VII
Takaisin, takaisin vuoroin nousevia, vuoroin laskevia teitä pitkin, huimaavia siltoja myöten vuoristopurojen poikki, sivuuttaen tuoksuisen Korsikan tavattomien rotkojen reunoilla olevia jyrkänteitä —
Takaisin sivistysoloihin —
Kalpeita, hylätynnäköisiä kyliä kiiti vaunua kohti ja jäi jälkeen — pieniä, korkealla sijaitsevia kirkkoja — upeita, sypressien varjostamia perhehautoja… Risti tien ohessa…
Sähkölennätinasema…
Mutta vaikka auto vierikin nopeasti eteenpäin, sujahdellen rinteitä ylös ja alas kuin terrieri, tuntui palaaminen Margaret Veritystä raskaalta ja hitaalta.
Huumaantuneena hän eli ne tunnit matkustaessaan seudussa, joka (oltuaan ensin jyllään kallioinen ja karu) painui metsiksi ja kukkaisiksi laaksoiksi, joissa koukerteli afrikkalaisen kasvullisuuden, vihreälehtisten ja punakukkaisten kaktuksien reunustamia teitä. Ensimmäiset heitä vastaan tulleet laumat pieniä, laihoja vuohia, autot, harmaakasvoiset, muuleilla ratsastavat naiset, rämisevät kyytivaunut… kaikki ne olivat Margaretista outoa, ikäänkuin hän olisi ollut poissa vuosikausia…