ENSIMÄINEN LUKU.
Kolmimasto "Ruotsin Leijona" oli vetänyt keulapurjeet etumastoonsa Älfsborgin linnoituksen edustalla ja oli juuri nostamaisillaan ankkurin, kun muuan tullilaitoksen soutuveneistä erkani rannasta ja antoi merkin, ettei laiva saanut vielä lähteä; mutta tuuli oli jo pullistanut purjeet ja laiva riuhtoi ankkuriköyttä. Tullimiehet soutivat minkä jaksoivat; köysi heitettiin laivasta, ja pian hinattiin tullivene ison aluksen viereen. Veneestä kapusi ylös kaksi nuorta miestä, jotka vedettiin tykkiaukosta laivaan; heidän jäljestään viskattiin nahkasäkki, joka näytti olevan heidän ainoa matkatavaransa, ja sitten läksi tullivene takaisin. Mutta "Ruotsin Leijona", joka nyt oli saanut ankkurinsa ranapalkille, lasketti pienin keulapurjein ulapalle oikeanpuolisen laitatykistön jyskyessä ja linnoituksen kanuunain vastatessa ammuntaan.
"Ruotsin Leijonan" lastina oli taekaluja, kankaita ja kappaletavaraa; sitäpaitsi oli 500 matkustajaa, enimmäkseen pahantekijöitä, jotka oli tuotu ankkuripajoista, vankiloista ja kuritushuoneista, ja matkan määränä oli Uuden Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikassa.
Kun molemmat nuoret herrat olivat päässeet välikerroksen läpi kannelle, kääntyivät he ikäänkuin saman ajatuksen valtaamina taaksepäin ja pistivät kielen ulos suustaan, linnoitukselleko vai koko maalle, joka siinti kaukaisuudessa, sitä oli vaikea sanoa. Tällä tavoin päästettyään ilmoille isänmaalliset tunteensa he etsivät peränpuolelta kapteenin kajuutan näyttääkseen paperinsa ja tehdäkseen selkoa itsestään.
Siitä selityksestä, jonka he tällöin antoivat, kävi ilmi, että he olivat Upsalan akatemian ylioppilaat Dominus Lassi Hulling ja Petter Snagg, jotka kumpikin oli todistettu syypäiksi siihen, että olivat sekä kaupungin kapakoissa että myös eräissä osakuntakekkereissä puhuneet solvaavasti kuninkaan professorista Serenissimus Olaus Rudbeckiuksesta ja tämän äskettäin ilmestyneestä, "Atland eli Manhem" nimisestä vuosisataisteoksesta, joka oli tähän asti aavistamattomalla tavalla korottanut isänmaan kunniaa, kun näet sanottu Serenissimus siinä oli sekä deduktsionin että induktsionin avulla päivänselvästi näyttänyt toteen, että Svean valtakunta ei ollut vähempää kuin ihmissuvun kehto. Tyhmän ja säädyttömän epäilyksensä tähden oli ennenmainitut Hulling ja Snagg pantu arestiin, mutta koska he tässä ahtaassa eikä niinkään terveellisessä paikassa olivat käyttäytyneet sopimattomasti ja rangaistavasti, oli heidät tuomittu kujanjuoksuun ja kuritushuoneeseen.
Kuninkaallisen majesteetin erinomaisesta armosta he olivat saaneet luvan lähteä maanpakoon ja matkustaa "Ruotsin Leijonassa" Uuteen Ruotsiin.
Kapteeni kuunteli selitystä sävyisästi virnistellen. Ei hän ollut kuullut tuosta Atlantica-kirjasta, mutta saatuaan tietää sen sisältävän jotakin sellaista, että muka Svean valtakunta oli tuo syvyyteen vajonnut Atlantis eli Onnellisten saari, asettui hän oitis ylioppilaiden puolelle ja selitti jokaisen merimiehen tietävän, että Atlantica oli Valtameressä, joka juuri samaisesta saaresta oli saanut nimensä, eli Atlantinmeressä. Ja sitten hän lausui oppineet herrat tervetulleiksi ja tuli heidän hyväksi ystäväkseen.
Matka eteni hyvillä tuulilla Pohjanmeren poikki, Kanavan läpi ja Espanjan merelle. Koska mahdollisen haaksirikon vuoksi ei uskallettu pitää vankeja sidottuina eikä karkaamisesta tai kapinasta ollut pelkoa, kaikki kun olivat selittäneet olevansa tyytyväisiä saadessaan matkustaa, kulkivat nämä vapaina ja käyttäytyivät siivosti ja soveliaasti. Naineet olivat saanee takaisin vaimonsa ja lapsensa, joita eivät olleet vuosikausiin nähneet, ja he olivat ylen onnellisia, ja onni teki heidät hyviksi. Mutta eivät he vallan vaarallisia olleetkaan. Jotkut olivat humalapäissään lyöneet puukolla, toiset karanneet sotapalveluksesta, toiset poimineet hedelmiä muiden puista, syystä ettei heillä ollut omia. Pimeistä, epäterveellisistä vankiloista päästyään he nauttivat täysin siemauksin mahtavan meren näystä ja kirkkaasta valosta. Kaikki oli uutta heille, ja he ilakoivat kannella kuin lapset. Milloin he juoksivat katsomaan delfiiniä, joka karkeloi aalloilla, milloin piti heidän nähdä, kuinka merimiehet pyydystivät hain tai lentokalan.
Kun he olivat vapautetut työnteosta, oli koko matka heille yhtä ainoata pyhäpäivää, ja leipähuolten painamatta he astuivat katettuun pöytään, yksinkertaiselle mutta riittävälle aterialle.
Molemmat ylioppilaat, jotka oltuaan nuora kaulassa olivat päässeet pakoon, tunsivat olevansa tavallaan rikoksentekijöitä hekin ja tekivät tuttavuuksia irtipäästettyjen kanssa, joiden oli määrä samoin kuin heidänkin alkaa alusta elämän taistelu uudessa maassa, uusissa oloissa. Lassi oli luonteensa ja kasvatuksensa mukaisesti tullut siihen maailmankatsomukseen, että kaikki mikä tapahtuu on parasta; Petter sitävastoin piti kaikkea auttamattoman viheliäisenä. Ja monesti joutuivat toverukset riitaan näistä maailmankatsomuksistaan, jolloin aina kävi niin, että he kumpikin saivat puolet kuuntelijoista kannattajikseen, mikä kerran antoi laivalääkärille aiheen ratkaista kiistakysymyksen myöntämällä kummankin riitapuolen olevan oikeassa. Elämässä on sekä mustaa että valkoista, hän sanoi. Ken sattuu näkemään vain mustan puolen, luulee kaiken olevan mustaa; ken taas sattuu näkemään ainoastaan valkoisen, luulee kaikkea valkoiseksi. Sen pituinen se.
Niin he saapuivat Azorien saarille, joita on yhdeksän. Siellä he saivat nousta maalle jaloittelemaan. He luulivat tulleensa paratiisiin, sillä siellä kasvoi viinirypäleitä, maissia, oransseja, ananaksia ja meloneja paljaan taivaan alla. Eräs puukottaja, joka oli istunut ankkuripajassa kuusi vuotta, riemastui niin, että hänet täytyi panna köysiin, ja sidottuna hän istui puron reunalla syöden appelsiinia, jotta naama oli keltaisena, ja kirkui olevansa Aatami. Hän tahtoi sen vuoksi riisua itsensä alasti ja verhota ruumiinsa vain tupakanlehdellä, mutta laivapappi otti hänet huostaansa ja selitti, että oli synti käydä vaatteitta, mutta mies todisti jumalansanan ja raamatunhistorian avulla, että Aatami syntiinlankeemuksen jälkeen kävi puettuna ainoastaan viikunanlehteen, jonka vuoksi hän katsoi olevansa oikeutettu käymään tupakanlehteen puettuna. Mutta silloin pappi osoitti kirkkoisien ja Flora Exotica Sacran nojalla, ettei viikunanlehti ollut mikään tupakanlehti.
Vihdoin vietiin matkustajat laivaan; purjeet nostettiin ja matka suunnattiin Antiguaan. Tähän asti oli kaikki käynyt rauhallisesti ja hyvin, paitsi että oli Pohjanmerellä oltu pienessä myrskyssä. Mutta nyt, kun he olivat tulossa pasadivyöhykkeeseen, tuli tyven. Meri lepäsi heidän ympärillään kuin elohopeapinta, missä laiva liikkui kuin magneettineula. Kuumuus kävi sietämättömäksi, terva tihkui kaikista seisovista kappaleista ja laivanrungon saumoista. Aamusta iltaan huuhdeltiin laivaa vedellä, ikäänkuin olisi pelätty sen syttyvän tuleen. Siinä kului viikko.
Silloin, eräänä aamuna aikaisin, huomautti etumastossa oleva tähystäjä, että pohjoisessa näkyi pilviä. Kapteeni, joka tiesi mitä tämä merkitsi, käski heti köyttää tykit ja kaiken irtaimen, tilkitä luukut ja väen olla valmiina vastaanottamaan pahinta.
Jonkun tunnin kuluttua, aamiaisen aikaan, näkyi musta juova taivaanrannassa; muutamia tunteja myöhemmin kuului pauhina semmoinen kuin aaltojen vyöryessä rantaa vasten tahi kuin rattaiden jyrinä kaupungista, ja vetten yli ryntäsi myrsky. Ennenkuin purjeet olivat ehtineet antamaan laivalle vauhtia, olivat raakapuut, tangot ja latvapurjeet meressä, ja pelkin alapurjein kiiti "Ruotsin Leijona" myötätuulessa etelää kohti, eteenpäin, eteenpäin, ilman tietoa minne.
Myrsky raivosi kolme päivää, ja joka tuokio varrottiin kölin karahtavan pohjaan. Pappi luki ja saarnasi ja selitti, ettei muuta sopinut odottaakaan, kun oli pahantekijöitä laivassa. Hän muistutti Joonaasta ja esitti kapteenille, että profeetta Michan XII luvun 16:nnen ja seuraavien värssyjen nojalla olisi heitettävä mereen kaikki rikolliset, jotta pelastettaisiin vanhurskaat, mutta kapteeni ei suostunut. Kun vaara oli suurimmillaan, meni Lassi Hulling papin luo ja ehdotti yleisen rippi- ja rukouspäivän pitämistä nyt heti, sillä — sanoi hän — ainoastaan katumattomat rikokset painavat vaakakupissa. Ehdotus hyväksyttiin, ja rippi, josta pahantekijät vapautettiin, koska heillä ei ollut tunnustamattomia rikoksia, alkoi.
Toimeenpannussa kuulustelussa ei tavattu ainoatakaan vanhurskasta. Mutta myrsky jatkui siitä huolimatta. Silloin alkoi keulan puolelta kuulua hiljaista mutinaa. Väki oli tuuminut puoleen ja toiseen, ja viimein oli joku älyniekka keksinyt, että papinkin pitäisi ripittäytyä, sillä hän oli enää ainoa, joka ei ollut tunnustanut syntejään. Ehdotus hyväksyttiin huutoäänestyksellä, mutta rippi-isä oli vielä saatava.
Vihdoin ilmoittautui Petter Snagg, joka oli tenttinyt hepreankielen papintutkintoa varten. Pappi pani vastalauseensa, mutta turhaan. Hänet köytettiin suurmastoon, ja saatuaan sekä ankaria nuhteita että ystävällisiä kehotuksia hän tunnusti viljalti kyyneliä vuodattaen, että oli nuoruudessaan vietellyt erään rippikoulutytön.
Sitten syntyi neuvottelu, johon matkustajatkin ottivat osaa, ja koska pappi oli vaatinut, että heidät kaikki viisisataa oli viskattava mereen, langetettiin pian tuomio, että pappi itse jouti mereen, profeetta Michan XII luvun 16:nnen ja seuraavien värssyjen nojalla. Ja kun hän oli rukoillut viimeisen rukouksensa, heitettiin hänet mereen.
Mutta myrsky vain yltyi. Vihdoin seitsemäntenä päivänä koiranvahdin aikana laiva törmäsi kivelle. Kirkaisu kajahti vastaukseksi rungon ryskinälle, kun keula syöksyi vedenalaiselle karille ja nousi aivan pystyyn. Tykit irtautuivat köytöksistä ja romahtivat välikansien läpi alas. Päivänkoitteessa laiva alkoi vajota. Mutta silloin nähtiin maata tuulen puolella.
Enimmät olivat päässeet veneisiin, mutta ehtimättä ottaa mukaansa nimeksikään ruokavaroja, vaatteita tai työkaluja. Auringon noustessa näkivät kaikki kuusisataa henkeä olevansa pelastetut ja nousivat maihin hyvässä järjestyksessä, mutta laiva upposi kuin kivi, kun he laskivat jalkansa maalle.