"LENTÄVÄ HOLLANTILAINEN".
("Der fliegende Holländer")
"Lentävä hollantilainen" on rakkauden runoelma. Sen pohjana on ihmisen ikivanha kaipuu päästä rauhaan ja lepoon elämän myrskyistä. "Lentävä hollantilainen" on taruolento, joka taika-aluksessaan kiitää yli merten, voimatta koskaan päästä tyyneen satamaan. Aluksen kapteeni oli kerran pitkänäperjantaina lähtenyt matkalle vannoen kaikkien paholaisten nimessä purjehtivansa myrskyisen nokan ympäri. Sallimus on häntä rangaissut niin, ettei hän voi lakata purjehtimasta ennenkuin naisen rakkaus hänet kirouksesta vapauttaa.
Näin oli Heinrich Heine esittänyt vanhan tarun "hollantilaisesta". Sen loppuosa kiinnitti Wagnerin mieltä, sillä siinä ilmeni vapautuksen ja myötätunnon käsite erittäin runollisessa ja vaikuttavassa muodossa. Aihe oli kyllä yksinkertainen, mutta juuri sen takia se tyydytti Wagnerin vaatimuksia, sillä hän oli kertakaikkiaan itsekseen vannonut olevansa seuraamatta yleistä makusuuntaa, joka vaati oopperalta pelkkää ulkonaista loistoa ja komeutta Meyerbeerin tyyliin.
Heinen kanssa Pariisissa sovittuaan asiasta ryhtyi Wagner muovailemaan oopperan tekstiä. Hän tahtoi itse laatia libreton: sekä "sanojen että sävelten tuli yhtaikaa tunkeilla ja soida mielessä", — niin hän sanoi — vain silloin saattoi toivoa yhtenäisen ja eheän kokonaisuuden syntymistä.
Toukokuussa 1840 oli oopperan luonnos pääpiirteissään valmis, ja kymmenessä päivässä valmistui lopullinen libretto. Oopperan toiminta- ja tapahtumapaikaksi oli ensin aiottu valita Skotlannin rannikko, mutta Wagner siirsi sen sitten Norjan rannikolle — merimatkan ansiotako? Sivumennen mainittakoon tässä yhteydessä, että Wagner myi librettonsa 500 frangista Suuren Oopperan johdolle; oopperan kapellimestari Dietsch sai tehtäväkseen säveltämisen; hän teki työtä käskettyä saavuttamatta oopperallaan kuitenkaan menestystä.
Wagner ei onneksi ollut rahapulassa tullut myyneeksi oikeutta saksankieliseen librettoon — vain ranskankieliseen — ja niin hän ryhtyi tulisella innolla pukemaan librettoaan sävelasuun. Hän "tahtoi koetella, kantavatko nuoret siivet", ja seitsemässä viikossa oli sävellystyö päättynyt. Syyskuun 19 p:nä 1841 piirsi hän viimeisen nuotin, ja nimilehdelle, kuten jo on mainittu, paljonmerkitsevät sanat: "In Nacht und Elend. Per aspera ad astra. Gott gebe es. Richard Wagner". Alkusoitto tuli paperille vasta kaksi kuukautta myöhemmin.
"Lentävän hollantilaisen" osajako on seuraava;
/*
Daland, norjalaisen aluksen kapteeni basso.
Senta, hänen tyttärensä sopraano.
Erich, eräs metsästäjä tenori.
Mary, Sentan ent. imettäjä mezzo-sopraano
Dalandin aluksen perämies tenori
Hollantilainen barytoni.
Merimiehiä ja tyttöjä.
*/
"Lentävä hollantilainen" on balladin pohjalle rakennettu draama. Jo alkusoitto vie meidät keskelle myrskyisänä kuohuvaa merta, jonka aaltojen harjalla silloin tällöin vilahtaa hollantilaisen aavelaiva. Myrsky raivoaa, salamat singahtelevat ja merimiesten huudot kajahtelevat pimeässä yössä. Myrskyn hetkiseksi vaimetessa kuuluu orkesterista puupuhaltimien esittämänä aihe, jonka Senta myöhemmin laulaa, mutta pian vaihtuvat sävelet jälleen molliin. Merimieskuoron mukana tulee sävelmaalaukseen iloisempi sävy, kohta jälleen kadotukseen voimakkaan ja vaikuttavan lunastusaiheen tieltä. Hollantilaisen aluksen merimiesten laulu duurissa päättää alkusoiton.
Väliverho nousee ja edessämme on Norjan rannikon jyrkkä kallioranta. Ankara myrsky raivoaa. Kuohuvien tyrskyjen yli kajahtelevat norjalaisen merenkulkijan Dalandin aluksesta reippaat merimieshuudot. Daland jättää ruorin perämiehelleen. Estääkseen itseään vaipumasta uneen — siinä kuitenkaan aina onnistumatta — virittää tämä viehättävän perämieslaulun. Myrskyn raivo yltyy yhä, aavelaiva veripunaisin purjein ja mustin mastoin ilmestyy näkyviin. "Hollantilaisen" aihe kaikuu pasuunain soittamana ja rummunlyöntien säestyksellä painuu ankkuri kolisten pohjaan.
Hollantilainen astuu maihin ja laulaa valtavan sisäisesti järkyttävän aarian. Täynnä uhmaa ja katkeraa epätoivoa kuvailee levoton merenkulkija hirveätä kohtaloaan, palavalla innolla rukoillen taivaan enkeliä täyttämään hänen toivomuksensa. Hurjan raivon vallassa toivoo hän vain tuomion päivää ja omaa kadotustaan. Kumeana ja synkkänä yhtyy tähän toivomukseen alhaalta laivaväen ruumasta kajahtava kuoro.
Tähän vaikuttavaan, mutta sydäntä ahdistavaan kohtaukseen liittyy sen vastakohtana kaksinpuhelu kalpean, laihan hollantilaisen sekä iloisen, reippaan ja rahanahneen Dalandin välillä. Sovitaan, että Daland loistavia lunnaita vastaan luovuttaa tyttärensä Sentan tuolle vieraalle, tuntemattomalle merenkulkijalle. Tuuli kääntyy, ja molemmat alukset laskevat aaltojen tyyntyessä satamaan.
Perämieslaulu kaikuu kromaattisten juoksutusten katkaisemana kuin rauhallista kotimatkaa ja etelätuulen valitusta kuvaillen; vähitellen erotamme orkesterissa rukin surinan ja niin joudumme esiripun noustessa Dalandin tupaan, jossa tytöt kehräten ja laulellen koettavat saada aikaansa kulumaan. Leikilliset kiusoittelut kohdistuvat Dalandin tyttäreen Sentään, joka paikaltaan hievahtamatta katselee isänsä hänelle hommaamaa hollantilaisen kuvaa. Saadakseen pistopuheet vaikenemaan, virittää Senta balladin, jota voidaan pitää oopperan keskeisimpänä kohtana. Se alkaa hollantilaisen perämieshuudolla, jonka Senta itse laulaa. Sitten kuvailee hän tuon kalpean miehen olemusta ja kärsimyksiä päättäen säkeensä kysymykseen: "Ah milloin, kalpea purjehtija, vapahduksesi löydät?" Tytöt toistavat loppukerron. Kolmannen säkeistön aikana hypähtää Senta äkillisen innostuksen vallassa istuimeltaan ja vastaa tyttöjen tekemään kysymykseen, että hän, Senta, uskollisuutensa avulla on pelastava hollantilaisen.
Näyttämölle astuu Erich, raukea ja saamaton rakastaja, joka kehoittaa Sentaa luopumaan hollantilaista kohtaan tuntemastaan rakkaudesta. Hollantilaisen "aihe" ilmoittaa, että Daland vieraansa kanssa on tulossa. Erich rientää pois, ja Sentan katseet kiinnittyvät jälleen hollantilaisen salaperäisen kiehtovaan kuvaan. Samalla hän itsekseen hyräilee balladin loppusanoja: "Ah, milloin, kalpea merenkulkija, vapahduksesi löydät?' Rukoilkaa taivasta, että nainen uskollisena pysyisi!" Kumeat rummunlyönnit kajahtavat — hollantilainen ilmaantuu oviaukkoon. Hän ja Senta jäävät katse toisiinsa kiintyneinä paikalleen — orkesteri vain kuvailee kaunopuheisesti heidän sillä hetkellä tuntemiaan mielialoja. Intohimoinen kaksinpuhelu alkaa ja lemmenliitto solmitaan. Jaksaako Senta pysyä uskollisena hollantilaiselle antamalleen lupaukselle — siinä kysymys, joka valtaa mielen esiripun laskiessa.
Kolmas näytös alkaa Dalandin merimiesten virittämällä kuorolaululla, johon tytöt yhtyvät. Mutta synkässä hollantilaisen aluksessa on kaikki hiljaista, sen miehistö ei ota osaa lauluun. Vasta kun myrskytuuli kohisee, aloittavat aavelaivan miehet salaperäisen ja kumean laulunsa. Erich saapuu paikalle ja rukoilee kiihkeästi Sentaa luopumaan aikeesta mennä hollantilaisen vaimoksi. Hollantilainen kuulee Erichin muistuttavan Sentalle siitä, että tämä on jo kerran luvannut hänelle, Erichille, uskollisuutta. "Mennyttä! Ah mennyttä! läks’ on mennyt onni!" huudahtaa hollantilainen; laivapillin räikeä ulvaisu käskee miesten olla valmiina lähtöön. Vielä kerran kiittää hollantilainen epätoivoon joutunutta Sentaa tämän antamasta lupauksesta, joka — onneksi Sentalle, sanoo hän — ei vielä ollut ikuinen. Salamannopeasti poistuu hänen aluksensa rannasta ja katoaa. Silloin syöksyy Senta hollantilaisen jäljessä mereen: "Kas tässä olen, uskollisena sinulle kuoloon asti."
Näin on Senta hylännyt maallisen onnen ja pysynyt uskollisena sille lupaukselle, jonka oli hollantilaiselle antanut, siten tuottaen kirouksen painossa vaeltaneelle matkamiehelle tämän kaipaaman levon ja rauhan. Kaukana rannasta kohoavat kohti taivasta kirkastuneina Senta ja hollantilainen, joka kädet Sentan ympärille kiedottuina onnellisena pitelee uskollista morsiantaan.
Näitten viimeisten kohtausten aikana seuraavat eri aiheet toisiaan orkesterissa nopeasti vaihdellen ja sovittavan apoteosin aikana muuttuvat levottomat sävelet juhlallisesti kaikuvaksi lunastusaiheiseksi koraaliksi.
* * * * *
Lukija saattaa kuvitella miten säveltäjä hämmästyi saadessaan vastaukseksi saksalaisilta oopperanäyttämöiltä, joille hän oli lähettänyt tämän germanis-kansallista henkeä uhkuvan teoksensa, ettei oopperaa käynyt esittäminen, koska se ei kykenisi "koskettamaan saksalaisen sydämen syvimpiä kieliä!"
Ensi kerran esitettiin ooppera Dresdenissä tammik. 2 p:nä 1843 neljä viikkoa kestäneitten harjoitusten jälkeen. Sentan osaa esitti Wilhelmina Schröder-Devrient, sen ajan kuuluisimpia laulajattaria Europassa, ja toisetkin osat olivat hyvissä käsissä. Yleisön taholta sai ooppera myrskyisän suosiollisen vastaanoton, mutta arvostelu oli pidättyväinen: se ei osannut oopperasta sanoa oikeastaan mitään. Syyn saattaa hyvin ymmärtää: "Lentävässä hollantilaisessa" oli äkkikuulemalta niin paljon outoa ja hämmästyttävää, että arvostelijat joutuivat ymmälleen. Oliko tämä oopperaa? Eihän tässä ollut mitään ulkonaista loistoa eikä silmänlumetta, säveltäjä kun oli vain antanut ihmisten sisäisille sieluntiloille sävelpuvun, joka sekin oli yksinkertainen ja koruton! "Hollantilainen" oli erään arvostelijan mielestä "ikävystyttävintä", mitä hän koskaan oli nähnyt. — Neljä kertaa esitettiin ooppera Dresdenissä, kadoten sitten 22 vuodeksi ohjelmistosta.
Berlinissä, jossa ooppera monien arvelujen jälkeen esitettiin Wagncrin johdolla tammik. 7 p:nä 1844, kävi samalla tavalla kuin Dresdenissä: yleisö otti teoksen lämpimästi vastaan, mutta arvostelu suomi sekä säveltäjää että oopperaa ankarasti. Neljään kertaan oli täälläkin tyydyttävä — vasta 24 vuoden kuluttua ooppera uudelleen kaivettiin esille, sillä kertaa paremmalla menestyksellä.
Wagnerin mieltä pahoittivat sanomalehdistön ankarat arvostelut ja pikkumaiset hyökkäykset "Lentävää hollantilaista" vastaan. Hän alkoi epäillä kutsumustaan ja väheksyä oopperaansa, pitäen sitä vain epäkypsänä tuotteena. Myöhemmin Bayreuthissa huomattiin, että suuri osa moitteiden aiheesta johtuikin vain huolimattomasta näyttämöllepanosta ja muista ulkonaisesti epäsuotuisista olosuhteista. "Lentävästä hollantilaisesta" on nykyään tullut oopperanäyttämöille n.s. kassakappale — arvostelu tunnustaa sen kaikin puolin arvokkaaksi tekijäksi Wagnerin runsaassa tuotannossa.