ANNA MARÍA.
Pakina
Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.
(Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla).
Anna María, jo hämärät helviä!
Kuules mun kultain — jo päivänmä neän!
Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selviä;
Hoi, Anna María! — Nouseppas joh!
— No, niin nouseppas joh!
Anna María, jo oamu on käissämme,
Mehtämies torvellans tojotteloo;
Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme,
Ylös, mun kultaini! nouseppas joh,
— No, niin nouseppas joh!
Voi Tybalt mun kultain, kuin unta ei suonnut;
Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!
Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonnut,
Niin kuin se salainen suloinen yö,
— Kuin se suloinen yö.
Niin laulatkoon linnut, kuin usmat on pois,
Ja soittakoon sarvet — niin monta kuin ois!
Kuin unein ei haviäis; Jopa tuo jäi!
Ja Tybalt mun kultain, sun unessain näin,
— Sua unessain näin!
G—nd.
Muistutus.
Siitä, että tämä kirja on kirjutettu Savolaisten puheen-murrella, niin se tuntuu monellen ehkä vaikiaksi tätä ymmärtämään; mutta jos tahotten vähänkään vaivata ihtenne, että, lukiissanne tätä, peräänoatteleman tätä puheen-eroitusta, jos tahotten karaista mielenne sanoin että ymmärtämyksiin tarkoittamuksella, niin hoksatten kohta mitä etten luullut ymmärtävänne, ja löyätten ettei eroitus ouk niin suuri, kuin se ensin teillen näyttäiksen.
Tämä Savon-puhe erotaksen muusta Suomen puheesta jo — 1:sinnik, eänestään, joka kuuluu pitemmällen, leviämmällen ja täyemmällen, sekä eännellisissä että eänettömissä puustavissa, — 2:ksi, monen, niin eänettömän kuin eännellisenkin, puustavin pois-heittämisellänsä tahi pois vaihtamisellansa — 3:neksi, monen sanan eri-taivutoksellansa ja eri-taipumisellansa — 4:ksi, löytyy Savon puheessa monta äkkinäistä sanoo, jota muualla ei tunnetak, vaan joita kuitenkin arvataan asian laijasta. Löytyy myös moni sana, joka Savon kielellä merkihtee toista tykkänään, eli jolla tarkoituksensa puolesta on vastaluontoinen (motsatt) merkitys. Niin e.m. mitä Savossa kuhutaan rihmoiksi kuhutaan Turussa ja Hämeessä lankoiksi; ja mitä toas Turussa ja Hämeessä kuhutaan rihmaksi, kuhutaan Savossa nauhaksi, j.n.e. Niin e.m. merkihtee likistellä Savossa, hyväillä, halailla, rakastaa, (kesk. Esip. XI p) mutta Hämeessä, puristaa, kinnittää, supistaa. Jos moni paikka sen tähen kuuluu teillen ouollen, niin elkeä tuosta naurakee ja suutanne irvistellä, sillä merkitykset ovat monellaiset. Samalla tavalla löytyy sanoja muissakin Suomalaisissa puheenmurteissa, joilla on toinen merkitys kuin tavallisesti. Niin e.m. merkihtee laittaa, Turun tienoilla, moittia: ja tapella merk. Porvon ympärillä torua; joka sana toas Kuopiossa mainitaan kantelemiseksi, yksi sana, jolla on toinen merkitys muualla. Niin merkihtee e.m. rieska, Turussa, maitoa; mutta Hämeessä ja Savossa, leipeä (happamatointa ja otraista) sellaista kuin Turussa huhutaan rieväks leiväksi, j.n.e. Näistä erinnäisistä puheen-parsista ei soahak selvee tietoa, ennen kuin Suomenkieli ennättää tulla enemmän korjatuksi ja ylösharjoitetuksi.
Prenumeranter[1]
I FINLAND.
a) Uti Städerne.
Björneborg.
Gyllenbögel, Anders, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr.
Hällfors, Henr. Joh., Kollega. Subskr.
Lindeström, G.M., Studerande. Subskr.
Palander, J.D., Apothekare. Subskr.
Borgå.
Hirn, Joh., Stads-Kapellan.
Homén, G.W. Filosof. Kandidat.
Homén, Joh. Fredr., Gymn. Adjunkt.
Relander, Adolph, Gymnasist. Subskr.
Roschier, Herman, Gymnasist. Subskr.
Schroeder, Aron Joh., Gymnasist. Subskr.
Swahn, G.A., Gymnasist. Subskr.
Wallenius, Henr., Gymnasist. Subskr.
Weckman, Carl Joh., Pastors Adjunkt… 2 Exempl.
Wiren, Adam, Gymnasist. Subskr.
Zitting, Jakob, Gymnasist. Subskr.
Zitting, Joach, Gymnasist.
Ekenäs.
Helsingius, Zachr. Wilh., Kronofogde. Subskr.
Laurell, Edward Joh., vice Pastor och Kapellan. Subskr.
Lindstedt, Erik Joh., Färgare. Subskr.
Silfverberg, Simon, Lo-Garfvare. Subskr.
Fredrikshamn.
Bergenheim, Edvard, Filos. Doktor och Lector.
Gripenberg, Odert, Löjtnant och Inspektor vid K. Finska
Kadett-corpsens Elementar-skola.
von Knorring, Frans, Lektor.
Krogius, Lars, Häradshöfding.
Norström, Gust. Magn., Första Krets-Skollärare.
Pesonius, Olof, Kyrkoherde.
Pfaler, C.G., Filos. Magister.
Schatelowitz, Gustaf, Kaptén, k.
Tamelander, Joh. Aug., Stabs-Kaptén vid K. Finska Kadett-corpsen,
Riddare.
Thesleff, P., Chef för Kejs. Finska Kadett-corpsen, General-Major
och Riddare.
Wegelius, Gust. Ad., Språklärare vid K. Finska Kadett-corpsen.
Wrede, R.F.G., Student.
Gamla Carleby.
Krank. Christ. David, Kofferdi-Skeppare.
Libeck, Gust., Apothekare.
Nordling, Carl Joh., Prost.
Stening, Carl Anton, Tullförvaltare.
Winge, Hans Pehr, Borgmästare, Lagman och Riddare.
Heinola.
Von Goes, Carl, Post-Inspektor och Kolleg. Assessor.
Helsingfors.
Agricola, Georg, vice Häradshöfding.
Alopaeus, Henr. Gabr. Revisor.
Clayhills, N.J., Kolleg. Assessor och Riddare.
Edelheim, Fredr. Wilh., Stads-Råd, Lagman och Riddare.
Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.
Falck, And. Henr., Verkl. Stats-Råd, Lagman och Riddare,
Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.
Gyldenstolpe, Carl E., Geheime-Råd och Riddare,
vice Ordförande vid Kejs. Senaten för Finland.
von Haartman, Lars Gabr., Verkel. Stads-Råd och Ridd.
Hiising, Carl Gerh., Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs.
Senaten för Finland.
Hisinger, Jak. Wilh., Verkel. Stats-Råd, Lagm. och Ridd.,
Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.
Ladau, Gust., Verkel. Stads-Råd, Post-Direktör och Ridd.
Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.
Melartin, Er. Gabr., Theol. Doktor, Professor och Ridd.
Merlin, Carl, Collegii-Råd och Riddare.
Molander, A.J., Öfver-Direktör och Riddare
Munck, A.F., vice Häradshöfding.
Orraeus, And. Wilh., Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs.
Senaten för Finland, k.
Orraeus, A. Dorothea, (född Wigelstjerna) Lagmanska, k.
Peron, Filos. Mag. och Banko-Kassör.
Pihlflyckt, F., Syssloman.
Richter, Carl Fr., Hof-Rätts-Råd och Ridd., Ledamot af
Kejs. Senaten för Finland.
Saelan, And., Skollärare.
Stichaeus, Joh. Fredr., Stads-Råd, Referend. Sekreterare och Ridd.,
Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.
Tamelander, Carl G., Öfverste Löjtnant.
Tawast, Joh. Wilh., Hof-Råd.
Tawast, Raphael, Plats-Major i Helsingfors.
Törnqvist, P. Referend. Sekret. och Riddare.
Walheim, Joh., Referend. Sekret., Häradshöfding och Ridd.,
Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.
Wetterhoff, Georg Ad, vice Häradshöfding.
Keksholm.
Calonius, S.C., Häradshöfding.
Godenhjelm, Bernd A., vice Häradshöfding.
Löfberg, W. Krets-Skollärare.
Meron, Simon, Borgmästare.
Siponius, Joh., Kronofogde och Guvernam. Sekretare.
Zitting, Joh. Magnus, Förste Krets-Skollärare.
Kuopio.
Alopaeus, Magn. Gabr., Rysk Språk-lärare. Aminoff, Carl Henr., Kommissions-Landtmätare. Bergh, Joh. Fredr., Adjunkt. Engdahl, E. Em., Kammarskrifvare. Gottlund, Mathilda Sophia, Mansell. Gottlund, Ullr. Soph., (född Orraeus) Prostinna. Laurel, Gust. Fredr., Öfver-Masmästare, Filos. Mag. Linqvist, Aron, Scholaris. Lybecker, G., Baron, Löjtnat vid H.K.M. Svit. Pesoinen, Olof, torpare i Haminalax. Salonius, Gust., Borgmästare, k. Sjöblom, Gabr., Handlande. Tuovinen, Pål, Smed och Skattebonde i Maninga. Wahlstén, J.H., Konrektor. Wenell, Aron, Rektor. von Wright, Henr. Magnus, Major. von Wright, Magnus, Studerande. von Wright, Wilhelm, Studerande. von Wright, Wilhelmina, Fröken. von Wright, Fredrika, Fröken. von Wright, Rosalie, Fröken.
Lovisa.
Björkstén, R., Handlande.
Neclair, Gust., Rektor.
Neovius, Fredr., Konrektor.
Sirén, Herman, Kollega.
Wiberg, Pehr, Auditör.
Ny Carleby.
Calamnius, Fredr., Borgmästare.
Castrén, Erik, Kyrkoherde.
Sjöstedt, Fredrik, Kyrkoherde.
Stenbäck, C. Fredr., Kontrakts-Prost.
Topelius, Zachr., Provincial-Läkare och Riddare.
Nyslott.
Antell, Sam. Henr. Studerande.
Fuchs, Anna Sophia, (född von Nandelstadt), Majorska.
Lyra, Fredr., Elementar-lärare.
Masalin, Gustaf, Apotekare.
Masalin, Henrik, Förste Krets-Skollärare.
Tykén, Joh., Förste Krets-Skollärare.
Walldén, Erik, Munsterskrifvare.
Nådendal.
Forselius, Gust., Komminister.
Sordavala.
Boehm, Thom., Handlande. Subskr.
Björk, Jak. Wilh., Adjunkt. Subskr.
Hasselblatt, Br. Wilh., Hof-Rätts-Auskultant. Subskr.
Hasselblatt, L., Häradshöfding. Subskr.
Laurenius, Henrik, Titular-Råd. Subskr.
Löfström, Gust., Kapellan. Subskr.
Merlin, Henr., Fanjunkare. Subskr.
Wikman, Gabr., Sergeant. Subskr.
Tammerfors.
Hellén, Herm., Stadspredikant.
Kiander, Thom. Tim., Filos. Mag. och Pedagog.
Lundahl, Joel, Handlande.
Torneå.
Berger, A., Kommissions-Landtmätare o. Ridd. Subskr.
Castrén, E.C., Nådårs-predikant. Subskr.
Fellman, Jak., Kyrkoherde i Enara och Utsjoki.
Heickell, Carl, Pedagog. Subskr.
Junnelius, Er., Handlande. Subskr.
Matlein, B.J., Länsman i Sodankylä. Subskr.
Uleåborg.
Bergbom, Gust., Handlande.
Bergström, Joh., Handlande.
Carsström, Isak, Konsul och Handlande.
Enbom, J.H., Kamrér och Landt-Räntmästare.
Engman, Gustafva, Mamsell.
Engman, J.J.
Fellman, Joh. Abr., Handlande och Rådman.
Franzén, Joh., Handlande.
Hasselblatt, H.H., Lagman och Borgmästare.
Hedman, Petter, Handlande. Subskr.
Högvall, O., Kofferdi-Skeppare. Subskr.
Imberg, M., Färgare. Subskr.
Levonius, Gustaf, Stads-Fiskal.
Liljeqvist, Kronofogde.
Lithovius, Joh. P., Studerande.
Neuman, Henr., Kofferdi-Skeppare.
Niska, Claes, Handlande.
Niska, Jon. And., Handlande, k.
Niska, John, Handlande.
Nylander, Abr., Handlande.
Nylander, And., Handlande.
Petrelius, J.A., Handlande.
Sundborg, Joh. And., Urmakare.
Toppelius, G., Stads-Fysikus och Professor.
Törnqvist, Lars Henr., Studerande.
Wacklin, Fredr.
Wahlberg, H.E.
Wegelius, Henr., Theol. Dokt. och Fält-Prost.
Wasa.
Aeimelé, Chr., Medisine Doktor.
Aminoff, Henr. Gust., Hof-Rätts-Notarie.
Asp, C.H. Hof-Rätts-Assessor.
Barck, Nils Magn., Hof-R. Not. och vice Häradshöfding.
Boy, C.J., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding.
Ervast, Henrik, vice president och Riddare.
Fagerström, A.E., Hof-Rätts-Assessor.
Forssell, C.H., Hof-Rätts-Assessor.
Gottsman, J.F., vice Advokat-Fiskal.
Hammarin, A.F., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding, k.
Hjelt, E.A., Lands Sekreterade.
Järnefält, Ol. Anders, vice Lands-Kamrér.
Kellander, Ad. Fredr., vice Lands-Sekreterare.
Ladau, O.R., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding.
Långhjelm, Fredr. Gust., vice Lands-Kamrér.
Mellin, C.R., Baron.
Monselius, David, Hof-Rätts-Råd.
Roschier, Er. Gust., Advokat-Fiskal.
Roschier, O.M., Hof-Rätts-Sekretare.
Sadelin, P.U.S., Rektor Scholae.
Stenbäck, Jos., Hof-Rätts-Aktuarie och vice Häradsh.
Sundius, R.W., vice Häradshöfding.
Ticcander, Joh., Extra Hof-Rätts Fiskal.
Wiborg.
Alopaeus, Krono-Länsman.
Europaeus, And. Joh., Öfver-lärare vid Gymnasium.
Gjös, F. Kaptén.
Keldan, Prest.
Lagervall, F., Kaptén.
Wilmanstrand.
Barck, Fredr. Henr., Löjtnant.
Saelan, Dan., Kapellan och vice Pastor i St. Andrae.
Soldan, Carl Gust., Kronofogde.
Stråhlman, Jak. Alex., Kyrkoherde i Vilmanstrand och Lappvesi.
Åbo.
Ahlqvist, C.H., Studerande af Viborgska Nation.
Ahrenberg, Carl Wilh., Stud. af Boreal. Nat.
Akiander, Math., Stud. af Vib. Nation.
Alcenius, J.J., Filos. Mag. och Med. Kand. Subskr.
Alopaeus, M.E. Stud. af Vib. Nat.
Amnorin, O., Häradshöfding.
Appelgren, C., Provisor.
Arvidson, Sten Sture, Filos, Kand.
Aspelund, J.C., Handlande.
Aspelund, O.C., Handlande.
Avellan, Carl A., vice President och Riddare.
Avellan, Carl Fredr., Hof-Rätts-Sekreterade.
Bergbom, Reinh., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Bergroth Joh. Mich., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
Björkbom, A., Häradshöfding.
Bonsdorff, Jak., Theol. Dokt., Professor och Riddare.
Borenius, H.J.
Brander, Ernst Fredr., Hof-Rätts-Råd.
Brunér, J. Lagman och Häradshöfding.
Cajander, N.P., Handlande.
Cajanus, Lars Herm., Studerande.
Carger, A.H.G., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Cavén, Math., Handlande.
Cavonius, G.A., Studerande.
Cederstein, Pehr Isak, Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
Colérus, F.J., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
Ehrström, C.R., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Fahlander, Leonh., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Finckenberg, Berndt Fredr., Hof-Rätts-Råd och Ridd.
Forsander, J.W. Handlande.
Forsell, G.T., Handlande.
Friman, Gust., Viktualiehandlande.
Frosterus, Abr., Stud. af Österb. Nation. Subskr.
Frosterus, Nils, Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Furuhjelm, H.W.W., Studerande.
Gadolin, Gust., Theol. Doktor. Dom-Prost och Riddare.
Geitlin, Gabr., Stud. af Boreal. Nat.
von Gerdten, O.R., Hof-Rätts Auskultant.
Gestrin, Gabr. Kommerse-Råd.
Grotenfelt Adolf, Hof-Rätts-Notarie.
Gyldén, N.A., Stud. af Wib. Nat.
von Hellens, Lars G., Hof-Rätts-Asessor.
Hellman, C. G., Viktualiehandlande.
Heurlin, J. W., Stud. af Vib. Nat.
Holmberg, O., Hof-Rätts-Assessor.
Hornborg, Carl Aug., Stud. af Satakunta Nat.
Hummelin, J.E., Viktualiehandlande.
Hästesko, Gust., Län-Bokhållare.
Julin, E., Apothekare.
Julin, John, Assessor.
Kalm, Math., Med. Doktor och Akad. Adjunkt.
Keckman, Carl Abr., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Keckman, Carl N., Mag. Docens.
Kekoni, L. Abr., Victualiehandlande.
Kingelin, Abr., Handlande.
Landtman, Joh. Ad., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
Lang, Ad. Reinh., Studerande.
Langell, Fredr., Post-Inspektor och Kollegii Assessor.
Leidenius, Gabr. Wilh., Stud. af Boreal. Nat.
Lemberg, G.A., Häradshöfding.
Lindfors, Adolph, Handlande.
Lindh, Dan., Filos. Mag.
Linsén, Sam. Jak., Assessor och Landt-Räntmästare.
Lode, Otto Joh., vice Häradshöfding.
Lohman, Aug., Hof-Rätts-Notarie.
Lundqvist, Carl, Stud. af Boreal. Nat.
Mechelin, Carl Fredr., Stud. af Vib. Nat.
Molander, Torsten, Hof-Rätts-Notarie.
de la Motte, C.R., Häradshöfding.
Mennander, J.H., Stud. af Nyl. Nat.
Munck, B.R., Studerande.
Niska, Erik, Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Nordensvan, Wiktor, Studerande.
Nordström, J.J., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand.
Norring, J.G., Stud. af Vib. Nat.
Ollonqvist, J.M. Handlande.
Paldani, Bernd, vice Häradshöfding.
Paldani, Nils, Hof-Rätts Ext. Not.
Pinello, Nils, Filos. Mag.
Pipping, Fredr. Wilh., Professor, Bibliothekarie o. Ridd.
Pomoell, Gust., Hof-Rätts Assessor.
Randelin, J., Guldarbetare.
Rein, G., Mag. Docens.
Renvall, Gust., Prost. Subskr.
Sacklén, Nils Gust., Hof-Rätts-Assessor.
Sallmén, C.J., Handlande.
Sallmén, E.W., Häradshöfding.
Salovius. And. Joh., Studerande.
Schroderus, G.H., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Schröder, C. Studerande.
Sevon, Chr., vice Lands-Kamrér.
Sillström, And. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.
Sjöman, Sten Edvard, Stud af Boreal. Nat.
Sjöström, Ax. Gabr., Akad. adjunct.
Snellman, And., Handlande.
Stenbäck, C.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Stålström, Ad., Handlande.
Sundberg, Carl Gust., Hof-Rätts Extr. Not.
Sundvall, C.G., Hof-Rätts Kanslist.
Sundvall, Joh. Math., Filos. Adjunkt.
Tamelander, Bror Ad., Hof-Rätts-Fiskal.
Tamelander, Fredr. Reinh., Polis-Mästare.
Tamelander, Wiktor Mauritz, Studerande.
Tengström, Jak. Theol. Doktor, Erke-Biskop och Ridd.
Ticklén, J.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Tihleman, Georg Ad., Hof-Rätts-Notarie.
Trapp, Carl, vice Häradshöfding.
Trapp, Rob., Hof-Rätts Extr. Notarie Subskr.
Walleen, J.G., Garfvare.
Wallenius, Aug. Wilh., Med. Licent.
Wallenius, Iwar Ulr., Akad. Adjunkt.
Wegelius, Henr, Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Widenius, Carl Fredr., Filos. Mag.
Widenius, Henr., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand.
Wikström, Math. Wilh., Stud. af Satak. Nat.
von Willebrand, A.F., President och Riddare.
Winter, J.P., Hof-Rätts-Råd.
Wirzenius, Carl, Borgmästare.
Åkerman, C. & F., Handlande.
Åkerros, Gust., Stud. af Österb. Nat. Subskr.
Öijer, Carl, Extr. Hof-Rätts Notarie. Subskr.
Österman, Matts, Slagtare.
Från Landsorterne.
a) Inom Åbo Stift.
[Minä soan tässä nöyryymmästi kunnioittoo Suomen Peä-Piispoo ja Turun
Papis-Neuoittelemusta, heijän hyvätahostaan lähättämään minun
Ilmoitus-sanat (anmälan) moa-pitäjillen; yksi ystävällisyys, jota
toisessa en tavannut.]
Alftan, Gust., Sergeant.
Alm, Anders, Adjunkt i Messuby S:n och Teisko Kapell.
Bergroth, Carl Henr., Filos. Mag., Kyrkoherde i Ruovesi. 2 Ex.
Castrén, Chr. Joh., Kapellan i Ijo.
Chydenius, Carl Fredr., Sockne Adjunkt.
Elfving, Carl Gust., Kyrkoherde i Lohteå.
Forssman, Carl Henr., Prost i Sjundeå.
Fortell, Frans Isak, Adjunkt i Hyrynsalmi.
Frosterus, Carl Jak., Kyrkoherde i Muhos.
Frosterus, Erik Joh., Kontr. Prost och Ridd., Kyrkoherde i Ilmola.
Frosterus, Erik Joh. Abr:n, Kyrkoherde på Carlön.
Granfelt. C.G., Kaptén i Birkala.
Grönfors, Garfvare i Kangasala.
Hanelles, Sal., Filos. Kand. och Jordbrukare.
Helenius, Carl, Kyrkoherde i Pöyttis.
Hipping, And. Joh., Kyrkoherde i Vihtis.
Hirn, Gabr., Filos. Mag., Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kimitto.
Hårdh, Carl Henr., Kommissions-Landtm. i Uleåborgs Län.
Jansson, Joh., Kapellan i Kalajoki S:n och Haapajärvi Kapell.
Ignatius, Carl Andr., Fil. Mag. Kyrkoh. i Halikko.
Ignatius, Bengt Jak., Theol. Dokt., Kontr. Prost o. Ridd.
Johansson, Thore Matts, Kyrkovärd i Rusko.
Juntunen, Isak, Bonde från Kianno by af Suomussalmi Kapell och
Hyrynsalmi Socken.
Konsin, Henr., vice Pastor och Kapellan i Längelmäki.
Kumlin, M. Sockne Adjunk.
Liljenstrand, Abr., Filos. Mag., vice Kontr.-Prost och
Kyrkoherde i Kangasala.
Lybecker, Gust., Friherre, i Virmo S:n o. Mietois Kap.
Meurman, C.O. Kaptén, i Kangasala.
Montin, Isak, Kyrkoherde i Siikajoki.
Rancken, E., Kapellan.
Rydman, A.G., Häradsskrifvare i Ned. Sääksmäki Härad.
Rönnbäck, Prost och Theol. Doktor.
Setelä, Joh. Henriksson, Skattebonde i Kuumo.
Sipelius, Carl Dettlof, Filos. Mag., Kyrkoherde i Saltvik.
Snellman, Henr., Theol. Dokt. Kontr.-Prost och Riddare.
Kyrkoherde i Wasa och Mustasaari.
Strandberg, C.H., Filos. Mag., Kyrkoherde i Loppis.
Sundvall, Isak, Lagman i Töfsala.
Tamlander, Claes Joh., Kapellan i Akkas.
Tolpo, Martin Joh., Prost och Kyrkoherde i Sagu.
Törnudd, And. Gust., Kapellan i Lohteå S:n och Toholampi Kap.
Wallenius, Josef, Lagman, i Hvittis.
Wegelius, Dav. Joh., Kyrkoherde Eura-Åminne.
Wegelius, Esaias, Kyrkoherde i Keuru.
Wellenius, Isak Joh., Kapellan i Eura S:n och Kiukas Kap.
Wessell, Abr., Kyrkoherde i Kyrkslätt.
Vitikkala, Rusthållare i Kuumo.
Åkerman, Wilh., Prost och Kyrkoherde i Hattula.
b) Inom Borgå Stift.
Adam Johansson, Bondeson från Nikinoja by af Mäntzälä Socken.
Henrik Thomasson, Skattebonde från Haaviston-Erola i Pyttis.
Hoffrén, J.R., vice Pastor i Strömfors, k.
Hukkainen, Häradsdomare i Randasalmi.
Jeremias Paulsson, Bonde från Haapala By i Elimä Sock.
Jung. Gust., Fältkamrér, i Leppävirta, k.
Mats Eriksson, Bondeson från Haavisto i Pyttis.
Strömmer, Joh. Mårten, Kapellan i Jyveskylä.
Jokkas.
Fabritius, Lisett, (född Leopold), Kapténska.
Grotenfelt, Herman, vice Häradshöfding.
Homén, Margr. Lovisa, Mamsell.
Suomalainen, Henrik, Inspektor.
Teitinen, Göran, Rusthållare i Taipale.
Teitinen, Matts, Smed och Skattebonde i Taipale.
Witting, Otteljana, Mamsell.
Lampis.
Blåfjeld, Gust. Ad., vice Häradshöfding.
Cleve, Joh. Fredr., Häradshöfding.
Forssell, Lars Reinh., vice Häradshöfding.
Lindberg, C.A., vice Häradshöfding.
von Platen, F.A., Protokoll-Sekreterare.
Waldens, W.E., Hof-Rätts Auskultant.
Mäntyharju.
Berner, Anders, Gymnasist.
Forsström, C.M., Expeditions Befallningsman.
Godenhjelm, Carl Gust., Kommissions-Landmätare.
Godenhjelm, Adolf Fredr., Direktör och Riddare.
Hirn, Fredr., Landmätar-auskultant.
Kroijerus. E.J., vice Lansman.
Majorin, G., Klockare.
Niklander, Erik, Nådårs Predikant.
Stenius, D.C., vice Pastor.
Stierwald, Carl Fredr., Student.
Nastola.
Glansenstjerna, Gust. Magn., Öfverste-Löjtnant.
[Myö uskallamme tässä, Herra Evest-Luutnantin suostumisella,
kopioittoo ne sanat mitkä hään oli kirjuttanut Peälletarjoituskirjan
laijassa (i marginalen) kussa hään, toistukseksi hänen isämmoan
rakkautesta ja moamiehellisesta suosiosta, sanoo lyhyvesti, mutta
somasti: "Ur Finne. Kan icke Finska. Älskar Fäderneslandets
Wänner.">[
Ticcander, Tob. Jak., Komminister.
Utter, Carl Gust., Assessor.
I INGERMANLAND.
St. Petersburg.
Ehrström, Carl Gust., Filos. Dokt, Prost och Riddare.
Kyrkoherde vid Svenska Församlingen i St. Petersburg.
Finnander, Zacharias, Pastor i Duderhoff.
Finnér, Erik, Pastor i Strelna. Subskr.
Grundstroem, Pastor i Kattila. Subskr.
Nodén, P. Pastor i Peterhoff.
Sirén, C.W., Pastor vid Finska Församlingen i St. Petersb., Riddare.
Sjögren, And. Joh., Filos. Doktor.
Weber, Berndt, Apothekare. Subskr.
Zandt, G.F., Filos. doktor och Komminister.
I ESTLAND
Pernau.
Rosenplänter, Joh. Henr., Pastor i Pernau.
I SWERIGE.
[Tämä kirja ei ouk ollutkaan tarjottu Peällentarjotettavaksi Ruotsissa. Ainoasti muutamat minun Tuttavat, joilla tästä oli tietoa, ovat nimellänsä muistaneet minua.]
Stockholm.
Brakell, Gust. A., Banko-Kommissarie.
Burman, Fahle, Riksdags-Fullm. från Norrbotten. Subskr.
Ekman, Robert Wilhelm.
Ekström, C.U., Prost och Kyrkoherde på Mörkö.
Finnberg, G.W.
Franzén, Fr. Mich., Theol. Dokt. och Prof.,
Kyrkoherde i St. Clarae Församling.
von Gerdten, A.G., Öfverste och Riddare, Ståthållare på Strömsholm.
Hedman, Joh., Krydkramhandlande. Subskr.
Hård, Adolph.
Invenius, Joh., Fällt-Sekreterare. Subskr.
Lefrén, P., Öfverste och Ridd., Guvernör på Carlberg.
Lindström, Erik, Målare. Subskr.
Meinander, Durre, Provisor. Subskr.
Montgommery, Gust., Öfverste-Löjtnant o. Ridd. Subskr.
Munck, Bror Gust. Reinh., Löjtnant. Subskr.
Smolander, Joh., Mantals-Skrifvare.
Strömmer, Henr. Joh.
van Suchtelen, P., Grefve, General och Ridd. m.m.
Kejs. Rysk Minister Plenipot.
Tesche, Petter Joh., Löjtnant. Subskr.
Upsala.
Aminoff, Gregorius, Studerande af Finska Nationen.
Aminoff, Zacharias, Studerande af Finska Nationen.
Baer, Adolf Fredr. Studerande af Finska Nationen.
Löwenhjelm, C.A., Studerande af Verml. Nat. Subsk.
von Törne, Petter Reinh., Stud. af Finsk. Nat., k.
von Törne, Joh. Ulr., Studerande af Finska Nationen.
Romansson, Henr. Wilh., Professor och Med. Dokt.
Räisäinen, Joh., Studerande af Norrska Nationen.
Räisäinen, Matts, Studerande af Norrska Nationen.
Zetterström, Carl, Professor och Med. Dokt. Subskr., k.
Gottland.
Andersin, Gust., Kaptén och Tyg-Officer. Subskr.
Carpelan, C.M., Friherre, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr.
Wilkman, Gust., Sergeant vid Kongl. Vend. Art. Reg. Sub.
Wermland.
Bjurbäck, Olof, Theol. Dokt. och Biskop, L.N.O., k.
Jerdin, Joh., Magist., Kyrkoherde i Ny och Dalby.
Wermländska Finskogarne.
Dalby Finskog:
Hartikainen, Anders Persson, i Neuvola.
Havuinen, Henrik Andersson, Fjärdingsman i Skallbäck.
Havuinen, Henrik Nilsson, i Krigsberget.
Honkainen, Joh. Danielsson, i Hjerpliden.
Honkainen, Bertil Danielsson, i Medskog.
Hämäläinen, Olof Mattson, i Hjerpliden.
Hyytiäinen, Erik Henriksson, i Nikkarila.
Kalainen, Elias Olofsson, i Roviomäki.
Kuosmainen, Jonas Henriksson, i Murtolehto.
Kymöinen, Lars Larsson, i Halsjön.
Muhoinen, Olof Olofson, i Aspeberget.
Puttoinen, Anders Henriksson, i Nikkarila.
Räisäinen, Henrik Henriksson, i Kymölä.
Siekinen, Pål Danielsson, i Aspeberget.
Sikainen, Kersti Mattsdotter, i Antinaho.
Tarvainen, Olof Olafsson, i Rögden.
Veteläinen, Daniel Danielsson, i Ukonhauta.
Vilhuinen, Anders Henriksson, i Vilhula.
Fryksände Finskog.
Himainen, Sigfrid Persson, i Mangen.
Hyytiäinen, Anders Andersson, i Våhlberget.
Hämäläinen, Matts Olsson, i Stengårds Utskog.
Karttuinen, Jan Halstensson, i Karttula.
Kirnuinen, Petter Andersson, i Niipimäki.
Kituinen, Henrik Olsson, i Myrgubben.
Kähköinen, Jan Jansson, Nämndeman, i Kähkölä.
Manninen, Per Johansson, i Ratssjöberget.
Nunalainen, Anna Mattsdotter, i Snårberget.
Orainen, Nils Nilsson, i Norra Leksvattnet.
Orainen, Olof Nilsson, i Sarvilampi.
Reituinen, Matts Mattsson, i Fagerberget.
Riekinen, Anders Sigfridsson i Mammola.
Sikainen, Carl Carlsson, i Norra Lekvattnet.
Soikkainen, Per Jansson, i Haikola.
Tarvainen, Anders Andersson, i Nubben.
Gräsmarks Finskog.
Ikoinen, Matts Henriksson, i Södra Ängen.
Norilainen, Jan Pålsson, i Fiskarekärn.
Norilainen, Matts Mattsson, Skolmästare i Fiskarekärn.
Puuppoinen, Olof Mattson i Puuppola.
Riekinen, Sigfrid Sigfridsson, i Suurola.
Suuroinen, Johan Johansson, i Suurola.
Suuroinen, Matts Jansson, i Långkärn.
Gunnarskogs Finskog.
Kahilainen, Henrik Andersson, i Bogen.
Riekinen, Nils Sigfridsson, i Pennala.
Riekinen, Anders Andersson, i Kössilä.
Soikkanen, Johan Johansson, i Stora Bogen.
Suhoinen, Jan Olsson, i Närkilä.
Mangskogs Finskog.
Kukkoinen, Erik Eriksson, i Riitaho.
Ny Finskog.
Hartikainen, Henrik Henriksson, Nämndeman, i Flatåsen.
Havuinen, Lars Mattson, i Monkamäki.
Hämäläinen, Henrik Henrikson, i Rämälä.
Ruohtalainen, Christer Olofsson, i Karvala.
Räisäinen, Matts Olsson, i Vaisila.
Vaisinen, Brita Andersdotter, i Svenshögden.
Östmarks Finskog.
Haljainen, Staffan Jönsson, i Sikala.
Hotakka, Per Jakobsson, i Sparkberg.
Häkkinen, Erik Henriksson, i Saunoila.
Hämäläinen, Matts Henriksson, i Glekärn.
Kauttoinen, Jakob Jansson, i Runsjöviken.
Kiiskinen, Staffan, i Lillskogshögden.
Lehmoinen, Henrik Henriksson, i Kronskogen.
Moijainen, Bengt Mattson, i Poalala.
Moilainen, Anders Andersson, i Purustorpet.
Oinoinen, Henrik Andersson, i Oinola.
Porka, Anders Olsson, Nämndeman, i Runsjön.
Porka, Johan Johansson, i Vasikkamäki.
Puuppoinen, Anna Jansdotter, i Hvitkärn.
Tenhuinen, Johan Johansson, i Tenhula.
Valkoinen, Anders Hansson, i Ärnsjön.
I Svenska Lapmarken.
Fjellner, Anders, Präst o. Missionär i Svenska Lappmarken.
Laestadius, Lars Levi, Kyrkoherde i Karesuvanto.
I NORRIGE.
Norrska Finskogarne.
Aasnaes Finskog.
Honkainen, Johan Mathisen, i Kirkkomäki.
Kuosmainen, Henrik Olsen, i Haukamäki.
Piesainen, Ole Andersen, i Piesala.
Soastainen, Paul Erichsen, i Östra Vermunden.
Veteläinen, Anders Andersen, i Halkoijen.
Brandvolds Finskog.
Hotakka, Matts Larsen, i Jaakkola.
Hotakka, Anders Henrichsen, i Ronkaisentorppa.
Hähme, Mathis Morthensen, i Grasberget.
Liukkoinen, Lars Larsen, i Liukkola, k.
Navilainen, Peder Henrichsen, i Tröen.
Oinoinen, Erich Olsen, i Salmi.
Orainen, Morthen Henrichsen, Skolmästare, i Lehtomäki.
Orainen, Henrich Henrichsen, i Lehtomäki.
Porka, Anders Andersen, i Naimaho.
Räisäinen, Paul Pedersen, i Öijern.
Elverums Finskog.
Suuroinen, Ole Mathisen, i Ulvimäki.
Vauhkoinen, Mathis Henrichsen, i Haunamäki.
Grue Finskog.
Hähmä, Paul Morthensen, i Kalnäs.
Karhinen, Thomas Andersen, i Hyytiälä.
Kiiskinen, Abraham Larsen, i Kalsjöninmäki.
Kuikka, Johan Mathisen, i Samulinkankas.
Lehmoinen, Daniel Halversen, i Räfhultet. Riddare af Kongl.
Danska Dannebrogsmans-Orden, och för tapperhet i fält,
begåfvad af Prins Carl Aug. med en hedersvärja.
Lehmoinen, Ole Andersen, i Poalala.
Mulikka, Erich Olsen, i Mulikkala.
Mulikka, Henrich Olsen, i Kalnäs.
Multiainen, Lars Pedersen, i Sarvimäki.
Multiainen, Lars Andersen, i Koarlola.
Navinen, Johan Pedersen, i Orala.
Pasainen, Ole Olsen, i Norra Löfberget.
Poalainen, Ole Mathisen, i Norra Askogsberget.
Räisäinen, Peder Olsen, i Tvegsberget.
Räisäinen, Anders Olsen, i Räisälä.
Hoffs Finskog.
Lehmoinen, Halver Larsen, i Harmoamäki.
Navilainen, Ole Thomsen, i Röykä.
Räisäinen, Ole Pedersen, i Roatikkala.
Veteläinen, Bertha Olesdotter, i Fallet.
Trysilds Finskog.
Siekkinen, Ole Danielsen, i Lutua.
Vaalers Finskog.
Käiväröinen, Morthen Morthensen, i Risberget.
Käiväröinen, Syver Syversen, i Grabergsmoen.
Vingers Finskog.
Haikoinen, Johan Henrichsen, i Värälä.
Karhuinen, Thorbjörn Thorbjörnsen, i Kankas.
Kirnuinen, Peder Henrichsen, i Yöperinmäki.
Kuikka, Ole Mathisen, i Ämtilä.
Orainen, Erich Henrichsen, i Viikero.
Orainen, Johan Johansen, i Orala.
Soikkainen, Erich Erichsen, i Autiomäki.
Viitteet:
[1] Syy minkätähen tämä Peällentarjojoihen luetus (Prenumerations-förteckning) kirjutetaan Ruotiksi, on, että Peällentarjojoilla on suurin osa Ruohtalaisia nimiä, ja että moni vielä kahtoisi ehkä ouoksi kuulla kunnia-nimensä (karakter) Suomennetuksi. Ne joihen nimensä lopulla mainitaan "Subskr." ovat ainoasti tämän kirjan peälle-kirjuttaneet (subskriberat); ja ne joita merkitään merkillä: k., ovat siittempänä kuoleman kautta meistä pois-erkaneet, mutta joihen peällekirjoitus-oikeus tuloo hyväksi luettavaksi heijän perillisillen tahi tämän heijän peällentarjoitus-kuitin omaisillen.
[2] Toimittaja (kirjan-toimittaja) Författare, egentligen Utgifware.
[3] Tieto, theoretisk kunskap; Tietomus, Wetenskap, Litteratur (objektive).
[4] Taito, praktisk kunskap; Taitomus, t. Taitaus, skön konst. Se on arvattava, ettei Suomalaiset vanhuutesta tunteneet muita taitauksia, kuin runomista (poesi) ja soittamista (musik); mutta se on uskottava että kielen ja mielen harjoittamisella, sytyttäisiin meissä halu toisiakin nouattamaan.
[5] Ymmärtämys, Begrepp.
[6] Oppimus, Lärdom, Litteratur (subjective).
[7] Oma-rakkaus on monessa tarkoituksessa ei ainoastaan luvallinen, mutta myös luonnollinen ja tarpeellinen, sillä se hoitteloo ja johtattaa meitä hyvyyteen. Ne kirjan toimittajat, jotka kiittäiksen vapaaksi kaikesta oma-rakkautesta — elkööt pisteekkää nimeensäkkään kirjaan! Yksi semmoinen luonnollisen ja kohtuullisen oma-kunnian pois-heittäminen, oisi meijän mielestä kamala ja suvaihtamtoin; sillä myö luemme aina niitä kirjoja mielullisemmin, kussa heijän tekiätä meillen ilmoitetaan, ja kussa hänen nimensä on ikään kuin yksi takaus hänen sanastaan. Sitä vastoin luemme vähemmällä mieloisuuella niitä kirjoituksia, kussa Toimittajat ovat nimittämättömät (anonyma); sillä rehellisyys aina paljaistaa ihtesäk, mutta koiruus kätkäiksen, ja piiloitteleiksen salaisuutessa.
[8] Minä olin, niin kuin suurin joukko meijän vallasväestä, ylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, joka vielä nytkin tahtoo voittaa minua puheessaini. Sitävastoin olen minä ite aina harjoittanut tätä Suomalaista puhetta; ja koska en ole syntynytkään Suomalaisessa pitäjässä, niin tämä on aina ollut mulle kankia ja vaikia oppiaksein. — Oikeen puhua sitä minä en taija vielä nytkään.
[9] Hään luetti jo silloin yhellen ja toisellen pitäjän Herroista, näitä hänen ensimäisiä aljeitansa, jotka kohta siitten (v. 1810) painettiin Turussa, nimeltä Kirjoituksia Jac. Juteinilda, I:nen Osa.
[10] Minä olen siitten vanhempana, muistellessain tätä, kahtonut ouoksi, että hään hoastatteli minua, lassa ollessain, tällaisista asioista, johon tarvitaan miehen mieltä; mutta "oraassa on laihon alku, Pojassa miehen mukama." Se on moni ehkä joka irvisteleksen näistä lausumuksista minun lapsillisesta ijästäin, joilla minä ainoasti olen tarkoittanut selittee mitenkä minä olen tullut johtatetuksi tällen Suomalaisellen tiellen, jollen minä nyt jo tahtoisin johtattoo muita. Jotka piteävät halpana puhua pienemmistä asioista, kuin oisi suurempia puhuttavia, eivät muistanek että lapsestakin kerran viruu mies, ja "mitä lassa kuullaan lausuttavan, juohtuu miessä mieleen." Se joka näistä nerkästy, muistakoon mitenkä Cornelius alkaa esipuhettansa, puhuissaan varsin näistä pienistä asioista: Non dubito fore plerosque, Attice, qui hoc genus scripturae, leve, et non satis dignum… judicent, cum relatum legent, quis musicam docuerit Epaminondam. Sed hi erunt fere expertes litterarum…
[11] Yksi heistä oli Mikko Torvelainen Kaskista, yksi uhkia parta-suu uro, joka oli mainio Karhun-tappaja, ja joka kanto syämmesäk alla isoja arpeita heijän torahampaaistaan. Toinen oli Pentti Väisäinen Lemetistä, niinikään yksi tarkka mehtä-mies ja kuuluisa ketun-pyytäjä; jonka seurassa minä olin jo monesti ennen vietellyt yötä metän-korvessa.
[12] Nämä Runot löytyy painettunna I:sessä Osassa Pienistä Runoista Suomen pojillen ratoksi, N:o X, ja II:sessa Osassa N:o XI, josta ne siitten painettiin v. Schröterin Finnische Runen p. 66 (keskustele Diss. de Proverbiis Fennicis, p. 11).
[13] Silloinpa se ajatus ensin nousi minussa ettei tälläisiä Runoja pie heittee uneukseen; ja peätin iteksein, että kokoella heitä, pelastaksein heitä häviämästä. Samalla tavalla hain minä siitten myös vanhoja Sananlaskuja, Arvotuksia, Satuja, Loihteita ja muita senkalttaisia vanhan-aikuisia kansallisia puheita, kussa kansan mieli ja tavat ilmoittaiksen, ja kussa Runomus ja kielenhenkitär (Språkets genius) tavataan elävänä. Tämä Suomenkielen suosio nousi siitten vielä synkiämmäksi, koska sain lukeaksein Porthánin ja Gananderin kirjoituksia. Seneistä, kuin siitten näin Geijerin ja Afzeliuksen "Swenska Folkwisor", joista pitivätten niin paljon, ja minä heihin kehnoin lopsutoksiin vertaisin meijän Suomalaisia Runojamme, niin aattelin itekseen, että mullapa on oarteet — teillä homeet.
[14] Tämä pelko tullaksensa kanteen-alaiseksi ja manatuksi lailliseen esi-vastaukseen heijän loihtimisistaan tahi runoloistaan, on Savossa aivan suuri, ja perustaiksen sen peälle, että olivat muinon tulleet näistä sakoitetuiksi ja rankaistetuiksi (lue tästä esipuhetta Väinämöisessämme).
[15] Heijän tapa oli seneistä poisheitteä muutamia sanoja, alinomattain niitä synkimmiä, sillä hyö luulivat että jos voan yksi sana puuttuisi näistä heijän loihtuluvuistaan, niin heistä ei ois mitään apua. Mutta kuin minä tätä keksin, niin minä luetin heitä uuestaan, eivätkä silloin muistaneetkaan samoja sanoja heittee, voan heittivät toisia, jotka mulla oli jo pistetty paperille. Sillä tavalla tuli viimen kaikki sanat kirjaan.
[16] Minä olen monestin perästäpäin mielessäin muistuttanut minun Vanhemmien hyvyyttä minua vastaan, jotk' eivät millonkaan kieltäneet minua soamasta tällaista muistutos-juomista näillen Runo-laulajoillen..
[17] Juvalla, niinkuin niissä muissakin pitäjissä Savossa, on aina se tapa, että ne pitkämatkan-takaiset tuloovat jo lauantaina kirkollen ripillen kirjuttaimaan, lapsiansa kastamaan, kuolleitansa hautoamaan, soataviansa maksamaan ja muita asioista toimittamaan, kuin että myös levätäksensä tästä heijän pitkästä käymisestä. Pyhä- ja juhla-oattoina ovat seineistä pappilat että kirkko-kylät täpötäynnä kirkko-miehiä, jotka piteävät siinä yötä. Tässä kirkko-rahvaassa tapaisin minä aina Runon- ja Virren-tekiöitä, ja muita laulu-miehiä; mutta enin viljelin minä näitä Suomalaisia lauluja syksyllä ja talvella (käräjä-aikoina) jollon minä käräjä-miehiä laulatin; samaten myös keväillä ja syksyllä (rippi-koulun-aikoina) jollon minä laulatin sitä nuorta kansoo. Vanhoja kivullisia ja potevaisia, jotk' eivät kyenneet kirkollen, voan joihen sanottiin taitavan vanhoja Runoja, läksin minä ite hoastattamaan, poski-kylissänsä.
[18] Hyö kävivät usseen mun luonain yö-kunnissa, laulelemassa, kuin eivät päivillä joutaneet tulla. Hyö saivat aina silloin mieltensäk myöten tupakoija ja pakinoija. Ja vaikka se monesti tuntui mullen mielikarvaksi olla heijän parissa, ja kuuleskella heijän joutavia lopsutoksia, niin minä kuitenkin tein tätä mielelläin toivotessain että joukossa aina kuulla parempiakin vanhanaikuisia puheita. Se joka tahtoo oppia tunteaksensa kansoin tapoja ja juohtumuksia, hänen täytyy rueta heijän mukaiseksi, johon voaitaan mielentaipumista, ja heijän tapoin tointumista.
[19] Se ainua kehoitus ja huvitus kuin minulla on tähän asti ollut tästä minun monen-vuotisesta työskentelemisestä ja harjoittamisesta, ja jotama myös luen kaikkiin-suurimmaksi, on minun vanhemmien mieli-suosio. Minun Isä vainooni, joka ensin puhumatak kahteli näitä minun kokemuksia, antoi siitten ei ainoastaan suostumuksensa heihin, mutta mieltyi heihin niin, että hään viimeisellä rupeis jo itekkin ylösharjoittamaan tätä meijän Suomalaista puhettamme; jota kielen-rakkautta Rühsin tutkimus ja Juttelemus Sanan-laskuistamme erimomattain sytyttivät hänessä. Myö ruettiin nyt kumpainenkin harjoittamaan tätä kieltämme, hään Henkellisissä, minä Opillisissa aineissa. Hään oli jo monin kerroin (monta vuotta jo ennen) Ruotiksi uuestaan toimittanut Pyhän Roamatun kirjoituksia (sillä se oli hyvin kielentaitava itäläisten puheessa) mutta nyt heitti hään tätä työtä ja rupeisi keäntämään heitä Suomeksi. — Yksi selvä toistus tästä hänessä ilmauntuneesta palavasta rakkautesta Suomen kieleen on hänen monet salanimelliset (krypto-nyma) kirjoitukset Suomen kielestä. Tämä rakkaus oli hänessä niin palava, että hään jo ensimäisenä vuonna (v. 1820) koska rupeisi kielestämme puhumaan, kirjutti 4 selitös-kirjutosta tästä Suomalaisesta puheesta; kussa hään nimitti ihtensäk milloin "Savolaxbo" milloin "Fennoni Amicus." Nämät löytyy painettunna Mnemosynessä v. 1820, N:o 14, 15, 30, 33, 34, 43, 44. (S.v. painutti hään "Saarnansa, Laskiais-Sunnuntaina, pidetty Juvan kirkossa, v. 1820"). Toissa vuonna, (v. 1821) painutti hään niinikeän aatoksensa siitä kansallisesta mieli-valaistamisesta, ja pappiloihen toimituksista, joka oli hänen viimeinen kirjutos, ja kussa hään kirjutti ihtesäk "Folk-wän"; ja semmoisena se eli ja kuoli. Mutta hään ei ollut ainoasti kirjuttanut meille oatoksiansa, hään oli myös mies heitä käyttämään. Se oli täksi henkelliseksi ja kansalliseksi mieli-valaistamiseksi, kuin hään mieli uuestaan paremmaksi Suomeksi toimittoo, ja omalla kustennoksella painuttoo koko Roammatun. Koetteksi tästä painutti hään Turussa vielä samana vuonna kirjansa: Försök till en omarbetad Finsk tolkning af Apostlarnes Sändebref, jemte Anmärkningar öfwer nu brukliga Finska öfwersättningen, af Math. Gottlund, Prost och Kyrkoherde i Jockas. Åbo 1821, 8:o sid. 384; josta kirjasta enin osa paloi Turun viimen-syksysessä tuli-palossa, paihti niitä kirjan-kappaleita (Exemplar) joitama tuotin tänne Ruotsiin, näillen Norin ja Ruohin Suomalaisillen; ja josita minä nyt olen laittanut ne viho-viimmeiset takaisin Suomeen. Ilman tätä kirjoo oli hään jo lähättänyt Turkuun painettavaksi hänen Suomennoksia koko Vanhasta Testamestistä; mutta hään kuoli jo syksyllä samana vuonna, parraassa i'ässänsä, suureksi vahinkoksi meijän kielellemme ja kansakunnallemme. Merkillinen oli että ehkä myö nouatimme erilläistä kirjoitus-tapoo, hään sitä vanhoa, josta minä olin erkanut; niin ei myö tästä niin milloinkaan riitauntunna välillemmö, mutta kumpainenkin nouatimme tyyvennössä omoo mieltämme. — Mutta se ei ollut ainoastaan minun Isäin joka suostui näihin minun Suomalaisiin vehkeihin; minun Äitikin mielistyi heihin niin, että hään (joka ennen oli kehno kielessämme) lukemisellansa näitä mun ja Isän vainajan kirjoituksia, tuli selväks Suomalaiseksi; ja anto suostumuksensa ei ainoasti näillen minun Suomalaisillen matkustamisillen, mutta on myös rahalla auttanut minua näissä minun kirjan-kustennuksissa.
[20] Tätä Kirjan-tutkimusta luetaan Swensk Litter. Tidning för år 1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50, 51. Tämän Tutkimisen kautta tulin minä jo ennen aikaini näihin asioihin puuttumaan, ja kuin kerran olin alun tehnyt, niin oisin myös loppua tarkoittannut. Säkä tästä minun Tutkimisesta Litteratur Tidningissä, että muutamista lauluin-sipaleista, joita minä (v. 1817, 1818, 1819) painutin Atterbomin ja Bruzéliuksen Kalenderilöissä, kuhuttiin minua jo kerran Phosphoristiksi; yksi sana, joka itestään ei merkihte mitään, voan joka paljon avistaa tyhmiin miehiin päissä. Se on ihmeh ja nauretettava mitenkä hyö monestin reuhoavat tyhjästä; mutta se on surkuteltava, että näitä ymmärtämättömiä tavataan ylhäisemmässäkin seävyssä. Niin e.m. on yksi meijän muinoisista Moaherroista (olkoon nimittömätöin!) sättinyt minua Jakobiniksi, ainoastaan sen perustoksen peälle, että minä olin Paukarlahen kestkiivärissä päiväkirjassa kirjuttanut nimein Suomeksi (!?).
[21] Ehkä nämä heijän puheet kuului kyllä välillensä soveltumattomiksi (oförenliga, inkonsekvanta) niin havaihtin minä siitten, että kumpainenkin heistä puhuivat totta; mutta että yksi puhui yhestä Suomalais-mehästä, toinen toisesta. Sillä koska vielä löytyy näitä Suomalaisia, ainoast tässä Ruotsissa, enemmin kuin 50:nessä pitäjässä, ja 7:ssä erinnäisessä moakunnassa (Prowincer) niin on arvattava että asian-hoarat soattaa olla varsin monellaiset.
[22] Sillä jos nämät Suomalaiset oisivat e.m. asunneet 300 oastaikoa Ruotissa, pois-eroitetut Suomesta, niin on arvattava että se eroitus, joka nyt osoittaiksen heijän ja meijän puheemme välillä, oisi yhtä, kuin jos luettaisiin tätä kielen-muutosta 600:lla oastajalla omassa moassamme; koska kumpaisetkin kansat, pois-eroitettuansa, eri-kohalla ja eri-tavallaan ovat ulos-venyttäneet kielensä — varsin sen tautta vielä ennemmin.
[23] Sillä se oli arvattavana, että jos samat Runot laulettiin heijän moassa, kuin lauletaan meijän moassa, niin olivat jo tulleet Suomessa lauletuiksi, ennenkuin nämät sieltä läksivät; ja mikä nyt heitä eroittaa on se aika ajanluvussa, jota mainittiin.
[24] Minä samoisin silloin jalkaisin, ja iho-yksinäin, lävitten niitä synkiä mehtiä, kussa nämät Suomalaiset asuskelevat. Sillä tavalla tiiustelin minä sinä kesenä niitä Suomalaisia, jotka asuuvat Svärdsjöin, Rättvikin, Oren, Orsan ja Móran pitäjässä, Öster-Dálin moakunnassa; ja niitä, jotka asuuvat Malungin, Äppelboin, Jernan, Näsin, Flódan, Grangärdin ja Säfsin pitäjässä Vester-Dálin moakunnassa. Gestrikinmoan Suomalaisista, kuulustin minä heitä jotka löytyi Boldnäsin, Ofvansjöin, ja Ockelboin pitäjissä. Helsinginmoan Suomalaista tiiustelin minä ainoasti niitä eteläisempiä; nimittäin niitä, jotka asuuvat Altan, Ofvanákerin, Ferlan, ja Ytter-Hógdálin pitäjissä, kuin myös heitäkin, jotka asuivat Svégin ja Lill-Herrdálin pitäjässä, Herjeådálin moakunnassa. Mutta kaikki Helsinginmoan pohjoispuolimmaiset, Medelpadin, ja Ångermanninmoan Suomalaiset, jäivät silloin multa käymätäk. Takaisin-tullessain kävin minä pohjois-puolimmaisia Vermlanninmoan Suomalaisia kahtomassa; nimittäin heitä, jotka asuuvat Gustávan, Gäsbornin, ja Remmin pitäjissä; kuin myös niitäkin, jotka löytyi Hellforsin, Ljusnarsbergin, Skinskattebergin ja Nya-Kopparbergin pitäjissä, Vestmanlannin moakunnassa. Josta kaikesta soahan vastapäin enemmin kuulla.
[25] Muutamia tiiustuksia näistä Dálan Suomalaisista painutin minä jo Mnemosynessä Syyskuulla v. 1821. Että tarkoittoo Hallituksen huolen-pitoa heistä näillä valaistuksilla, painutin minä heihin omat nimitöslehet (tittel-blad) ja annon heitä sekä Upsalan Opiston Peä-Kirjuttajallen (Kanzler) Hänen Kuninkaallisellen Korkeuellensä Peä-Prinsillen (Kron-Prinsen) että muutamillen niillen isoimmillen valtamiehillen (Stats-män): josta siitten kuulin että moniat näistä pitäjin virka-miehistä oisi soanneet käskyn antamaan tästä selitöksiänsä; mutta olen tietämätöin — läksikö tuosta mitään muuta.
[26] Sillä se oli luku-ajan lopulla, ja muutamia päiviä ennen Tietous-Oppian Koroittamusta (Filosofie Magister Promotion).
[27] Heitä painettiin Savon puheen-murrella, nimellä: Pieniä Runoja Suomen Pojillen ratoksi. I:nen Osa. Näitä poislahjoitin minä Suomessa monta satoo, ilman rahatak, jott' ei maku näihin vanhoin Runoin pitännyt varsin pois-häviämän meijän moastamme, niin kuin ovat jo monesta paikoin tehneet; ja jotta meillä oisi jotaik tukkeeksi sitä tulvoa vastaan huonoista veisu-remputoksista, joka vuosittain kuohuu Turun kirjanpajasta. Koska nämäkin Runot (niin kuin suurin osa meijän vanhoista lauluistamme) oli paikka-paikoin murtuneita ja katkaistuneita, niin täytyi minun jatkella heitä monessa kohin omilla sanoilla (werser) samalla perustuksella kuin muut Runo-laulajat.
[28] Tätä painettiin nimellä: Dissertatio de Proverbiis Fennicis, Praes. Joh. Tranér. P.I. 7 1/2 Arkkia 4:o.
[29] Eikä siinä kyllä, että minä kirjutin hänellen näitä; minä keänsin heitä myös Ruotiksi (koska se oli selvä Ruohtalainen) ja anno hänellen muita tarpeellisia valaistuksia, joita hään pisti esi-puheessansa ja muistutuksissansa.
[30] Hyö auttovat häntä, ei ainoastaan keäntäissä näitä Runoja Saksaksi, ja heijän muistutuksiansa kirjuttamisessaan, mutta painuttivat hänelle myös (hänen kustennuksella) koko kirjan; sillä ite hään ei tainut painon-ojennustakaan (korrekturen) lukea. Se on merkillinen mitenkä kiitämättömyys myös osoittaiksen oppineissakin. Ei siinä ainoastaan, ettei hään mullen, eikä heillenkään antanut yhtään kirja-kappaletta (exemplar) kostoksi meijän vaivastamme, jota toinen oisi jo tehnyt varsin mielellään (myö saimmo rahallammo ostoo omia käsitekojamme) mutta hään moittii vielä minua kirjassansa p. 138, minun kirjuttaneen Suomea tavattomasti, ja ymmärtäväisten mieltä myöten varsin pysyymättömästi. Se näyttää ehkä kuin minä kertoisin tätä pahuuellain, tahi tätä paheksissain — voan vielä vainen! Sillä vähä kyllä minä hänen puheitansa suren, vielä vähemmin näiten "ymmärtäväisten mieltä"; se on se vähin, jota hyö taitaavat sanoa minusta, minun moittamiseksi. Mutta totuus pitäis kerran paljastettaman: eikä ainoasti kiitämättömyys yhellä puolella; mutta myös turha-kiittäminen toisella. Sillä kun luetaan kaikkia niitä joutavia kiitoksia, jotka annetaan tällen Schröterillen sekä Upsala Litter. Tidningissa v. 1820, N:o 14, että Mnemosynessä v. 1820, N:o 18, m.m. paihti monessa kohin Saksalaisissa Tietosanomissa, kussa tämä kirja on tuottanut hänelle kuuluisan nimen, — niin en taija olla mainihtematak, ettei hään, mutta kahet meijän moamiehet, Herrat A. ja P. (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa) ovat tästä ansaineet meijän kiitoksiamme. Ja kuin kiittelivät näitä hänen vanhoja Runojansa, niin eivät lie arvelleet heijän olleen monessa paikoin minun tekemiä — yksi kunnia, joka ei millään tavalla ouk minullen tuleva, ja jotama tämän kautta sanon pois luotaan.
[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta jalka-tietä, Vermlannin ja Norin syvämmaita; kussa minä puhuttelin ensin ne Suomalaiset, jotka asuuvat Stáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin ja Glávan pitäjissä (Gilbergan kihlakunnassa), ynnä ne jotka asui Sillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskógin pitäjissä, Nórdmarkin kihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa niitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäin Kölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskógin pitäjässä, Jössin Kihlakunnassa; Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkin pitäjässä, Fryxdálin kihlakunnassa, ja Exhäradin, Nyin ja Dálbyin pitäjässä, Elfdálin kihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin Suomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä löytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattain Meskóin, Vingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja Aasnäsin pitäjissä Sollöerin ja Oudálin Vouti-kunnassa; ja Vaalan Elverumin ja Tryssildin pitäjissä Öster-Dálin Voutikunnassa, Hédemarkin Amtista, Aggerhúsin Moakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin puhumaan.
[32] Heitä painettiin nimellä: Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi. Toinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta, vuonna 1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.
[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074 monen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja mitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun Lokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta "Niillen Norin rajoilla asuvillen Suomalaisillen", joka löytyy liitettynnä niihin kirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistä Apostoleitten kirjoista, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään lahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin minä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä Suomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten kirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta oli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämä luetos, jota jaettiin ympärin koko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: "Suomalaisia kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna Oijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa." Siittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkin Turun Viikko-Sanomia, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta, kolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä kiitoksella mainita sekä Keis. Suomen Biblatoimitus-kuntoo (K. Finska Bibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista Roamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, että K. Suomen Evankéljumintoimitus-kuntoo (K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka lahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myös K. Suomen Talontoimitus-kuntoo (K. Finska Hushållnings=Sällskapet) joka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän kirjoistaan.
[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että heijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle 6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat yhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen perät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä siitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen tuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut millonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä, voan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama tunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.
[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa enemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk tulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen hyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset tuloo autetuiksi.
[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen Suomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna heitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja. Ruohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa mehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa alenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö molemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin, ja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa omalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat tathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät että ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (Undersöknings-komité) rehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti heijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta luetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa on painettu Mnemosynessäkin Eloo-kuussa v. 1823.
[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa erinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa, piti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät kirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset nousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi pitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen, luettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin suureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänen Betänkande tässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). "Ain on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen."
[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka kakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi yhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (entusiasm, excentricitét) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä sevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti oma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin tenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin eivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat että nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia jonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti, suullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja kaikki vikain oli siinä, että minä olin vieraasta moasta.
[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa Korkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi hänet mitenkä oisi käynyt.
[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa. Häänkin rupeis jo kirjuttamaan Savon puhetta, mutta nouatti kuitenkin vanhoja kirjoitus-tapoja; voan — "ei ouk puolesta, kuin ei kokonaisesta!" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti ainoasti sille roa'alle kansalle; myö, sille valaistummalle. Hään tahtoi aloittoo valaistamisensa kansan juuresta, mutta siinä hään pettiin; sillä kaikki valaistus tuloo ylältäpäin, ei altapäin. Seneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin valaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten toisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen kielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet nuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen kirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (liknöjd) koko asiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus, että valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme, käytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.
[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag) aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja kiitoksella mainita veljekset Magn. ja Wilh. von Wright Kuopiosta, Henr. Joh. Strömmer Pieleksestä, Rob. Ekman Uuesta-kaupunnista, ja Ad. Hård Kuopiosta.
[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä (bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.
[43] Se on moni joka lukoo minun nuoruuttain mullen viaksi, ja sanoo, että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä ainoastaan halataksein sillä kuuluisan nimen. Mutta hyö eivät ehkä tuntenek että se joka ainoasti tahtoo kunnioitetun nimen, niin hänen pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään nimen-kuuliaisuus, eikä mikään oma-rakkaus, joka on minua tähän yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen, ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen — niin minua hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään, ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär (Språk-gudinnan) istuavan surussain suu-kahleissaan — niin minua peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä: "joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin"), toiset toas, jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin viisauteksi mainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta, koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin lyönyt.
[44] Ja ilman tätä kaikkia — kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita, jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa, ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.
[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä, kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) — kuinka monta heistä nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo — sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan, eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki — eihän heilläkään ouk (monessa paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia, emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten, ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja pelistä — kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja hyövyttäis moa-miehiänsä.
[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin ei ouk meillen mitään kehumista.
[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1 Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita, jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.
[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin Åbo Tidning; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne (jota on lopetettu) Åbo Morgonblad (jota pois-kielettiin) Åbo Underrättelser, Åbo Tidning, Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt. Ja se on uskottava, että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.
[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "Suomen-kieliset Tieto-sanomat"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin Becker v. 1820 painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita, ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!
[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä Otavoain Ecksteinin kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30 kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi. Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut (luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu Lesseboin paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes Vixionin kaupuntia Skånassa, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä, mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun (v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha, viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti, voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa, nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä Norstedtin luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi (sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan, ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl. Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi, ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut painuttamaan Väinämöiset ja Valaistajata, jotta lähättäisin heitä eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset, että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa. Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja, joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt kaikki porona ja tuulen nojalla.
[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin juoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet mielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo pois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista harjoituksista — ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös paljon hyövytäk — niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi heijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei valaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita, jotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo unoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.
[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen ei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa. Semmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin tarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta tuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen nähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin olen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik jotaik tietäksennä.
[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat, sillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja ne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä meijän moassa kovin harvat.
[54] Sillä jos lasketaan lukua, niin tällaista hienoa paperia ja pränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo 40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia maksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16 kill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se tulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., — ei sekkään ouk paljo. Sitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12 Riksiä 14 kill. Pankkoa — neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi siittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3 R. Pankkoa kirjasta "Ett år i Swerige", kussa on ainoasti 6 tällaista kuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk kahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos kahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo kustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache) jotka ovat painettu paljon karkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on ainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka Arkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.
[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä, jotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen harjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat osottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta puolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että kirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo niin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta tahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen halventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat ahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätä Otavataini. Sitävastoin niin Peällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu peällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk' eivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä ehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat uskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin — vai lie minua ehkä luulleet? Sekin on luonnollinen, sillä vahinkosta viisaaksi tullaan; ja kerran viisas petetään, voan ei toista. Mutta heitä, jotk' eivät ouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi arvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme myökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan vielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei saattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä. Muut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa, haisooko hyvällen, ennen kuin rupeevat tuota ostamaan — heijän tuloo minua kiittää, voan en minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen auttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; sillä parempi kahtoa, kuin katoa. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin minäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Sillä alussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä mäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo!
[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin köyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen käytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen sanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös sepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen ymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta omasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk; kuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä Ruotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että nämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se on meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän vanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka ovat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa heitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin kuin e.m. voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias, m.m.). Seneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun, voan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki meijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin mainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä että ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat (niin kuin e.m. ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos, ylönluonnollisesti, m.m. rättesnöre, uppbyggelse, åsigt, öfwernaturligt) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen vieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m. bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi, m.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti tärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka paikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme. Seneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja jälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka ovat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä vieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen vaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei ouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme ottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana sen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia parempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan heitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina oisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.
[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että selittää vanhoin Suomalaisten viisautta, e.m.p. 15, 151, 161, 163, 173, m.m. että myös meijän oatoksessamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä tehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon ymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme kuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa myöten.
[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalen Homeruksen 4:stä Iliadin versyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukon Anakreonin Lauluista (II. Osa, p. 131-161); niin myös Sapphon Runomuksia (II O. p. 169-180) ja Nossin Sanauksia (I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö olemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten Runomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut) mutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin osoittaiksen Bellmannissa, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa Runojassa (mest nationella Skald).
[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä suosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen kanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja peättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä — ei sen-puolesta, niin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta sen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat jotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa ja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä yhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin kuin tehtiin Strahlmannin, Beckerin ja Fellmannin kanssa, oisi ainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa heillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin rauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti tahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat luulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella tarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle, niin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin pitäis paljaistaa miekkojamme — "mies se joka puolensa piteä!" Meijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226. j.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei ouk meijän syy — se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet, moittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.
[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä Tukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin kuuloovat minun puhuvan Ruohtia (koska olen Suomesta); minä olen nähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet ihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään korttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin moailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut Suomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinat Suomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä, jotka ovat tässä tehtynä heijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä käynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo. Mutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva Upsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan ja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa meijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat; se on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk ainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin, niin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että olemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme. Ruohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin kaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku kuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.
[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä ymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka nousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja Pappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat itkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: "ennen sitä tok piettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies mehtään männessään." Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja rukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: "Arje Maje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe ree, Böcker bree, Guds ord, Amen"! joka lie ollut rumennettu näistä Latinalaisista sanoista: Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro, mecum labora, misere. (lue: Fernows Beskr. öfwer Wermland).
[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman muutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin levittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina yhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan taakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme moailmassa — miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä uskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja ja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa ennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja miten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä päivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska katkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin ulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk uskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli koska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä, eikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että syämmellä — niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmisten henkellisyys ja Jumalanpalvellus toimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui 300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös tarvitaan moallista viisautta, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin toimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita vanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa, heijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne isommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa kirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla. Sillä lailla tuli Franskan, Saksan ja Englannin kielet muita kuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän kuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki viisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään ansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus leveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk paremp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan ihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin, joka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä voarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin ylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi, jos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa. Se on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka erinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän Biblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö levittäneet moailmassa ei ainoastaan tätä Jumalista sanoo, mutta ovat sillä myös sytyttäneet ihmisten ymmärrystä ja ajatusta, ja antaneet tällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja tulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa kansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa, jotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja avaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös tievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään moailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä maissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä kirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan mitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo ylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö Suomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla valaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän heimolaiset Ungerilaiset (joihen kieli niinikkään on ollut moahan poljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä peättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän lain-asioitansa omalla kielellään; ja myö — myö vielä kainustelemme tätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.
[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet harjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta ansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin Latinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä siitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko moailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin on Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on Suomessa käytetty — kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin nauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän Ruohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. Tutkimus Aurasta; Sw. Litter. Tidning 1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus Terpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.
[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä Herroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä, soahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna kirjassa Preste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen 1823 (för d. 3 Martii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329. Borgerskapets Protok II B. P. 1098-1108. Bih. Till samtl. Stånd. Prot. 8:de Saml. P. 303-309, m.m.
[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän vaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.
[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen harjoittamisesta.
[67] Mitähään, jos tulisi käsky, että kaikki pitäis kirjutettaman Suomeksi! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta. Mutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät tään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja pitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme heitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.
[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä moallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan) sitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat kyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä henkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään viisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä pelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne muut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi eloksi, kylvettyänsä.
[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk, tahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista alimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa löytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä tavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen virvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä juovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta luvallisella nauttimisella, huvittaa.
[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että ostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo omoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtä vierasta.
[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti, ja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän yksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä puolla) kyllä ymmärrystä ja moninnaista viisautta; mutta ei harjoitetak kyllä tätä mielellistä valaistusta (henkellistä viisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska sen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi. Toisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätä henkellistä viisautta (henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä sitä moallista, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen — sillä ilman sitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi 14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon luettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä käyttämisessä.
[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitään oma-kielen rakkautesta, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätä leikiksi, ja ikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan vilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei mikään muu, kuin tämä palava Suomenkielen rakkaus on minua tähän kehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin kustennoksiin.
[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: "mikä nyt rupee vielä uutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?" (Laiskat aina töitänsä luetteloo). Mutta hyö eivät muistanek, ettei opetetak mitään vaivatak! Sillä ei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan vaivalla; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.
[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla ja Turun ympärillä, niin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiin kirjakieleksemme; mutta koska se nyt on levinyt aina Savoon, Karjalaan ja Pohjanmoahan, niin on uskottava että heijänkin puheet tuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin luonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.
[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia, joita se nouattaa, ja joita ovat asettaneet Lakiloiksi. Mutta näihen Lakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia mukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta koska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen Lakiloihenkin olla muutoksen alaiset.
[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten Suomen nykyinen kirjakieli yksi tahi yhteinen? (tässä muka tarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on Virsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta nouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja Hornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan Turun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä siitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijän tavattomuus kirjuttamisessaan; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen enämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia puustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan) voan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen luontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten heijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut kieleini, luetten mullen viakseni.
[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, että puhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä (?); ja pian kaikki ovat peättäneet, että olkoon kirjakieli yksi (joka oisi yhteinen kaikillen) mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla tavallaan. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on ymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä moneista kielen murreistamme yhtä yhtenäistä kieltä, mutta se siittää ja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme monta erinnäistä kielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jolla kirjutetaan, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi kuhtua kirjakieleksi); toinen, jolla lauletaan, koska meijän Runot lauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtua Runo-kieleksi). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua kieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se oisi luku-kieli). Neljäs oisi jota puhutaan, ja jota ei sovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisi puhe-kieli) — ja oisi erillainen kussa moakunnassa.
Minun oatos on aina, niin kuin olen jo ennen sanonut: jos puhutaan eritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli on piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän kielellemme. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset, niin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset olla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat yhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se sisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. — Moni on sanonut mulle, ettei Ruohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet kirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa. Mitäs myö Ruohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä ja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se on vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista kielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain kaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että hyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia puheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen kirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin ja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi) että "meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?) ja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka löytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä kirjakielessämme." Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun tai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia, kirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea tyttölapsi aika-miehen voatteihin.
[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen esimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät muita kieliä tuntenek) — siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi sana, e.m. Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte, Janne, Jan, Jankus, Johannes; eikä se meitä siksi villitä.
[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan toivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi — ei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä tavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan, jotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi kirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka oisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä kirjastain, tehteisiin Suomeksi — ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös harjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä meijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekä kielen että asian puolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita jonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun korviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.
[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt Pyhteen pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä, josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa Porvon kaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli, ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä, Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on tapa valloissa — erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä. Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä, milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi, toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein, ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta toinen aika, toinen mieli! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla Ganander, Porthan, Lencquist, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.
[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä Pienistä Suomalaista Runoista, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä, ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka, elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi, niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä. Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä aloitellessain tätä Otavoa, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi, kuin muuten oisi ehkä ollut.
[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin (bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini, jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty, mutta oisko se paljon — se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin monella miehellä, on tullut korjatuksi? — eikä sekkään ouk ilman isoja virheitä ja puutoksia.
[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. ai, au, ei, eu, eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie, m.m. jota muut kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne eänelliset puustavit (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin eänet (tonerna) kanteleessa, niin nämät kaks-eänelliset (diftongerne) ovat ikeän kuin sointumiset soittelossa (ackorderne på ett instrument.)
[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.
[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa, peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan. Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia kontti-puheita.
[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen Ymmärrys ja Tieto on vihtoinkin perustettu Keksimuksen piällä (på sinlig åskådning, contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä (tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on arvattava, että myöskin henkellisiä, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi, ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (genom tankeförmågans reflection, inre riktning) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset, ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa ja totuutta.
[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.
[88] Se on tämä sokia usko, joka yksinkertaisessa ihmisessä on yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen valo ja visseyten tieto, valaistuneissa.
[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa epäjumalan-palvelioiksi.
[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen vanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi, meijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan sanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että myö ite varoittamattomuuellamme (genom wår oförsiktighet) ja tottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa puhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä hetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten tarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla Pandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan onnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin taivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi. Suomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat muka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan vesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö lauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman pavosta, luetaan näin:… "Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen miekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen suatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka suatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut, niin ois vilja tullut ilman kylvämätä." (Lue tästä: Dissert. de Proverb. Fenn. p. 10. Not. 6, ja Topeliuksen Suomen kansan vanhoja Runoja. II. Osaa, 15 p.).
[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta Raamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt palaja piästäksensä.
[92] Tarinamus, historie.
[93] Jäänöksiä, Ruiner, ålderdomssmärken.
[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän viimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat laulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt lauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä mihinpäin Viisaus vaipuu.
[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.
[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa kokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja; mutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten. Jos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita pimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella puolla järven.
[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli ehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.
[98] Vanhuukset, Häfder.
[99] Tästä heijän Taikausopista tuloo enemmin puhuttavaksi kirjassamme kuin mainitaan: Försök att förklara Taciti omdömen öfwer Finnarne, m.m.
[100] Tietomus, wettenskap.
[101] Tämä heijän taikaus-oppi piettiin niinnä aikoinna muissakin valtakunnissa suurimmassa arvossa — ei niin kuin nyt nauron allaaissa. Silloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja kuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja. Odin joka oli kaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut — hänen viisaus oli taikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineen Gylfeltä Juottalaisten (tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä taikaus-oppi, silloin luettiin isoimmaksi viisauveksi, ja että se harjoitettiin Suomalaisilta.
[102] Velhoimisen ymmärtämys (sjelfwa begreppet af charlataneri) osottaa (förutsätter) jo yhtä tietoa (kunskap) jota Noijat muka ovat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, että Suomalaisilla oli yksi iso viisaus, totistaa että näillä mahto ennen aikana olla jota kuta erinäistä tietoa, jota ei muut käsittäneet. Jos meijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin siitä nähään että tämä tieto on kansasta kavona, ja sevoittu ja sotkettu turhuuvella ja hulluuvella.
[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva meijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi mielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.
[104] Piiros, form, begränsning.
[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.
[106] Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa (i Swenska Litteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382. Tätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt parempoa pannakseen. Luepas v. Schröterin Finnische Runen, esipuheessa IX. p. ja Oskyldigt Ingenting, Åbo 1821, p. 68 & 76. Tässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleen Salauksia (Myther), ehkä se oli minä joka ensin tätä ilmoitin. Sillä Salaus merkitsee minun mielestään yhen luonnollisen tavan (ett sinligt sätt) että selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita, ja käsittämättömiä tapauksia — ei että palvella epäjumaloita, uskoa heitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita seittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)
[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja Ruotiksi toimitettu Sanomien Åbo Underrättelser ensimäisissä numeroissa, v. 1824.
[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen Viisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu pimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä käsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta suomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvätty Jumalan kuvia, eikä huoneita, eikä uhria, eikä palvellusta, eikä uskomusta (troslära, religionsbekännelse). Sillä kaikki suljettiin heijän viisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.
[109] Ymmärtämys, begrepp.
[110] Sanantapa, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä ei löyvy sitä sanoa: jag äger; joka toimitetaan puheella: minulla on (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. Tekeminen, luotut lapset; syöminen, tehtyt evähät.
[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: Pouta pilvien perästä, suvi suuresta lumesta, Ovidius: Nube solet pulsa, candidus ire dies; Suomalaiset: Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy; Publius: Bonum ad virum cito moritur iracundia, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos lueskentelet Diss. de Prov. Fenn. p. 29-40. Muistettava on myös, että nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée) eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser, sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: Den som ger så att han tigger, han skall slås så han ligger (?) — Hårdt mot hårdt, sa' käringen då hon bet i sten (!) — När tranan går i dans med stod-hästen, får hon brutna ben (?) Semmoisia suat koko kontillisen, jos tahot lukea Grubbin Penu proverbiale.
[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä Suomenkansalta harjoitettu, — siihen uskoon ei o mikä meitä vuatimassa.
[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri Liber Proverbiorum Fennicorum, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta, ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702. 8:o, tällä nimityksellä (under denna tittel) Vanhain Suomalaisten Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt. Näistä mahtaa suurin osa olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä: Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja. Mutta näihenkin joukossa oli veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti Viipurissa Uusia Sanan Laskuja (?) jotka kaikki ovat (jos ei erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss. de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa Väinämöisellen; ja että nimittää heitä uusia, on yhtä sopimatoin kuin sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.
[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan), niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.
[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei mikskään tarkoittelleet.
[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).
[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään kuulut Perkelen nimeä ies mainittavan — hään joka taikaus-opissamme on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (hwarandra alldeles motsatta). Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on myöskin, ettei näissä puhuta Moariasta (joka osottais Poavilaisten oppia) harvoin Kristuksesta (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot, sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.
[118] Alii: riistan.
[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (genom sin osedlighet, odygd) on joutunut turmellukseen.
[120] Miehellä tässä merkitään ihminen, koska miehet ovat meijän sukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että ihmiskunta (menniskoslägtet) ei oo kovin paha, vaan ei varsin hyväkään.
[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.
[122] Om dess lifstid.
[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä toista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto ei ouk luotu kuolevaksi.
[124] Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden.
[125] "Sika salmen uineeksi", yks somea puheenparsi, jota merkihtee jota kuta kehnoa käytöstä.
[126] Tässä on puhet syvämmellisestä rakkautesta (etherisk kärlek) ei Luonnollisesta (fysisk kärlek) jota haluksi ja himoksi kututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa: Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin.
[127] Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten. Että Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin valaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (inbillning, föreställning, fantasi) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin monen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö eivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä, hiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin vanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman mitään kiihkousta, (exentricité, pathetisk ytterlighet).
[128] Moittimisesta (Om kritiker) sanotaan: "Joka vanhoja kiittää, se nykyistä moittii."
[129] D.w.s. Tiden är det äldsta och Rymden det största. (Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).
[130] D.w.s. Ex nihilo nihil fit. (Detta innehåller kausalitets-begreppet — att allt måste hafwa sin orsak.)
[131] D.w.s. In nihilum nihil revertitur. (Detta innehåller annihilations-begreppet — att ingenting kan egentligen förswinna, utan blott till former upplösas).
[132] D.w.s. Omne vivum ex Ovo. De trodde således icke på någon generatio aequivoca. (Detta innehåller deras begrepp om propagations-läran). Alii: "Touko."
[133] D.w.s. att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer utan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat. (Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser och blotta djur).
[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor och omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller läran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen toisen vertauksen, joka tarkeemmin osotteloo Otavaista; nimittäin: Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä. Merkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen.
[135] Sanotaan myös: "kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi."
[136] Sanotaan myös "Rinnassa on Särellä sappi" j.n.e.
[137] Hänen puvusta: "Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen, hatusta."
[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti isolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.
[139] Uhkaus merkihtee tässä, stränghet; armo, mildhet.
[140] Om dess principer.
[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen, kurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (kokettera, wisa sig behagsjuka).
[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen vähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka. Miten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin paikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: "Ei ole Vuohi eläin; Piika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia."
[143] Muutamat sanoovat pikaisuus; kumminkin saattaa olla oikeen sanottu.
[144] Tässä ymmärretään, ettei pie ruvetak omiin piikoihin tahi renkihin pauloin.
[145] Yksin-vaimoisuus, monogyni.
[146] Yksin-naimisuus, monogami.
[147] Nimittäin, laiskan Vaimon.
[148] Armottomista lapsista, lue: Surusta ja murheesta; Köyhistä lapsista, lue: Rikkautesta ja köyhytestä.
[149] Oisi ehkä parempi sanoa: "iäreen, emän, leipoessa."
[150] Om traditioner, fornsägner.
[151] Sana merkihtee tässä: strof, rad, wers; hyryä bebetyder ett slags onomatopojetiskt anklang af ord, som alludera på hwad som blifwit sagt i föregående wers.
[152] Kuokka-vieraista; "Ei niin pieniä pitoja, jos ei kuokka-vieraita."
[153] Sillä ottaissa on hänelle rahoo, vaan ei ottamatak.
[154] Sanotaan myös: "Tuppurainen Tappurainen takaus-mies"; ja: "Tuppuraissa tappuraissa takaus-mies."
[155] "Ei luontaan lisä lykkää" (mera will mera ha).
[156] Rannan-kiertolainen, Wiking, korsar, sjöröfware.
[157] Ymmärretään omoo poikaa talossa.
[158] Taituri, konstnär, artist; Tekiä, fabrikör; Kaluntekiä, handtwerkare.
[159] Ompelia, Skräddare.
[160] "Varhain myllyyn, myöhän kyytiin."
[161] Pitkästä koukusta, sanotaan sanaksi: "Halikon kautta Ruohtiin."
[162] Ymmärretään Tapio (metän kuninkas) tahi Anni (metän miniä).
[163] Merkihtee, se on siitten "muka myöhä" (post festum).
[164] Merkihtee, että käypi rahalla muallakin kalan pyytöminen.
[165] Kosken laskian sanat, purrellensa.
[166] Taitaa merk. että se joka panoo puolen-siemenet, niin suapi puolenkin kasvusta.
[167] Mitenkä tätä Suomessa soattaneen sanoa? ehkä se tapahtuu Virossa, ja eteläisimmissä maissa, missä Suomalaisia löytyy? Sanomme myös: "Ei peätöintä Juhannusta."
[168] T. veneetöinkin, venehetöinkin, muatoinkin.
[169] Sanotaan myös: "Rohkia rokan särpää", j.n.e.
[170] Mielenluonto, karakter.
[171] Luoja. Koska häntä mainittiin, sanottiin aina, että hään oli se "totinen Luoja" jolla sanalla hyö tahtovat ikään kuin eroittoo häntä pois muista Luojista, joita hyö muuten nimittivät Luonnottaret ja Synnyttäret, ja joilla ymmärrettiin luonnon vaikutuksia, jotka synnyttäävät monillaisia uusia äkkinäisiä luotuja, ja joihen luonnollisen voiman hyö tekivät runoissansa eläväksi ja henkelliseksi.
[172] Häntä piettiin myös voimakkaanna, koska kaikissa häneltä apua anottiin. Mutta hänen voimansa näyttää ainoastaan olleen hyvyyttä vaikuttamisessa, ei pahuutta rankaisemisessa, koska hyö taikausten ajoilla panivat pahan hänen rinnallen voimallisuutessa, ja luulivat heijän Noitiinsa ja Velhoinsa taitavan voimuutessansa kilvoitella Jumalan kanssa, niin kuin vielä kuullaan siitä vanhasta sananlaskusta: Kaks kovoo koitteloo, Susi ja Hevoisen varsa, meijän poika ja Jumala. Että heijän Velhot ja Noijat, taikausten ajoilla vielä harjoittivat tätä luonnollista viisautta, nähään siitä sanasta: ken pahat sanoopi, se taivahan tähet lukoopi, meren allot arvoapi. Ja että heillen luettiin voimallisuutta ei ainoastaan myrskyjä pahoja säitä sekä soahaksensa että hävittääksensä, mutta myöskin ajan-juoksuja pitellä ja vuosiaikoja viivytellä, nähään siitä sanasta jossa hyö ikään kuin jo epäileevät heijän voimoa, ja ovat ikkään kuin ristin uskoon taipuvaiset. Joka laittaa pahaa laittakoon suvesta talven; joka kiittää hyvää, kiittäköön hyvät Jumalat.
[173] Ne sananlaskut jotka tarkoittais tähän (13, 14, 709), ovat kaikki syntyneet siitä päivästä kuin keäntyime Ruohtalaisten käsihin, eikä ouk perivanhoiksi luettavia.
[174] Se sana Jumalan-pelko (Gudsfruktan), joka on Ruohin kielestä suomenettunna on vielä nytkin vieras meijän korvissamme, ej ainoastansa siinä, että se ikään kuin pelottais meitä yhestä hyvästä isästä, mutta se kuluu vielä ouvommaksi, niin kuin oisi muka ite Jumala joka pelkäisi. Ettei meijän Jumalan pelvosta ollut meillen pakkoo, nähään Tacituksestakin, joka kirjuttaa meistä: Securi adversus Deos … ut illis ne voto quidem opus esset.
[175] Uhramiset ja muut kirkko-menot oomme myö vasta myöhäisempinnä aikoinna tullut tuntemaan. Tämä Ruohin kielestä Suomeksi murrettu sana, osottaa jo kyllä että myö heiltä ensin oomme oppina näitä toimituksia. Sillä heijän oil tapa ihmisiäkin uhrata lepyttelläksensä heijän Jumaloitansa (lue Tacitusta, Sturlesonnia ja muita).
[176] Yhessä vanhassa Ruohtalaisessa satussa hoastetaaa kyllä, että Biarmilaisilla tahi Permiläisillä oli yksi kirkko pyhitetty Jumalallensa, jossa ne palvelivat hänen kuvaansa, valettu kullasta. Mutta niin kauan kuin se ei ouk väheekään tarinamuksessamme totistettu, niin kauan kuin ei kansassamme eikä kielessämme löyvy yhtä ainuaakaan jälkee, joka tarkottais siihen, niin myö täytymme pitää tätä, niin kuin monta muutakin paikkoo näissä heijän satuissa, aivon valhena ja joutavana.
[177] Meijän nykyisessä uskomuksessamme on Perkele pantu sen Raamatussa puhutun Saatanan virantoimituksellen, ja soanut muka hänen ammattinsa, ensin että vietellä ihmis-poloisten sieluja, ja siiten että tulella vaivutella heitä helvetissä (?).
[178] Kts. viite 117.
[179] Mutta se ei ollut ainoastaan vihamiehiä kuin hyö tarkoittivat, hyö tavoittivat myös muita ihmisiä, ja luulivat hänen kavalluuellansa luvattomalla tavalla keäntävänsä toisen vahinkoa omaksi voitoksensa.
[180] Eiköhään nämät sanat ja muut semmoiset jotka vielä löytyy meijän henkellisissä kirjoissa, ja joita ehkä ennen aikana tarvihtivat kolkutellakseen roakoin korvihin, soattaisi soveliammilla sanoilla muuttaneeksi nykyisen valaistetun ajan vaatimusta jälkeen! tahi eiköhään se nykyinen ihmiskunta ou jo niin valaistu että se käsittää henkellisiä asioita ilman näitä roakoja puheita, jotka itekseen ei toimitak mitään. Toivomme totella että ne Suomessa säätetyt Toimitukset (komiteer), joihen tarkottamus oisi, soahaksensa meijän Suomalaisen kirkko-kirjan käsi-kirjan ja katkesmuksen paremmin korjatuksi ja oijaistuksi, ja jotka jo monta vuotta tässä aivotuksessa ovat näitä lukenneet luskutelleet — mahtaisi viimeinkin soaha näitä asioita junkaan.
[181] Myö neämmö ainoastansa hänen vaikutoksia, hänen viisautta ja voimallisuutta, niin kuin myö luonnossakin käsitämme Jumalan. Myö havaamme kyllä siitä ruumillisesta syntymisestä ja kuolemasta, että henki vaipuu yhestä luonnollisesta piiroksesta, ja ilmauntuu toiseen, vaan ei se siksi saata kavota tahi iäksi hävitä, tahi kiäntyä tyhjäksi.
[182] Minkä tähen meitä kuhutaan Jumalan lapsiksi, tahi sanotaan olevan häneltä luovut, ja hänen kaltaisia, ellemme hänestä oisi soanneet jonkun osallisuuen meijän luotuissa. Meijän ruumis muistuttaa meitä että myö olemme moallisia, muistuttakoon meitä myös meijän henkemme että myö oommo henkellisiä. Se on tämä henkellinen luonto meissä, joka teköö meitä Jumalan mukaisiksi, ja josta meitä kuhutaan hänen kuvaksensa! Mutta ilman tätä ruumista, joka kiinittää meijän henkeemme moahan, niin meijän ymmärrys lentäisi niin kuin meijän ajatuksemme taivaaseen, alku-ymmärrystänsä kohti, ja oisi luonostansa vapa, niin kuin on kaiken ymmärryksen luonto; vaan jos ei meissä oisi toas tätä henkee, joka kohoittaa ja nostaa meijän ajatuksia pois näistä moan laksoista, niin oisimme järjettömät luontokappaleet, joita ei mullasta eroittaisi; ja oisimme kokonansa katovaiset ja muutoksen lain-alaiset niin kuin on kaikkein moallisten luonto. Ihminen on sen eistä se kauniin kappale luomisessa, hään on se panta joka siotteloo Jumalata moailmaan, ja jossa yhellä puolella, tavataan sekä taivaallista henkellisyyttä, että toisella, moallista viheliäisyyttä. Hään seisoo portaalla taivaan ja moan välillä, ja se on annettu hänen omaan valtaansa jos hään tahtoo nousta taivaiseen, tahi laskeita moahan.
[183] Senpä tautta koska ei myö luonnollisella tahi kuin se Raamatussa kuhutaan "omalla" ymmärryksellämme taija tuntea Jumalatamme, niin voaitaan kaikissa Jumalan uskomuksissa, uskoa enemmin kuin ymmärrystä. Ja se on tarpeellisin niillen, joill' on vähä tätä ymmärrystä eli mielen valaistusta. Viisaat toas ja kirjan oppineet, jotka ajatuksillansa ja ymmärryksen tarkoittamisellansa sanoovat muutenkin käsittävänsä näitä taivaan tosia — hyö uskoovat näitä ymmärtävänsä. Sillä tavalla se on heissäkin usko joka vaikuttaa, ehkä se ei ouk tätä sokeata tahi yksinvakaista uskoa; mutta yhtä mielessä valaistettua ja ymmärryksellä tarkoitettua. Ne raukat, joill' ei ouk tätä yksinkertaista uskoa, eikä toas ymmärrystä kyllä käsittämään tätä valaistettua, (ja niitä löytyy ehkä monta kyllä), hyö ovat kaikista luovuista luettavat onnettomiksi. Hyö keäntyyvät kuin meren kaislat mihin tuuli painaa, ja heissä puuttuu se oma syvämellinen luottamus, se henkellinen johtatus ja lohtutus, joka koroittaa heitä yliten kaikkia luontokappaleita, ja onnistaa heitä heijän onnettomuutessansakin. Hyö epäilleevät kaikkia mitä hyö eivät käsitä sillä heijän vähällä ymmärryksellänsä; hyö ovat kahappäin uskovaisia, jos Jumalata ollenkaan löytyy, jos löytyy maailmata ja ihmisiä toin perään sanottu. Hyö ovat tietämättömiä, jos löytyy heijän omaa olentoansa, ellei vaan kaikki liene yksi viettelevä uni, yksi tyhjä mielen-pettäminen.
[184] Tämä meijän luonnollisen piiroksen poisheittäminen tapahtuu meijän ruumillisessa kuolemassa. Ja tästä tulee, että ne viisahimmat ja valaistuneemmat miehet, niin myös kuin ne paraimmat ja urhollisimmat, jotka eläissään aina ovat enemmin harjoittanneet tätä henkellistä, ei milloinkaan kajoo kuolematansa; vaan juuri sen silmiin-nähen harjoittaavat hyvyyttä, ja nouvattaissa jaloja vehkeitä, uskaltaavat ihtiänsä henken vaaroin (654, 283): ja kuin kuoloovat, niin kuoloovat hyvällä suosiolla ja leppeellä syvämmellä, ikään kuin toivoissa toista parempata (53, 55). Sitä vastoin ne taas, jotka kaikissa ovat enemmin seuranneet tämän moailman menoja, ja joihin mieli sen eistä ei milloinkaan ouk puuttunna henkellisiin töihin, hyö pelkäävät kuolematansa ikään kuin pirua, sillä heillä on aina ollut vähä siitä henkellisestä uskalluksesta; ja hyö kuoloovat usseemmittain kauhistuksella ja sisällisella vaikeutella, ikään kuin peljätessä jotakuta pahempata (53).
[185] Millä tavalla tämä piti tapahtua ei selitetä, koska eivät Jumalastakaan puhuneet, että se oli pahuutta rankaiseva, ja vainoava kova-korvaisia ja hänen käskynsä kuulemattomia; (sillä vainoomisen luonto ei ollut heijän mielestä sopiva Jumalan hyvyyteen). Sanottiin ainoastansa: peljäten pahat mänöövät. Se oli tämä heijän oma pelko, joka heitä ajeli ja ahisti, se oli tämä heijän omantunnon rauhattomuus, jok' ei antana heillen lepoa, eikä yö-rauhoa, tämä oli se tulinen helvetti joka jo eläissä poltti heijän poveansa, ja kaluisi heijän syvämmiä; ja tämä oli se rankaistus, jonka pahuus ite myötensä tuottaa.
[186] Suomen kielessä ei löyvyk sitä sanaa dygd joka alustapäin (ursprungeligen) merkihtee hyvyyttä tahi mielen nouvattamista Jumalata vastaan; eikä myös sitä sanaa synd, joka merkihtee pahuutta tahi rikosta Jumalan tahtoa vastaan. Se näyttää niin kuin Suomalaiset eivät oisi tehneet tätä erotusta; vaan että hyö pitivät hyvyyttä ihmisiä vastaan, hyvyyveksi Jumalatakin vastaan, ja pahuutta luotuja vastaan, pahuuveksi heijän luojaansa vastaan. Tahi toisilla sanoilla: mitä hyö kahtovat hyvyyveksi moalla, sitä lukivat myös hyvyyveksi taivaassa; ja mikä oli pahuus moalla, se oli pahuus taivaassakin.
[187] Sanottiin kyllä: pettää paha valansa; mutta näillä sanoilla ei kuitenkaan tarkoitettu semmoisia, jotka oisivat varsin tahallaan tehneet veärän valan; mutta ainoastaan sellaisia koiruus-miehiä, jotka pahasta tavasta ovat heittäneet heijän valansa (lupauksensa) pitamätä. (Tässä mahtaa puhe olla erinomattain naiman-kaupoista).
[188] Tuonela, on siitä ehkä soanut nimensä, että sanottiin heijän vienneensä kuolleitansa tuonek t. tuonne (kylmiin kartanoihin), josta siitten rupesivat kuhtumaan paikkoo kuhun heitä vietiin tuonelaksi.
[189] Manala, tahi maan-ala on samalla tavalla nimensä soanut siitä että heijän kuolleita laskettiin maahan tahi maan ala (alle).
[190] Yhessä laulussa, kussa lausutaan yksinäisen miehen kerran ajanneen rahtain kirkkomoan sivuitten, sanotaan Keijuisen tahi Männinkäisen eli kuolleen ihmisen varjon nousseen hänen tarakkaan, ja lausuineen: Kuu paistaa, kuollut ajaa, tuonelassa häitä juuvaan — etkös pelkää? Vaan tämä laulu mahtaa olla nykyisempiä, ja Ruohista ehkä Suomenettunna. Mutta taikausten ajoilla, koska kyöpelit ja muut hoamut ilmistyivät, silloin puhuivat jo kuolleistakin; vaan ej silloinkaan vielä heitä nimitetty minkään toimittavaisiksi, mutta luultiin olleen nukuksissa, koska noijat tulivat heijän luita ja ruumiita koluuttelemaan, uskoissaan soavaan sillä jotakuta aikaan.
[191] Kalmistot (benhus) merkihti semmoisia paikkoja, kussa säilytettiin kuollein luita, ja kusta kalma (kuolluin paha haisu) kävi nenään. Muutamissa on kalma ja kuolema yhtä toimittavaiset.
[192] Näin kauniisti vertaisivat hyö heitä, ainoastaan niin kuin vuoteillansa makoovia. Tämäkin osottaa, että hyö vielä kerran piti havahtua ja nousta, ehk ei eneä tällä heijän luonnollisella piiroksella (1120, 1121).
[193] Lue tästä: Vanhoin Suomalaisten ajan-luvusta (Otavassa II:ssa Osassa, 48 p. ja jälkimäisiä).
[194] Se näyttä niin kuin varkaillen oisi muinon ollut henkellinen rankaistus (104. Pien. Run. II. O.V.) mutta tämäkin saattaa olla asetettunna Ruotin vallan aikana.
[195] Luonnollinen vallollisuus, naturligt oberoende, natur-frihet.
[196] Vallattomuus, oförrätt, wåld.
[197] Luonnollinen Laki (Natur-rätten, den naturliga lagen) tahi luonnollinen oikeus, kuin sitä myöskin kuhutaan, on se tietomus joka osottaa meillen minkälaisia myö olemme Jumalalta luovut, tahi minkällaisia myö olemme hänen eissä; ei missä arvossa myö olemme ihmisten silmissä. Elikkä se on se oppi, joka toimittaa meillen minkälainen ansio ja arvio on meillen tuleva ihmisinä, ei alamaisina eikä valtamiehinä. Tämä oppi joka yksin puolin koroittaa ne alhaiset ja onnettomat moailmassa, ja toisin puolin alentaa ne muka ylhäiset ja onnelliset, teköö meitä kaikkia tasapäisiksi Jumalamme eissä. Mutta että luulla tällaisen tasauven ja yhtävertaisuuen olevan tässä moailmassa toivottavan, tahi sopivan, tahi ies mahollisen, se oisi että kukistaa koko meijän kansallista elämätä (Samhällslifvets bestånd), ja ettei lainkaan ymmärtää mihin nämät opin-keinot tarkoittaavat.
[198] Yksi toinen vertaus on myös: "opiksi ikee, vaan ei eleek," joka vielä selvemmin osottaa, että tämä nykyinen ikä ei ouk tehty meillen eleäksemme (ikuiseksi, ainuaksi), vaan ainoastaan opiksemme (koettelemukseksemme, harjoittelemukseksemme). Yksi juuri tarkka sana!
[199] Myötäinen ja (plural.) myötäiset, niin myös, myötyys medgång.
[200] Tämä meijän luontomme, että aina olla omin varoisek, eikä luottaita muihin (josta siitten myös seuraa, ettei kaikkia uskoa eikä puhua) ovat Ruohtalaiset kuhtuneet luulemukseksi (misstänksamhet) ja salamielisyyteksi (förbehållsamhet), ja saattaa ehkä niin olla. Tässä myö heistä eroitamme meitä: sillä hyö ovat puheissansa, käytöksissänsä ja tavoissansa julkinaiset (öppna), niin että ne monestin paljastaavat ihtiänsä ehkä liiaksikin. Tämä on yks kaunis tapa, joka osottaa heissä rehellisyyttä ja kunniallisuutta (jos se vajuu syvämmestä); mutta jos se vajuu kielenkantimesta, tahi mielen-keveyvestä, niin se ei toimitak muuta, kuin että ovat loskariloita (skrodörer), liian-puheliaita (pratmakare), veltto-luontoisia ja pehmyt-mielisiä.
[201] Se on vielä nytkin yksi tapa Suomalaisten mielen-luonnossa (ett nationaldrag, karaktersdrag), ettei joutavat jaaritokset ja irvistelemiset heitä mielytä. Siinäkin eroittaiksen hyö muista monesta, etteivät naura tyhjästä.
[202] Tästä meijän kankeasta ja jäykästä, tahi kiivaasta ja kovasta luonnostamme, löytyy myös meijän kielessämme montaa sanaa jotka merkihtee tään-tapaisia mieliä, jotk eivät taivuk muihen mukaan, vaan ovat kovia ja taipumattomia; niin kuin e.m. jäykkä-niskainen (hallstarrig), uppi-niskainen (uppstudsig) kovakorvainen (ohörsam), kylmä-kiskoinen (ofördragsam), eripurainen (egensinnig), iteppäinen (envis), vastahakoinen (motspänstig), suuri-syväinen (stormodig), äkäpertty, äkäpässi, syvämikkö, jurrikka, m.m.
[203] Kaikki mitä tässä puhutaan meijän tavoista ja mielen-luonnostamme, tarkoittaa erinomattain sitä talon-pojallista kansoo, vaan tapoo myöskin ussein herrasmiehiä. Kuitenkin sanotaan Savon herroin, liioitenkin vanhalla rajalla, ennen tulleen jo muilta Suomalaisilta rajuutetuksi, heijän roivaillemisesta ja valehtelemisesta, jolla ne tultua rantamaillen toimittivat muka koti-vehkeitänsä.
[204] Sanotaan myös: Hullu kiitti miestänsä, mielipuoli naistansa: ja Hullu kiitti hevoistansa, miespuoli akkaase. Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettemme kiitä ihtiämme eikä omiamme, eikä myös vanhojamme; joka osottaa ei ainoastaan, ettemme ole paisuvaisia eikä ylpeileväisiä; mutta myös että meissä vielä löytyy sitä miehullisuutta, urhollisuutta, ja luonnollista voimallisuutta, joka jo monelta puuttuu. Sillä yksi urhollinen mies, ei se kehu milloinkaan uhkeuttansa (hänen käytökset osottaavat tätä jo kyllä): samaten yksi urhollinen kansa — ei sekkään tuosta pöyhistelete eikä isoinna käyttelete. Vasta kuin voima ja uskallus (joka aina luottaiksen voiman peälle) on hänestä kavonna, silloin vasta rupiavat tuosta puhumaan ja pauhamaan, että sillä saattaisivat muitakin muka uskomaan tätä vielä löytyvän heissä; ja jos eivät muuta taija, niin hoasteloovat ies esivanhemmistansa, jott' eivät heijän ansiosta jäisi varsin osattomiksi. Silläpä on jo niin monaisten sekä luettu että laulettu siitä pohjoisen voimallisuuesta, siitä rauta-kivisestä moasta, ja niistä vanhoin Jööttiläisten uhkeuesta, että mahtaisivat tuosta jo kerran kyllästyä, ja ite osottoo jotaik jaloutta.
[205] Näistä heijän Runoista käytettiin heitä ussein oikeuteen, ja tahottiin muka laulajat sakoillen näistä heijän runon-teoistansa. Nämät toas luulivat ettei heillen tuosta pitänyt olla sakkoa, kuin olivat vaan vetäneet oman nimensä virteen, jonka tähen sitä myös usseemmittain tavataan siihen liitettynnä.
[206] Tästä meijän hitaisuutesta ja hiljaisuutesta meitä syytetään kehtoomattomiksi (flegmatiska), ja pitkällisiksi (långsamma); ja kyllä se on tosi, etteime suinkaan joutavasta löyhistele, emmäkä tyhjästä hätäile. Meijän luonnossamme löytyy merkkillisellä tavalla yhistettynnä yksi ulkonainen jäykkäys ja yksi sisällinen tulisuus, joka ikään kuin yhtaikoo meissä muistuttaa näitä kylmiä pohjan-maita kussa asumme, ja niitä lämpöisiä iän-mantereita kusta olemme lähteneet.
[207] Otavan II:ssa Osassa, 60:nellä puoliskolla muist.
[208] Tätä on monikin tainnut jo liian paljon ottoo tavaksensa, koska heitä tuosta varotetaan ja nuhtellaan.
[209] Tämä heijän koti-rakkaus ei ollut mikään isänmaanrakkaus; sillä ehkä nämät syntyyvät ja kasvaavat yksissä, ja ikään kuin yhestä juuresta, niin hyö kuitenkin eroittaiksen toisista eri-tarkoituksillansa. Yksi heistä ei kasvata muuta kuin pieniä pähkineitä omallen suullen; mutta toinen kantaa hetelmiä, jotka kypsyyvät vielä tulevinna aikoinakin, ja tuottaa meillen siunauksia meijän sikiellisten. Että rakastaa sitä yhteistä kansoo, tahi sitä yhteistä isämme-maata, sitä eivät hyö ennen ymmärtännä, ja moni ehkä ei vielä nytkään sitä oikeen ymmärrä. Sillä niin kauvan kuin olimme Ruohin vallan alla, niin minkä mieli ei palana omaan hyötymiseen, niin sen syväntä poltti se Ruohtalainen nimi, ja ne Ruohtalaiset käytökset, Oma kansa piettiin halpana ja jaloin poljettavana, ja nouvattaissa vieraita tapoja heitettiin omat unoukseen. Kansan kieli ja valaistus jätettiin sipo sillään seisomaan omillen kannoillensa, ilman harjoittamata, sillä mitä hänestä harjoitettiin, harjotettiin vieraalla kielellä, että sillä oisivat tekevöinään meitä muka muukalaisiksi. Meijän mielestämme ja meijän muistostamme poistaivutettiin kaikki, joka oisi valistannut meitä meijän vanhoistamme, tahi tarkoittannut tietoa omasta tarinamuksestamme. Kaikkia sevoitettiin ja sotkettiin siihen Ruohtalaiseen nimeen; niin että jos nyt tahtoisimme tiiustella meitä ihtiämme, niin meijän täytyy vainehtia niitä jälkiä jotka vielä ehkä löytyisi näijen kirjoissansa ja heijän tarinamuksessansa. Mutta siitäkin ovat hyö jo tarkasti poispyyhittynnä; sen eistä eroittua heistä, seisomme tässä varsin avopäinä, tietämättömät mistä olemme lähteneet. Meijän tuloo sen eistä kiitoksella kostella heitä, jotka suurella vaivalla ovat kokeneet tahi vielä kokeevat säilyttää meillen näitä meijän muistojamme, pelastain heitä heijän kavotuksesta ja hakiin heitä valkeuteen. Jos sen eistä Ruohtalaisten muinoot Ruhtinat yllytti meitä luopua omistamme, ja tunkiissa meillen tapojansa vaativat meitä hylkeämään ihtiämme, niin se olkoon heillen anteeksi, sillä hyö näyttivät meillen muuten hyvyytensä ja laupeutensa; eikä kielistä niinnä aikoinna pietty suurta lukua, joina eivät paljon pitäneet henkestäkään. Mutta se oli tämä heijän mielikarvaus kieltämme vastaan, ja meijän oma huolimattomuus, joka vahinkoitti meitä juurin juuressamme, ja joka eroitti sen valaistun kansan meistä pois meijän moarahvahasta. Tämä jäi uskollisesti seisomaan omillen anturoillensa, vaan tuo nouvattaissa vieraita tapoja, vieraistui pois joukostamme. Jos sen eistä Ruohtalaiset halaisivat meitä nieltäksensä, sillä että tahtoivat tehä meijän ihteyttämme (individualitet) tyhjäksi, niin se on nykyisten aikoin valaistusta, jota meijän tuloo kiittää, etteivät voittajat eneä syö voitettujansa suuhunsa, tahi uhraa heitä Jumaloillensa niin kuin muinon tekivät (ja jota vielä joskus tapahtuu), eivätkä tie heitä (niin kuin muullon) varsin orjaksensa, ryöstettyä heiltä vapautensa, lainsa, nimensä, puheensa, moansa, valaistuksensa — ainoastaan henken heillen tuskin heittävänä; mutta että niitä nyt turvataan henkellisellä vakauvella (med personlig säkerhet) ja suojellaan ja varuistellaan laillisella asetoksella, annettua heillen tilaisuutta harjoitella omoo parasta, ja kieltänsä että valaistustansa tarkoitella; tekiin heitä sillä niin onnellisiksi alamaisiksi, niin vapaisiksi kansallisiksi (medborgare) kuin on suinkin mahollinen.
[210] Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettei liukkaalla kielellä ketään kiusata tahi lepyytellä; ja se on kunniaksi meillen, ettei koko meijän kielessämme löyvyk yhtä sanoo, joka juuri merkihtee smickra, smila, (liukastella, viekastella). Samaten ei myöskään löyvyk meissä sitä tapaa että kaikkia joutavia kuuleskella (vara nyfikna), joka on varsin vasten meijän vakaista luontoamme; senpä tähen ei kielessämmekään löyvvk yhtä sanoo, joka merkihteis nyfikenhet, (uteliaisuus).
Mutta koska olemme nimittänyt näitä meijän hyviä tappjamme, niin emme myöskään saata salata niitä kehnompia, tahi luulla ettei meissäkin löyvyk viheliäisyyttä. Suomalaisilla on ensinnik se paha tapa että hyö luuloovat ja soimaavat toisiansa; kuitenkin eivät tiek sitä pahuuella eikä pilkan vuoksi, (niin kuin on muualla nähty). Toinen paha tapa löytyy meissä myös: myö olemme harvoin yhtä-pitäväiset. Tämä vika on nähty muissakin muuten urhollisissa kansoissa. Greekkalaiset (vanhassa tarinamuksessamme) ja Puolalaiset (tässä meijän nykyisessä) hyökin ovat aina näin välillään juonittelleet ja riitauntuneet. Tämä tuloo ehkä meijän eripuraisuutesta. Muut kansat ovat myös totistaneet meijän olevan pikaisia (häftiga, hastiga, snarstuckna) iteppäisiä (envisa, egensinniga) ja jäykkä-luontoista (buttra, trumpna). Eikä sitä saata salata, että meillä on karkia luonto, jos sitä kerran nostetaan. Mutta jos tällainen kiivas luonto taivutettaisiin hyviin tarkoituksiin, niin se oisi pystyvä ja saattaisi paljon aikaan, ja oisi tämä into hyvä soaha meistä vielä yhen mainittavan kansan. Mutta niin kuin tämä luonto nyt usseen osottaiksen meissä, nimittäin taipumattomuuella joutavissa, niin se on luettava meillen nauroksi vaan ei kunniaksi.
Kuitenkin niin kaikeista meijän virheistä meijän yhtätyytyväisyys (liknöjdhet) ja kehtoomattomuus (flegma) on suurin luettavaksi, se on häijyn heistä kaikista, ja yksi sikiä laiskuutesta ja mielenvalaistamattomuutesta; eikä sitä saata muuten hävittää, ellei paremmalla toimella ja mielen valaistuksella.
[211] Tämä hoivauttamisen tapa (vårdande egenskap) kuhutaan meijän uskomuksessamme, Jumalan edeskatzomus (Guds försyn), tahi Jumalan sormi (Guds finger).
[212] Rühs I D. p. 3, 187. III D. p. 133. Että nimittää niitä kaikkia jotka kiittää meitä urhollisiksi, oisi että täyttää kirjan tykkenään; myö tyytymme sen tähen ainoastaan tähän.
[213] Rühs, I D. p. 182, 187.
[214] l.c. II D. p, 38. III D. p. 133. Boëthii bref. lue Mnemosyne 1821. p. 272.
[215] Rühs, II D. p. 38. I D. p. 3. III D. p. 133, 134
[216] l.c. II D. s. 38. III D. p. 133. Mnemosyne 1821. s. 269, 270.
[217] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133.
[218] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133, 139.
[219] l.c. I D. s. 9. III D. s. 133, Eikä alunkaan utelevaiset (nyfikne) Rühs II D. 38.
[220] l.c. II D. s. 38. III D. s. 140.
[221] Meijän Suomen vaimoväki on aina tullut kunnioitetuksi heijän puhtautesta sekä voatteissansa että ruuissansa. (Rühs, III D. s. 134. Mnemosyne 1821. s. 269). Yksi kiitettävä tapa joka juuri koroittaa heitä meijän silmissämme. Erinomattain ovat Karjalaiset ja Pohjalaiset tässä olleet kuuluisammat.
[222] Tätä Suomalaisten kovuutta vaimojansa vastaan, mahtaa ehkä moni pitää to'istuksenna heijän ennen olleen varsin roakoja, koska se tapa usseemmittain tahtoo nouvattaa raakoja kansoja, että alentaa vaimojansa. Mutta myö piämme tätä (ikään kuin heijän kylpemistä, ja monta muuta tapaa) to'istukseksi heijän tulleen iästäpäin, ja nouvattaneen itäisten tapoja. Siinä vielä tänä päivänäkin vaimot pietään varsin kovassa kurisa.
[223] Meijän täytyy tunnustoo, että ehkä nämät vertaukset eivät suinkaan ihaillut heitä, mutta nopeemmittain alensivat ja häväisivät, niin hyö eivät kuitenkaan olleet varsin ilman tarkoitusta.
[224] Eikä Suomalaiset olleet ne ainokkaiset, jotka näin vaimoissansa polkeisivat ihtiänsä. Muut kansat ovat niinikkään ilkaistelleet, ja ovat juuri tahtoneet totistuksilla vahvistaa näitä heijän lopsutoksia; lue e.m. Disp. qua probatur mulieres homines non esse. Parisiae 1593. 12:o.
[225] Tästä on vielä nytkin se puheen-parsi meijän kielessämme: "joko hään on naiman-kaupoissa?" Lue muuten tästä Paul. Juustenin Chronic. Episc. Finl. p. 70; Rühs Finland och dess invånare, I:a Del. p. 16. — Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 343.
[226] Että sen eistä heillen uskaltaa talon hallitusta, luettiin vasten huoneen-lakia, ja häpiäksi olla heijän kurituksen alla.
[227] Pieniä Run. II:ssa Osassa XI:nessä kappalessa.
[228] "Naura hyvällä, naura pahalla, naura naisen kuolemalla," (vertaus).
[229] Viattomuus, oskuld.
[230] Sillä se oli muka uskottava, että se joka matkan peästä haki itellensä vaimoa, ei soanut häntä likempänä, vaan oli kajottu (afskydd) oman kylän tyttäriltä. Koto-naimisesta lue viite 144.
[231] Tämä sananparsi ei ouk suinkaan Savolaisten mieltä myöten sopiva, sillä hyö kahtoovat ihanaisiksi suuria hilpeitä (riskiä) tyttölöitä, jotka ovat hyvin työn-tekeväisiä, ja joista on hyviä työmiehiä toivoo. Hyö halajaavat valkee-verisiä (ljuslåtta, blonda) ja punapintaisia (rödbrusiga); vaan kajoovat pieniä musta-kulmaisia (brunetta). (Pieniä Run. I Osa, 11 k.)
[232] Myö olemme tällä koettelemuksella ainoastaan tahtonna näyttää millä tavalla näitä vanhoja sananlaskuja pitää käytettämän jos heistä tahomme hakea jonkun evun valaistokseksi meijän tarinamuksessamme. Ne jotka tahtoovat tätä laveammasti nouvattoo, niin olemme heillen hyväksi asettanneet yhen sisälläpion, josta hyö numeroijen osottamisella aivan huokiasti taitaavat ihtiensä johtattaa.
[233] Mutta se ei ollut ainoastaan sananlaskuissa, jossa meijän esivanhemmat säilyttivät meillen viisautensa, sillä niitä löytyy kansassamme muitakin opin-puheita jotka ovat vajunneet meijän vanhoistamme, ja joissa tavataan samoo tarkoitusta, nimittäin meijän mielen-valaistusta. Nämät ovat pitempiä puheita, jotka ovat tehtyt ikään kuin luvun tavalla, että hyö sillä pysyttelisivät heitä meijän muistossamme. Näistä on e.m. yksi joka opettaa meitä miten monta kuuta eläimet käyvät tiinehennä, ja joka on siitä merkkillinen, että se ikään kuin asettaa elävät eäntänsä myöten vissiin joukoihin tahi sukukuntiin, jonka (eänen) vaarin ottamista meijän nykyiset luonnon-tutkisteliat ovat tykkenään laimin lyöneet. Se kuuluu näin:
Kymmenen kuuta naurava (ymmärretään Ihminen). Kaksitoista-kymmentä kuuta hirnuva, (Hevoinen). Kymmenen kuuta ammuva, (Lehmä). Viisi kuuta vinkuva, (Sika), Neljä kuuta popottaja, (Jänis). Kolmet viikkoo kaakottaja, (Kana). Neljä viikkoo kotkottaja, (Hanhi). Seihtemän kuuta mököttävä, (Vuohi). Kuusi kuuta meäkyvä, (Lammas). Kuusi kuuta reäkkyvä, (Kettu, Koira). Neljä kuuta naukuja, (Kissa).
(Martini Hodeg. Lingu. Fenn. & Petraei Brev. inst. Lingu. Finn). Mutta tämä luku mahtaa olla heiltä veärin kirjutettu. Minä on kuullut tämän luvun Savossa toiseppäin, nimittäin: "Kasi kaks; Koira kolm; Neito (sika) neljä; Villur (lammas) viisi; kymmenen Lehmoinen ementineen."
Yksi toinen tällainen puheen-liitos joka niinikkään muistuttaa meitä vähä yhtä ja toista, kuuluu näin:
Mikä yksi? Minä tässä.
Mikä kaksi? Kaks silmää peässä.
Mikä kolme? Kolmet jalkoo pa'alla.
Mikä neljä? Neljä nänneä Lehmällä.
Mikä viisi? Viis sormee käissä.
Mikä kuusi? Kuusi kaplasta reessä.
Mikä seihtemän? Seihtemän tähtiä otavassa.
Mikä kaheksan? Kaheksan vannetta tynnörissä.
Mikä yheksän? Yheksän reikee ihmisessä.
Mikä kymmenen? Kymmenen kynttä varpahissa.
Kolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi variten vasta rakettu Runon-piirokseksi (till ett schema för runor). Se alkaa: oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka j.n.e. Tästä olen minä kuullut monet erintapaiset luvut (olika läsearter). Niin se kyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä lopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä aina-seuravaa järjestystä, (serie) joka juoksoo ikään kuin ihtensä yhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen ymmärtämystä iankaikkisuutesta.
[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli tällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok pitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi muilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö 22:nella puoliskolla (pagina) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä siitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita meistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan) mutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella meitä ihtiämme.
Vaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat Tarintajat (Historiker) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin olleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja onnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän Rehellisyytestänsä. Sillä paihti sitä mitä Tacitus meistä puhuu (joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä: illis voto quidem non opus sit; niin näyttää kuin hään näillä sanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä Plinius (joka eli 60 v. jälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista), koska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina pohjoiseen hamaan, löytyi yksi onnellinen kansa, aivan kuuluisa heijän kummituksista: Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix (si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis celebrata miraculis (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri kuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä Strabo (joka eli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (Scythit l. Tschudit, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista rajutti siitä heijän hyvyytestänsä, josta hyö ovat tulleet muilta mainituksi: De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt enim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui…. justitia omnibus hominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt. (Rer. Geograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). Jornandes (joka eli 500 v. jälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa samoja sanoja, selittää Suomalaisista: Finni Mitissimi, Scanziæ cultoribus omnibus mitiores (De Gethis. Cap. 3).
[235] Puheen-pulma, Logogriphus (ordgissning, charad).
[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan, kuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei tästä jotaik puhua. Sillä se joka hylkee valaistuksensa, tahi sallii sitä pimentymään, se on myöskin hyvä luopumaan uskomuksestansa ja antoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne molemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan yhteistä hyvyyttä, ja ettei yks totinen uskomus ouk aateltava ilman mielen valaistamiseta, eikä toas yksi totinen valaistus ilman henkellistä uskomusta. — Sillä ikään kuin yksi yksinvaltainen henkellisyys keäntyy henkelliseksi hurjuuteksi (fanatism), tahi henkelliseksi orjuuteksi, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi yksintoikoinen valaistus joutaviin ajatus-juohtumuksiin (sophismer, kabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin sanoinjuonittelemuksiin (logomakier, ordstrider). Valaistus (sekä se luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee hakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa, jotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme, valaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän elämätämme. Sen tarkoittamus on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi, hyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää rakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen sulasta luonnostansa hään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja panettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen pahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi harjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei myöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja juonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota hään on pantu vaeltamaan.
Valistamattomuus taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä mitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen valta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä hään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä valkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (spöken), jotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri hirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa pelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että valaisemattomuus ei ainoastaan pelkää, mutta myöskin vihoo ja vainoo kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta, sillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen tyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että valaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja voatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on aina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat oli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta olleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys ja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet vastatuksin, ja ovat aina näin olevat.
Kuin Ristin usko ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin maailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä häviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä vasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja monta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja uskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän uskomuksen uskollisuutensa kautta.
Samalla tavalla on myös se luonnollinen mielen-valaistus, tahi tietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut valaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli siitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja pimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin vuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä kärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.
Koska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään, niin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että luonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on valistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet hänen luontonsa, että pelätäk ja vainota muita uskovaisia ja opin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset toimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä petturiloiksi (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin ja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä taikuriloiksi (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia. Vasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas tullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi, ja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet kuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat toiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet kuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään varsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja ymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan kansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen eistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä opetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja kirotuita pahuuven sikiöitä — ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä viattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa. Etteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään kyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä valkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna ihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta se on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (sekt) joka näitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi (intresse); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä valtakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti tulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.
[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin voiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan yhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen järjestys moailmassa (serien, kedjan af de skapade tingen) on heijän silmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset selittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä järjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.
[238] Että ihmiset aina kuvailleevat Jumalansa oman muotoisensa, on meijän mielestämme yksi merkillinen tapaus, joka ikään kuin saloapäin toimittaa, että hyö lukoovat häntä kaltaisekseon, ikään kuin Jumala loi heitä omaksi kuvaksensa.
[239] Oppineet ovat olleet kovin kiivaat ja mielettömät, kuin ovat uskoneet yksintoikoisien rukoilleen ainoastaan paljaita kuvia, ja sen tautta kuhtuneet heitä luonottomiksi Jumalanpalvelioiksi (onaturliga Gudsdyrkare, afgudadyrkare); samaten ovat myös ne vähemmin valaistut puolestansa, olleet pikaisia ja ymmärtämättömiä, kuin ovat peättänneet, Oppineitten, jotka luomisessa käsittäävät Jumalatansa, pitänneen kaiken luonnon Jumalana, ja sen eistä (siinä tarkoituksessa) nimittäneet heitä luonnollisiksi Jumalanpalvelioiksi (naturliga Gudsdyrkare, naturdyrkare, pantheister). Ne valaistut ja viisaat vaeltavat keskellä sitä väliä, ja eroittaavat ne sisimäiset ymmärtämykset heijän ulkonaisista piiroksista, sitä henkellistä (ideella, andeliga) maallisista aineista (materiella, sinliga).
[240] Tahi kaikkein henkellisten (alla förnuftiga warelsers) luoja, rakastaja ja pyhittäjä.
[241] Paitsi Jumalan Poika, joka on ilmoittana ihtensä meillen luonollisella tavalla — häntä olemme kuvaellut hänen ihmisen haamussansa.
[242] E.m. persona (henki), Isä ja Poika (yhtaikoo).
[243] Se on aivan luonnollinen (naturligt), ettemme millonkaan taija tulla varsin tuntemaan Jumalaamme, ja oisi muka hävittömästi vaatia, että myö ihmisen ymmärryksellä käsittäisimme Jumalan henkellistä luontoa, tahi hänen ymmärrystä. Eihään myö siitten oltaiskaan ihmisiä jos saattaisimme luojamme näin peripohjin tutkistella. Mutta tästä ei seuraa etteime hänestä pie tarkoittoo meijän ymmärrystämme; senpä tautta se on meillen antanut ymmärryksen valoa, että myö sillä mahtaisimme selittää hänen viisautta, hänen jaloutta, hänen tahtonsa ja olentonsa, niin paljon kuin suinkiin on mahollista; vaan ei että pyrkiä sinne jonn ei meijän ymmärrys ylty. Ikään kuin se on kuurollen mahotoin että soiton soitumisesta (klang, samljud) tulla tietäväksi, tahi että selittää sokeellen päivän valoa, niin se on myöskin mahotoin että ilman henkellistä ymmärrystä (ymmärrystä henkellisistä) käsittää Jumalan viisautta ja jaloutta. Ja tähän voaitaan luonnottomia ymmärtämyksiä (öfwersinnliga begrepp), vaan ei luonnollisia nimiä.
[244] Ne uskomukset kuhumme viisaat ja avulliset jotka onnistaavat koko ihmiskunnan, jotka harjoittaavat hyvyyttä ja rakkautta moailmassa, ja lähestyttää meitä meijän Luojaamme. Mutta ouvoiksi ja turhiksi kuhumme niitä, jotka poistaavat meistä näitä tarkoittamuksia, tahi eksyttelöövät meitä heijän käsittämisestä.
[245] Myö löyvämme näissä muutoksissa, että ulkonaisuus ja turhuus on tullut heitetyksi, ja sisällisyys ja henkellisyys tarkoitetuksi. Tahi toisinpäin, ne ulkonaiset salvokset ja piirokset ovat itestään lauenneet ja pois-vaipuneet, ja sen sisällisen ymmärryksen vapaus, ynne sen hänen peällen luotettu uskon-vakaus, tullut vakuutetuksi ja perustetuksi.
[246] Tämä on se korkein tarkoittamus kaikessa meijän elämässämme, nimittäin että tehä meitä täyvellisemmiksi ja ymmärtävämmiksi. Tämän tarkoittamuksen tautta, joka tarkoittaa että valaista ja onnistaa sitä yhteistä ihmiskuntoo, on jo niin monet tuhanneet hyviä ihmisiä vuottaneet verensä ja henkensä heittäneet, kärsinneet veäryyttä, vaivoja ja rasitoksia, ja kuitenkin yhtä rakkaat, osottanneet hyvyyttä vihamiehillensäkin. Tämän tarkoituksen tautta — että harjoittoo hyvyyttä ja rakkautta ihmisissä, että levittää moailmassa valaistusta ja totista onnellisuutta — pitäis vielä ihmiskunnan hyväksi, monta tuhatta viattonta uhrattaman, ja ihtiänsä uhrata — pitäis ihmisten vielä elämiin monta-monuista aikaa ja ihmis-ikeä — pitäis vietä ihmisten monin kerroin lankiaman epä-uskoon, turhiin menoin, suuriin syntiin, ja nouattaman isoja villityksiä. Miksi? — Siksi, että heijän joukko on vielä isompi, jotka harjoittaavat pahuutta, ja jotka omaksi voitoksensa ettiskelevät että ihmisissä levittää pimeyttä ja mielen-sokeutta, tehän tätä huikentelevaisuuellansa ja mielettemättömyellänsä, tahi saastaisuuellansa ja saittaisuuellansa, eläin sillä turmioksi itellen että muillen. Eikös myö luetak joka päivä, mitenkä kussakin kansakunnassa, liioitenkin Europan luoteisimmissa valtakunnissa, pimeys ja valistus ovat olleet, vastatuksin, ja kuinka hyö sielä ovat taas ruvenneet ihmisiä innoittelemaan. Se on tämä henkellinen mielen-orjuus ja vapaus (josta siitten myös seuraa laillinen orjuus ja vapaus: tästä toas seuraa puheen ja painon orjuus ja vapaus) jotka kussakin hallituksessa ovat jo väk-karttua vetänneet, ja jotka nyt toas Frankriikin, Spanjan ja Portugalin maissa ovat tukka-nuotaisillaan.
[247] Vastaan-peätetty uskomus, den protestantiska Religionen; uuistettu, den reformerta.
[248] Yhtäläisyys, Jemnlikhet. Tästä henkellisestä yhtäläisyytestä seuraa siitten myöskin laillinen yhtäläisyys. Josta on arvattava että kansoihen laillinen vapaus ja yhtäläisyys on viimeinkin perustettu heijän uskomuksensa peälle; sillä minkälaiset heijän aatokset ovat henkellisissä asioissa, sellaiset ovat myöskin moallisissa. Kussa uskomus on yksinvaltainen (despotisk), siinä on myöskin yksinvaltainen hallitus; ja kussa toas löytyy yksinvaltainen hallitus, siinä löytyypi ussein yksinvaltaisuus (despotism), ja kussa tämä löytyy, siinä ej kansallinen valaistus menesty; sillä valaistus aina tuopi myötensä ymmärtämystä yhtäläisyytestä ja vapautesta. Eikä muut kansat ook oikeen arvaneet ja ansaineet vapauttansa, kuin valaistuneet; sillä valaisemattomissa tämä heijän vallollisuus välleen muuttaisiin vallattomuuteksi. Soannoonhan seneistä kahtoa jos Portugalin valtakunnassa yksi asetoksen-alainen hallitus (konstitutionell Statsförfattning) jääpi pysyväiseksi, ellei tämä heijän poavilainen uskomus tule monessa paikassa oijaistuksi ja vapaallisemmaksi; sillä meijän tietyviksi ei ouk vielä poavilaisissa maissa yksi asetoksen-alainen hallitus mänestynyt. Sitä vastoin kussa kansassa löytyy yksi rauhallinen ja vapaallinen uskomus, siinä myöskin aina tavataan yksi kansallinen ja yhtäläinen asetus eli hallitus. Ja ellei sitä tavatak nimestään, niin sitä kuitenkin tavataan luonostaan; niin kuin e.m. Danmarkissa, kussa Hallitus on kyllä nimeltään yksinvaltainen, mutta kuitenkin luonostaan aivan vapainen ja kansallinen. Koska pohjos-Amerikassa ei löyvyk minkäänlaista peä-uskomusta (Stats-Religion, hufwudreligion) vaan kaikki uskot ovat yhtäläiset ja yhestä arvosta, niin seuraa myöskin siitä, ettei siinä milloinkaan taija löytyä yhtä peä-valtiasta (Monark, yksi-valtias), sitä vähemmin yhtä yksin-valtiasta (despot), niin kauan kuin asian laita on muka tällainen; vaan että kaikki asujammet täytyy olla yhtäläiset ja varsin vapaat. Se oisi muuten mahotoin asettaa tässä yhtä omoo hallitusta, ilman tällaista ehota, ja tulevaiset ajat soanoovat totistoo jos tämmöinen outo ja merkillinen Hallitus on hyvä jäämään seisalleen. Sillä muissa maissa yhtäläinen uskomus on ollut se ensimäinen peä-tarkoittamus, vaan tässä yhtäläinen hyötytys. Muualla ovat perustanneet hallituksensa ja lakinsa henkellisyyen peälle, mutta tässä ainoastaan laillisuuen peälle (på laglikmätighet).
[249] Tästä seuraapi myös että kaikissa Poavilaisissa maissa, kussa valaistus paihti uskomuksensa on ilmistynnä, siinä ovat hyö toisiaan vastaan ponnistavaisia; sillä heijän uskomus (joka tarkoittaa henkellistä orjuutta) ei salli tätä mielenvalaistusta (joka tarkoittaa henkellistä vapautta). Sen eistä ovat hallitukset heissä kahen riitauntunehen käsissä. Sillä jos pitäävät uskomuksensa puolta, niin heijän täytyy vastuuttella ja ikään kuin alaspainaa valaistusta, vapausta ja tietomusta; jos tahtoovat toas näitä suojella, niin heijän täytyy helpoittoo sitä henkellistä orjuutta, josta papit taas paheksiivat. Sitä vastoin muissa ristityissä maissa, kussa ei löyvyk tällaista orjallista uskomusta, siinä on sekä mielen- että henkellinen-valaistus yhäppäin taipuvaiset, siinä käyvät hyö käsityksin, ja onnistaavat yhteistä kansoo. Ei siinä hallitus eikä uskomus pelkeä tietomusta, vapausta ja mielen valaistusta, mutta nopeemmin hyö heitä harjoittaavat.
[250] Näistä uskon-nouattajoista on erinomattain ne Jesuiittilöiksi mainittavat henkelliset velhot, ne enin rauhattomat. Ehkä näitä ei löyvyk meijän maissa, niin löytyy kuitenkin niitä jotka ovat julenneet sanoa valistuksen olevan meillen juuri vahinkollisen (Mnemosyne 1820. N:o 100, 104), kuitenkin hyö ovat varsin harvat, eikä heitä ouk ykskään malttana kuuleskella. Se kunnioitettava Toimitus jonka huolessa meijän Suomalaiset Opin-laitokset äsköttäin ovat olleet uskotut, on heijän nöyrymmässä koettelemuksessa (förslag) Keisarin armollisimmaksi suostumukseksi suonneet, että Suomessa piti asetettaman 4 lukistoa (Gymnasier), 13 peä-koulua (Trivial-Scholor), 13 isompaa koulua Tyttölöihin neuoittelemiseksi, ja ilman näitä, yksi alutos-koulu (pedagogi, elementarskola) Bell-Lancasterin tavan jälkeen kussakin kaupunnissa; ja samalla opetus-tavalla, 200 pitäjän-koulua kussakin hippakunnassa, eli yhteseen 400 pitäjän-koulua. Ja vielä siittenkin että kuhunkin lukistoon ja peäkouluun piti pantaman yksi Suomen kielen opettaja, jotta saattaisimme tätä vähittäin harjoitetuksi ja parempaan kuntoon. Se on meijän onneksemme ja kunniaksemme, että tällaiset asetokset ovat tulleet toimeen; ja että kansan paras on tullut annetuksi haltuun tällaisten miesten, joita ei myö eikä meijän lapsemme taija tästä täyvellisesti kyllä kostella.
[251] Villiturkit, barbaresker, Marockaner.
[252] Mitä on sanottu kansan henkellisyytestä, on myöskin sanottava kansan valistuksesta, joka on luonnostansa henkellinen. Sillekin on annettu omat holhotukset, joihin ei muut maalliset menot puutuk.
[253] Vapa-valtainen Hallitus, Fri-Stat; Yhteen-liitetyt vapa-valtaiset Hallitokset, förenta Staterna i Norra Amerika.
[254] Nämät yhteen-liitetyt vapavaltaiset Hallitukset ovat pituueltansa 430 Ruohtalaista peninkuormoa, ja leveyeltänsä 260 penink. eli hyö ovat 47,190 peitto-peninkulmaa (qwadramil), josta moasta Indialaisilla vielä on 2/3:tta osoo; tahi hyö ovat yhteisesti 7 kertaa isommat kuin koko Ruohti (joka on 3,871 peitto-penink.) ja Nori (2,828 p. pen.) yhteiseen (6,699 p. pen.).
[255] Nämät yhteen-liitetyt Hallitukset pohjos-Amerikassa ovat moailmassa ne ainuat Ristilliset kansakunnat (samhällen) jotka ei nouvata yhtä vissiä peä-uskomusta, ei Ristillistäkään, mutta jotka juuri kieltää ja epuusteloo, ettei milloinkaan sellainen valta-uskomus pie heissä löytyä (Swea VII. H. p. 165; IX. H. p. 17; XH. p. 13). Ne vanhimmat Hallitukset pitivät kuitenkin Ristilliset uskomukset parainna, erinomattain sen vasta-peätetyn; mutta näinnä aikoina kahtoovat tätä asiaa niin vähästä arvosta, että Louisianan perustus-laissa ei uskomuksesta ollenkaan mainitak, ja Columbiankin perustus-laki, joka alkaa näillä sanoilla: "Jumalan nimeen"; niin ei puhutak sen kopoisen-koommi tästä heijän Jumalasta. Mississippin ja Tennesseen perustus-laki voatii ainoastaan ikäin kuin ehonna (ett wilkor) peästäksensä Lailliseen virkaan (ett civilt embete), että pitäis muka uskoman Jumalan löytyvän, ja rankaistuksen että kostamisen perästä tämän elämisen. New-Englannin perustus-laki suostuu siihen, että jos jokuu uskomus ei salli tunnustajoitansa tekemään valaa, tahi vannomaan sen Jumalan nimeen jota tunnustaavat, (jos muka tuntoovat ketään) niin on kyllä kuin hyö ainoastaa teköövät vahvistuksen (försäkran, affirmation) kussa ei Jumalata mainitak. Tällainen on myös se vala jota Hallitus-liitoksen isoin hoivauttaja (högsta styresman) tekööpi. Tuomarit tahi lain-tutkiat, ja peäkokouksen että lain-asettamuksen osalliset (Kongressens och Lagstiftningens medlemmar) teköövät ainoastaan varman lupauksen että voimassansa piteä liitoksen perustus-lakia, sillä kansakunnan (tahi lain ja hallituksen) tarkoitus on heijän mielestänsä, niin kuin myös Liitoksen asetuksessa luetaan: "että vahvistaa (turvata) oikeutta ja sisällistä tyyvennyyttä (t. vakautta), että pitää huolta yhteisestä varuistamuksesta (t. varjelemuksesta), ja eis-auttaa yhteistä parasta ja hyötytystä (hyvyyttä)."
Sen eistäpä se on peä-kokoukselle kovasti kiellätty julistamasta yhtä lakia, kussa yksi uskomus koroitettaisiin peä-uskomukseksi, tahi jolta toinen uskomus tulisi millään tavalla estetyksi hänen julkisesta toimituksesta, ja ettei yhelläkään ouk oikeutta pakottaa toista vastaan-luontonsa kuuleskelmaan yhtä Jumalanpalvelusta, joka ej ouk hänen uskoansa tahi mieltänsä myöten sopiva.
Tästä henkellisestä vapautesta ja yhtäläisyytestä, niin peä-kokous valihtee päiväksi mieltensä myöten yhen papin, milloin yhestä milloin toisesta uskomuksesta, soarnamaan tahi pitämään heillen ilta-rukouksensa. Tästä tapahtui kerran Virginiassa, nimittäin vuonna 1817, että koska papit aina nouvattaavat yhtä vissiä uskomusta, niin suurin osa Ala-huoneesta (pluraliteten i Underhuset) ei suvainna itelleen mitään pappia soarnomaan, koska lukivatten sitä vasten lakia, että ainoastaan nouvattaa yhtä uskomusta; josta myös jäivät sinä päivänä ilman rukouksetak. Tästä heijän henkellisestä että laillisesta yhtäläisyytestä tapahtui myöskin kerran, nimittäin vuonna 1823, että yksi Juudalainen (Jude) nimellä Mardoch Noach tehtiin New-Yorkissa High Sheriffiksi eli ylimäisiksi peälys-mieheksi. Tästä heijän henkellisestä vapautesta on selittävä, että ainoastaan New-Yorkin kaupunnissa löytyi v. 1824, 150,000 henkee, 97 kirkkoa 16:nestä erinnäisestä uskomuksesta, ja kaikellaisista kielellisistä. Jos tämmöinen henkellinen vapaus pohjos Amerikassa vierastuisi (skulle urarta) uskomus-yhtätyytyväisyyteksi, tahi (joka oisi vielä pahemmin) uskon-vallattomuuteksi ja varsin uskottomattomuuteksi, niin kuin moni jo varoo, silloin myöskin seuraisi tapoin pahennamus, ja koko Hallituksen kavotus.
[256] Meijän aatos ei ouk suinkaan, ettei uskomusta ollenkaan tarvitak, tahi että se on muka yhtä, olkoonpa tuo minkälainen tahaan. Myö luulemme sitä vastaan että se on varsin tarpeellinen, niin valtakunnissa kuin yksinäisissäkin ihmisissä. Sillä kussa ei löyvyk uskomusta, siinä ei myöskään löyvyk henkellisyyttä, koska henkellisyyen (ehkä sisällinen luonnostansa) täytyy ilmauntua jonkuun ulkonaisen piiroksen alla, tahi jollakulla tavalla tulla ihmisillen toimitetuksi. Tämä tapahtuu niissä erinnäisissä uskomuksissa. Myö luulemme seneistä, että uskomus on kansakunnissamme kaikkiin tarpeellisin, mutta että hänen ulkonaiset piirokset eivät ouk yksinään hyvät kiinittää ja yhistää muita ihmisiä kuin valaistamattomia, jotka pitäävät näitä juuri henkelisinä; ja että sitä vastoin henkellisyys (uskomuksiin henkellinen, sisimmäinen luonto ilmautunna meijän syvämmessämme) yhistää kaikkia ja kaikkia kielellisiä. Sen eistä ihmiset ennenaikana (mielen-valaisemattomuutessansa) pitivät sotoo ja vihoo keskenänsä, ja tappoivat toisiansa ainoastaan uskomuksen ulkonaisesta puvusta ja piiroksesta; mutta nyt eläävät hyö (mielen-valaistuksellansa) rauhassa ja ystävyytessä muihenkin uskollisten kanssa, jotk eivät pue uskomuksensa samoihin piiroksiin kuin hyö.
[257] Tämä näihen vapavaltaisten Hallitusten yhteinen liitos ja hallitus-meno on rakettu sen perustoksen peälle, että kaikki ihmiset syntyyvät vapauteen, ja että kaikki vapaat ihmiset ovat yhtäläiset ja samasta arvosta, koska ovat luonnolta soaneet samat oikeuvet (Swea XH. p. 11); sen eistä ei yhtään heistä, ei syntymisellänsä eikä muulla ulkonaisella kunniallansa eli kauneuellansa, pietäk muita ylhäisempänä. Kansa asettaa seneistä itek lakinsa, ja ulos-valihtee toimitusmiestensä kautta (genom sina ombud) isommat virkamiehet, sekä lailliset että sotalaiset (civila och militäriska) ja piteä heitä velkapeännä laillisesti vastoamaan viran-käyttämisestänsä. Nämät soavat siitten valita niitä alaisempia virkamiehiä. Samalla tavalla kansa yksinään valihtee ja palkihtee pappiansa ilman Hallituksen siihen puutumatak. Sitä vastoin eivät papitkaan soa puolestansa puuttua hallitus-toimituksiin. Ehkä tämä liene syy että moni on heistä tullut sieltä takaisin, valittain heijän tyytymättömyyttänsä.
Tällainen on kunkiin vapavallan yksinäinen hallitus, mutta yhteisesti heitä hallitetaan peä-kokoukselta, joka on heijän yhteinen peähallitus, ja johon hyö kukiin lähettelöövät puolistajoitansa (representanter). Peä-kokous on jaettu kahteen toimituskuntaan (departementen) tahi kahteen huoneseen (twenne hus); joista yks kuhutaan lain-asettamuksen kunta (lagstiftande magten, corpsen) tahi ala-huone (underhuset) jonka velvollisuus on että asettaa ja oijaista hallituksen lakia; toinen, lain-toimittamuksen kunta (lagskipande magten, corpsen) tahi ylä-huone (öfver-huset) jonka asia on että oikein käyttää ja toimittaa lakinsa, ja jonka käsiin seneistä laillinen valta on uskottu. Heijän peämies kuhutaan praesidentiksi (esi-istuja) joka on vapa-vallan ylimmäinen virkamies, ja jonka käsissä on toimitus-valta (werkställande magten). Kansa valihttee häntä aina 4:en vuuen peästä uuestaan, niin myöskin molemman huonein osalliset, nimittäin Ala huoneen aina 2:hen vuuen peästä, ja Ylä-huoneen 6:en vuuen peästä.
Näihen vapavaltaisten hallitusten tavalla ovat näinnä vuosinna ne muutkin Amerikan valtakunnat eroittaneet ihtiänsä Spanjan ja Frankriikin vallasta, ja asettaneet ihtiänsä tällaisiin vapavaltaisihin hallituksiin kuin nämät yhteen-liitetyt pohjaiset; ainoastaan siinä hyö erkaneevat näistä, että pitäävät poavin uskon peä-uskomukseksensa. Sillä tavalla on nyt pian koko Amerika asetettu vapavaltaisiin valtakuntiin. Nimittäin (pohjos Amerikassa) Mexico joka tehtiin vapavallaksi v. 1821, ja kussa löytyy 6,600,000 henkee; ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset hallitukset Amerikan navalla (i central Amerika) jotka tehtiin vapaaksi v. 1821 ja joissa löytyy 1,300,000 henkee; ja (etelä-Amerikassa) Columbia joka tehtiin vapavaltaiseksi v. 1811, kussa löytyy 3,145,000 henkee; Peru jota vapautettiin v. 1818, kussa löytyy 1,300,000 henkee; Bolivia joka peäsi vapaaksi v. 1824, kussa löytyy 600,000 henkee; Ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset maakunnat Platan kymin ympärillä, jotka vapautettiin v. 1810, ja joissa löytyy 2,100,000 henkee; Paraguay joka tekiin omin valtaiseksi v. 1809, ja kussa löytyy 600,000 henkee; Chili tuli vapavallaksi v. 1818, siinä löytyy 1,000,000 henkee ja Hayti (St. Domingo) yksi Vestindian soaren-moa joka v. 1794 tuli vapaaksi ja joka on yks vapa-valta negrilöistä ja mulattiloista (tahi mustista ja turpasuisista) joita luetaan 1,000,000.
[258] Vuonna 1584 anto Kuninkatar (Drottning) Elisabeth Englannissa, luvan Walter Ralighille että omistaa kaikkia niitä maita pohjos Amerikassa, kussa ej muut ristityt ollut vielä majojansa asettaneet. Mutta koko tämä hänen toimitus kävi tyhjään, samaten myös v. 1587, ja 1590. Vasta v. 1603 seisahtuivat Englannilaiset näissä maissa; v. 1609 laitettiin heillen peälysmies; v. 1618 kajottivat sieltä pois Hollannilaisia, ja v. 1625 muutti sinnä paljon väkee Englannista Kuninkaan Carle I:sen ymmärtämättömän käytöksen tautta. Vuonna 1773 s. 21. p. Joulu-kuussa puhkeisivat kapinat Bostonin kaupunnissa. Sinä 5. p. Joulu-kuussa v. 1774 kokontuivat kustakin niistä 13:nestä isoimmista moakunnista valitut miehet peäkokoukseen (till en congress) Philadelphian kaupunkiin, kussa ne peättivät että henken-aseilla pitää puoltansa. V. 1775, s. 19 p. Huhti-kuussa tulivat Englannin sota-joukolta kohtatuiksi. Sinä 1. p. Touko-kuussa tekivät yhteisen liiton (ett förbund, en union) välillänsä, ja ottivat s. 18 p. Heinäkuussa Washingtonnia peämieheksensä; s. 23 p. Elo-kuussa kuulutti Englannin Kuninkas heitä uppiniskaisiksi ja metelin-nostajoiksi. Vuonna 1778 niin Frankriiki ja Spania vakuutti heijän vapautta, ja v. 1783, täytyi ite Englannikin siihen suostua. Ne 13 ensimäiset hallitukset olivat: Virginia, Massachusetts, Maryland, Rhode-lsland, Connecticut, Nord-Carolina, Syd-Carolina, New-Hampshire, Pensylvania, New-York, New-Jersey, Delavare ja Georgia. Siitten on vielä syntynyt 11 uutta, nimittäin: Vermont, Kentucky, Tennessee, Ohio, Louisiana, Indiana, Mississippi, Illinois, Alabama, Maine, ja Missouri. Ilman näitä luetaan tähän vielä 7 maan-kappaleita (distrikter, territorier), nimittäin: Florida, Michigan, Arkansas, Columbia, Missouri, Oregan tahi Länsi-maa (westra territ.) ja Luve-maa (Nordwestra territ.).
[259] Että mahtaisimme selittää miten paljo kansa on näissä maissa läsäyntynyt, niin mainitaan että Baltimooressa, kussa ennen nostelemusta (före revolutionen) tahi 50 vuotta siitten ainoastaan löytyi 5,000 henkee, siinä löytyy nyt 62,700, New-Orleanissa jossa vielä v. 1783 muutamat sala-kauppiaat (smyghandlare, lurendrägare) ainoastansa asuskelivat, siinä löytyypi nyt 27,000 henkee; ja New-Yorkissa jossa samana vuonna luettiin 26,000 henkee, luetaan nyt 150,000. Ne jotka vuotesta 1790 vuoteen 1815 muuttivat tähän, oli yliten 123,000 henkee, tahi nuon 5,000 vuosittain. Siitä päivästä ne ovat aina lisentyneet, niin että yhellä vuuella (v. 1817) muutti tähän 22,240 henkee, josta suurin osa oli Englannista (VIII. H. p. 114), kussa ne henkelliset riitaukset pakotti monet tuhannet muuttamaan majansa niihin maihin, kussa laillista että henkellistä vapautta piettiin arvossa. Jos luettaisiin kaikkia niitä, jotka ovat muista maista vajuneet näihin vapa-valtaisiin Hallitoksiin, ynnä niitä mustia orjia, joita Afrikasta tähän kuletettiin, niin se näyttäisi kyllä uskottomaksi. Puolen verran heistä sanotaan jälleen muuttaneen tästä muuvanne, ja niistä jotka asuuvat rannoilla olevissa hallitoksissa, pois-muuttaavat vielä nytkin vuosittain 60,000 niihin kaukaisempiin maakuntiin, kussa löytyy heillen enemmin tiloo ja vapautta. Siitä kansan-luvusta kuin tehtiin vuonna 1820, niin löyettiin että koko yhteinen väkikunta oli jo silloin 10,123,477 henkee, joista 7,883,835 oli valkoisia tahi Europasta lähteneitä; 238,029 vapaallisia painetuita (mustia ja vasken-karvaisia); 1,544,971 orjia; ja 456,642 Indialaisia eli tään-moan sukuisia. Näistä valkoisista oli 7,060,000 Englannilaisia, ja 823,835 muita kielellisiä, yksinkin Suomalaisia. Mainittuna vuonna oli kansatus (befolkningen) niissä erinnäisissä hallituksissa, niin kuin seuraa, nimittäin: Mainessa 298,566; New-Hampshiressa 241,158; Vermontissa 235,764: Massachusettissa 522,475; Rhode-Islandissa 83,479; Connecticutissa 275,598; New-Yorkissa 1,377,652; New-Jerseyissä 277,575; Pennsylvaniassa 1,049,458; Delawaressa 72,749; Marylandissa 407,400; Virginiassa, 1,065,366; Nord-Carolinassa 638,889; Syd-Carolinassa 503,191; Georgiassa 356,489; Floridassa 18,000; Alabamassa 162,901; Mississippissä 95,448; Louisianassa 157,507; Tennesseessä 427,813; Kentuckyssa 504,307; Ohiossa 584,520; Indianassa 154,064; Illinoissa 63,917; Michiganissa 17,967; Luuve maassa 19,109; Missourissa 67,086; Arkansassa 28,980; Missourin maakappalessa 200,000; Oreganissa 120,000; Columbiassa 33.039. Näistä hallituksista niin New-Hampshiressa, Vermontissa, New-Jerseyissä, Pennsylvaniassa, Delawaressa, Virginiassa, Kentuckyssa ja Columbiassa, ei mahak eneä löytyä yhtään Indialaista, mutta niissä toisissa heitä vielä löytyy, muutamissa enemmin, muutamissa vähemmin. Ainoastaan Luoteen, Missourin, ja Origanin maalikappaleissa ei löyvyk muita, kuin paljaista Indialaista, paitti muutama linna joka on näihen vieraisten käsissä.
[260] Pelto- ja puisto-maat, sädesfält och trädgårdar.
[261] Näihen hallituksiin sisään-tulot oli kahen vuuen eistä (v. 1823-1825) yhteisesti 75,986,657 Dollars, ja heijän pois-kauppaus (export-handel) 25,337,157 Dollars, (yksi dollars on likimmittäin samassa arvossa kuin 1 Riksi hopeassa). New-Yorkissa löytyi v. 1824, 14 rahastoa (bankar) kussa peäsumma (kapitalet) oli 17,000,000 Dollars; 10 meri-varjotus kuntoa (Sjö-Assekurans-Sällskaper) joihen peä-summa oh 4,650,000 Dollars; 24 tuli-varjotus kuntoa (brandförsäkrings-societeter) joihen peä-summa luettiin 9,850,000 Dollars. Sinä vuonna löytyi 65 laivoo, jotka kantovat 15,831 tynnäriä. Vuonna 1824, niin oli yhteinen sotaväki 30,000 miestä, nimittäin 20,619 miestä pestättyä väkeä (linie-troppar) ja 9,381 moan-väkeä (province-troppar) joihen kostaminen teki vuuessa 9,922,782 Dollars. Ilman heitä niin oli samana vuonna 1,053,387 miestä nosto-väkeä (miliser, bewäring) (Neue Allgemeine Geographische und Statistische Ephemeriden XVI B. p. 413, 414, m.m).
[262] Mitä näihen yhteen-liitetyihen Hallituksiin opin-keinoista ja tietomuksien asettamuksista (wettenskapliga stiftelser) oisi sanottavoo, niin oisi mahotoin voatia että näissä näin äsken syntyneissä valtakunnissa, kussa ulkonaiset soat että sisälliset riiat ja kapinat ovat tähän asti heitä rasittaneet, kussa niin monen miljonan ihmisten, kaikkein kielellisten ja kaikkein uskollisten, yksinäinen että yhteinen paras on ollut sovitettavana ja haettavana, että tässä mahottomassa kansoin kuhinassa, kaikki oisi muka jo sillä jalalla, kuin tavataan vanhoissa valtakunnissa. Viisauen harjoittaminen ja Uskomuksen holhottaminen on täytynyt pysähtyä ja jäähä muita myöhemmäksi, erinomattain koska hengellisyyttä ja kansallista valaistusta ei kaivattu, vaan löytyi jo itestään kansassa levitettynnä, sillä hyö toivat heitä kukiin myötensä mistä tulivat. Se on uskottava, että kuin soavat aikoa tuonempana, niin eivät suinkaan laimin lyö näitäkin harjoitella. Hyö ovat jo asettaneet Akademioita ja muita Opetus-kouluja nuorillen; ja ettei valaistus ouk heistä häviämässä, mutta nopeemmin heissä leviämässä, nähään siitä, että kuin ennen vapauttansa ei annettu heillen muuta kuin 2 aviisia (tievustuksia, tieto-sanomia) niin annettiin kohta vapaaksi tultuansa 39, joista 33 oli Englannin kielellä ja 6 Franskan kielellä. Siitten ovat hyö vuosittain enentyneet. Vuonna 1810 annettiin 158 tasanvaltaista tievustusta, (republikanska tidningar) erinnäisillä kielillä, 157 yhteen-valtaista (federalistiska) ja 49 mitettömöö sanomoo, (neutrala tidningar) eli yhteseen 364 tietosanomoa. Vuonna 1823 painettiin yhteen-luettu 538 tievustusta, ja nykyisin sanotaan heijän vuuessa olevan 640. Moni on kyllä pitänä tätä tiion liian levittämistä kansakunnissamme (jota liioitenkin tieto-sanomien kautta harjoitetaan) hallituksillen vaaralliseksi, koska sillä hallituksen menot tuloo kaikillen tietyiksi, niin hyvimmät kuin huonommatkin. Niinpä pitivät ennenkin Jumalisen sanan levittemisen vahinkolliseksi Poavillen ja hänen Piispoillensa, koska uskomuksen harjoittamisella usein kuorittiin heijän tyhmyyttä ja vilpeyttä. Yksi uskomus joka on toimituksessansa julkinen, eli kussa ej pietäk mitään salassa, ja yksi hallitus joka on käytöksissänsä julkinen, eli kussa ei mitään peitetäk, ovat kumpaisetkin yhtä kunnioitettavat ja rakkaat. Samaten yks kansa joka uskaltaa puhua ja kuulla puhuttavaksi totuutta ilman viipistelemätä, sekä maallisissa että henkellisissä, sekiin osottaa sillä mielenvalaistusta, ja totistaa että elätään valaistuilla ajoilla. Sillä totuus on aina ylistettävänä missä sitä vaan löytyy. Ennen asettivat hänellen temppelilöitä, ja rukoilivat häntä Jumalana, nykyisin on hään ite assettanut temppelinsä rehellisten syvämmissä — kunnioitakamme häntä siinä, kussa löyvämme hänen asuskelevan! Että totuuen harjoittaminen on tarpeellinen valtakunnan vakauveksi, on jo vanhat havanneet. Tämän käsittämiseksi ovat ne jalommat valtiat ennen vanhuutessa pueneet ihtiänsä yksinkertaisiin talonpoikaisiin voatteihin, että sillä tavalla muihen joukossa kuulla tuntemattomina mitä kansa heistä, heijän hallituksesta ja virkamiehistä puhui, ottain siitä vaaria ja opetuksiansa; Sitä vastoin ne kehnommat suljivat ihtensä vaimoväin joukkoon ja turvaiksivat palvelioihinsa, jotka kantain konttia ja valleita rehellisten kansalaisten peälle, sillä kuiskutteli heijän herransa korvia, ja heijän mielettelemisella toimitteli valtakunnan hallitusta. Nykyisin eivät valtiat tarvihte käyvä totuutta kuuntelemassa muihen oven takoo, niissä valtakunnissa kussa on jokaisellen lupa annettu peästä heijän puheillen, ja kussa löytyy puheen ja painon vapaus. Siinä soavat hyö oppia tuntemaan alamaisten aatoksia ja virkamiestensä vikoja ja ansioita, näistä heijän tieto-sanomista. Sen eistä ovat ne viisahimmat ja valaistummat valtiat näinnä aikoinna juuri suojellut ja kalliksi arvannut tämän painon-vapauven, eikä siitä pölähtänyt eikä närkistynyt jos jolonkullon heistäkin jota kuta oisi mainittunna; Sitä vastoin ne heikommat, jotk eivät uskala antoo käytöksiänsä tulla muillen ilmiksi, tahi jotka pelkeävät tullaksensa moitituiksi, hyö ovat varsin asettaneet tämän painon vapauven kahleissa ja vahvoissa rauoissa, salpataksensa muka sillä alamaistensa korvia totuutta kuulemasta; mutta hyö ei taija sitä siittenkään salata, sillä asiat tuloo kuitenkin tietyiksi; vaan hyö salpaavat sillä ainoastaan omat korvansa, kuulemasta totuutta alamaisiltansa. Kuitenkin halajavat hyö sitä kuuleskella! Ja koskeivät uskala kuunnella sitä julkisesti, niin kuunteloovat saloapäin. Hyö ovat täksi tarpeheksi asettaneet yhtä sala-kuria (hemlig polis) joka juoksuttaa heillen muihen puheita, usein ehkä veärin kuultuja ja pahoin selitetyjä, usein ehkä toisinpäin keänättyjä, ja monestin ehkä kuulustajoihen omilla lisättynnä.
[263] Ilmoitus, upptäckt.
[264] Moa-kaari, hemisfer. (Otava. II. Osa. 50 p.)
[265] Tämä kokemus, että vapaus antaapi voiman (ehkä voima siitten vuorostansa täytyy hallita vapautta, ikään kuin hyvä lapsi vanhempansa) on nähty jo vanhuuesta. Sillä tavalla Ruomikin ensin perustettiin, että kaikellaiset kielelliset ja mielelliset saivat siinä vapautensa, josta siitten syntyi se kansa joka monessa vuos-saassa hoitteli koko maailmata.
[266] Tieturi, wetenskapsman; Taituri, konstnär.
[267] P. Hallitus-meno, Regerings åtgärd.
[268] Uskomus-rauhallisuus, (tolerans, religions fördragsamhet). Rauhallinen, (tolerant); rauhatoin, (intolerant).
[269] Taranko (Taganrog) on yks kaupunki musta-meren rannoilla.
[270] Sanaus, (epigram). Tämä ja ne jälkimäiset sanaukset ovat ne iho-ensinmäiset koettelemukset, että Greekkallaisten tavalla, Suomeksi kirjuttaa lyhyväitä somia ajatuksia.
[271] Se tyytymys siveyteen ja hyvyyteen joka ilmauntui kokonaan tämän Nuorukaisen olennossa, ja jolla hään mielytteli ja suosioitteli kaikkia ympärillänsä, on vakuuttanut minua, että hään suosiolla ja leppeellä silmällä on vastaan-ottava näitä pieniä heinän-heikkaleita, joita minä hänen muistoksi olen uskaltannut asettaa hänen hauvallensa.
Neito Agnes Louise Godenhjelm oli syntynyt v. 1803 Gröndalin hovissa, Mäntyharjun pitäjässä Savossa, ja kuoli 19 vuuen vanhana, yhestä veri-paiseesta hänen rinnassansa (bröstböld) joka lopetti hänen päivänsä sinä 5:enä päivänä Marras-kuussa v. 1822 Tyllilän moisiossa samassa pitäjässä, suureksi suruksi ja mielikarvaksi kaikillen jotka tunsivat hänen kauneutta, siveyttä, ja mielen-tyyneyttä.
[272] Oppiva Turun Opistossa (Studeranden wid Åbo Universitet) Ulrik Wilhelm Hasselblatt, syntynyt Sortavalan kaupunnissa Karjalassa, tuli kesällä vuonna 1825 veljensä kanssa Tukhulmiin, jalkaansa poikki-leikkuuttamaan, koska yksi liha-keäpä (whit-swelling) oli polven kohalla tärvänyt koko jalan. Otettua meiltä jää-hyväiset, pois-sahattiin häneltä reisi polven ylä-puolelta, suapuvilla ollessaini. Ilman pitelemätä, ilman järähtämätä, ja varsin ilman minkäänlaisetak kujerokseta kahteli hään ite vilpittömästi tätä ruumiinsa raatelemista, ja ouvoksi kaikkein lässä-olevaisten kannatteli kärsimistänsä, ei lapsen tyhmeyellä, mutta Uron uhkeuella. Perästä tämän toimituksen hään ei väikistynnä siihen tavalliseen jälkitautiin, mutta virkistyi päivä-päivältä, niin että kaikki — yksin Leäkäritkin pitivät häntä kohta terveksi tulevana. Mutta pari viikon peästä niin hänen korjajan varottamattomuuella valmistettiin tapaturmauksen kautta (genom en olyckshändelse) kuolema hänellen uuvesta, josta ei eneä ollut pelastusta. Hään kuoli s. 23 p. Loka-kuussa Kuninkaallisessa Seraphimin poto-huoneessa (Lasaretissä), ja hauvattiin s. 26 p. samassa kuussa Klaran kirkolla, 19:nellä vuuellansa. — Siihen katkistuivat kaiket meijän hyvät liitoksemme! Hään oli muka luvanut että terveeks tultuansa, tulla mun luoksein Upsalahan, että siinä yhessä työskentellä Suomen kielen harjoittamisessa. Suomalaiset, jokainen meistä jok on kielessämme rakas, se on rakas mielessämme, vuotakaamme yhen veljellisen kyynelen hauvalla tämän nuoren Karjaleisen!
[273] Oppiva Upsalan Opistossa Pehr Reinhold von Törne oli syntynyt Poason hovissa, Heinolan pitäjässä Savossa s. 16:nä p. Touko-kuussa vuonna 1803. Hänen isänsä oli muinonen Savon Jalkaväin-Rykmentin Majori Johan Reinholdt von Törne, ja hänen äitinsä Hedvig Sophia von Essen. Jos luettaisiin hänen vanhojansa (hans anor) niin hään isänsä puolesta oli suvussa sen kuuluisan Suomalaisen sankarin Carl Armfeltin kanssa, joka ikusti ihtensä (förewigade sig) Kyron tappeluksessa, ja joka oli hänen isän-äitin-isä.
Törnen nuorra ollessa kuoli häneltä vanhemmat, josta hänen täytyi ite pitää huolta ihestään. Hään tuli v. 1821 Upsalan Akademiaan tietomuksia harjoittaaksensa, ja tässä juurtuvat hänessä ne taivut (de anlag) jotka oisivat aikoa myöten soattaneet hänestä miehen, johon ei ollut moni verrattava. Mutta ehkä hään ei ennettänä siihen lailliseen ikään, niin hään oli kuitenkin elänyt kyllä, että rakkautensa tautta totuuteen ja hyvyyteen, tulla meiltä mainituksi ja kaivatuksi. Kesällä vuonna 1825 keäntyi hään keuhko-tautiin, josta hään peäsi Tukhulmissa s. 12:nä p. Tammikuussa v. 1827. Häntä kannettiin ystäviltänsä Johannin kirkolle, jossa lepo-kammio oli hänellen asetettu, ja johon häntä pantiin s. 15:nä p. samassa kuussa 24:nellä vuuellansa. Suomen-niemi, jokainen nuorukainen joll on syvämmen-lämpeyttä ja isämmaan-rakkautta, ja jota näin ennen aikanansa lasketetaan hautaan, on yksi toivo joka katoa, yksi nuori tähti joka sammuu sinun taivaallais — Ole murheessais ja istuta yksi kaipo-kukkainen hänen muistiksensa!
[274] Sanan-vaihetus, Ordbyte, (anagramma).
[275] Nämät olivat Smyrna, Kolophon, Chios, Argos, Athén, Rhodos ja Salamis.
[276] Voitto-runo, segersång, hjeltedikt, epos.
[277] Suojatar, skyddarinna, Patronessa.
[278] Emoinen t. Jumalatar, Gudinna. Vanhanaikuisia vaimoja, joita vanhat pitivät Jumaloinaan.
[279] Iliadi, kuhutaan sitä kirjoa, jossa Homerus lausuupi Ilion kaupunkin kymmenvuotisesta piirittämisestä, ja hänen viimeisestä hävittämisestä.
[280] Rapsodia eli Kokous. Homeruksen laulut ovat jaetut vissiin kokouksiin; joissa kussakin puhutaan erinomaisia merkillisiä tapauksia. Iliadissa niin hyvin kuin Odysseassakin löytyypi 24 tällaisia erinnäisiä versyn-kootuksia, joista kukiin sisällänsä pitää nuon viiesta saasta — aina yheksään sataan värsyyn.
[281] Episodi eli Poikennos, on Greekan kielestä sepitetty sana, jolla ymmärretään sellaista puhetta, joka ej o piäasiaan puuttuva, mutta ainoastans siihen kuuluva niin kuin yks erinäinen, hänestä kyllä lähtevä, vaan itekseen kuitenkin luettava, pakina; jokapa näin erilläns, on piä-asiaan sovitettava, koska se jolla kulla tavalla on hänestä puhuva. Niin ovat tässäkin, Hektorin ja hänen vaimonsa keskinäiset lausumiset, ei suinkaan sotaan koskevia, vaan omaan elämänkeinoon, kuitenkin heitä siihen liitetään, koska ne ovat soasta mainihtevia.
[282] Mittaaminen, metrisk indelning; mittamus, Metrik, läran om meter; mittaus, meter.
[283] Karaistus, rytm;
[284] E.m. hyvyys, pataan, näissä on into ensimmäisessä polvessa, mutta paino toisessa. Painon sais ottoo heistä pois, ja heitä ymmärretään kuitenkin; vaan jos into otetaan, niin heitä ei ymmärek ykskään.
[285] Into, en kort, skarp accent, (acutus).
[286] Paino, en lång accent utan aspiration, (gravis).
[287] Kuus-niveliset värsyt, hexametrar, kuhutaan ne värsyt, kussa löytyy kuus niveltä. Yks niveli, wersled, takt (pes), kuhutaan ne erinnäiset meärätyt osat värsyssä. Kussakin nivelessä löytyy taas vissiä polvia, noter (i takten), stafwelser (i ordet), jotka ovat yksinäisiä puheen tahi soiton eäniä.
[288] Leikkaus, cäsur, taktstreck, wersafmätning.
[289] Kuitenkin olemme myö koitteeksi leikanna yhen värsyn sanoin-jakaamisella, nimittäin:
Vaan lie heit | kehoitta- | -neet ja yl- | -lyttänyt |
omahat mielet.
[290] Dactylus, kuhutaan yksi kolm-polvinen niveli, kussa ensimäinen polvi on pitkä, vaan toiset molemmat lyhyvet, e.m. juoksulla, syömäri.
[291] Spondeus, kuhutan yksi kaks-polvinen niveli, kussa molemmat polvet ovat pitkät, e. m. moahaan, juoksoo.
[292] Lovistan, skandera, efter metrikens reglor prononcera.
[293] Koiton vuoksi olemme heittänyt 4 spondeusta yhessä värsyssä: e.m.
Pùhuttu | Hektor | maasta | rauta | làkinsa | òtti.
[294] Anapaestos, kuhutaan yks kolm-polvinen niveli, kussa ne molemmat ensimmäiset polvet ovat lyhyvet, ja se viimeinen pitkä, e.m. kuninkaan, kirjuttaa.
[295] Ainoastaan 493 versyssä löytyy neljä näin katkaistuita sanoja, vaan hyö ovat kielessämme jo kaikki tavalliset. — Koska Suomen kielessä ei pietäk painosta, niin suurta lukua kuin innosta, sillä se tapahtuu ussein että samat polvet, toisinaan painetaan, toisinaan puhutaan painamatak, niin kuin myös vanhimmissakin Runoissa ussein lyhyviä pitkistetään, ussein taas pitkiä lyhenetään, niin on meijänkin toisinaan täytynyt asettaa pitkiä polvia lyhyvien paikoillen, niin kuin tässäkin, kussa syntyneet ja syntynyt ovat yhtä muka lovistettavat.
[296] Homeruksen Ruohtalaiset kiäntäjät, ovat Ruotiksi toimittaneet tämän sanan, puheella: hjelmbuskwinkande (Tranér ja Ingelgrén), tahi: med fladdrande buske på hjelmen (Wallenberg).
[297] Pyrrhichius, merkihtee yhtä kakspolvista niveltä, kussa molemmat polvet ovat lyhyvet.
[298] Se on varsin mahotoin että meijän kielellä käsittää muihen vierain kansoin Runomuksia ja Opin-keinoja, ellei me vähä taivutak meijän kieltämme heijän mukaan tahi helpoitak ne meijän vanhat piirokset. Niin ovat myös Ruohtalaisten ja muihenkin kansoin täytynyt tehä.
[299] Runomus, poesi, skaldekonst.
[300] Vanhat kansalliset laulamukset, gamla folk-melodier.
[301] Soittamus, musik. Kansallinen soittamus, national-musik.
[302] Plinius sanoo Hyperboræiloista: Apollinen praecipue colunt; ja Saxo Grammaticus, nimittää meistä: incantationum studiis incumbunt; joka toistaa että meijän vanha Runomus oli jo silloin muuttunut Loihtumiseksi.
[303] Puhe, merk. tässä kohassa puhumus, lukemus, prosa.
[304] Puhkaus, uttryck.
[305] Sointu, ackord. Sointua, ackordera, stämma tillsammam.
[306] Viulu, fiol. Ikään kuin hyö ovat hyljänneet heijän kantelettansa, niin ovat myös hyljänneet heijän vanhoja kauniita runojansa, ja lauleloovat nyt ruokottomia ja hävittömiä lorpotuksia, kuissa ei löyvyk kielessä eikä laulussa miitän kunnollisuutta.
[307] Soitikas, t. soittelo, Musikaliskt instrument.
[308] Se on piiroksestaan melkeen yhen-näköinen kuin Dávidin harppu, jota luetaan yheksi niistä vanhimmista soitteloista joita tunnemme.
[309] Yksi yksinkertaisempi soitikas on tuskin aateltava. Ei naulattu eikä liimattu, vaan yksi koppa koverrettu puusta, johon pohja tuohella kuvotaan kiini. Ne vaskiset kielet näyttää olevan myöhäisemmän ajan (lue Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 340). Kuitenkin se on niin soma-eäninen, ettei parempia eikä syvämpiä sointuja soahak mistään, se on ainoastaan siinä puuttuvainen, ettei se annak muuta kuin 5 eäntä kaikkiaan. Se joka tässä nähään kuvailtu, sen ostin minä talon-mieheltä Tuomas Teitiseltä Taipalen kylässä Juvalla, joka oli ite sitä tehnyt. Enkä minä saata sitä kovan kalliiksi sanoa, sillä se tahtoi tuosta kuus markkoo (4 kill. riksel.). Tään-näköiset ovat kaikki ne kantelet jotka minä olen Savossa nähnyt, ilman niitä jotka ovat moninkieliset, ja joita ainoastaan herroissa tavataan. Savossa löytyy harva kylä kussa ei ouk kantele talossa. Turunmaassa, Uuvellamaalla ja Hämeessä eivät eneä tunnek hänen nimensäkkään.
[310] Lue Swensk Litter. Tidn. l.c.
[311] Ala-uloinen, melankolisk,
[312] Lauhkia-eäni, moll-ton.
[313] Ainoastaan kahet olen minä näistä kuulut laulettavia, nimittäin N:o 2 ja 3. Siihen ensimmäiseen soitoon laulettiin: Jo tuleni kotiin, etc; ja siihen toiseen: Kulu päivä kuusikolle, etc; (lue Schröterin Finnische Runen, p. 90. n. 5, 6).
[314] Meärätöin eäni, partikulieradt ljud.
[315] Meillä löytyy kahellaiset paimenen sarvet, yks on tehty Pukin-sarvesta ilman pulikata, (utan propp) ja toinen on Lehmän-sarvesta, jossa on ylä-peässä puusta tehty pulikka. Kumpaisessa on 5 reikee tahi lävee, eivätkä anna usempoa eäntää, jos tuskin 5 kaikkiaan, eikä nekään ouk aina yhteläiset, tahi meärätyt. Samaten ei löyvyk meijän vanhemmissa kanteleissamme muta kuin 5 kieltä kaikkiaan, ja 5 eänteä. Ne ovat tehyt varsin sarvein mukaan, joka osoitta että hyökin ovat aivan vanhat. Sen eistä mitä soitetaan sarvella pullittamisella, sitä soitetaan Kantelella sormittamisella; ja koska kumpaiset ovat ainoastaan viiskielelliset (pentachordos) niin ovat myöskin kaikki nämät laulut ainoastaan viis-eäniset.
[316] Karjan-kaitsia, herde, boskaps-idkare.
[317] Merkillinen on, että muutamat Schveitziläisten (e.m. heijän Kuh-Ränzen) ja Tyrollilaisten vanhoista laulamuksista jotka ovat tulleet meijän tietyviksi, ovat melkeen yhtäläiset luonnostaan, kuin meijän paimenen-soitot.
[318] Sen ensimmäisen näistä, kirjutin minä tässä Tukhulmissa, Oululalaisilta merimiehiltä. Ja muistan kuullein samanlaisen soiton Norjan Suomalaisissa (på Norrska finskogarna).
[319] Yksi meijän tolpparista, vanha Hanno Laitinen Syvänmaan-Hännilästä, jota piettiin isona tietäjänä, soitteli heitä kantelellansa. Häneltä ja kirkkomäin tyttölöiltä olen minä saannut viiettä kymmäntä tällaisia vanhoja soittoja, osittain paimenen loilotuksia, osittain muita vanhoja laulamuksia. Erinomattain saan minä tästä kostella Liisaa Puraista, Anna Kaisa Leinoista, Maija ja Anna Liisaa Kiukasta, ynnä heijän veljensä Aato Kiukasta, joka niin ikään soitti heitä kantelellansa. Siitten ovat Herrat Dráke ja Barkenbóm tässä Tukhulmissa heitä leviten kahtona ja oikoina, sitä myöten kuin minun renki-poika Tahvo-Immoinen (niinikkään Juvalta kotoisin) lauleli heitä, heijän kuulla.
[320] Tästä tuloo että nämät laulut näyttäiksen monellen ehkä yksin-mukaisiksi (enformiga); niin kuin moni ehkä kahtoopi heijän soittamusta yhtä-eänelliseksi (monotonisk).
[321] Merkillinen on, että kaikki meijän vanhemmat laulut olivat runot, ja että runo ja laulu on vielä nytkin usein merkihtevä yhtä. Sana raunen, runen t. rynen merkihtee Saksan kilellä yhtä puoskaroittamista, tahi yhtä sellaista sanoin-sopottamista, jota Egyptin muinoiset papit, Persan tietäjät, ja Gymnosophistat Indiassa ennen ruukkaisivat heijän rukouksissansa ja kahtouksissansa. (Zedlerin Universal-Lexicon, T. XXX. p. 1133. T. XXXII, p. 1821).
[322] Viis-neljäinen niveli, t. viis-polvinen niveli, fem fjerdedels, fem-noters-takt.
[323] Vaihos, repris, stroph, ombyte af takt (i musiken).
[324] Vaihtaus, variation; vaihtama, varietet.
[325] Sana, vers, stroph, ombyte af rad (i poesien).
[326] Samalla tavalla tavataan sanoissakin useemmittain ainoastaan kaksi sanaa kussakin värsyssä. Mainittava on myös, että kuin kahet sanat eli värsyt (jotka aina ikään kuin seuraavat yhessä) lovistetaan yhteen, niin synnyttäävät kuusnivelöksen (en hexameter).
[327] Nimittäin sillä tavalla, että kukiin kieli kahesti koputetaan; niin kuin olemme soitto-lehessämme osattanut.
[328] Kolmet näistä tavallisista Runon vaihtauksista luetaan Rühsin Finland och dess inwånare, viimeisessä osassa, soitto-lehessä (å musik-bilagan). Se joka tavataan v. Schröterin kirjassa, kuhuttu Finnische Runen, ei ouk kansallinen.
[329] Sparrmanin Resa i Afrika.
[330] Soitto-johtaus, musikalisk skala.
[331] Viserrös, drill.
[332] Heläjäminen, rulad, passage.
[333] Suomalaiset nimittäävät useen Lehmiänsä sillä päivällä jollon syntyyvät; niin e.m. (viikauven-päivistä) Moatik', Tiistik', Kestik', Torstik', Perjaka, Lauker'; Sunter' (nimi-päivistä) Aner', Petrik', Tuomik', Ristik' m.m. (juhla-pävistä) Peästik', Heluna, Juhlik', j.n.e.
[334] Muksa, merkihtee Tyttöä Norjan Suomalaisissa.
[335] Äitiä kuhutaan munnaksi, Norjan Suomalaisissa.
[336] Mutti, on yks hutun (puuro) laji, joka keitetään Ruotin ja Norjan Suomalaisissa. Lue Swensk. Litter. Tidn. 1817. p. 800.
[337] Tämä soma soitto jotama muinon kuulin Moision ja Ilamäin tyttöin soittavan sarvillansa, sanottiin olevan niistä vanhemmista paimenen soitoista Juvalla. Mutta koska ainoastaan ensimmäinen vaihos on minusta paimensoittoihin mukainen, niin olen minä heistä ikään kuin eroittanut hänet, ja kirjuttanut sille sota-sanoja, koska muka ne ensimmäiset nivelet käyvät niin ramakasti ja urhollisesti, kunnekka raukenoovat niissä viimeisissä aivan laukeeksi.
[338] Minä en ole kuullut eläissäin muita kuin kaks suomalaista Juoma-laulua; yksi oli Ruotista käätty ja alko: Jos sull' on yksi ystävä niin juo, ole ystävyyteis pysyvä ja juo! toinen oli yks runo, vaan vasta näitä aikuisia, joka alkoi: Viinast' on valitus-virsi, runo ruoka kultaisesta (Pieniä Runoja I, osassa) joka siitten on tullut lisätyksi ja kerroitetuksi. (Turun Viikko Sanomat, v. 1826).
[339] Henkellinen rakkaus suljetaan siinä luonnollisessa, ikään kuin henki ruumiissa, kuitenkin heitä hyvin eroitetaan, sillä se luonnollinen ei ouk henkellinen.
[340] Lauletan sillä tavalla kuin Ruohtalaisten laulu; Här är ock en fyllehund! Mina bröder — Lambo.
[341] Lauletaan kuin: Hjertat mig klämmer, Sorligt jag stämmer.
[342] Tapaillemus, Imitation. Kirjuttamus, Epistel.
[343] Lauletaan kuin: Gubbarne satt sig att dricka.
[344] Lauletaan kuin: Så lunka wi så småningom.
[345] Mitä tässä sanotaan Papista ja muista virka-miehistä, niin se on sanottu heistä leikin-vuoksi, heijän muka juominkissa; — ymmärtänöönhän hyö leikki-puhetta! — Tolho, stoft.
[346] Nimittäin, punsi-maljaiseen.
[347] Nossis oli yksi kuuluisa Runotar (Sångmö) Greekalaisissa. (Lue: Otava II Osaa, p. 162. m.) — Simo, t. mesi, håning, nektar.
[348] Elämys, Biografi, lefwernesbeskrifning.
[349] Hyvistyminen, förädling, moralisk förbättring.
[350] Halventaa, förringa, förakta.
[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu. Seneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella jotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos toimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla palkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne pettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on omassa tunnossamme, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa. Sen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän uhravan ihtiämme ihmisillen; sillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä tuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet usein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi ettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta lähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan yhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa hyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät, koska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka kaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak hyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö sillä kuitenkin tarkoittaavat omoo voittoansa, tahi teköövät sitä ainoastaan ulkokullaisuuteksensa. Hyö pitäävät rahansa isoinna peätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka käsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan (uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat ihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin sanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja itarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi, niin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä monta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi ja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja kuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena: kuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou joutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö tavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä ja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten parvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että ennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki älyrit (snillen, genier) tietyrit ja taiturit ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat, joka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin kuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä joll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka ymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet seneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin osota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut luontoansakin.
[352] Ennustaja, Prophet.
[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että se kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo vaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten koska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että tällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin eläävät ennen aikasek, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän iälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät pilkka-puheita heijän käytöksistään.
[354] Se on tosi kyllä, että se totinen hyvyys ja ansio harvoin palkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen tietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu eteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella ottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta vihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla uhraa 'hyvys' ihtensä hyväksi muillen, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka siitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin näkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi; heitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä joilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei hyvyyven tautta (rakkautesta hyvyyteen) vaan palkinnon tautta; tahi niitä, joita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi omaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven tähen, ellei siinä sivussa ouk joku toinenkin tarkoittamus joka huvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som tillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten palkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka muihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät kuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät tuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset kunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät silloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat koreillunnaan. Sitä vastoin, niin totinen ansio ja kunnia vasta silloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä sisimmäistä kunniata ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk sitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak ennen kuolematamme, niin annetahan jälkeen; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin meihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä vasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen tautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu, eivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen eistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin kielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa vasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja silmät avauntuuvat.
[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä vasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen olla mies puolestansa.
[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme myöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita merkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa tavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta tapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.
[357] Se ei ouk ainoastaan näistä meijän ylhäisimmistä virkamiehistämme joista meijän tuloo puhumaan, sillä heillä löytyy kyllä ylistäjöitä muutenkin; myö tahomme nopeemmin hoastoo niistä alhaisemmista ja yksinäisistä moa-miehistämme, jotka ovat ansainneet tulla meiltä ylistetyiksi; ja meijän täytyy ainoastaan valittaa, että moni mies joka oisi ehkä ensin arvon ansaihteva, tuloo muita myöhämmäksi, koska meillä tässä puuttuu ne tarkemmat tievot heijän elämäkerrastansa, joita tarvittaisimme.
[358] Sillä missä vaan into ja voima löytyy, siinä hyö ovat myöskin vaikuttavaiset; ja missä näitä ei tavatak, siinä heitä tyhjään haetaan.
[359] Näistä ovat erinomattain, Vhaelin, Gananderin, Porthanin, Messeniuksen, Juustenin, Calamniuksen, Salamniuksen, ja monen muihen nimet, mainittavat. Ylikynteen sanottu, niin Pohjalaiset ovat olleet parraat Suomalaiset, hyö ovat tähän astikka enin rakastanneet Isämmoatansa, ja omoo puhettansa. Kuin vallasväki muualla Suomessa eivät milloinkaan puhuk Suomea keskenänsä, vaan Ruotia, niin Pohjolaiset nouattaavat Suomea heijän jokapäiväisessäkin puheessaan, sekä kaupunkiloissa (erinomattain Oulussa, Kokkolassa, Salossa ja Kajanassa) että muualla. Tästä ehkä tulee, että hyö pitäävät muita Suomalaisia ikään kuin halvempana ja ansionsa alla; tästä tuloo, että hyö vanhoinna sota-aikoinna olivat kaikista enin urholliset ja vihollisiansa vastaan vasta-sotivaiset, ja hallitukseensa uskolliset.
[360] Tästä tuloo että meillä on parempaa tietoa Pohjanmaasta, kuin muista Suomalaisista maista, erinomattain sota-ajoilla. Savossa ja Karjalassa minä en tunnek yhtään, joka näinnä aikoinna oisi jolla kulla tavalla harjoittanut hakeaksensa tietoa meijän tarinamuksesta eli kielestämme. Se oisi toivottava, että meijän toimellisemmat miehet, tästäpuolin enemmin tarkoittaisi näitä asioita, ja pistäisivät kirjaan kaikkia mikä on valaistusta meillen tuottava, niin yhessä kuin toisessakin; jott' ei eneä saatettaisi meitä syyttää kehtamattomiksi laiskuriloiksi ja huolimattomiksi kapeiksi, niin kuin on moni meistä ehkä ollut. Se on surkuteltava kyllä kahtoa, miten kelvottomasti myö monestin käytämme näitä meijän vanhoja kirjojamme, joissa löytyisi moni tarpeellinen tieto ja selitys vanhoista ajoistamme. Ei siinä kyllä, että viholliset ovat heitä hävittäneet ja polttaneet, mutta myö turmelemme heitä vielä itekkin. Minä tiijän e.m. että Lain-tutkian Malénin kuoltua Savossa, niin kaikki kihlakunnan vanhat peätökset ja lain-toimeukset (rättegångs-handlingar) (kussa löytyyvät kaikki Savon vanhat lain-asiat) jätettiin hujan-hajan hänen perällisten korjuun, varsin tuulen nojalle. Ne jotka hänen perästä tulivat siihen virkaan, eivät ouk vielä sieltä hakenneet näitä vanhoja tois-sata vuotisia paperia, jotka jo lähes 30 vuotta ovat olleet näin heittiollen heitettynnä. Niitä makuutetaan vielä nytkin yhessä vanhassa pahapäiväisessä lukottomassa vaunu-majassa (wagnslider) Sairilan hovissa, Mikkelin pitäjässä, kussa heitä linnut ja muut sonnittaa ja panoo tärviöllen. Eiköhään joku sielä oisi niin armahtavainen ja hankkisi heillen parempata korju-paikkoa, kosk' eivät hyö sitä tie joihen pitäis.
[361] Näistä hänen kirjutoksista on erinomattain mainittava hänen visitions-akt af år 1701, (festo Mariae annunciationis), joka löytyy Turun Papin-neuoittelemuksen kirjan-säilyksessä (arkif); ja jossa hään antaapi monet tarkat tievot Pohjanmaasta. Se oisi toivottava, että kaikki sellaiset vanhat selistykset (beskrifningar) tulisi painetuksi.
[362] Er. Castrénin beskrifning om Cajaneborgs Län, p. 43.
[363] Yksi nimeltä Ericus Wallenius sanotaan pitänneen ruummis-saarnan hänen yliten, jota painettiin v. 1706 Turussa tällä nimitöksellä (under denna titel, benämning): "Christillinen Ruumis Saarna, cosca — Herr Joh. Cajanuksen … ruumis lepocammioons, ja hautaan johdatetuxi ja lasketuxi tuli", 1703. (lue Keckmans förteckning å Finska skrifter p. 18); mutta kovaksi onneksemme, niin ei sitä ouk soatu käsihimme. Siinä ehkä löytyisi selvämpee tietoa hänen elämästä.
[364] Kuuluistamus-toimeus, visitations-akt.
[365] Poiskirjuttaa, utskrifwa, proskribera.
[366] Moa-viljelemus, åkerbruk.
[367] Paikka, punkt.
[368] Vara-laillinen, extra-ordinär.
[369] Näitä 150 miestä, joita pitivät sota-aikoina kostentaman, niitä kustentivat ja palkihtivat hyö rauhallisinna aikoinakin, ynnä heijän upserinsa; sillä tavalla, että talonpojat talonsa ja varansa myöten meärätteleiksen heijän kustentamiseksi. Tämä meärätteleminen (rotering) tehään aina uuvestaan 10:nen vuuen peästä, sitä myöten miten talot ovat varakkaat. Heijän upserin palkkaamiseksi, maksetaan joka tilasta 1/12 tynnäriä riistoa. Eikä sen isompata väkee tässä millonkaan ouk ollut. Ilman tätä, niin maakunta äksierattiin kahestin vuuessa, niin ikään omalta Katteiniltansa, jota tehtiin aina vuoteen 1733. Silloin moaherra Rålamb epusti tätä, ehkä maakunta aina oli sitä halainut. Henki-pano kirjoista nähtiin, että ilman talon-isäntiä löytyi 800 nuoria miehiä, jotka heijän hihtemisensä ja tarkka-ampumisensa suhteen, oisi ollut kyllä, näitä ahtaita mehtä-rotkoja varuistelemaan ja salpamaan. Vuona 1790 oli tämä nosto-rahvas (bewäring) jo kohonna 1500 mieheksi.
[370] Jos yksi yksinäinen mies jollon kullon toisella ajalla oisi uskaltanut puuttua semmoisiin töihin, niin hään oisi jo kohta yheltä valaisemattomalta hallitukselta tullut nosteliaksi (för en upprorsmakare) luultuksi, ja sala-kurilta käsitetyksi, ja pantuksi ehkä semmoiseen paikkaan, kuhun ei kuu eikä päivä paistaisi hänen peälle. Niin se kävi Brennerin kanssa (yksi toinen Suomalainen pappi); kuin hään sai tietäksensä niitä juoneita, jotka salassa viritettiin Koarle XII:nen vastaan, ja joilla hänen ikeensä viimeinkin lyhenettiin, niin hään varoitti Kuninkastansa, ja ilmoitti hänelle koko asian. Mutta Kuninkas ei uskonut häneen. Seneistä kuin se oli tapettu, niin Brenneriäkin tavoitettiin, ja tuomitettiin kuolemaan. Häneltä hakattiin peä poikki Tukhulmissa s. 4. p. Heinäkuussa v. 1720, Sepä oli hänellen palkaksi uskollisuutestansa: "Onni toisen autuahan, toisen vaivaisen vanhinko."
[371] Tällä sanalla ei ymmärretäk aina ummikko-Venäläisiä, vaan Venäjän puolella asuvia Suomalaisia ja Karjalaisia, jotka ovat Greekan uskoon kuuluvaisia. Moni kuhtuu heitä myös Ischoriloiksi, koska suurin osa heistä asuu Ischoran kymin tienoilla. Ne heistä jotka asuuvat Inkerin-moassa, pienissä kansakunnissa muihen Suomalaisten välillä, kuhtuuvat ihtesek Inkrikoiksi, ja puhuuvat kaikki varsin selvee Suomea.
[372] Ansioittaa, göra förtjent.
[373] Kuninkaallinen Linnan-Pikku-piiruttaja, Kongl. Hof-Miniaturmålare.
[374] Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä, Assessor wid Kongl. Antiqvitets-Arkifwet.
[375] Gezelii Biogr. Lexicon, I D. s. 131. Mutta And. Ant. v. Stjernman nimittää, että se oli syntynyt s. 8. p. Huhti-kuussa. (Matrikel öfver Sw. Rik. Riddersk. och Adel II D. p. 1083). Yhtäpä tuo meillen liene minä päivänä se oli syntynyt, mutta hakeaksein parempoo perustusta, olen minä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä (i Kongl. Riks-Arkifwet) perään-ehtinyt niitä käsikirjoituksia, jotka näistä ajoista löytyy. Vaan siinäkin seisoo yhessä kohassa, että se oli syntynyt s. 8:na päivänä, vaan toisessa toas, että se oli syntynyt s. 18:nä.
[376] Joensuu-kaupunki t. Uuven Koarlenkylä, Ny-Karleby.
[377] Jouto-aikoina, under skol-ferierna.
[378] Mikä Messenius tämä mahtoi olla, on tietämätöin, mutta on uskottava, että se oli se nuorempi. Sillä Lain-istuja Joh. Messenius viskattiin jo v. 1616 vaimoneen ja Lapsineen ikuiseen vankeuteen Kajanin linnaan, jossa häntä suljettiin 19 aastaikoa. Irti-laskettunna v. 1635, muutti hään Oulun kaupunkiin, jossa hään asui kunnekka hään kuoli v. 1637. Hänen poikansa Vallan-Tarinamus-Kirjuttaja (Riks-Historiographen) Arnold Messenius, täytyi ynnä isänsä, kauan istua vankeutessa. Peästettiin kyllä vihtoin ulos, vaan pantiin v. 1624 Tukhulmissa toas arastiin. Sieltä laitettiin häntä v. 1626 Käkisalmellen, jossa häntä piettiin 12 vuotta vankeutessa. Laskettiin sieltä v 1640; koroitettiin isoimmiin virkoin, ja tehtiin jo v. 1648 Vapa-sukulliseksi; mutta tuli kohta sen perästä toas vankeutetuksi, ja v. 1651 Tukhulmissa leikatuksi, ynnä hänen 17 vuotias poikansa, nimeltä Joh. Messenius, joka silloin jo oli Kuninkaallinen Kirjuttaja (Kongl. Sekreterare).
[379] Matkustaminen muissa maissa, on iankaiken pietty parahainna johtauksenna soahaksensa hyviä ja tarpeellisia tietoja; tahi kunnollisia ja valaistuja kansallaisia. Europan hallitukset ovat seneistä monella tavalla ei ainoastaan kehoittaneet viisauen harjoittamista omassa moassa, vaan rahoilla auttaneet alamaisiansa ehtimään sitä muualtakin. Erinomattain ovatten raha-auttamuksilla kehoittaneet oppiviansa ja nuorempia moamiehiänsä vieraissakin Opistoissa tietoansa lisentemään. Että tällaiset matkustamiset ja tietomuksiin harjoittamiset muissa maissa, jo vanhoinnakin aikoina luettiin tarpeelliseksi, nähään siitä, että ne muinoiset Greekkalaiset käyttivät aina nuorukaisiansa koulussa muissa maissa, kuin olivat kotona ensin lopettaneet opetuksensa; samaten Ruomalaiset, ja muut valaistut kansat. Myö vielä pistämme siihen, ja sanoomme olevan varsin mahottoman, että käymätäk vieraissa maissa, oikeen rakasta isämmoatansa. Sillä silloin vasta sitä tunnetaan ja arvataan, koska sitä muihen maihen kanssa verrataan; ja myö uskaltamme sanoa, että ne miehet, jotka enin ovat harjoittaneet isämmaan parasta ja hyvyyttä, ovat kaikki nuoruuessansa käyneet muissa maissa. Sillä ilman tätä, hyö eivät tuntisikkaan omia puutoksiansa, sen vähemmin osaisi heitä auttoo. Myö otamme ite Zaari Pietaria Venäjän vallan perustajaa mainioksi esimerkiksemme.
[380] Aljet, lärospån.
[381] K. Vanhain-Kootus, Antiqvitets-Collegium, asetettiin Upsalassa v. 1667, jonka asettamiseksi valitettiin 7 miestä; joihen joukossa Hadorphia tehtiin osalliseksi; nimellä: "Kirjuttaja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä" (Sekreterare i Kongl. Antiq. Arkifwet).
[382] Piiruttaja, ritare, figurtecknare.
[383] Tämä kaikki sanottiin Hadorphin syyksi, joka oli kyllä toimellinen ja kiivas Vanhoin koottamisessa; mutta muuten juonikas ja yksin-valtias. Hään keänsi kaikki kunniaksensa mitä Brenneri teki, (sillä hänen omasta piiruttamisestaan ei ollut mitään) ja piti ite kunnian että palkan. Samaten antoi hään nimessänsä ulos Rim-Krönikorna v. 1674, Olof den Heliges Saga v. 1675, m.m. ehkä jokainen kyllä tietää ettei hään kelvana paino-ojennustakaan (korrekturen) lukemaan.
[384] Näistä Brennerin Monumenta Templi Cathedr. Upsal. on mainittavat, "Pyhä Brigittan, ja Birge Pedersonin tahi Brigittan isän hauta-merkki" Upsalan kirkossa, jota hään on siitten piiruttanut kuparissa; ja "Pyhä Eerikin taulu", joka oli pantu hänen hauvan yliten Upsalan kirkossa, kuvaellen tämän Kuninkaan isoimmat vehkeet, tehtynnä sekä puol-kuvauksessa (i basrelief) että maalauksissa, monessa osa-kunnassa (i många fördelningar). Jota kaikki Brenneri aivan kauniisti paineihinsa kanssa kuvaili. Alku-perä (originalet) on jo kavonnut, mutta taulu on uuestaan Holmilta piirutettu ja painettu kirjassa Monum. Upsal. 1: 186.
[385] Näistä, niin hauta-kivein kuvat vielä löytyy Kunink. Kirjan-Kootuksessa N:o F. b. 5; vaan Runa-kiviin piirutokset tavataan Nescherin luomia, Vest-Göthan merkillisytein seassa (bland West. Göth. märkwärdigheter). Brennerillen luvattiin tästä 300 talaria hopeassa, vuosilliseksi palkaksi.
[386] Suljetus, Kloster: Papin-suljetus, munk kloster; piikoin suljetus, nunne-kloster.
[387] Kunink. Vallan-Säilyksen käsikirjoituksia, Kongl. Riks-Arkifwets Manuskripter.
[388] Kunink. Runomus-, Tarinamus- ja Vanhain-Opiston Kirjuttaja, Kongl. Witterhets, Historie och Antiqvitets-Akademiens Sekreterare.
[389] Hauta-kivet tässä Vadstenan kirkossa, joita hään piirutti, oli 64 kappaletta, jotka siitten tulivat puuhun kuurmatuiksi, ja joista ainoastaan otettiin 4 tahi 5 painosta (aftryck) kaikkiaan, joita muutamissa Kirjan-Kootuksissa säilytetään ja näytetään kalliinna harvauksina (rariteter). — Merkillisyys, märkwärdighet.
[390] Lue muist.[399]
[391] Gezelius nimittää, että hään ite Tukhulmiin tultuansa otti erotustansa (afsked) ammatistaan, koska se ei häntä kuitenkin elättänyt, ja rupeisi Pikku-piiruttajaksi, joka oli hänen mielestä hyötyllisempi (?).
[392] Ne merkillisimmät näistä hänen kuvista, joita hään piirutti aivan tarkasti meärän-laskemisen jahtauksella (enligt en Geometrisk skala) on e.m. — Pyhä Henrikin muisto-merkki Nousisten kirkossa, jota hään piirutti v. 1672, ja jota hään siitten anto Sartoriuksen piiruttaa kupariin; — Ruhtinaan Birger Jarlin kuva, joka oli tehty Hämeenlinnan linnassa, ja joka on niin ikään siitten piiritetty kupariin, ja löytyy myöskin painettu kirjassa Svecia Antiqua & Hodierna; — Viipurin pata, joka on vielä painamatak; — Pyhä Eerikin kuva Naantalissa, jota piirutettiin kupariin v. 1677, ja sisään-liitettiin yhteen Juttelemukseen Pyhästä Eerikistä; Yksi kuva Pyhästä Henrikistä ja muutamista Suomalaisista talonpojista, joka löytyi Iso-Kyrön kirkossa Pohjan-moalla, ja jota siitten on puuhun piirutettu, vaan ei ulosannettu, m.m.
[393] Kuvitus, teckning.
[394] Nahka-kirjoittamus, pergament-skrift. Näistä vanhoista Suomalaisista kirjoista, joita hään oli tuonnut sieltä myötensä, oli: Ansgarii Lefwerne (Ansgariuksen Elämä) jonka hään löysi Turun kirkossa, poisviskattu vanhoin lapioihen ja luutoin joukkoon. Tämä kirja jonka luullaan olleen Linköpingin Piispan Nikolauksen tekämä, painettiin siitten Örnhjelmiltä sekä Ruotiksi että Latinaksi, nimellä vita Ansgarii gemina. — Chronicon de Sancta Brigitta. — Juusteni Chronicon Episcopor. Finland. (Käsi-kirjoituksessa). — Adagia Fennonica; mutta mihin hyö ovat joutuneet, on tietämätöin. — Dissertatio epistolaris, jossa näytetään, että Suomalaiset sanat ovat emä-sanoja (stamord) Ruohtalaisessa kielessä. Ei tätäkään kirjoo eneä löyvetäk. Nämät ja muut semmoiset vanhat kirjat antoi hään Vanhain-Kootuksellen, josta annettiin hänellen osa hänen kahen vuotisesta palkasta. Suureksi vahinkoksemme niin on suurin osa näistä meijän Vanhoin tuntemisessamme tarpeellisista kirjoista jo joutuneet hukkaan. Minä olen heitä ehtinyt Kuninkaallisessa Kirjankootuksessa (Kongl. Bibliotheket) tässä Tukhulmissa, että Kunink. Vallan-Säilyksessä (Kongl. Riks-Arkifwet) ja Kunink. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqvitets-Arkifwet) — mutta tyhjään. Ainoastaan muutamia näitä Brennerin piirutoksia olen minä ynnä muita Suomalaisia kirjutoksia käsittänyt pois-salaistuna vanhoin paperien pankoissa Kuninkaallisessa Kirjan-Kootuksessa tässä Tukhulmissa, kussa heitä löyettiin hänen virka-kumppalinsa Kirjotus-Neuon (Kansli-Rådet) Peringsköldin käsikirjoituksissa. Meijän, ja meijän Suomalaisessa Tarinamuksessammc arvossapiettävä, maamiehemme Kunink. Kirjuttaja A.I. Arwidsson, on näissä ylöshaetessa, kaikella tavalla osottanut minulle avullisuuttansa ja hyvä-tahtoonsa. Nämät Brenneri vainaan kuvaukset, sisällensä pitää piirutoksia sellaisista vanhoista kuvista, joita hään löysi kuvailtuna vanhoissa kirkko-muuriloissa, ikkunoissa ja seityisissä, liioitenkin vanhoilla hauta-kivilöillä. Ne ovat yli-kynteen pienemmiin ja suuremmiin kanssa yhteen-luettu kaheksatta kymmenettä. Meijän aivotuksemme oisi, että tilaisuuttamme ja vähä varoamme myöten, tässä meijän Otavassamme heitä moamiehillemme toimittoo, että sillä mahtaisimme heitä pelastaa kavotuksesta.
[395] Lue: Hadorphs Concept Memor. till K. Colleg. d. 30 Maj 1671. 6:101.
[396] Näistä on erinomattain mainittavat, Varnhemin kirkon vanhat muistomerkit, joita hään myöskin anto Vanhain-Kootukselle.
[397] Pyyhikas, pensel.
[398] Rahan-tietomus, Numismatik, wetenskapen om mynt.
[399] Hadorph kirjuttaa ite tästä Gréve de la Gardielle (joka piti Brennerin puolta) näin: "jag kan ingen hjelp och resepenning för Ritaren bekomma, utan spisar honom (Studenten Brenner) med godt hopp." (Lue: Hadorps bref af d. 12:te Juli 1670).
[400] Valtamies, Statsman.
[401] Sanan-Toimittaja, Minister.
[402] Vapamerkin-Piiruttaja Kuninkaan Kirjutteluksessa, Wapenmålare wid Konungens Kansli.
[403] Vapatietomuksen vaatimuksia myöten, enligt Heraldikens reglor. Vapa-kirja, Adels-diplom, bref.
[404] Vapa-Huone, Riddare-Huset.
[405] Nämät, että myös kaikki Brennerin piirutokset, ovat merkilliset ei ainoastaan heijän soreesta kuvittamisesta, mutta myös sen kauniin ja korean painin tautta, jota hään on ollut hyvä heillen antamaan, ja josta hyö vielä nytkin toist'-sata vuotta vanhat, näyttäävät kuin oisivat vasta äsken tehtyt.
[406] Valta-Kirjuttaja, Stats-Sekreterare.
[407] Valta-lupa, privilegium.
[408] Se ulos-annettiin nimellä: Thesaurus Nummorum Svio-Gothorum, &c.
[409] Apu-raha, t. elo-raha, pentio, underhåll.
[410] Tämä Peringer tuli vielä samana vuonna koroitetuksi Vapasukullisuuteen, ja kuhuttiin Peringsköld. Häänki on mainittava rakkautensa suhteen Vanhuksia tiiustella; sekin kuvitteli ja kirjutteli kaikkia vanhoja jäännöksiä. Mutta sekä kuvittamisessa että piiruttamisessa ei hään, eikä Hadorph ouk Brennerin kanssa verrattava.
[411] Vanhain-Selittäjä, Antiqvarius.
[412] Lue: Kongl. Resol. d. 16 Sept. 1693.
[413] Painuttamus, tryckning; seuramus, fortsättning.
[414] Aivostella, uttänka, uppfinna, föreslå.
[415] Hänen Vapa-merkki osottaa yhen osan Vanhain-Kootuksen kiinitöksestä (af Ant. Koll. sigill), nimittäin yhen Phoeniksen.
[416] Taitavaisuus, skicklighet. Kunink. Vallan-Säilyksen kirjoissa, annetaan Brennerillen tämä kiitos: "i sina arbeten war han aldeles outtröttelig och ytterst noggrann… Han war särdeles skicklig, helst han gjorde wäl, hwad han gjorde."
[417] Juonittelemus, nioittelemus, intrig, kabal; viran-kilvoittelemus, tjenstsökeri, lycksökeri.
[418] Hään oli Kauppamiehen Niklas Weberin ja hänen vaimonsa Christina Spoorin tytär; syntynyt Tukhulmissa v. 1659, s. 29. p. Huhti-kuussa, ja kuollut v. 1730, s. 14. p. Syys-kunssa. (lue Act. Litt. Sv. vuonna 1731, p. 18). Hänen kuva löytyy liitetty hänen kirjassansa, ja muutenkin kuvailtu yhessä miehensä kanssa, (lue: viite 424).
[419] Ensimäinen kokous näistä hänen lauluistansa painettiin Tukhulmissa v. 1713, heissä ei löyvyk muuta kuin paljasta Hiä-, Nimipäivällisiä- ja Hauta-virsiä, tahi muita seittyisiä Surun ja Onnen toivotuksia. Toinen osa heistä painettiin v. 1732.
[420] Tämän hänen oman käsitekonsa olemme kivelle piiruttaneet, ynnä hänen monet kuvaillukset.
[421] Tämä kaunis Kirjan-kootus tuloo nyt kohta huutokaupalla (genom auktion) myötäväksi ja hajotettavaksi. Se oisi hyvin jos joku ostaisi nämät meijän Moamiehen kirjutokset, Turun Opiston Kirjankootuksellen.
[422] Tämä kallis ja arvattava kirja sisällensä pitää 580 aivan kauniisti kupariin piiritettyjä Ruohtalaisia, muisto- ja kunnia-rahoja, ynnä muita kulta-, hopia- ja vaski-rahoja, ynnä heijän selistystä Latinaksi.
[423] Tämä kuva, joka näyttää olevan tehty hänen vanhuuellansa, ei ouk ollenkaan sen näköinen kuin se jonka hään oli ite tehnyt v. 1693, ja jota luulemme uskottavammaksi.
[424] Tämä Brenneri-suku-kuvaus mahtaa olla varsin soma, jos saisimme peättää sitä myöten, mitenkäs se on kuparissa kuvailtu. Keskellä nähään Vapahtajan muoto, jonka yliten on kirjutettu: jehovah, ja jonka ympärillen on tehty kaikkiin Brennerien kuvat. Nimittäin — 1) Lainistujan Ukon-isä, Mustasaaren muinonen Rovasti Martinus Matinpoika Brenner, syntynyt Nerpissä v 1516; Kuollut Vaasassa v. 1595. — 2) Hänen poikansa Vaasan entinen Rovasti Henrik Martinpoika Brenner, syntynyt Vaasassa v. 1552, ja kuollut samassa paikassa v. 1616; — 3) Hänen poikansa Iso-Kyrön Kirkkoherra Isak Heikinpoika Brenner, syntynyt Vaasassa v. 1603, kuollut Iso-Kyrössä v. 1670. — 4) Hänen poikansa Lainistuja K. Vanh. Säilyksessä Elias Isakin-poika Brenner, syntynyt Iso-Kyrössä v. 1647. — 5) Hänen vaimonsa Soph. E. Brenner, syntynyt Tukhulmissa v. 1659. Kaikkien näihen alla on siitten Latinaksi kirjutettu: Proavo avoque ecclesiae hujus Pastoribus quondam dignissimis, qui et centesimo abhinc anno decretum conciilii Upsaliensis ambo subscripsere nec non patri charissimo monumentum posuit Elias Brenner Reg. Colleg. Antiquit. Assess. et Reg. in Min. Pict. P. A:o MDCXCIII.
[425] Pikkuus, Miniatyr.
[426] Peä-Majuri, General-Major.
[427] Linnan-isäntä, Ståthållare.
[428] Sota-Evesti, Krigs-Höfding.
[429] Henken-Rykmentti, Lif-Regementet.
[430] Varuistus, festningswerk, förskansning.
[431] Saksilaiset, Saksin-moa, Saxare, Saxen; tällä nimellä eroittamme heitä Saksalaisista ja Saksan-maasta, Tyskar, Tyskland.
[432] Uskaus, mod, tapperhet; Uskallus, wågsamhet; Uskallisuus, tillförsigt, förtröstan, säkerhet; uskollisuus, trofasthet, trohet.
[433] Lue: Stockholms Dagl. Allahanda 1776, N:o 13; Gezelii Biogr. Lexicon, III D. s. 60; Gyllenstolpes descriptio Sveciae, Lib. VIII, cap. VI.
[434] Sota-Asettaja, Fältmarskalk.
[435] Valpas kulettaja, waksam Anförare.
[436] A. v. Stiernemans Genealog. Matrikel öfwer Swenska Riddersk. och Adeln, Stockh. 1770, 8:o p. 94.
[437] Balkisten Herraskartano on Vehmaan pitäjässä Turun läänissä.
[438] Hänen vanhemmat oli Kenral Henrik Clausson Flemming, Herra Viurulaan ja Balkiseen, ja hänen toverinsa Brita Henriksdotter Risbet Nääsistä.
[439] Hänen isä oli Linnanisäntä Joachim Flemming, ja hänen äitinsä Ingeborg Stjernkors.
[440] Mälkilän moisio on Iso-Lohjan pitäjässä, Uuvella-maalla Turun läänissä.
[441] Vara-Merikäyttäjä, Vice-Amiral. Merisoturi, Vikinge.
[442] Jonka isä oli Lainjulistaja, siitten Käskyn-käyttäjä, (Befallningsman, Befallningshafwande) Hämeenlinnassa, nimellä Erik Bergen, Herra Hyväkylään ja Mälkkilään, joka ensin piti 5 kantaisen tähen kilvessänsä ja ristin rautalakissansa, mutta siitten otti äitinsä nimen Spåra, ja hänen sotamerkinsä.
[443] Lahtipujon moisio on Hämeen läänissä
[444] Piäratustaja, Ryttmästare.
[445] Pähkinä Linna, Nöteborg.
[446] Selittäjä, Comissarie, Utredare.
[447] Moa-tutkimus, Jordranfakning.
[448] Piä-Sovittaja, Hufwudmedlare, reglerare.
[449] V. Stjernm. Matr. öfwer Sw. Ridd. och Ad. I D. p. 256. Finska Ad. och Riddesk. Hist. Praes. J.F. Wallenius. Åbo 1827.
[450] Hänen isänsä oli Juho Pertunpoika Boose Lahenpujosta ja Korunasta, hänen vaimonsa oli Ingeborg Heikin tytär.
[451] Lue: Schefferi Lapponia.
[452] Sekä Tuneld (Geographie öfwer Konunga-Riket Swerige IV D. p. 129) että myös Gjörvell (Det Swenska Bibliotheket I D. p. 53) sanoopi että se oli 8 jalkaa ja 4 tuumaa pitkä; mutta Castrénin Juttelemuksessa Beskrifning öfwer Cajaneborg p. 15 ja 16, seisoopi, että sanottiin hänen olleen 3 kyynärtä ja 3 1/2 (puoli neljättä) korttelia pitkä, eli puolta korttelia vajoo 4:een kyynäreen. Nämät puheet ei ouk oikeen yhtä pitäväiset. Castréni toimitti mitenkä hään on kuullut puhuttavaksi; vaan ne toiset, sitä myöten kuin häntä Harlemissa mitattiin. Se on mahollinen, että jos se kotoa lähtiissänsä, oli nuori ja kasvavainen, jotta hään oisi pois-ollessansa vielä kasvanut muutaman tuuman; tahi, että jos miittuutivat häntä kuoleena, että se oli kuoltuansa virunut, niin kuin sanotaan tapahtuvan; on myöskin mahollinen, että tässä ymmärretän Hollannilaisten mittuutta, joka on vähempi meijän. Olkoonpa tuo miten tahaan, niin oli hänellä pituutta kyllä.
[453] Kuninkas Fredrik II eli Jaloinen, kuin häntä myöskin kuhutaan, valitti ne pisimmät miehet kaikista hänen Rykmenttilöistään, ja asetti heitä yheksi erinäiseksi väeksi. Mutta ei ainoastaan sillä, että hään valihti heitä omasta valtakunnastansa, hään maksoi myöskin isot rahat soahaksensa heitä muista maista. Näihin joukkoon pestaisi hään myöskin Cajanusta, mutta se ei kelvanut, koska se oli ikään kuin Jättiläinen muihen seassa.
[454] Hään oli kuuluisa ei ainoastaan pituueltansa, mutta myöskin voimaltansa. Hänen sanottiin olleen kauhian väkevä, mutta niin hiljainen ja tyynnä-tapainen, ettei häntä mitenkä saatu suuttumaan. Yhen toisenkin voipaan sanotaan silloin olleen Preussissa, ja tulleen rinnustelemaan tämän Suomalaisen kanssa. Mutta Cajanus ei tahtona häneen puuttua. Toinen rupesi tuosta vielä enemmin häntä kiistelemään, ja sanotaan hänen viimein yllyttäneen häntä mänemään siihen kauppaan, että hyö piti kerran kukiin soaha antoa toinen toisellensa korva-puustin. Viskattiin arpoo, ja Preussilainen sai vuoron ensin paiskataksensa. Silloin sanotaan hänen antaneen Cajanuksellen semmoisen aika kajauksen, että hään oli vähältä koatua; mutta kuin tämä siitten suutuksissaan sukaisi toista korvalleen, niin sanotaan hänen laskenneen häntä niin, että se mäni henkettömäksi. Tämän sanotaan olleen syyn, minkä tähen Cajanuksen täytyi peät-suoroo paeta pois Preussin maasta.
[455] Elo-leipä, Fri-bröd.
[456] Gyllen on yksi pieni hopea-raha Saksan maalla, joka teköö meijän rahassa 44 killinkiä pankkoossa. Hään lahjoitti sillä tavalla pois 11,625 Riksiä Pankkoossa.
[457] Mennoniittiläisten seurakunta, (Mennoniternas diaconat). Mennoniitit eli Uuestaan-kastetut, nouatti yhtä uskon-erkamusta.
[458] Tämä Daniel Cajanuksen silkki-takki (kappa) löytyy vielä Pohjan- moalla tallella.
[459] Tästä on moni aprikoinut, että myö tällä meijän lyhyellä i'ällä kuitenkin vaikutamme ja toimitamme enemmin, kuin moni meijän esivanhemmista, sillä heijän pitkällä i'ällänsä. Jos lienöön niin! Mutta kyllä moni vielä nytkin löytyy, josta ei saata sanoa muuta, kuin että hään on ollut muka elossa.
[460] Salméns Beskr. öfwer Kalajoki Socken under P. Kalms praesidium. Åbo 1754 p. 18. Jos hään oisi ollut Jämtlannissa Suomen armean kassa v. 1718, niin hään olis silloin jo ollut 78:nen vuuen vanha ukko. Se on uskottavampi että hään v. 1656, kuusitoistkymmenellä vuuellansa, muutti ehkä muihen Suomalaisten kanssa Ruottiin, koska Venäläiset silloinkin, Zaar Alexei Michailowitschin hallituksen alla, hävittivät Pohjan maita; ja että kuin toiset seisahtuivat siihen, niissä heijän synkissä mehissä, niin tämä keäntyi Suomeen takaisin.
[461] Stockholms Post-Tidender år 1753, N:o 19; seisoo että hään 105 vuuen vanha, mäni kolmannen kerran naimiseen, yhen 60 v. vanhan piian kanssa (hään oli sen eistä jo ennen ollut kahesti naitu).
[462] Lue: I Jesu namn! Historisk och Deconomisk beskrifning öfwer Kajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castrén. Åbo 1754, p. 10.
[463] Leal-Socken.
[464] Tämä pitäjä on 10 peninkuormoa Pietarista. Häntä tahottiin sinne yksinmielisesti, sekä hänen opetuksensa suhteen, kuin että myös hänen kunniallisesta elämästänsä. Vulmahtia annettiin hänälle siltä henkelliseltä Synodilta.
[465] På Amiralitets-holmen.
[466] Se on juuri merkillinen, etteivät Ruohista eikä Suomesta antaneet mitään apua tähään aivotukseen, ehkä se oli heijän maamiehillen hyväksi, kuin tätä tehtiin.
[467] Tätä tehtiin Saksan kielellä, Nazziukselta, Saksan Seurakunnan Kirkkoherralta.
[468] att han warit missionär i Finnmarken.
[469] Saatiin nyt tietoa, että hään oli koulusta ruvennut Sotamieheksi, ja sillä lailla tullut monta maata liikkumaan. Sitä vastoin niin hään kyllä puolestansa näytti heillen yhtä kirjallista totistusta, että hään Trondheimin kaupunnissa Norissa oli tullut tehtyksi papiksi Rovastilta ja Konsistorin-Neuvolta (Consistorial-Rådet) Paul Roggersilta (jotapa kirjaa perästä-päin löyvettiin olevan hänen oman tekemänsä); mutta Köpenhamina-Piispan Herslebin kirjuttamisesta havaittiin, että yhtä Nordenbergin nimellistä ei millonkaan ole käynyt Köpenhaminan kouluissa, eikä yhtä Konsistorin-Neuvoa Roggers ollenkaan löytynyt Trondheimissa. Viimeisellä löysivät myös Nordenbergin luomia sitä painitinta (pitschaft) jolla hään muka oli seilanut tätä nimitettua papintotistusta. Sanalla sanottu, hään oli yksi suuri koira.
[470] Ensin Oikeus myötistyi siiheen että, hänen anomuksellansa, annettiin hänelle lupaa, lähteä Saksan muahan parempia totistuksia itellensä hankkimaan, ja pantiin yhtä Papismiestä nimeltä Henr. Skyttenius että niin kauvan hänen siassansa olla viran toimituksessa. Mutta koska Nordenberg ei tullunakaan vuuen piästä takaisin, niin kuin hänelle oli miärä tulla, niin antoi Oikeus hänen virkaansa tällen Skytteniuksellen, joka tehtiin Suomalaisten Kirkkoherraksi joulu-kuussa vuonna 1747. Näin eroitettiin nyt Suomalaiset pois Ruohtalaisista, ja tehtiin heistä eri-seurakuntaa, ja sillä loppui ne pitkälliset riiat, jotka molemmispuolin oli heitä yllyttäneet. Nordenberg tuli jonkun ajan perästä kyllä takaisin, vaan ilman mitään totistusta, jonka tähen hänen myös täytyi lähteä tästä pois. Hään läksi silloin Stettiiniin kaupunkiin, ja oisi siinäkin viisastellut ihelle virkoa, vaan tuli ajallansa poisi-ajetuksi. Hään tuli vielä siittenkin yhen kerran Pietariin, toivoten Suomalaisia houkutellakseen, mutta ne eivät eneä häneen puuttuneet, jos täytyi hään järkiään lähteä tästä pois, eikä o siitä päivästä hänestä mitään kuuluna. (Gjörv. Hist. och Polit. Mercurius; V D. p. 677; — Büschings Geschichte der Evang. Lutherischen Gemeinen im Russischen Reiche; Th. 2 (Altona 1767, 8:o) sid. 74. — Gezelii Biogr. Lexicon; II D. sid. 105).
Tämä Pietarissa oleva Ruohtalainen ja Suomalainen seurakunta oli alustapäin ainoastaan yksi yhtyys niistä Suomalaisista ja Ruohtalaisisia sota-vankiloista, joita pantiin tänne työllen, rakettaisa tätä uutta kaupuntia Nevan rannalla; ja joillen annettiin omat papit, heijän muka henkelliseksi ravinnokseksi.
[471] Tämä heijän suloinen ja helläsyvämminen Kuninkas, muutti siitten nimensä Kontaschiksi, joka heijän kielellä oli merkihtävä yhtä jaloa Valtiasta. Bucharian valtakunnat, jotka nyt ovat Venäläisten hallituksen alla, kuhuttiin Aleksander Magnuksen aikana Sogdianaksi, ja jaetaan pienempään ja surempaan, joihen luetaan, suurin osa Tarttarian maista. Tämä loaja valtakunta eli maakappale, levittääksen Turkestan ja Kalmukkiloihen maista pohjoisesta, aina Indiaan, etelään; ja Persan vallasta ja Kaspinmerestä loutehesta, aina Mongalin ja Chinan synkiöihin. Kalmukkilaisten ja Tarttarilaisten kansat asuskeleevat iässäpäin näitä avonaisia maita. Heijän uskomus on Muhametin opista erkaneva. Heijän piäkaupunit ovat (Suuressa Buchariassa) Buchara ja Walikk, jotka kumpaisetkin luetaan Moskuan toista mokomin suuremmaksi (?) ja (Pienemmässä Buchariassa) Jerken ja Kaschgar.
[472] Lähettämys, Beskickning, Legation; Lähettämä, Sändebud.
[473] Miksei hään Tarttarin piioillen pyytänyt Suomalaisia sulhaisia? mahtaa ehkä joku meistä kysyä; — Tiesi hänen! Mutta uskottava on, että silloin ois hänen anomus ehkä käynyt paremmin toimeen.
[474] Tämä tarina on otettu kirjasta: Das veränderte Russland. Siinä luetaan ensin (I:ssä Osassa 254:llä puoliskolla) että hään pyys "Ruohtalaisia tyttölöitä", mutta tämä on yks ereys, sillä Zaarilla ej ollut Ruohtalaisten kanssa mitään tekemistä, sitä vähemmin heijän likkoja myyksentellä; sillä jos hään kohta oisi soanut Ruohtalaisia vankiakin (niin kuin hään sai) niin ne oli miehiä, vaan ei vaimoja. Mutta Chan kuhtui Suomalaiset Ruohtalaisiksi, siitä, että heitä luettiin Ruohin valtakuntaan. Silloin olevassa soassa vietiin Suomesta, niin kuin muulloinkin, monta tuhatta lasta ja vaimoa Venäjäseen, jossa heitä hajotettiin ympäri tätä laveata moata (ja joista meijän vastappäin tuloo ehkä enemmin puhua). Yks osa heistä jaettiin suurillen hoviloillen ja moisioillen alusväeksi, yhen osan veivät Kasakat myötensä omahan moahan, josta heitä osittain kaupustettiin Turkkilaisillen, osittain muuallenkin. Tällä tavalla oli vihtoin myös Bucharilaiset tulleet heitä tuntemaan, ja heijän Herransa kahtomaan tätä kauppaa evulliseksi. Että tässä ei maha olla puhe Ruohtalaisista, nähään myös siitä, että tämä kirja itekkin toisesa kohassa oikaisoo tätä paikkoo, selittävän tämän asian sillä, että se sanoo hänen tahtoneen "Ruohtalaisia, eli oikeimmittain Suomalaisia" (p. 326) Olipa tuo kummin tahan! Anomus on kuitenkin aivan merkillinen.
[475] Tätä nimeä, (jolla nimitettiin sekä linnoo että soarta, ja josta koko kappeli on siitten nimensä soanut) kirjutetaan meijän nykyisissä kirjoissa Kustö, niin kuin se oisi muka tullut näin kuhutuksi Ruotin sanoista kust ja ö; mutta tämä on viärin. Vanhoissa kirjoissa sitä kirjutettiin Cuusto, joka nimi oli yhteen-veitty sanasta kuusisto (granskog); ja niinpä sitä ennenkin kirjutettiin Turun läänin vanhoissa Maavero-kirjoissa (Porth. Chron. Episc. Finl. p. 605).
[476] Niinpä nähään heijän jo Suomessakin ruvenneen Kuninkaansa vastaan niskoittelemaan. Niin e.m. rupeisi jo Piispa Conrad Bitze yhtenä aikana ponnistelemaan Kuninkas Carl Knutsonnia vastaan; eikä antanutkaan hänellen Raseborgin linnoo, jota hään v. 1465 häneltä pyysi. Niin että Kuninkaan täytyi koko kesäkauven säilytteä ihtensa Dominicanarein pappilaisten luonna Turussa (hos Dominicaner-munkare i Åbo) Rhyzelius, p. 338.
[477] Ilman Piispaa Henrikkiä, joka oli se neljäs Piispa Upsalassa, ja joka ensin yllytti Eerikki kuninkasta, tulemaan Suomeen, miekallansa levittämään Ristin oppia, ja joka kostoksi tästä, tuli tapetuksi sinä 19 p. Tammi-kuussa v. 1157, yheltä Suomalaiselta talonpojalta, nimellä Lalli, jota hään vaati kirkko-rankaistukseen, yhestä hänen murhan töistä, niin se ei käynyt paremmin hänen jälkeen-tuliallen. Sillä Rodolphus tahi Rolf, joka oli se ensimmäinen Suomen Piispa (syntynyt Vester-Göthlannissa) tuli v. 1178 pois vietyksi ja surmatuksi Kuurolaisilta, jotka sinä vuonna rosmaillivat ja hävittivät meijän rantamaita, joka tapahtui viienellä vuoella, siitten kuin se tuli Suomalaisillen soarnoamaan.
[478] Ahvenanmoa, Åland. Tämä Ragvald, joka kuoli v. 1321, oli 9 vuotta ollut Piispana (v. 1312-1321).
[479] Porth. Chron. p. 14, 216, 217. Rhyzelii Episcoposcopia Svio-Gothica, p. 331. Rhyzelii Sveog. munita, I D. p. 115, sequ.
[480] Tämä Magnus Thunsson oli se 8:saas Piispa Suomessa, ja se ensimmäinen Suomalainen joka oli piäsyt tähän piispa-virkaan. Se oli syntynyt Märtälän kylässä Ruskon kappelissa, ja kuoli v. 1308, oltua 17 v. Piispana (v. 1291-1308). Hään muutti Piispa-istumen v. 1300 Räntamäestä Turkuun, eli niin kuin sitä ennen kuhuttiin Unikankareeksi.
[481] Porth. Chron. p. 183, 216.
[482] Tämä Magnus Ollinpoika Tavast, joka oli se 16:nees Piispa Suomessa, oli syntynyt s. 14 p. Loka-Kuussa v. 1357 Alasjoen tahi Tavastilan kylässä Virmon pitäjässä, ja kuoli s. 9. p. Maalis-kuussa v. 1452, 95:nellä vuuellansa. Hään oli 37 vuotta Piispana Suomessa (vuuesta 1413 vuoteen 1450) ja oli yks niistä merkillisemmistä Poavilaisista Piispoista meijän moassa, jonka tähen meillä oisi mielessämme vastapäin hänen elämästä jotaik puhua.
[483] Rhyz. Episc. p. 334. Porth. Chron. p. 20, 465, Messenii Scondia T. X. p. 19.
[484] Tämä Conrad Bitze. joka oli 19:nees Piispa Suomessa, tais olla syntynyt Turussa, kussa hänen isä Henrik Bitz oli Katteinina, hään kuoli Kuuston linnassa sinä 13. p. Maalis-kuussa v. 1489, ja hauattiin Turun kirkossa. Hään piti Piispan virkaa 29 vuotta, eli vuuestä 1460-1489. Tässä Kuuston linnassa lopetti myös Piispa Johannes Olai päivänsä s. 9. p. Heinäkuussa v. 1510, sillä että hään syyvässänsä tukehtui. Siinä kuoli myöskin Piispa Frat. Bero Gregorii Balk s. 29. p. Kesäk. v. 1412.
[485] Scondia. T. X. p. 21. Chron. Rhythm. Finland., p. 38; Porth. Chr. p. 26, 585. Rhyz. Episc. p. 338.
[486] Tämä Arvid Kurck, jonka sanotaan olleen syntyneen Laukossa, luullaan olleen Jeppe Kurkin poika, ja Niiles Kurkin pojan-poika, joka oli yks kuuluisa Hallitus-Neuvo (Stats-Råd) Ruotissa. (Porth. Chr. p 651) Hään oli se viimeinen Poavilainen Piispa Suomessa. Koska se Danskalainen meri-sotilas Severin Norby v. 1522 vapautti Turun linnoa, niin täytyi tämä Piispa paeta Ruotiin; mutta hukkui joukkoinensa tiellä. Tästä puhuu Tegel hänen Tarinamuksessansa Kyöstä kuninkaasta p. 36, näin: "Samma tiidh (då Norby uphäfde belägringen för Åbo) måste Biskop Arffuedh i Åboo rymma, och gaff han sigh först til Raumo, ther han hadhe sitt Skep liggiandes, och så sjödeles tädhan och til Ulffsby (Björneborg). Men effter han ther icke säker och frij bliffua kunde, och fick altijdh tijdender, at sienderna drogho allastädes omkringh och föchte effter honom, gaff han sigh medh mångha aff then Finska Adel, Frwer och Jungfrwer, som aff fruchtan och räddhoga flydde för samma Konung Chrtistierns tyranniske påbudh skuld, til sjöss, och achtade sigh åth Swerige til Konung Gustaff. Men them kom en gräseligh stoor storm och owåder uppå, så at the alle med skep, folck och godz förginges och bleffue borta, utan för Öregrund i Wiggian (Grepen lahessa)."
[487] Kuustoo joka kuuluu Piikisten pitäjään, luetaan 5 neljännestä Turusta, (maantietä myöten) itä-etelään.
[488] Porth. Chron. p. 730. — Mutta uskottavampi ehkä on, että kuninkas teki tätä vähänteeksensä Suomen Piispan-valtaa. Siinäkin ehkä tarkoituksessa hään jokoi hänen Hippakuntaa kahtiaan, ja teki v. 1554 Viipurissa toisen Hippakunnan istumen. Kuusto-linnan hävittämisellä, hään ei heittänyt tilaisuutta Turun Piispoillen varustaksensa sotamiehillä ja sotavarjelluksilla.
[489] Ehkä tämä soari ei ouk sen pitempi kuin yhtä kiven heittämistä, niin nähään kuitenkin että tässä ennen aikana on pietty oikeata Sotaväkeä, linnan varaksi; ja ettei heitä ollut vähä joukko, on siitä arvattava, että Piispa Johannes Olavi (syntynyt Pargas pitäjässä) joka oli toinen Piispa Bitzen perästä, eipä soanutkaan tätä linnoa sen kuolleen Piispan Laurentiuksen Michaelin (sota-) rahvaalta (familiares) ellei hään heillen maksanut 200 Ruotin markan-rahoja (joka tais olla maksamatak heijän palkastaan). Eikä näinnä aikoina käynyt Piispoin kanssa niskoitella, ellei suuren voiman kautta. Tämän sanan familiares on Messenius (Scondia X. T. p. 23, & Chron. Rhyth. p. 43) ja Rhyzelius (Episc. p. 340) selittänyt sillä, että se oisi muka merkihtenyt sen autuahan Piispan sukulaisia ja omaisia, mutta siinä ovatten erehtyneet, sillä Episcopi familiares kuhuttiin heitä, jotka olivat heijän palveluksessa, ja saivat palkkansa heiltä (Porth. Chron. p. 647). Näihen sotamiesten peämies, kuhuttiin Praefectus Custoensis, (häänki sai palkansa, ei Kuninkaalta vaan Piispalta). Tätä nähään yhestä kirjasta Piispalta Hemmingiltä, kirjutettunna Turussa v. 1356, kussa yksi nimeltä Johannes Pedherson kuhutaan Linnanisäntä Kuustossa (Bih. till Åbo Tidn. 1785, p. 25, och följ. Porth. Chr. p. 262). Niinikään oli Piispa Magnus Olai Tavastin isä vainaa, nimeltä Olaus Nilsson Tavast, tässä linnassa Isäntänä, Piispa Hemmingin aikana (v. 1339-1367).
[490] Kahtomus, vue, utsigt. — Luettaja, Lector.
[491] Tunelds Geographie, 6:te Uppl., 8:de Del., p. 49.
[492] Kunink. Kirjotus-Kokous, Kongl. Kansli-Kollegium.
[493] Myö tahomme kiitoksella mainita tätä Turun muinosta Maaherroa, siitä huolenpiosta, jolla hään on kavotuksesta säilyttänyt näitä vanhoja muistomerkkiä; niin myös muistelemme kiitollisuuellamme sitä silloin olevata ylistettävätä Sonnäsin isenteä, ja sitä kunnioitettavata Rovastia, jotka mielensä tarkoittivat näitä vanhoja ilmin-hakeaksensa; ja soisimme että meijän muut moamiehet ottaisivat heijän esimerkkiä opiksensa.
[494] Se oisi ollut valaistukseksi asiassa soveliampi, jos Moaherra oisi kirjuttanut aivan samat sanat kuin oli kiveen piritetyt, eikä heitä ruvenut selittämään. Sillä niinkuin perästäpäin soahan kuulla, niin se ei ollut Gustaf Fincke, mutta Gödrik Fincke, joka oli naitu tämän Ingrid Boijen kanssa. Senpä tautta on uskottava, että hauta-kivellä ainoastaan luettiin alku-nenät näistä nimistä, nimittäin G.F. ja I.B. joista G.F. ei merkihtenyt Gustaf Finckiä, mutta Gödrikkiä.
[495] Näitä kolmellaisia vapamerkkiä olemme tässä kuvailleet varsin semmoiset kuin heitä tavattiin kuvailtunna yhellä paperilla, joka oli sisäänpistetty siihen kopioon tästä Moaherran kirjotuksesta, jota löysimme Kunink. Kirjan-Kootuksessa. Ainoastaan että olemme tehnyt heitä puolen pienemmiksi. Mutta jos ne kuvat jotka löytyi siinä, olivat yhtä suuret, tahi (uskottavampi ehkä) pienemmät, kuin ne hopeiset vapa-merkit, joita hauvassa löyettiin, siitä meillä ei ouk mitään tietoa.
[496] Myö olemme tässä, niinkuin muuallakin, uskollisesti peräänkirjuttanut sitä kopiota, joka löytyy K. Kirjan-koossa, ehkei hänessä monessa paikoin löyvyk järjellisyyttä.
[497] Tätä Chiffern N:o 5, ja ne tässä viimeks mainitut Kirjotus-nenät ei löyetäk näissä paperiloissa kuvailtunna. Hyö ovat jo vissiinik joutuneet hukkaan.
[498] Jos tämä aatos on Moaherran omainen, niin oli hään oikeen asian arvanut; mutta merkillinen on, ettei hään, eikä pitäjän Rovasti tienyt paremmin tästä selittää. Silläpä tästä nähään ettei kumpainenkaan tuntenut J.A. Forteliuksen juttelemusta de primis initiis Björneburgi, joka oli painettu 33 vuotta ennen tätä, ja kussa luetaan 15:nellä puoliskolla, että silloin (v. 1732) löytyi tässä Liikisten (tahi Ulfsbyin) kirkossa yhtä leipä-rasiaista (oblat-ask) jonka peällä oli tämmöinen kirjotus: "Denna asken är gjord af silfwer, som är funnit uti Högwälborne Herrarnas salig Herr Finckarnas graf, hwilka äro begrafne år 1139 (?) och med Högwälborne Herr Carl Horns omkostnad efter dess Förfäder å nyo försärdigat år 1684." Tästä nähään että oli jo ennenkin otettu hopeita tästä hauasta, ja sulattu kirkon tarpeiksi. — Oisikkohan jo tämä rasiainen Rovasti Lebellin aikana (v. 1765) katonut, tahi hänen kirjutos tummentunut? Minkä perustuksen peälle tämä Carl Horn kuhtuu Finckilöitä esivanhemmiksensa, soahaan kohta p. 411. paremmin kuulla; sillä Peä-Sota-Asettaja (General-Fältmarsaken) Evert Koarlenpoika Horn, herra Kankkaan, Porkkalaan ja Sonnäsiin, oli naitu Margaretha Finkin kanssa Porkkalaan ja Anttiseen, joka oli tämä Gödrik Finkin tytär. Mitä toas tähän vanhaan vuos-lukuun tuloo (1139), niin Porthan vainoo jo kyllä tuossa piti tora-puhetta, ja peätti tämän olevan kirjotusvian rasiaisessa, eli painovirheen juttelemuksessa; eli yksi häpäisevä tietämättömyys kirjan toimittajalta, näistä vanhoista asioista, ellei hään tahtonut meitä tahallaan petteä (Porth. Chr. p. 329, 469, 470) koska hään mainihtee v. 1139, joka muka (Porthanin aatoksesta) pitäis olla 1439, tahi 1539. Myökin uskomme että tässä jossakussa mahtaa olla erheys, vaan tahomme kuitenkin muistuttoo, että ennen tätä Finkin sukua (joka alotti Gödr. Nilsson Finkin kanssa, lopulla 1400 vuuen luvulla) niin oli Suomessa yksi toinen vanhempi suku samalla nimellä, joka mahto sammua jo kahta polvea ennen tätä Gödr. Nilssonina, koska sanotaan hänestä, että hään otti itellesek tätä Finkin nimeä, hänen Ukkovainaansa perästä (efter sin Mor-Far) joka sillä tavalla mahto olla se viimeinen peru siitä vanhasta Finkin suvusta (Stjerneman, Swea och Götha Höfd. Minne. I D. p. 330. II D. p. 327. Tämä toinen osa, joka enemmitten sisällensä pitää Suomenmoan muinoisista peä-miehistä, on vielä painamatak, ja säilytetään kasikirjotuksinna Kunink. Vallan-Säilyksessä. Se oisi toivottava, että tämä kirja, josta ainoastaan yksi vähäinen osa on painettu Turun vanhoissa Tiiustuksissa v. 1785, tulisi painon kautta ulos-annetuksi). Tästä nähään että Finckilöitä on hauvattu jo 1200 ja 1300 vuosiin luvulla, ellei jo ennenkin. Että tämä vanhakin Finkin suku (joka taisi hävinnä jo lopulla 1300, tahi alulla 1400 vuuen luvulla) on mahtanut olla kuuluisa aikanansa, on siitäkin arvattava, että Piispa Magnus Olai Tavastin isä, nimeltä Olof Niileksenpoika Tavast (joka oli Kuustossa Linnan-isäntänä vuosien 1339 ja 1367 välillä) oli naitu yhen Catharinan Finkin kanssa. (Bång Schema familiae Tavastianae, painettu Tukhulmissa 1756. — Porth. Chr. p. 423).
[499] Oisihan tämä tainnut tapahtua ilman Kunink. Kirjotus-Kokouksen kyselemätäk. Tarpeellisempi oisi muka tietää jos ei Liikisten vanhoissa kirkon-kirjoissa löyvyk näistä asioista mitään kirjutettuna, ja mitä heissä seisonnoon.
[500] Tästä Gagneruksen tarkautesta, että Tarinamuksesta ja vanhoista suku-kirjoista tahi polven-juoksuista ylöshakea niitä suku-polvia, jotka ovat muinon näitä nimiä kantaneet, tulemme kohtsillään enemmin puhumaan; ja tahomme ainoastaan nimittää, ettei hään meijän mielestämme ouk ollut ollenkaan halukas (angelägen) näitä tietoja hakeaksensa. Eikä se ou kumma, sillä se on arvattava, että hään joka oli Ruohtalainen ei pitänyt paljon huolia Suomalaisten asioista.
[501] Koska harvat ehkä meijän lukioista ovat siinä tilassa, että näitä nimittyjä kirjoja käsittää, ja kuitenkin tahtoisi ehkä kuulla, mitä heissä seissoo näistä Finckilöistä, niin tahomme tässä näitä paikkoja luettaa. Messenii Scond. Illustr T. VI., p 12. "Transmissis in Moschoviam legatis hoc tempore, Benedicto Gylte ac Gustavo Finchio, Tyrannum invitat ad foedus contra Polonum, velut hostem utriusque communem … Rex Ericus xv Febr. per Daniam suos destinat legatos Stenonem Ericium, Gabrielens Christierni, Liberos regni Barones, et Georgium Finchium, in Hassiam abituros, Christinamque Lantgravii filiam, sibi conjugem postulaturos."
[502] Dalin, Swea Rik. Historia II Del. I B. p. 557: "Som han (K. Eric XIV) från Hessiska Hofwet i sit frieri fådt benägna swar, så skickade han nu (v. 1563) trenne Riksens Råd, at det samma fullborda. Dessa woro Sten Erikson (Lejonhufwud) Gabr. Christerson (Oxenstjerna) och Jöran Fincke. Då Ambasaden kom till Köpenhamn, lät K. Fredric arrestera dem allesamman, och insätta dem på Kallundborgs slått, ty han ville ej blott hindra ägtenskapet, utan äfwen få en förewändning till krig." Tätä kerroitetaan uuestaan p. 597. "Sten Erikson Lejonhufwud, Gabr. Gabr. Christerson (Oxenstjerna) och Jöran Fincke, desse tre woro fängslade under sjelfwa freden, som Ambassadeurer till Cassel."
[503] Stjernman, Swea och Götha Höfdinga Minne 1 D. p. 330: "Jöran Fincke till Pernou förde i wapn twå sparrar öfwer hwarandra, och hwardera sidan om öfwesta sparren en liten Sparf eller Talgore (eiköhään se liene Peipponen?) år 1552 Hof-Marskald samt tillika Lagman på Öland, år 1561 Riddare i Kon. Eric d. XIV:s Kröning, år 1562 Riks-Råd, år 1567 i Junii månad befullmäcktigad att mönstra Knektarne i skären, år 1568, d. 3. Dec. Lagman öfwer Norra Finland, Satagunden, Österbottn och hela Åland. Gift med Malin Olofsdotter, som sedan fick Lasse Jespersson. Son af Gödric Nilsson Rangonen som först kallade sig Fincke och Margaretha Gustafsdotter Slatte." Siitten luetaan p. 24. "År 1542, d. 7. Sept. fick Ture Persson till Kråkerum wår befallningsman på Stockholm, med desse efterskrefne Wåre trogne Män, Råd och Tjenare, neml. Herr Eric Fleming till Quidja och Göstaf Fincke, Wårt och Cronens Slått Stockholm, och Stockholms Stad till getreuer hand och uti en ärlig Slåttsslåfwen."
[504] Dalin, Sw. R. Hist. III D. B. I, p. 5555: "Riks-Råden Bengt Gylte och Gustaf Finke, med Herman Anrep, Joh. Winter, Hans Boisman och Frans Jericho skickades (1563 vuuen alussa) till Muscow med tillräckeliga föreskrifter; och Storförsten samtyckte strax ej allena den förra Freden, utan ock, hvad Lifland angick, et stillestånd på tu år, då emedlertid hwardera Riket skulle behålla hwad det nu innehade." (Jemf. Tegels Erich XIV:s Historia, p. 70). Siitten luetaan erittäin yhessä muistutuksessa tästä Finkistä: "Han war Ståthållare i Finland. Gemenligen skickade han K. Erich Finska klippare."
[505] Oisi lysti tietää minkä puolesta Gagnerus sanoopi: "Han (Stjernman) gör rätteligen den anmärkning"… niin kuin mitä hään hänestä muuten sanoopi, ei oisikkaan totuullista. Stjernmanilla on se vika, ettei hään tässä kohassa nimitäk mistä hään on näitä tietojansa soanut, se on seneistä ollut mahotoin, sekä meillen että Gagneruksellen, sanoa, ovatko hyö oikeet tahi ei.
[506] Tämä arvotus, että ne Suomalaiset hevoiset, joita Fincki lähätti Kuninkaallensa, oisi erinomattain taivuttanut Kuninkaan mieltä Finkin puoleen, mahtaa olla Gagneruksen oma aatos, ja seisoopi hänen nimessänsä. Muistettava on, että Fincki oli jo silloin koroitettu isoimmiin virkoin, ennen kuin hään näihin hevoisiin puuttui.
[507] Muistettava on, ettei hänen nimensä milloinkaan kirjutettu Georg, vaan Jöran, ja niinpä Gagneruskin kirjuttaa sitä toisensa paikassa.
[508] Gödrik Fincke oli se viimeinen peru tästä suvusta miehen puolella, vaan vaimon puolelta niin se vasta sammui myöhämpänä sillä hänellä oli yksi tytär, nimeltä Margaretha Fincke, joka tuli naituksi Sota-Asettajan Evert Koarlenpoika Hornin kanssa Kankkaan, ja jollen hään synnytti yhtä poikoo, nimeltä Gustaf Horn, joka siitten tehtiin Valta-Neuoksi, Peä-Luutnantiksi ja Sota-Asettajaksi. Tämä Margaretha Fincke eli vielä vuonna 1634.
[509] Näitä Suomalaisia suku-kirjoja olen minä paljon hakenut sekä K. Kirjankootuksesta, että K. Vallan-Säilyksestä, soaha muka heitä kahtoaksein. Stjernmankin nimittää lopussa 2:sessa osassa hänen kirjassaa Sw. Ridd. och Ad. Matrickel, (puhuttaissa niistä käsikirjoittuksista, joita hään tehessä tätä kirjoo oli seuranut): "Finsk Adelig Slägtbok af år 1598. — en annan dito af år 1640." Näitäk nimittää hään vielä (Sw. och Göth. Höfd. Minnne II D. p. 352) "se Finska gamla slägtboken" ja toas p. 324: "se min Finska Slägt-Bok, p. 91" näistä, niin sitä ensimäistä ei ollenkaan löyetty, mutta sitä vastoin löyettiin yhtä toista vanhoo Suomalaista suku-kirjoo, joka oli varsin puuttuvainen. Se mahto olla se toinen, vuotesta 1640, koska siinä tavattiin myöhempiä vuos-lukuja, niinkuin e.m. v. 1635. Eikä siinä tavattu muuta kuin Göstaff Finkin suku-polvea, suorastaan, senpä tähen siinä ei mainitak niin sanalla hänen veljestä Jöranista, eikä sisaresta Kaisasta; muutenkin niin siinä ei luetak muuta, kuin paljaat nimet. — Muita kirjoja ei löyetty.
[510] Hänen nimensä kirjutetaan Gödik, Gödick (vanhemmissa kirjuitoksissa), ja Gödrik ja Götrik (nuoremmissa).
[511] Se viimeinen Kuninkaallinen kirja, joka löytyy hänellen laitettu, on annettu siitä 3:nesta päivästä Juolukuussa v. 1566.
[512] Löytyyppähän vielä paljoa enempi, kuin oisi vaan hakenut. Mitä hään tässä heistä sanoo, on muutenkin niin vähä, että se enemp sytyttää meissä mielen parempia tiiustuksia hakeaksemme, kuin että se näillä kyllästyttäisi meitä.
[513] Näistä niin puuttuu Päivä-kirjat vuosista 1523-1548 ja 1602-1611; mutta Pito-kirjat ovat täyvelliset, vuotesta 1523.
[514] Minun tulee tässä kiittää sekä K. Tietomus-Opiston Kirjuttajaa, Opettaja Liljegrénia, että myös K. Vallan-Säilyn Kirjuttajaa Kirjotus-Neuvoa Sundelia, siitä heijän mielisuosiosta, jolla hyö ovat minullen uskaltanneet näitä ja muita vanhoja käsikirjoituksia.
[515] Kuninkaallinen Vapaus-Huoneen Holhottamus, Kongl. Riddarhus-Direktionen. Tässä minä en taija olla kostelematak niitä miehiä, jotka Vapaus-Huoneessa ovat osottaneet minullen ystävällistä nöyryyttä, näitä paperia hakiissa; ja jotka ovat Kirjoitus-Neuvo Hartmansdorff, Kenraal Melin ja Vapaus-Huoneen Kirjuttaja, Huoneen-Herra (Kammar-Herren) Lagerheim.
[516] Painettu Tukhulmissa, v 1750. p. II.
[517] Painettu Tukhulmissa v. 1751. p. 35.
[518] Ne muut Suomalaiset Herrat, joita silloin tähillä tokaistiin, ja joita kuhtumme Suomalaisiksi, ei sen puolesta että olivat aina Suomessa syntyneet, mutta koska heillä oli Suomessa virantoimituksia, olivat:
1) Jöran Ericsson (Gyllenstjerna), joka v. 1556 oli Linnanisäntä Viipurissa.
2) Ture Persson (Bjelke), Salestadiin ja Kråkerumiin, joka oli naitu
Grevinnan Sigrid Sturen kanssa, ja tämän suvun esivanhin (stamfader).
Hään oli Linnanvuoti (Slåttslåfwen) Savolinnassa, vuuesta 1555 aina
Helmikuuhun v. 1557.
3) Nils Antinpoika Boije, Gennäsiin. Hään oli v. 1553 Linnanisäntä Suomessa, ja kuhuttiin v. 1565, "Konungens förtrogne man och Secrete Råd." Samana vuonna s. 25 p. Toukok. tehtiin häntä Linnan-isännäksi Viipurin linnan, kaupunnin ja leänin ylitten. Kohta siitten Sota-Evestinnä Juuttilaisia vastaan, omisti hään väkirynnäköllä, ja tulella hävitti Vardbergin kaupunkia s. 28. p. Elok. mainittunna vuonna; ja sai siinä vankiksensa sen kuuluisan Sotasankarin Pontus de la Gardien (tämän suku-kunnan esivanhin). Sinä 15 p. Syysk. samana vuonna vallotti hään myös Vardbergin linnoa, poiskajotti Juuttilaiset, ja poltti ja hävitti koko Hallannin. Mutta v. 1566 niin Kuninkas suuttui häneen, kosk hään ei tainnut sisään-tunkeita Bohusin linnaan; vaan suostui häneen jälleen, hänen vanhuuensa ja entisen uskauksensa suhteen. — Vuonna 1568, s. 19 p. Toukok. tehtiin häntä Peämieheksi koko Suomenmoan ylitten; ja s.v. Lainjulistajaksi Etelä-Suomessa. Hään oli naitu Brita Hornin kanssa, Valta-Neuon Christer Clausson Hornin tytär Åminneen, hänen vaimonsa Ingeborg Siggesdotter Sparren kanssa, Sundbyiin.
4) Claes Fleming, Vapaherra Vijkiin, Herra Svidjaan ja Quidjaan, Kuninkaallinen Valta-Neuo ja Tähtikäs. — V. 1563, s. 28. p. Elok. sai hään käskyn pitämään huolta Kuninkaan Juho III:nen säilyttämisestä Turun linnassa, ja johtattamaan häntä sieltä Ruotsiin. — v. 1574, s. 12. p. Tuokok. pantiin häntä Peä-käskynkäyttäjäksi (Öfwerste Befallningshafwande) Suomessa — s.v. s. 9 p. Lokak. Peä-Käskynkäyttäjäksi Viipurin linnassa ja kaupunnissa. Hään oli Ruotsin Vallan-Asettaja (Riks-Marskalk), ja piti vahvast Kuninkaan Sigismunnin puolta, Herttua Koarlea vastaan. Hään tuli viimen Pohjalaisilta yhellä noito-nuolella (Girs.) ammutuksi, josta hään kuoli v. 1597, s. 13 p. Tuokok. ja hauattiin Porvon-kirkkoon. Hään oli naitu Ebba Stenbokin kanssa, Vapa-herra Gustaf Olssonin tytär Torppaan. Hänen isänsä oli Tähtikäs, Valta-Neuo ja Lainistuja Etelä-Suomessa, Eric Joachimsson Fleming Svidjaan ja Quidjaan (joka kuoli Joulu-kuussa v. 1538), ja hänen äitinsä Hebla Siggesdotter Sparre Byestadiin.
[519] Heitä tehtiin muka osallisiksi Pyhä Salvadorin Kunnasta (Riddare af S:t Salwadors Orden). Tämä Tähti-kunta tais olla se ainua, jota vanhoina aikoina annettiin.
[520] Stjernm. Höfd. Minne. I D. p. 330; ja II D. p. 327. Tätä kertoo hään vielä uuestaan muistutuksissansa Tegelin Tarinamukseen p. 35. Se on paha ettei Stjernman niin sanalla ilmoitak, mistä se on tätä tietoansa ottanut, eli mistä se on tämän Rangosen nimeä käsittänyt; mutta koska hään kolmessa kohassa kirjuttaa varsin yhellä tavalla, niin totta hänellä mahto olla joku vissi perustos. Jos nyt saisimme luotaita siihen, niin jokainen kuulee että tämä nimi oli yksi varsi selvä Suomalainen nimi, ja oisimme muka nopeet uskomaan, että se mahtaa ehkä olla Ronganen t. Ronkainen, yksi vanha sukunimi, joka vielä nytkin löytyypi meijän talonpojissa, ei ainoastaan pian kussakin pitäjässä Savossa, mutta myöskin yltä-ympäriseen Ruijan ja Ruotin Suomalaisissa, niin kuin 2:sessa osassamme saahan kuulla. Mutta Palmsköld (joka on ollut muita tarkempi toimittamaan hänen sukuunsa), kuhtuu häntä "filius Rengonis;" jolla hään ei ymmäräk yhtä sukunimeä, vaan yhtä ristimä-nimeä, sillä hään kuhtuu hänen isänsä: "Rengo Niileksen poika." Joka nimi taitaa ehkä tarkoittaa Rengon pitäjä, eli Rungon kyleä.
[521] Nimittäin sillä tavalla, että Jöns Ronkainen oli Vapaherran Marienburgiin, Herran Kankkaan, Porkkalaan, Sonnäsiin m.m. Valta-Neuon, Peä-Luutnantin ja kaiken Ruotin ja Suomen Hevoisväen Kenraalin, Inkerin-maan ja Kekisalmen Peä-Holhottajan, Sota-Asettajan m.m. Greve Gustaf Evertinpoika Hornin, äijin-isän-ukon-ukko (Morfars Farfars Farfar).
[522] Koska myö oumme usseen tullut mainihtemaan näitä K. Vap. Huoneen käsi-kirjoituksia, niin tahomme heitä varsin nimittää, niillen hyväksi, jotka ehkä tahtoisi tästä tarkemmin tiiustella. Hyö ovat muka 4 erinnäistä kootusta vanhoista suku-juoksuista (kollektioner af gamla genealogier); nimittäin 1) Palmsköldin, josta löytyy VI siettä (Band) 2) Peringsköldin, josta löytyy III sit. 3) v. Scantzin, josta myös on III sit. 4) Dalinin, jotka ovat niin perivanhat, ettei heitä eneä saata lukeakkaan, hyö ovat irtonaiset, keärityt vihkoihin. K. Vapa-Huoneen omissa suku-juoksuissa ei tavatak tällaisia vanhoja sukuja.
[523] Se joka tuntoo mitenkä Ruohtalaiset pois-murtaavat meijän Suomalaisia nimiä tahi sanoja, hään ei kahtoisi ouoksi, jos uskaltaisimme tätä toisinpäin selittää.
[524] Jos tahtoisimme, niin saisimme tätä sukuu vielä kaks polvee vanhemmaksi, sillä tämä Jöns Ronkaisen ukko vainaa oli Miekkamies (wäpnare, a wapn) Niiles Ronkainen Heikkilään, jonka Palmsköld sanoo elänneen v. 1424 (eiköhään se mahtant olla vanhempi? koska Jönsiä, joka oli hänen pojan-poika, jo mainitaan v. 1444). Palmsk. kirjuttaa hänestä; "Nicolaus Rengonis filius de Heijkele, armiger, vixit a. 1424." Hänen poikaansa kuhtuu hään Rengo Niileksenpoika, josta se sano: "Rengo Nicolai filius, armiger de Heijkele 1430." Peringsköld joka jo häntäkin mainihtee, kuhtuu häntä: "Rengo Nilsson i Heykele."
[525] Tämä Pentti Lydikinpoika, joka toas oli naitu Valborg Jönsintyttären kanssa, oli v. 1411 Laintutkia Piikisten kihlakunnassa; ja v. 1437-1439 Linnanisäntä Hämeessä. Häänkin mahto olla rikas mies, koska hään poislahjotti Hadilan tilaa, Nousisten pitäjässä, Kuokkalan tilaa Lempelän pitäjässä, ja Kuljun tilaa Birkkalan pitäjässä m.m. niillen Turun kirkossa löytyvillen Papiskammioillen (Porth. Chr. p. 482, m.m. Åbo Tid. 1785 p. 232).
[526] Hänen sanansa peälle on siitten muutkin erehtynneet.
[527] Häntä kuhutaan siinä "Gamble Gödik Fincke," että sillä eroittoo häntä hänen tyttären pojasta, ja hänen tyttären-pojan-pojanpojasta, joihen nimet myöskin oli Gödik Fincke; — vai lie hään ehkä elänyt niin vanhaksi, että hään siitä oli soanut tätä nimeänsä. Millonka hään lie elänyt, ei varsin tunnetak, ainoastaan että hään v. 1440 hänen vaimonsa suostumuksella lahjoitti Kärkesnäsin kartanoo ja Bölin torppoo Pyhä Annan Kammiollen Turun kirkossa, että sillä sovittoo Jusse Ollinpojan omaisia, jonka se on tapa-turmasest tullut surmamaan. (Porth. Chr. p. 448). Niissä Vapa-Huoneessa löytyvissä kirjoissa, seisoopi että hään oli Herra Pernoon ja Villnäsiin (till Wilias) ja että se oli nainut Tähti-niekan Olof Tavastin sisarta, nimeltä Katrina Nilsdotter (Tavast). Muuton niin puheet hänästäkin vähä eroittaiksen. Palmsk. sanoo: "Gödericus Finke de Huilias vel Villnäs, Equ. Aur. ex Livonia ortus, vixit in Finlandia 1460." Pering. sanoo toas: "Göd. Finke till Perno och Wilias i Remotalle socken (?) gift med Katrina Nilsdotter till Porkkala, Olof Tawastes Riddares syster", ja toisessa kohassa: "Gödik Finke den gamle till Willas, gift med Katrina Nilsdotter, som lefde enka 1467". Vuonna 1446 niin Göd. Finke vielä eli, ja istui Vapamiessa yhessä riiassa Piispa Tavastin ja muutaman Pyhteen pitäjän miesten välillä (Åbo Tid. 1785 p. 67. Porth. Chr. p. 433.)
Hänellä ei ollut mitään poikoo (seneistäpä se siihen loppui, se vanha Finkin suku) ainoastaan kolmet tytärtä; yksi Kaisa, joka nai tätä Niiles Ronkaista; toinen, Margretha Gödikintytär Fincke, joka oli Ivar Maunuksenpojan mummo (Farmor); ja kolmaas Elin Gödikintytär Fincke, Villnäsiin, joka nai Philippusta Ivarinpoikoo Bröötorppaan, joka kantoi kilvessänsä kolmet punaista tulileimausta, sinisessä vainiossa (trenne röda eldslågor i blått fält); ja jonka kanssa hänellä oli yksi tytär Elin Philipsdotter, joka naitiin Turun Linnanisännellen Herman Maunuksenpoika Flemingillen, Villnäsiin ja Moisioon, joka oli sen kuuluisan Vapaherran Liperiin ja Hermansaareen Claes Hermanninpojan Flemingin isän-ukko.
Minkähän perustuksen peälle Palmsk. sanoo, että tämä Gödik Finke oli syntynyt Vironmoassa? sillä Finkin vapauskirjasta joka oli annettu v. 1380 Vallan-Ruhtinaalta Bo Jonsonilta, ei sitä selitetäk. Se kuulupi näin: Thet skal allom mannom witerlikt wara, at jac Bo Jonson Drotze i Swerike, kennis oppenbarlika mäth thässo mino opna brefue, at jac hafuer ont oc gifuit thessom brefföraren minom äskelikom Swen Finke alt thet gotz han her til antiggia köpt älla mät rät fangit hafuer af skatgildoghe jordh, huar thet hälzt ligger i Åbo Biskopsdöme af allum arlicom scatwm, aläghnom oc marcagieldom oc af allom thunga lidugt, löst och frelst, swa at han scal minom Herra Konungenom oc Cronone oc mic a mins Herra weghna ther aff tjänist göra, pc. Datum Hampne Sker, anno MCCCLXXX primo in octauis corporis Christi nostro sub sigillo praesentibus appenso in pendenti. (Lagerbr. III D. p. 785). Se mahto olla sama mies, Finkin nimellinen, joka 10 vuotta ennen alakirjutti Turun porvalin Henrik Närffuin lahjoitos-kirjaa Katarinan Kammiollen (Porth. Chr. p. 352) ja jonka sisari tahi täti saattaisi ehkä olla se Karin Finke, joka Bångin puheen perästä oisi ollut naitu Olof Niileksenpoika Tavastin kanssa, joka oli Pispa Tavastin isä, ja eli vielä v. 1370.
[528] Se on moni meistä, joka on vielä nytkin niin tyhmä, että se poisvaihtaa Suomalaisen nimensä muuksi vieraaksi; luulevansa sen haisevan paremmallen. Semmoiset narrit löytyyvät vähä kussaik, jotka muka hylkeävät omansa, ja nouvattaavat vierasta.
[529] Tämä sana: till Poicho, mahtaa olla niiten Ruohtalaisten kirjuttajoihen toimittama, jotka eivät ehka tienneet mitä se sana poika piti merkihtemän, vaan luulivat sitä talon nimeksi. Hänen nimeänsä kirjutettiin vissiin Jöns Rangosen poika (niin kuin sitä luetaan toisessa kohassa). Sillä myö neämmö vanhoista kirjoista, että näinnä aikoina oli tapa näin nimiä kirjuttoo. Niin e.m. luetaan yhessä Pentti Lydikkäisen kirjoissa vuotesta 1460, seuravaiset nimet: "Jusse Parpan poyca", ja "Olaff Tyrvompoyca." (Porth. Chr. p. 483).
[530] Niin Ugglakin sanoo (Sw. R. Rådslängd p. 52) että sen vapamerkki oli yksi ylöspäin keänetty riippuri (ankare) ynnä yksi 6 säistävä tähti, (joka oli Skalmiloihin vapamerkki). Mutta jos niin oli, niin se oisi ottanut toista vapamerkkiä, kuin hänen isänsä (Lydikke de Kyrn), ja hänen veljensä (Clavus Lydikkeson), jotka kanto Djeknilöihen t. Djäkninlöihen vapa-merkkiä: yhtä anovata ihmistä, punaisessa kauhtanassa, ja Kotkan mustan muotosella. Muutoin tahomme muistuttoo, että tämä Lydikke, jonka jo moniaat ovat ilman minkäänlaisetak toistukseta tehneet Vestphalalaiseksi, on mahtanut ehkä olla Suomalaisesta suvusta. Savossa löytyy vielä nytkin yksi talonpojallinen suku, nimeltä Lyytikäinen, jonka kirjutetaan Lyydikäiseksi; ja Tarinamuksestamme tunnetaan, että ennen aikana piettiin Turussa ja Hämeessä tällaisia Savolaisia suku-nimiä. Porth. Chr. p. 482.
[531] Palmsköld sanoo hänestä: "Nicolaus Johannis filius de Melkila,
Armiger, cognomento Wåghals, vixit a. 1484; uxor: Catarina Finke de
Vilnäs." Peringsköld: "Nils Jönsson Rangonen, hwilkens husfru war Fru
N… Finke, Gödrike Finkes dotter."
[532] Peringsköld kirjuttaa hänestä: "Gödrik Nilsson Finke till Perno, Ståthållare på Tawastehus, upptog sin morfars namn, och hade till husfru Maragaretha Slatte, Herr Göstaf Anderssons dotter till Sonnäs."
[533] Palmsköld sanoopi: Gödrik Finke de Perno, Gubernator Ditionis Chroneburgensis 1520, cognomen suppetit ex familia materna. Uxor: Margareta Gustavi filia Slatte de Sonnes, vixit 1538, nupta 1518.
[534] Stjernmannin Höfd. Minne I:nen Osa p. 334. Hään alkaa luettoo heitä vasta vuotesta 1543.
[535] Niin e.m. luetaan siinä vanhassa Rijm-Chrönikassa p. 545: "The drogo in för Kronaborg. Man plägar thet Tawastahus kalla." Että Hämeenlinna myös vanhoinna aikoinna kuhuttiin Tavasteborg, nähään samasta kirjasta p. 23. "Thet Huus thet heter Tawastaborg, The Hedne hafwa än therföre sorg." (Keskust. Porth. Chr. p. 120).
[536] Tämän Margareta Slatten isä, oli Miekkamies Kustav Antinpoika Slatte Lienista, joka eli v. 1481, ja jonka vaimo oli Briita, Pekka Svärdin (sen nuoremman) tytär, Sonnäsiin.
[537] Tästä Kyösti Finkistä, josta on jo ennen puhuttu, luetaan koht'sillään enempi.
[538] Tästä Johanna Gödikintytär Finkestä ei tunnetak mitään, liennöön kuollut nuoruutessaan.
[539] Tämä Kaarin Gödikintytär Fincke tuli ensin naituksi Thomas Jönsinpoika Rijtingin kanssa, Gesterbyiin, (jota Stjernman, esipuheessansa Werwingin Tarinamukseen, kuhtuu Thomas Jönsson Starck) joka oli Käskynkäyttäjä (Befallningshafwande) Turun Linnassa vuuesta 1536 vuoteen 1547; ja siitten nai hään Valta-Neuoa Nils Krummea, Orrbyholmaan, joka v. 1565 oli Linnanisäntä Tukhulmissa, ja kuhuttiin usseemmittain: "unga Herr Nils Krumme." Tämä Kaarin Fincke, joka vielä eli v. 1599, on kirjuttanut yhtä 3 arkin kokoista selistystä (beskrifning) Kuninkaan Koarle IX:sän molemmasta matkustamisesta Suomeen (lue esipuhetta Werwing. Tarin. p. 18), jotka ei ollut hänellen suloisemmat kuin muillenkaan Suomalaisillen.
[540] Tämä Marketta Gödikintytär Fincke oli ensin naitu Eerik Håkansonin kanssa, Viorelaan, ja siitten Joh. Boeklerin kanssa. (Peringsk.)
[541] Tästä Niils Finkestä ei tunnetak niin mitään.
[542] Tämä Briita Gödikintytär Fincke oli ensin naitu Martti Simonpojan kanssa Poikolaan (till Poiko), ja siitten Perttu Jönsinpojan kanssa, Rekuun. Hään kuoli lapsetak. (Peringsk.)
[543] Peringsköld kuhtuu häntä: "K. Eriks Råd och Hofmästare", joka ehkä lie oikeempi.
[544] Kuin Kuninkas Eerikki oli ensin yht-aikoo kosioinut sekä Kuninkatarta Elisabethoa Englannissa, että Kuninkatarta Marioa Skottlannissa, ja tältä viimeiseltä jo soanut hänen suostumuksensa, niin hään yht-äkkiästi heitti heijät kumpaisetkin, ja rupeis pyytämään Moa-Grévin Philippuksen tytärtä, Kirstiä, Hessistä. Ja koska hään häneltäkin oli luvan soanut, niin lähätti hään näitä miehiä sinnek, peättämään tätä naiman-kauppoa.
[545] Vielä v. 1565 kirjutti Kuninkas sekä Frédrikillen (Danmarkin Kuninkaallen) että Finkillen, tästä asiasta, ja tarjoi hyvän summan hänen lunastokseksi, mutta ei siitä lähtenyt niin mitään.
[546] Tämä Malin Ollintytär Örnfodt, eli niin kuin häntä myös muualla kututaan Örneben, tuli siitten naituksi Leskimiehen Lasse Jesperinpojan kanssa (Cruuse) Årebyiin, Wernestadiin, m.m. joka v. 1558 oli Voutina Helsinkin moassa. Tämä Málin eli vielä leskenä v. 1588. Peringsköld ja Palmsköld kuhtuu hänen iseänsä "Olof Persson till Bjurum", ja toisessa kohassa kuhutaan tätä hänen tytärtänsä "Malin Olofsdotter på Lindön", josta hänen miestäkin jo yhessä kohin nimitetään "Jöran Fincke på Lindön."
[547] Että paremmin selittää tämän Jöran Finkin viran-toimituksia, tahomme ainoasti lyhykäisyytessä nimittää sisälläpion niistä hänellen lähätetyistä Kuninkaallisista kirjoituksista, joista kopiat löytyy niissä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä löytyvissä vuosillisissa Pito- ja Päivä-kirjoissa. Näitä Kuninkaallisia kirjoituksia aloitetaan usseemmittain sillä sanalla: "Öppet bref till Herr Jöran Fincke" ja ovat niin kuin tässä seuraa. Nimittäin: vuonna 1547, d. 7 Jan. till Göran Fincke att behålla Wirmo skogsbygd uti Åbo län. — vuonna 1553, d. 12 Nov. att förskicka till K.M. et wisst besked på Finska Adeln. — vuonna 1554, d. 14 Dec. att afstyra Adelns stämpling med bönderna wid Elfsborg, att hindra K. M:ts fiskare. — vuonna 1562, d. 11 Jul. att återbetala de af Räntekammaren till låns tagne 200 mark örtugar. — vuonna 1565. d. 29 Apr. anbelangandes dess ranconering från Danmark. — vuonna 1567, d. 27 Nov. att tillika med Hertig Carl och Hertig Johan beställa om krigsfolkets aflöning, item, att inventera sölf-kammaren, och sedan skicka H.M. oförfalskadt Register derpå; — Vuonna 1568 d. 3 Dec. Fullmagt, att wara Lagman öfwer Norra Finland, Satagunden, Österbotten och hela Åland. — d. 17 Nov. Creditis, att efter dess medgisne instruction förhandla med Allmogen uti Uppland. — d. 22. att oförsumligen komma till H. Maj:t. — vuonna 1574, d. 21 Jun. till Jöran Fincke på dagön, att skaffa kalk till Stockholm. (Mutta eiköhään tämä jo lienee toinen mies tykkänään, samalla nimellä, e.m. Jöran Kustanpoika Fincke?).
[548] Jos tämä Kustav oli vanhin Gödikin poijista, niin se tais syntyä nuon v. 1519, tahi 1520. Niissä vanhoissa vallan Pito- ja Päivä-kirjoissa, Stjernmannin Höfd. Minne 2:sessa Osassa p. 420, 374. m.m. kuhutaan häntä Herraksi Porkkalaan; mutta Vapahuoneen kirjoissa kuhutaan häntä ainoastaan Herraksi Sonnäsiin; ja toas Stjernm. Höfd. 2:sessa Osassa p. 327, Tégelin Tarinamuksessa p. 35, m.m. sanotaan häntä Herraksi Pernoon ja Sonnäsiin; ja Ugglan Sw. Riks. R. Längd, IV. afd. p. III, m.m. mainitaan häntä Herraksi Porkkalaan ja Sonnäsiin; j.n.e. Se näyttää kuin hään oisi äitinsä emän-puolesta soanut Sonnäsia, isänsä emän-puolesta Pernoa, ja vaimonsa puolesta Porkkalaa.
[549] Hänen nimensä kirjutetaan sekä Mätta, Maetta, Mettä, että Merta. Hänen isä oli Linnanvouti Savonlinnassa Stén Jepin- e. Jaakon-poika (Ille) Porkkalaan, joka Palmsköldin puheen perästä oisi v. 1518 ollut Linnanisäntänä Viipurissa, ja v. 1509, nainut Anna Knuutintytärtä Laukkoon, jollen se anto huomenlahjaksi (morgongåfwa) Porkalan kartanota, jota se oli perinyt äitiltänsä Merta Ollintyttäreltä (Tavast).
[550] Tämä Anna Kustantytär Fincke Röfvarenäsiin, tuli naituksi Salmund Illen kanssa, joka tehtiin Peä-Käskynkäyttäjäksi Käkisalmeen s. 25 p. Kesäk. v. 1590, ja samana pänä myös yhen Suomalais Jalkaväen Rykmentin Evestiksi. — V. 1599, s. 5 p. Huhtik. pantiin häntä K. Sigismundin Käskynkäyttäjäksi Castelholmaan ja Ahvenanmoahan, kussa hänen täytyi antaita vankiksi Herttu Koarlen sotioillen, ja tuli vielä samana vuonna 1599 s. 10 p. Marrask. Koarlen käskyn perästa poikki-leikatuksi, ja ynnä muihen Suomalaisten vankiloihen kanssa teilatuksi (steglad) eli passaihin nauloitetuksi, Korpalan vuorella, varsin Turun linnan kohalla.
[551] Muutoin se näyttää, kuin yksi toinenkin mies nimeltä Stén
Fincke oisi elänyt jo nuon v. 1470 t. 1480, joka oli naitu Anna
Totin kanssa (Åke Axelinpojan Totin tytär) joka oli leskenä Hannu
Skiählin perästä (lue tätä Totin suku-johtausta, Peringsköldissä).
[552] Tämä Elisabeth Kustantytär Fincke Prestkullaan, mahto olla yksi mainio vaimo, koska se oli neljästi naitu, ensin Jaakko Myhrin kanssa, siitten v. 1581 Abraham Maunuksenpoika Illen kanssa Prestkullaan ja Sjölahteen, jonka kanssa hänellä oli yksi tytär Metta Aapontytär Ille, joka kuoli v. 1632 ja joka oli naitu Moaherra Herman Claesson Flemingin kansa; ja yksi poika Måns Aaponpoika Ille, joka nai Hebla Slangia, Eerik Pertunpoika Slangin tytärtä Balkiseen, eli sen ennen mainitun Sota-sankarin Eerik Slangin tätiä; jonka kanssa hänellä oli poika Kustav Ille, joka kanto vapamerkissänsä yhen rauta-sinisen käsi-varren rusko-keltaisessa vainiossa, ja käessa yhen valkoisen kielikukan. Tämä Elisab. Fincke nai kolmaisin Claes Flemingiä (?) ja neljännesti Henrik Erkonpoikoo Räf. Sjölahteen, yksi vapatoin mies (ofrälse man). — Se eli vielä leskenä v. 1627.
[553] Tämä Ingeborg Kyöstäntytär Fincke tuli naituksi Måns Nilssonin kanssa, Gammelbackaan.
[554] Nämät Kuninkaalliset kirjutokset Kust. Finkillen, ovat seuravaiset. — Vuonna 1545, d. 23 Juni, fullmaktsbref för Eric Fleming, Hr. Knut Anderson, Jon Olson, Björn Claeson, Jöns Westgöthe och Göstaf Fincke, till att handla med Ryssarne. — 29 Jun. Bref till Måns Nilsson, att han utan allt skonsmål gifwer sig till Wiborg och anammar slottsslåfwen utaf Nils Krabbe, samt öfwerandtwandar den åt Gust. Fincke, — den 16 Nov. Till Måns Nilsson och Gustaf Fincke, att de vela hafwa grann akt och tillsyn med K. Maj:ts slott Wiborg, så länge till dess K.M. kunde förse en annan förståndig man i staden igen. — Vuonna 1546, d. 3 Juni, att han (Gustaf Fincke) och andre gode män förskaffe de bonder af Tjust rätt och skäl på den del de fordra. — Vuonna 1547, d. 1 Jan, Till Befallningsmannen på Wiborg, Gust. Fincke 1:o angående Ryska rågången; 2:o om Länsmans-räntan, — d. 1 Jan. angående wärdering och betalning af en tomt i Wiborg, — d. 8 Jan. att afgöra en arftwisst emellan Lasse Lifländare, och Bertill samt Erik Håkansöner, — d. 1 Martii. Att icke tillstädja matvarors utförsel, — d. 12 Apr. Att ransaka angående någon köpejord, som skall tillhöra Joh. Pederson, — d. 15 Aug. Angående 1:o en upptagen gård i Urumarcken; 2:o Om böndernas utlagor I spanmål och tjära för legofolk; 3:o D:n salpetter-sjuderiet; 4:o Om de begärda Bysse-skyttar; 5:o Att bruka det större båsmannen wid skatte-gäddornas inwägande, — d. 22 Sept. Angående krigsfolkets aflösning, — d. 23 Dec. Swar om kläde till knecktarnes behof i Nyslotts län. Vuonna 1549, d. 6 Martii. Att inkomma med räkenskaperne, samt försälja spanmålen. — Vuonna 1550, d. 18 Apr. Att låta komma Kongl. Maj:ts och kronans spanmål ifrån Wiborg till Åbo. — Vuonna 1551, d. 5 Junii. Till befallningsmannen på Nyslott G.F. att låta bönderne bekomma spanmål för penningar, — d. 22 Aug. Swar: 1:o angående Friemarkens (?) upodlande; 2:o om Redfogdarnens upbörd och räkningar; 3:o att behålla fisket wid Lamaforss (Lammasforss?); 4:o Att låta weta hwad som wid gränsen förefaller, — d. 14 Dec. Att låta bönderne i dess fågderi utgöra hjelpen till Wiborg, efter mantalen. — Vuonna 1552, d. 14 Martii, att förskaffa några dugliga karlar till gränsens förswar emot Ryssland; 2:o att icke tillständiga Ryske köpmän en fri handel; 3:o att lägga någon jord till Nykyrka Prästebohl; 4:o att låta en klocka emot betallning komma till berörde kyrka, — d. 8 Maj, att låta Peder Rauthia i Kalajoke by och Olof Tilkane i Pihajärwi (Pihlajärwi?) by, återbekomma den jord, som deras grannar dem afhändt. — Vuonna 1553, d. 22 Jan, angående några oordningar i Skepps wäsendet. — Vuonna 1554, d. 10 Nov. att förete de skäl och bevis, hwaruppå han innehafwer Storgården uti Ulfsby och Broskärs. — Vuonna 1555, d. 12 Nov. Swar angående nödige anstalter till afwärjande af Ryssarnes infall, — d. 18 Nov. Angående det till Sawolax ankommande folkets förläggande och underhåll, samt nödiga anstalter till landets förswar, — d. 6 Dec. Angående nödiga anstalter till afwärjande Ryssarnes infall i Finland, — d. 18 Dec. Swar 1:o angående utskrifningen i Nyslotts län och Sawolax. 2:o om anstalter wid lägret i Lappwesi; 3:o om bråtars fällande, — d. 30 Dec. Swar 1:o angående armeens underhåll; 2:o Att tillsckicka K.M. ett klart register på de soldater, som ankommit från Österbotten. — Vuonna 1556, d. 8 Jan. Swar angående hö och andra behof för krigsfolket i Finland, — d. 17 Jan. Att utwälja några tjenliga ställen till afwelsgårdar i Nyslotts län, så ock låta alla timmermän i länet förfärdiga sköldar. — 25 Jan. Att ofördröjligen förständiga K.M. hwad förnummit om Ryssarne, som infallit i Euråpeå, — d. 30 Jan. Swar angående det folk, som blifwit skickat till Wiborg från Nyslotts län, — d. 27 Febr. Att hafwa bättre uppsigt med Fogdarna. — 1 Martii. 1:o Angående någre af Ryskarne upbrande byar i Tawisalmi socken; 2:o on de bråtar som blifwit sållde i Nyslotts län. 3:o angående tillförsel af allmogen till K. Maj:ts armee, — d. 10 Apr. Swar: 1:o angående frid eller stillestånd med Ryssarne; 2:o Om afwelsgårdarnes upprättande; 3:o Att inkomma med omständelig berättelse huru skatten utgöres i Nyslotts län; 4:o Att låta reparera ett förfallet torn på Wiborgs slot, — d. 16 Maj. Angående krigsfolkets förläggning och förplägning, — d. 29 Maj. Swar 1:o Angående byggnaden på Nyslott, 2:o Om några bönder, som blifwit ihjälslagne af Ryssarne; 3:o Om räkenskapen för berörde gårdar, till dess Fogdar blifwit förordnade, 5:o Att K.M. will låta komma några qwarn- och fiske-byggare till Nyslotts län, — d. 10 Aug. 1:o angående afwelsgårdarnes anläggande och skattläggning i Nyslotts län; 2:o om Bysseskyttar och Skytt (?) ifrån Wiborg; 3:o Huru förfaras skall med dem, som röfwat och plundrat i Ryssland; 4:o Angående underwisning för de nyss antagne Fogdar. — Vuonna 1559 d. 24 Aug. 1:o Angående gårdens indrifwande af Nyslotts län; 2:o Att göra föreställning hos höfdingsmannen på Keksholm, om de swedjor Ryssarne fälla öfwer gränsen, blifwande K.M. wid den gamla rågången, till dess en ny blifwer fastställd; 3:o angående Henrik von Röllen, hwilken uti Nyslott befallt nederbryta några hus, men sedermera rest bort, och ej återkommit; 4:o Angående några ålfiskare till Nyslott, hwarom K.M. låtit afgå befallning till dess Befallningsman på Stockholms slott. — Vuonna 1561, d. 19 Sept. Instruction till Göstaf Fincke, Öfwerståthållare i Rewel, — den 11 Oct. Instruction för Gust. F. Öfwerståthållare i Liffland, — d. 10 Febr. 1:o att beställa om kalksten till Wiborgs byggning; 2:o om afwelsgårdar i Nyslotts län; 3:o om Redfogdarne; 4:o om nödtorftigt uppehälle med foetalie-persedlar till Nyslott, — d. 5 Maj. 1:o Angående Ridderskapets och Adelns samt Menigemanns hyllningsed, såwäl i Swerige som Finland; 2:o om gardens utgörande öfwer hela riket, till den tillstundande kröningen, — d. 16 Sept. att han begifwer sig till Rewel, att emottaga och förvalta Öfwerståthållare-beställningen under Herr Lars Flemings sjukliga tillstånd, af den instruction, som med det första skall öfwersändas, — d. 15 Nov. att han ändtligen fullbordar den legation till Hertig Magnus af Ösel, — d. 16 Nov. att det är K. Maj:t behagligt att han de fetaliepersedlar till Liffland förskickat hafwer. — Vuonna 1562 d. 28 Febr. Till Gubernatorn i Finland Gust. F. att förhandla med Adeln uti Finland, det de skola begifwa sig till Rewel och tjena till fot, till dess deras hästar kunna komma öfwer, — d. 2 Maj. swar om den munstring som han haft med Adeln i Finland, och huru de skola sin rustning hålla, — d. 10 Juni. om Finska Adelns rusttjenst, Herr Claes Christerson till undsättning för Pernou, om så behöves, — d. 6 Juli. Om några klippare, som med det första af alla landsändar i Finland utgöras skulle. — 29 Juli. om Städsfolk, som han hit till Bergsbrukningen förskicka skulle, — d. 25 Aug. Att han förskaffar till Rewel, till Eric Håkansson och Eric Hinriksson, alla förafskedade Fogdar och Fogbeskrifware uti Liffland, — d. 14 Oct. Att han skall begifwa sig åt Ryssland, — d. 4 Nov. Att han ändtligen så lagar, att den spanmål, som Fogdarne lefwerera skulle, måtte komma till Helsingfors, — d. 4 Nov. Att han med sin Fru och barn begifwer sig hit till fröken Annas bröllop, som stå skall d. 20 Decemb, — d. 17 Nov. Swar om de lägenheter han berättar, som der äro i Finland, med fiskeri och qvarnställen, — d. 25 Nov. Anbelangande Fogdarnas återstående räkenskaper i Finland, — d. 10 Dec. Att hans beställning med utgårdshästarne, desslikes med bönderne i Tawastehus län, om tillföringen till Helsingfors, är K.M. behagligt. — Vuonna 1563 d. 13 Jan. Instruktion, Att å K. Maj:ts wägnar förrätta några angelägna wärf hos Ryske Zaren Ivan Wasillivitz, — d. 6 Febr. anbelangande Skepps-utredningen, — d. 6 Febr. angående till hvilka orter Fogdarne uti Finland, deras spanmål lefverera skola, — d. 22 Sept. om den gård, som utaf Finland utgöras skulle, — d. 2 Oct. Att han slotten uti Finland med foetalie wäl försörja skulle, — d. 22 Nov. Anbel. den gård af Finland utgöras skall. — Vuonna 1564 d. 2 Febr. Att i tid beställa om de förnödenheter, som till Skeppsflottans behof i Finland kunna behöfwas, hwilken kommer att gå ut med första öppet vatten, — d. 17 Febr. Att på 4 månaders tid, med alla nödtorfter affärdiga Skeppsflottan i Finland hit öfwer till Stockholm, — d. 23 Febr. att låta granneligen uppspana några borgare, som woro förpassade ifrån Stockholm åt Finland och Rewel, att uppköpa spanmål till Skeppsflottans behof nu i år, och dem skyndsammast hit tillbaka förskicka, — d. 23 Martii Att låta örlogskeppen i Finland följas åt innom skärs hit till Stockholm. - d. 23 Martii. Angående det folk och hästar, som menige man i Nyslott och Tavastehus län utgöra skola, — d. 30 Apr. Hwarföre de (Han och Lars Fleming) så länge fördröjt med Skeppsflottans ifrån Finland öfwerförande hit till Stockholm, — d. 10 Maj. (till Öfwerståthållaren i Finland Gust. F.) att det är K.M. misshagligt, det han icke beställt om skeppsflottans utredning i Finland, — d. 13 Juni. Att han ursäktas för dröjsmålet med Skeppsflottans utredning ifrån Finland; alldenstund det icke varit hans, utan deras försummelse på skeppen, — d. 10 Sept. Att han skall förskaffa dagswerken till Wiborgs flotts befästning, — d. 4 Nov. Att han med Fogdarne i Finland beställer en hop segel-lärft och wallmar, samt det till Stockholm förskickar, — d. 24 Nov. Att han lägger sig winer om det saltpettersjudningen i Finland måtte komma på gång, hwarest lägenhet dertill finnes, — d. 7 Dec. Att han hit öfwer till Swerige förskickar, de ifrån Liffland komne, och der i Finland till Borgläger förlagde Swenske knektar. — Vuonna 1565, d. 27 Jan. Att han så beställer, det alla uti Helsingfors, Åbo, Wiborg och flerstädes i Finland befindtliga Örlogsskepp, måtte med alla nödorfter blifwa utrustade, och hit till Stockholm förskickade, på det de med den öfriga skeppsflottan, måtte nästkommande wår följas åt emot fienderna, — d. 26 Febr. Att Örlogsskeppen i Finland med alla tillbehörigheter, måtte med första öppet vatten komma hit öfwer, — d. 13 Martii. att hitförskicka de örlogsskepp som lägga uti Finland, — d. 6 Apr. om spanmålen den han hit till Stockholm, till Skeppsutredningen förskicka skulle, — d. 9 Apr. Att utspana och ransaka, hwilka till skeppsflottan äro utskrefne, och sig hemligen till Åland och Finland undanstungit hafwa, — d. 28 Apr. Om den undskyllan, hwarföre han de örlogsskepp i Finland äro, icke hafwer kunnat hit till Sverige förskicka, — d. 28 Apr. Att han tilllägger de fattige frälse män i Finland, som icke förmå hålla Rosstjenst, att tjena i sommar till fot, och komma hit öfwer väl utrustade, — d. 6 Maj. Anbel. dess undskyllan, hwarföre han icke kommit saltpettersjudningen i gång, — d. 6 Maj Instruction att hafwa uppseende öfwer saltpettersjudningen i Finland, — d. 28 Juni. Om det sjöfolk som i Wester-Göthland antagas skall, — d. 16 Juli. Att han Swenska myntet icke skulle utsläppa utaf riket, — d. 19 Juli. Den foetalie han till Liffland förskicka skulle. — Vuonna 1566, d. 1 Febr. Att handla med Fogdarne öfwer Finland, Österbotten och Åland, om en gård till Skeppsflottans utredning, äfwen som i fjol, — d. 12 Febr. angående den fiendtlighet Moscoviterne skola hafwa i sinnet att företaga emot Liffland och Finland, — d. 13 Febr. Att det är K.M. behagligt, det han beställer om Skeppsbyggningen i Åbo, — d. 28 Maj. Att han med det allraförsta läter Fogdarna framfordra dagswerken till Refle flotts byggning, — d. 9 Aug. Att de (Fogdarne) förskicka alla der i landet befindtlige landsköpman till Calmare, — d. 19 Aug. Om förfordringen till Skeppsflottans utredning med hampa och tjära. — d. 25 Oct. Huru han om gårde-spanmålen, utföringen på myntet, tafwarna, penningarna och annat mera beställa skulle, — d. 29 Oct. Att han skyndar Legaterna fort ifrån Wiborg och till Ryssland, samt hwad som han emellertid beställa skulle, — d. 3 Dec. Huru han om Bysseskyttarne, Utgårdshästarne och Skeppsutredningen till det Narwiske farfatten, beställa skall.
Ilman näitä nyt nimitettyjä Kuninaallisia kirjoituksia Finkillen, niin löytyy myös K. Vallan Säilyksessä kopioita Finkin kirjoituksista Kuninkaallen, niin kuin em. vuotesta 1555 dat. Nyslott d. 27 Oct. En widlyftig raport fr. Ture Person och Gustaf Fincke, jemte en planritning å lägenheten kring Jäskis kyrka. En annan dito af den 4 Dec. — En dito af den 14 Dec. — En dito af den 16 Dec. — En dito af den 30 Dec. m.m. Samaten vuotesta 1566, niin löytyypi Vallan-Säilyksessä yksi iso kirja, puolen arkkia loajueltaan (in folio) joka ei sisällensä piek muuta kuin kopioita Finkin ja Ture Personin (Bjelkin) kirjoista ja sananlaitoista (raporter) Kuninkaallen, jossa paljon puhutaa sekä heijän moakunnasta, että sota-rahvaasta, ja muista sota-laitoksista. Toinen osa tästä kirjasta, joka toas sisällänsä pitää Kuninkaan vastauksia heillen, kantaapi tällaisen nimitöksen: "Thenne Efterskreffne Book lyder ock inneholler vissa afskrifter och Copier öfwer breff, instructioner och befallningar, som jag Thure Persson till Salstadh haffuer bekommith och undfånget utaff Stormächtige Furste och Herre Göstaff Sweriges Göthis och Wändis Konung, wår Nådige Herre, sedan det jag med Erligh och Wälbördig Man Göstaff Fincke till Porkala bleff förordnat Slåttlåfwen på Nyslått."
[555] Palmsköld kirjuttaa hänestä: "Göstaff Fincke till Gesterby afsomnade 1566 och blef begrafwen Catharinas dag uti Kimitto kyrka." Se oli niin muoton mahotoin että hänen kirstun hopeet oisi löyetty Liikisten kirkkomoassa.
[556] Se mahto olla syntynyt nuon 1546:en vuuen tienoilla.
[557] Lue: Registraturen för år 1589; H.H. p. 66.
[558] Palmsköld on sen eistä ei toimittanut varsin tarkkaan hänen kuolema-vuottansa, koska hään sanoo: Gödericus Finke de Porkala, R.M. Sveciae Senator et Marschallus, Gubernator ditionis Nyslott anno 1596, 1603, 1612; cum illo periit illustris familia Fincorum in Svecia anno 1618.
[559] Hyö olivat jo kihlatut v. 1611 (Åbo Tid. 1784. p. 22) vaan naivat vasta v. 1613. Peä-Sota-Asettaja Evert Horn tuli jo v. 1615. s. 25 p. Heinä-kuussa kuoliaksi ammutuksi Venäjässä, Pleskovin linnan piiritässä.
[560] Se mahtaa seneistä olla puhasta valetta mitä Bång lasketteloo kirjassansa: Den wälborna Tawastiska släcktens ättaretal, Stockh. 1756, kussa hään sanoopi Finckilöihen vapamerkin olleen yksi Sianpeä valkoisessa vainiossa, (jota se kertoo Palmsköldin suku-johtauksesta) ja josta se kirjuttaa näin: "Olof Niclison Tawast upptog sin Frus, de gamble Finckars sköldemärken, ett swart Gylte hufwud i hwitt fält, sådant som Assessor Brenner afritat det i Åbo Domkyrka, litet förrän kyrkan brann." Tämä Olli Tavast ei ollutkaan naitu Finckilöihen kanssa, sillä hänen ensimäinen vaimo oli Kristina Rötker-Ingonpojan tytär, eli niin kuin häntä toisilta kuhutaan Kristina Rötker-Jyrginpojan tytär Spurilaan (Jägerhornin suvusta?) jonka äiti oli Briita Jönsintytär Galle, ja joka kuoli lapsetoinna; hänen toinen vaimo oli Ingeborg Valdemarintytär, joka eli v. 1485.
[561] Ne muut jotka silloin mestattiin, oli Vapaherra Johan Claësson Fleming Quidjaan, yksi nuori mies, joka ei ollut tehnyt niin minkäänlaista Herttua vastaan, mutta Koarle kanto hänellen salavihoo siitä, että hänen isänsä Claes Fleming ei taipunut Hertun puolellen. Toiset, jotka hakattiin, oli: Hartvik Henriksson, Christer Mattsson Björnram (Stjernman kuhtuu häntä Christer Månsson); Michel Påvelsson Munk, Nils Ivarsson, Olof Clausson (joka oli Claus Flemmingin sala-poika), Jacob Möl, Hans Inis, Sigfrid Sigfridsson, Eskil Jacobsson ja Herman Hansson (Stiernman kuhtuu häntä Herman Jacobsson); ilman näitä hakattiin myös 3 tarkka-ampujata (byssskyttar, skarpskyttar) ja 5 sotamiestä. Heillen kaikillen luettiin henken-rikoksi, että olivat pitänneet heijän lailisen Kuninkaan Sigismundin puolta, jollen olivat valallansa vahvistaneet uskollisuuttansa. (Werwings Carl IX:s Hist. I D. p. 468; Stjernm. Sw. och Göth. Minne, II D. p. 403; Swenske Mercurius för Septemb. månad 1757, p. 278; Hertig Carls Slaktarebenck, m. fl.)
[562] Peringsköld sanoo että hään kuoli lapsitoin, mutta Palmsköld sanoo että hänellä oli yksi tytär, joka oli ensin naitu Ivar Arvidssonin kanssa, joka tuli yhessä appensa kanssa leikatuksi, ja siitten Olof Anderssonin kanssa, joka oli jo ennen häntä pitänyt; ja kolmasti Jaakko Eekin kanssa, yksi vapatoin mies. Mutta tästä emme ou soaneet mitään sälveä. Sillä niissä Herroissa, jotka hakattiin Turussa silloin kuin Finckiä leikattiin, ei ollut mitään Ivar Arvenpoikoo (ellei hään lie ollut roaka sotamies). Sitä vastoin niin poikki-hakattiin Viipurissa muutamia viikkoja jo ennen, eli s. 30 p. Syysk. v. 1599, yhtä Ivar Arvidssonnia (Tavast) Kurjalaan, ynnä isänsä kanssa Arvid Heikinpoikaa (Tavast) Vessundaan, joka oli Linnanisäntä Viipurissa, ja uskollisesti palvellut Kuninkastansa 30 aastaikoa. Hänen poikansa Ivari oli nainut Anna Pekan tytärtä Peipotiin, (hänen sukunimeensä ei mainitak — lie hään siitten ollut Tytär-läntämä Finkillen) jonka kanssa hänellä oli yks poika Stén Ivarsson, jonka nimi ikään kuin tarkoittaa tätä onnetointa Finckiä.
[563] Niistä K. Vallan-Säilyksessä löytyivistä Kuninkaallisista kirjoituksista ovat seuravaiset toimitetut tällen Sten Finkillen, nimittäin: — Vuonna 1594, d. 27 Julii. Ordres till Herr Sten Fincke, angående de Finske Ryttarnes frihet på deras hemman. — Vuonna 1595. d. 24. … Om allmogens i Tavastehus län friwilliga Rikshjelp. — Vuonna 1597. d. 3 Oct. Att ej inrymma de upproriske på Tavastehus. — d. 12 Oct. komma till Hertig Carl i Åbo d. 18:de i samme månad. d. 18 Oct. Ordres att släppa löst det krigsfolk, han på Tavastehus anhållit. Näistä, niin se äsken mainittu manaus-kirja, jolla Herttu paituutti häntä Turkuun, on aivan merkillinen, ja kuuluu näin: "Stämpningsbref för Herr Fincke och de andre, som oppå Tavastehus woro, af Åbo d. 12 Oct. åhr 1597. Wår gunst och nåde, Wij twifle inthet at i ju hafuer förnummit synnerligen thu Steen Fincke af thet bref wij senest läth skrifue tig till för hwad orsak skuldh wij oss hijt i Landzenden begifuit hafue, nembligen till at afskaffe allt obeståndh, willor och oreedho, som här uthi landet igenom Claes Flemmings och hans medhjelperes obegripelige och olaglige Regiementhe kommit war, och hjelpe landet till Roo och eenighet igien; Dock efther wij icke hafue någon förklaring ifrån ider bekommit, hwad i ähre tillfinnes at giöre, och om i wele medh oss och the andre Riksens Stender wele giöre et i saken til Konungl. Maj:t och Riksens gagn och bäste. Derföre ähr wår alfwarlige wilie och förmaning at i begifue idher hijt till oss, och låther oss ider uthtryckelige mening förnimme, ändteligen så lagendes at i allersidst then 18 dag thenne månedh her tillstädes hoos oss ähre, så frampt at hwar thet icke skier då wele wij komme och piske ider så at i inthe skole tacke oss, och i måge sedhan sware och undgielle medh lijf och godz, till all then skade och bekostnat som der midh skier, der i måge wedhe ider efterrätte. Datum ut supra. Carolus."
[564] Nimittäin: Vuonna 1571, d. 9 Nov. Fullmakt för Herr Eric Finck att beställa om de Småländske knektarnes inqwartering omkring Westerwik, — d. 5 Dec. Att sända de knektar, som i Westerwik liggandes äro, till Finland (Registr. 1571, p. 123, 135).
[565] Nimittäin: Vuonna 1594, d. 23 Nov. till Handelsmannen Jacob Finck om spanmåls undfående för lefwererad sill till kronan. (Register 1594, p. 216.).
[566] Stjernm. Höfd. Minne I D. p. 287, 326
[567] Vexionius Gyllenstolpe. Epitome Descr. Sv. Goth. Fen. L. VIII. c. 6.
[568] Tämä suku oli jo kuuluisa Suomessa v. 1460, yhestä miehestä, nimeltä Heikki Finkenberg, jonka jälkimäisistä (efterkommande) yksi vapasuvullinen Claes Ollinpoika Finkenberg Suomesta tuli v. 1627 sisään kirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapahuoneiseen, N. 159 ala. Tämä suku, joka meijän nykyisessä Suomalaisessa Vapa-Huonseessa löytyy sisään-kirjutettunna N. 8:san ala, kantaa kilvessänsä yhen pystö-kuun jonka koukerossa on yksi 6 säistäinen tähti.
[569] Viimeiseksi tahomme myös nimittää, että löytyy Ruotissa yksi vanha kansan-tarina eli satu, yhestä Finkin nimellisestä, joka pakina on ehkä niistä vanhimmista, ja ehkä keätty Saksan kielestä Ruotiksi. Mutta tässä jaaritoksessa — kussa ei ouk niin sanoo totuullista, vaan kussa tavaksi niihen aikoin pilkka-suihen, puhutaan puita heiniä — ei löyvyk niin minkäänlaista tiiustusta tästä Finkin suvusta. Tämä satu, joka nimitetään: "En nöjsam och kostelig Historia om Policarpus, som äfwen kallas Riddar Fincke", osottaa kuitenkin tämän Finkin nimen vanhuutta, koska se on kahottu hyväksi johtattamaan kansan mieleen jota kuta kummitosta.
[570] Myö olemme myös harjoittaneet selitteäksemme mikä mies Tönne Henriksson Vildeman oisi ollut, jonka Gagnerus sanoo olleen naitu Elisabet Thómasdotter Rijtingin kanssa, ja joihen vapamerkit myös löyettiin Liikisten kirkkomoassa, mutta yhtä tällaista miestä ei ollenkaan löyyk Vildemannin polvilaskussa Vapa-Huoneen Suku-johtauksissa, eikä myös siinä Suomal. Suku-kirjassa joka löytyy K. Vallan-Säilyksessä, ja jossa niinikeän puhutaan tästä Vildemanin suvusta. Yhtä Elisabeth Thómasdotteria emme myös ouk olleet hyvät löytämään. Että hänen isänsä Thómas Jönsson Rijting, joka vuotesta 1536 vuoteen 1547 oli Käskyn-käyttäjä Turussa, oli vaimonsa puolesta, Finckilöihen kanssa sukuisin, nähtiin jo 426:lla p:lla, (sillä se oli nainut Karin Gödikintytärtä Finckiä); se ei ollu siitten kumma jos heijän lapsia hauvattiin heijän äitinsä suku-hautaan. Muita hänen Tyttäriä ei tunnetak, kuin yksi nimeltä Sára Thómasdotter Rijting, joka oli nainut Eerikki Johonpoika Stålarmin Grabbackaan ja Rekuun, jonka kanssa hänellä oli yksi tytär Kárin Stålarm, joka oli nainut Henrik Tönnessonin (Vildeman) Nääsiin, Tjusterbyiin ja Sjögårdiin, joka v. 1608 oli Linnanvouti Tukhulmin linnassa. Hänen isä oli Tönne Ollinpoika (Vildeman) Tjusterbyiin ja Lappträskiin, joka ensin nai Helga Slatten, ja siitten Briitta Heikintytär Risbetin Nääsiin ja Härkänään. Tään parempata selitöstä emme ouk hyvät antamaan — liehään siitten Gagnerus ottanut tiiustuksiansa mistä tahaan! Vildemannin vapamerkki, jota nähään Vapakirjoista, ei paljo eroitetak tästä; jos tämä toinen lie Rijtingin vapakko emme saata varsin sanoa.
[571] Se on moni joka sanoo Suomessa ei löytyvän mitään Vanhoja Jäännöksiä. Se on oikeen sanottu, jos sillä sanalla ymmärretään vanhoja pakanallisia temppelilöitä, hautakammioita, tahi muita sellaisia käsitekoja; mutta laveammassa sanan-tarkoituksessa (i widsträckatare mening) meillä on Jäännöksiä kyllä, ja ehkä enemmin kuin yhölläkään muulla kansalla; sillä ne vanhat eivät ouk ainoastaan käsillänsä ropottaneet, hyö ovat myöskin ajatuksillansa työskentelleet, ja sillä tavalla on joka Runo ja Sananlasku, joka on heistä jälellen, yksi Vanhan-Jäännös, joka muistuttaa meitä heihin. Jos oikeen tiiustelemme meijän kielen rakenosta, (joka on yksi piiros meijän vanhoin ajatuksesta ja mielen-juohtumisesta), niin se on kaikista se kauniin ja isoin Jäännös, jonka ovat meillen heittäneet, korjataksemme, — yksi kieli, joka on tarkempi ja suloisempi kuin ykskään muu, ja jolta merkillisyytensä ja eri-mukaisuutensa suhteen, seisoopi omilla kannoillansa, ikeän kuin yksi pylväs, jonka peä on pilvessä.
[572] Semmoinen varoitus ja rankastus, kuin se viimeinen tulipalo Turussa, joka yhtenä yönnä söi suuhusek kaikkia mitä myö kahessa eli kolmessa vuos-saassa olimme seästäneet ja säilyttäneet, mahtaisi herättää meitä siiheen perään-aattelemiseen, että tiiustella ja kuvaella kaikki meijän vanhat muistomerkit, että jos vahinko tapahtuis, niin oisi kopiot ies jälellä, jotta tietäisimme mitä meilläkin muinon on ollut. Samaten myös niiten yks-ainusien ja tarpeellisien kirjoin kanssa, jotka jollakulla tavalla valaisoo meijän omoo Tarinamustamme; saisi heistäkin olla kopio jokuu toisessakin kohassa. Tämä oisi ehkä tarpeellisempi, kuin hakea heiniä ja luusiipiä Mustan-meren rannoilta, ja muita sellaisia aikomuksia.
[573] Jättös, t. jätteet, efterlemning, reliqvier.
[574] Se näyttää kuin Brennerin aikomus oisi ollut matkustamaan lävitten koko Suomen-niemen, Vanhoja kuulustella; mutta että hänen aikaisek ei ylettynt jos vähään osaan. Se oisi hyvä jos joku laskeisiin hänen lavuillensa, tiiustelemaan muitakin Suomen paikkoja, ja joka toimittais sitä mielen-rakkautesta, eikä ajaisi paljaan palkan eistä, niin kuin nyt usseen tehhään.
[575] Kuninkaallinen Vanhain-Säilys, Kongl. Antiqvitets Arkifvet; Kuninkaallinen Vallan-Säilys, Kongl. Riks-Arkifvet.
[576] Se on uskottava ettei Brenner ole kirjuttanut mitään selitystä näistä hänen kuvapiirutoksistan, sillä oisihan sitä tok' jossa-kussa pitänyt löytyä.
[577] Näitä hänen alakirjutettuja sanoja tahomme muistutuksissamme juuri sanasta sanaan toimittoo.
[578] Para, Bjära, Smör-hare.
[579] Peräänkahtoja, Inspektor; Peä-Peräänkahtoja, Öfwer-Inspektor, General-Inspektör.
[580] Kirjan-luetos (Bok-katalog) näistä Nescherin vainaan kirjoista, joka juuri näinnä päivinnä on painettuna, osottaa kyllä että tämä meijän luulomme ei ouk varsin ilman perustuksetak (lue tätä kirjanluetosta n. 65 käsikirjoituksista puolen arkia loajueltaan) ja toistaa mitä olemme jo ennen kuulut puhuttavaksi (lue 350 p.m.) nimittäin, että 23 erinäistä selitystä, ja lähes 200 piirutuksia Vanhoin-Jäännöksistä Vester-Götlannissa, ilman niitä piirutoksia jotka hään v. 1670 teki Öster-Götlannissa, ja jotka kaikki hään anto Vanhain-Kootuksellen — nyt löytyyvät näissä Nescherin kirjoissa (lue n. 68 ja 89 mainitussa kirjaluetoksessa). Se on kyllä outo mitenkä tällaiset kalliit ja tarpeelliset paperit ovat Vallan- ja Kunink. Vanhain Säilyksestä joutuneet yksinäisen miehen korjuun.
[581] Näistä Brenneri vainaan Suomalaisista piirutoksista löytyy K. Kirjastossa 2 kappaletta (2:ne Exempl.) kumpainenkin ite Brenneriltä piirutettunna. Yksi heistä on ainoastaan tehty irtonaisissa lehissä, ilman painimatak (ofärglagda); toinen on kirjaksi siottu, ja kantaa tällaisen nimen: Gamble Monumenter i Stoor-Förstendömet Finlandh, affritadhe Anno 1671 och 672 aff Elia Brennero, Ostrobothniensi. Hyö ovat yhteen-luettu pienempien ja suurempien kanssa 80:tta kappaletta, kuvaeltut seuravaisista kirkkoloista; nimittäin Turusta, Räntämäeltä, Nousista, Naantalista, Maskusta, Raisiosta, Lemusta, Sjundosta, Lohjalta, Esbosta, Porvosta, Pärnosta, Pyhteeltä, Vekkälahelta, Viipurista, Hollolasta, Hämeenlinnasta, ja Iso-Kyröstä, paihti muutamia kuvituksia Turun, Viipurin ja Hämeenlinnan linnoista. Näistä niin ne Iso-Kyrön kirkossa löytyväiset kuvitukset ovat ne ainuat, jotka ovat painin kanssa kastettuna, niin kuin heitä tässäkin toimitetaan. Vapa-merkkilöistä on moniat häneltä painettuna siinä nioitetussa kirjassa, sitä myöten kuin ne heissä nähtävät juovat merkihteevät; mutta niissä irtonaisissa lehissä ovat kaikki painimatak; ja koska heijän karvat jo selitetään juovista, niin emme tässäkään ruetak heitä painimaan. Mitä näihin meijän kuviin-piirutoksiin tuloo, niin ne ovat Brennerin kuviin kanssa varsin yhtämukaiset, josta minun tulee kiitteä ensinnik Herra M. v. Wright, joka heitä kopioitteli, ja siitten Herra H.J. Strömmer, joka piirutti heitä kiveen.
[582] Se on valaistamattomien ja ymmärtämättömien ihmisten tapa, että piteä tällaisia vanhoin-tiiustelemisiä (fornforskningar) jotka tarkoittaavat mäntyjä aikoja, joutavina; ikeän kuin piteävät kaikkia tarkoituksia, joilla vaikutettaisiin tahi tarkoitettaisiin jota kuta tulevillen ajoillen, sopimattominna ja mielettöminnä, koska molemmis puolin yltyyvät heijän mielensä ja heijän aikaasek sivuihten. (Sillä mitenkä ne jotka ainoasti eläävät tälle ajalle, eläisivät yhellen toisellen; koska ei nekään, jotka kaikissa ehtivät ensin omoo hyötytystä, jouvak työskentellä toisiin hyväksi). Se on selvä, että ne jotka pelkeä ja kajoo ymmärrystä ja tietomusta (kosk ei sitä heissä löyvyk, eikä seneistäkään heitä hyövytäk) kajoavat näitäkin tieton-harjoituksia, jotka sinnepäin tarkoittaavat. — Seneistäkös lie siitten Suomessakin niin kauan kaivattu miehiä, jotka harjoittaavat valaista meijän Vanhoin-Jäännöksiämme? Jos sen eistä Tietomukset (jotka ovat ymmärryksen valastajat, ja johon myöskin Tarinamus on luettavana) tarkoittaavat kaikki puolestansa tietoa (johon voaitaan ei ainoastaan yhtä nykyistä asian tuntemista, mutta yhtä ikuista tiiustelemista) ja hyötytystä (ei moallista, mutta henkellistä, ei ainoastaan meijän ijällisillen, mutta myöskin meijän jälkeen-tulevillen), eli jos Tietomukset ovat luonostaan ikuiset ja henkelliset, niin kuin kaiken Tievon ja Totuuen alku, — niin se on näissä kokeeissa, kussa kukin Tietomus-harjoittaja, vaan erinomattain Tietouksen ja Tarinamuksen Toimittajat, Vallan ja Lain-asettajat, Kansan ja mielen-valaistajat, eli toisella sanalla kaikki vanhuuven ja tulevaisuuven tarkoittajat juuri selvästi osottaavat, että heissä löytyy yksi elävä henki, eli yksi henkellinen luonto, joka ei ouk suljettu tään aikuisiin piiroksiin, vaan joka kohoittaa ihtesäk niitä rajoja ylitten, jotka maallisillen pimittää sitä taivaallista, ja koetteloo sekä eistäpäin että takoopäin ylös-nostoo meijän ymmärryksellemme sitä vaipaa, joka peittää ja kieltää meijän luonnollisia aistimia (sinliga organer) käsittämästä sitä luonottomatonta, sitä ikuista, ite Totuuen ja Ymmärryksen — valmistaaksemme meitä sillä ikuisuuteen. Se on tämä henki, joka ei ainoastaan koroittaa meijän ajatuksiamme, mutta heissä myöskin kohoittaa meitä ihtemme ylitten tämän hetkisen elämisen — joka toistaa että meissä löytyy jota-kuta kuolematointa ja tämän elämisen ylitten yltyvätä; ja jota ei käy rajoilla piirittee. Sillä tavalla toimittaa jo tässäkin elämässä kukiin totuullinen Tietonharjoittaja ikuisuuttansa (tässä muka tarkoituksessa), josta heitä, ja kaikkia Hyviä (henkellisesti eläviä, heijän mielen ansiolla; vaan ei ymmärryksen valolla) eroitetaan niistä moan kapeista, joihen ajatukset ei kohoitak heitä mullasta, mutta jotka (käytöksillänsä) mateloo luonnollisuutessaan ikeän kuin eläimet, ja lopettaa elämänsä, ikeän kuin päivänsä, ikuisella unella ja mielen-tyhjyyvellä.
[583] Vanhoin-selittäjässä löytyy ikeän kuin muissakin opin-hoaroissa, moni houkka ja heikko-peä; mutta — mitäs myö heistä puhumme?
[584] Heijän mieli, joka on tylsäytynnyt tyhjän-noutamisesta, ei pystyk tällaisiin tiiustelemisiin, ikeän kuin heijän ymmärys ei yltyk semmoisiin ajatus-tarkoituksiin, joita voaitaan Tietoukseen (Filosofi).
[585] Vähä kyllä myö puhumme näistä vapamerkkilöistä heijän vapaallisuutensa suhteen, sillä myö arvelemme ainoastaan sitä Vapaallisuutta, joka osoittaiksen sisällisesti, ihmisen töissä ja tavoissa — ei sitä ulkonaista nimen pukemista ja merkittämistä; mutta myö hoastelemme heistä ainoasti sen valaistuksen tautta, joka heijän tarkoittamisella, syntyisi ehkä meijän Omamoan Tarinamuksessamme.
[586] Näistä sanoista on moniat ollut niin pois-kuluneet, ettei heitä ouk tainut lukea ykskään.
[587] Mitä näistä vapa-merkkilöistä tuloo sanottavaksi, niin suuri osa heistä on niin vanhat, ettei heitä eneän tunnetak, liioitenkin koska monet heistä on tainneet jo sammua ennen vuotta 1625, jollon se Ruohtalainen Vapa-Huone, kuhun heitä sisään-kirjutettiin, asetettiin; monet ovat myös muustakin syystä jäänneet siihen ylös-panematak, alinomattain koska suurin osa meijän vanhoista Suomalaisista vapasuvullisista, eivät kuulleet Ruohtalaiseen Vapa-Huoneesen, mutta oli yksi peru niistä muinoisista Saksalaisista ja Virolaisista Tempel-Herroloista, joihen vapaallisus oli Saksan maissa perustettu. Kuin tähän vielä luetaan että näissä vapa-merkkilöissä harvoin selitetään muuta kuin ainoastaan kilpeä, joka monessa oli pian yhölläinen, ja jotka ainoastaan eroitettiin Rauta-kyperästä, Sarviloista, tahi Kyperä-vaipasta (Hjelmtäcket), ja ettei heissäkään painia paljon eroitetak, niin löyetään miten vaikkia se on näitä selittää, liioitenkin koska usseen pois-vaihtelivat välillensä vapamerkkilöitänsä, ja kantoivat vieraita äkkinäisiä, tahi muuten muuttelivat omiansa.
[588] Minä olen kyllä kirjuttanut moneen paikkaan, tätä kuulustellaksein, mutta en ouk soanut vastausta, joka toistaa miten kylmäkiskoiset meijän moa-miehet vielä ovat näissä töissä.
[589] Brenner ei kirjuta tästä kivestä mitään muuta, kuin ainoastaan nämät sanat: "I Åbo D. Kyrka."
[590] Hauta-varjo, Grafwård; Hauta-kivi, Grafsten.
[591] Peä-Kirkko (tahi Tuomio-Kirkko), Dom-Kyrka.
[592] Tässä jääpi yksi sana, välissä, toimittamak.
[593] Mutta tässä tarkoituksessa kahomme toas ouoksi, ja varomme olevan uskottomattoman, että tämä kivi oisi muka ollut se ainoa Turun kirkossa, joka vielä v. 1671 oisi ollut jälellä näistä vanhoista ajoista; ja jota niin muoton oisi yksinään jäänyt murentumatak näissä kauheissa Turun kirkon tuli-paloissa, jotka tapahtui v. 1318, 1429, 1458 (1464, 1473?) 1546 ja 1656, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset — joit' eivät Juuttilaiset v. 1509, ja Venäläiset v. 1318 hävittänneet tahi vienneet myötensä — paloi tuhkaksi. Mutta kysytään siitten, tokkos Turun kirkko on niin vanha, tahi oliko se jo 1248:nen vuuen tienoilla rakettu? Sitä emme saata sanoa, ainoasti että v. 1229 peätettiin jo että muuttoo pois kirkko Rantamäeltä (kussa Brenner niinikkään vielä v. 1671 tapais yhen vanhan hautakiven vuotesta 1291? — kaho X Taul. kuv. 1) Turkuun, eli niin kuin sitä muinon kuhuttiin Unikankareesen. Millonka tätä tehtiin ei varsin tunnetak, mutta 1258:nen vuuen teinoilla jo mainitaan tästä uuesta Turun kirkosta (Porth. Chr. p. 193). Jos sen eistä tämä Turun pappi oisi ollut naitu ennen v. 1248, niin se oisi vielä saattanut eleä monta myöhempänä. Toiseksi niin nämät kirjoitus-nenät eivät teoltakaan näyk olevan niin vanhan-aikuiset, jos heitä verroitetaan siihen toiseen kiven-kirjoitukseen joka löytyi Rantamäellä.
[594] Yksi nimellinen Niiles Antinpoika oli v. 1303 Praefectus Finlandiae (Peämies Suomessa) mutta se on mahotoin, että näillä sanoilla tarkoitetaan häntä.
[595] Kunta, Sällskap, Orden, Gille, Veli-kunta t. Veljellisyys Brödraskap, Papillinen Veli-kunta, ett Presterligt Gille.
[596] Kirkko-Tarinamus, Kyrko-Historie.
[597] Muistettava on myös, että jos tämä vapa-merkki kahottaisiin kohallansa (niin kuin heitä aina kahotaan) niin silloin kirjutos alkaisi ala-peästä kivee (jota en muualla ouk nähnyt); ja jos toas kivee asetettaisiin kirjutoksensa mukaan, niin silloin toas vapamerkki keäntyisi ylös-alaisin (joka oisi vielä sopimattomampi). Se näyttäis ehkä silloin, kuin sillä kuvaeltaisiin yhtä Piispaan kypärätä (en Biskopsmössa).
[598] Että tämä suku on vanha, arvataan siitä, että ne Ruotsin muinoiset Kuninkaat Sverker den Gamle (joka kuoli 1155) jonka isä Erik Årsäll oli vanhuuellansa ottanut Ristin uskoa, ja kasteessa kuhtunut ihtesek Kol t. Koarle — kuin myös hänen poikansa Koarle Sverkersson (joka kuoli 1168) ja toas hänen poikansa Sverker den Unge (joka kuoli 1210) — sanotaan kaikki olleen tästä Natt och Dagin suvusta, ehkeivät kantaneet tätä suku-nimee, joka otettiin tavaksi vasta myöhöisämpinnä aikoina. K. Vapa-Huoneen polvi-laskuissa, alotetaan tämä suku vasta v. 1220 yhestä Pentti Matinpojasta, joka oli ollut Kuninkaan Eerikki Läspin Valta-Neuo.
[599] Tämä (nykyinen) Natt och Dagin suku tuli v. 1625 Ruohtalaiseen Vapa-Huoneesehen sisään-otetuksi 13:nen N:on alla, josta suvusta siitten yksi nimeltä Åke Axelsson Natt och Dag tehtiin v. 1652 Vapaherraksi 23:nen N:on alle. Se oli silloin Valta-Neuo ja Lain-julistaja Nerkissä, ja sai vapa-moaksensa muutamia taloja ja vero-tiloja Iin pitäjässä Pohjan ruoalla.
[600] Saattaa ehkä myös olla madollinen, että hyö ovat perinpohjin eri-sukuja, vaikka heitä on vanhoissa polvi-laskuissa yhteen veittynnä.
[601] Hään oli silloin Valta-Neuo Ruotissa.
[602] Hänen isänsä oli Bó Sténson (Natt och Dág) joka v. 1440 oli nainut Kárin Svennintytärtä Stúre, jonka isä oli Tähti-mies ja Linnanisäntä Faeholmassa, Danmarkissa, Sven Sténson Stúre, joka oli Herttu Albrechtilta soanut isoja pito-maita Hallannissa, Nerkissä ja Vester-Norrlannissa; ja joka oli Valta-Hallihtian Svante Stúrin isän-äitin-isä (lue Schönefeltin matrikel).
[603] Seneistäpä kaikki nykyiset Vapaherrat nimeltä Stúre, ovat kaikki isänsä puolesta paljaita Natt och Dagiloita, ja ovat eroitettavat niistä vanhoista Stúriloista, joita muinonkin kuhuttiin: Orms-Söner.
[604] Lue C.F. Schönefelts Matrikel öfwer ointroducerade af Riddersk. och Adeln I D. joka kirja löytyy käsikirjoituksenna K. Vapa-Huoneessa.
[605] Lue Olai Magni Historia de Gentibus Septentrionalibus, Romae 1555. Lib. II. c. 25. p. 87. Kussa hään puhuu niistä vanhoista Hangöin kallioloissa sisään-hakatuista Suomalaisista vapa-merkkilöistä, joita hään jo silloin kuhtui "vetustissima" (varsin vanhoja) ja joista hään kuvittaa 7 kappaletta, nimittäin: Vanhoin Stúriloihen, Natt och Dágiloihen (poikki-puolin), Wásaloihen, Gyllenstjernilöihen, Tottiloihen, Roosiloihen, Lämaloihen ja yhen tunnettoman. Näitä kaikkia on hään asettanut vempelen näköiseen poukkamaan, ja keskellen pannut Ruotin vallan vapamerkin (kolmet ruunua).
[606] Tämä hautakivi mahto jo 1681:nen tahi 1738 vuuen tulipalossa hävitä, koskei siitä mainitak niin mitään Lauraeuksen Juttelemuksessa de Sacellis Sepulcr. in Templ. Cath. Aboënsi. Kussa ainoastaan sanotaan yhen Lainistujan Natt och Dágin (hänen Ristimä-nimeänsä ei nimitetäk) olleen hauattunna Piispa Tavastin hauta-kammiossa.
[607] Lue: Åbo Tidn. 1785. Bib. p. 181. Siinä ei eroitetak, jos hään oli Natt och Dag pitkinpäin tahi poikkipuolin; mutta mahtoi se olla pitkinpäin, koska yksi hänen jälkimmäisistä nimeltä Niclis Ærengislesson kuhuttiin Natt och Dag i längden.
[608] Tällä Koarle Näskonungssonilla oli yksi veli Ærengisle Näskonungsson (Natt och Dag) joka v. 1312 oli Miekka-mies, Ruotin Valta-Neuo ja Vallan-Asettaja, ja yksi Roskildin Rauhan-Toimittajoista (en ibland Freds-Kommissarierna wid Roskilska freden). Häntä tehtiin v. 1323, Vallan-Asettajaksi Norissa, ja v. 1324 Ruhtinaaksi Ruotissa. Hänellä oli yksi poika Ærengisle Ærengislesson, joka oli Miekka-mies, ja jonka jälkimmäisistä arvelemme sitä Niclis Ærengislessonnia, jota nimitettiin "Natt och Dag i längden", joka oli nainut Karin Knútintytärtä, ja jolla oli Tukhulmissa monet talot, jotka se pois-lahjotti niillen tässä kaupunnissa löytyivillen Papin-suljetuksillen. Häänki mahto olla Suomen-sukuja, koska hään v. 1420 piti Valta-käräjät Turussa (Åbo Tidn. 1789 p. 321. v. 1785 p. 233. Porth. Chr. p. 508), ja luetteli jälkiseätöksessänsä yhtä Jeppe Finckiä, omaiseksensa. Yksi Ærengitzle Nielsson (ehkä hänen poikansa) oli v. 1447 alakirjuttana yhtä vanhaa sovintokirjaa Göd. Finkin ja Juho Ollinpojan veljeisten välillä (Porth. Chr. p. 448). Tämä Niiles Ærengislesson mahto kuolla nuon v. 1440, koska hään silloin teki jälkiseätöstänsä (sitt testamemte). Sekä hään että Ærengisle Niclisson, oli kumpaisetkin v. 1436 ylös-pantu heijän joukkoon, joita Kuninkaan Christofferin koroitus-päivällä v. 1441 piti tehtämän Tähti-niekoiksi (Porth. Chr. p. 607). Myö aprikoime ellei tämä Turun muinonen Pappi lie ollut varsin tästä sukupolvesta. Hänen ristimä-nimensä Niiles on aivon Stúriloihen (eli niiten nuortein Natt och Dágiloihen) kuin myös niiten vanhoin Natt och Dágiloihen, kaima-nimi. Mutta yhtä Antin nimellistä, joka oisi ollut hänen isänsä, ei löyetäk koko tässä sukukunnassa; niissä muka polvi-laskuissa, jotka luetaan Vapa-Huoneen nimi-kirjoissa (Matriklar). Mutta meijän tuloo muistuttoo, että hyö ovat ylikynteen varsin puuttuvaisia ja viallisia, erinomattain vanhoista ajoista. Vuonna 1336 niin oli yksi nimeltä Ærengisle Andersson Suomenmoan Peämies, eli niinkuin heitä silloin kuhuttiin "Advocatus Finlandensis." Hään kuhtuu ihtesek yhessä vanhassa Peätöskirjassa Stensbölin kartanosta, vuotesta 1335 — Advocatus Aboënsis, ja puhuu siinä suurella kunnialla siitä ennen mainitusta Koarle Näskonungssonista, jota hään kuhtuu "Nobilis Miles, Dominus Carolus, Antecessor meus." Mitä sukuja hään lie ollut on tietämätöin, mutta myö aprikoime ellei hään voan lie ollut näitä yksiä vanhoja Natt och Dágiloita, jota hänen ristimä-nimensä ikään kuin toistaa. Jos uskaltaisimme tätä peätteä, niin silloin oisi Antinki nimee tavattu tässä suvussa, ja saattais muka olla mahollinen, että hänellä oisi ollut yksi veli, tahi veljen-poika nimeltä Niiles Antinpoika, joka oisi ollut Pappina Turussa — ellei tämä oisi elänyt, niin kuin äsköin arveltiin, jo monta aikoa ennen.
[609] Kuninkaan Lain-Toimittaja (Konungens Domhafwande t. Dom-innehafwande) kuhuttiin niitä Valta-Herroja, jotka Kuninkaan siassa ja Kuninkaan nimessä pitivät Valta-käräjät (Räfste-ting) Suomessa. Eli kuin näitä hävitettiin — ne jotka pitivät Moan-oikeutta Turussa (Lands-Rätten i Åbo). Että hään v. 1405 piti Valta-käräjät Suomesssa, luetaan Porth. Chr. p. 418, 508, ja Stjernm. Höfd. Minne I D. 2 B. K I. p. 98 &c. Samaten sanotaan (yhessä Lainjulistajan Claus Flemingin kirjassa, annettu v. 1412) hänen myöskin pitänneen Valta-käräjöitä Ulfsbyin (Porin) kaupunnissa Suomessa v. 1410, jota Porthan arveloopi kirjotus-virheksi vuosluvussa, luullen tämän tarkoittavan v. 1405 (Chr. p. 418).
[610] Vara-lainjulistaja, Under-Lagman. Tämä Miekkamies Bó Niclisson (se nuorempi) Åkeröiin oli v. 1434 Laintutkia Vaxalassa — v. 1459 Vara-Lainjulistaja Öster-Göthlannissa, ja v. 1461 Kuninkaan Vouti-mies (Fogathe) Vedboin Kihlakunnassa ja Rumleborgin Läänissä.
[611] Brenner: "I Åbo Domkyrkia på ett jerngaller för Biskop Magni Olai graaf."
[612] Kammio, Kirkko-kammio Chor; Hauta-kammio, Grafchor. Ennen Poavin aikana piettiin Turun kirkossa monta erinäistä kammiota, kussa piettiin Jumalanpalvelusta, eli oikeemmittain, kussa seisoi yksi altari, jonka luonna Pappiset vissinä päivinnä vuotessa pitivät messujansa ja rukouksiansa, hyväksi niiten sieluillen, jotka ovat näitä laitoksia seättäneet, ja heitä lahjoillansa ja antimillansa asettaneet. Yhtenä aikana löytyi jo 18 tällaista kammiota Turun kirkossa, joista suuri osa palkihtivat omia pappia ja messu-miehiä; mutta kakkia näitä hävitettiin Kuninkaan Kustav I:sen aikana, jollon tätä Poavin uskomusta pois-heitettiin. Siitä päivästä nimitettiin näitä kirkko-kammioita paljaiksi hauta-kammioiksi, koska heissä ainoastaan hauattiin heijän ja heijän lapsiin ruumiita, jotka olivat heitä asettaneet, vaan ei eneä piettynä mitään henki-messuja. Piispa Tavastin muista jumalallisista laitoksista oli yksi tämän Ristuksen Ruumiin kammion asettaminen. Siinä häntä myös hauattiin, josta tätä siitten kuhuttiin "Tavastin hauta-kammioksi." Tämä kammio oli suljettu eli varuistettu näiltä rautahäkiltä, josta kuvat tässä nähään.
[613] Lue Porth. Chron. p. 429.
[614] Tämä sana fecit fieri (oli antanut tehä, tiettänyt) on yksi Suomalaisuus (Fennicism) tässä Piispan Latinassa, joka toistaa hänen ei ainoastaan olleen selvän Suomalaisen; mutta myös Latinata kirjuittaissaan nouattanneen Suomalaista mielen-juohutusta. Sillä Ruomalaiset oisivat epäilämätäk (ikeänkuin Ruohtalaisetkin) kirjuttaneet fecit, posuit (reste t.e. stenen, minneswården). Ehkä se oisi viallisesti sanottu, sillä Seppä teki (fecit) mutta Piispa tietti (fecit fieri). Jos oisivat varsin tahtoneet tätä asioa eroittoo, niin oisit kirjuttaneet tahi toimittaneet tätä apu-sanoilla (med hjelp-verber) e.m. curavit, lät resa. Mutta Suomalaisessa kielessä ei tarvitak sellaisia apu-keinoja, hänessä löytyy ikeän kuin Hebrealaisessa ja Arabian kielessä, tätä eroitusta puheessa (ja ajatuksessa) toimitettu eri-sanantaivuttamuksella (uttryckt genom en särskild konjugationsform) jota Hebrean kielessä kuhutaan "Verbum Hiphil", ja jota myö Suomeksi soattaisi kuhtua Tiettävä-Toimitussana (Verbum Permissivum, t. Effectivum, t. Transitivum).
[615] Yksi kopio tästä kirjutoksesta luetaan myös Opettajan Joh. Bilmarkin Juttelemuksessa "De Sacellis Sepulcralibus in Templo Cathedrali Aboënsi_", Alexand. Lauraeuksen_ vastoomisella, Turussa 1772, p. 20. ja yksi toinen kopio löytyy niin ikeän Jonas Bångin "Den Wälborna Tawastiska Släcktens ättare-tal", Stockh. 1756.
[616] Ei Porthankaan osanut näitä selittää; lue Chron. p. 511. m. 495.
[617] Joka nenä ehkä merkihtee sanaa "Regina" (Kuninkatar): jotta ois: "Auttakoon Moaria Kuninkatar."
[618] Brenner: "I Åbo D. Kyrckia."
[619] Että tämän Piispan vapamerkki on ollut yksi semmoinen taka-jaloillansa pystyssä seisova pukki, jota tässä nähään, arvataan ei ainoastaan tästä hänen hautakivestä, mutta myös siitä vapamerkin-piirutoksesta, joka hänen kunniaksi oli tehty Pargasten pitäjän kirkko-laipioon. Sellainen Pukin-kuva on myöskin muinon ollut kuvattu hänen muistiksensa siinä Piispan-penkissä, jonka hään oli tiettänyt Savun kirkossa (lue Christ. Cavanderin Juttelemusta Petr. Kalmin hoivauttamisen alla, "Beskrifning öfwer Sagu Socken." Åbo 1753, p. 3; ja Mart. N. Tolpon Juttelemusta Alg. Scarinin hoivauttamisen alla, "De initiis Rei Litterariae in Svethia", Aboe 1750, p. 83 etc. keskustele Porth. Chron. p. 571). v. Stjernman sanoo kyllä, yhessä kohassa, puhuttaissa Piispan veljen-pojasta, Lainjulistajasta Etälä-Suomessa Henrik Bitzestä, hänen vapamerkkinsä olleen mustan veneen valkoisessa vainiossa ("en swart båt uti hwitt fält"; lue Åbo Tidn. 1785. Bih. p. 197). Mutta myö arvelemme ellei tässä lie paino-virhe, ja että se olla pitäis: "en swart bock uti hwitt fält." (Keskustele Porth. Chron. p. 545). — Uggla sanoo taas näihen Bitziloihen vapamerkin olleen yhen Hirven, ja rautalakissa 4 sisään-pistettyä nuolta (Uggla, Sw. R. Rådslängd n. 663. p. 65); mutta ei häänkään nimitäk minkä perustuksen peällä hään tätä sanoopi. Koskei tämä Bitzin suku löyvyk K. Ruohtalaisessa Vapa-Huoneessa sisään-otettu, eikä hänen vapamerkkinsä heijän vapakirjoissa piiritetty, niin meijän täytynnöön ottoo kirjaamme mitä ovat tästä kirjuttaneet, että siitä tutkia totuuen.
[620] Porth. Chron. p. 26.
[621] Porth. Chron. p. 586.
[622] Hauta-kirjutos, Grafskrift, Epitaphium.
[623] Se kuuluupi näin: "Sanct. Venerabilis Patris, Domini Conradi; Episcopi Aboënsis, anno 1489 den 13 Martii."
[624] Ruotiksi kirjutettiin hänen nimensä usseemmittain (sanan-supistamisella) aivan lyhykkäisesti: "Biskop Koort, Korth, ja Kort."
[625] Piispa, joka oli myöskin ollut yksi osallinen Kolmen Kuninkaan Veljellisyyestä, Turussa, ei laimin-lyönyt piteä kirkkonsa puolta, eli valvoa hänen hyötymisestään, kussa oli voan mitään etullista soatuvilla. Niin kuin Peä-Rovasti pisti hään jo v. 1459 nimensä hänen enonsa Arvidh Claussonin jälkeen-seätöksen ala, kussa hään Kolmen Kuninkaan Kammiollen (altari Trium Regum) poislahjoitti tilansa Sorkisten kylässä Euran pitäjässä (Porth. Chr. p. 456). Samana vuonna alakirjutti hään myös saman enonsa lahjutos-kirjan, kussa hään Pyhän Ristuksen ruumiin Kammiollen (Altari Corporis Christi) pois-anto tilansa Pärkiö Vehmaan pitäjässä (Porth. Chr. p. 434). Vuonna 1484 alakirjutti hään niin-ikeän Vapamiehen Járl Jönssonin seätöksen, kussa hään sovinoksi Hárald Ollinpojan murhasta, anto tilansa Kivikylä Virmon pitäjässä Kaikkein Ristuksen Uskollisten Henkein Kammiollen (Altari Animarum Christi Fidelium) (Porth. Chr. p. 442.), monta muita mainihtamatak. Ite hään ei seätänyt kirkollen paljo mitään, jos ainoastaan toimitti isän vainoonsa tahtoa (Åbo Tidn. 1785 p 199. keskustele Porth. Chr. p. 551 & 622).
[626] Tämä vanhaksi mainittu Eerik t. Henrik Bitze, on nimensäk suhteen paha eroittoo hänen pojasta ja pojan-pojasta, jotka kantovat saman nimen, ja joihen kanssa häntä ehkä sevoitetaan. Hänen sukunimensä kirjutetaan monella tavalla, sekä Biidz, Büdz, Bitz, Bytz, Bitzr, Bitze että Bisse (Porth. Chr. p. 543, 481,) ja se näyttää kuin sillä tarkoitettais yhtä kuin sanalla Bässe, (jota hään kantaa vapamerkissänsä). Juusten kuhtuu tätä Piispan iseä "famosus Miles, quondam Capitaneus Castri Aboënsis." Hään oli jo v. 1420 Miekkamies (Armiger) ja v. 1441 Tähtimies (Miles). V. 1437 oli hään Laintutkia Halikon kihlakunnassa, jota virkoo hään piti aina vuoteen 1453, jollon häntä myös kututaan Laintutkiaksi Vehmaan kihlakunnassa. Samana vuonna mainitaan häntä myös Lainjulistajaksi Pohjos-Suomessa, ja vuonna 1455, 1456 ja 1457 kuhutaan häntä jo Lainjulistajaksi Etelä-Suomessa (Lagman i Sudhersinne Laghsagu); ja v. 1449 häntä jo nimitetään Ruotsin Valta-Neuoksi, jollon häntä s. 31 päivänä Heinä-kuussa Visbyin kaupunnissa alakirjutti Kuninkaan Koarle VIII:nen ja Christian I:sen sovintoa Gottlannin soaresta (Hadorph efter Rimkrönikan p. 156.) von Stjernman sanoo hänen myös v. 1452 olleen Turun linnan ja moakunnan Peämiessä (Åbo Tidn. 1785. Bih. p. 198. Porth. Chr. p. 544). Hään eli vielä v. 1458, vaan oli jo kuollut ennen v. 1467, ja oli ollut osallinen siitä Turussa löytyvästä henkellisestä Kolmen Kuninkaan veljellisyytestä (Porth. p. 476, 545). Hänen iseensä ei tunnetak, ja hänen äitinsä (jonka nimee ei muistetak) oli Turun ensimmäisen Peä-Rovastin (Domprost) Heikki Maunuksenpojan sisar. Hään oli kuolemaisillaan, jälkeen-seätöksessänsä, pois-lahjoittanut tilansa Kuirilahen kylässä Paraisten pitäjässä, sillen Turun Peäkirkossa asetetullen Pyhä Pietarin ja Pyhä Poavalin Kammiollen (Porth. Chr. p. 445. Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 199). — V. 1435 oli hään vierasmiessä alakirjuttanut appensa Clauus Lydikinpojan seätös-kirjoo, jolla hään Papis-kammiollen (eli niin kuin sitä muinonkin kuhuttiin, "Neitzyn-kammiollen") Turun Peä-kirkossa, poislahjoitti Hukasten taloo Lemun pitäjässä, m.m. (Porth. Chr. p. 453); ja v. 1438, oli hään niin ikeän ala-kirjuttanut Turun Peä-Rovastin Matti Ollinpojan lahjutos-kirjan, jolla hään Pyhä Annan Kammiollen poisanto Littoisten tilan Nummen pitäjässä (Porth Chr. p. 448). Samana Vuonna istui hään Laki-miessä (såsom bisittare eller nämd i Konungens dom) Moan Oikeutessa (wid Lands-Rätten) jota piettiin Turussa, ja kussa häntä kuhutaan Laintutkia Vehmaan kihlakunnassa (Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 63). Vuonna 1449 vahvisti hään niin kuin Turun muinoisen Peämiehen Heikki Gärdshaghin vainaan lasten holhottaja (förmyndare,) sen kauppa-kirjan, jolla hään oli eläissänsä myönyt tilansa Keykalan kylässä Kalvolan pitäjässä Hämeenlinnan Vouvillen Engelbrecht Jaakonpojallen, 60 markkaan (Porth Chr. p. 525).
[627] Porth. Chr. p. 481, 453, 543. Tämä Anna Claus-Lydikintyttären (Djäkne) isä, oli se Clauus t. Niiles Lydhekeson, jota jo p. 424 nimitimme, ja jonka v. 1407 sanotaan olleen Laintutkiana Pohjos-Suomessa, ja v. 1414 ja 1420 Voutina (Foghot, Fogda) Turun linnassa. V. 1420, 1429, 1430 ja 1434 kuhutaan häntä myös tämän linnan Peä-mieheksi (Höwitsman); ja v. 1442 Capitaneus Castri Aboënsis (Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 191, 192). Hänen sanotaan tulella yläs-polttaneen oman vaimonsa nimeltä Christina Jonisedotteria, joka vielä eli v. 1435. (Porth. Chr. p. 453). Ilman tätä Annaa, joka mahto olla nuorin hänen lapsistaan, oli 7 muita; nimittäin: — 1) Tähtimies Henrik Clauson (Djäkne) Koskiseen, joka oli Valta-Neuo ja Lain-julistaja Pohjos-Suomessa (Lagm. i Norrsinne Laghsagu) voutesta 1449 vuoteen 1458, naitu Lucia Ollin-tyttären (Tavastin) kanssa; — 2) Arffwidh Clausson Nynäsiin, Tähtimies ja Valta-Neuo, naitu Ingeborg Arend-Pentinpojan tyttären kanssa; — 3) Tönne (t. Antonius) Clausson; — 4) Britha Clausdotter, Herreilään (?) naitu Heikki (Pekanpoika) Svärdhin kanssa, joka eli v. 1420, ja jollen se synnytti yhen tyttären, nimeltä Ragnild; — 5) Karin Clausdotter Kankkaan, ensin naitu v. 1407 Jaakko (Niileksenpoika) Kurkin kanssa, jollen se synnytti yhen pojan Claes Kurck Laukkoon, joka eli v. 1466; ja siiten Heikki Ollinpoika Hórnin kanssa Åminneen, joka oli Hórniloihen Peävanhin (Stamfader, Ättefader); — 6) Elin Clausdotter, joka oli naitu Herman Flemingin kanssa; — 7) Anna Clausdotter, josta äsken puhuttiin; — 8) Cecilia Clausdotter, naitu Claus Pekanpoika Flemingin kanssa Peningebyiin, joka oli Tähtimies ja viimäinen Lainjulistaja kokonaisessa Suomen-moassa; hään eli vielä v. 1405, ja oli niiten Suomalaisten Flemingilöihen Peä-vanhin (Peringsköld).
[628] Claes Bitze, jolla oli yksi poika Knút Bitze Öhrestadiin, naitu Brigitta Christjern-Pentinpojan (Oxenstjernan) tyttären kanssa Salestadiin.
[629] Tämä nuoreksi kuhuttava Eerik Bitze Viikiin, joka myös oli osallinen Turun Papin-veljellisyytestä (Porth. Chr. p. 476) ja jonka Porth. p. 545, ja 638 sanoo olleen Lainjulistajana Etelä-Suomessa v. 1462 ja 1463, oli naitu Tähtimiehen Olli Tavastin tyttären kanssa, nimeltä Märeta, jonka kanssa hänellä oli kaks lasta (Porth. luettaa p. 638 yhtä Antin nimellistä, kolmaneksi); — 1) Anna Eerikintytär Bitze, joka oli naitu Olli Jönsinpojan kanssa., Laijsiin, ja — 2) Heikki Erkonpoika Bitze, Nynäsiin (Porth. p. 637 kuhtuu häntä Tähtimies nuori Henr. Bitze Nynäsiin) joka oli naitu Anna (Hannon tytär) Totin kanssa Bjurumiin, jota usseemmittain kuhuttiin "Finska Anna på Åkerön," ja joka synnytti hänellen kaks lasta, Eerik ja Kirsti. Tämä Anna tuli siitten naituksi Clemet (Pentinpoika) Hogenskildtin kanssa Åkeröiin (kuhuttu Huitfelt), ja kuoli vasta v. 1549. Tämä Henrik Bitze joka oli Lainjulistaja Pohjos-Suomessa v. 1489, 1490, 1499, 1504 ja 1506, ja jonka Uggla kuhtuu Miekka-mieheksi Viikiin, ja sanoo olleen Peämiessä Turussa vuotesta 1480 vuoteen 1485, ja kantaneen vapamerkissänsä yhen hirven — oli v. 1499 Tukhulmissa alakirjuttanut K. Christian I:sen Kuninkaan-vaalia (Hadorph p. 367). Hään on tullut Porthanin luulon perästä (Chr. p. 545; Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 198.) sevoitetuksi ukkosek kanssa, joka oli hänen nimellinen. Sillä kaikki mitä v. Stjernman puhuu Henr. Bitzestä, niin se puhuu enin tästä nuoremmasta, ehkä hään nimittää häntä vanhaksi, ja villitteloo sillä sekä ihtesek että muita. Se on tässä, niin kuin moneissa muissa lopen-vanhoissa asioissa, työläästi käsittää totuutta vielä liiaksi kuin yhtäläiset nimet meitä ereyttää.
[630] Briita Bitze Benkkalaan, tuli naituksi Olli Drákin kanssa.
[631] Knút Bitze, Häänki mahto olla osallinen siitä toanon mainitusta Papillisesta veljellisyyestä (Porth. Chr. p. 477).
[632] Oppia, Magister; Tietous-Oppia, Filosofie-Magister t. Filosofie-Doktor.
[633] Tämä kuuluisa Opisto, josta on jo tullut niin monta valaistuneita miehiä moailmaan, ja kussa Tievot ja Taijot vielä paraittain sekä harjoitetaan että suojeletaan, tuli ensin asetetuksi v. 1409.
[634] Peä-pappinen, Abboth, kuhuttiin ylimmäinen Pappi heijän papin-suljetuksissa.
[635] Peä-Rovasti, Domprost.
[636] Näiten Vadstenan Pappisten nimet oli Magnus, Richard, ja Magnus Håkansson.
[637] Mitä sillä sanalla pyhittää (consecrare) tässä ymmärtänneen, en saata varsin sanoa. Sillä koska näissä Kammioloissa jo ennen häntä piettiin Jumalan-palvelusta, niin eivät mahtaneet olla pyhittämätäk. Uskottava on jotakuta kirkossa tapahtuneen, joka heijän mielestä soastutti Seurakunnan, jota nyt uuestaan pyhitettiin — niin kuin tapa tahtoo olla Poavilaisissa.
[638] Kammion-laulaja, Chor-prest, Choralis. Turun kirkossa piettiin Poavin aikana 6 nuorta Pappia, jotka laulelivat Jumalan-palveluksissa. Milloin heitä ensin asetettiin on tietämätöin; mutta v. 1355 heitä jo mainitaan. Ja se näyttää kuin kukiin heistä oisi ollut ikeän kuin Apulainen t. Lukkari auttamassa muka laulamisellansa niitä ylhäisempiä Turun Pappiloita heijän jumalan-palveluksessaan (Porth. Chr. p. 453, 473.) näiten lukua enenettiin siitten aikoa myöten. Piispa Maunus Ollinpoika (Tavast) lisäisi näihin 4 uutta, joihin Piispa Conradus Bitze vielä lisäis 2, jotka piti joka päivä lauleleman Neitty Moarian laulu-hetket (horas canónicas) ja joillen hään anto palkaksi papin-soatavat Nummisten pitäjästä. Niinpä jo yhtenä aikana luettiin 12 Laulu-Pappia Turun kirkossa (Porth. Chr. p. 553). Ilman sitä vara-soalista (extra inkomst) joka jumalan-palveluksessa, hautaisissa ja muissa semmoisissa toimituksissa, oli heillen tuleva, niin heijän vuosillinen palkka luettiin kullenkin 10 markaksi rahassa, paihti 20 markkoo, ruokaneuoiksi, 9 mittaa (spann) rukiita eläkkeeksi, ja 14 mittaa ohria olveksi (Porth. Chr. p. 474). Yksi mitta oli eri-maakunnissa ja erillä ajoilla erilainen, mutta nuon arvaten luettavaksi pitävä 24:nestä 32:neen kappaan.
[639] Poto-huone, Hospital, sjukhus.
[640] Tämä Köyhäin Tivunti, johon luettiin neljäs osa Kirkko-rahoista ja Pyhä Henrikin otosta, ja joka kussakin seurakunnassa alussa annettiin Kirkko-vaivaisillen, oli jo ennen Ruotissa niinikeän pois-annettu näillen poavilaisillen Papis-Neuoittelioillen, (Canonici).
[641] Henkellinen Opettaja, Theologie Professor.
[642] Kirjan-painaminen, joka on se isoin ja avullisin taito, johon meijän ymmärrys on yltynyt, tietomuksiin harjoittamiseksi ja ihmiskunnan henkelliseksi valaistukseksi, ilmauntui 49 vuotta tätä ennen Saksan-moassa, kussa yksi vapasukuinen mies nimeltä Johan von Sooyenloch, eli muuten myös kuhuttu Gänsefleisch vom Gutenberge, tahi niin kuin häntä jokapäiväisessä puheessa kuhutaan Guttenberg, rupeisi ensin monen kokemuksen perästä, kuurmaelemaan kirjotus-neniä irtonaisiin puupalaisiin, joita hään asetti lomaksuttain sanoiksi. Ja koska puu oli arka kulumaan, niin hään kirjutti näitä neniä ly'y-palaisiin, joihen peälle hään siitten painutti paperinsa. Tällä tavoin tuli v. 1439 se ensimäinen kirjan-paino toimeen Wittenbergin kaupunnissa. Koska hään näihin kokemuksiin oli hukuttanut kaikki omaisuutensa, otti hään Appensa kumppaliksensa, joka oli yksi rikas kulta-seppä Mayntzin kaupunnista, nimeltä Johan Faust. Tämäpä otti toas kaks muita toveriksensa, nimittäin veljensä Jaakko Faust ja yhen pappisen, nimeltä Schöffer, joka v. 1452 rupeisi valamaan näitä neniä tinaan, ja kohta siitten kovempaankin kasariin (metall). Viekkauellansa ja kavaloilla juonillansa omisti Faust tämän rehellisen Guttenbergin kirja-pajaa, ja lopetti v. 1462 sen ensimmäisen Roamatun painamista Latinan kielellä, josta hään sai paljon rahoo, alinomattain Parisissa; suureksi harmiksi Pappisillen, jotka Roamatun kopioittamisella oli tähän saakka viljellut paljon rahoja.
[643] Tässä Suomalaisessa Messukirjassa on alku-lehellä (på tittel-bladet) puu-kuurmauksilla (i träd-snidt) kuvaeltu yksi istuvainen Piispa, jolla on kypärä peässä, ja oikeassa käessä kirja, vasemmassa Pispan-sauva, joka jaloillansa poljee yhtä miestä, joka makoo pitkällänsä, kerityllä peällä, pitävä myssynsä vasemmassa käessä, ja oikeassa kirveensä. Tämä kuvaus joka tarkoittaa Ristin uskon ensimmäistä levittämistä Suomessa, ja joka tarinamuksessamme muistuttaa meitä Piispa Henrikin pyhittämistä kuoltuaan — näyttää niin kuin se ois muka kopioitettu siitä Hauta-kivestä jota Piispa Tavast asetti Peä-Piispan (Erke-Biskop) Henrikin hauallen Nousisten kirkossa, ja josta siitten on malli (modell) otettu niihin malauksiin jotka oli tehty Iso-kyrön kirkossa Pohjan moalla, josta tullaan puhumaan XXIII:ssä Taulussa.
[644] Näistä so'ista puhutaan aivan vähä meijän Tarinamuksessamme, koska heitä piettiin enemmin rajan murtamisella kuin oikeellä soan-käymisellä. Heitä piettiin aina vuoteen 1468, jollon tehtiin vara-rauha, mutta ei se pitänt jos 5 vuotta; sillä v. 1473 puhkeisi toas sota, ja muuttui aina julmemmaksi kumpaisellakin puolella, eikä helpount Eerik Akselinpojan sisään-murtaamisella Venäjäseen v. 1480, eikä Stén Stúrin soan-käynöllä v. 1488.
[645] Tämä Eerik Axelsson Tott (josta vasta tullaan enemmin puhumaan) oli sama mies joka näinä aikoina ensin varusteli Viipurin kaupunkia kivi-muuriloilla (lue XX Taulu).
[646] Nämät puu-varustukset tehtiin v. 1475, paraassa sota-aikana, ja juuri vihollisten kuuluvissa, niin kuin Tott tästä ite kirjuttaa: "och när arbetis folket moste fara efter sand, steen och kalck, då måste jag hafwa en roote med hwar pråm, och 12 eller 14 mine egne tjänare med harnesk oc hwärjor för Ryssarnes skuld." (Porth. Chr. p. 594).
[647] Lue Porth. Chr. p. 581. Åbo Tidn. 1793, N:o 15. Juvan pitäjä, joka jo v. 1442 sai oman Papinsa, luettiin silloin kappelina Savilahen tahi Mikkilin pitäjäseen (lue Åbo Tidn. 1784, p. 385. Porth. Chr. p. 515.) mitenkähän se oisi siitten eneän tullut kuuluvaksi Seäminkiin?
[648] Se on kumma ettei Juusten puhuissaan tämän Piispan ajoista, niin sanalla nimitäk näistä Turun kirkon tuli-paloista. Tahi hyö eivät olleet varsin turmiolliset (förhärjande) tahi luettaa hään heitä siihen, jonka hään sanoo tapahtuneen iski-tulella v. 1458 Piispa Olaijin aikana, ja josta toas ei Messenius, eikä tämä vanha ajan-laskettaja, tiijä niin mitään.
[649] Niin e.m. tuli Iin pitäjä vasta vuuen 1475:nen tienoilla eroitetuksi Kemistä; ja Akkas v. 1483 eroitetuksi Seäksmäestä.
[650] Brenner: "I Åbo D. Kyrckia."
[651] Tämä vuosiluku on vissiinik viärin kirjutettu, ja pitäis olla 1454, niin kuin kohta kuullaan.
[652] Kärsiäjä, martyr, Pyhät kärsiäjät, de heliga martyrer.
[653] Yrjön t. Yrjän-päivä, oli s. 24 p. Huhti-kuussa.
[654] Mikä mies hään lie ollut, ei heissä selitetäk, eikä myös hänen isänsä nimeä.
[655] Tämä Hórnin suku-juoksu (stamtafla), joka myös löytyy niissä vanhoissa Péringsköldin, Åkersteinin, v. Schantzin ja Palmsköldin polvi-laskuissa (Genealogier), selittää että Vapa-mies Clas Heikinpoika Hórn Åminneen, joka v. 1485 oli Laintutkia Halikon kihlakunnassa, ja v. 1487, 1488, 1490, 1499, 1508, 1510 ja 1514 Lainjulistaja Etelä-Suomessa, ja v. 1499 Ruotsin Valta-Neuo — oli naitu Christina Frillen kanssa Hoapaniemeen, joka oli Lainjulistajan Etelä-Suomessa Christian Håkansson Frillen tytär. Palmsköld, joka myös kertoo tätä, sanoo että tämä Hórn oli vielä toisen kerran naitu Christina Antintytär Karplanin kanssa. Merkillinen on että vaikka hänellä oli kaksi vaimoa Kirstin nimellä, niin eivät kuitenkaan ykskään heistä ollut Frésen sukuisia, ellei heijän nimet lie viärin toimitetut. Mahollinen oisi ehkä myös, tällä Hórnilla olleen vielä kolmaaskin vaimo, samalla kaima-nimellä. Jos otamme ajan-luvusta vuoaria, niin havaimme kohta että tässä mahtaa jossa kussa olla erehtys. Sillä jos tämä Frese oisi elänyt 1300 vuosien alulla (niin kuin luetaan hänen hautakivessä) niin mitenkä hänen pojan-tytär oisi ollut naitu tämän Hórnin kanssa, joka vielä eli 1500 vuosien alulla, eli oisikkohan kolmet suku-polvea ylettänyt kahteen sataan aastaikaan? Sillä tahi tässä on tehty Frési 100 vuotta vanhemmaksi (kuin hään olla pitäis), tahi se on sevoitettunna siiheen nuorempaan Frésiin (joka on muka yhtä) tahi ymmärretään tässä yhtä toista Hórnia kuin tätä äsköin mainittua; ehkei yhtä toista sillä nimellä ouk ollut Lainjulistajana Etelä-Suomessa. Myökin oisimme uskomoisillamme että yksi Frése oli naitu yhen Hornin kanssa. Mutta jos tämä oli Claes nimeltään, eli jos hään oli Lain-julistaja Etelä-Suomessa, sitä emme saata sanoa (Pahuus kuin ei niissä Vapa-Huoneen kirjoissa nimitetäk minkän perustuksen peällä hyö ovat näitä puheita kirjaan pistäneet). Meijän luulo luottaiksen sen peälle, että Maskun pitäjän kirkon ikkunassa oli muinon moalattu Hórnin ja Frésin vapamerkit rinnattain, josta arvattaisiin, että hyö ovat olleet naimisen kautta yhistetyt, ja että hyö ovat tässä pitäjässä asunneet, tahi että heillä tässä on ollut tiloja ja kartanoita (kaho XX:nees Taulu N:o 2 ja 3).
[656] Koska myös tämä kaikki ikeän kuin passoisi tähän Fredr. Fréseen, jonka hautakivi tässä kahellaan, vaan joka nyt luetaan 100 vuotta vanhemmaksi, niin milt' emme epäile Brennerin tässä lukenueen veärin, ja vuosluvun ehkä olleen MCCCCLIIII, liioiten koska tämä kivikin näyttää olevan teoiltaan niiten toisten kanssa yksi-ikuinen, vaan ei sunkaan vanhempi; ja koskei Brennerin aikana löytynyt Turun kirkossa muitakaan hauta-kiviä 1300 vuos-luvulta, jotka kaikki ehkä lie murentuneet Turun kirkon tuli-palossa v. 1458 (Juusten; mutta v. 1464, 1473? Messenius) niin on uskottava ettei tämäkään ouk niin vanha kuin hänessä luetaan. Se näyttää kuin Brenner oisi jo itekkin tätä arvannut, sillä siinä nioitetussa kirjassa on hään kirjuttanut vuos-luvuun: "MCCCCLIIII" niinikään luetaan myös tätä vuoslukua yhessä vanhassa puu-kuurmauksessa tästä hauta-kivestä. Mitä taas Vapa-Huoneen kirjoitukseen tuloo, kussa luetaan v. 1354 niin se ehkä luottaiksen tämän Brennerin vanhimmaisen piirutoksen peälle, jonka olemme kopioittanut.
[657] Kolmen Kuninkaan Veljellisyys (Fraternitas Trium Regum) kuhuttiin sitä papillista yhteyttä tahi veljellisyyttä, josta jo puhuttiin p. 375, 377.
[658] Peä-Neuvo, Borgmästare. Hään oli ollut Peä-neuona v. 1431, 1439, 1448 ja 1449; ja luettiin olleen Saksalaisesta suku-perästä (Chr. p. 598).
[659] Brenner: "I Åbo D. Kyrckia."
[660] Tämä Vapamerkki muutettiin siitten yheksi mustaksi Yötyr-peäksi valkoisessa vainiossa. Mutta milloin, eli keltä, tätä tehttiin, on tietämätöin. Bång sanoo kyllä (Palmsköldin puheen peälle; kaho p. 441): "Olof Niclisson Tawast upptog sin Frus, de gamble Finckars sköldemärken, ett swart Syltehufwud i hwitt fält, sådant som Asessor Brenner afritat det i Åbo D. Kyrka, litet förrän kyrkan bran." Mutta näissä puheissa on niin paljon valetta, ettemme ollenkaan heihin uskotak. Sillä — ensinnik niin tämä Olli Niileksenpoika Tavast ei ollut naitu Finckilöihen kanssa — toiseksi, niin Finckilöihen vapamerkissä ei ollut mitään Sian peätä — kolmanneeksi, niin nähään vielä tästä Olli Niileksenpojan hauta-kivestä, jotta ei hään vielä kuolemaisillaankaan ollut pois-muuttanut sitä vanhoo suku-merkkinsä, ja — neljänneeksi niin näissä Brennerin piirutoksissa ei löyetäk yhtä sellaista kuvattua Kössin-peätä, josta tässä puhutaan. Tämä vanha merkki ei vielä ollut sen eistä tämän Ollin aikana pois-heitettynnä; mutta 100:a'an vuuen peistä oli jo muutos tapahtunut. Sillä Arvid Heikinpoika Tavast Wessundaan, joka v. 1568 oli Linnanisäntänä Viipurissa, ja josta ja p. 444 puhuttiin, (ja joka oli tämän Ollin pojanpojan-poika) kanto vapamerkissänsä yhtä Posson peätä. Hänen aikanansa korjattiin taas tätä Tavastiloihen vapamerkkiä. Sillä v. 1588, s. 24 p. Kesäk. niin Herttu Koarle, kunniaksi tämän miehen pitkällisestä ja uskollisesta palvelluksesta, paransi hänen vapamerkkinsä, sillä tavoin että, ympäri tätä Karjun peätä pantiin yks sininen vanne kuhun oli vuorottellen pujotettu 4 punaista syväntä ja 4 punaisia luotia (kulor) — kostoksi samasta uskollisuuestaan tuli hään monian vuuen peästä Viipurissa poikki-hakatuksi. Tällainen tuli myöskin v. 1625 tämä vapamerkki sisään-kirjutetuksi niihen Ruohtalaisiin Vapa-kirjoin (N:o 64) hänen pojaltansa Germund Arvinpoiku Tavastilta Kurjalaan. Ruotissa on nykyisinnä Peä-Luutnanti m.m. Gréve Joh. Henr. Tavast, sekä hänen Vapaherrallisessa (N:o 321) että Grévillisessä (N:o 129) Vapamerkissänsä, uuestaan ylös-ottanut sitä vanhoo kolmatta satoo aastaikoa jo poishyljättyä suku-merkkiä.
[661] Sillä tämän Olli Tavastin isän-ukko, eli Piispa Maunus Tavastin ukko vainaa, oli Herra Niiles nimeltään; josta Palmsköld kirjuttaa: "Nicolaus Tavast Magnus, Finlandiae vir potens, habitans in Tavastia, circa annum 1340" (Geneal. Saml. p. 3937). Mutta silloin hään jo mahto olla keli vanha, sillä hänen pojan-poika Piispa Maunus Olai oli syntynyt v. 1357. Hänellä oli kolm poikoo, — Olli Niileksenpoika (Tavast, se vanhempi, sillä nimellä; ja tämän nuoremman Olli Niileksenpojan ukko) joka oli Tavastiloihen Peä-vanhin, ja jota Juusten kuhtuu: Nobilis et famosus Vasallus in Paroecia Wirmo (Porth. Chr. p. 17, 423) joka oli Valta-Neuo ja Tähti-niekka v. 1370, ja kuollut jo v. 1402 (Porth. Chr. p. 433) ja josta on jo ennen p. 398 ja 422 puhuttu; — toinen oli Fader Niileksenpoika, joka oli Stålarmiloihen Peä-vanhin, ja joka oli naitu Brita Rochelsdotterin kanssa, ja eli v. 1370 ja 1400; — kolmaas oli Sune Niileksenpoika, joll' oli poika Sune Sunesson, Miekkamies ja Laintutkia Taivaansalossa v. 1402, Vehmaassa v. 1418; Valta-Neuo v. 1435, ja Lainjulistaja Pohjos-Suomessa ja Ahvenan-moalla v. 1437 (ja 1455?). Tästä selitetään mitenkä Tavastit ja Stålarmit ovat ennen kantaneet yhtä Vapamerkkiä, vaikka eri nimellä. Kumpaisetkin suvut oli muinon kuuluisat ja voimakkaat Suomessa, niin että löytyi harva kirkko, kussa ei ennen aikana tavattu heijän vapamerkkiänsä nimittäin yksi varusteltu käsivarsi, milloin keännetty oikeallen puolellen, milloin (usseemmittain) vasemallen, osottava milloin kämmenensä, milloin toas puistelevan nyrkkiänsä.
[662] Yksi kopio tästä hauta-kirjutoksesta tavataan Porth. Chr. p. 636. Yksi toinen kopio, jota luetaan Alex. Lauraeuksen Juttelemuksessa Joh. Bilmarkin hoivauttamisen alla, (kuhuttu: de Sacellis sepulcralibus in Templ. Cath. Aboënsi p. 21), on varsin viallinen, ja kuuluupi näin: "Anno Domini MCCCCLXI crastino F:i Petri de Cathedra Nobil. Vir Olavus Tawast, Miles hoc obiit: Orate pro eo." von Stjernman ja Uggla eksyyvät vielä enämmin, kuin sanoovat hänen kuolleen jo v. 1445.
[663] Istuimellansa istuvan Pyhä Pietarin päivän eli niinkuin Ruotiksi kuhutaan tätä päivää: "Sancte Pehr i stolen," ja Latinaksi: Petrus in Cathedra, oli yksi päivä jota poavilaiset rajuuttivat kunniaksi Pyhä Pietarin istumisesta Poavin-tuolilla — niin kuin puhutaan heijän satuissa. Tämä tulisi meijän luvun perästä s. 24 päivänä Helmi-kuussa.
[664] Tämä Niiles Ollinpoika Tavast (joka oli Piispa Tavastin veli) tuli s. 7 p. Jouluk. v. 1407 koroitetuksi Vapa-sukulliseen seätyyn, Kuninkaalta Eerikiltä Pommerista, hänen Turussa ollessaan. Hään eli vielä v. 1415 ja 1423. Hänen perillisistä mainitaan yhtä Vapamiestä nimeltä Heikki Tavast, joka v. 1457 sai Valta-Hallihtialta Eerikki Axelinpojalta vapaallista vapautta (frälse-frihet) niihen verotiloin peälle, joita hään oli ostanut talonpoijilta Halisten kylässä Räntamäen pitäjässä, ja Hekkialan kylässä Nummen pitäjässä (Porth. Chr. p. 420, 421).
[665] Tästä Suomen Piispasta, josta on jo vähä mainittu p. 396, 461, 468, 482 tullaan koht-sillään enemmia puhumaan VI:nessa Taulussa.
[666] Keskustele Porth, Chr. p, 636. v. Stjernman, joka myös luettaa häntä Hämeenlinnan Linnanisännistä, sanoo hänen jo olleen siinä Linnanisäntänä v. 1444, jä tässä virassa kuolleen v. 1445 (lue Görwells' Sw. Mecurius v. 1757, Sept. p. 270; Porth. Chr. p. 521, 636; Ugglas Rådslängd III Afd. s. 55). Mutta tässä ensimmäisessä puheessa ei mahak ehkä olla parempata perustusta kuin siinä viimeisessäkään.
[667] Lue Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 192; Porth. Chr. p. 521: Koko tästä rauhasta ei tunnetak meijän Tarinamuksessa niin mitään, ei ies minä vuonna sitä tehtiin. Myö soamme vastapäin tilaisuutta että kirjassamme Handl. till uplysning i Finlands äldre Historie toimittoo, jota siinä viis-vuotisessa vara-rauhassa, jota tehtiin Viipurissa v. 1468, nimitetään että se entinen rauha oisi muuten loppunut v. 1469, s. 1 p. Toukok. Jos nyt varoisimme tämän rauhan olleen tätä äsköin nimitettyä 9:sän vuotista, niin se oisi tehtynnä Toukokuussa v. 1459, ja oisi tapahtunut vuotta ennen tämän Tavastin kuolema-vuotta. Hänen lankonsa Heikki Niileksenpoika Diekn, kuoli jo syksyllä v. 1459.
[668] Tämä Porkalan Herras-kartano (Janakkalan pitäjässä?), oli vanhuuestaan ollut Tavastiloihen moisio, mutta tuli tämän Ollin sisaren kautta, (nimeltä Katrina Niileksentytär Tavast Porkkalaan) annetuksi hänen avio-miehellensä, sillen vanhallen Gödik Finkillen (lue p. 421) jolta se nyt (v. 1439) lie tullut takaisin-lunastetuksi, koska se siitten tämän Ollin tyttären kanssa, (nimeltä Märta Ollintytär Tavast Porkkalaan), annettiin hänen toverillensa, Valta-Neuollen ja Lainjulistajallen Etelä-Suomessa, Jaakko Pekanpojalle (Ille) Storgårdiin. Sillä tavalla tuli tämä hovi jo kuuluvaksi Illilöillen. Hänen poikansa, Linnanisäntä Stén Jepinpoika Ille Porkkalaan, anto tämän talon v. 1509 huomen-lahjaksi vaimollensa Anna Knútintyttärellen (Kurck) Laukkoon (lue p. 431). Hänellä oli yksi tytär, Mätta Sténsdotter Ille Porkkalaan, jota naitiin Peä-Linnanisännellen ja Suomenmoan Holhottajallen Kustav Gödikinpoika Finkillen (lue p. 430, 431); jonka kautta tämä kartano tuli jo toisen kerran kuuluvaksi Finckilöillen (niillen muka nuoremmillen). Kustan pojan-tyttären kautta, nimeltä Margaréta Gödikintytär Fincke Porkkalaan ja Auttiseen, joka naitiin Sota-Asettajallen Evert Koarlenpoika Hórnillen Kankkaan (lue p. 405, 411) tuli tämä Herras-kartano viimen kuulumaan Hórniloillen.
[669] Lue Porth. Chr. p. 431. Piispa lahjoitteli samana pänä kaikkia omaisiansa kartanoilla eli rahoilla, sillä eholla etteivät milloinkaan oisi katehtivoinnaan sitä asennosta, jolla Piispa v. 1421 perusti Pyhä Ristuksen Ruumiin Kammiota Turun Seurakunnassa, monen talonsa pois-lahjoittamisellansa.
[670] Peringsköld sanoo hänen olleen kahestin naitu, nimittäin toisen kerran, Ingeborg Valdemarsdotterin kanssa (kaho p, 441) mutta siinä hään mahtaa erehtyä.
[671] Tämä Rötgert t. Rotgert Ingosen t. Ingonpojan isä oli Valta-Neuo ja Miekkamies Ingo Ollinpoika (Peringsk.) jonka omaisia lie ollut Vapamies Jonis t. Jöns Ingonen joka v. 1418 ja v. 1432 istui lakia (tingtade) Laintutkian Niiles Dieknin siassa, ja joka oli jo ennen v. 1449 myönyt Montiskalan kartanoa ynnä muita tilojansa Raision pitäjässä Pyhän Annan suljetuksellen samassa pitäjässä, 800:taan Markkaan; ja josta heitä siitten syöstätiin Naantalin papin-suljetuksen ala (Portk. Chr. p. 449, 486.)
[672] Tämä Jaakko t. Jeppe Pekanpoika (Ille) Storgårdiin oli Lainjulistaja Etelässä-Suomessa v. 1477 ja 1485. Hänen isänsä oli Miekkamies Pekka Axelinpoika, jonka toveri oli Ingeborg Valdemarsdotter, joka niin muotoin oli tämän Olli Tavastin tyttären-anoppi, ja jota Peringsköld mahtaa eräyksissä kuhtua hänen puolisoksi.
[673] Tämä Henrik Clauusson (t. Heikki Niileksenpoika Djekne) oli muinon yksi niistä kuuluisammista Lakimiehistä (Lagkloke) Suomessa. Häntä ei piek sekoittoo hänen kaimansa kanssa, nimeltä Heikki Djekne, joka v. 1374 oli Vara-Lainjulistajana Medelpadissa (Stjernm. Höfd. Minne 1 D. p. 78, 126, 128, 139, 162, 170, 211, 224, 357 & c. Porth. Chr. p. 479); eikä häntä myös piek kuhtua Fågelnäbiksi niin kuin Stjernman häntä nimittää lehen-laijassa (i marginalen. Lue Åb. Tidn. 1785. Bih. p. 193) villitetty ehkä siitä syystä, että Dieknilöihen vapamerkki löytyy Peringsköldin käsikirjoituksissa kuvaeltunna melkeen yhelläiseksi kuin Fågelnäbbilöihen t. Fågelhufvudloihen (jota nähään kuvaeltuna XI:ssä Taulussa, N:o 2). Tämä Heikki, jonka isä oli se Niiles Lydikinpoika Djekne (josta jo luettiin p. 424, 475, 476) oli jo v. 1437 Peämies Turun linnassa (Åb. Tid. 1785. p. 192) — v. 1441 oli hään jo Tähtiniekka (Porth. Chr. p. 482. b) — v. 1445, 1446 ja 1447 oli hään Laintutkiana Ala-Satakunnassa, ja vuoesta 1449 vuoteen 1458 Lainjulistajana Pohjos-Suomessa, joista vuosista vielä löytyy monta hänen peätöstä (Porth. Chr. p. 527. 482. b) — v. 1449 julisti hään lakinsa (höll han Lagmans-Ting) Birgelan kylässä Raision pitäjässä (Porth. Chr. p. 485) ja v. 1450 oli hään muijen Valta-Neuoloihen kanssa Arbogan kaupunnissa, kussa hään vakuutti Kuninkasta, Koarlea Knútinpoikoo heittämään Norin hallitusta Kuninkaalle Christjernille. Hään oli myös osallinen siitä Turussa löytyvästä Kolmen-kuninkaallisesta Veljellisyytestä (Porth. Chr. p. 476); ja oli näinä aikoina käynyt Appensa Tähtiniekan Olli Tavastin kanssa Venäjässä, perustamassa yhtä 9:sän vuotista rauhoo (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 192). Hään oli varsin avara pois-lahjoittamaan kirkkoloillen ja Papis- suljetuksillen tavaransa ja talojansa. Sekä tästä hänen antamisuutesta että muutenkin myös hänen lupauksestaan, salpataksensa vaimoneensa papis-suljetukseen, Piispa Maunuksen kuoltua, (Porth. Chr. p. 482. b) luultaisimme hänen olleen varsin jumalallisen. Hänen muista toimistaan tunnetaan, että hään v. 1435 alakirjutti hänen isänsä jälkeen-seätöstä, kussa hään Papis-kammiollen Turussa anto ynnä Hukasten tilan Lemun pitäjästä, yhen kauppa-puoin ja yhen kartanon Turun kaupunnissa, paitti 100 Englannilaista Nobloo, jonkun tilan ostoon. Siitten vaihto hään v. 1437 tämän Kammion suostumisella Olli Antinpoika Tolkin kanssa, ja anto hänellen, ilman tätä mainittua kaupunnin kartanota, 400 Markkoo Ruotin rahassa, ja 10 kuorman alaista niittua, jonka vastaan hään sai tällen Kammiollen Grotelan kylee Kuumon pitäjästä (Porth. Chr. p. 453, 454). Vuonna 1448 anto hään Ajosinpeän kartanon Maskun pitäjästä sillen äsken asetetullen Kolmen Kuninkaan Kammiollen, jollen se myöskin v. 1449 hänen Vaimonsa suostumisella lahjoitti yhen kartanon Turun kaupunnissa, ynnä Atolan (Attulaby) tilan Nousiaisten pitäjästä ja Sorsalan tilan Mynämäen pitäjästä (Dissert. de dotat. Alt. p. 9). Samana vuonna vahvisti hään niin kuin yksi Heikki Gärdzhaghin vainajan lasten-holhottajoista, sitä p. 475 jo mainittua kauppa-kirjoo; ja kuoli v. 1459 (Porth. Chr p. 800, 482, 483) ehkä Uggla sanoo hänen vasta kuolleen v. 1462. Vuonna 1453 kirjutti hään Koskissa, jälkeen- seätöksensä, kussa hään vahvisti näitä hänen entisiä asennoksia, ja annettua vaimollensa puolen osan Koskista ynnä kaikkia hänen osto-maita niillen säytyvillen, pois-lahjoitti hään hänen suostumisellaan (koska hänellä ei ollut mitään lapsia) tavaroisuutensa (sin förmögenhet) niin kuin tässä seuraa: — Peä-Kammiollen (Hög-Altaret) Turun Peä-Kirkossa, yhen salonin (?) — Kolmen-Kuninkaan Kammiollen Turun kirkossa, paihti kartanonsa pohjos-puolella kaupunnissa, Atolan talon Nousiaisten pitäjästä, ja Sorsalan talon Mynämäen pitäjästä (joita hän jo anto v. 1449) anto hään Synkalan talon Vihin pitäjästä, ynnä yhen kalkin, joista 2 ikuista henken-messua piti hänestä piettämän. — Pyhän-Henkein Kammiollen, yhen kolm-jalkaisen pa'an. — Pyh. Henken Huoneellen (Helge Ands huset) 2 Lehmeä, 2 Lammasta, 2 L. Rukiita, ja 2 Liikkiöä. — Poto-Huoneellen (Spitalet) sitä samoo. — Pyh. Laurentiuksen Kirkollen Vehmaassa, yhen Hevoisen. — Pyh. Uolovin Kirkollen Ylälässä, yhen Kammio-kauhtanan (Chor-kappa) ja yhen 16:nen kuorman alaisen niityn Latvassa, jota hään oli ostanut Heikki Heikalalta 12:lla Markalla. — Naantalin Papis-suljetuksellen (jollen se oli jo ennen antanut puolen Aijlosen talosta) yhön kullatun vyön, ja yhön soaren nimeltä Lethis. — Pyh. Uolovin Suljetuksellen Turussa, yhen niitty-moan Letzalassa, ja hänen isoimman kupari-kannunsa. — Raumon Suljetuksellen, puolen sälytyksen (Läst) Rukiita, 2 Lehmeä, ja 2 Liikkiöä. — Musta-Veljeisten Suljetuksellen (Swart-brödra Klostret) Viipurissa, yhen hopea-maljan. — Harmaa-Veljeisten Suljetuksellen (Grå-brödra Klostret) samassa kohin, yhen kulta-sormuksen. — Pyh. Brigittan Suljetuksellen Kesoin kaupunnissa (t. Reävälissä) 20 Markkoo, jotka hänen piti soaha Claus Pekanpojalta Reävälissä, kahesta hevoisesta. — Musta Veljeiksillen Kesoissa, yhen harmaan hevoisen. — Pyh. Henrikillen, hänen parhan Ruunansa ja Rauta-paijansa. — Pyh. Henrikin hauallen Nousiaisessa, yhen hurstin t. peitteen. — Koarle Kuninkaallen, yhen valkean ja ruuninkarva-kirjavan Hevoisen. — Piispa Uolovillen, yhön pöytä-liinan, ja hopea-vaipan. — Hänen siskonpojalle Peä-Rovastillen Opp. Kort Bilzille, yhen hopea-lukotun kannun (kansa?) — Peä-Kirkonpalveliallen Turussa, yhen hopea-maljan. — Opp. Arvid Jaakonpojallen, yhen maksankarvaisen käymärin (gångare). — Opp. Maunus Valdemarinpojallen, yhen hopea-tuopin, ja yhet parit Herkiä. — Veljellensä Arvid Niileksenpojallen, hänen hopea-vyönsä (kullattumatoin), ja yhen mustan varsan. — Herra Niiles Naebbille, yhen pienen hopea-vakan (silf-kosa). — Herra Niiles Mullillen, yhen hopea tuopin. — Herra Niileksellen Pietarsoaressa, hänen mustan kauhtanansa, Niätän-nahoilla kalsattuna (befodrad). — Herra Knútillen Vehmaassa, yhen Härän, ja yhen mustan kauhtanan. — Rötkerillen Vehmaassa, yhen rihla-pyssyn, yhen pa'an, yhen kattilan, yhen kannun ja 4 lammasta — Herra Heikki Vilmarillen, yhen sänky-voatteen, yhen parin Härkiä, ja yhen kannun. — Olli Dúsillen yhen … sänkyn, yhen kannun, yhen pa'an, yhen kattilan, 2 Lehmeä, ja yhen Härkä-parin. — (Heikki?) Plátallen, 2 Härkeä. 4 Lammasta. — Pekka Karpalaisellen, hänen hopia-peä lukkoisen veihtensä. — Ovikonpojan perillisillen Vihin pitäjässä, yhen niityn, jonka hään osti Plátalta 6:lla Markalla. (Åb. Tid. 1785, Bih. p. 193. Åbo Stifts Predikare-Bröders och Nådend. Klost. bref T. VI. p. 1362. Yksi käsikirjutos, joka löytyy K. Vallan Säilyksessä, Tukhulmissa).
[674] Lue Porth. Chr. p. 424. m. 379; p. 456. m. 702. p. 484. m. 448. p. 529. — Gr. Hallenii Dissert. praes. Alg. Scarin de Virmoëns. in Fennia Territ. p. 70. Rhytzelius p. Bång, m.m. Tämä Lusi Ollintytär Tavast anto leskänä v. 1485, 2 taloa Tursanperän kylässä Virmon pitäjässä, ja Thorosin talon Nousiaisen pitäjässä, joita hään oli soanut huomenlahjaksi mieheltänsä, Papin-suljetuksellen Naantalissa, kussa hään asetti sitä ensimmäistä (?) henken-messua; ja möi v. 1490 Saustilan taloonsa Valta-Hallihtiallen Stén Stúrillen (Rancken: Hist. Coenobii Nadhendal. P. I. p. 25. n. h.). Tästä hänen pitkästä lesken-ijästä, arvoomme hänen naineen varsin nuoreenna, ja hänen lapsettomasta elämästä, ja hänen toverin kivullisuutesta uskottaisimme hänen miehensä naineen vasta vanhuuellaan.
[675] Tämä Niiles Uolovinpoika (Stjernkors) Särkilahellen (joka oli Piispa Maunus Niileksenpojan isä) oli v. 1435 Miekkamies ja Valta-Neuo, koska hään Långholmassa alakirjutti Valta-Neuoloihen yhistys-kirjan (föreningsbref) Kuninkasta Eerikkiä vastaan; — v. 1437 oli hään Linnanisäntä Suomenmoassa, kussa hään silloin Turussa vahvisti yhtä tilan vaihosta; — v. 1440 alakirjutti hään Lankomiehensä sen vanhan Göd. Finkin seätöstä Kärknäsin talosta (josta mainittiin p. 421, 495) — v. 1441 istui hään Calmarin kokouksessa, kussa hään muijen Valta-Neuojen kanssa alakirjutti sitä liitosta, jota tehtiin Ruotsin ja Norin välillä. Että hään oli muutennik uskottu mies, nähään siitä, että hään Kuninkaan siassa istui Peä-Istujana (såsom Präsident) tahi Sanan-soattajana (såsom Ordförande) siinä Moa-Oikeutessa jota pietiin Turussa v. 1438, 1440 ja 1446 (Åb. Tid. 1784. p. 361; 1785. p. 63, 69. Porth. Chr. p. 612). Mutta jos se oli hään eli hänen Appensa Niiles Uolovinpoika (Tavast, se vanhempi) joka jo v. 1415 istui samassa toimituksessa, ja jota kuhutaan Tähtimieheksi, sit' emme saata sanoa (lue Åb. Tid. 1785. p. 56. Porth. Chr. p. 506). Tämä Stjernkorsin isä, nimeltä Olli Pekanpoika, oli v. 1410 tullut koroitetuksi vapasukuiseen seätyyn Flensborgin kaupunissa.
[676] Peringsköldin käsikirjoituksissa luetaan hänen olleen naitu Lainjulistajan Pohjos-Suomessa Hartvik Jaakonpojan kanssa, mutta eikös se lie eräys, sillä tämä oli naitu Ingeborg (Maunuksentytär) Flemingin kanssa — ellei hään ollut kahesti naitu.
[677] Sillä se oli aina ikeän kuin yksi eho (ett wilkor) niiltä, jotka asetti ja kustensi tällaisia Kammioita, että heistä ja heijän sukulaisista piti vuosittain piettämän vissiä henken-messuja (själa-messor) ja että heijän ja heijän omaisiansa piti siihen tulla hauoitetuiksi, koska pitivät ikeän kuin avullisemmaksi peästäksensä levollen hyvin lähes alttariloita. Koska nyt Piispa Tavasti asetti tätä Kammiota, niin on arvattava, että hänen ja hänen lähimmäisiä sukalisia piti siinä myös soaha hauta-kammioitansa. Siitten näillä meijän nykyisen uskomuksen ajoilla hauattiin tässä Kammiossa yhtä ja toista Suomalaisista peä-uroista.
[678] Tästä "kuparin taulusta", ovat puheet vähä erinnäiset. Juusten kuhtuu sitä "kuparin kiveksi" (Lapidem Aeneum), Spégel kuhtuu sitä "yheksi isoksi" ja Rhyzelius "yheksi kalliiksi Kupari-pylveksi" (den store, kostbare, Kopparstoden), Messenius kuhtuu sitä yhessä kohassa "Kuparin-harkoksi" (kopparhäll) ja toisessa kohassa "Kupari-poasiksi" (lamina aenea), Bång nimittää sitä "Kupari-kiskoksi marmoran kivessä" (en kopparplå i marmor). Näistä kaikista on arvattava, että tämä mahto olla yksi hauta-muisto, kussa kirjutos oli yhessä kuparin taulussa, jonka kaihteet (ramas) tahi ympärykset oli kivestä. Ja ettei tämä seisona hauvan peällä, vaan oli pystytetty seinälle heijän hautoin yliten, toistaa tämen olleen semmoisen, kuin kirkkoloissa usseen nähään, tehtynnä puoli-kuvauksessa (basrelief).
[679] Tämä Jönis Ollinpoika Tavast oli naitu yhen Marthan kanssa, joka oisi ollut Pentti Lydikkäisen sisar, ja jonka kanssa hänellä oli lapsia. Tämä Jönsi oli jo kuollut v. 1439 (Porth. Chr. p. 423 keskust. p. 431, 432). Häntä ei pie sevoittoo Papismiehen Jönsi Tavastin kanssa (p. 502) joka lie ollut hänen veljensä poika. Hään tais olla vanhin (t. nuorin?) näistä lapsista, koska se sai Alasjoen osaksensa, jota se tilan-vaihtolla anto Piispallen. Porthán sanoo p. 433 Niilon olevan vanhemman, joka Piispalta sai Alasjoen.
[680] Tätä Lassia Ollinpoikoo (Tavastia), ei toas pie sekoittoo sen Laurentiuksen Tavastin kanssa, joka poikansa Bartholdin suostumuksella, sanoi vuonna 1393 myöneesek Syvälahen talonsa Turun Peä-kirkollen (Porth. Chr. 423, 433).
[681] Tämä Margaréta t. Marketta (Ollintytär Tavast?) oli naitu yhen Buckin kanssa, jota nimee toisinansa myös kirjutetaan Buk ja Bok. Hänen kanssa oli hänellä poika nimeltä Olli Bock. Tämä Bokin suku — jonka vapamerkissä on ollut yksi pukki (Vallenius Finsk. Ad. Hist. p. 38) ja jonka vapakirja oli joutunut hukkaan sota-aikoina, Kuninkaan Eerikki XIV:nen ja Juho III:nen ajalla — oli asunut Buckilan (t. Pukkilan?) hovissa, josta heitä kuhuttiin Bock Buckilaan t. Bock från Finland, että sillä eroittoo heitä Bockiloista Ruotissa ja Virossa. Yksi nimeltä Hans Bock, Herttu Koarlen Parvi-soattaja (Ryttmästare) tuli v. 1599 ammutuksi Marttilan pitäjässä, niiltä Sigismunnin puolta pitäviltä Suomalaisilta, (Werwing p. 462, 463). Yksi toinen Háns Buck Buckilaan, kuoli v. 1656 ja makoo hauattunna Piikien kirkossa (v. Stjerm. Matrik. I D. p. 323). Tästä Suomalaisesta sukupolvesta tuli v. 1633 yksi nimellä Sven Matinpoika Buck Buckilaan, sisäänkirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapa-huoneeseen N:o 247 alle, ja sai nimekseen Bockille. Hänen jälelliset ovat jo kaikki pois-nukkuneet. Yksi toinen nimeltä Johan Jyrgen Bock; joka oli Luutnanti Viipuriväin Jalka-Rykmentissä, tuli s. 10 p. Marrask. v. 1689 koroitetuksi vapaallisuuteen, nimeltä Gyllenboek, hänen isänsä Kattein Samuel Bokin ansiosta, joka oli istunut vankeutessa Moskvassa (Tilas Matr. öfwer Dintr. Ad.) Jos nämät Gyllenbokit (joihen suku ei löyvyk sisäänkirjotettu Ruoht. Vapa-Huoneessa) lie millään tavalla suvussa niiten Gyntherbockiloihen kanssa, jotka vielä nytkin löytyy vanhassa voittomoassa, ei soatetak sanoa. Ilman näitä löytyy vielä yksi toinen sukupolvi näistä Bockiloista, josta yksi Pentti, ja hänen poikansa Lennardt Bock, kuhuttiin Herroiksi Kyrkoslättiin. Tämän ukon-ukko oli Esbjörn Torkelinpoika Näsiin ja Sonnaan, joka oli nainut Markettoo, Sven Aaponpojan Sommen tytärtä; ja jonka poika Sven Esbjörninpoika oli nainut yhtä Baggia, Bröms Hallsteninpojan Baggin tytärtä (Peringsk.)
[682] Tämä Birgitta (Ollintytär Tavast?) oli Ärengisle Heikinpojan kanssa.
[683] Tämä Ragnilda (Ollintytär Tavast?) oli naitu Vapamiehen Martti Aaponpojan kanssa. Hyö antoivat yhessä v. 1423 tilansa Rungon kylässä Piikien pitäjästä Ristuksen Ruumiin-Kammiollen (Porth Chr. p. 434). Heillä oli yksi poika Matti Martinpoika (Kurck?), jonka Porth. p. 423 luuloo ollen sama mies Matti Martinpoika, joka v. 1433 kuhtui ihtesek Vapamieheksi, ja v. 1437-1446 oli Lainjulistajana Etelä-Suomessa (Porth. Chr. p. 527). Hänen peätoksistään löytyy vielä monta, vuoesta 1437 vuoteen 1446.
[684] Tämä Katarina (Ollintytär Tavast?) oli kolmasti naitu; nimittäin ensin Turun Kauppa- ja Neuo-miehen Jönis Gudvastesonin kanssa, joka oli myönyt yhen autio-tilan Piispallen, 80 Markkaan; ja siitten Kauppa-miehen Heikki Mörtin kanssa, joka eli v. 1425; ja viimen Olli Syltan kanssa, joka eli v. 1441. Tämä Katarína Ollintytär, eli vielä v. 1455.
[685] Rhyzelius p. 334; keskust. Porth. Chr p 423.
[686] Näistä Poavillisistä kirjoista oli ensimäinen alakirjutettu yheltä; toinen, viijeltä; ja kolmaas, neljältä Poavin-Neuoittelialta (Kardinaler), joista jokainen helpoitti 100:a'an päiv. peästöstä puolestansa, paihti yksi nimeltä Johannes Ulixbonensis, joka oli kirjuttanut nimensä kahen kirjan ala, ja sillä tavalla peästyttännyt 200 päiveä.
[687] Rhyzelius sanoo hänen lähteneen matkalle v. 1420, ja tulleen takaisin jo v. 1421; mutta Porthan arveloopi ellei se lie ollut mahotoin yhessä aastajassa tehä tällaisen pitkän ja vaaran-alaisen matkan.
[688] Nämät kirja-tullot oli annetut v. 1417 ja 1419, että kostella häntä siitä kiivautesta, jolla hään moallisissakin asioissa oli valvonut ja puolta pitänyt kirkkoinsa ja pappiloinsa etua.
[689] Mitä kirjoja hään sieltä lie tuonut on tietämätöin, totta kaikki henkellisiä ja poavillaisia. Juusten kuhtuu heitä "plurimos Theologiae et Juris libros" (jolla tässä ymmärtännöön, kuuluvia — ad Jus Canonicum). Näistä henkellisistä, nimittää hään Evankieliumin ja Epistolan kirjat (Evangeliare et Epistolare); joista hään puhuu, että olivat tehtynnä varsin somasti, ja hopealla peälle-juotettuna. Miten isossa hinnassa kirjat niinä päivinä piettiin, ja miten kalliiksi tuli yksisillen heitä ostoaksensa, arvataan e.m. siitä, että Mynämäen pitäjä anto Piispallen Kintikkalan tilan, yhestä kirjasta nimeltä Legendarium; ja v. 1439 oli yksi Messu-kirja niinikkään myöty Loimijoen kirkollen 80 Markkaan, ja toinen löytyi vielä Turun kirkossa, joka oli 100:an Markan maksava (10 Markkoo luettiin 1:ksi naulaksi puhasta hopeata: en lödig mark silfwer) lue Åbo Tid. 1789. p. 337. Porth. Chr. p. 432, 489.
[690] Näistä luettiin Viina-pikari, Leipä-lautainen (patén) ja kaula-kahleet (halsband) puhtaasta kullasta, yksi varsin kallis ja iso Risti-kuvainen (krusifix) hopeesta, Pöytä-liinoja (Altar-dukar), Messu-paitoja ja kauhtanoita (Mäss-skjortor) m.m. Niin myös oli hään hopeilla lukoittanut Pyh. Henrikin vainoon peä-kallon ja käsiluut, niin kuin tapa oli poavilaisissa tehä, niiten hurskaisten ja pyhiksi julistettuihen miesten kanssa, joihen luita ja ruotoja kahottiin paremmaks kultoo. Mutta koska nämät hopeet ovat tulleet vihollisilta pois-siepatuiksi, ja kuitenkin vielä näytetään tätä pyhee käsivartta, joka on ruohonpäinen peältä-nähen, niin Porthan arveloo: ellei Heikki vainajan luut jo lie tulleet pois-viskatuiksi, ja jonkun toisen, (e.m. Piispa Hemmingin) pantu siaan. Yhtäpä se meillen teköö kennen hyö lienöön, "Ei Pekka ouk Poavoa pahemp".
[691] Vallan-hallittamus, Politik; vallan-hallittavainen, politisk; Vallan-hallittaja, Politikus.
[692] Ne tilat, jotka hään v. 1421 antoi tällen Kammiollen, oli — 2 taloa Karlisbyin kylästä, Mynämäen pitäjästä — yks talo Lenakkalasta, ja yks talo Halosista, samasta pitäjästä — ja yks talo Palttilan kylästä, Untamalan pitäjästä.
[693] Nämät tilat olivat — 1) yksi autio-tila, jota hään 80:nellä Markalla oli ostanut vävyltänsä Jonis Gudvastasonilta. — 2) Yksi talo Ronakalliossa, jonka hään oli vaihtanut Olli Nyagrannilta, Kintikkalan tiloa vastaan, jonka hään oli soanut Mynämäen Seurakunnalta. — 3) Rungabyin talo, Piikiän pitäjässä, jonka hään oli ostanut Peä-Rovastilta Uolovilta ja hänen Siskoiltansa (Elliltä ja Birgittalta) 200:lla Markalla. — 4) Nuolimaan tila Lieron pitäjästä, jonka hään oli ostanut varsin autiona, Lieron kirkolta, 30:nellä Markalla puhtaassa hopeassa. — 5) Gripalan tila ja Kulhun torppa, Pöytyen pitäjästä, jotka hään niin ikään oli ostanut autioina 2:lla Markalla ja 30:nellä valmiilla rahoilla (paihti 4 Markkoo, jotka hään oli erittäin maksanut niitystä) — 6) Koti-talonsa Alasjoki, jonka hään oli tilan-vaihtolla soanut veljeltänsä Jöns Ollinpojalta, ja jonka hään nyt antoi Kammiollen, sillä eholla, että hänen veljensä Lassi Ollinpoika ynnä hänen perillisiänsä piti soaha asua siinä; josta heijän piti vuosittain maksaman tällen Kammiollen, 1:n leiviskän vaksia, piispan elinaikana; mutta 2 läiviskee, hänen kuoltuaan; ja erittäin Papillen 1:n Tynnörin oltta, ynnä muonoa ja kauhnoa (med kost och foder) lue p. 507.
[694] Näistä hänen seätös-kirjoista, joita luetaan Porth, Chr. p. 431. j.s. löyämme että hään samana kertana (sinä 9 p. Heinäk. v. 1439) lahjoitteli sukulaisillensa, niin kuin tässä seuraa: — 1) Hänen veljensä (sen äsken mainitun Niki Ollinpojan) pojallen Olli Niileksenpojallen 400 Markkoo, Porkkalan hovin lunastukseksi. — 2) Veljensä tyttärellen Elina Niileksentyttärellen (joka oli naitu Niiles Stjernkorsin kanssa) 100 Nobloo. (Yksi Nobla oli yksi Englannilainen raha, joka kulki silloin 4 1/2 Markkana; Porth. Chr. p. 389). — 3) Sen sisärellen Lusi Niileksentyttärellen 200 Markkoo, ja hänen tyttärellen Metallen 50 Markkoo. — 4) Veljen toisellen tyttärellen Kajsa Niileksentyttärellen Porkkalaan (joka oli nainut vanhan Göd. Finkin) 200 Markkoo tilan ostoksi. — 5) Veljellensä Jönsi Ollinpojallen antoi hään yhen tilan Väsilän kylässä, Halikon pitämästä; ja vielä siittenik anto hään hänellen ja hänen vaimollensa Martha Lydikintyttärellen puoleksi kumpaisellenkin, yhen tilan Quidjassa, Parasten pitäjästä, jonka hään oli ostanut Peder van Lindeniltä ja hänen vaimoltansa, 400:lla Markalla. — 6) Sisaren-pojallensa Matti Martinpojalle… 7) Ingeborg Hokanintyttärellen yhen tilan Väntiälän kylässä Lieron pitäjästä. — 8) Marketta Twásintyttärellen, yhen tilan Vehmaan pitäjästä. Nämät mahto olla hänen sisaren-lapsia. — 9) Sisarensa (?) Birgittan miehelle 100 Markkoo, tilan-ostoksi. — 10) Sisarellensa (?) Marketallen 100 Markkoo, jolla hänen miehensä Buk piti ostaman tiloo — ja hänen pojallensa Olli Bukille anto hään 200:'an Markan eistä tiloo Nappaassa. — 11) Sisarellensa Katarína Ollintyttärellen 200 Markkoo, joka hänen kautta annettiin hänen miehillensä Heikki Mörthille ja Olli Syltalle — 12) Sisarellensa (?) Kirstille, yhen talon Hästabergin kylässä, Paimion pitäjästä, josta oli annettu Niiles Skyttille Paimiosta 300 Markkoo. Piispa kuhtuu neitä kaikkia tässä kirjassansa Siskoiksensa, ja saattaa ehkä niin olla; mutta on muistettava, että tapa oli niinnä aikoina kuhtua muitakin vaimollisia omaisia siskoiksi, liioitenkin jos olivat saman-ikuisia eli nuorempia.
[695] Niin e.m. antoi hään v. 1441 tällen Kammiollen Paimalan talon Räntämäen pitäjästä, jota hään niin ikään oli ostanut omalla rahallansa. Ja v. 1442 anto hään vielä Heikkilän talon Mynämäen pitäjästä, jota hään oli ostanut Turun seurakunnalta.
[696] Niin anto e.m. v. 1423 Miekkamies Martti Aapon-poika ja hänen vaimonsa Ragnilda Ollintytär tilansa Rungon kylässä, tällen Kammiollen. V. 1429 anto Hinza Levalahen leski Ingeborg, ja hänen poikansa, Piikiän pitäjän Pappi (Curatus) Larens Hinzanpoika, tilansa Korkyalassa Paimion pitäjästä. Samaten teki v. 1441 Henrik Skytte (t. Skitthe) joka oli tämän Kammion ja lahjoituksen Toimittaja (praebendatus) koska hään osti ja lahjoitti tähän Petäsmäen t. Sylttilän tilan Pöytyen pitäjästä. V. 1448 anto Navun pitäjän Pappi Petrus Ollinpoika Ymmalan talon Maskun pitäjästä; ja v. 1459 anto Tähtimies Arvid Niileksenpoika Pärkiön talon Vehmaan pitäjästä tällen samallen lahjoituksellen. Tällä tavoin oli tällen Ristuksen Ruumiin-Kammiollen annettu 34 taloa, jotka maksoivat vuosittain verossa: 140 eli 150 Tynnöriä Rukiita, 60 e. 70 Tynn. Ohria, 8 Tynn. Kauroja, 8 Tynn. Nisuja e. Vehneitä, saman verran Rokkia, 50 e. 80 Leiv. Voita, 12 e. 15 Tynn. Maltaisia, 9 e. 27 Lammasta, 26 Markkoo rahassa. Ilman tätä niin läksi vielä Savun pitäjästä 12 Leiv. Voita, 1 Tynn. Hailia, 40 Markkoo rahassa; ja Janakkalan pitäjästä 20 Markkoo rahoo, ilman villoja ja 40 rekee heiniä (Porth. Chr. p. 434, 692).
[697] Pyh. Juhannuksen Kammiollen (Sacellum, Altare et Praebenda, Johannis Baptistae et Johannis Evangelistae) anto Turun Peäkirkonpalvelia Juha Anundinpoika, nuon 1416:nen vuuen tienoilla, paihti talonsa Turun kaupunnissa ja Terirannan kuhuttavan niittynsä, seuravaiset tilat: — 1) Rahkamalan talon Vehmaan pitäjästä. — 2) Juvan talon Maskun pitäjästä, ja — 3) kahet talot Sopolassa (samassa pitäjässä?) — 4) Hydenvainion tilan Ruskon pitäjästä, ynnä hänen tilansa Mertiälän kylässä. — 5) Hesleberghin ja Mayankalman talot, ynnä hänen tilansa Marianvarin kylässä, Paimion pitäjästä. — 6) Yhtä taloa Laukkoossa, toinen Totkyrajärvessä, Vesilahen pitäjästä. Tällen Juhannuksen alttarillen annettiin niinikään v. 1439 Raunistulan taloo Rantamäen pitäjästä. Yksi nimeltä Matti Antinpoika Arelahesta, antoi tähän v. 1467 Nummispeän tilan Mynämäen pitäjästä. Niin että tämän Kammion verot ja sisään-tulot luettiin 16:nestä talosta 80 e. 90 T. Rukiita, 50 e. 60 T. Ohria, 14 T. Kauroja, 30 e. 50 L. Voita, 22 Markkoo rahassa, paihti Herneitä, Papuja ja Vehneitä, 40 kuorm. Heiniä; ja Pyhteen pitäjästä 120 L. Voita, 1 T. Lohta, ja 20 Mark. rahassa (Porth. Chr. p. 437-439),
[698] Pyh. Yrjön-Kammio (Praebenda et Altare S:cti Georgii) mahtaa olla yksi niistä vanhemmista Kammioista Turun Seurakunnassa, koska yksi nimeltä Henrik Tempil — joka oli ennen ollut Koulumestarina Turussa, vaan siitten jo v. 1325 Pitäjänpappi Turun seurakunnassa, ja v. 1336 Pitäjänpappi Tenhulassa — oli jälkeen-seätöksessänsä v. 1355 lahjoittanut tätä alttaria taloillansa Turussa ja Linithassa (?) ynnä kaikellaisilla muilla irtonaisilla tavaroilla. Se on seneistä outo, että Juusten sanoo tämän Kammion tulleen asetetuksi vasta Piispa Tavastin aikana yheltä Oppialta Jaakko Dilmarukselta Taivaansalosta, ynnä hänen Frédrik nimiseltä veljeltänsä. Lie hään sillä tarkoittanut Taivaansalon muinosta Pitäjänpappia nimeltä Helwich Stoltefothia, joka v. 1416 (?) anto tällen lahjuitoksellen (jollen vanhuuesta oli jo annettu 4 taloa) Ravasten tilan Hyrvinsalon kylässä Vårfruin pitäjästä; jota seätös-kirjoo hänen serkuksen-pojat veljekset Frédrik ja Jaakko Arnikanpojat Fryske oli vahvistaneet v. 1419 (Porth. Chr. p. 281, 440).
[699] Ristuksen uskollisten Sieluin-Kammio (Altare et Praebenda Animarum Christi fidelium; Ruotiksi: Själa Altaret) sai vuoesta 1424 vuoteen 1499, 15 eli 18 taloa alasek, jotka annettiin Niilekseltä ja Pentiltä Lydikinpojilta, Laurentiukselta Ingemundinpojalta (joka oli Pitäjänpappi Savussa) ja hänen veljeltänsä, Miekkamieheltä Olli Ingemundinpojalta; ja Jarl Jönsinpojalta, joka v. 1484 anto Kivikylän Mynämäen pitäjästä, tähän alttariin (eli pöyällen).
[700] Pyh. Pietarin ja Pyh. Poavalin Kammio (Altare et Praebenda Sanctorum Petri et Pauli) asetettiin ensin v. 1414 Turun kaupunnin Porvalilta (Borgare) Hinza Knaapilta, joka tähän anto vanhan kartanonsa Aningaisissa, kuhuttu Ylä-Aningais t. Arola (Ywrä Amynghos) ja pelto-osansa kahessa talossa Lämpeleysessä, ynnä yhen kauppa-puoin Turun kaupunnissa. Hänen perillinen Heluik, Pitäjänpappi Taivaansalossa, anto 2 osoo Arolan tilasta Ylä-Aningaisessa, josta hänen leski Gréta Svartha Berthilsonsdotter siitten anto kolmannenkin osan. Vuonna 1454 anto Miekkamies Pentti Lydikinpoika talonsa Turun kaupunnissa tällen Kammiollen, jollen Tähtimies Henr. Bytz oli niinikkään jo ennen v. 1467 antanut tilansa Kuirilahen kylässä Paraisin pitäjästä. Pyh. Pietarin ja Pyh. Poavalin Kammion verot luettiin 3:esta talosta: 26 T. Rukiita, 16 T. Otria., 2 T. Vehneitä, 2 T. Kauroja, 4 L. Voita, 2 1/2 L. Villoja, 16 Markkoo rahassa, ilman Herneitä (Porth. Chr. p. 444).
[701] Pyh. Annan ja Pyh. Antin-Kammio (Altare S. Annae et S. Andreae) sai jo v. 1416 Henrik Lokanäsin leskeltä, Gertrud Thorer-Longhintyttäreltä, porvaritar (borgarinna) Turussa, hänen tilansa lähes Turun Papin-suljetusta, (jonka hään oli ostanut Peder Finneltä), ynnä 100 Markkoo rahassa, lahjaksi. — V. 1438 anto Upsalan Peä-Rovasti Matti Ollinpoika, (joka oli Suomalaisesta suvusta) Littoisen tilan Nummen pitäjästä tällen Kammiollen, niistä 100:asta Markasta, joita hään oli soanut tämän Kammion Toimittajalta Antti Elovinpojalta. — V. 1447 anto Gödik Fincke Käresnäsin tilan ja Bölen torpan Savun pitäjästä tällen Kammiollen, jollen myös Vapamies Jöns Ingonen möi Vapa-tilansa (Mettelä?) Raision pitäjästä 800:taan Markkaan. Tämän Kammion verot luettiin 10:nestä tilasta: 24 T. Rukiita, 14 T. Otria, 1 T. Vehneitä, 2 T. Kauroja, 1 T. Rokkia, 27 1/4 Markkoo rahassa, 2 T. Olutta; ja Hauhon pitäjästä: 20 Markkoo rahassa. Tämän Kammion kanssa niin Pyh. Annan kuhuttavan Veljellisyys (Fraternitas Sanctae Annae) tais olla yhistettynä, josta muuten ei tunnetak paljon mitään.
[702] Pyh. Neitsyn-Kammio (Praebenda Divae Virginis) eli niin kuin sitä siitten kuhuttiin Papis-Kammio (Altare et Praeb. Clericorum) että eroittoo sitä yhestä toisesta Neityn Kammiosta, (Praeb. Beatae Virginis) sai v. 1435 Vapamieheltä Clauus Lydikinpojalta lahjaksi yhen kauppa-puoin aukion (torg) etelä-peässä, ja yhen kartanon Turussa (ostettu muinon Matti Skalenberghiltä), ja Hukaisten tilan Lemun pitäjästä, ynnä 100 Engl. Nobloo tilan-ostoksi. Näillä rahoilla ja tällä kauppa-puoilla vaihto siitten hänen veljensä (Pentti Lydikinpoika) ja hänen poikansa (Heikki Niileksenpoika) tämän Kammion Toimittajoihen suostumisella, yhen tilan Olli Antinpojalta Grotilabyin kylästä Kuumon pitäjästä, jonka ne v. 1438 lunasti tällen Papis-Kammiollen. Vähee ennen oli Piispa Maunus niinikkeän ostanut tällen Papislahjoituksellen valmiilla rahalla Kuralan talon Nummen pitäjästä. V. 1458 anto Strängnäsin Peä-Rovasti Olli Juhonpoika (joka oli Suomessa syntynyt) hänen puisto-moansa (trädgård) Turun kaupunnissa tällen samallen Kammiollen, jonka verot luettiin 7:ästä tilasta, 40 T. Rukiita, 20 T. Ohria, 5 T. Kauroja, 26 M. Rahassa, ilman Voita ja Villoja. Birkkalan pitäjästä läksi 18 T. Rukiita, saman verran Otria, ja 20 M. rahoo. Kaupunnin taloloista annettiin 2 1/4 M. rahoo.
[703] Kolmen Kuninkaan Kammio (Altare Chorumque Trium Regum). Piispa Maunus Ollinpoika asetti ensin v. 1447 tämän Kammion, ja v. 1449 Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi (Fraternitas Trium Regum) kuhuttavan papillisen eli henkellisen yhteyven, jollen Tähtimies Henrik Clauusson v. 1448 lahjoitti Ajoisinpeän talonsa Maskun pitäjästä, ja v. 1449 Atalan tilansa Nousisten pitäjästä, ja Sorsalan tilat Mynämäen pitämästä, ynnä hänen kaupunnin kartanonsa. Hänen veljensä Arwidh Clausson anto v. 1459 tilansa Sorkisten kylässä Euran pitäjästä. Samaten anto heijän setänsä Pentti Lydikinpoika myllynsä ja kalavetensä Kuokkalassa Lempälän pitäjästä, ynnä ne siihen kuuluvaiset moat ja mannut, tällen lahjoituksellen, jollen se v. 1448 hänen vaimonsa Vappo Juhontyttären suostumisella anto Hadilan talon Nousiaisten pitäjästä. Tämän Kammion ja Veljellisyyen verot oli 6:esta talosta 22 T. Rukiita, 13 T. Ohria, 8 T. Kauroja, 2 T. Vehniä t. Nisuja, 4 T. Herneitä t. Rokkia, 7 1/4 Markkoo rahassa.
[704] Pyh. Laurentiuksen Kammio (Altare S. Laurentii). Millonka tätä asetettiin, tahi keltä se on lahjojansa soanut, ei tunnetak, ainoastaan että tästä ensin mainitaan 1404:en ja 1405:en vuosien kirjoissa. Sen verot oli 11:nestä tilasta 50 e. 60 T. Rukiita, 30 e. 40 T. Otria, 2 T. Vehniä, 12 T. Kauroja, 1 T. Herneitä, 19 L. Voita, 3 L. Villoja, 25 kuorm. Heiniä, 1 T. Oltta; ja Vehmaan pitäjästä 36 T Rukiita ruuan veroksi, ja tivunnissa 24 T. Rukiita, 12 T. Otria, 3 T. Kauroja, 3 T. Herneitä, 60 L. Voita ja 14 M. rahoo, paihti vehneitä.
[705] Autuan Neitsyn Kammio (Altare Beatae Virginis. Ruot. Wår fru Altare) jolla ymmärrettiin "Neitsyn Moarian" on kaikista Kammioista ehkä vanhin Turun seurakunnassa. Sitä kuhuttiin myös Pitäjän Kammioksi (Altare Parochiale, Ruot. Sockna Altare); jonka Toimittaja oli Turun pappi (Curatus Aboënsis), joka myös oli sen ensimmäisen Turussa asetetun koulun holhottaja. Niistä jotka ovat lahjoillansa tätä Kammiota rikastaneet (rikta) mainitaan: — Turun entinen Papis-Neuoittelia (Canonicus) Winik, joka veljensä Heikin suostumukselta v. 1343 anto Trulszhuwtin (?) tilan Tenhulassa, ja Brusabyin ja Myösundan tilat Kemiöissä; — Turun Papismies (Presbyter) Heikki Juhonpoika anto v. 1344 muutamat talot Linithan (?) ja Vesikosken soareissa. — Ärengisle Thúrinpoika anto v. 1351 Lithjoen tilan Lieron pitäjästä — Gunno Sadhlamestare anto v. 1357 kartanonsa Vessundan kylässä Hattulan pitäjästä. — Tämän Kammion Toimittaja Birger anto v. 1359 kartanonsa Skúrun kylässä Puojon pitäjästä. Ilman sitä niin anto Kuninkas Maunus jo v. 1350 tällen Kammiollen muutamia taloja Korosummissa (?), joilla Lain julistajan Holmger (rikoksiensa tähen) oli täytynyt häntä lepyyttää. — V. 1460 anto Tähtimies Narvo Ingialdinpoika, joka oli Voutina Suomessa, tilansa Methossa (?) Porvon pitäjästä, ja yhen tilansa Pernon pitäjästä, ynnä yhen tilan, jonka hään oli ostanut Olli Thädekomaghilta, tällen Kammiollen niistä 7 soviskoista (läster) Rukiita, joita hään oli sillen velikoo. — V. 1448 anto niinikkään Turun Porvali Pentti Pekanpoika kartanonsa tässä kaupunnissa tällen Pitäjän Kammiollen, jonka verot oli 6:sta talosta: 22 T. Rukiita, 9 T. Otria, 2 T. Kauroja, 2 T. Herneitä, 6 L. Voita, 2 L. Villoja, 7 M. rahoo; ja. Lieron pitäjästä 36 T. Rukiita, 6 Lammasta, 10 M. rahoo; ja Turun kaupunnista 50 M. rahoo. Ilman tätä oli hänellen vihkimisistänsä ja hautoamisistansa 12 e. 15 Markkoo, ja kaupunnin huoneista 10 Markkoo, paihti 6 R. heiniä.
[706] Nemät 4 talot oli kaikki Savun pitäjästä, nimittäin 2 taloa Padhasin kylästä, ja Ylistaron ja Hembölen talot Lappmarkin kylästä.
[707] Ensimäinen Peäkirkonpalvelia Heikki Maunuksenpoika anto v. 1402 tähän toimitukseen tilansa Norrmark Liikisten pitäjästä; sitä ennen oli jo Lusi Jaakontytär v. 1398 antanut tilansa Pyhän Halikon pitäjästä, samaan tarkoitukseen. Mutta palkan kehnouen tähen, oli tämä virka jo heitettävänä, ellei Piispa Tavast oisi antanut tähän, ilman näitä 4 ennen mainittuja Piispan-tiloja, tivuntinsa Nousiaista ja yhen talon Nummisten kylässä samasta pitäjästä. Pyh. Henrikin tiloista anto hään Vessundan tilan Hattulasta, ja yhen toisen talon lähes Nousiaista, ynnä Monosen tilan Lemun pitäjästä. Siitten anto myös Peäkirkonpalvelia Juho Aunuksenpoika v. 1422 tilansa Björnaby Sundin pitäjästä Ahvenanmoalla, tällen Kammiollen, jota Piispa Maunus Nicolai lahjoillansa vielä lisäisi, niin että soatavat oli 19:neltä asujamelta, nuon 50 T. Rukiita, 40 T. Otria, 40 T. Maltaisia, 4 T. Nisuja, 8 T. Kauroja, 4 T. Herneitä, 30 L. Voita, 61 Mark. rahoo. Paraisten pitäjästä annettiin Ruoka-neuoiksi 20 T. Rukiita, ja 30 e. 40 T. Tivuntia, 120 L. Voita, 24 Lammasta, 20 M. rahoo; Saltvikin pitämästä 28 Mark. rahoo; Tivuntia 90:neltä asujamelta Sundin pitäjästä (jotka v. 1541 ainoasti maksoi 5 T. Rukiita ja 8 T. Otria, joka oli varsin vähä); Tivuntia vanhasta Nousista 6 T. Rukiita ja yhen verran Otria, m. m. paihti 24 T. Riistoo Ruuan-otoista.
[708] Niistä Pappisista, jotka peäseurakunnassa toimitti Jumalanpalveluksen, niin ne ylimmäiset kuhuttiin Papis-Neuoittelioiksi (Kaniker, Canonici, Capitulares). Heitä asetettiin ensin 4 Räntamäessä, Piispa Catilluksen aikana, joihen virka oli olemaan Piispallen varaksi, koska tutkistettiin henkellisistä asioista, tahi muista semmoisista, kussa heijän neuo oli tarpeellinen. Hyö asettivat Piispansa kanssa yhen Henkellisen Neuoittelemuksen poavilaisina aikoina, ja toimittivat ne isommat ja evullisimmat papisvirat kaupunnissa. Hyö saivat monestin myös ne parraammat moanpitäjät, lahjoitukseksensä (till präbende) kunnekka ihmiset ennättivät lahjoittoo heillen tilojansa. Piispa Benedictus lisäisi heitä 2:hella uuvella kumppalilla, johon Piispa Maunus vielä lisäisi 4, niin että heitä oli jo 10. Kuin tähän luettiin Peä-Rovasti ja Peäkirkonpalvelia, jotka oli heitä ylhäisempiä, niin siinä henkellisessä neuoittelemuksessä luettiin 12 jäsentä ilman Piispatak — ikään kuin siinä laillisessa oikeutessä, jossa istui 12 Lautamiestä, paihti Peättäjätäk (Domare).
[709] Henkelliset laulu-hetket (Horae Canonicae) oli vissit hetket vuorokauessa, jotka ne vanhat Kirkko-isät (Kyrko-Fäderne) oli asettaneet messuiksi ja lauluiksi Pyh. Neitsyn ja Vapahtajan kunniaksi. Heitä luettiin 9 vuorokauessa, nimittäin Aamurukous (Matutina t. Aurorae), ensimäinen laulu t. messu (Prima), Kolmaas (Tertia), Kuuees (Sexta), Yheksääs (Nona), Ehto t. ilta laulu (Vespera), yhistämys (Completorium). (Porth. Chr. p. 462).
[710] Minä vuonna Naantalin Papisto tuli asetetuksi, ei taijetak varsin sanoa. Tunnetaan ainoastaan että se tapahtui nuon 1438:nen vuuen tienoilla, koska Hallituksen peätöstä annettiin Telgin kaupunnissa mainittuna vuonna s. 26 p. Toukok. kussa peätetään että tämä Papisto piti rakenettaman Sténbergin tilalla Maskun pitäjässä (josta se siitten muutettiin Helgåiin Perniön pitäjässä, ja sieltä vielä Raision pitäjäseen). Jonka tähen veikkais-miehet Åke ja Laurentius läksivät Vadsténan Papistosta Suomeen, jo s. 14 p. Lokak. mainittuna vuonna, vastaan-ottamaan niitä lahjoja ja tilanmaita, jotka oli annettu tällen uuellen Papistollen (Porth. Chr. p. 450) Messenius (Scond. T. X p. 18) ja Rancken (de Coenob. Nad. P. 1) sanoovat kyllä, tämän Papiston ensin tulleen asetetuksi v. 1393 (lue T. X p. 17) tahi v. 1400 (lue T. XV p. 69) Karinkylässä Maskun pitäjässä, josta se siitten v. 1413 oisi muutettu Sténberghiin, ja sieltä toas Helgåiin Perniön pitäjässä. Tiesi hänet mitä hyö tässä ymmärtänöön? Ellei näillä sanoilla tavoitetak sitä Piijastoa (Nunnekloster) jonka Juusten sanoo Piispan Björn Balkin jo asettaneen Koroisissa (in Corois); mutta mitä paikkoo hään sillä tarkoittaa, on tietämätöin. Aatokset ovat tästäkin olleet monellaiset. Muutamat ovat luulleet että Korois oisi yhtä kuin Kors-Kloster, jonka Rhyzelius luuloo olleen lähes Turun kaupunkia, koska hään sanoo (Notit. Monasterior.) Messeniuksen sanan-keäntämisellä: "År 1393 hafwer han (Bisk. Björn) icke långt ifrån Åbo anlagt, och år 1400 fullbordadt Corois- eller Kors-Kloster åt Jungfruer eller Nunnor." Puheetkin kuuluu vielä käyvän, Turun tienoilla olleen jonkun Suljetuksen, josta jäännökset piti vielä näkymän. Porthán luuloo (p. 484) näihen olleen jäännöksiä vanhasta Piispan-kartanosta, koska Messeniuskin sanoo Suomen Piispoin, ennen Tavastia, asunneen ulkopuolen kaupunkia Koroisissa ja Karaisissa (jolla tarkoitettanneen Kaarista) mutta eihään se kielläk Piijastonkin ennen olleen niillä seytyvillä. Vastovius on kirjassansa tällä sanalla (Corois) tarkoittanut sitä Suljetusta, joka löytyi Kökarin soarella Föglön pitäjässä Ahvenan-moalla, koska hään kirjuttaa: "Coenob. Korense in Alandia Virg. a Berone Balk Episcopo fund. anno 1400." Rhyzeliuskin sanoo jo yhessä kohin (Monasterol. Sviog. L. VIII. c. V. p. 306) tämän Kökarin Suljetuksen tulleen kuhutuksi "Kors-kloster" (Coenobium S. Crucis) vaikka se toisessa kohin (L. VIII. c. IV.) toistaa hänen olleen Papiston voan ei Piijaston (keskust. Porth. Chr. p. 407, 450).
[711] Mistähän lie Rhyzelius ottanut sitäkin, että hään tietti uuen Papis-Neuoittelemuksen Huoneen?
[712] Tätä hautavarjoa kuvaellaan XVI:ssa Taulussa.
[713] Padis oli yksi Papisto (Kloster) Viron moassa Cistercienin papinkunnasta, joka silloin kuului Reävälin Hippakuntaan. Kuninkas Maunus Erkonpoika oli jo v. 1350 ollessaan Turussa antanut tällen suljetuksellen ijäksi piteäksensä Lohive'et Helsingin joessa, että sillä sekä kostella näihen pappisten nöyryyttä häntä vastaan, kuin myös että sillä onnistaa (salig-göra) niiten Kuninkaallisten ja heijän sukulaisten sieluja. Samasta syystä anto hään Hapsalassa v. 1351 samallen Papistollen isännän-oikeutta Porvon seurakunnan ylitten, jota hään vielä vahvisti samana vuonna kahella kirjalla, annettu Turussa, josta yks oli alakirjutettu Turun Papis-neuoittelemukseltakin, ja kussa Pernon ja Sibbon pitäjät, (jotka silloin olivat kappelia Porvon alla) annettiin näillen samoillen Pádisen pappisillen; jotka samassa toimitti sinne yhen heijän veljensä, ottamaan soataviansa (joka ei kohonut jos 30 Markkoo, kaikkiaan) ja toimittamaan Jumalan-palvelustansa. Tätä kaikkia vahvistettiin vielä siittennik monta kertoo, nimittäin Kuninkaalta Eerikki Maunuksenpojalta v. 1357, Kun. Albrechtilta v. 1371, ja K. Eerikiltä Pommerista v. 1399. Mutta Piispa Hemming oli antanut tähän suostumuksensa ainoastaan sillä eholla että Kuninkaan piti seättämän 2 uutta Papis-neuoittelian-virkoa Turussa, joihon asettamiseksi se lahjoitti Tessjöin tilat m.m. Pyhteen pitäjästä; sen eistä koska K. Albrecht jälleen Ruunullen omisti näitä tiloja, (josta nämät Papisneuoitteliankin virat taukoisivat) niin Piispakin rupeisi ite toimittamaan isännän-virkoo Porvossa, josta synty monet pitkälliset riijat Pádisen pappisten kanssa; joista vielä kiskotettiin Piispa Juho Pekanpojan aikana. Piispan Juha Westfalin saivat hyvällä sopimaan; mutta Piispa Björnin aikana nostettiin uusi riita, jota taas sovitettiin, kunnekka Piispa Tavast teki tästä uuen jutun, josta nämät riijat viimein ratkeisivat. (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 94. ja Porth. Chr. 21, 465, 487). Pádisen pappisilla oli muinon muitakin tiloja Kyrkslätin ja Ingon pitäjässä Uuvellamoalla, mutta heitä olivat jo ennen (v. 1407) myöneet Viipurin Linnanisännälle Thord Rörikinpoika Bondille 80 Markkaan Riigan rahoissa.
[714] Nämät rahat maksettiin sillä tavalla, että heillä ostettiin kaks taloo Papiston noapurissa, nimittäin Harolve ja Uusikylla, jotka annettiin tällen Papistollen sillä eholla, että jos tämä heijän sovinto jollon-kullon tulisi niiltä lailiselta tahi henkelliseltä oikeuelta rikoitetuksi, niin piti Turun Piispoillen maksettaman näitä rahoja takaisin, tahi anettaman näitä tiloja.
[715] Koska Kuninkaskartano (Ladugården) ei tainut olla ilman näitä tilanmaita, niin Kuninkas anto 3 Ruununtiloa Suomessa Turun Piispoillen ja Seurakunnallen tilan-vaihtoksi, joista ainoastaan kaks mainitaan, nimittäin Vanhalinna Lieron pitäjästä, ja Katavakankari Piikkiön pitäjästä.
[716] Turun Piispoillen oli vanhuutesta annettu puolen kaikesta kalastamisesta Kymin-koskessa, josta puolesta Kuninkas Maunus peästi heitä v. 1357 maksamasta, Ruunullen sen 1/4 osan, joka oli Kuninkaallen tuleva kaikista näistä kalavesistä. Mutta Pyhteen miehet — jotk' eivät osanneet pyytä Lohta muuten kuin nuotalla tahi verkoilla (otavilla) ennen kuin Bothe Pentinpoika (joka v. 1438 oli Viipurin Peämiehen Iwar Niileksenpojan Voutimies) teki Ahvenankoskessa ensimäisen merran (mjärdh, laxpatan) — eivät antaneetkaan tästä merrasta osoo Piispaallen, jos ainoasti nelikon vuoessa. Josta hään paituutti heitä Pyhteen käräisiin, kussa peätettiin heijän maksamaan puolen soaliistansa. Mutta talonpojat eivät ottaneet tätä totellakseen; josta Piispa manaisi heitä Moa-Oikeuteen Turussa v. 1428. Ja kosk' eivät siihenkään tulleet, niin tuomittiin jokainen heistä 40:nen Markan sakoillen, ja maksamaan Piispallen takaisin kaiken sen Lohen, jonka ovat häneltä omistaneet, ja antamaan hänellen tästäpuolesta puolen kala-soalin kaikista niistä Lohen-karsinoista, jotka tulisi tähän koskeen salvetuiksi. Mutta talonpojat nostivat uuen riijan, ja juoksuttivat kesellä v. 1446 (?) kanteitansa ite Kuninkaallen Tukhulmissa, joka toissa vuonna laitto Lainjulistajan Uplannista Pentti Juhonpojan Salistahan, ja Turun linnan Peämiehen Maunus Grénin, tutktistelemaan tätä asiata. Kuin ruettiin tästä juttua tekemään Moa-Oikeuessa Turussa v. 1447 (1442?) ja Talonpojat näkivät, että rupeisi käymään heille pahoin, niin sovittivat pois koko asian, johon sovintoon Maa-Oikeus anto vahvistuksensa (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 63-68. Porth. Chr. p. 466).
[717] Vilpistelemättömyys, t. Vilpittömyys, wärdighet, alwarlighet (mielenvakaus).
[718] Juusten sanoo hänestä: "in horis et orationibus dicendis multam gravitatem, devotionem, magnamque diligentium adhibere consuevit… Vitam honestam, castam, et multum temperatam habebat. Nomen ejus famosissimum, et fama laudabilis non solum in sua dioecesi et vicinis partibus, verum etiam apud Ruthenos et multas externas gentes, longe lateque per regiones remotissimas magnifice et honorifice divulgabatur" (Just. Chr. p. 19, 23).
[719] Valta-toimitus, Statistik; Valta-toimittavainen, Statistisk; Valta-toimittaja, Statistikus.
[720] Valta-asia, Stats-ärende.
[721] Niin kuin toistukseksi näihen aikoin kansan-puutoksesta ja moan-harjoittamattomuutesta, sanotaan ei muita asujammia asunneen Savon ja Pohjanmoan pisimissä ja pohjoisemmissa maissa, Hämeen ja Satakunnan pohjois-puolimmaisilla pohjilla, (liioitenkin koko Rautalammin kihlakunnassa, ja Ruovein, Ikalisten ja Keurun pitäjissä) — jos ainoastaan yksinäisiä vaeltavaisia Lappalaisia, jotka siinä syöttivät Porojansa. Sysmän kirkolta Hämeessä aina Savilahen (t. Mikkilin) kirkollen, joihen välillen luettiin 18 peninkuormoo ei löytynyt niin ainuata asujanta. Mutta täytyi Piispan (että muihen reisuvaisten) kulkeissaan tätä väliä, moata paljaalla nurmella, tahi talvisella tanterella, kunnekka se, soahaksensa parempata yö-majoa, istutti (nuon v. 1440) yhen lampuoin Vahvajärvessä (joka nyt kuuluu Hirvensalmen pitäjäseen); kussa hään oli osittain perinyt vähä moata vanhimmiltansa, osittain myös ostanut Karjalaisilta ja Hämäläisiltä; ja jota paikoo K. Christoffer, Piispan anomuksella, vapautti kaikista Ruununveroista (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 57). Kuin moa oli näin asumatoin ja kansatoin, niin on arvattava että muut laitokset oli sitä myöten kehnot. Moantietä e.m. ei löytynyt jos ainoasti rantamailla, mutta piti matkamiesten kulkea, pieniä polkuja myöten, käytäviä milloin jalkaisin, milloin rahtaisin, tahi souattoo vesiä ja virtoja, joihen taipaleita ja moan-kannaksia ylitten heijän täytyi veteä veneitänsä (Porth. Chr. p. 518).
[722] Kuin Kuninkas Eerikki v. 1407 kävi Suomessa, pakotti hään Suomalaisia, että ikään kuin Ruohtalaisetkin, maksoo heijän vuosillisen veronsa rahassa, eikä moan-viljoissa, niin kuin ennen. Tätä tehtiin sillä tavalla, että heijän vilja-verot arvattiin rahan hinnassa, joka teki joka Jousesta (Krok) 2 Markoo, Savusta (Rök) 5 M. ja Kokonaisesta Verotilasta (helt bohl) 10 M. Sen ajan rahan arviossa (kurs) luettiin 6 t. 8 M. yhteen naulaan puhasta hopeeta, ja 4 M. yhteen Engl. Noblaan. Ja peätettiin vielä, että ne tilat, jotk' eivät kyänneet veronsa maksoo, eivät tulleet Ruunun veloistansa huutokaupalla poismyötyiksi, eikä tehtyiksi Ruunun-autioiksi (kronowräkte); mutta että niihen toisten piti heijän eistäkin suorittoo veronsa. Sillä tavalla niin ne huonot tilat, ja ne laiskat asujammet, tulivat vastukseksi niillen toisillen nöyrillen, josta synty suuri hämmennös, niin että ne köyhät talot veivät ne varakkaammat myötänsä onnettomuuteen, jotta koko kylät tulivat viimen autioiksi. Tämä tuntui Suomen asujammillen vielä raskaammaksi, koska raha-arvio aleni. Sillä kuin yksi Turun-raha (moneta Aboënsis), suuremmasta kokoisuutestaan, ennen teki 6 hopiäyriä (penninkiä), niin että 4 Turun-rahaa teki 1 hopiäyrin hopeessa, tahi 1/8 Markkoo, niin sitä kohta poljettiin niin, että se ei tehnyt jos 4 peninkiä; niin että tarvittiin jo 6 Turun-rahoa yhtään hopeaäyriin hopeissa. Moakunta joka ei hoksaisi tätä, valitti että heijän verot ovat (vuotesta 1419?) tulleet tehtyiksi 3:nen osan suuremmaksi. Eikä hallituskaan, joka tutki asian, älynt että verot oli yhtäläiset, vaikka raha-arvio oli alenettu (siitä että rahoja löytyi runsahampi, niin oli hinta moanviljoilla nousnut) voan peätti, että kolmaas osa verosta piti Suomessa poisheitettämän. Voan koska heillä ei ollut tuostakaan suurta apua, mutta olivat armottomat ja tilastaan pois-joutuneet, niin vähenettiin heijän verot vielä sillä tavalla, että koska kaikki Kirkko- ja Vapa-moat (jotk' eivät maksaneet tätä veroa) oli toisista poiseroitettu, niin kaikkia Ruunun- ja Veron-tiloja vähenettiin sillä, että 5:ääs Savu t. 5:ääs Orava heitettiin heistä pois, jonka perästä heijän piti nykyisissä rahan-arviossa maksaman veronsa. Sillä tavalla piti nyt talon verot kussakin seurakunnassa sovitettaman uuestaan, rehellisten ja kunniallisten arvotus-miesten mieltä myöten (Åb. Tid. 1784. p. 204, 217. Porth. Chr. p. 494. j.s.). Hirsiä ja muita tarpeita Linnoin rakennokseksi, jota ennen maksettiin rahassa, Vouviloillen, pois-heitettiin myös, Piispan sanan pealle, näistä heijän raha-veroistaan.
[723] Viimeinen Lainjulistaja yhteisessä Suomenmoassa, eli Itämoalla (Österlandet) niin kuin sitä silloin kuhuttiin, oli Tähtimies Clauus t. Niiles (Pekanpoika?) Fleming, (joka oli naitu Cecilia Niileksentytär Djeknin kanssa?). Hään kuoli v. 1425. Josta vuotesta vuoteen 1434, ei tunnetak muuta, kuin että yksi Pekka Fleming oli mainittuna vuonna tämän viran toimittajana.
[724] Pohjos-Suomen Lakikuntaan (Norr-Finske Laghsagu) kuului Pohjos Suomi soarineen, Koko Pohjanmoa, Ylä- ja Ala- Satakunta, ja Ahvenanmoa. Sune Sunenpoika pantiin v. 1437 hänen ensimäiseksi Lain-julistajaksi. Tämä Sune Sunenpoika oli Piispa Tavastin serkku eli nepa; hään oli Lainjulistaja vuotesta 1437-1446. Peringsk. sanoo hänen elänneen vielä v. 1455, jollon Helin sanoo hänen olleen Lainjulistajana Ahvenanmoalla (Porth. Chr. p. 527).
[725] Etelä-Suomen Lakikuntaan (Sudher-Finske Laghsagu) luettiin Etelä-puoli Suomenmoata, soarineen, Uusimoa, ite ja lue Karjala (johon luettiin Savonkinmoata) ja Hämeenmoa. Matti Martinpoikoa tehtiin v. 1437 hänen ensimmäiseksi Lainjulistajaksi, jota hään oli vielä v. 1446. Lue tästä. Åbo Tid. 1783. p. 340. Porth. Chr. p. 503.
[726] Laki-Käräjät (Lagmansting) lue tästä Åb. Tid. 1783. p. 329. Porth. Chr. p. 504.
[727] Moa-Oikeus (Land-Rätten) heitettiin Suomessa v. 1446, jonka perästä toas piettiin, niinkuin vanhoina aikoina, Valta-Käräjät (Räfste-Ting). Nämät vanhat Valta-Käräjät ja Herroin-Käräjät (Alshärjar-Ting), jotka oli vielä heitä vanhemmat, heitettiin siitten pois, eli oikeemmittain yhistettiin niissä nykyisissä Valta-päivissä (Riksdagar) eli Herroin-päivissä (Herredagar) kuin heitä myös kuhutaan, — koska heitä istutettiin vanhoina aikoina ainoastaan Valta-Herroilta. Tässä Moa-Oikeuessa istui ensin (Peä-miessä?) Turun Piispa ynnä muutamia hänen Papis-Neuoittelioita, ja niin monta Valta-Neuoja kuin Suomessa löytyi; ja siitten Lainjulistajat ja kaikki Laintutkiat, ja Voutiloita mitkä Suomessa löytyi. Siitten istui Kuninkaan nimeessä, siinä yksi hänen Valta-Neuoista jonka variten tähän toimitukseen valitaan, ja jolla on laki-istumukseksi (till nämnd) (Kuninkaan Laissa) puolen virkamiehiä, toisen puolen talonpoikia.