III
Ihmiset!
Ajatelkaa vain hetkinen, kuinka paljon ihmisiä oli ollut Margaretin ympärillä viimeisten kahdeksan tai yhdeksän vuoden aikana! Silloin saatte aavistuksen hämmästyttävästä muutoksesta, joka oli muovaava hänet toisenlaiseksi.
Tytön ympärillä oli aina ja yhtenään hyörinyt joukoittain väkeä. Häärijöitä kaduilla, teatterissa, ravintoloissa, kerhossa. Hänen Hill-kadun varrella olevan asuntonsa palveluskunta; hänen henkivartiostonsa. Nimetön »piiri», joka avaa ovet, etsii nurkka-istuimet rautatievaunuissa, käyttää hissejä, tilaa paikkaliput, ajaa autoja, hoitaa matkatavaroita Margaretin oloissa elävän tytön puolesta. Milloin hyvänsä hän oli luonut ympärilleen ikävystyneen, näkemättömän silmäyksensä, oli aina ollut »ihmisiä» täyttämässä hänen kaikkia toiveitaan, olipa sitten kysymyksessä valojen sytyttäminen tai kylvyn; valmistaminen mademoisellelle. Tuntui siltä kuin olisi intialainen jumalatar ollut monine käsineen aina valmiina häntä auttamaan. Ja aina ihmisten tarkkaavia kasvoja, kaikkialla innokkaiden äänten hyminä:
Onko huolehdittu kaikesta, mitä tarvitsette, Madam? … Autoko? Autoko, neiti? … Käskenkö autonne odottaa vai pitääkö sen tulla uudelleen kymmenen minuutin kuluttua? … Saanko vaivata teitä siirtymään seuraavaan osastoon? … Oletteko antanut määräyksenne? … Hissi on jälleen alhaalla heti paikalla, neiti… Ohjaajanne meni juuri äsken noutamaan autoanne… Teitä palvellaan heti… Onko kysytty, mitä haluatte? …
Lähetän kamaripalvelijattaren…
Onko teillä kaikki, mitä tahdotte? … Vous desirez, mademoiselle?… Varmasti, madame… Toimitan sen heti paikalla, madam. Oi, madam, olen kovin pahoillani siitä, että olette saanut odottaa tällä tavoin… Voisitteko mainita, kuka herrasmies suoritti tilauksenne, madam? … Hänet lähetetään luoksenne heti… Menen tiedustamaan, madam… Tämä nuorukainen palvelee teitä… Jos hyväntahtoisesti suvaitsisitte soittaa, kun olette valmis… Si, mademoiselle…
Alituisesti oli hänen ympärillään tällainen kuoro säestänyt elämänleikkiä.
Silloinkin, kun ei ollut ketään muita, oli aina ollut Cynthia. (Peggy, rakas, mihin nyt?). Tai Claude Oddley (Sanothan, Peggy, mihin aikaan saan tulla sinua noutamaan?). Tahi hänen äitinsä (Margaret, lapsoseni, osaanko tehdä jotakin?).
Nyt, ensimmäisen kerran, ei ollut saapuvilla ketään. Ei ääniä, ei käsiä. Ei ketään, jonka puoleen kääntyä. Ei Violetin. Ei Cynthiaa. Ei henkivartijoita. Ei Oddsia. Sillä hetkellä hän ei edes muistanut niitä nimiä, ne olivat kokonaan unohtuneet. Hän vain oivalsi, että saapuvilla ei ollut ketään.
Ja hyvin pitkään aikaan ei tullutkaan ketään — paitsi yhtä ainoata henkilöä.