XX
VASTAUS.
Neljä päivää myöhemmin tuli vastaus. Epäilys oli kestänyt neljä kokonaista päivää, joiden kuluessa Andráksen rautainen terveys huomattavasti heikkeni väsyttävän epävarmuuden jännittäessä hänen mieltään. Kukaan ei kuullut hänen puhuvan tuon ajan kuluessa. Vaitiollen hän työskenteli tuon rakastamansa maan hyödyksi, joka nyt vihdoinkin oli hänen omansa. Melkein villin raivoin koetti hän väsyttää voimakasta ruumistaan päivisin saadakseen nukkua muutamia tunteja raskaasti ja unettomasti öisin. Toivoistaan, pelostaan ja rakkaudestaan ei hän halunnut eikä uskaltanutkaan puhella, ja kun illan hämärä alkoi laskeutua maalle, nousi hän Csillagin selkään ja harhaili rauhattomasti pustalla. Tuolla hiljaisessa rauhallisessa autiudessa sai hänen väsynyt mielensä rauhan, ja hänen pakottavat hermonsa löysivät sieltä lievennystä ja lohdutusta. Joen kaukainen kohina tuuditti häntä unhottamaan, ja ajattelevasti voi hän katsella tuntikausia taivaalla liiteleviä haikaroita ja kiitäviä pääskysiä. Hän oli kertonut kaikki Etelkalle, sillä olisi ollut hyödytöntä pettää häntä. Hänen rakastavat ja levottomat äidin silmänsä tunkeutuivat syvälle rakastamansa pojan sieluun, ja jo kauan aikaa sitten oli hän arvannut poikansa salaisuuden, oli nähnyt hurjan ilon muuttuvan mielettömäksi suruksi ja virinneen toivon väistyvän synkän toivottomuuden tieltä. Ja vaitiollen oli hän itkenyt ja rukoillut Jumalaa ja neitsyt Mariaa torjumaan onnettomuuden, joka uhkasi hänen Andráksensa onnea. Hänen viisas järkensä, jonka rakkaus poikaan oli muuttanut vielä monta kertaa terävämmäksi, näytti hänelle sen kauhistuttavan tilanteen, jonka niin mahdoton ja epäsäätyinen avioliitto varmasti aiheuttaisi vaatimattoman talonpojan kodissa. Tuo ylpeä aatelisnainen, joka oli kasvatettu kehdosta alkaen halveksimaan talonpoikia, suostui vasten tahtoaan, pelastaakseen vanhempansa vararikosta, erään tuon halveksitun rodun jäsenen puolisoksi. Voi kuinka säälittävää ja häpeällistä se oli, puhumattakaan katumuksesta! Etelka näki erehtymättömän varmasti sen halveksimisen, jolla tuo kaunis tyttö laski pehmeän valkoisen kätensä Andráksen karkeaan päivettyneeseen kouraan, ja aavisti sen punastumisen, vihan ja pelon, jolla hän suhtautuisi miehensä tavattoman vakaavaan kiihkoon, tuon oppimattoman ja puoleksi sivistyneen talonpojan intohimoon, joka oli syntynyt ja kasvanut tasangon vapaudessa, jossa lämmin elähdyttävä luonto oli opettanut hänelle elämän velvollisuudet ja monia vuosia kestäneen hirmuhallituksen aikana nähnyt, miten hänen kaikki tunteensa ja mielenilmauksensa tukahdutettiin säälimättä. Nyt, kun hän oli rikas, vapaa ja miehuutensa parhaimmassa kukoistuksessa, oli hän valmis katkaisemaan jokaisen kahleen ja vaatimaan vastarakkautta olennolta, joka vastaisi kiihkolla kiihkoon, intohimolla intohimoon ja suuteloilla suuteloihin.
Etelka itki ja rukoili ajatellessaan poikaansa, jonka sydän kuihtui ikävästä saada nähdä hymy noilla ylimyksellisillä huulilla ja jonka miehuus väsyi poistaessaan halveksimisen juovia tuon kauniin suun ympäriltä.
Voi, millainen murskaava lyönti se olisikaan, jos tuo huoleton, mutta kumminkin rakastava isä, joka aikoi uhrata lapsensa omien tyhmyyksiensä sovittamiseksi, ja tuo ylpeä kreivitär, joka salli tyttärensä alentua niin paljon kullan ja muun maallisen tavaran vuoksi, kumminkin kieltäytyisivät antamasta suostumustaan! Tuo lyönti olisi peloittava sattuessaan, ja Etelkan sydämeen koski rukoillessakin, kun hän ajatteli poikansa surua ja toivottomuutta, jos nuo hänen kauniit unelmansa nopeasti ja peruuttamattomasti kuihtuisivat. Mutta vaikka tuo lyönti koskisikin julmasti, haihtuisi sen aiheuttama kipu kumminkin nopeasti, ja Etelka luotti, että kaikki muut asiat syrjäyttävä huoli maasta opettaisi hänet pian unhottamaan tuon toisen rakkauden, tuon kangastuksen tapaisen näyn, joka oli syntynyt vain haihtuakseen.
Kuinka äärettömästi paljon parempi se olisikaan kuin epäsäätyisen avioliiton aiheuttama päivittäinen ja tuntinen kidutus, menetetty elämä, kauhea häpeä, muutamien tuntien mieletön ilo ja elämän pituinen katumus. Ja nyt oli tuo vastaus saapunut. Bideskuty’n jalosukuinen kreivi oli lähettänyt sanan Keményn Andrákselle, että tämä tulisi kartanoon osoittamaan kunnioitustaan jalosukuiselle kreivittärelle ja nuorelle neidille. Talonpoikaa oli pyydetty tulemaan kunniatervehdykselle jalosukuisen kreivittären luo; tähdet olivat laskeutumaisillaan taivaasta kävelläkseen tasangolla.
Kun sana tuotiin, ei András ollut kotona. Jánko oli ratsastanut Bideskuty’sta palaen uteliaisuudesta, mitä kreivin erikoinen armollisuus oikein tarkoittikaan. Hän olisi halunnut viipyä kysyäkseen satoja eri asioita, sillä Bideskuty’n keittiössä oli kukin laulanut eri säveltä arvaillessaan asiaa, mutta Etelka näytti niin surulliselta ja vaiteliaalta, ettei hän uskaltanut sanoa mitään. Hänestä tuntui kuin hän tietämättään olisi tuonut huonoja uutisia, ja kun hän ratsasti tiehensä, ihmetteli hän, miksi Etelkan silmät täyttyivät kyynelillä, kun hän kuuli poikansa osaksi tulleesta odottamattomasta kunniasta.
Etelka oli iloinen, että András sattui olemaan poissa kotoa. Hän oli ratsastanut päivän koittaessa Zárdaan, ja äiti halusi puristaa poikansa lujasti syliinsä silloin kun hän ilmoittaisi pojalleen nuo suuret uutiset — tuon hänen mielettömimpien toivojensa toteutumisen.
Hän katseli ovelta, kunnes Jánko hävisi näkyvistä, ja käänsi sitten silmänsä pustalle tuijottaen Zárdaan päin. Kun hän huomasi taivaanrannalla pienen pisteen, joka vähitellen suureni muodostuen lopulta mieheksi ja hevoseksi, jotka vaivalloisesti kulkivat rapaisella tiellä, meni hän raskaasti huoaten huoneeseensa.
Hän odotti, kunnes hänen ratsastuksen väsyttämä poikansa oli polvistunut hänen rukkinsa viereen, kietonut käsivartensa hänen ympärilleen ja painanut pakottavan päänsä hänen olkapäätään vasten. Sitten vasta hän sanoi:
»András, seuratkoon siitä sitten joko hyvää tahi pahaa, ovat toivosi nyt kumminkin toteutuneet. Kreivi on pyytänyt sinua tulemaan kartanoon, että voisit kunnioittaa naista, josta on tuleva puolisosi».
Seurasi kuolettava hiljaisuus, sillä András ei puhunut eikä liikahtanutkaan. Hänen käsivartensa olivat vielä Etelkan ympärillä ja pää hänen olkapäällään. Etelka tunsi hänen otteensa tiukkenevan ja hänen koko ruumiinsa vapisevan, ja vaikka hän ei voinutkaan nähdä poikansa kasvoja eikä kuulla hänen hengitystään, tunsi hän kumminkin, miten äkkiä kiihkeä nyyhkytys kuin liiaksi rasitetun sydämen purkaus vapisutti hänen ruumistaan päästä jalkoihin asti, ja hurjasti huudahtaen, mikä vihdoinkin ilmaisi tukahdutettujen intohimojen, rakkauden, toivojen ja niin päättäväisesti hillityn pelon voimakkuuden, painoi hän päänsä äitinsä syliin ja nyyhkytti tämän suuren ilon vaikutuksesta niin hurjasti, että se kuulosti äidistä melkein tuskan purkaukselta.
Etelka koetti ystävällisesti tyynnyttää häntä, silitellen hänen kosteata tukkaansa ja puhuen hänelle samanlaisia helliä rohkaisevia sanoja kuin silloinkin, jolloin András pienenä poikana oli tullut hakemaan turvaa häneltä isän raakoja sanoja ja solmuruoskaa vastaan. Purkaus meni vähitellen ohitse, mutta vielä pitkäksi aikaa jäi hän tuohon asentoon irroittamatta käsivarsiaan äitinsä ympäriltä ja nostamatta päätään hänen sylistään. Ja äiti raukka rukoili Jumalaa kyyneleisin silmin, ettei hänen rakas poikansa tarvitsisi pettyä tässä suurimmassa ilossaan.