VI
Oli jo päätetty jonkin aikaa sitten, että hänen ylhäisyytensä kardinaali d'Orsay lähtisi Wienistä seuraavana päivänä — torstaina — levätäkseen pari kolme viikkoa diplomaattitöistään tuntemattomana jossakin Böömin vuoriseudussa. Hän oli päättänyt toimensa hänen pyhyytensä Leo XIII:n lähettiläänä hänen katolisen ja apostolisen majesteettinsa Frans Joosefin hovissa levollisesti ja tahdikkaasti, mikä oli ominaista kaikille hänen ylhäisyytensä toimille, sekä diplomaattisille että muille, ja nyt hän oli aikeissa lähteä Pietariin samoin diplomaattisella asialla, joka kylläkin oli hyvin vaikealaatuinen, ja siihen tarvittaisiin kaikki taidot ja tiedot, mitkä hänen ylhäisyytensä oli saavuttanut maailmaa nähneenä ja tultuaan tuntemaan tuon keisarillisen arvoituksen — tsaarin.
Ivan Volenski oli tehnyt herkeämättä työtä koko sen päivän, siitä asti kuin hänen ylhäisyytensä oli palannut messusta, luokitellen ja järjestäen hänen diplomaattista kirjeenvaihtoaan, joka koski päättynyttä lähettilääntointa, ja valmistellen asiakirjoja, joita lähettiläs tarvitsisi, kun hän palattuaan hyvin ansaitsemaltaan lomalta olisi valmis lähtemään Pietariin.
Ivan oli työskennellyt kovin rauhoittaakseen hermojaan ja pakottaakseen mielensä muistelemasta kaikenlaisia mahdollisia tapahtumia pelätyllä Venäjän rajalla, jollaiset ajatukset olivat vaivanneet häntä yöllä. Hän tahtoi myös hyvin mielellään päättää kaikki työnsä lähetystössä nopeasti. Hän paloi halusta lähteä niin aikaisin kuin suinkin luovuttaakseen toisille vastuun papereista, mitkä nyt jo tuntuivat rasittavan häntä suunnattomasti.
Myöhemmin iltapäivällä, kun hänen ylhäisyytensä palasi hyvästeltyään lopullisesti hänen majesteettiaan, huomasi Ivan, joka oli odottanut häntä, hänen kärsimättömän ilmeensä, mikä ei tuntunut sopivan hänen rauhallisille kasvoilleen.
"Kardinaali päättää ja keisari säätää!" sanoi hänen ylhäisyytensä väsyneesti, sitten kuin hän oli mitä varovaisimmin laskenut kallisarvoisen taakkansa pöydälle. "Ivan, poikani, minulla on huonoja uutisia sinulle kerrottavana."
"Huonoja uutisia, teidän ylhäisyytenne?"
"Älä ole niin pelästyneen näköinen, poikani. Asia on vain niin vaivoja kysyvä ja kiusallinen. En voi mennä Karlsbadiin huomenna."
"Niinkö?"
"Olen sen sijaan Amorin lähetti. Se on todellakin erikoislaatuista diplomatiaa minullekin, vaikka olenkin vanha ja kokenut. Ja tämä", lisäsi hänen ylhäisyytensä osoittaen pöydällä olevaa isoa kääröä, "on viesti, jonka saan viedä".
"Mutta minä en ymmärrä. Minne on viesti vietävä?" kysyi Volenski, jota pappisdiplomaatin hätääntynyt käytös hieman huvitti.
"Aina Pietariin asti, poikani, laskettavaksi maailman kauneimpien jalkojen juureen — prinsessa Marionovin jalkojen juureen — hänen katolisen ja apostolisen majesteettinsa Frans Joosefin puolesta."
"Ja teidän ylhäisyytenne on ottanut viedäkseen tuon raskaan paketin aina Pietariin asti, ja luovutte lomastanne tyydyttääksenne keisarin oikkua?" kysyi Volenski hämmästyneenä.
"Mitä muutakaan voin tehdä?" sanoi kardinaali kärsimättömästi. "Tiedättehän kuinka mielisteleviä kuningashuoneeseen kuuluvat voivat olla — sen kunnioitettu päämies enemmän kuin kukaan muu maailmassa. Hänen majesteettinsa sai minut lupaamaan suorittamaan hänen tehtävänsä ja pakotti minut ottamaan nämä tavarat, ennenkuin olin tointunut edes hämmästyksestä, minkä valtaan olin joutunut hänen pyyntönsä johdosta."
"Siis nyt teidän ylhäisyytenne aikoo siirtää Karlsbadin matkan toistaiseksi ja ennen kaikkea suorittaa keisarin antaman tehtävän?" sanoi Volenski, joka äkkiä tuli hermostuneeksi miettien, mitä tämä suunnitelmien muuttaminen vaikuttaisi hänen omiin aiheisiinsa.
"Niin, tahdon päästä vapaaksi näistä hauraista kaluista — sillä hauraita ne totta tosiaan ovat — en saa hetkenkään rauhaa, ennenkuin ne ovat poissa käsistäni ja annetut tuolle kauniille lumoojattarelle, jonka on onnistunut houkutella Frans Joosef antamaan hänelle niin kallisarvoisen perintökalun. Lähdemme Pietariin huomenna."
"Mekö?"
"Niin, poikani! Pelkään, että sinun samoin kuin minunkin täytyy siirtää lomasi toistaiseksi. Kun kerran olen joutunut niin pitkälle, lähden Pietariin heti katsomaan hänen majesteettiaan tsaaria, jolle minun täytyy hänen pyhyydeltään viedä memorandumi, ja toimittamaan kaikki työni Venäjällä sinun avullasi niin nopeasti kuin mahdollista."
Volenski ei vastannut. Hän käsitti, että hänen oma salainen lähetystoimensa tulisi vain paljon turvallisemmaksi, jos hän todella saisi matkustaa hänen ylhäisyytensä seurassa. Aivan selvästi tämä suunnitelmien muutos oli hänelle hyödyksi.
"Olen kyllä valmis matkustamaan huomenna", hän sanoi viimein pidättäen huonosti ilonsa ja helpotuksesta huoaten.
"Hyvä. Suhtaudut asiaan filosofisemman tyynesti kuin minä, poikani", sanoi kardinaali murheellisena.
"Mutta, teidän ylhäisyytenne", sanoi Volenski yrittäen lohduttaa, "teidän ja minun lomani siirtyvät vain eteenpäin. Kuukauden kuluttua alkaa kevät — ja ilmakin on silloin suotuisampi huvimatkoihin."
"Kuukauden kuluttua, poikani", sanoi kardinaali, jonka alakuloisuus ei vain ottanut haihtuakseen, "ilmestynee taas jotakin muuta työtä, mikä ei siedä viivyttelyä. Nykyinen aika oli sopivin."
"Kesken kaiken", sanoi Ivan, "salliiko teidän ylhäisyytenne, että annan paketin Antoinelle, että hän panee sen johonkin matka-arkkuun?"
"Varovaisesti, poikani, varovaisesti. Ah, et tiedä, mikä kaksinkertainen vaiva minulla on näistä kapineista, sillä niiden takia meidän ei tarvitse ainoastaan siirtää lomaamme toistaiseksi, mutta ne ovat myös niin särkyväisiä, että niiden kuljettaminen tuon pitkän matkan aina Pietariin asti tuottaa kahdelle meidän kaltaisellemme vanhallepojalle runsaasti pitkäaikaista huolta."
"Todellako?"
"Kyllä. Leikkaa sidenuora ja tarkasta koruesineitä. Silmäsi voivat juhlia nähdessään hienoimman taide-esineen, mitä minä milloinkaan olen ollut tilaisuudessa näkemään, todellakin sopiva lahja prinsessalle."
Volenski oli jo avannut paketin ja ihaili tuntijan silmillä hienon hienoa työtä, muovailun siroutta, mikä ilmeni näissä todella ainoalaatuisissa koruesineissä.
"Niiden historia on keisarin kertomuksen mukaan yhtä mielenkiintoinen kuin itse taide-esineetkin. Kynttilänjalat eivät ole täydelleen sellaisia, kuin miltä ne näyttävät, ja niissä on hauska salaisuus."
"Salaisuus?"
"Niin", sanoi hänen ylhäisyytensä selittäen Ivanille kätkössä olevan jousen salaisuuden, "historiassa kerrotaan, että Maria Antoinette käytti näitä kynttilänjalkoja lähettäessään sukulaisilleen yksityisluontoisia tiedonantoja Wieniin. Salaisuutta todennäköisesti on hyvin säilytetty, sillä tähän päivään asti Hapsburgit eivät ole tallettaneet niitä missään muualla kuin Hofburgin kappelissa, eikä kukaan tähän päivään mennessä ole tietääkseni nähnyt näitä salaperäisiä kätköpaikkoja."
Volenski oli tullut kalpeaksi koettaessaan tukahduttaa mielenliikutuksensa. Hänen kätensä värisi hiukan hänen taas tarkastellessaan keisarin kynttilänjalkoja erikoisen innokkaasti. Hän kuunteli hänen ylhäisyyttään vakavana, mikä ei johtunut tavallisesta taiteentuntijan harrastuksesta. Hänen mieleensä oli äkkiä juolahtanut suurenmoinen aate. Tämä vihdoinkin tarjosi täyden varmuuden. Siinä oli paikka, mihin voisi kätkeä paperit, paikka, mitä tarkkanäköisinkään venäläinen virkamies ei voisi aavistaakaan. Lisäksi olisivat kynttilänjalat hänen ylhäisyytensä hallussa, ja kuka uskaltaisi koskea paavin lähettilään omaisuuteen? Nyt hiukan pientä diplomatiaa, ja sitten rauhaa, mukavaa elämää vapaana huolista, kunnes oli saavuttu Pietariin ja paperit oli kuljetettu turvallisesti rajan yli. Hän olisi suorittanut siten ovelimman strategisen tempun, minkä kukaan salaseuralainen oli milloinkaan suorittanut.
"No, Ivan, mitä ajattelet niistä?" keskeytti hänen ylhäisyytensä ääni
Volenskin mietteet.
"Ne ovat todellakin hienoja taide-esineitä", sanoi nuori mies hätkähtäen, "en todellakaan ihmettele, että teidän ylhäisyytenne on levoton niistä. Ne näyttävät niin haurailta, niin heikoilta, että pelkää niiden vahingoittuvan tavaroita sullotessakin."
"Siksi en uskallakaan luovuttaa niitä Antoinelle, ja minä toivon, että sinä pidät huolta sullomisesta minun puolestani. Minun sormeni ovat vanhat ja kömpelöt. Siihen todellakin tarvitaan naisen kättä."
"Naisen kädet eivät voi olla huolellisemmat kuin minun", sanoi Ivan innokkaasti, "minä huolehdin näistä kapineista heti. Ne ovat luullakseni parhaiten turvassa teidän ylhäisyytenne omassa matkalaukussa, joka voidaan ottaa mukaan vaunuosastoon ja jota voidaan pitää silmällä koko matkan ajan."
"Sinä todellakin huomattavasti kevennät kuormaani, rakas poikani, huolehtimalla itse näistä kynttilänjaloista. Vakuutan sinulle, että mikään diplomaattinen rasitus ei ole milloinkaan painanut niin suuresti mieltäni kuin nämä hauraat kynttilänjalat."
Kohtalo tuntui todellakin liittoutuneen Volenskin kanssa. Puolalaisena hän oli taikauskoinen ja näki näissä aivan tavallisissa tapahtumissa jonkin yliluonnollisen voiman vaikutusta.
Hän oli urhoollinen vaaroissa, hän hallitsi hermojaan ja oli peloton, mutta nyt hänet valtasi ankara mielenliikutus — ilon, vapautuksen, riemun tunne — ja hänen kätensä värisivät hänen kantaessaan kallisarvoisia kynttilänjalkoja omaan yksityiseen huoneeseensa.
Hän tahtoi olla yksin, ajatella tyynesti asioita ja olla antamatta intonsa viedä voittoa järjestä. Tärkeintä oli ottaa huomioon toverien turvallisuus, ja sitä hän edistäisi kätkemällä paperit salaiseen kätköpaikkaan.
Hän oli kiihtynyt, innostuksen valtaama!
"Jumalan käsi", hän ajatteli, "suojelee asiaamme. Hän asetti tämän salaperäisen esineen kättemme ulottuville. Ja nyt, kahden päivän kuluttua, saa Taranjev paperit. Hänen ylhäisyytensä saa pitää niistä huolta. Itse paavin lähettiläs vie ne tietämättään rajan yli."
Hänen ylhäisyyttään ei voitaisi epäillä, sehän oli selvää. Jos hän sanoisi, että taide-esineet kuuluivat hänelle itselleen, ei kolmannen osaston päällikkökään uskaltaisi puuttua kardinaalin omaisuuteen.
Ja kuumeisesti hän kosketteli toisen kynttilänjalan salaista jousta ja tuijotti miltei hellämielisesti sisällä näkyvään samettiseen kätköpaikkaan. Kun hän jälleen oli tarkastanut, että hänen huoneensa ovi oli varmasti lukossa, otti hän povitaskustaan paperit, mitkä komitea oli hänelle eilen luovuttanut, solahdutti ne puunrungon sisässä olevaan onteloon ja sulki huolellisesti jousen jälleen. Sitten hän tarkasti molemmat kynttilänjalat yksityiskohtia myöten ja huomasi, että posliininen Amor, jonka hallussa paperit nyt olivat, oli vioittunut toisesta käsivarrestaan, ranteesta kyynärpäähän asti, minkä johdosta se selvästi erottui kaksoistoveristaan. Sitten hän -kääri ne huolellisesti monen puuvillakerroksen sisälle ja moniin pehmeisiin papereihin, ja ottaen kallisarvoisen paketin mukaansa kardinaalin huoneeseen hän lukitsi sen hänen ylhäisyytensä matkalaukkuun hänen piispansormuksensa ja muiden hänen pyhän kutsumuksensa tunnusmerkkien joukkoon.
"Niin, teidän ylhäisyytenne, saatte viedä puolestamme paperimme Pietariin kätkettyinä keisarin lahjaan prinsessalle. Luullakseni ne siellä ovat kyllin turvassa."
Viisi minuuttia myöhemmin Ivan tyyntyneenä meni tapaamaan kardinaalia tämän työhuoneeseen. Hän ojensi hänelle matkalaukun avaimen ja sanoi vakuuttavasti, että keisarin kynttilänjalat olivat varmassa tallessa, eikä ollut pelkoa pienimmästäkään loukkaantumisesta.
"Olen kovin kiitollinen sinulle, poikani", sanoi hänen ylhäisyytensä, "ja nyt, kun syön itse päivällistä ulkona, voinen huoletta antaa sinun vapaasti käytettäväksesi tämän viimeisen iltasi Wienissä voidaksesi sanoa hyvästi kaikille ystäville, joita haluat tavata. Sinun täytyy ilmoittaa aikovamme matkustaa aamulla pikajunassa ja valmistautua matkalle. Hyvää yötä, Ivan, ja kiitoksia sinulle."
Volenski poistui tehden pienen kumarruksen iloisena ajatellen, että hän oli vapaa työstä lopun päivää. Hän toivoi joskus illalla näkevänsä jonkun toverinsa, että voisi kertoa hänelle, että tämä ilmoittaisi muille, että hän voisi lähteä Pietariin erikoisen edullisten asianhaarain vaikutuksesta vuorokautta aikaisemmin, kuin oli ajateltu. He voisivat sentähden olla aivan varmoja, että paperit tulisivat olemaan turvassa Taranjevin käsissä viimeistään lauantaiaamuna, varsinkin kun hän nyt tulisi matkustamaan hänen ylhäisyytensä lähettilään seurassa, ja sentähden ei ollenkaan tarvinnut pelätä, että häneltä kyseltäisiin kiusallisia asioita tai että hänen papereitaan tutkittaisiin. Veljeskunnalle kuuluvat paperit hän oli sijoittanut kätköpaikkaan, joka oli verrattoman turvallinen ja jota tarkkasilmäisimmänkin Venäjän valtakunnan virkamiehen oli vaikea keksiä.