III LUKU.
"Synkein siivin maan se peittää."
Virgilius.
Zanonin kirje Mejnourille.
Mejnour! ihmisyys kaikkine iloineen ja suruineen on taas kerran minun. Päivä päivältä minä taon kahleita itselleni. Minä elän muissa olennoissa kuin itsessäni ja heissä olen kadottanut enemmän kuin puolet vallastani. Minä en niitä nosta ylös vaan ne vetävät minut kiihtymyksen vahvoilla siteillä omaan maahansa. Olen karkotettuna niitten olentojen luota, jotka näkyvät ainoastaan aisattomalle katseelle, ja julma vihollinen, joka kynnystä vartioi, on taas kietonut minut verkkoonsa. Voitko uskoa, kun sinulle kerron, että olen ottanut vastaan sen lahjoja ja pannut kaiken voittoni alttiiksi? Aikakausia täytyy kulua, ennenkuin loistavammat olennot taas voivat totella sitä henkeä, joka on kumartanut tuota aavemaista! Ja —
* * * * *
Tässä toivossa siis, Mejnour, minä vielä ylpeilen, minulla on vielä ylevä valta tähän nuoreen elämään. Tiedottomasti ja kuulumattomasti sieluni puhuu sen sielulle ja valmistaa sitä nyt jo. Sinä tiedät, että puhtaalle ja tahrattomalle lapselle ei tulikoetuskaan tarjoo kauhua eikä vaaraa. Siksipä minä lakkaamatta elätän sitä pyhällä valolla, ja ennenkuin se vielä on lahjasta tietoinenkaan, on se saavuttanut ne kyvyt jotka minun on suotu saavuttaa: lapsi vähitellen huomaamattomin astein on antava ominaisuutensa äidille, ja kun tyytyväisenä saan nähdä loistavan nuoruuden muuttumattomana säteilevän molempain kasvoista, jotka nyt riittävät täyttämään koko rajattoman ajatusteni maailman, niin katuisinko minä sitä, että korkeammat valtakunnat hetki hetkeltä kauemmaksi etenevät silmistäni? Mutta sinä, jonka näkö vielä on kirkas ja tyyni, katso niihin suuriin syvyyksiin, jotka minun katseeltani ovat peitetyt, ja neuvo minua tai varota! Minä tiedän, että lahjat siltä olennolta, joka on luonnostaan niin vihamielinen meidän suvullemme, ovat tavalliselle pyrkijälle yhtä onnettomat ja petolliset kuin se on itse. Ja sentähden he, kohdatessaan vihamielisiä olentoja niillä tiedon rajamailla, joita entisinä aikoina kutsuttiin magiaksi, luulivat näkyjä paholaisiksi ja kuvitelluilla sopimuksilla luulivat myyneensä oman sielunsa; — ikäänkuin ihminen voisi ikuisuudeksi antaa pois sen, jota hän ei hallitse paitsi tässä elämässä! Mustina ja ainiaaksi ihmisnäöltä peitettyinä elävät kapinalliset pahat henget valtakunnassaan, johon ei ihminen voi tunkeutua, heillä ei ole jumalallisuuden henkäystäkään. Jokaisessa ihmisolennossa henkii Jumalallinen Elämä, ja Hän yksin voi omansa tuomita tämän elämän jälkeen ja määrätä sen uuden kodin ja vastaisen vaelluksen. Jos ihminen voisi itsensä myydä pahalle, niin ihminen voisi itsensä tuomita ja tehdä tyhjäksi ikuisuuden asetukset! Mutta nämä olennot, jotka ovat aineen muodostelmia ja joilla muutamilla on enemmän pahuutta kuin ihmisellä, voivat joskus pelolle ja mielettömälle taikauskolle tuntua pahojen henkien edustajilta. Ja mustimmalta ja mahtavimmalta niistä olen minä nyt saanut lahjan — salaisuuden, joka karkotti kuoleman rakkaitteni luota. Enkö voi luottaa siihen, että minussa vielä on jälellä tarpeeksi voimaa voittamaan tai masentamaan haamun, jos se koettaa kääntää lahjansa turmioksi? Vastaa minulle, Mejnour, sillä siinä pimeydessä, joka minut peittää, minä näen ainoastaan vastasyntyneen puhtaat silmät ja kuulen ainoastaan oman sydämeni hiljaisen tykytyksen. Vastaa minulle sinä, jonka viisaus on ilman rakkautta!
MEJNOUR ZANONILLE.
Roomasta.
Langennut! — Minä näen edessäsi pahan ja kuoleman ja kärsimyksen. Sinä olet jättänyt Adon-Ain ja turvautunut nimettömään hirviöön — vaihtanut taivaalliset tähdet noihin pelottaviin silmiin. Pitikö sinun viimein joutua kauhean kynnyksen haamun uhriksi, vaikka se ensimäisellä kokelasajallasi pakeni, vapisi ja haihtui kuninkaallisen katseesi edestä? Kun se oppilas, jonka sinulta otin, heti vihkimyksen ensimäisillä asteilla putosi tajuttomana maahan Pimeydenhaamun edessä, niin tiesin, että hänen sielunsa ei ollut valmis katselemaan tuonpuoleisia maailmoita. Sillä pelko kiinnittää ihmisen maan multaan, ja niinkauan kuin hän pelkää, ei hän voi korkeuteen kohota. Mutta sinä, etkö näe, että lempi on juuri pelkoa? Etkö näe, että nyt jo on mennyt sinulta voima pahansuovan yli, se voima, josta ennen saatoit ylpeillä? Nyt se kammottaa, se hallitsee sinua, se tulee sinua pilkkaamaan ja pettämään. Älä hetkeksikään jätä tuloasi minun luokseni. Jos välillämme vielä saattaa olla tarpeeksi myötätuntoa, niin minun silmieni kautta olet näkevä ja ehkä löytävä varustuksen niitä vaaroja vastaan, jotka vielä muodottomina ja varjossa väijyvinä kasaantuvat sinun ympärillesi ja niiden ympärille, jotka juuri sinun lempesi on tuominnut uhreiksi. Tule pois rakkaan ihmisyytesi kaikista siteistä, ne ainoastaan himmentävät näköäsi. Tule, sillä ainoastaan puhdas järki voi olla hallitsija ja näkijä, kun se loistaa omassa kodissaan — puhtaassa, ylevässä älyssä, joka on mielikuvista vapaa.