihin).
GÖRTZ (hurjana, mutta varmana). Tätä saatte katua, niin totta, niin totta… (viedään pois).
(Äänettömyys).
KUNINGAS (tulee Feifin kanssa. Käy väsyneesti ja laskeutuu sängylle).
Feif!
FEIF. Teidän Majesteettinne!
KUNINGAS. Minä luulen, että olen sairas!… Anna minulle soittokello!
(Feif antaa kellon). Nyt minulla on kuusi vihollista.
FEIF. Kuusi?
KUNINGAS. Venäjä, Puola, Saksi, Preussi, Hannoveri, Tanska. (Äänettömyys). Ja tsaari on Kööpenhaminan luona, voitte nähdä hänen laivastonsa salmessa, tuosta akkunasta. (Äänettömyys). Mistä saan minä puolustusta?
FEIF. Varmasta rauhasta.
KUNINGAS. Miten sinä olet tyhmä! Ei yksi voi sotia, täytyy olla vähintäin kaksi. Ei yksi voi tehdä rauhaa, täytyy olla kaksi, vähintäin. (Äänettömyys). Hanki minulle armeija!
FEIF. Mahdotonta!
KUNINGAS. Rahoja sitten?
FEIF. Mahdotonta!
KUNINGAS. Tukaluuksia! Tukaluuksien maa — ja kansa!
FEIF. Maa on nääntynyt — ja kansa.
KUNINGAS. Ja se on minun vikani! — Olenko minä tehnyt ruton, olenko tehnyt kadon, olenko tehnyt tulipalot — olenko minä julistanut sodan?… En, minä olen vaan puolustanut itseäni, maatani, kuninkaan perintöäni! (Äänettömyys). Mihin Görtz joutui?
FEIF. Hän on kai viety vankeuteen.
KUNINGAS (soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Parooni Görtz on ainoastaan arestissa omissa huoneissaan, ainoastaan! Ja kohdeltava säädyllisesti!
AJUTANTTI (menee).
KUNINGAS. No, Feif! Sanoppas minulle eräs asia! Minkätähden pitää pankin talletuksien maata kellareissa sen sijaan, että olisivat liikkeessä ja tuottaisivat korkoja?
FEIF. Sentähden, että talletukset ovat yksityisten omaisuutta.
KUNINGAS. Roomalaisessa valtiossa ei ollut mitään yksityisiä henkilöitä, oli ainoastaan valtion jäseniä. Ja kun valtio joutui vaaraan, lakkasi omaisuus olemasta yksityinen ja joutui valtiolle.
FEIF. Se on vaarallista oppia!
KUNINGAS. Kaikki on vaarallista pelkurille!… (Äänettömyys). Olisipa mies tässä valtakunnassa! (Äänettömyys). Mitä Feif pitää Emanuel Svedenborgista?
FEIF. Svedenborg on peloittavan oppinut mies, hurskas mieleltään, puhdas tavoiltaan.
KUNINGAS. Onko hän kaupungissa?
FEIF. On kyllä. Hän on neuvos Polhemin luona, jonka tyttären kanssa hän on kihloissa.
KUNINGAS. Ai, onko hän kihloissa?… Sanotaanhan hänen olevan hieman omituisen?
FEIF. Hänen sanotaan vaikuttavan suurella, melkein selittämättömällä voimalla ympäristöönsä.
(Äänettömyys).
KUNINGAS. Tahtooko Feif mennä ulos etsimään Svedenborgia, sekä pyytämään hänen odottamaan minua tunnin kuluttua — hänen kotonaan.
FEIF. Menen heti, Teidän Majesteettinne! Mutta… voinko jättää Teidän
Majesteettianne yksin?
KUNINGAS. En koskaan ole yksin, olen sanonut…
FEIF. Mutta kuninkaan huoneita pitäisi näytettämän kansalle tällä hetkellä, rauhoittaaksemme levottomien huhujen kiihoittamia mieliä.
KUNINGAS. Mitäpä se tekisi! Saavat nähdä minutkin, jos tahtovat!… Nyt tahdon vähän levätä… Hyvästi Feif!
FEIF. Eikö Teidän Majesteettinne kutsu lääkäriä?
KUNINGAS. En ystäväni, minun taudilleni löytyy vaan yksi lääkäri.
FEIF (menee vasemmalle).
KUNINGAS (makaa selällään ja sulkee silmänsä. Äänettömyys. Avaa silmänsä ja soittaa).
AJUTANTTI (tulee).
KUNINGAS. Mene parooni Görtzin luo ja sano hänelle, että hän on vapaa, mutta ei saa lähteä kaupungista!
AJUTANTTI. Teidän Majesteettinne, ovi jää vartioimatta siinä tapauksessa…
KUNINGAS. Ei tee mitään.
AJUTANTTI (menee).
KUNINGAS (sulkee taas silmänsä. Sarabandia soitetaan viululla kadulla.
Aukasee silmänsä, mutta ei liikahda).
PROFESSORI (tulee perältä varpaillaan huomaamatta kuningasta. Menee sekoittamaan pesää hiilihangolla, sekä koettelee peltiä. Sitten menee hän varpaillaan ulos perältä).
KUNINGAS (on kääntänyt päätään katsoakseen, mutta ei sano mitään, katselee vaan professorin toimia. Senjälkeen nostaa hän ylös käsivartensa ja panee kätensä päänsä alle).
MIES (tulee oikealta huonosti puettuna, lakki päässä ja ryhmysauva kädessä. Menee hiljaa kuninkaan sängylle, pysähtyy jalkopäähän, panee käsivarret ristiin rinnoille ja katselee kuningasta julkeasti. Näyttää ryypänneeltä ja malttinsa kadottaneelta).
KUNINGAS (makaa liikkumattomana ja katselee miestä).
MIES. Konna!
KUNINGAS (kuten ennen).
MIES. Konna! sanoin minä!…
KUNINGAS (liikkumattomana).
MIES. Etkö saa ääntä suustasi?… (Äänettömyys). Tämä on siis Ruotsin kuningas, joka makaa sängyssä seitsemän vuotta, vaikka maa sillä aikaa menehtyy… sellainen kuningas, joka jättää pääkaupunkinsa ja hallituksensa, joka ei uskalla palata kotiansa omaistensa luo Tukholmaan, koska hän häpeää hutiloimistansa! Oli tietenkin vannonut palaavansa riemuportin kautta Pohjoissillalla ja voittavansa kuningaskunnan joka sormelle!… Hän häpeää!…
KUNINGAS (liikkumattomana).
MIES. Tiedätkö mistä minä tulen?… Siperian kaivoksista, Venäjän erämailta! Siellä tapasin ystäväsi Piperin, Rehnsköldin, Lewenhauptin, jotka jätit pulaan maatessasi Turkissa hullutelemassa. Mutta minä tulen myöskin Tanskasta, jossa näin sinun parhaan miehesi, uskollisimman palvelijasi Stenbockin, raatavan raudoissa sentähden, että sinä kielsit lunnasrahat!
KUNINGAS (liikahtaa vähän).
MIES. Konna! Tiedätkö kuka minä olen?…
KUNINGAS (tuijottaa liikkumattomana mieheen).
MIES. Muistatko Krasnokutschia?… Muistatko Tauben rakuunoita? Muistatko sitä ratsumiestä, joka pelasti sinun henkesi ja kiitokseksi siitä erotettiin ja pistettiin jalkaväkeen — sentähden, että hän palvelusinnossaan ja kiihkossaan esti kuningasta pelastamasta itse itseään, kuten sanottiin.
KUNINGAS (nousee toiselle kyynärpäälleen ja tuijottaa mieheen).
MIES. Niin. Minä olin numero 58 Nälkä, Tauben rakuunoissa. Ja nyt minä kadun, että pelastin sinun henkesi, sillä jos sinä olisit silloin mennyt mukana, ei koskaan olisi Pultavan tapahtumia tullut ja me olisimme nyt nauttineet kuusi vuotta rauhaa.
KUNINGAS (laskeutuu taas alas).
MIES. Niin! Olipa suloista saada taas kerran puhua suunsa puhtaaksi! Ja nyt voimme olla yhtä hyviä ystäviä silti…
KUNINGAS (soittaa).
MIES. Soita vaan, mutta kukaan ei tule, sillä tuolla ulkona ei ole ketään! — Onpa sentään muuan nainen… pieni puolalainen kuningatar ilman valtaistuinta…
KUNINGAS (soittaa).
MIES. Ja muuan kuningas, joka muinoin oli mahtava, suojeli häntä ja hänen herraansa. Ja tuo muinoin mahtava kuningas oli irrallinen mies, joka ei säästänyt kolikoita… Kas niin, perhana vieköön, nyt tulee joku!… Sitten menen minä. — Pidä hyvänäsi! Hyvin tervetullutta! (menee).
KUNINGAS (on noussut ja yrittänyt huutaa, mutta ei saa ääntä, soittaa taas).
HULTMAN (perällä).
KUNINGAS (hieroo silmiään). Luulenpa nukkuneeni. — Oliko täällä joku?
HULTMAN. Minä en nähnyt ketään.
KUNINGAS. Hultman! Anna minulle ratsuväen nimiluettelo vuodelta 1709,
Tauben rakuunat!
HULTMAN (menee etsimään hyllyltä).
KUNINGAS. Keltaselkäinen, sinertävä nidos!
HULTMAN (tuo pyydetyn nidoksen).
KUNINGAS. Etsi numero 58 Taubesta!
HULTMAN (etsii). Numero 58?… Numero 58 on avoin sitten vuodesta 1707.
KUNINGAS. Was denn? — Etsi rakuuna Nälkä!
HULTMAN (etsii taas). Nälkä?… Soma nimi!… Ei löydy!
KUNINGAS (hieroo silmiään). Sitten olen uneksinut!… Se oli kamalaa…
Oletko ollut ulkona kaupungilla?
HULTMAN. Olen, teidän majesteettinne.
KUNINGAS. Puhu jotakin hauskaa!
HULTMAN. Kaupungilta ei ole mitään hauskaa kerrottavaa.
KUNINGAS. Mitä sanoo kansa?
HULTMAN. Niin — mitä se sanoo, en minä tahdo toistaa! En edes minä!
KUNINGAS. He ovat vihoissaan minulle sentähden etten ole kuollut!
HULTMAN. Oh! Varjelkoon meitä!
KUNINGAS. Ja tämä ylösnousemukseni on katkaissut monet suunnitelmat!
HULTMAN. No, se on varma tosi!
KUNINGAS. Luulen, että Hultmankin on menettänyt miehuutensa?
HULTMAN (liikutuksella). Majesteetti! Totta puhuen, olen!
KUNINGAS. Luuletko minun satuni jo loppuneen?
HULTMAN (vaikenee).
KUNINGAS (nousee ja kävelee lattialla). Sinä siis luulet niin!…
(Äänettömyys). Onko yhtään rahoja lippaassa?
HULTMAN. Ei yhtään!
KUNINGAS. Miten pestaus käy?
HULTMAN. Huonosti.
(Äänettömyys).
KUNINGAS (nojaa uunin reunukseen: peittää kasvonsa kädellään). Tukaluuksia! Tukaluuksien maa! (Äänettömyys). Hultman!… Mene kaupungille! Etsi parooni Görtz! Ja tuo hänet heti tänne!
HULTMAN (viivytellen). Parooni Görtz?
KUNINGAS. Parooni Görtz! Heti!
HULTMAN (menee).