KAHDESTOISTA LUKU.
Se oli hyvin pieni iloinen seura, joka tänä iltana oli pappilaan kokoontunut. Lily ei ollut tiennyt että hän saisi tavata Kenelmiä, ja hänen kasvonsa kirkastuivat ihmeellisesti, kun Kenelm hänen sisään tullessaan kääntyi pois kirjahyllyiltä, joihin Mr Ewlyn oli hänen huomiotansa tarkkauttanut. Mutta sen sijaan että Lily olisi häntä lähestynyt, juoksi hän ulos kentälle, jossa Clemmy ja joukko muita lapsia tervehti häntä ilohuudoilla.
"Ettekö tunne Macleanen 'Juvenalia?'" sanoi arvoisa oppinut; "te tulette pitämään siitä paljon — tässä se on — posthuminen teos, Georg Long'in ulosantama. Minä voin lainata teille Munro'n Lucretius nimisen kirjan vuodesta 69. Ah! meillä on vielä muutamia oppineita asettaa saksalaisia vastaan."
"Minua suuresti ilahuttaa kuulla sitä," sanoi Kenelm. "Tulee olemaan pitkä aika, ennenkuin ne mielivät kilpailla meidän kanssa siinä leikissä, jota Miss Clemmy nyt paraikaa järjestää kentällä ja jossa Englanti on saavuttanut euroopalaista mainetta."
"Minä en teitä käsitä. Mikä kaikki se on?"
"Kissa nurkassa. Jos suvaitsette, niin menen ulos katsomaan pääseekö kissa matolle." Kenelm meni ulos lasten tykö, joiden joukossa Lily ei näyttänyt olevan vähimmin lapsellinen. Hän hylkäsi kaikki Clemmyn kehoitukset tulla leikkimään heidän kanssaan ja istui vähän matkan päässä olevalle penkille toimettomana katsojana. Hänen silmänsä seurasivat Lily'n nopeita liikkeitä, hänen korvansa huokuivat sisäänsä hänen iloisen naurunsa sointuisuutta. Oliko tämä todella sama tyttö, jonka hän oli nähnyt hoitavan kukkasia hautakivien välillä! Mrs Ewlyn tuli käyden kentän poikki ja istui penkille Kenelmin viereen. Mrs Ewlyn oli erittäin sivistynyt nainen; kuitenkaan hän ei ollut peloittava, vaan päinvastoin miellyttävä ja hauska; ja vaikka naapuriston ladyt sanoivat että hän puhui niinkuin kirja, niin hänen äänensä lempeys poisti tämän loukkauksen.
"Minä luulen, Mr Chillingly," sanoi hän, "että minun tulee pyytää anteeksi mieheni kutsumusta sellaiseen, joka tietysti teille on yhtä vähäpätöinen kuin lastenkemut. Mutta kun Mr Ewlyn kutsui teitä tulemaan meille tänä iltana, niin hän ei tiennyt että Clemmykin oli kutsunut nuoret ystävänsä. Hän oli toivonut saavansa puhua teidän kanssanne lempi-opinnoistansa."
"Ei ole niin pitkä aika siitä kun minä kouluni lopetin, etten katsoisi puolta lupapäivää paremmaksi kuin luentoa, vaikka sen pitäisikin niin miellyttävä opettaja kuin Mr Ewlyn —
"Oi, vuodet herttaiset — ken vielä lapseksi
Ei tulla tahtoisi, jos voisi vaan?"
"Ei," sanoi Mrs Ewlyn nauraen vakaasti. "Kuinka se, joka on aloittanut niin loistavan tien kuin Mr Chillingly, voi toivoa menevänsä takaisin ja taas yhtyä pienien poikien joukkoon?"
"Mutta, hyvä Mrs Ewlyn, ne sanat, jotka lausuin, olivat tulleet miehen sydämestä, joka jo oli voittanut kaikki kilpailijat sillä kilpailukentällä, jonka hän oli valinnut, ja joka sillä hetkellä oli nuoruuden ja maineen kukoistus-ajassa. Ja jos sellainen mies sellaisella elämänsä ajalla voi toivoa 'vielä kerta lapseksi muuttuvansa,' niin se varmaankin oli silloin kun hän ajatteli koulupojan lupa-aikaa ja tahtoi päästä siitä toimesta, jota hän oli tuomittu oppimaan miehenä."
"Ne sanat, jotka lausuitte, ovat luullakseni Childe Haroldista, ja teidän ei tule sovittaa ihmiskuntaan yleensä tätä tunnon-ilmausta runoilijalta, joka on niin itsemiettiväinen (jos saan tätä lausetapaa käyttää), ja jonka tunnon-ilmaukset usein ovat niin alakuloiset."
"Te olette oikeassa, Mrs Ewlyn," sanoi Kenelm suoraan. "Mutta kuitenkin on koulupojan lupa-aika hänelle onnellinen asia, ja ihmisten joukossa yleensä on varmaankin moni, joka mielellään tahtoisi sitä takaisin. Mr Ewlyn itse, luullakseni."
"Mr Ewlynillä on nyt lupa-aikansa. Ettekö näe hänen seisovan tuolla ikkunan ulkopuolella? Ettekö kuule hänen nauravan? Hän on jälleen lapsi iloisen lapsijoukkonsa piirissä. Minä toivon että viivytte jonkun ajan tällä seudulla ja olen varma siitä, että te ja hän tulette mieltymään toinen toiseenne. Ja hänelle on niin erinomainen huvi saada puhua oppineen miehen kanssa, niinkuin te olette."
"Suokaa anteeksi, minä en ole oppinut — se on hyvin suuri kunnianimi, joka ei sovi niin laiskalle ja vähäpätöiselle miehelle kirjallisten tietojen pinnalla, kuin minä olen."
"Te olette liian vaatimaton. Minun miehelläni on jäljennös niistä runoista, joista Cambridgessa saitte palkinnon, ja hän sanoo että 'latina niissä on oikein kaunista.' Minä lausun hänen omat sanansa."
"Latinalaisten runojen kirjoittaminen on vaan lapsenleikkiä, eikä todista juuri muuta kuin että niiden kirjoittajalla on ollut opettajana hieno-aistinen oppinut mies, niinkuin minun on ollut laita. Mutta se on erinomainen hyvä onni, kun realistinen oppinut voi kasvattaa toista reaalista oppinutta ja yksi Kennedy voi luoda yhden Munron. Mutta palataksemme tuohon hauskempaan kysymykseen koululuvasta; minä saan ilmoittaa että Clemmy riemulla vie miehenne pois. Hän tulee todellakin Kissaksi Nurkassa."
"Kun opitte enemmän Charlesia tuntemaan — minä tarkoitan miestäni — niin tulette huomaamaan että koko hänen elämänsä on suuremmassa tai vähemmässä määrässä lupa-aika. Kenties siitä syystä että hän ei ole, mitä te syytätte itsenne olevan — hän ei ole laiskuri; hän ei milloinkaan toivo vielä kerta tulevansa koulupojaksi; ja hänen virkansakin on lupa-aika hänelle. Hän nauttii siitä että hän saapi sulkea itsensä työhuoneesensa ja lukea rauhassa — hän nauttii kävelymatkasta lasten kanssa — hän nauttii köyhäin tykönä käymisestä — hän nauttii papillisten velvollisuuksiensa täyttämisestä. Ja vaikka minä en aina ole tyytyväinen häneen, vaikka luulen että hän virassansa olisi saavuttanut niitä kunnianosoituksia, joita on tuhlattu miehille, joilla on vähemmän kykyä ja vähemmän oppia, niin hän itse ei kuitenkaan ole koskaan tyytymätön. Kerronko teille hänen salaisuutensa?"
"Kertokaa."
"Hän on kiitollinen ihminen. Teilläkin, Mr Chillingly, on varmaankin paljon, josta tulee Jumalaa kiittää; ja eikö kiitollisuuteen Jumalaa kohtaan yhdisty ilo siitä, että voi olla hyödyllinen kanssaihmisille ja sellainen hyvityksen tunne työssä, joka tekee joka päivän juhlapäiväksi?"
Kenelm katsoi kummastuneen näköisenä tämän vaatimattoman papin rouvan kasvoihin.
"Minä huomaan, hyvä rouva," sanoi hän, "että olette uhrannut paljon ajatusta esteetisen filosofiian tutkimiseen, sellaisena kuin saksalaiset aattelijat sitä esittelevät, joita on vaikea ymmärtää."
"Minä, Mr Chillingly — Jumala varjelkoon! En! Mitä tarkoitatte estetisellä filosofiialla?"
"Esteetikan tutkijain mukaan saavuttaa ihminen korkeimman siveellisen täydellisyyden silloin kun työ ja velvollisuus kadottavat rasituksen kovuuden — kun ne tulevat elämän luonnoksi ja tavaksi; kun niitä, kauneuden varsinaisina ominaisuuksina, nautitaan, niinkuin kauneutta, todellisena ilona; ja silloin joka päivä, kuten sanotte, tulee juhlapäiväksi. Se on miellyttävä oppi, kenties ei niin ylevä kuin sotilasten, mutta viehättävämpi. Ainoastaan harvat meistä voivat käytöllisesti upottaa huolensa ja surunsa niin puhtaasen ilmaan."
"Muutamat tekevät sen tuntematta mitään esteetikasta ja ilman vaatimusta olla stoilaisia; mutta ne ovat kristityitä."
"Sellaisia kristityttä epäilemättä löytyy, mutta niitä tapaa harvoin. Katselkaa kristikuntaa kokonaisuudessaan, ja se näyttää teistä käsittävän raivoisimman väestön maailmassa; väestön, jossa kuullaan suurinta nurinaa tehtävän työn rasituksesta, äänekkäimmät valitukset siitä että velvollisuus, jonka tulisi olla huvi, on hyvin kova ja ikävä taistelu, jossa juhlapäivät ovat harvat ja jossa siveellinen ilma ei ole puhdas. Kenties," lisäsi Kenelm ja hänen otsallansa näkyi syvempi ajatuksen varjo, "kenties on se tämä alinomainen tieto taistelusta; tämä vaikeus muuttaa työtä levoksi tahi ankaraa velvollisuutta miellyttäväksi huvitukseksi; tämä vastenmielisyys itse kehoittaa itsensä tyveneen ilmaan niiden pilvien yli, jotka pimentävät, ja niiden raesadetuulien yli, jotka lyövät niitä kanssaihmisiä, jotka me jätämme jälkeemme alas, joka tekee kristityn murheenalaisen elämän rakkaammaksi taivaalle ja enemmän yhtäpitäväksi Jumalan tarkoituksen kanssa tehdä maata taistelupaikaksi eikä lepopaikaksi ihmiselle, kuin brahminin, joka aina koettaa välttää kristittyjen selkkauksia toimen ja halun välillä ja korkeimmillensa sovittaa tuon esteetisen teoriian, jonka mukaan tulisi häiritsemättä vaipua mitä ehdottomimman kauneuden sisälliseen katselemiseen, minkä ihmisajatus voi esiintuoda käsityksestään jumalallisesta hyvyydestä!"
Mrs Ewlynin vastaus keskeytettiin sen kautta että lapset tulivat juosten hänen luoksensa; he olivat kyllästyneet leikkiin ja heidän teki mieli teetä ja laterna magikaa.