ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Joukko ratsumiehiä tulee tahdissa kävellen, järjestyvät kahteen riviin, jotka seisovat vastakkain ja ulottuvat koko etusalin poikki sekä kappaleen matkaa itse huoneesen; keihäät pannaan toinen toistansa vastaan ja niiden alitse tulee, ratsuväen toitotusten soidessa, Bothwell täysissä aseissa, kädestä taluttaen kuningatarta, joka on matkavaatteissa ja huntuun peitetty. Kaksi pientä hovipoikaa seuraa, kantaen joitakuita matkatarpeita. Kun ovat tullet huoneesen ja Bothwell on saattanut kuningattaren istuimen luo, jota hän ei käytä, tulee ratsumiesten päällikkö sisään kantaen ratsuväen lippua, missä on Skotlannin vaakuna; se pystytetään, jonka perästä koko ratsuväki marssii pois; hovipojat seuraavat. Samassa kuningatar heittää huntunsa pois ja syöksee esille.
KUNINGATAR. Mitä tämä kaikki tietää? Me ja meidän seurueemme saarretaan matkalla, viedään teidän vahvaan linnaan ja meitä vartioidaan; — Bothwell'in jarli, selittäkää tätä!
BOTHWELL (polvillaan). Anteeksi, teidän armonne, lempeni on viimeistäkin uskaltanut.
KUNINGATAR. Te rohkea, mikä on aikomuksenne?
BOTHWELL. Hankkia vakuutta siitä, että kuuntelette minua, kun rukoilen: — antakaa minulle nyt se, josta sain pantin!
KUNINGATAR. Bothwell, te uskallatte?
BOTHWELL. Minä en uhkaa, minä rukoilen — minä en vaadi, minä muistutan vaan lupauksestanne — ja monesta sittemmin annetusta.
KUNINGATAR. Ystävällisyyteni ei ollut mikään lupaus, myöntyväisyyteni teidän vahvaan tahtoonne oli heikkoutta, kenties ihailemista, ei muuta mitään.
BOTHWELL. Mutta minusta oli se muuta ja enempää! Siitä hetkestä asti kun sallitte minun rakastaa teitä, olen uudestaan syntynyt; entinen ja nykyinen ihmiseni tuskin ovat veljeksiä. Nyt vaimoni on hylätty, nyt en tunne enkä tahdo tuntea kuin yhtä! —
KUNINGATAR. Te peloitatte minua, — kuinka voisin teitä lempiä?
BOTHWELL. Älä pelkää minua, musta kyyhkynen, me molemmat lennämme hyvästi yhdessä.
KUNINGATAR. Minä vankina teidän kynsissänne?
BOTHWELL. Ei, ei, minä olen teidän vankinne. — Tehkää minulle mitä tahdotte; jättäkää minut vartijain käsiin; jos pelkäätte minua, niin käskekää ampumaan minut, niin kaikki on lopussa!
KUNINGATAR. Tämä on kylmää pilkkaa; minä en voi vapaasti päättää, minua kun teidän soturinne ympäröivät.
BOTHWELL. Käske heidän mennä pois!
KUNINGATAR. Viekää itse heidät pois, — ja älkää enää palatko!
BOTHWELL (nousee). Niinkuin käskette!
(Hän menee).
KUNINGATAR. Te menette todellakin! — Te saatatte minun tuskastumaan.
— — — Mitä te tahdotte?
BOTHWELL. Ei mitään.
KUNINGATAR. Mihinkä sitten menette?
BOTHWELL. Maanpakolaisuuteen.
KUNINGATAR. Tekö! — Niin, se on oikein; te ette enää voi meitä palvella.
BOTHWELL. Se koskee minuun kipeästi; mutta minun täytyy nyt jättää teidät lordien huostaan, noiden umpimielisten haltuun, jotka tappoivat Rizzion ja sitten Darnleyn.
KUNINGATAR. Oi miksi kutsuinkaan ne kotia jälleen! Skotlannin miehet ovat joukko eläimiä, jotka raivokkaina hirmuisuudesta tai hekumasta käyvät ulvoen metsien läpi — ja minä en ole niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, eikä minulla ole mitään tukea!
BOTHWELL. Silloin teillä oli Bothwell!
KUNINGATAR. Te olette olleet pelastukseni ja turvani, nyt täytyy minun peljätä teitäkin.
BOTHWELL. Minua! Mitä tänään olen tehnyt, sen olen tehnyt suojellakseni teitä!
KUNINGATAR. Suojellaksenneko minua!
BOTHWELL. Sillä huomenna joku halvempi olisi tehnyt mitä minä nyt. Leskenä ette voi rauhassa elää tässä maassa, missä jokainen korkea-sukuinen aatelismies pyytää teitä omakseen. Sentähden ai'oin rohkealla te'olla tehdä siitä lopun; sillä minulla on rakkauden oikeus siihen ja samalla se, että olen ainoa, joka on ollut teille uskollinen kaikissa vaiheissa. Minä taistelin äitinnekin edestä. Ja mitkä olivat viholliset? Aina ne samat, jotka nyt istuvat valtioneuvoskunnassa — ja jotka, minun mentyäni, jäävät teille jälelle.
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, — älkää lähtekö!
BOTHWELL. Mutta jos minä jään —?
KUNINGATAR. Palveletteko tekin minua ainoastaan palkan edestä?
BOTHWELL. Ensin palvelin teitä kunnian, sitten vallan tähden, mutta nyt pyydän enempää!
KUNINGATAR. Lähtekää.
BOTHWELL. Niin, teidän tähtenne olen kahdesti ollut maanpakolaisuudessa; menen nyt kolmannen kerran!
KUNINGATAR. Bothwell, minä olen hetken lapsi; minä unohdan että elän pelkkien vihollisten parissa; jos te lähdette, niin minä olen hukassa!
BOTHWELL. Mutta jos minä jään, niin sysäätte minut pian luotanne!
KUNINGATAR. Minä — teitäkö?
BOTHWELL. Antakaa minulle siis se varmuus, joka sitoo teidät, huolimatta kaikista teidän hetkistänne!
KUNINGATAR. Te tarkoitatte —?
BOTHWELL (menee pöydän luo, panee paperin pöydälle, levittää sen ja astuu takaisin).
KUNINGATAR (lähestyy ja lukee). Tietysti — aviokontrahti: — ei koskaan!
BOTHWELL (on vaiti).
KUNINGATAR. Minäkö menisin teille vaimoksi, eräälle aatelismiehistäni, Bothwell'in jarlille — ha, ha, ha! — En, en nauranutkaan! (pitempi vaitiolo). Teidän hengessänne ja tahdossanne on jotain suurenmoista, joka välistä minua viehättää, mutta välistä taas, — niin nyt, tuommoisena, kuin tuossa seisotte — minä pelkään teitä, pelkään teitä enemmän kuin kaikkia lordeja yhdessä!
BOTHWELL. Teillä on siis syytä siihen.
KUNINGATAR. Ei, ennemmin ulos noiden toisten luo ja kohtaloni Jumalan huomaan!
BOTHWELL. Silloin on se varma.
KUNINGATAR. Olkoon varma, sillä, ennenkuin vielä kerran luovun vapaudestani, heitän henkeni!
BOTHWELL. Minkä vapauden Darnley teiltä ryösti?
KUNINGATAR. Rauha olkoon hänen kanssansa! Mutta vaikka saisin kymmenen kuningaskuntaa, en menisi toistamiseen hänelle puolisoksi.
Ja lisäksi nyt täällä, tämmöisessä tilassa ja teidän kanssanne! — Mitä Skotlanti, mitä Europa sanoisi jos te veisitte minut tänne vankinanne ja sitten täältä ulos vaimonanne? Eikö sanottaisi että kaikki oli edeltäpäin sovittu ja häpeällistä peliä kaikki tyyni?
BOTHWELL. Mahdollista, mutta yhdentekevää.
KUNINGATAR. Vai yhdentekevää! Onko kunniani teille yhdentekevä?
BOTHWELL. Ei; sillä mitä sanotaan jos te astutte ulos täältä olematta minun vaimoni?
KUNINGATAR. Taivaan pyhät! Onko se totta? Tiedättekö, mylord, teidän käytöksenne on inhoittava, — kun kätenne tarttui ratsuni ohjaksiin, tahrasitte te kunniaani!
BOTHWELL. Minä saatoin teidän tekemään päätöstä, ei muuta mitään.
KUNINGATAR. Ei muuta mitään! Vapauteni, kunniani, ei muuta mitään! — — — Mutta tämä käy kauheaksi, kylmä hiki nousee ja minä vapisen kuin kuolon kynsissä, sillä minulla ei ole valitsemisen varaa!
BOTHWELL. Ei ole.
KUNINGATAR. Ei ole… Jesus Maria, kuinka tämä on tapahtunut? — ei valitsemisen varaa häpeän ja hänen välillä! — ei valitsemisen varaa — oi, laupias Jumala, katso, kuinka kylmänä ja pahana hän seisoo odottamassa!… Eikä valitsemisen varaa — on! (hänelle). Tästä luolasta, johon olette minut kulettaneet, en minä mene kukistettuna enkä häväistynä; minä en mene tästä ollenkaan enää; minulla on rohkeutta, jota ette ole lukuun ottaneet: minä rohkenen kuolla; siellä ylhäällä on satamani, — mutta sieltä on myöskin, kuolevan viimeisenä rukouksena, kunniani palaava kansani luo ja kohtaava sitä teillä, kodissa ja kirkoissa, kunnes se nousee kostamaan!
BOTHWELL. Mikä silloin poikanne kohtaloksi?
KUNINGATAR (pysähtyy). Poikani! (pari askelta). Poikani! (lankee polvilleen). Isäsi antoi minulle vaan tuskaa ja kyyneleitä, pitääkö sinun nyt jatkaa? Sainko sinut kahleeksi ja kuritukseksi tänä päivänä? Oletko punottu elämääni kuin rakkaus syntiin?
BOTHWELL. Jos te hänen tähtensä uhraatte vapautenne, ei teidän pitäisi sitä valittaa.
KUNINGATAR. Oi, hän on ainoa, jota rakastan maailmassa, hän ei voi mua saattaa perikatoon.
BOTHWELL. Mutta te hänet.
KUNINGATAR. Minäkö hänet? (kauhistuu, nousee). Minäkö saattaa hänet perikatoon? Minäkö surmata mitä rakastan? Oi, Herra Jumala, varjele järkeäni, minä tunnen ett'ei mulla enää ole voimia, — nämä alituiset runnellukset…
BOTHWELL. Koko elin-aikananne ette ole tahtoneet itseänne uhrata minkään ihmisen, ettekä minkään asian hyväksi. — Nyt teidän täytyy sitä koettaa!
KUNINGATAR. Oi, se on katkerata! Minulla oli lapsena niin paljon toiveita ja jokaisen pettymyksen perästä ovat ne uudestaan heränneet. Ei, — ei! tämä on elävää kuolemata! — Ennemmin luovun kaikesta vallastani, otan poikani ja menen täältä köyhänä!
BOTHWELL. Se olisi ryöstää häneltä valta-istuimensa, eikä kelläkään maailmassa ole oikeutta siihen.
KUNINGATAR. Jesus Maria, se on tosi, sitä en saa! Vaan tätä en myöskään! Oi, miksi tulin tähän maahan, jossa kaikki minun hylkäävät!
(Hän istuu pöydän ääreen ja itkee).
BOTHWELL. Te olette aina paenneet velvollisuuksianne kun ne ovat ikäviksi käyneet. Mutta jonakin päivänä elämässämme ne palajavat yhdistetyin voimin; tämä päivä on nyt tullut. Sysätkää ne nyt pois, sortakaa tulevaisuutenne ja poikanne tulevaisuus, heittäkää maanne veljes-sodan verivirtaan, — taikka kirjoittakaa alle! Ei ole muuta pelastusta maan päällä! Aatelisto on liitossa minun kanssani, minä sitä hallitsen ja minussa on tahto!
KUNINGATAR. Oi, Bothwell, lupaatteko suojella meitä, lupaatteko taata meille lordien uskollisuutta?
BOTHWELL. Se on minulla!
KUNINGATAR. Lupaatteko suojella poikani nuorta henkeä ja hänen perintö-oikeuttansa.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Lupaatteko ett'ette koskaan kiellä minulta hänen seuraansa?
(Hän itkee).
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Lupaatteko olla hyvä minua kohtaan, — minä olen kärsinyt niin paljon, eikä minulla nyt ole mitään iloa enää.
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR (tarttuen kynään). Poikani tähden, — kunniani — ja maani tähden, luopuen kaikesta, jota olen toivonut … kaikista tulevaisuuden toiveista … mielen tuhansista kauniista kuvituksista … nuoruudestani … en, en voi!
(Kätkee kasvonsa käsivarsia vasten ja nyyhkyttää).
BOTHWELL. Mikä on välttämätöintä, ei saa olla mahdotointa.
KUNINGATAR. Lupaatteko että saan lähettää poikani pois turvalliseen paikkaan — lupaatteko että silloin usein saan käydä hänen luonansa?
BOTHWELL. Minä lupaan sen.
KUNINGATAR. Oi, luvatkaa olla hyvä minua kohtaan!
BOTHWELL. Sen olen luvannut!
KUNINGATAR. Jos olisin niin voimakas, kuin Rizzion murhan aikana, ei se kuitenkaan tapahtuisi! — — Oi, sukuni, mitä se on sanova, Guisien jalo ruhtinas-aateli ja kaikki ystäväni Franskassa? — — Oi, jos ensin saisin puhua heidän kanssa!… Mylord, te annatte miettimis-aikaa, — armoa!
BOTHWELL. Minä en pakoita. Itse olette sanoneet että teitä pakoittavat poikanne, kunnianne ja maanne. Jos nämä antavat miettimis-aikaa, niin teillä sitä on!
KUNINGATAR. Oi, minä värisen tuskasta! … minusta on kuin kirjoittaisin oman kuolon-tuomioni alle!
BOTHWELL. Mikä vaikealta tuntuu, on pian tehtävä.
KUNINGATAR. Oi, Maria, joka taivaassa puolestani rukoilet, sinä näet miksi sen teen!
(Hän kirjoittaa, hyrskähtää itkuun ja heittäytyy taaksepäin
istuimelle).
BOTHWELL (menee myöskin pöydän luo, kirjoittaa, panee paperin kokoon ja ottaa sen. Sen jälkeen notkistaa hän polvea kuningattarelle, tarttuu hänen käteensä, suutele sitä ja katselee häntä). Älä enää itke, Maria! — Kyyneleet, joita vuodatat minun tähteni, eivät hyvää tee.
KUNINGATAR. Itseni tähden niitä vuodatan, — enkä voi sitä estää, minun täytyy itkeä!
BOTHWELL. Nämä kyynelet muuttuvat jääksi mun sydämmessä.
KUNINGATAR. Antakaa mun itkeä, — itkeä! Se on ensimäinen rukoukseni teille aviomiehenäni.
(Itkee katkerasti).
BOTHWELL. Minä en tahdo sitä kieltää teiltä; — (hiljemmin) mutta te kadutte sitä.
KUNINGATAR (havaitsee Skotlannin lipun, joka riippuu hänen yli). Oi,
Skotlannin lippu, kuinka huonosti olet mua suojellut.
BOTHWELL. Älkää sanoko niin: minä olen oleva teille tuo juokseva jalopeura.
KUNINGATAR. Oi, se on iskenyt kyntensä sydämmeeni.
BOTHWELL. Maria!