IV
Niin, se oli sama punapäinen Eric, josta Mount oli sanonut: »Miellyttävä poika; kerrassaan sopiva mies neiti Veritylle.» Ja juuri Eric oli osunut neiti Verityn kihlautumisen näyttämölle. Ei; hän ei ollut saapunut Margaretin sedän lähettinä. Hänet oli tuonut julkea sattuma — sattuman kauas yltävä käsivarsi, joka ystävällisesti viitaten tuo seikkailuja seikkailuhaluisille.
Margaret ja Mount tuijottivat häneen; hän oli keskikokoinen, puettu kiiltävän ruskeaan autoasuun.
»Eric! Se on Eric, eikö olekin?»
»Kyllä, se on Eric.» Tulija silmäili ällistyneenä luola-ihmisiä ja poukamaa, johon hänen pelkät saappaansa olivat tuoneet jazziajan. »Niin, Eric. Mutta—ikävä kyllä, äänenne on tuttu, mutta pelkäänpä, etten tunne teitä —» Sitten hän tunsi kuvatusmaisen puvun yläpuolella olevat, kauniit, punehtuneet kasvot.
»Peggy? Jupiter Ammon! Peggy täällä? Korsikassa?»
Margaret ei saanut suustaan muuta kuin kaukosointuisen:
»Onko tämä siis Korsika, niinkö?»
»Etkö sitä tiennyt? Missä luulit olevasi?»
Eric pamautteli kysymyksiään yhteen menoon odottamatta vastauksia. »Mutta tiesithän sinä Margaret olevasi Korsikassa etkö tiennytkin miksi et olekaan Riossa ja missä se pursi on miksi et ole siinä ja hyvä ystävä sinähän olet leikannut hiuksesi? Ja etkö olekin lihonnut hitto soikoon etkö olekin Peggy monta kiloa? Se on varsin hyvä mielestäni kuinka kauan olet ollut täällä?»
Margaretin kysymykset sekaantuivat hänen kyselyynsä.
»Kuinka kauan olen ollut täällä kuinka kauan otaksut minun olleen täällä onko nyt tammikuu vai kesäkuu Eric?»
»Mitä tarkoitat lapsi kuinka kauan otaksun —»
»Rakas ystävä!»
»No niin, kukaan ei virka minulle mitään — aikaa ei ole oikeastaan ollutkaan, luonnollisesti —»
»Mutta Margaret, rakas ystävä, sanohan, missä majailet!»
»Majailen — täällä!»
»Mitä tarkoitat — täällä?»
»Niin, mitä sinä tarkoitat, Eric?»
»Peggy! Tarkoitan: missä nukuit viime yönä?» Äänettömyys (ehkä hengittämistä varten).
Sen aikana kookas, parrakas mies, jota Eric oli arvellut korsikalaiseksi rosvoksi, astui esiin ja tarttui Ericin autotakin hihaan.
»Eric! Hetkinen! Sallikaa minun selittää —»
»Kuka te olette?» tiedusti Eric varsin luonnollisesti. »Olenko tavannut —»
»Mount. Kohtasimme rouva Verityn luona.»
»Hitto soikoon! Niin onkin. Ikävä, etten heti teitä tuntenut, Mount», vastasi Eric naismaisen mielittelevään, lempeään tapaan, johon nykyajan nuoret turvautuvat joutuessaan hämilleen. »Olette — kasvattanut viikset, ettekö ole?»