KUUDES LUKU.
Päivällisvieraiden luku Mr Braefieldin tykönä ei ollut niin vähäinen, kuin Kenelm oli luullut. Kun kauppias vaimoltansa kuuli että Kenelmin piti tulla, luuli hän osoittavansa kohteliaisuutta nuorta herrasmiestä kohtaan sillä, että hän kutsui muutamia muita henkilöitä hänelle seuraksi.
"Katsos, ystäväni," sanoi hän Elsielle, "Mrs Cameron on hyvä ja suora ihminen, mutta hän ei ole erittäin hauska; ja Lily, vaikka hän on kaunis tyttö, on niin kovin lapsellinen. Elsie kultani, me olemme suuressa velassa tälle Mr Chillinglylle —" tässä hänen äänensä ja katseensa ilmoittivat syvää tuntoa — "ja meidän tulee toimittaa niin että hänellä on niin hauskaa kuin suinkin. Minä tuon mukaani ystäväni Sir Thomaan, ja sinä käsket Mr Ewlyn'in ja hänen vaimonsa. Sir Thomas on hyvin järkevä mies, ja Ewlyn on hyvin oppinut. Mr Chillingly tapaa siten ihmisiä, joiden kanssa kannattaa puhua. Niin, kun menen kaupunkiin, lähetän sieltä paistin Growesilta."
Kun Kenelm vähää ennen kuutta tuli, oli salongissa jo ennen häntä hänen arvoisuutensa Charles Ewlyn, Moleswichin seurakunnan pastori, vaimoinensa, ja muhkea keski-ikäinen mies, joka Kenelmille esiteltiin Sir Thomas Prattiksi. Sir Thomas oli arvossa pidetty kaupungin pankkiiri. Kun esittelemisen juhlallisuus oli ohitse, meni Kenelm Elsien luo.
"Minä luulin tapaavani Mrs Cameronin täällä. En näe häntä."
"Hän tulee kohdakkoin. Näytti siltä kun tulisi sadetta ja minä olen lähettänyt vaunuilla hakemaan häntä ja Lilyä. Tässä he ovatkin jo!"
Mrs Cameron astui sisään puettuna mustaan silkkiin. Hän oli aina mustassa puvussa; ja hänen jälkeensä tuli Lily siinä saastuttamattomassa värissä, joka sopi hänen nimelleen; hänellä ei ollut mitään muita koristuksia, kuin ohuet kultavitjat ja yksi ainoa punainen ruusu hiuksissa. Hän oli erinomaisen suloinen; ja tämän suloutensa ohessa hän oli hyvin ylhäisen näköinen, joka kenties tuli hänen muotonsa ja ihonsa hienoudesta; kenties hänen käytöksensä suloisuudesta, joka ei ollut ylpeyttä vailla.
Mr Braefield, joka oli hyvin täsmällinen mies, viittasi palvelijalleen, ja hetkisen kuluttua ilmoitettiin että päivällinen oli valmis. Sir Thomas tietysti vei emännän pöytään; Mr Braefield pastorin rouvan (joka oli rovastin tytär); Kenelm Mrs Cameron'in ja pastori Lilyn.
Pöydässä sai Kenelm paikan emännän vasemmalla puolella, ja Mrs Cameron ja Mr Ewlyn istuivat hänen ja Lilyn välillä; ja kun pastori oli pöytärukouksen lukenut, katsoi Lily hänen ja tädin selän takaa Kenelmiin (joka teki samoin) tehden hänelle mitä ranskalaiset sanovat moue'ksi. Lupaus hänelle oli rikottu. Hän istui kahden täysikasvuisen miehen, pastorin ja isännän, välillä. Kenelm vastasi tähän moue'esen suruisella hymyilyllä ja olkapäätänsä kohoittamalla.
Kaikki olivat ääneti siksi kunnes Sir Thomas, syötyänsä soppansa ja juotuansa ensimmäisen lasillisen sherryä, alkoi:
"Minä luulen, Mr Chillingly, että olemme tavanneet toisiamme ennen, vaikka minulla ei silloin ollut kunnia tulla tutuksi teidän kanssanne." Sir Thomas oli hetken aikaa vaiti ennenkuin hän jatkoi: "Siitä ei ole pitkä aika; se oli viime baalissa Buckinghamin linnassa."
Kenelm nyykäytti päätänsä merkiksi että hän myönsi sen. Hän oli ollut baalissa.
"Te puhuitte erään erittäin viehättävän naisen, — erään ystäväni —
Lady Glenalvonin kanssa."
(Sir Thomas oli Lady Glenalvonin pankkiiri.)
"Minä muistan sen aivan hyvin," sanoi Kenelm. "Me istuimme kuva-galleriassa. Te tulitte puhuttelemaan Lady Glenalvonia, ja minä jätin paikkani teille."
"Aivan oikein; ja minä luulen että te menitte puhuttelemaan nuorta ladya — hyvin kaunista — rikasta perillistä, Miss Traversia."
Kenelm taas kumarsi ja, kääntyen pois niin kohteliaasti kuin hän taisi, alkoi puhua Mrs Cameron'in kanssa. Sir Thomas, joka oli tyytyväinen siihen että oli vakuuttanut kuulijoitansa olevansa Lady Glenalvonin ystävä ja olleensa hovi-baalissa, kääntyi nyt pastorin puoleen, joka, turhaan koetettuansa saada puhetta alkuun Lilyn kanssa, innokkaasti kuunteli baronetin puhetta, niinkuin puheenhaluinen ihminen ainakin, jonka kauan on täytynyt olla vaiti. Kenelm koetti ujostelematta kehittää tuttavuuttansa Mrs Cameron'in kanssa. Viimeksi-mainittu ei kuitenkaan näyttänyt erittäin suurella innolla kuuntelevan hänen jokapäiväistä puhettaan maisemasta ja ilmasta, vaan, kun hän ensi kerta keskeytti itsensä, sanoi tämä:
"Sir Thomas puhui eräästä Miss Traversista: onko hän sukua erään aatelismiehen kanssa, joka ennen oli kaartissa — Leopold Traversin kanssa?"
"Hän on hänen tyttärensä. Oletteko tuntenut Leopold Traversia?"
"Olen kuullut ystäväni puhuvan hänestä, mutta siitä on hyvin pitkä aika," vastasi Mrs Cameron ja hänen äänensä ja käytöksensä osoittivat väsymystä, joka ei ollut tavatonta; sitten hän alkoi puhua muista asioista ikäänkuin hän olisi tahtonut poistaa tätä muistoa ajatuksistansa.
"Lily kertoo minulle, Mr Chillingly, että te olette sanonut asuvanne Mr Jonesin tykönä Cromwell Lodgessa. Toivon että teidän on mukava asua siellä."
"Erittäin mukava. Asema on erinomaisen miellyttävä."
"Niin on, sitä pidetään kauneimpana paikkana koko virran rannalla ja on tavallisesti onkijain lempipaikka; mutta luullakseni raudut ovat käyneet harvinaisiksi; ainakin Mr Jones valittaa että hänen vanhat hyyryläisensä hylkäävät hänen, nyt kun kalastus Thames'issa on parantunut. Te otitte tietysti huoneet kalastuksen takia. Toivon että se on parempi kun sen sanotaan olevan."
"Se ei juuri minuun koske; minä en paljon kalastamisesta välitä; ja koska Miss Mordaunt sanoo sitä kirjaa 'julmaksi,' joka ensin houkutteli minua siihen ryhtymään, niin minusta tuntuu kuin rautu olisi tullut yhtä pyhäksi kuin krokodiilit olivat vanhoille egyptiläisille."
"Lily on turhamainen lapsi sellaisiin asioihin katsoen. Hän ei voi kärsiä sitä että tehdään pahaa mykälle eläimelle; ja meidän puutarhamme alapuolella on muutamia rautuja, jotka hän on kesyttänyt. Ne ottavat ruokansa hänen kädestänsä; hän pelkää alituisesti että ne lähtevät tiehensä ja joutuvat kiinni."
"Mutta onhan Mr Melville onkija?"
"Moniaita vuosia sitten hän joskus oli kalastavinaan, mutta minä luulen että se vaan oli tekosyy, sillä hän makasi nurmikossa lukien tuota 'julmaa kirjaa' tahi kenties oikeammin piirtäen. Mutta nyt hän harvoin tulee tänne ennenkuin syksyllä, jolloin on liian kylmä sellaiseen huvitukseen."
Tässä Sir Thomaan ääni kävi niin kovaksi, että se keskeytti Kenelmin ja Mrs Cameronin kanssapuhetta. Hän oli ottanut puheeksi muutamia valtiollisia kysymyksiä, joissa hän ja pastori olivat eri mielipidettä, ja väittely alkoi käydä kiivaaksi, kun Mrs Braefield todellisella naisen hienotuntoisuudella alkoi puhua toisesta aineesta, josta Sir Thomas kohdakkoin innostui; se koski orchidea-kasvia varten rakennettavan kasvihuoneen järjestämistä, jota hän aikoi rakennuttaa lähelle maatilaansa ja josta asiasta usein kysyttiin neuvoa Mrs Cameronilta, joka katsottiin erittäin taitavaksi kukkasien hoitoa koskevissa asioissa.
Kun rouvasväki oli mennyt pois, huomasi Kenelm istuvansa Mr Ewlynin vieressä, joka kummastutti häntä lausumalla sievistelevän citaatin eräästä hänen omista latinalaisista runoistaan yliopiston ajoista, toivoi että hän viipyisi jonkun aikaa Moleswichissa, mainitsi hänelle ne paikat naapuristossa, joita kannatti käydä katsomassa, ja tarjosi hänelle kirjastonsa käytettäväksi, jonka hän itse luuli olevan hyvin rikkaan sekä kreikkalaisten että latinalaisten klassikkojen parhaimpiin painoksiin ja vanhempaan englantilaiseen kirjallisuuteen katsoen. Kenelmistä tuo oppinut pastori oli hyvin hauska, etenkin kun Mr Ewlyn alkoi puhua Mrs Cameronista ja Lilystä. Edellisestä hän sanoi: "Hän on niitä naisia, joissa tyyneys on niin vallan päällä, että viipyy kauan ennenkuin kukaan voi tietää, mitä hyvien tunteiden alivirtoja liikkuu hämmentymättömän pinnan alla. Minä toivon kuitenkin että hän olisi vähän vireämpi hoidokkaansa ohjaamisessa ja kasvattamisessa; se on tyttö, joka erittäin minua miellyttää ja jota Mrs Cameron minun luullakseni ei käsitä. Kenties kuitenkin ainoastaan runoilija ja vaan hyvin omituinen runoilija häntä ymmärtää: Lily Mordaunt on itse runo."
"Teidän selityksenne hänestä miellyttää minua," sanoi Kenelm. "Hänessä on jotain, joka suuressa määrässä eroaa jokapäiväisen elämän proosasta."
"Te luultavasti tunnette Wordsworthin sanat:
"— — — — korvansa nojaapi
Hän moneen paikkaan salaiseen,
Missä purot tanssivat iloiten
Ja suloisesti porisevat,
Ja ihanuuden, herttaisen
Tuo kasvoihinsa lirinä."
"Nämä rivit ovat monen arvostelijan mielestä selittämättömät; mutta
Lily näyttää olevan elävä avain näihin."
Kenelmin kolkot kasvot kirkastuivat, mutta hän ei vastannut mitään.
"Ainoa mikä minua kummastuttaa ja surettaa," jatkoi Mr Ewlyn, "on kysymys mimmoiseksi sellainen tyttö, joka jätetään aivan oman onnensa nojaan, ilman kasvatusta, ilman opetusta, tulee täysikasvuisena naisena käytöllisessä elämässä."
"Vähän enemmän viiniä?" kysyi isäntä, lopettaessaan kanssapuhetta Sir
Thomaan kanssa kauppa-asioista. "Eikö? — mennäänkö rouvasväen tykö?"