SEITSEMÄS LUKU.
On noin kolme viikkoa siitä kuin Sir Peterin ja Lady Chillinglyn kutsumat vieraat kokoontuivat Exmundhamiin, ja he ovat vielä siellä, vaikka maatilalle kutsuttujen ihmisten harvoin on kylläksi sääli sen omistajan ikävyyttä, viipyäksensä siellä enemmän kuin kolme päivää. Mr Chillingly Mivers tosin ei ollut tämän tavallisen rajan yli mennyt. Hän oli siellä ollessaan huomaamatta pitänyt silmällä nuoren Gordonin käytöstä Ceciliaa kohtaan, ja Cecilian käytöstä häntä kohtaan, ja tullut siihen päätökseen ettei ollut mitään syytä peloittaa Sir Peteriä tahi saattaa tätä arvoisaa baronetia katumaan että hän oli kutsunut tämän taitavan sukulaisen tykönsä.
Exmundhamilla oli kaikille sinne jääville vieraille erityinen viehätyksensä: Lady Glenalvonille, sentähden että emäntä oli hänen paras ystävänsä nuoruuden ajoilta ja senkintähden että häntä huvitti huomata sitä mieltymystä, jota Cecilia Travers osoitti siihen paikkaan, joka oli niin likeisessä yhteydessä sen miehen muiston kanssa, jonka vaimoksi Lady Glenalvon toivoi hänen tulevan; Gordon Chillinglylle, syystä ettei mikään tilaisuus voinut olla soveliaampi hänen omille hyvin kätketyille tuumilleen voittaa Cecilian sydäntä ja saada häntä vaimoksensa. Mitä Ceciliaan itseen tulee, niin tämä viehätys häneen katsoen ei tarvitse mitään selitystä.
Leopold Traversille tämä Exmundhamin vetovoima ei ollut niin voimallinen. Mutta kuitenkin hänkin mielellään viipyi siellä. Hänen toimelias luonteensa oli huvitettu kuljeksimisesta tiluksen poikki, jonka pinta-alan olisi pitänyt tuottaa paljoa suuremman sadon, ja myöskin häntä huvitti soimata Sir Peteriä siitä vanhanaikaisesta järjestyksestä, jota tämä hyvänluontoinen tilanomistaja salli vuokramiehensä noudattaa, sekä siitä että hän käytti niin paljon liikanaista väkeä työskentelemässä puutarhoissa ja puistoissa, jotka olivat olemassa vaan huvin vuoksi, ja yleensä tilan hoidossa, niinkuin puuseppiä, puunsahaajia, muurareja ja seppiä.
Kun squire sanoi: "Te voisitte vallan hyvin tulla aikaan kolmannella osalla tuosta kalliista työväestä," niin Sir Peter vastasi, tietämättänsä lainaten vanhan franskalaisen grandseigneurin vastauksen: "Se on hyvin mahdollista. Mutta kysymys on, voisivatko ne yhtä hyvin tulla aikaan ilman minua?"
Exmundham oli kuitenkin hyvin kallis paikka ylläpitää. Itse päärakennus, jonka joku kunnianhimoinen Chillingly kolmesataa vuotta takaperin oli rakennuttanut, olisi ollut kyllin iso omistajalle, jolla olisi ollut kolme kertaa suuremmat tulot; ja vaikka kukkatarha oli pienempi kuin Braefieldvillen, niin oli siellä kumminkin käytäviä ja polkuja, jotka ulottuivat peninkulmia nuorien istutuksien ja vanhain metsikkojen poikki, joissa suuri joukko laiskoja työmiehiä työskenteli. Ei siis ollut kumma ettei Sir Peter ollut ensinkään rikas, vaikka hänellä oli kymmenen tuhatta puntaa tuloja vuodessa. Leopold Traversin toimelias henki myöskin löysi hyvän tilaisuuden työhön isäntänsä suuressa kirjastossa. Travers, joka ei milloinkaan paljon lukenut, ei suinkaan halveksinut oppimista, ja hän rupesi tutkimaan historiallisia ja muinaistieteellisiä kirjoja semmoisella innolla, kuin henkilö ainakin osoittaa, joka pontevuudella toimittaa jokaisen asian, mikä antaa hänelle tilaisuuden vapauttaa itseänsä haluttomuudesta. Haluton ei Leopold Travers milloinkaan voinut olla. Mutta Chillingly Gordonin seura miellytti häntä enemmän kuin mikään näistä toiminnan välikappaleista, Ja pani hänen ajatuksensa virran nopeampaan liikkeesen. Hän oli aina iloinen kun hän sai ikäänkuin uudistaa omaa nuoruuttansa nuorien seurassa ja oli luonteeltansa sympaatinen, niinkuin sydämelliset ihmiset yleensä ovat; sentähden hän oli, kuten olemme nähneet, innokkaasti ottanut osaa George Belvoirin kunnianhimoisiin rientoihin ja hyvin taipuvaisesti mukauntunut Kenelm Chillinglyn omituisuuksiin. Mutta edellinen näistä kahdesta oli vähän liiaksi jokapäiväinen, toinen vähän liiaksi haaveksivainen, voidaksensa tulla sille täydelliselle kumppanuuden kannalle Leopold Traversin kanssa, kuin Chillingly Gordon, tuo taitava ja käytöllinen uuden sukupolven edustaja. Heidän välillänsä oli se valtiollinen ja yhteiskunnallinen yhtäpitäväisyys että he molemmat halveksivat viattomia ja vanhanaikuisia mielipiteitä, johon Leopold Traversiin nähden tuli lisäksi uudenaikaisten, kaikkea muuta kuin viattomien, mielipiteiden halveksiminen, jotka mielipiteet hänen luullaksensa uhkasivat hänen maatansa hävittää. Mielipiteet, joita Chillingly Gordonin paljoa enemmän kehittynyt ymmärrys ja enemmän eteenpäin pyrkivä kunnianhimo arvosteli näin: "Voisinko hyväksyä näitä oppeja? Minä en voi käsittää kuinka voin päästä ensimmäiseksi ministeriksi maassa, jossa uskonto ja raha vielä ovat voimia, joilta täytyy neuvoa kysyä. Ja, uskonnosta ja rahasta lukua pitämättä, en käsitä kuinka voisin, jos nämä opit tulevat laeiksi, ehyt takki ylläni, välttää tappiolle joutumasta. Jos minulla olisi eheä takki päällä, niin joko se revittäisiin päältäni, kun muka olisin rahamies, tai, jos tekisin vastarintaa siveellisen kunnian nimessä, niin minua surmattaisiin uskonnon ystävänä."
Sentähden, kun Leopold Travers sanoi: "Tietysti meidän täytyy mennä eteenpäin," hymyili Chillingly Gordon ja vastasi: "Tietysti, mennä eteenpäin." Ja kun Leopold Travers lisäsi: "Mutta me voimme mennä liian pitkälle," pudisti Chillingly Gordon päätänsä ja vastasi: "Kuinka totta te puhutte! Tietysti, liian pitkälle."
Paitsi tätä yksimielisyyttä valtiollisissa asioissa, oli muitakin ystävällisiä yhteiskohtia vanhemman ja nuoremman miehen välillä. He olivat molemmat erittäin hauskoja seuraihmisiä; ja vaikka Leopold Travers ei olisi voinut tutkia eräitä syvyyksiä Chillingly Gordonin luonteessa — jokaisen ihmisen luonteessa on syvyyksiä, joita hänen taitavin tutkijansakaan ei voi mitata — niin hän ei kuitenkaan ollut väärässä, kun hän sanoi itselleen: "Gordon on täydellinen herrasmies."
Lukijani erehtyisivät suuresti tämän taitavan nuoren miehen suhteen, jos he katsoisivat häntä viekastelijaksi niinkuin Blifil tahi Joseph Surface olivat. Chillingly Gordon oli sanan täydellisessä merkityksessä herrasmies. Jos hän olisi pannut koko omaisuutensa rubber whist'iin ja huomaamaton katse hänen vastustajansa käteen olisi päättänyt tappiosta tai voitosta, niin hän olisi kääntänyt päänsä pois ja sanonut: "Pitäkää korttianne silmällä." Eikä myöskään, niinkuin minulla on ollut tilaisuutta selittää, sellaiset syyt, jotka ovat tavalliset onnentavoittelijoissa yleensä, vaikuttaneet hänen salaiseen päätökseensä koettaa saada Ceciliaa vaimoksensa. Hän ei myöntänyt olevan mitään eroitusta heidän välillänsä. Hän sanoi itsellensä: "Mitä hän antaa minulle rahassa, sen minä runsaassa määrässä maksan yhteiskunnallisen aseman kautta, jos onnistun, ja varmaan minä onnistun. Jos minä olisin niin rikas kuin Lord Westminster, ja kuitenkin viitsisin pääministeriksi ruveta, niin valitsisin hänen soveliaimpana naisena, minkä olen nähnyt, pääministerin vaimoksi."
Mutta myöntää täytyy, että tänkaltainen monoloogi, vaikk'ei se ollut innokkaan rakastajan, kuitenkin oli ymmärtäväisen miehen, joka pitää itseänsä suuressa arvossa, päättää hankkia itselleen korkean aseman yhteiskunnassa ja tahtoo vaimoksensa naisen, joka tulisi sen aseman koristeeksi, johon hän varmaan toivoo pääsevänsä. Toden perään ei kukaan niin taitava mies kuin Chillingly Gordon milloinkaan olisi saanut päähänsä kunnianhimon tulla Englannin ministeriksi, jos hän kaikessa, mikä yksityisessä elämässä on englantilaisen herrasmiehen tuntomerkkinä, voisi syyllä joutua moitteen alaiseksi.
Hän oli ainoastaan julkisessa elämässä, mitä moni yksityisessä elämässä kunniallinen herrasmies ennen häntä oli ollut, kunnianhimoinen, uskalias oman voiton pyytäjä, joka ei suinkaan ollut ilman personallisia tunteita, mutta joka alisti ne kaikki personallisen kunnianhimon tarkoituksien alle, ja jolla ei ollut muita mielipiteitä kuin halu taitavuudella päästä korkeaan asemaan. Ja taitavuutta itseä hän katsoi valtiomiehen ainoaksi järjelliseksi periaatteeksi. Sitä paitsi hänellä oli jotenkin hyvä ymmärrys, joka taisi päättää puolustiko vapaan ja valistuneen kansan yleinen mielipide Pyh. Paavalin katedraalin muuttamista Agapemoneksi, vai ei.
Leopold Travers ei ollut ainoa, jonka suosiota Chillingly Gordon oli saavuttanut niinä viikkoina, joita hän tällä tavoin oli omistanut Exmundhamin niituille ja lehdoille. Hän oli päässyt Mrs Campionin suosioon. Hänen puheensa muistutti tätä rouvaa hänen miesvainajastaan. Kun Mrs Campion puhui Cecilian kanssa, niin hän mielellään vertasi Chillingly Gordonia Kenelmiin, joka ei ollut jälkimäisen eduksi, sillä Mrs Campion ei käsittänyt tämän humoria, vaan väitti että hän oli 'teeskennelty.' "Erinomaisen etevä nuori mies, tuo Mr Gordon, niin sivistynyt, niin viisas, ja ennen kaikkea niin luonnollinen." Sellainen oli hänen arvostelunsa tästä Cecilian salaisesta kosijasta; ja Mrs Campion ei tarvinnut mitään suoraa ilmoitusta arvataksensa tätä. Lady Glenalvonkin oli alkanut mieltyä tähän lahjakkaasen nuoreen mieheen. Enimpiä vaimoja voi nuoruuden kunnianhimo miellyttää. Chillingly Gordon herätti Lady Glenalvonissa vakaan vakuutuksen hänen taidostansa ja vielä suuremman kunnioituksen tämän taidon yhdistymisestä vallan ja maineen käytöllisiin esineihin. Samoin kuin Mrs Campion alkoi Lady Glenalvonkin verrata molempia serkuksia toisiinsa, Kenelmin vahingoksi, sillä toinen näytti hitaisuudesta päättäneen panna kynttilänsä vakan alle, toinen näytti rehellisesti tahtovan antaa kynttilänsä loistaa ihmisille. Lady Glenalvon oli myöskin harmissaan siitä että Kenelm oli lähtenyt kotoansa juuri kun hän ensi kerta kävi siellä ja jolloin hänellä olisi ollut niin sopiva tilaisuus olla sen tytön seurassa, jonka hän tiesi että Lady Glenalvon luuli hänen voivan saada vaimokseen, jos hän tahtoisi. Kun sentähden Mrs Campion eräänä päivänä käveli puutarhassa Lady Glenalvonin kanssa, juuri kun Chillingly Gordon tuli käyden käsi kädessä Leopold Traversin kanssa puutarhasta puistoon, niin edellinen äkisti kysyi: "Ettekö usko että Mr Gordon on Ceciliaan rakastunut, vaikka hän, köyhä kun on, ei uskalla sitä tunnustaa? Ja ettekö usko että mikä tyttö tahansa, jos hän olisi niin rikas kuin Cecilia on, enemmän ylpeili sellaisesta miehestä kuin Chillingly Gordon, kuin jostakin typerästä kreivistä?"
Lady Glenalvon vastasi lyhyesti, mutta hiukan suruisesti:
"Kyllä."
Hetken aikaa vaiti oltuansa hän lisäsi: "On yksi mies, jonka kanssa kerta luulin että Cecilia voisi tulla onnellisemmaksi kuin kenenkään muun kanssa. Mies, jonka pitäisi olla minulle rakkaampi kuin Mr Gordon, sillä hän pelasti poikani hengen, ja jolla, vaikka hän kenties on vähemmän lahjakas kuin Mr Gordon, kuitenkin on taitoa, joka voisi tulla esiin ja tehdä hänestä — mitä minä sanon? — hyödylliseksi ja eteväksi yhteiskunnan jäseneksi, jos hän naisi tytön, joka niin varmaan kohoittaisi sitä miestä, jonka kanssa hän menisi naimisiin, kuin Cecilia Travers. Mutta jos minun täytyy luopua tästä toivosta ja likemmin katsella niitä nuoria miehiä, joita tunnen, niin minä, säädystä ja omaisuudesta lukua pitämättä, en tunne ketään, jota katsoisin muita paremmaksi runsaslahjaiselle tyttärelle, joka kaikesta sydämestään ja mielestään edistäisi taitavan aviomiehen kunnianhimoa. Mutta, Mrs Campion, minä en vielä ole kokonaan lakannut toivomasta; ja, vaikk'en ole sitä tehnyt, luulen kuitenkin että löytyy mies, jolle minä antaisin Cecilian, jos hän olisi minun tyttäreni."
Lady Glenalvon keskeytti tämän kautta niin jyrkästi puheen aineen, ett'ei Mrs Campion olisi voinut uudestaan ottaa sitä puheeksi rikkomatta naisellista säädyllisyyttä vastaan, ja sitä Mrs Campion oli viimeinen ihminen maailmassa tekemään.
Lady Chillingly ei voinut olla mieltymättä Gordoniin. Tämä viimeksi-mainittu oli niin avulias, huvitti hänen vieraitansa ja taisi, jos niin tarvittiin, ottaa osaa rubber whistiin.
Oli kuitenkin kaksi henkilöä, joita Gordon ei miellyttänyt, nimittäin John pastori ja Sir Peter. Kun Travers eräänä päivänä kiitti häntä hänen vakaiden tietojensa ja arvostelukykynsä puolesta, niin pappi vastasi pistelevästi: "Niin, yhtä vakaat ja terveet kuin pöytä, joka ostetaan välikaupittelijaalta; vernissan paksuus peittää rakoja; koko alivärkki horjuu." Mutta kun pastoria kehoitettiin ilmoittamaan syyt ankaraan päätökseensä, taisi hän vaan vastata väitöksellä, joka kysyjän mielestä tuntui olevan papillisen suvaitsemattomuuden osoitus.
"Sentähden," sanoi John pastori, "että hän ei rakasta ihmisiä, eikä kunnioita Jumalaa. Eikä mikään luonne ole vakainen ja terve, joka laajentaa pintaansa sen nojan kustannuksella."
Toiselta puolen katosi vähitellen se mieltymys, jota Gordon alussa oli Sir Peterissä herättänyt, sen mukaan kuin jälkimäinen, Miversin viittauksen johdosta, huomasi kuinka nuori mies hartaasti koetti päästä Mrs Campionin suosioon ja saman nuoren miehen viekasta ja puoleksi kätkettyä kohteliaisuutta Ceciliaa kohtaan.
Ehkä Gordon ei ollut uskaltanut näin "tunnustella" oloja ennenkuin Mivers oli lähtenyt; tahi kenties Sir Peterin isällinen levottomuus tässä kohdassa teki hänen terävämmäksi vaarinottajaksi kuin maailman mies oli, jonka luonnollista terävämielisyyttä tunteita koskevissa asioissa usein tylsytti hänen saavutettu välinpitämättömyys-filosofiiansa.
Cecilia tuli päivä päivältä, tunti tunnilta, minkä hän vielä viipyi hänen kattonsa alla, yhä rakkaammaksi Sir Peterille, ja yhä palavammaksi tuli hänen toivonsa saada tämä tyttö miniäksi. Hän oli hyvin mielissään siitä että Cecilia mieluisimmin oli hänen seurassaan; tyttö oli aina saapuvilla tulemaan hänen kanssaan hänen tavallisille kävelymatkoilleen, kävi hänen kanssaan talonpoikien tuvissa, tai torpparien majoissa, joissa aina saivat kuulla kertomuksia Master Kenelmistä hänen lapsuutensa ajoilta, kertomuksia, jotka osoittivat sukkeluutta tai hyväluontoisuutta, sääliväisyyttä tai hurjaa uskaliaisuutta.
Koko tällä ajalla Lady Chillingly pysyi tyynenä, niin kuin hänen arvoisa asemansa vaati häntä olemaan. Hän oli hyvin hyvä nainen ja hänen käytöksensä oli kaikin puolin ladyn kaltainen. Ei kukaan olisi voinut huomata tahraa hänen luonteessansa, eikä vinoa poimetta hänen leninginreunuksessaan. Hän oli, niinkuin Epikuron jumalat, liian hyvä hämmentämään puhdasta ja kirkasta olemistansa sellaisilla huolilla, jotka ovat tavalliset meissä poloisissa kuolevaisissa. Hän oli tosin tyytyväinen siihen tribuutiin, jonka maailma hänen alttarilleen pani; mutta hän ei ollut niin järin jumalattaren kaltainen, että hän olisi kohonnut niitä perhe-tunteita ylemmäksi, joita ihmiskunta antaa perinnöksi maan asujamille. Hän rakasti miestänsä niin paljon kuin enimmät vanhanpuoleiset vaimot rakastavat vanhanpuoleisia miehiänsä. Hänen rakkautensa Kenelmiin oli hellempi, ja siihen oli yhdistynyt sääliväisyys. Kenelmin omituisuudet olisivat saattaneet häntä hämille, jos hän milloinkaan olisi sallinut itsensä hämille joutua; hänestä oli mukavampi sääliä niitä. Hän ei toivonut Ceciliaa Kenelmin vaimoksi, niinkuin hänen miehensä. Hänen mielestänsä hänen poikansa saisi korkeamman aseman kreivikunnassa, jos hän naisi Lady Janen, Clanvillen herttuan tyttären, ja se "hänen tuli tehdä," sanoi Lady Chillingly itsekseen. Hän ei kenellekään puhunut siitä pelosta, joka oli saattanut Sir Peteriä vaatimaan Kenelmiltä sen lupauksen, ettei hän pyytäisi ketään naista vaimoksensa, ennenkuin hän oli saanut isänsä suostumusta siihen. Se ajatus, että Lady Chillinglyn poika naisi säätyänsä alempaa, vaikka hän muuten olikin kummallinen, olisi niin suuressa määrässä hänen tasapainoansa häirinnyt, ettei hän voinut sitä käsittää.
Tällainen oli tila Exmundhamissa kun Kenelmin pitkä kirje tuli Sir
Peterille.