KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Elias Krumm. Rouva Äyriäinen.
Krumm (itseksensä). Voi minua! Sepä oli karvas omena!
Rouva Äyriäinen. Varsin kaunis nuori mies.
Krumm (useat kerrat kumarrellen). Olenko niin onnellinen, että saan tervehtiä leskeksi jäänyttä pastorivainajan rouvaa?
Rouva äyriäinen (useat kerrat niiaten). Ah, kyllä vaan, hyvä herra, minä olen jo seitsemän vuotta ollut leskenä.
Krumm. Mitä? Minä luulin, että herra pastori olisi vastikään kuollut?
Rouva äyriäinen. Herra pastori. Varsin oikein — mutta murehtivalle leskelle muuttuvat päivät vuosiksi. (Itsekseen.) Melkeinpä olin jo puhua itseni pussiin.
Krumm. Semmoista vahinkoa voi vaivoin auttaa.
Rouva äyriäinen. Ah, se onkin auttamaton!
Krumm. Auttamaton? Voi minua!
Rouva Äyriäinen. Se tahtoo sanoa — mitä hänen ikäänsä koskee — hän oli jo yli seitsemänkymmenen.
Krumm. Ikää karttuu kyllä vähitellen, kun vaan muut ominaisuudet —
Rouva äyriäinen. Ja mitä niihin tulee —
Krumm. Tahdotteko antaa tilaa sydämessäni sille suloiselle toivolle, että saan viedä takaisin kylmille jätettyyn pappilaan hänet, joka ennen oli pappilan kaunistus?
Rouva Äyriäinen. En tiedä, ketä hyvä herra semmoisena kaunistuksena pitää?
Krumm. Ketäs muuta kuin sitä ylistettyä, suloista rouvaa, joka avainkimpussaan tietämättänsä kantoi avaimen minunkin sydämmeeni.
Rouva Äyriäinen. Herra kulta, te olette vielä niin nuori — ja minä — ja minä —
Krumm. Ja te?
Rouva Äyriäinen. Minä olen jo aikoja sitten kahdenkymmenen jättänyt —
Krumm. Sitä en uskoisi, ellette itse sitä sanoisi.
Rouva äyriäinen. Kohtuullinen elämä on pitänyt muodon —
Krumm. Ja taloudellinen ahkeruus.
Rouva Äyriäinen. Kehumatta itseäni, sitä ei minulta ole puuttunut, avaimeni kalisevat kaiken päivää. Mutta onpa siitä myös jotain hyötyäkin ollut. Taivas ei ole ahkeruuttani palkitsematta jättänyt, ja jos joskus vielä päättäisin mennä pyhään avioliittoon —
Krumm. Oi, päättäkää!
Rouva Äyriäinen. Minun puolisolleni ei kävisi pahoin.
Krumm. Riemuvaunuilla kuljettaisiin!
Rouva äyriäinen. Laatikot täynnä liinavaatteita, ottamatta lukuun —
Krumm. Monta laatikkoa?!
Rouva äyriäinen. Arkut täynnä hopeakaluja, ottamatta lukuun —
Krumm. Monta arkkua?!
Rouva äyriäinen. Onpa vielä puhdasta rahaakin vähäinen summa —
Krumm. Puhdasta rahaakin?! Oi, te hurmaatte minua!
Rouva äyriäinen. Joka antaa kahdeksan prosentin koron.
Krumm (itseksensä). Rouva ei ole juuri hulluin. (Ääneen.) Teidän jalkainne juureen —
Rouva äyriäinen. Oi, oi! Miten minulle käy? Miesolento minun jalkaini juuressa! Minä vaivun — vaivun —
Krumm. Minun syliini! Minun te olette! Minä teidät pidän! Rakkauden liitto on solmittu!
Rouva äyriäinen. Minä tulin niin hämilleni, huumauksiin —
Krumm. Oi, antakaa minulle myöntävä vastaus noilta suloisilta huulilta.
Rouva äyriäinen. Pyydättekö sitä oikein todenperästä?
Krumm. Te lumoojani, saatatteko vielä epäillä?
Rouva Äyriäinen. Voisi luulla, että ainoastaan laatikot, ainoastaan arkut —
Krumm. Oi kuinka suuresti te loukkaatte minun puhdasta sydäntäni!
Rouva Äyriäinen. Mutta pappila, jos en olisikaan pastorin leski?
Krumm. Ken hyvänsä te olla mahtanette, tuo vastustamaton sulous —
Rouva äyriäinen. Viehättävää houkuttelua, Tässä on käteni, tässä sydämeni —
Krumm. Ja suudelma, — ensimäinen —
Rouva Äyriäinen. Kasvoni tulena kuumottavat — mutta pitää totella. (Kurottaa huulensa suuteloon.)
Krumm. Se rahasumma, kuinka paljon sitä on?
Rouva Äyriäinen. Kaksikymmentätuhatta markkaa.
Krumm. Ja kahdeksan prosentin korot?
Rouva Äyriäinen. Kahdeksan prosentin.
Krumm. Kiiruhdan aukaisemaan matkakirstuni, kultainen sormus on sen pohjalla kätkettynä, menen sen noutamaan, pistän sen paikalla tuohon hienoon sormeen, ja sunnuntaina vaalisaarnan jälkeen luen itse kuulutuksen. (Lähtee.)