III KUVAELMA
Tori, jossa on istutuksia ja kaivo keskellä. Perällä palaneiden huoneiden raunioita. Ylimpänä perällä vasemmalla Görtzin talo, viheriäiset luukut ikkunoissa. Ruotsin lippu valtiovaakunalla portin yläpuolella. Tämä huone on kulmassa taka-alaa vastaan, joitten välillä on kuja. Alimpana vasemmalla on paja. Oikealla etualalla krouvi, jonka edessä penkkejä ja pöytiä. Mies (I kuvaelmasta). ja Kääpiö istuvat pöydän ääressä poltellen savipiippuja ja juoden olutta. He ovat osaksi useain muiden vieraiden ja lehtimajan peitossa.
KÄÄPIÖ. Sinä et sittenkään nutistanut häntä?
MIES. En. Mutta minä luin lakia hänelle, niin että kyllä kalpeni, voit uskoa!
KÄÄPIÖ. Miksi et nutistanut häntä? Niin minä olisin tehnyt!
MIES. Ei ole niinkään hyvä nutistaa, voit uskoa. — Minä, sitä paitse, säälittelin häntä.
KÄÄPIÖ. Säälittelit häntä?
MIES. Hän näytti sairaalta ja kyllästyneeltä — eikä hänellä taida olla erittäin lystiä, kaikki ahdistavat häntä ja tahtovat rahaa!
KÄÄPIÖ. Niin — mutta nyt kai tulee rahaa, koska Görtz on ottanut raha-asiat huostaansa.
MIES. Görtz niin! Näetkö että luukut ovat suljetut hänen talossaan?
KÄÄPIÖ. Niin näkyy, ja mitä heillä on tekeillä siellä sisällä, ei kukaan tiedä.
MIES. Sanotaan hänen tekevän kultaa, kuten Paykull.
KÄÄPIÖ. Äh! Eikös!
MIES. Mitä he tekevät on tyhjää! Ajatteles, se lurjus kaikkivaltias ministeri yli koko Ruotsin valtakunnan, ja konna on hänen luonaan koko päivän! — Hän on tuolla sisällä nyt, veliseni.
KÄÄPIÖ. Ajatteles! Sama parooni, jonka koko maailma tietää väärinpelaajaksi, seikkailijaksi, joka on poisajettu kaikista Euroopan valtioista ja joka on juonitellut erottaakseen kuninkaamme! Eikä ole yhtään rehellistä ruotsalaista, joka sanoisi sen kuninkaalle!
MIES. Kuka sellaista uskaltaisi!
KÄÄPIÖ. Oli yksi, rovasti Boethius, mutta hän pantiin ensin vankeuteen, sitten hullujenhuoneeseen. Yksi on, ja se on — Emanuel Svedenborg.
MIES. Niin, hän! Se vasta on mies! Ja niin oppinut sitten! Niin oppinut!
KÄÄPIÖ. Tiedätkös, että minä olen rakastanut tuota kuningasta, ihaillut häntä, minä olen kerran suudellut hänen saappaitaan — mutta nyt: olisipa minulla tynnyri ruutia, niin panisin sen tuonne talon alle! En ainoastaan sentähden, että hän heitti minut maantielle…
TYYTYMÄTÖN (pöydän luo).
MIES. Istu juttelemaan!
TYYTYMÄTÖN. Vakoilijaprikin laivuri on ammuttu sentähden, että jääesteet viivyttivät hänen saapumistaan Stralsundiin, ja tuo vielä viattomampi miehistö on saanut raippoja.
MIES. Enemmän!
TYYTYMÄTÖN. Hänen tyttärensä on kaupungissa, koettaen päästä konnan puheille.
MIES. Enemmän!
TYYTYMÄTÖN. Ylioppilaat ovat ulosajetut asunnoistaan ja pakoitetut sotamiehiksi.
MIES. Hyvä!
TYYTYMÄTÖN. Maaseudun piiat ja rengit kiertelevät ympäri seutuja, kun kruunu on ottanut puolet heidän palkoistaan sotakuluihin.
MIES. Erinomaista!
TYYTYMÄTÖN. Porvariston asunnot etsitään ja kaikki hopeakalut anastetaan kuitteja vastaan.
MIES. Suurenmoista!
TYYTYMÄTÖN. Valtioneuvos ja säätyjen puhemiehet pyytävät yhä edelleen puheillepääsyä kuninkaan luo, joka ei ota vastaan…
MIES. Huippu!
TYYTYMÄTÖN. … Sillä hän on sisään suljettu keinottelijan kanssa, joka on vääränrahan tekemishommissa!
MIES. Mitä annatte minulle, jos minä sytytän tuleen tuon talon?
TYYTYMÄTÖN. Ei tarvitse! Muut kyllä pitävät siitä huolen.
MIES. Vieläkö muuta?
TYYTYMÄTÖN. Prinsessa Ulrika Eleonora on tullut tapaamaan veljeään…
MIES. Vallanperimys päälliseksi! Konnalta.
KÄÄPIÖ (alkaa virittää viuluaan). Et saa sanoa konnaksi! Minun mielestäni on sangen surullista nähdä suuren miehen vähitellen kukistuvan… Se on surullista! (soittaa pari tahtia sarabandista).
MIES. Miksi aina soitat tuota valitusveisua?
KÄÄPIÖ. Sentähden, että tavallisesti soitin sitä kuninkaalleni, kun hän oli alakuloinen aivan kuollakseen.
MIES. Kuules tuota!
KÄÄPIÖ. Ja kuningas oli tämän surulaulun säveltäjäkin. Surunmaan ja
Tuskanvaltakunnan kuningas Sebastian Bach… (soittaa sarabandia).
MIES (Tyytymättömälle). Katsoppas, tulee väkeä!
TYYTYMÄTÖN. Kylläpä tuleekin!
MIES. Tee sinä selkoa, sillä minä olen ollut kalman mailla, enkä enään tunne eläviä.
(Surupukuisia säätyläisnaisia tulee oikealta Görtzin
oven luo. Pysähtyvät ja neuvottelevat hiljaa).
TYYTYMÄTÖN. Vangittujen herrojen leskiä — minä kutsun heitä leskiksi, sillä kuningas on kieltäytynyt lunastamasta heidän vangittuja miehiään, jotka ovat elävältä haudattuina Venäjällä ja muualla. — Piperin, Rensköldin, Levenhauptin, Stenbockin ja monen muun leskiä.
MIES. Miksi hän ei lunasta vankeja?
TYYTYMÄTÖN. Toiset sanovat: hän ei tahdo; toiset: hän ei voi! — Katsoppas heitä! — Lyönpä vetoa, että hän ei ota vastaan naisia! Hän ei ole koskaan voinut selviytyä naisista… Tuo, joka soittaa, on kreivinna Piper. — Mutta kaikista säälittävimpiä ovat Stenbockit! Manu Bock, joka pelasti Skånen. Jalo mies! Mutta kuningas sanoo hänen ansainneen kohtalonsa, koska ei totellut määräystä!
(Kreivinna Piper on arasti soittanut ovikelloa).
MIES. Ei mitään vastausta hiljaisesta talosta.
(Naiset vetäytyvät peloissaan keskitorille ryhmään neuvottelemaan).
TYYTYMÄTÖN. Uutta avustusta!… Lesket Bjelke, Boethius, Patkull,
Paykull!
(Neljä surupukuun puettua naista käy portin luo: eräs heistä
soittaa. Pieni luukku portissa avataan ja suljetaan. Naiset
vetäytyvät takaisin ja itkevät nenäliinoihinsa).
Huomatkaa! — Tuossa tulevat syrjäytetyt suosikit. Katsoppas vaan
heitä! Eilen kuninkaallisia, tänään vallankumouksellisia! — Rosen,
Düring, Sparre ja Gyllenborg, Wellingk, Cederhjelm, De la Gardie,
Mörner, D'albedyll, Schwerin, Wrede, Horn, suuri Arvid Horn…
(Herrat menevät portin luo. Horn soittaa kolme kertaa,
joka kerta kiivaammin).
MIES. Kas tuota! Hän ei pelkää.
TYYTYMÄTÖN. Hänellä onkin takana kansa, ja edessä tulevaisuus!
HORN (riuhtaisee kellonnuoran irti, hiertää kokoon ja heittää maahan.
Portin luukku avataan).
FEIF (pistää päänsä ulos). Ketä etsitään?
HORN. Kuningasta.
FEIF. Ei ota vastaan. (Lyö luukun kiinni).
(Kaikki torilla mutisevat).
TYYTYMÄTÖN. Nyt! — Valtioneuvos ja säätyjen puhemiehet!
(Valtioneuvos ja puhemiehet tulevat).
VALTIONEUVOS. Näin pitkälle on tultu!
HORN. Yksinvallan seurauksia!
VALTIONEUVOS (puhemiehille). Yksinvallan, jota nämä pikkuherrat tahtoivat, musertaakseen suuret herrat. Siinä sitä ollaan!
TYYTYMÄTÖN. Varkaat tappelevat; talonpoika saa lehmänsä!… Hiljaa!
Hevoskavion ääntä tulliportilla… kuriiri!
(Köyhä nainen anomuskirja kädessä menee portille. Etsii kellon nuoraa, mutta kun ei sitä löydä, koputtaa hän. Kun ei kukaan vastaa, painaa hän luukkua, joka aukenee. Aivan yksinkertaisesti pistää hän anomuskirjansa luukusta sisään ja istuu ristissäkäsin portaalle odottamaan).
MIES. Tuo käsitti asian yksinkertaiseksi!
KREIVITÄR PIPER (menee naisen luo). Mitä haette, vaimo?
VAIMO (yksinkertaisesti ja nöyrästi). Haen armoa isälleni!
KREIVITÄR PIPER. Kuka oli isänne?
VAIMO. Vakoilijaprikin laivuri, jonka piti tavata kuningasta Stralsundin edustalla. Mutta jääsuhteet estivät — ja vaikka hän ei sitä voinut auttaa, tuomittiin hänet kuolemaan.
KREIVITÄR PIPER (lyö kätensä yhteen ja päivittelee).
MUUT (näyttävät paheksumistaan).
MERIMIES (vaimon luo). Miksi istut täällä?
VAIMO. Istunpahan vain.
MERIMIES. Etpähän! Sinun isäsi oli petturi.
VAIMO. Sanotko niin toisen isästä!
MERIMIES. Hän ei ollut minun isäni, ja kun hän oli petturi, niin kutsun häntä siksi.
VAIMO. Mutta hän oli minun isäni…
MERIMIES. Mutta ei minun! (ottaa häntä käsivarresta). Tule!
KREIVITÄR PIPER. Mitä tahdotte vaimosta?
MERIMIES. Ei liikuta ketään, tämä on minun vaimoni? (Hälinää). Ja hänen isänsä, laivuri, oli kavaltaja joka antoi petollisen merkin tanskalaisille. Ei ollenkaan ollut jääesteitä!
VAIMO. Kuinka voit kutsua isääni kavaltajaksi?
(Hälinää).
MERIMIES. Kun hän oli sellainen! Sen kyllä tiedän, sillä kuuluinhan laivan miehistöön… me saimme raippoja, vaikka olimme syyttömiä… mutta minä en valita… ja se on raukka, joka ei voi ottaa muutamaa iskua kuninkaansa tähden. Raukka, sanon! (Melua). Ja toisinaan saa, vaikka ei pitäisikään ja toisinaan pääsee, vaikka pitäisi saada! (Melua). Ja täällä on monta, joiden pitäisi… On kyllä!
VAIMO. Katala mies, kun kutsuu isääni kavaltajaksi! Minun isääni!
MIES (on seurannut keskustelua). Sepä saakelin hillitön akka!… (kurottautuu kurkistelemaan).
TYYTYMÄTÖN. Mitä kurkkailet?
MIES. Ei, se ei ole mahdollista!…
TYYTYMÄTÖN. Mitä se on? Mitä se on?
MIES. Minusta näytti… no, se voi olla vallan samantekevää.
TYYTYMÄTÖN. Mikä?
MIES (istuu). Luulin häntä vaimovainajakseni.
TYYTYMÄTÖN. Ha, ha, ha! — Kuriiri, kuriiri! Uutisia!
(Liikettä torilla. Kaikki katsovat oikealle).
KURIIRI (rientää suurella melulla yli näyttämön ja katoo kujaan Görtzin talon nurkalla, päästäkseen takaportille).
HORN (Valtioneuvokselle). Suuria uutisia!
VALTIONEUVOS. Aavistatteko?
HORN. Kyllä. (Kuiskutelevat).
(Kaikki kuiskailevat).
VAIMO (menee kulmaan). Luulenpa tosiaankin pääsevän sisään taka-tietä.
TYYTYMÄTÖN. Se on itse piru naiseksi!
MIES. Ja niin Karolinan näköinen!
HORN (Gyllenborgille). Mitä on tapahtunut? Tuolla sisällä soitetaan kelloja ja käydään ovissa!
GYLLENBORG. En voi aavistaa.
HORN. Onkohan rauha tai sota?
GYLLENBORG. Tietysti sota! Aina sota!
LAKEIJA (punasessa puvussa tulee portista).
TYYTYMÄTÖN. Katsos pirua!
MIES. Mikä papukaija tuo on?
TYYTYMÄTÖN. Görtzin lakeija!
LAKEIJA (tulee alas portaista, kääntää selkänsä torille päin ja tallaa lähellä seisovia varpaille pyytämättä anteeksi. Sitten hän laskee lipun puolitankoon).
HORN. Mitä on tapahtunut?
LAKEIJA (selin). En tiedä.
HORN. Tiedä huutia edes!
VAIMO (on tullut taas ja koettaa hiipiä sisään portista).
LAKEIJA (likistää häntä portissa). Väistytkö siitä, sinä!
VAIMO. Minä tahdon kuninkaan luo!
LAKEIJA. Tieltä, akka!
VAIMO (luipahtaa sisään).
MIES. Uskonpa, sieluni autuuden kautta, että tuo on Karolina!
TYYTYMÄTÖN. Mutta hänhän on kuollut!
MIES. Piru tiesi!
KUULUTTAJA (tulee rumpalin jälessä, joka rummuttaa). Hänen Majesteettinsa, Ranskan korkeasti autuaan kuninkaan, kuningas Ludvig neljännentoista kuoleman johdosta, käsketään asianomaisia pitämään neljäntoista päivän syvää surua.
HORN (Gyllenborgille). Siinä se oli!… yksinvaltias on kuollut!
GYLLENBORG. Ruotsin ainoa ystävä!
VALTIONEUVOS. Nyt koituu uutta Europassa!
AATELISMIES. Uutta pahaa!
PAPPI. Ja uutta hyvää!
PORVARI JA TALONPOIKA. Amen!
KUULUTTAJA. Kansa poistukoon torilta, sillä tässä ammutaan surulaukaukset korkeasti autuaan Majesteetin, Ranskan kuninkaan muistoksi, jota paitsi kuolinsoitto alkaa heti kaupungin kirkontorneissa!
(Rummutetaan).
(Joukot hajaantuvat ja vetäytyvät pois sivuille puhellen ja meluten).
TYYTYMÄTÖN. Yksinvalta on lopussa!
MIES. Ei vielä! Mutta kohta! Ja sitten?
TYYTYMÄTÖN. Ei liikuta meitä!
KÄÄPIÖ. Sitten annetaan tiistaisoppaa — samaa kuin sunnuntaisin, mutta vähän vetisempää, ilman voita.
FEIF (tulee portista taluttaen vaimoa). Menkää nyt, hyvä vaimo!
Tuomioistuin on tuominnut teidän isänne kavaltajana…
VAIMO. Kutsuvatko tuomaritkin minun isääni kavaltajaksi?
FEIF (suuttuneena). Kun hän oli petturi.
VAIMO. Sellaisia tuomareita!
FEIF (huutaa). Mutta teidän isänne on itse tunnustanut itsensä petturiksi! Hän on tunnustanut!
VAIMO. Se ei ole totta!
FEIF (menee sisään, lyö portin kiinni).
VAIMO (koputtaa hiljaa porttia).
(Nyt alkaa kuolinsoitto kaupungin kirkoissa; rumpuja pärrytetään).
MERIMIES (taas sisään, huutaa vaimoaan). Karolina!
MIES. Ei, nyt minä alan peljätä!…
TYYTYMÄTÖN. Onko se hän?
MIES (kauhulla). Minä en tiedä…
KÄÄPIÖ. Yksinvaltias on kuollut!… Jumala varjelkoon kuningasta sentään, vaikka hän hylkäsikin minut!
TYYTYMÄTÖN. Sentään — niin! — Ajatteles — minäkään en voi oikein suuttua siihen mieheen!
KÄÄPIÖ (mennessään). Onko se sitte niin välttämätöntä?
MIES. On. Se on aivan välttämätöntä!