ENSIMMÄINEN LUKU.
Kenelm ei palannut kotiin ennenkuin iltahämärässä, ja juuri kun hän oli istunut pöytään halpaa ateriaansa syömään, soitettiin kelloa ja Mrs Jones toi Mr Thomas Bowlesin sisään.
Vaikka tämä ei ollut kirjoittanut että hän tulee, oli hän kuitenkin yhtä tervetullut.
"Mutta," sanoi Kenelm, "jos teillä on yhtä hyvä ruokahalu kuin ennen, niin pelkään että tänään saatte huonoa ruokaa. Istukaa, olkaa hyvä."
"Kiitoksia, mutta minä söin pari tuntia sitten päivällistä Londonissa, enkä todellakaan nyt voi syödä enempää."
Kenelm oli liian sivistynyt pakoittaaksensa toiselle vastenmielistä vierasvaraisuutta. Muutaman minuutin kuluttua hän oli lopettanut yksinkertaisen ateriansa, ruoka oli otettu pois pöydältä, ja molemmat miehet olivat kahden kesken.
"Teillä on tietysti kortteeri täällä, Tom; teille hyyrättiin huone täällä samana päivänä kuin kutsuin teitä tänne, mutta teidän olisi pitänyt kirjoittaa minulle ja ilmoittaa milloin tulette, että olisin voinut käskeä emännän laittaa päivällistä tai illallista. Poltattehan tupakkaa vielä? sytyttäkää piippunne."
"Kiitoksia, Mr Chillingly, minä tupakoin tätä nykyä harvoin; mutta jos suotte anteeksi, niin otan sikarrin," ja Tom otti esille hyvin soman sikarrikotelon.
"Olkaa kuin kotonanne. Minä lähetän sanan Will Somersille että te ja minä huomenna tulemme heille illalliselle. Annattehan anteeksi minulle että ilmaisin teidän salaisuutenne. Kaikki on nyt selvällä. Te tulette heidän kotiinsa niinkuin ystävä, joka vuosi vuodelta tulee heille yhä rakkaammaksi. Ah, Tom, tuo rakkaus naiseen on minusta hyvin ihmeellinen asia. Se voi painaa miestä pahuuden syvyyteen ja koroittaa häntä hyvyyden kukkuloille."
"Minä en tiedä mitä se voi toimittaa hyvään katsoen," sanoi Tom surullisesti ja pani sikarrinsa pois.
"Polttakaa edelleen sikarrianne; minä mielelläni pitäisin teille seuraa; voitteko antaa minulle yhden sikarreistanne?"
Tom ojensi hänelle kotelonsa. Kenelm otti sikarrin, sytytti sen, veti muutamia savuja, ja kun näki että Tom jälleen oli ottanut oman sikarrinsa, jatkoi hän kanssapuhetta.
"Te ette tiedä mitä hyvää se toimittaa; mutta sanokaa minulle suoraan, luuletteko että olisitte niin hyvä ihminen kuin nyt olette, jos ette olisi Jessie Wilesiä rakastanut?"
"Jos olen parempi kuin olen ollut, niin se ei tule rakkaudestani tyttöön."
"Mistä sitten?"
"Siitä että hänen kadotin."
Kenelm säpsähti, kävi hyvin vaaleaksi, heitti sikarrin pois, nousi ja astui nopein, äänettömin askelin edes takaisin huoneessa.
Tom pitkitti tyynesti: "Jos olisin saanut Jessien ja nainut hänen, niin en luule että mikään parannuksen ajatus olisi minussa herännyt. Minun setäni olisi kovin suuttunut, jos olisin päiväläisen tyttären nainut, eikä olisi kutsunut minua luoksensa Luscombeen. Minä olisin jäänyt Graveleighiin, ilman muuta kunnianhimoa kuin olla tavallinen hevosenkengittäjä, oppimaton, riitainen mies; ja jos en olisi saanut Jessieä rakastamaan minua niin kuin olisin tahtonut, niin en olisi herennyt juomasta, ja minua kammottaa ajatellessani mikä hirviö minusta olisi voinut tulla, kun sanomalehdissä luen aviomiehestä, joka juovuksissa ollen lyö vaimoansa. Ei tiedä vaikka tämä vaimon-lyöjä rakasti vaimoansa ennenkuin menivät naimisiin, ja tämä ei hänestä välittänyt. Hänen kotinsa oli onneton, ja niin hän alkoi juoda ja lyödä vaimoansa."
"Minä olin siis oikeassa," sanoi Kenelm, pysähtyen, "kun sanoin teille että olisi kovin surkeata joutua naimisiin tytön kanssa, jota rakastaa vallan rajusti ja jonka sydäntä ei milloinkaan voi lämmittää, jonka elämää ei koskaan voi onnelliseksi tehdä?"
"Aivan oikeassa!"
"Jätetään tällä kertaa tämä aine," sanoi Kenelm, istuen entiselle paikalleen, "ja puhukaamme teidän matkahalustanne. Vaikka olette iloinen siitä ettette Jessieä nainut, vaikka nyt voitte ilman tuskaa tervehtiä häntä toisen miehen vaimona, niin kuitenkin vielä ajattelette häntä, ja ne ajatukset saattavat teitä levottomaksi; ja te luulette että helpommin voisitte näistä ajatuksista päästä olopaikan muuttamisen ja seikkailujen kautta, että voisitte ne kokonaan haudata vieraan maan multaan. Eikö niin?"
"Kyllä, jotain sinnepäin, sir."
Kenelm alkoi nyt puhua vieraista maista ja ehdoitteli matkasuunnitelmaa, jonka mukaan matka tulisi kestämään moniaita kuukausia. Hän oli iloinen kun kuuli että Tom jo oli oppinut ranskan kieltä sen verran että hän voi puhua ainakin jokapäiväisiä asioita, ja vielä iloisemmaksi hän tuli huomatessaan että Tom ei ainoastaan ollut lukenut varsinaisia matka-käsikirjoja tärkeimmistä paikoista Europassa, joita kannatti käydä katsomassa, vaan myöskin oli huvitettu näistä paikoista sen maineen vuoksi minkä ne olivat saaneet historiassa muinaisuuteensa katsoen tahi niissä löytyvien taideteoksien tähden.
Siten istuivat he puhellen myöhään yön päälle, ja kun Tom meni huoneesensa, lähti Kenelm hiljaa ulos huoneesta ja astui hitain askelin vanhan kesähuoneen tykö, jossa hän oli Lilyn kanssa istunut. Oli ruvennut tuulemaan ja tuuli hajoitti ne pilvet, jotka edellisenä päivänä olivat peittäneet taivaan, niin että tähdet näkyivät taivaalla pilvien yläpuolella — ne tuikkivat hetkisen milloin yhdellä milloin toisella paikalla, sillä joutuisat pilvet väliin niitä peitti. Eri äänien joukossa, jotka kuuluivat puissa kun yötuuli kiiti niiden läpi, luuli Kenelm kuulevansa joen toisella puolella olevan Grasmeren pihalla kasvavan pajun huokauksia.