VII
Ruokahalu oli ollut ainoa ylellisyys, jonka raha oli vienyt pois tämän tytön ulottuvilta. Hyvin nuorena perijättärenä hän oli ahminut tuhlaavasti tilattuja aterioita ja niiden väliajoilla mässännyt, syöden makeisia. Sitten oli seurannut aika, jolloin hän ei ollut syönyt, vaan pureksinut suolaisia manteleja liköörillä täytettyjen suklaakaramellien asemasta ja nauttinut ryyppyjä. Sittemmin oli tullut aika, jolloin puolinen ja päivällinen olivat vain tekosyinä, jotta hän sai esiintyä suurellisesti päätarjoilijoille.
»Kuinka kurjaa, että tällaisellakin paikalla on mainion keittiön maine!» (Näin Margaret Verity istuessaan kahdelle hengelle erinomaisesti katetun pöydän ääressä jossakin sillä hetkellä muodissa olleessa ravintolassa.) »Osataan valmistaa ruokaa? Ja kaikki kerrassaan kelvotonta syötäväksi! Odds, käske viedä kaikki tuo pois! Ja muistuta heitä mainitsemaan johtajalle tuosta kastikkeesta! Otaksuttavasti häntä nimitetään johtajaksi. Toimita hänelle tieto, ettei neiti Verity ole saanut mitään syötäväksi kelpaavaa kolmella viime kerralla täällä käydessään! Mitä muuta on tarjolla? Ruokalistalla ei mitään, mitä voisin maistaa. Eikö truite meunièreä? Tahtoisinpa tietää, minkä tähden sitä ei ole. Ei, ei kannata odottaa, että valmistettaisiin jotakin erikoisesti meitä varten. Varmasti se olisi mautonta. Lähdetään, Odds! Puhumme kaikille lontoolaisille tästä paikasta: varoitamme kaikkia ystäviämme pysymään poissa täältä, jolleivät halua saada myrkkyä. Ja, Odds, lähetä noutamaan pientä laukkuani, jossa on kukkaroni ja ne sisäänpääsyliput! Minulta jäi kaikki pöydälle kiirehtiessäni pääsemään pois moisesta paikasta, jota julkeasti nimitetään 'ravintolaksi' —»
Tämä näytös oli tapahtunut vain muutamia päiviä ennen Sweetheart II:lla pidettyjä teekutsuja. Silloin oli chou à la crèmellään leikkivä neiti Verity esiintynyt suurentelevan vaativasti viimeisen kerran.
Sitten seurasi taikajuoma, hornamainen, tietämättömästi sekoitettu cocktail…
Senjälkeen tuli merimatka…
Tulivat meritaudissa vietetyt yöt ja päivät, jotka olivat (lausuaksemme häikäilemättömän suoraan) perinpohjin puhdistaneet tytön turmellun elimistön. Ne olivat poistaneet siitä rasittavan liikakuorman, sopimattomat ruuat ja juomat, jotka eivät olleet antaneet nuorelle ruumiille ravintoa eivätkä nautintoa. Sitten seurasi pakollinen paasto.
Tässä oli nyt Margaret niin sanoaksemme puhdistettuna ja silattuna.
Omaa aamiaistaan nauttiessaan oli Mount (jolla myöskin oli huikea nälkä) varmastikin silmäillyt neiti Margaret Verityä, hemmoteltua herkkusuuta, joka istua kyyrötti kivellä lähellä nuotiota kädet täynnä forelleja, jotka hän itse oli juuri äsken paistanut hiilloksella.
Ensimmäinen forelli oli niin kuuma, että Margaret pudotti sen kirkaisten. Ahnaan huolekkaasti hän otti sen jälleen hietikolta. Nylettyään pois hiekkaisen, mustuneen nahan hän odotti maltittomana, että maukas kala jäähtyisi. On hyvin mahdollista, ettei hän itse huomannutkaan puhaltavansa siihen kuin raakalainen! Sitten hän söi. Hänen suuret silmänsä loistivat hurmaannuksesta. Viehättyneenä, äänettömänä hän nautti tästä villi-ihmisen ateriasta, jonka hän söi villin tavoin, villin kauniissa ja yksinäisessä ympäristössä. Hän söi malttamatta pyyhkäistä forellia kallion rakoon kertyneeseen suolakerrokseen, kuten hänen kumppaninsa teki. Hän tuskin muisti koko kumppaniaan eikä oivaltanut tämän luovuttaneen pienistä forelleista hänelle neljä, pitäen itse vain kaksi. Virkkamatta sanaakaan Mountille hän ahmi herkkunsa viimeisetkin rippeet.
Sitten hän veti syvälle keuhkoihinsa elähyttävää ilmaa. Siihen oli sekaantunut (kuten kukkakiehkuran kukissa) meren ja palaneen puun hajua sekä sitä läpitunkevan terävää, aromaattista tuoksua, jonka hän myöhemmin oppi tuntemaan tämän salaperäisen saaren erikoistuoksuksi — viehättävän maan erikoinen haju, kuten kaunis nainen aina käyttää mielituoksuaan.
»Taivaallista!» äänsi Margaret.
Sitten hänen älyllinen puolensa vihdoin virkosi. Aluksi oli ollut huumautuneena nälästä, sitten nälän tyydyttämisestä. Nyt hän halusi kysellä kymmeniä asioita.
Kumartuen eteenpäin istuessaan kivijärkäleellään hän alkoi huolestuneena: »Herra Mount —»
»Neiti Verity.»
Mount katsoi häntä suoraan silmiin.