SEITSEMÄSTOISTA KOHTAUS.
Entiset. DARNLEY.
KUNINGATAR (kääntyy, havaitsee Darnley'n ovessa, rientää häntä vastaan ja tuo hänet esille). Tahdotko minua vapauttaa?
DARNLEY (kauhistuneena, irtauntuu). Teitä vapauttaa!
KUNINGATAR (nostaa ylös kirjeen). Bothwell'illa on kolmen päivän perästä kolme tuhatta miestä, — pako ja häpeä odottaa kaikkia kapinoitsijoita! — Millä puolella tahdot olla?
DARNLEY. Onko Bothwell päässyt pakoon!
MURRAY (erikseen). Jesus, onko hän päässyt pakoon!
KUNINGATAR (Darnley'lle). Nyt voitte pitää minua kiinni ja viedä minut pakoon mukaanne; mutta sen kautta ei kukaan voita muuta, kuin koko Skotlannin vihaa ja koko maailman kirousta! Ja sinä Henrik: sinä et saa enemmän rakkautta kuin rautakanki ikkunani ulkopuolella!
DARNLEY (kauhistuneena). Kuka on päästänyt Bothwell'in pakoon?
KUNINGATAR. Niin, nyt katumus tulee, Henrik! Mutta jos sallit vartijain lähteä pois, jos tahdot salaa, nopeasti viedä minut Bothwell'in leiriin, niin luulen minä että me vielä tänä yönä paetessa voimme nähdä anteeksi antamisen aamuruskoa!
DARNLEY. Oi, Maria!
KUNINGATAR. Niin totta kuin taivas sinun ylläsi nyt on täynnä koston kirkkaita salamoita, saat kuulla jyrinän jonakin yönä, jolloin sinä syöstään alas omantunnon vaivojen helvettiin, — taikka sinä nostat minut syliisi ja ratsastat hiljaa täältä pois, — tuonne Dunbar'in vankkaan linnaan. — — Valitse nyt nopeasti, Henrik!
DARNLEY. Oi, Maria!… Niille miehille, jotka ovat liittolaiseni, olen vannonut ett'en heitä uhraa!
KUNINGATAR. Etkö saisi petturia pettää? — Mutta minua, jota rakastat, minua voisit pettää! — Kuule minua nyt: Teidän asianne on hukassa; tahdotko ennemmin tulla tuomituksi majesteetti-rikoksesta heidän kanssansa, no hyvä, se on minulle suorin tie leskeyteen!
DARNLEY. Oi, Maria, sinun tähtesi jätin minä isänmaani, sinun tähtesi uskontoni, sinun tähtesi olen tullut murhaajaksi; pitääkö tämän mielettömän rakkauden nyt tehdä minut petturiksi myöskin? Ei, en tahdo sitä!
KUNINGATAR. Minä tunnen että täällä on useampia, jotka sieluansa vahingoittavat tänä yönä, — mutta nouskaamme siitä! — Henrik, pakene minun kanssani, ja mitä sinä voit sen kautta voittaa, sen tietää ainoastaan tuleva kevät vanhojen puiden suojassa Dunbar'in linnassa! (Darnley virkistyy). — — — Mutta luvata en voi mitään, — en mitään; — — en tahdo sinua pettää —: tässä asuu tuska, joka ensin on sinun poistettava!
DARNLEY. Murray, — onko asiamme hukassa?
MURRAY. Jos kaikki oli ai'ottu äkilliseksi rynnäköksi, niin se todellakin on hukassa.
KUNINGATAR (Murray'lle). Sinä —, James, sinä tulit kotia ottamaan haltuusi hallituksen Darnley'n nimessä; — mutta nyt hän ei enää anna tätä nimeä…
(Aikaa vastaukseen jätetään Darnley'lle, mutta kun hän on vaiti sanoo)
MURRAY. Minä huomaan sen!
KUNINGATAR. Mutta tahdotko hallita minun nimessäni?
MURRAY (oltuansa hetken vaiti). Sinunko nimessä? — muutamilla ehdoilla. — Tahdon!
KUNINGATAR. Anna Bothwell'ille ja minulle liittolaiset, ja minä annan sinulle maan hallittavaksi.
(Äänettömyys).
MURRAY. Uskonnon asiat?
KUNINGATAR. Jäävät siksensä niin kauan. — Voithan sinä erota kun minä jälleen niihin rupean.
MURRAY. Minä tahtoisin mielellään olla maani hyödyksi. — Minä mietin esitystänne!
KUNINGATAR (äkisti). Vaan sinä et varoita liittolaisia?
MURRAY. Teidän oma pakonne heitä kyllä varoittaa.
KUNINGATAR. Mutta sinä et auta heitä?
MURRAY. Heidän asiansa on hukassa.
KUNINGATAR. Sinä jätät ne oman onnensa nojaan.
MURRAY. Samoin kuin he minut, tänään vuosi sitten.
KUNINGATAR. He ovat tuomitut! — Nyt Henrik Darnley — —!
DARNLEY. Minäkin olen tuomittu!
KUNINGATAR. Henrik, minä uskon, että mitä minua vastaan olet rikkonut, sen olet rikkonut lemmestä; mutta samassa lemmessä olkoon nyt myöskin lääkityksen voima. Henrik, Dunbar'in linnassa, itseksemme, meillä on paljon sanomista toisillemme. — Kolme kuukautta minun nyt täytyy levätä. Henrik, etkö halua saada olla yksinäsi minun kanssa kolme kuukautta?
DARNLEY. Josko minä haluan — —?
KUNINGATAR. Me emme koskaan ole olleet yksinämme.
DARNLEY. Emme sitten kun naimiseen menimme.
KUNINGATAR. Se oli aviomme onnettomuus.
DARNLEY. Niin se oli.
KUNINGATAR. Jos ero on niin paljon hämmennystä aikaan-saanut, niin kiiruhtakaamme yhtymään.
DARNLEY. Ah, se on turhaa!
KUNINGATAR. Ei, — vie minut pois täältä Dunbar'in vankkaan linnaan!
DARNLEY. Jotka seuraavat meitä, ne ryöstävät sinut pian minulta pois.
KUNINGATAR. Ei kukaan meitä seuraa.
DARNLEY. Eikö kukaan paitsi minua?
KUNINGATAR. Ei kukaan!
DARNLEY. Onko se täyttä totta?
KUNINGATAR. Minä olen sen sanonut.
DARNLEY. Sinun sanasi sytyttävät tulisoittoja tuhansittain molemmin puolin tietä, joka Dunbar'iin vie!
KUNINGATAR. Mutta sinun täytyy myös olla minulle turvana ja suojana,
Henrik!
DARNLEY. Niinkuin satujen ruhtinatar loihtu-linnassa! — Ei kukaan paitsi minua, — ja kolme kuukautta, — lupaa se mulle!
KUNINGATAR. Kolme kuukautta — ja nyt tulee kevät!
DARNLEY. Maria, voimmeko olla yhdessä kolme kuukautta? —
KUNINGATAR. Niin voimme olla yhdessä kautta koko elämän! — Mutta silloin sinusta täytyy tulla toinen mies.
DARNLEY. Ennenkuin toivosi lausutkaan, ennenkuin katseesi sanoiksi muuttuu, ennenkuin ajatus katseessa ilmestyy, on se tapahtuva! Ihaninta mitä ajatella voin on alttiiksi-antava elämä! Vaan ethän ole sitä tähän asti sallinut. Niin, viimein luulin että tahdoit aivan päinvastoin, — sentähden tuli tämä yö…
KUNINGATAR (katkaisee hänen puheensa). … josta tahdomme paeta niin nopeasti, ett'ei puheemmekaan saa viipyä siinä! Darnley! Murray! (hän käy heidän väliinsä ja tarttuu heidän käsiinsä). Me saamme kaikki kolme unohtaa ja anteeksi antaa! Me olemme kaikki kolme oppineet ja kärsineet — — — Nyt, James, veljeni, sinä lupaat olla rauhallinen ja ääneti.
MURRAY. Rauhallinen ja ääneti!…
KUNINGATAR. Ja sinä minun — sinä, Henrik, lähetät vartijat pois, sinä ratsastat minun kanssani — yksin Dunbar'in vahvaan linnaan? —
DARNLEY. Mitä vaan tahdot.
KUNINGATAR. Henrik, liittolaiset pois ja kaksi satuloittua hevosta! — —
DARNLEY. Minä riennän!… Mutta … jos minä hyvänä enteenä, lahjana edeltäpäin…
KUNINGATAR. Mitä tarkoitat?
DARNLEY. Saanenko silmäyksen ja suudelman?…
KUNINGATAR. Ei suudelmaa … minä muistan viimeisen…
DARNLEY. Mutta silmäyksen, oi, minä sain sen… Se loistaa ylläni kuin aamutähti! Hyvää huomenta, äsken voitettu morsiameni! —
(Juoksee, Murray seuraa).
KUNINGATAR. Minä olen niin väsynyt, niin runneltu… Mutta yhtä kaikki: nyt minä olen taas Skotlannin kuningatar, Jumalan armo on valtio-istuimeni ja laki miekkani! — —
Esirippu lankee.