NELJÄS KOHTAUS.
LETHINGTON. MURRAY.
MURRAY. Se oli lyhyt keskustelu.
LETHINGTON. Mutta se on perille saattanut.
MURRAY. Hänen kunnianhimonsa —?
LETHINGTON. Siinä on räjäysvoima suurempi kuin ruudissa. Darnley räjähtää ilmaan tänä yönä.
MURRAY. Todellakin? — Mutta Bothwell'in käy niinkuin ruudin: hän menee itsekin ilmaan!
LETHINGTON. En muista koskaan nähneeni teidän jaloisuuttanne niin iloisena.
MURRAY (kohta totisena.) Täytyikö teidän luvata hänelle apuanne?
LETHINGTON. Kirjallinen vakuutus ja sineetillä vahvistettu.
MURRAY. Se oli vaarallista.
LETHINGTON. Ehkä te olette niin hyvä ja kirjoitatte sen.
MURRAY. Te teette sen paljon paremmin.
LETHINGTON. Mutta te kenties teette hyvin ja puhuttelette lordeja; te osaatte paraiten heitä ko'ota!
MURRAY. Teillä on liian halpa luulo itsestänne, hyvä jarli! — Paitsi sitä eräät asiat tällä hetkellä estävät minua sitä tekemästä.
LETHINGTON. Ehkä minäkin saisin tietää mitkä ne ovat.
MURRAY. Sangen mieluista olisi ilmoittaa ne teille soveliaammalla ajalla ja paikalla.
LETHINGTON. Tunsin kerran erään miehen, joka oli kaikkea puoleksi; hän oli puoleksi kuninkaallista ja puoleksi avio-sukua; hän oli myöskin puoleksi protestantti, puoleksi oli hän kansan mies, puoleksi kuningas-vallan. Sisartansa kohtaan oli hän veli-puoli ja varjeli häntä aina kun ei hän voinut häntä vahingoittaa. Se mies sai aina puolet ystävät, sillä hän uskoi itseänsä heille vaan puoleksi. Mutta sen miehen ei käynyt hyvin.
MURRAY. Minäkin sen miehen tunnen — mutta tunnen sitä paremmin. Hän sai vaan puolet oikeudet maailmassa ja sai sentähden olla hyvin varovainen, ett'ei hän saisi myötätuntoisuuttakin vaan puoleksi. Hän ei ole puoleksi protestantti, eikä puoleksi kansan mies. Mutta järkevä valtioviisaus käyttää semmoisia, vaan ei itse ole niiden käytettävänä. Hänen tarkoituksensa ovat aina täydet, mutta aika ja asianhaarat eivät ole täysiä. Te ette tunne sitä, jota hänen täytyy palvella; — te ette tunne kuningatarta! Ei häntä johdata tarkoitukset eikä henkilöt; sillä hän ei mihinkään kiinny. Hän ottaa työmme, rakkautemme, alttiiksi-antamuksemme kuolemaan asti, — seuraavana päivänä seisoo hän vapaana! Siteensä hän katkaisee; mikä voi siteeksi tulla, sitä hän välttää. Kultaa ja omaisuutta hän jakelee, ei kiitollisuudesta, sillä sitä hän ei voi tuntea; vaan maksuksi, ett'ei hän olisi kenenkään vallassa, eikä kiitollisuuden velassa kenellekään. Toiselta puolen kutsuu hän mielellään kotia ankarimman vihollisensa ja tekee työtä hänen kanssansa, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Katsokaa nyt Morton'ia! Mutta asia on se, että hän ei rakasta eikä vihaa kuin hetkeksi vaan. Kun semmoinen olento hallitsee, on tila kärsimätöin; juonet ja henkilöt vaihtelevat; ei koskaan tiedetä mitä seuraava päivä tuopi. Koko maa on leirinä, jossa jokainen makaa miekka vieressänsä, odottaen hätä-laukausta. — Me voimme poistaa Rizzion, Darnley'n, Bothwell'in, — vaan niin kauan kuin —
(Katsoo ympärilleen).
LETHINGTON. — kuin häntä ei poisteta?
MURRAY (kohottaa olkapäitään). Poisteta?
LETHINGTON. Poistetaan — vielä kerran.
MURRAY. Ei kosketa häneen!
LETHINGTON. Minä tarkoitan: tehdään mahdottomaksi…
MURRAY. Kun vaan menee, vaimoksi Bothwell'ille —
LETHINGTON. Sitä ei hän koskaan tee!
MURRAY. Bothwell ei päästä saalistansa, — ja teidän täytyy auttaa häntä.
LETHINGTON. Suuri osa aatelistosta ei myöskään niin pitkälle mene. Se ei ymmärrä miksi.
MURRAY. Se on pakoitettava taikka houkuteltava, — Skotlannin aatelisto! —
LETHINGTON. Ja jos kuningatar sen tekee?
MURRAY. Joka on naitu miehensä murhaajalle, ei voi hallita! —
LETHINGTON. Mutta te voitte hallita — hänen poikansa nimessä?
MURRAY. Ja sentähden minun nyt täytyy pysyä erilläni!
LETHINGTON. Niin.
MURRAY. Te näette että minä en usko itseäni vaan puoleksi teille.
LETHINGTON. Näen.
MURRAY. Te käsitätte myös kuinka tärkeätä on, että minä kohta matkustan pois. — Mikä on uskottu teidän älynne toimeksi, se ei tarvitsekaan minun apuani. Olen muistava teitä kunniapäivänäni!
LETHINGTON. Minä ymmärrän.
MURRAY. Jääkää hyvin!
(Menee).