Uskollinen.
Istui neito nurmikolla,
Riippakoivun katvehessa
Lauloi hiljaa itseksensä:
"Menin männikköön mäelle,
Kuljin kurja kuusistossa;
Helmet kaulasta karisi,
Sinne helmeni hajosi
Metsän impien iloksi;
Ken tuo helmeni takaisin?
"Kävin kerran kylpemässä
Kotilahden lainehissa,
Sormus sormesta solahti,
Järven pohjahan pakeni
Veden neitojen varahan;
Ken tuo sormuksen takaisin?
"Mull' oli muinoin armahainen,
Sydämmelleni suloisin;
Sulhoni meni sotahan,
Vaaroihin verisen leikin;
Monta siit' on aikaa mennyt,
Vuotta kymmenen kulunut,
En ole kuullut kullastani,
Liekö taistelu tuhonnut,
Sota vienyt surman suuhun.
Ken tuo kultani takaisin?
"Pian muistosta mureni
Helmet kaulasta karisseet;
Sormuksenikin unohtui
Veden valtahan vajonnut;
Kultani ei konsanahan
Sinä ilmoisna ikänä."
Tuli pensaston takoa
Miesi varteva, verevä,
Neidon luo lähentelihe,
Lempeästi lausutteli:
"Helmet metsähän hajosi,
Tässä sull' on toiset helmet,
Heleämmät, hempeämmät;
Sormus järvehen solahti,
Onpa tässä toinen sormus,
Kaunihimpi, kiiltävämpi;
Sota sulhosi kadotti,
Tulipa jo toinen sulho,
Miesi muhkea, sorea,
Armahakses aikovainen."
"Huoli en, hurja, helmistäsi,
Hele'istä, hempe'istä,
Enkä suostu sormuksehen,
Kaunihisen, kiiltävähän,
Itsehes en ensinkänä;
Sulho entinen sulompi,
Oma armas armahampi."