TOINEN KOHTAUS.
BOTHWELL, sitten LETHINGTON.
BOTHWELL (herää niinkuin hourauksista). Nyt Henrik Darnleyn täytyy kuolla! (Kun hän kääntyy, Lethington samassa astuu esiin erään puun takaa). Te täällä?
LETHINGTON. Niin.
BOTHWELL (innoissaan). Te nä'itte kuningattaren? — — Nä'itte hänen täällä? — — Näitte mitä tapahtui?
LETHINGTON.
Näin.
BOTHWELL. Paljastakaa siis miekkanne, jarli Lethington!
(Vetää itse miekkansa).
LETHINGTON (tekee samoin). Niin, nyt vedän miekkani Henrik Darnleytä,
Skotlannin kuningasta vastaan; sillä nyt hän on tielläni!
BOTHWELL. Henrik Darnley!
LETHINGTON. Nyt reippaasti toimeen ja takomaan niinkauan kuin rauta on kuumaa, — tynnyri ruutia hänen kamarinsa alle tänä yönä, eikä huomenna ole koko Skotlannissa lastakaan, joka kyselee häntä.
BOTHWELL. Kuolema ja kadotus, Lethington, te tahdotte minua pettää!
(Tahtoo karata hänen päällensä).
LETHINGTON (estää häntä). Ihminen, käyttäkää järkeänne! Tämä on juuri mitä jok'ainoa Skotlannin aatelismies salaisesti toivoo ja josta etevimmät ovat keskustelleet tänä päivänä, kun teitä on yhdessä nähty.
BOTHWELL. Minä olen vielä päihtynyt suudelmasta, jonka hän antoi, — eikö tässä vaan ole paulaa viritetty?
LETHINGTON. Kalvakoon minua hitaisesti myrkky —, jos ei sata maan etevimpiä aatelismiehiä teitä puolustaisi tuomarin edessä ja kahdenmiekkailussa, missä vaan teitä syytettäisiin tästä.
BOTHWELL. Ha, ha, ho, ho! (hyppää niin että kannukset kilisevät).
Darnley ei elä kuin yhden yön enää!
LETHINGTON. Ei kokonaista yötäkään! Älkää antako Skotlannin Marialle koko yön miettimis-aikaa!
BOTHWELL. Lethington, luuletteko että on voimia meidän yllämme?
LETHINGTON. En juuri havaitse mitään senkaltaista.
BOTHWELL. Mutta allamme? —
LETHINGTON. — ovat matoset.
BOTHWELL. Mutta meissä on voimia, — ijankaikkisia tai ajallisia, mistä tai mitä varten, — vaan siitä hetkestä asti kun tahtoni juurtui tapausten pyörteesen, olen nähnyt sen kasvavan niiden yli veripunaisella rungolla ja vahvoilla oksilla. Se norjalainen viikingi-suku, joka astui maalle täällä ja jotka ovat meidän esi-isämme, oli myös semmoinen tahdon-puu. Sen juuri iski kiinni kallioon ja sen varjossa kansa nyt asuu. He luottivat omaan tahtoonsa, mutta luottivat niin, että se kävi kaikkivaltiaaksi. — Myrskyssä purjehdin kerran Orkney-saarten suojaan, meri meitä heitteli, pilvet uiskentelivat avaruudessa, kuin märät purjeen-repaleet, aallot ulvoivat ja syöksivät paljasta rannikkoa vastaan; silloin tunsin että sukuni oli läsnä, aattelin että minun pitäisi iskeä kiinni niinkuin he ja taivuttaa heikompia tahtoja minun tahtoni mukaan. Sitä minä nyt koetan. Tällä tahdollani minä voitin kuningattaren viholliset, sen olen antanut hänelle itsellekin loihtu-juomana, joka hänen on hurmannut, — hän pakenee tätä tahtoa, mutta kaatuu ja rukoilee! Lethington, ruvetkaa sen liittolaiseksi; älkää koettako voimianne sitä vastaan! Kaikki, mitä pyydätte, sen saatte kunniapäivänäni, sillä me kuulumme samaan puolueesen. Se ei ole Knox'in eikä kuningattaren, ei protestanttien eikä katolilaisten puolue, me kuulumme rohkeuden vapaasen veljeskuntaan, kunnianhimon ritaristoon. — Jääkää hyvästi! Kun me jälleen yhdymme, on yksi ainoa Skotlannissa meitä korkeampi, ja tämä ainoa on mun!
(Menee).