V
Järjestellen muserrettua jäätä, sitruunia, salaperäisen värisiä pulloja ja pudistusastiaa isäntämme lausui lempeällä äänellään: »Entä neiti Verity? Sekoitanko cocktailin teille?»
»Tehkää se! Pidän siitä», vastasi Margaret, luoden setäänsä uhmaavan silmäyksen. Hän tiesi, että setä oli kuullut lääkärin kieltäneen hänen tiheät virkistysryyppynsä. »En välitä siitä, että se onkin vastoin määräyksiä.»
»Yksi lasi», ehdotti Tom-setä. »Ei enempää, rakas. Nuori Mount, joka kuvastui kookkaana ja tummana valkoisia seiniä, purppuraisen sinipunervaa iltataivasta ja lahdella keinuvien laivojen mastoja vasten, ojensi hänelle lasin.
»Jos pidätte limonaadista», sanoi setä Tom, jolle olin maininnut pyhäkoulu-maustani, »pitäisi teidän koettaa ilkeätä juomaa, jota sekoitetaan vanhasta paloviinasta ja appelsiinista. Sitä maistaessanne ette aavistaisikaan, ettei se ole maailman viattomin mieto juoma. Mutta sen vaikutuksesta en mene hiiskumaan mitään.»
»Antakaa minun koettaa sitä!» sekaantui Margaret puheeseen. »Valelimonaadia? Kuinka houkuttelevaa! Minun on saatava lasi sitä. Ei; sanonpa teille, mitä haluaisin.» Hän oli lopettanut cocktailinsa. »Haluaisin 'sateenkaaren’. En ole koskaan sitä maistanut. Se on kiehtovaa katsella. Cynthia osaa sekoittaa sellaisen. Hän käyttää seitsemää eri juomaa. Ne muistuttavat seitsemää kuolemansyntiä, ymmärrättehän. Ihan kuin Basil Dean. Erivärisiä kerroksia. Seitsemän kappaletta. Korkeassa lasissa. Sallikaa minun koettaa sekoittaa sellainen, herra Mount!»
Kerrankin sattui Margaretin nuoren elämän aikana, ettei se mies, jota hän oli sattunut puhuttelemaan, kiinnittänyt häneen vähääkään huomiota.
Mount oli kääntynyt toisen miehen puoleen, puheli hänen kanssaan kokonaan kiintyneenä keskusteluun.
He haastelivat purresta ja koneista; se oli minusta hepreaa. Minä olin omissa mietteissäni.
Olin kovin huolissani, niin, jännittynyt ja lopen ymmällä. Sillä nyt oli tullut sitä iltapäivää koskevan suunnitelmamme vaikein kohta.
Minun oli lähdettävä purresta. —