Otawa, Osa I / eli Suomalaisia huvituksia

by C. A. Gottlund

TIIUSTUKSIA SIITÄ MUINOSESTA SUOMALAISESTA SUVUSTA, NIMELTÄ FINCKE.

Jos mielimme milloin hankkiaksemme mitään tarkempoo tietoa meijän omassa tarinamuksessamme, eli meijän esivanhemmistamme, niin meijän täytyy kaikella tavalla ahkeroittoo selvittelläksemme ja harjoittaaksemme niitä tietoja, jotka heistä jo löytyy, ja hakeaksemme uusia. Näissä aivotuksissa ei meijän piek laiminlyyä niitä pieninpiäkin tietoja tiiustellaksemme, liioitenkin vanhoista ajoista, joista niin väheä nyt eneän ouk meillen jälellen, ja kussa yksi vähäinenkin ilmoitus eli selittäminen on voitoksi luettava, ja piettävä suuresta arvosta. Myö olemme tässä tarkoituksessa, vanhoja kirjankootuksia kahellessamme, aina tiiustelleet ellei heissä löytyisi jotakuta Suomalaista, tahi Suomalaisia koskevata, ja harvoin olemme tehneet tätä varsin tyhjään. Se oisi toivottava että meijän nuoremmat moamiehemme, jotka tuloo vieraita maita liikkumaan, ja siinä heijän kirjankootuksia näkemään, ottaisivat sen vaivan peällensä, kuulusteluksensa jos ei heissäkin oisi jotaik einettä ehtiäksemme, jotta myö sillä saisimme vähittäin ylöshaetuiksi niitä tietoja, joita vielä on mahollista soaha.

Niistä vanhoista paperiloista joita olen tällaisissa perkauksissa käsittänyt, on yksi — joka tuottaa meillen tiiustuksia siitä vanhasta Finkin suvusta Suomessa — aivan merkillinen, ja jota tapaisin yhessä vanhassa paperin-pankossa Kunink. Kirjankootuksessa tässä Tukhulmissa. Ja vaikka se ei ou peä-asiassa varsin valaiseva, niin se on kuitenkin ensin sytyttänyt meissä innon, tarkemmin tästä tiiustella, ja moamiehillemme toimitella niitä tietoja, joita olemme soaneet.

Tämä paperi eli käsikirjotus sisällensä pitää I:ksi Turun muinosen Moaherran Jer. Wallenin kirjutosta K. Kirjutos-Kokouksellen[492] niistä Finckilöihen hauassa Ulfsbyin kirkossa löytyneistä vanhoista vapamerkkilöistä, ynnä yhtä rumasti heistä tehtyä kuvausta, annettu Turussa s. 25. p. Lokak. v. 1765; ja 2:ksi Lainistujan Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä Kirjuttajan Herra Samuel Gagneruksen vastausta, eli selitöstä tästä asiasta, annettu Tukhulmissa s. 15. p. Toukok. v. 1767 (vasta puolentoista aastajan peästä), jota selitöstä se on pannut Kun. Kirjankootuksessa tallelle.

Nämät toimeukset kuuluuvat sanoista sanoin, näin:

Kopio.

Herr Landshöfdingen Wallens Bref, af Åbo den 25:te October 1765, til Cancellie-Collegium, angående de uti Finckeska Grafwen i Ulfsby Kyrka, igenfundne Wapen.[493]

Hos Edra Excellencer samt Kongl. Mj:ts och Riksens Höglofl. Cancellie-Collegium finner jag mig icke böra undgå, at wördsammast anmäla, at Fincke ätten warit af de äldsta adeliga Slägter här i Storförstensömet Finland och ägt, ibland flere frälsegods, äfwen Sonnäs Alodial-Säterij uti Ulfsby Sokn och Björneborgs Lähn, i hwars Moderkyrka wälbemålte Famille låtit anlägga en upmurad Graf, then Herrar Proster och Kyrkoherdar i samma anseenliga Församling, hwarunder jämnwäl Björneborgs Stad lyder, haft tillika med Sonnäs Sätesgårds-ägaren behörig omsorg, at wid makt hållas.

Uppå benämde Finckeska Grafften, är en mans och qwinno-bild uthuggen. Öfwer mansbilden är å samma grafften uthugget Gustaf Finckes namn och öfwer qwinsbilden, Engrid Boijes.[494]

Och som Sonnäs Sätesgårdsägaren warit, ifrån äldre tider tilbakas, ägare af berörde Finckeska graf; så är ock grafwen nyligen kommen uti Öfwerstens och Riddarens af Kongl. Maj:ts Swärds Orden, Högwälborne Baron Johan Hastfers samt des Frus, Högwälborne Friherrerinnans Margaretha Stackelbergs ägo genom thet köp the, för par åhr sedan widpass, slutit om Sonnäs Sätesgård och the therunder ludande tillhörigheter, med nu warande Kongl. Maj:ts och Riksrådet samt Riddare af Kongl. Nordstjerne-Orden, Högwälborne Herr Carl Hermelin, som innehade samma gods. Herr Öfwersten och Friherren Johan Hastfer hafwer altså nu låtit ränsa grafwen och borttaga den mull, som därstädes under mångårig tids förlop samlat sig; Men så snart arbetsfolket blifwit där et och annat tekn til waps och Bokstäfwer utaf förgylt Silfwer warse, lemnade Han Herr Prosten och Kyrkoherden Doctor Michael Lebell bud därom, med anmodan, att Herr Prosten wille taga sig omsorgen, at låta noga wid sjelfwa städningen tilse, om och hwad af dylika gamla gårdtekn där kunde finnas.

Bemällte Herr Doctor och Prost lät, i anledning däraf, sig wara angeläget, at i nogaste måtto leta och utröna alt hwad i den grafwen wore at uphitta: och, som genom den granskningen Twå lika Wapn igenfunnos teknade med G.F. Twå andre med E.T.D. hwilket wapn är mig obekant, samt twå andre med T.H. äfwen mig okände wapn.[495]

Utom des äro äfwen Twå större Bokstäfwer, neml. I.B.[496] samt 2:ne bokstäfwer af mindre figure, neml. G.F.G.F. samt Chifren N:o 5[497] i mullen igenfunne, hwaraf fuller slutas kan, at därstädes måst warit flere Chifrer, ehuru de ej kunnat igenfås och lära, wid grafwens ränsning i fordna tider, wara förkomne, eller ock af dem, samt ränsat grafwen, af ensaldighet, såsom til äfwentyrs ifrån kistorne lossnade, borttagne.[498]

Men ehuru därmed ock må wara beskaffadt: så lärer det finnas ostridigt, at grafwen, den där i denna dag kallas Finckeska grafwen, hört til bemälte Adliga Ätt, och at Lijk hade af Fincke-Ätten och Finckarnas Fruer måtte blifwit där begrafna, änskönt Boije-Ättens nu bruklige wapn, icke funnits igen i grafwen, där dock Ingrid Boije, hwars Bild och namn är uppå ofwannämde grafsten uthuggen utmed Gustaf Finckes bild och namn, ofelbart warit hans äkta maka; hwilken saknda torde härröra af samma öde, som saknanden af de felande Chifrer, hwilka, utan all twifwel, warit til, ehuru de blifwit förkomne och nu saknas.

Och alldenstund desse mines-märken förtjäna wåra tiders och följaktligen wår efterwerlds wård, hwarom äfwen Kongl. Placatet af år 1666 stadgar: så finner jag mig skyldig aldra-ödmjukast hemställa, om icke edre Excellencer samt Höglofl. Kongl. Cancellerie-Collegium pröfwa billigt, samt med högstnemälte Kongl. Placat enligt, at genom Riks-Archiwi försorg utrönas må, hwilkendera af Adlige Ätternes wapn i Riket, de twå E.T.D. samt T.H. tecknade äro, wara måge? Och om icke både de samme, så wäl Finckeska Ättens minnesmärken måge blifwa infattade i tillständig ordning, tillika med de 6 förgyldte Silfwer-Bokstäfwer, uti en förgyld koppar, eller ekträdsrahm, och häftas med en Järnmåla uppå en faster Järnkrog på en wägg uti Finckeska grafwen?[499] Och at behörig berättelse därom uti Kyrkoboken må införas? eller hwad Edre Excellenser samt Höglofl. Kongl. Cancellie-Collegium täckes därom gunstigt förordna.

Åbo Lands-Cancellie den 25:te October 1765.

Jer Wallen.
G. Malm.

Pro Memoria.

I anledning af de Silfwerplåtar med Adeliga wapn, som uti Finckeska grafwen i Ulfsby Kyrka äro igenfundne, har man varit angelägen om, at utur Historien och Genealogiske Samlingar, upleta de familier och personer, som fordom fört dessa wapen.[500]

Det första wapne-paret tilhörer den fordna Finckeska familien, och torde följande korta anmärkningar tjäna til någon uplysning.

Uti Konung Eric den XIV:des tid äro 2:ne Finkar, Jöran och Gustaf, mycket af Historien bekante. Den förre, eller Riks-Rådet Jöran Fincke stickades åhr 1563 den 15:de Febr. tillika med flere Herrar, til Hessen, uti et Giftermålswers för Konung Eric, m.m. som kan ses af Messenii Scond. Illustr. Tom. 6:to p. 12.[501] Dal. Sw. R. Hist. III Del. I B. p. 557. 597.[502] Stjernm. Sw. och Göth. Höfd. Minne 1 D. p. 330. 28 &c.[503]

Den sednare, eller Riks-Rådet Gustaf Fincke sändes med Bengt
Gylte af K. Eric, uti et Statsärende, till Ryssland, åhr 1563.
Med denna Messenii berättelse instämmer äfwen Herr Hof-Cancellern
Dalin uti Sw. R. Hist. III Del. I B. p. 555[504] där det heter.
Riks-Råden Bengt Gylte och Gustaf Finke, woro ibland andra,
skickade till Muscow. Uti en not härunder tillägges, at Gustaf
Fincke war Ståthållare i Finland: och at han gementligen stockade
Konung Eric Finske klippare. Uti Tegels Hist. Reg. Erici
XIV, p. 36 nämnes han af åhr 1566 Ståthållare öfwer Finland,
Österbotten och Åland: Och Cancellie-Rådet von Stjernman gör här
rätteligen[505] den anmärkning, at han varit gift med Merta Sten
Jacobs-sons dotter till Porckala, som förde en beväpnad arm med
en lilja.

Hwad man eljest om Riks-Rådet Gustaf Finke kan säga, är det, att han i K. Eric XIV:des tid, warit i stort anseende, och af sin Konung mycket älskad, hwartill de Finske klippare torde hafwa bidragit.[506]

Wore icke åhrtalet 1617 utsatt på de i grafwen fundne Silfwerplåtar, hade man stor anledning at tro, det dubbla bokstäfwerne G.F.G.F. tilhörde dessa Bägge Riks-Råden Georg Fincke[507] och Gustaf Fincke, som har ock kunnat warit begrafne: Men nu gör åhret, i det stället, den saken aldeles otwiswelaktig, at denna Sednarens Son Gödrick Fincke här ligger begrafwen, och at de Finckeska wapnen tecknade med G.F.G.F. tilhört hans kista, hade såsom prydnad och åminnelse hos efterwerlden. Med denna Fincke gick famillen ut,[508] och det så, at hvarken namn eller wapn blifwit uptagne i den adliga Matrikel, och de wapne-Böcker, som i sednare tider blifwit utfärdade.

Herr Landshöfdingen och Riddaren Baron Tilas är af den mening, at denna Fincke hetat Gödric, efter fader-fadren; men om namnet Gustaf aldeles finnes utsatt på grafstenen, är klart, at stenen, som Herr Landshöfdingen och widgår, bör äga witsord. Är Initial Bokstafwen G. allena utsatt, är så mycket mera troligt, at den betyder Gödrick, som jag af de här uti Kongl. Antiquites Archiwo befintlige Finska Slägt Böcker,[509] äfwen funnit denna Fincke hafwa hetat Gödrick[510] och, efter grafstenens innehåll, warit gift med Ingeborg Boije, en Dotter af Nils Boije till Gennäs, Fältöfwerste uti Konung Eric den XIV:s tid.

Hwad det andra wapne-paret, tecknadt med T.H. angår, är nog säkert, at det, efter Herr Landshöfdingens tanka, tilhörer Tönne Henricsson (Wildeman). De betänkligheter, som i början, i anseende til någon olikhet med Wildemanska wapnet i Sedercroniska wapne-boken mig härwid förekommo, förfallo alldeles wid åtankan deraf, at de gamle warit nog okunnige uti Heraldiska Reglorne, och at graveurerne i stället för en i sednare tider antigen och stadgad Blaçon, efter egen phantasie fylt och utstofferat Wapnen.

Wapneplåtarne märkte med E.T.D. äro utan twifwel, efter Tönne Henricssons Fru, Elisabeth Thomas Dotter (Riiting), och meddela tillika någon uplysning om beskaffenheten af det fordna Riitingska wapnet, som härtils warit mindre bekant. Med detta bör dock icke Riitingska wapnet med en open stor Bok sammanblandas, som fördes af Doctor Nils Riiting, hwilken lefde uti K. Carl Knutsons tid, och åhren 1453 och 1454 tillika med Riddaren Erik Eriksson (Gyllenstjerna) höll Räfsta ting i Jönköping, Skara och Örebro, m.m.

Föröfrigt kunna genom det, som Herr Landshöfdingen Tilas projecterat om Wapne-Silfrets omgörande til Socknebuds-kalk, eller dylikt, med Inscription, 2:ne fördelar på en gång vinnas. Både kyrkan och Historien hafwa då nytta deraf: och wapnen blifwa icke dess mindre ifrån glömskan och förgängligheten bewarade, helst då de ock tillika, såsom afritade til storlek och figurer, nu försvaras uti Kongl. Antiquitets Archiwo.

Stockholm d. 15 Maji 1767.

Samuel Gagnerus

Jos nyt tarkemmin tutkistelemme näitä Gagneruksen selityksiä, niin löyvämme, että jos hänen aatos ainoastaan oli nimittää niitä, jotka oli ennen näitä Liikisten kirkon-moassa löytyneitä vapamerkkiä kantaneet, niin hään tässä aivotuksessa oli tehnyt kyllä, ilmottaissaan ettei Gustaf, mutta Gödrik Fincke, oli naitu Ingeb. Boijin kanssa, ja ettei nämät hopeet tainut olla Kustan kirstusta (joka tais kuollut vuuen 1566:en lopulla, tahi alussa vuen 1567, kosk ei siittempänä hänestä mitään mainitak),[511] mutta Gödrikin, joka mahto kuolla vasta v. 1617, niin kuin heissä luetaan; selittäissä myöskin mitä kirjotus-nenät T.H. ja E.T.D. piti, Moaherra Tiilaksen aatoksesta, merkihtemän. Mutta jos hään, (niin kuin hään tässä ite sanoo), on siihen mielensä tarkoittannut, että tarinamuksesta ja vanhoista suku-kirjoista tiiustella näitä Finkin nimellisiä, eli antoa meillen yhtä selvempätä tietoa tästä vanhasta Suomen suvusta — niin hään tässä aivotuksessa, ei ou tehnyt niin mitään, asian valaistamiseksi; sillä kaikki mitä hään meillen toimittaa, löytyy jo ennen neissä häneltä nimitettyissä kirjoissa painettunna ja toimitettunna.[512] Hään osottaa sälkiesti, ettei hään tuntenut muita kuin nämät kahet, Jöran ja Kustav Fincke; ja kolmaas Gödrikki, jota hään tunsi ainoastaan nimeltään.

Siinä aivotuksessa, että taitaisimme tarkemmin toimittoo jotaik tästä vanhasta Suomalaisesta suvusta, olemme Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä lävitten luenneet kaikki vanhat Päivä-kirjat (Diarier) enemmin kuin 60:nen vuuen eiten, eli vuotesta 1547 vuoteen 1620,[513] ja pistänyt muistiin kaikki mitä Finckilöistä heissä puhuttiin. Ilman sitä olemme me niin ikään tässä K. Vallan-Säilyksessä lävitten luskuttelleet Pito-kirjat (Registraturen) näistä ajoista, kussa muka Finkin nimeä tavattiin;[514] ja olemme sekä siitä vanhasta Suomalaisesta Sukukirjasta (joka on vielä jälellen) ja Stjernmannin Höfd. Minne, 2:sta osasta (jotka kumpaisetkin, käsikirjoituksina löytyy Vallan-Säilyksessä), vaan liioitenkin ijan-vanhoista kirjoituksista, jotka löytyypi K. Vapaus-Huoneen Holhottamuksessa,[515] yhteen-haenneet niitä tietoja, jotka heissä tavataan näistä Finckilöistä; siinä muka toivossa, että meijän moa-miehet kuulisivat mielellään jotakuta toimitettavaksi näistä meijän esivanhemmistamme ja vanhoista ajoistamme.

Myö tunnemmo jo sekä Aegid. Girsin Tarinamuksesta Kuninkaasta Eerikki XIV:nestä[516] että Er. Joh. Tegelin Tarinamuksesta samasta Kuninkaansa[517] että niistä moneista Suomalaisista Herroista,[518] joita hänen koroitus-päivällänsa (på dess kröningsdag) s. 29. päiv. Kesäk. v. 1561 tehtiin Tähti-niekoiksi (dubbades till Riddare)[519] oli Kustav ja Jöran Fincke. Että nemät olivat veljekset selitetään Stjernmanilta, joka sanoopi kumpaisestakin, että heijän isä oli Linnanisäntä Gödrik Niileksenpoika Rangonen Pernoon,[520] ja heijän äitinsä Margaretha Kustantytär Slatte, Lienistä. Sillä tavalla niin tämä Finkin suku, joka kolmatta sattoo aastaikoa siitten oli kuuluisa ympäri koko Suomenmoata, ei ou muuta kuin paljaita Rangoisia tahi Rongaisia (isänpuolesta) ja Finckilöitä emänpuolesta. Ja näistä samoista Ronkaisista on myös siitten emän-puolesta syntynyt se Suomessa kuuluisa Vapaherrallinen Hornin sukukunta.[521]

Niistä käsikirjoituksista, jotka löytyy K. Vapa-huoneessa[522] ja jotka ovat minusta vanhimmat ja peällenluotettavammat, selitetään että tämä uusi Finkin suku, on ollut näin:

1) Jöns Rangonen (eli niin kuin myö häntä kuhtuisimme: Ronkainen[523] Heikkilään, ja Melkkilään, luetaan tämän suvun esi-vanhiimmaks.[524] Hään oli nainut Johannaa Pentti-Lydikinpojan tytärtä, joka oli siitä vapasuvullisesta Dieknin suvusta;[525] Hään eli 1440 vuuen luvulla, eli nuin yhellä ajalla kuin Gödik Fincke (joka oli hänen nuotensa) ja Miekkamies Olof Tavast (joka oli tämän Finkin lankomies, ja jonka sisaren-tytär oli naitu tämän Jönsin pojan kanssa). Ehkei tunnetak mikä mies tämä Rangonen lie ollut, niin on kuitenkin arvattava, että se mahto olla kunnioitettu mies, koska se sekä oman että pojan naimisen kautta joutui heimolaiseksi kolmellen niillen ylhäisemmillen Suomalais-sukukunnillen, nimittäin Finkin Tavastin ja Djeknin. Hänen lapsista tunnetaan kaks poikoo, nimittäin Jöns Jönsinpoika Heikkilään, ja Niiles Jönsinpoika Rangonen, joka oli nainut Katarina Finckin Pernoon, yksi sen vanhan Gödik Finkin tyttäristä.

Stjernman sekoittaa nämät nuoteet (swärfäder) välillänsä, eli oikeemmittain, hään teköö heistä molemmista, yhen miehen, ja kuhtuu tämän suvun esivanhinta Gödik Rangoseksi, joka on häneltä varsin hullusti.[526] Siinä Suomalaisessa sukukirjassa, joka löytyy K. Vallan-Säilyksessä, nimitetään Gödik Finckiä tämän suvun alottajaksi eli esivanhemmaksi[527]; sekin on viärin, sillä se oli sen esivanhin emän-puolesta, vaan ei isän-puolesta. Tätä tekivätten hyö vissiinik ehkä siitä syystä, että lukivat muka ikään kuin häpeeksi aloittoo näin kuuluisan suvun yhestä Ronkaisesta;[528] seneistäpä häntä ei mainitak missään — ei hänen nimeensäkkään. Ja hänen poikaansa Niilestä (jota siinä villitykseksi kuhutaan "Niils Finke") tehtiin tämän Gödikin Finkin pojaksi; mutta se oli hänen vävynsä. Palmsköld kuhtuu häntä toas Johannes Rengon-poika: "Johannis Rengonis filius de Melkila, Armiger vixit 1444; uxor. — Johanna Benedicti filia." Peringsköld kuhtuu häntä ensin Raugonen (jota luulisimme olevan kirjotus-virhe) vaan siitten aina Rangoseksi: "Jöns Raugonen (till Poicho[529] som till husfru ägde Johanna, Bengt Lydikasons dotter, som i sitt wapn förde ett ankar"[530] ja toisessa kohassa kuhtuu hään häntä: "Jöns Rangonpoika till Melkilä." Hänen poikansa oli:

2) Niils Jönsinpoika Rangonen Melkkilään, joka on tähän asti viärin kuhuttu (sekä Stjernmanilta että muilta) Nils Gödrikson Rangonen, ja jota siinä Suomal. Sukukirjassa kuhutaan Nils Gödikson Fincke. Hään oli Miekkamies, ja mahto olla aika vimpa, koska se sai sen köllö-nimen Wåghals (Uskaltaja).[531] Hään eli nuon v. 1485, ja oli nainut niin kuin jo sanottiin sen vanhan Gödikin tyttären, ja sillä yhisti tämän Finkin ja Rangosen suvulliset, eli tämän uuven ja vanhan Finki-kunnan omaiset. Hänellä ei tainut olla muuta kuin tämä yks poika, nimittäin:

3) Gödik Niileksenpoika Rangonen, Pernoon. Hänen sanotaan vasta ensin kuhtuneen ihtesäk Finckeksi, äitinsä ja äijänsä (morfar) nimelliseksi. Stjernman kuhtuu häntä "Linnanisännäksi", eikä nimitäk missä linnassa se oli Isäntänä, eli mistä se on tätä tietoonsa ottanut. Peringsköld sanoo että se oli Linnanisäntä Hämeenlinnassa, mutta ei — minä vuonna.[532] Vaan koska hänen nimeänsä ei löyvyk v. Stjernmannin luetoksessa (förteckning) Hämeenlinnan Linnanisännistä, eikä myös Turun Tiiustuksissa (Åbo Tidningar) vuonna 1785, kussa heistä niinikeän mainitaan, niin on uskottava, että jos hään oisikkin siinä ollut, niin se mahto olla varsin lyhyt aika, koska häntä ei eneä muistetak. Luotettavampi on sen eistä mitä Palmsköld hänestä puhuu, joka sanoo hänen olleen Linnanisäntänä Kroneborgissa v. 1520.[533] Mutta siitten on toinen kysymys, mitä linnaa hään tällä nimellä tarkoittaa? Ettei tässä maha olla kysymys Kronobergin linnasta Smålannissa, arvaamme siitä, että koko hänen suku, sekä ennen häntä että jälkeen, asui Suomessa, kussa heillä oli hoviloita ja kartanoita. Eikä hänen nimeänsäkkään mainitak siinä luetoksessa näistä Kronobergin Linnanisännoistä, joka löytyy v. Stjernmannin Höfd. Minne I:sessä Osassa.[534] Mitäpäs meijän siitten muuta täytyy, kuin uskoa että Palmsköld tällä nimellä ymmärtää Hämeenlinnoo, liioitenkin koska tämä linna vanhoina aikoina on toisinaan tullut näin kuhutuksi.[535]

Tällä Gödik Finkillä eli Gödik Rangoisella oli toverina, niin kuin jo sanottiin Margaretha Kustantytär Slatte[536] Lienistä, jota hään nai v. 1518, joka vielä eli v. 1538, ja jonka kanssa hänellä oli 7 lasta; 4 poikoo ja 3 tytärtä. Nimittäin: 1) Göstaf Fincke, Sonnäsiin;[537] — 2) Johanna Fincke,[538] — 3) Jöran Fincke, Pernoon; — 4) Kárin Fincke,[539] — 5) Margaretha Fincke,[540] — 6) Nils Fincke,[541] ja — 7) Brítha Fincke.[542]

4) Jöran Gödikinpoika Fincke Pernoon, josta on jo ennen p. 409 puhuttu, sai v. 1547, s. 7 p. Tammik. Kuninkaalta Kustav. I:seltä Virmon mehtämoat piteäksensä, v. 1552 oli hään Linnan-asettaja (Hof-Marskalk[543] ja Lainjulistaja (Lagman) Ölannissa, — v. 1561, s. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljensä kansa Tähti-niekaksi, Kuninkaan Eerikin istumellensä noustessaan; ja v. 1562 Valta-Neuoksi. Kuin Kuninkas oli Tammikuussa v. 1563 lähättänyt hänen veljensä Kustav Finken Venäjäseen, niin lähätti hään tämän Helmikuussa mainitunna vuonna mänemään Danmarkin kautta Hessiin, naima-kaupoillensa[544] Mutta tultua Köpenhaminaan, viskattiin häntä ja hänen matka-toverinsa arastiin, kussa häntä piettiin monta vuotta. Kuninkas koitteli kyllä monestin kirjoillansa[545] soahakseen häntä sieltä poislunastetuksi, mutta se oli tyhjä. Se näyttää kuin hään oisi vasta v. 1567 tullut sieltä irtilasketuksi, koska ei puhutak hänestä, ennen tätä vuotta. Silloin (Kesäkuussa) käskettiin häntä koetteskentelemaan (mönstra) sota-rahvasta merimaissa (i Skärgården), ja (Marras-kuussa) pitämään huolta heijän palkihtamisesta, että myös luettamaan hopeita Kuninkaallisessa ja valtakunnan rahastossa (Bank, Skattkammare). — v. 1568, s. 3 p. Jouluk. tehtiin häntä Lainjulistajaksi Pohjos-Suomen, Satakunnan, Pohjanmoan ja kaiken Ahvenanmoan ylitten. Se näyttää kuin oisi hään kohta sen perästä kuollut, kosk' ei hänestä siitten mitään mainitak. Hään oli nainut Maalin Olli-Pekanpojan tytärtä (Örnfodt) Vartetorppaan,[546] jonka kanssa hänellä ei mahtana olla mitään lapsia, koska ei heistä missään mainitak.[547].

Kustav Gödikinpoika Fincke Porkkalaan,[548] mahto olla tämän Jöranin vanhempi veli. Hänestäkin on jo ennen puhuttu. Häänki oli muinon, Kuninkaan Kustav I:sen hallituksen-aikana, yksi kuuluisa Peämies Suomessa. Häntä tehtiin v. 1542, s. 17 p. Syysk. Linnanvouviksi sekä Tukhulmin linnassa että kaupunnissa, — v. 1545 s. 29 p. Kesäk. (?) tehtiin häntä jo toisen kerran Linnanvouviksi tässä peäkau-punnissa. — v. 1545 s. 29 p. Kesäk. Linnanvouviksi ja Selvittäjäksi (Hjelpredare) Viipurissa, eli niinkuin häntä myös silloin kuhuttiin: "Luutnantiksi", — v. 1547 Piämieheksi (Höfwidsman) Savonlinnassa, jossa hänellä ensin oli Ture Persson (Bjelke) viran-kumppalina, vuoteen 1557. Tätä virkoo piti hään vuoteen 1559, — v. 1559, s. 3 p. Syysk. sai hään ylimmäisen käskyn (högsta befallningen) tahi toimituksen ja hallituksen kaiken Suomenmoan ylitten, Herttua Juhon pois-ollessa Englannissa, — v. 1561, s. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljesek kanssa Tähti-niekaksi. Samanna vuonna s. 16 p. Syysk. Peä-Linnanisännäksi (Öfwer-Ståthållare) Reävälissä tahi Tallinan kaupunnissa, — v. 1562, Holhottajaksi Suomessa, ja Ruotsin Valta-Neuoksi, — v. 1563 Lähettämäksi (Såndebud) Venäjään, kussa hään peätti kahen vuotisen vara-rauhan (stillestånd). Tultua sieltä takaisin, toimitti hään vielä tätä holhottamisen virkaa Suomessa v. 1564, 1565 ja 1566, jollon häntä nimitettiin Linnanisännäksi Suomenmoan, Pohjan-moan, ja Ahvenanmoan ylitten, ja joinna vuosinna hänellä oli paljon tekemistä sota-aluksien varustamisella ja Saltpetterin valmistamisella Suomessa.

Hään oli v. 1545 nainut Mätta[549] Sténsdotteria Ille, joka kanto kilvessänsä yhen varustetun käsivarren, jonka käissä oli yksi kielikukka (Lilja ), ja jollen se oli huomenlahjaksi antanut Pernon kartanota. Hänellä oli hänen kanssaan 7 lasta, 4 poikoo ja 3 tytärtä; nimittäin 1) Anna Fincke,[550] — 2) Gödik Fincke Sonnäsiin, josta kohta hoastetaan enemmin, 3) — Jöran Fincke, josta ei mitään tunnetak, — 4) Sten Fincke, josta kohtakin mainitaan[551]. — 5) Olof Fincke, Porkkalaan, ei hänestäkään mitään tiiätäk, — 6) Elisabeth Fincke[552], — ja 7) Ingeborg Fincke[553].

Ehkä se on ikään kuin asiaan kuulumatoin, luettoo kaikkia niitä kirjoituksia, jotka ovat Kuninkaalta ja Vallan-Hallitukselta lähätetyt tällen Kustav Finkillen, niin tahomme kuitenkin tehä tätä poikkennosta eli erkanemusta meijän aikeistamme, koska hyö ei ainoastaan toista tämän miehen isoa tointa, mutta myöskin joksi osaksi valaisee meijän tarinamustamme näillen ajoillen,[554] ja viittoopi tietä muillen, mistä soannoovat tiiustuksia näistä aikuisista asioista. Milloin tämä Kyösti Fincke kuoli, on tietämätöin, vaan uskottava on, että se tapahtui vuuen 1566:en lopulla, tahi v. 1567:en alussa, koska siitä päivästä hänestä ei mainitak niin mitään. Sillä että se oli jo kuollut v. 1569, selitetään siitä kuitti-kirjasta, jota Juho kuninkas anto mainittuna vuonna s. 20 p. Heinäk. hänen leskellensä, niistä hopeista joita hään oli lahjaksi antanut Kuninkattarellen (lue Åbo Tid. 1784 n. 11).[555]

5) Gödrik Kustanpoika Fincke Porkkalaan, tais olla Kustav Finkin vanhin poika.[556] Stjernman, joka kuhtuu häntä Herra Sonnäsiin, sanoo (Höfd. Minne II. D. p. 333, 422) että hään oli Jöran Finkin ja Málin Pérsdotterin poika; mutta tässä hään toas erehtyy. Sillä ilman sitä, että Jöran Finckiä kuhuttiin Herra Pernoon (josta on arvattava, että hänen poikansakkin oisi pitänyt tulla näin kuhutuksi) ja Kustav Finckiä, Herra Sonnäsiin ja Porkkalaan, ja ilman sitäkkin että tämän Gödrikin kirstun hopeet löyettiin Sonniläisten suku-hauvassa, joka myös osittain toistaa hänen olleen Sonniläisten suku-polvesta, niin luetaan aivan selvästi niissä tiijustuksissa, jotka löytyy K. Vapa-Huoneessa, että myös siinä Suomal. Sukukirjassa K. Vallan-Säilyksessä, että "se oli Kustanpoika." Häänki oli yksi kuuluisa mies Suomessa. Nuoruutessaan oli hään palvellut Sota-väessä, ja oli tullut Loden tappeluksessa Viron-moassa niin pahoin ammutuksi, että se keänty elinaikaasek roajanrikoksi eli vaivaiseksi.[557]. v. 1575 oli hään jo Sota-Evesti, ja tais jo silloin olla Viipurissa Kuninkaan Käskynkäyttäjä. — v. 1583 oli hään Linnanisäntä Savonlinnassa, jota virkoo hään piti 16 vuotta perätyksin, eli aina syksyyn v. 1599 jollon häntä kuhuttiin Tukhulmiin, — v. 1595 oli hään laitettu Kuninkaalta raja-panoon Ruotin ja Venäjän välillen, — v. 1598, sanoopi Stjernman hänen olleen Peä-Linnanisäntänä (General-Ståthållare) Suomessa, kussa hänellä oli paljon tekemistä Ruunun vero-rahoin kanssa. Hään eli vielä Maalis kuussa v. 1616, koska Kuninkaan viimeinen kirja on annettu hänellen sillä kuulla. Hään tais kuolla v. 1617[558] niinkuin oli kirjutettu niihin kirstu-hopeihin, joita hänen hauassa löyettiin, ja joissa luetaan nämät sanat: "O Jesu min lass dir mien Sele dir bifolen sien."

Hään oli kahiste naitu, ensin Ingeborg Boijin kanssa Gennäsiin, joka oli Hannu Laurinpojan leski Isnäsiin, ja sen jo ennen (p. 417) mainitun Valta Neuon ja Lainjulistajan, m.m. Niiles Eerikinpoika Boijin tytär: ja siitten Eilin Flemingin kanssa, Sota-Evestin Herman Pekanpoika Flemingin tytär, Lahtiseen, joka siitten sai mieheksensä Linnanisännän ja Sota-Evestin Arvid Eerikinpoikaa Stålarm Syvämmoahan ja Grabbackaan. Muita ijällisiä lapsia ei mahtant olla tällä Gödik Finkillä, kuin yksi tytär, nimeltä Margréta, joka hänellä oli ensimmäisen vaimonsa kanssa, ja joka, niin kuin on jo ennen sanottu, tuli naituksi Evert Koarlenpoika Hornin kanssa Kankkaan,[559] jonka kanssa hänellä oli yksi poika, Kustav Horn.

Näin sammui jo toisen kerran, miehen puolella, tämä Finkin suku Suomessa, joka jo v. 1380 ensin tuli koroitetuksi Vapasukulliseen seätyyn, Valta-Ruhtinaalta Bo Jönsson Grípiltä, ja joka kanto kilvessänsä kahta paria valkoisia malkoja tahi orsi-puita (eli nytteitä) punaisessa vainiossa, ja yhtä valkoista Peippuista kummallakin puolella niihen peällimmäisten malkoin (kaho kuvaukseen, sekä näistä hänen kirstun hopeista, että Brennerin piirutoksia X. Taul. N. 2).[560]

Sten Fincke Pepotiin oli Kustav Finkin toinen poika, ja Götrikin veli. Hänestä ei tunnetak muuta, kuin että häntä v. 1594, s. 13 p. Heinä-kuussa tehtiin Linnanisännäksi Hämeenlinnaan. Hään mahto Claës Flemingin ja niihen muihen Suomalaisten Herroin kanssa piteä Kuninkaansa Sigismundin puolta, koska Herttu Koarle tultua Elo-kuussa v. 1597 Suomeen, manaisi häntä tulemaan Turkuun hänen puheellensa s. 18 p. Marras-kuussa, soahaksensa häntä sillä tavalla kynsihisek. Jos hään tuli tahi ei, on tietämätöin; mutta arvattava on, ettei hään ottanut korvihinsa hänen käskyänsä, koska Herttu tultua toisen kerran Turkuun, v. 1599, hakkuutti häntä ja monta muuta Suomen herroista, jotka hänen sanansa peälle uskalsivat ihtensä hänellen. Sillä koska tämä julma-luontoinen Herra Syys-kuussa mainittuna vuonna ollessaan Turussa, Helsinkissä ja Viipurissa, oli antanut kussakin paikassa poikk-hakata niiten isoimmiin Suomen Herroin päitä, niin hään tultua takaisin Turkuun, lupaisi armonsa niillen Turun linnassa olevillen Suomalaisillen, jos hyö muka hyvällän antaisivat hänellen linnansa. Arvid Eerikinpoika (Stålarm), joka oli linnassa Peä-isäntänä, uskoi siihen, koska Herttu Koarle oli kirjallisesti vahvistanut tämän lupauksensa, jott' ei yksikään heistä, jotka linnassa olivat, pitänyt niin millään tavalla tulla mihin vastaukseen, ei henkensä eikä tavaroinsa puolesta. Mutta hään oli tuskin laskettu linnaan, ennen kuin hään viskaisi heijät kaikki vankeuteen, ja rupeisi heijän päitä tasoittamaan. Hään hakkuutti silloin yhtenä päivänä ilman tätä Finckiä, 10 muita Vapasukullisia Suomalaisia herroja,[561] ja naulatti toissa pänä heijän päitä Turun Neuo-Huoneen tahi Raastupan muurillen, että sillä muka peloittoo niitä jotka vielä pitivät Kuninkaansa puolta.

Tämä Sten Fincke oli naitu Brita Flemingin kanssa Pepotiin, joka oli Turun Linnanisännän Péder Johansson Flemingin tytär Friskalaan, synnytetty Ture Pédersonin leskeltä, Pepotiin.[562] Merkillinen on, ettei tästä Stén Finkista mainitak niin mitään siinä Suomal. sukukirjassa, ehkä siitä syystä että häntä näinä aikoina piettiin moapetturina (såsom en landsförrädare).[563]

Näitäk löytyi vielä muita Finckilöita, vaan kennen poikia olivat, on tietämätöin. Heistä oli yksi nimeltä Eerik Fincke, joka oli Sotaherra, ja jollen Kuninkas v. 1571 laitto kirjan, että hänen piti kulettaman Smålannin sotamiehiä Suomeen.[564] Toinen oli Jaakko Fincke, joka oli Kauppias Flensburgissa, ja joka mahto olla yksi rikas mies, koska Kuninkas v. 1594 kirjutti hänellen, että hänen piti soaha viljoja niistä kaloista, jotka hään oli jo eiltä-käsin antanut Ruunullen.[565] Kolmas oli Lyder Fincke, joka v. 1526 oli Peämiessä ja Voutina kaiken Ölannin ylitten;[566] ja neljäs oli Jeppe Fincke, joka eli v. 1440, ja josta vastapäin enemmin. Palmsköld mainihtee myös yhtä Henrik Finckiä, jolla ois ollut yks tytär, nimeltä Kristina Heikintytär, jonka oisi nainut yksi Hans Lydeke. Tästä nähään että tämä ennen aikana meijän moassa kuuluisa Finkin suku mahtoi myöskin olla väkirikas (talrik), ehkä sitä nyt tuskin tunnetaan nimeltään. Vexionius Gyllenstolpe luki v. 1650 tätä sukua niihen sekaan, jotka olivat jo pois-sammuneet.[567] Jos se vapasukullinen suku Finckenberg[568] lie millään tavalla lähtenyt tästä Finkin sukukunnasta ei tunnetak.[569]

Näillä sanoilla olemme tahtoneet yhteen-hakea, valaista ja lisätä niitä vähiä tietoja, jotka jo ennen löytyy meillä tästä vanhasta Finkin suvusta, ja joita Gagnerus vähä kyllä on meillen toimittanut.[570] Että nämät tiiustukset ovat tulleet meiltä sokaisesti toimitetuksi, eli ikään kuin viskoitetuksi hujan-hajan, on tullut siitä, että aloitimme ensin selittää ja toimittoo Valdénin ja Gagneruksen kirjutokset, josta tulimme jo ikään kuin eiltäkäsin puhumaan muutamista näistä sukullisista. Että meijän tutkistelemiset monellen ehkä näyttää laveammat kuin oisi tarvittu, on mahollinen; mutta vanhoja selittäissä, on parempi kaks sanoo peällen, kuin yks vajoollen.

G—nd.

TIIUSTUKSIA MUUTAMISTA SUOMALAISISTA VANHOIN-JÄÄNNÖKSISTÄ PIIRITETTYNNÄ v. 1671 ja 1672. ELIAS BRENNERILTÄ.

Kukiin valaistu kansa on aina osottanut yhtä isoa huolta, että säilyttää ja kunnioittoo niitä vanhoja jäännöksiä ja muistomerkkiä jotka ovat jäänneet jälellen heijän esi-vanhemmista. Ne ovat ikeän kuin rakkineet ja alustimet heijän tarinamukseen, jotka nioitteloo vanhuuen ajat nykyisiin, ja sioitteloo tätä uutta kansoo siihen vanhaan; ne ovat meillen puhuvaiset pylvet, jotka toimittaavat sitä eismännyttä, ja muistuttaa meijän lapsillemme meijän moavanhemmien töitä ja tapoja. Koska Omamoan-Tarinamus kansakunnissamme on yhtä verrattava kuin koti-muistaminen yksinäisissä ihmisissä, niin pitäisi näihen vanhoin-jäännösten olla (meillen yhteisillen) yhtä suloiset, kuin nuo vanhat kotonaiset paikka-kunnat (niillen yksisillen) jotka, ehkei heissä ouk itessään suurempata arvoa, kuin muuissa moan-paikoissa, niin soavat kuitenkin meijän silmissämme monen suuremman, koska ne juohuttaa meijän mieleemme niitä muinoisia nuoruuen aikoja, — sitä onnelista ja viatointa lapsuuen ikeä. Tällä tavoin on kukiin rapakivi ja kataja-pensas meijän koti-kylässämme varsin suloinen mielessämme, ja meijän muistossamme kallis, koska sillä on ikeän kuin jokuu korkeampi merkitys meijän syvämmellemme niistä moneista pienistä lapsen kokkaisista ja kujeeista, joista hyö meitä muistuttaavat. Samalla tavalla on meijän Vanhoin-Jäännösten kanssa, eivät sunkaan hyökään ouk verrattavina Egyptiläisten tahi Greekkalaisten muisto-merkkilöihin; mutta heissä on kuitenkin, meillen Suomalaisillen, yksi isompi ja erinomainen arvo, jos heihin voan oikeen ymmärtäisimme. Sillä ne ovat ne naulat ja vaarnat joihen ympärillä meijän Tarinamus viritetään, ja joihen päällä riippuu se tieto kuin löytyy Suomalaisista kansoista[571]. Niin kuin meijän Tarinamus ei ylety vanhoin kansoin tasallen, niin eivät myöskään meijän Vanhoin-Jäännökset ouk varsin vanhat ja harmoo-päiset. Hyö ovat kaikki lähteneet ehkä siitä ajasta kuin keäntymme Ruotsin vallan-alaisiksi, ja suurin osa on vasta siitä Poavilaisesta ajasta luettavia.

Niin yhtä-tyytyväiset kuin olemme olleet meijän Tarinamuksestamme, niin huolimattomat olemme myöskin olleet niistä Vanhoista Jäännöksistä, jotka ovat ennen löytyneet, ja vielä ehkä löytynnöön meijän moassamme.[572] Mutta myö toivoomme että mielet muuttuisi, ja että meijän moamiehet kerrankin tarkoittaisi ajatuksiansa näihinkin asioihin, ja isommalla huolella ja paremmalla toimella kuin tähän asti suojelisi ja arvossa pitäisi näitä heijan moa-vanhimmien jättöksiä.[573] Mutta siihen astikka, ja ennenkuin tämä tapahtuu, niin tahomme kostella ja kunnioittoo niitä meijän yksinäisiä moa-ystäviämme, jotka omalla kustenoksella ja omalla mielen-älyllä ovat ikeän kuin jo eiltäpain pitänneet tästä huolta, ja joita meijän tuloo kiittää, ettei kuitenki kaikkia ouk jo pimeyteen ja uneukseen peitettynnä. Näistä miehistä on se jo ennen nimitetty Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä, Elias Brenner, erinomattain mainittava. Myö olemme jo ennen 344:nellä puoliskolla hoastaneet mitenkä hään v. 1671 ja 1672 läksi Suomeen ylöshakeaksensa ja ylöskuvaillaaksensa niitä Jäännöksiä, jotka vielä silloin oli meijän moassamme jälellä; ja mitenkä häntä, kostoksi tästä, heitettiin palkattomaksi ja virattomaksi. Myö olemme myös 330:nellä ja 333:nellä p:lla muistuttaneet, että se on usseen (ellei aina) ansion totisen tapa, tulla näin kateuvelta ja kiitämättömyyeltä kohtatuksi, ja vasta kuoltuansa kosteltuksi. Myö oumme jo koittaneet tehä oikeutta Brennerin nimelle, ja juurittoo hänen muistonsa meijän mielehemme, myö tahomme tässä myös kokea että soattaa näitä häneltä pelastetuita piirutoksia isompaan ilmiin, että sillä kavahtoo heitä hukkumasta, ja levittää heitä kansalliseen hyötytykseen.[574]

Se on jo sanottu, että hään tullessaan Suomesta, toi sieltä myötensä yhtä isoa joukkoo Kuvituksia, käsi-kirjoituksia ja nahkakirjoja, jotka kaikki hään lahjoitti Kuninkaallisellen Vanhain-Kootuksellen. Näistä ei eneän löyvyk yhtään sipaletta K. Vanhain-Säilyksessä, eikä myös K. Vallan-Säilyksessä [575]. Ne ovat hajotetut ympäriseen hujan hajan, mikä mihin, kuka kuhun. Kuninkaallisessa Kirjankoossa olen minä jo löytänyt suurin osan näistä hänen piirutoksistaan, mutta ei niin sanoo heijän selittämiseksi;[576] ainoastaan paikka, kussa kukiin on löyetty, on häneltä heihin alakirjutettunna.[577] Mihin ne kuvat lie joutuneet, jotka näistä puuttuu, on tietämätöin. Sanotaan ettei niinnä aikoinna pietty niin tarkasti lukua näistä julkisista (publika) Kirjoin-säilyksistä; ja että ikeän kuin hiiret syövät elon Ruunun vilja-hinkaloista, niin sanotaan myös olleen vissiä paperin-paraita,[578] jotka veivät kirjoja Ruunun kirjastoista, ja kantoivat heitä toisten lukon taakse. Miten liennöön? Mutta se näyttää kuin suuri osa näistä vanhoista kopioista ja nahka-kirjoituksista, joita Brenner toi Suomesta mu'assaan, nyt löytyisi Peä-Peräänkahtojan[579] Dan. G. Nescherin kirjoissa, kussa hyö huuto-kaupalla kohta tulloon pois-myötettäväksi.[580]

Mitä nyt tuloo muistettavaksi näihin piirutoksiin vanhoista Suomalaisista Jäännöksistä, jotka löytyy K. Kirjankoossa, ja joita meiltä tässä nyt toimitetaan,[581] niin meillä on ollut heistä suurin vastuus, ensinnik että ite heihin ymmärtää, ja siitten selittää heitä muillen. Meijän on täksi tarpeheksi täytynyt lävitten luskutella monta monuista kirjan-paikkoa, ja tiiustella ja välillensä verroitella kaikki niitä vanhoja kootuksia, joita olemme käsittänyt; ja kuitenkin on monta paikkoo jäänyt meiltä käsittämätäk ja selittämätäk. Vanhoin-valaistaminen on ehkä yksi niistä vaikkeimmista ja kiitämättömistä opin-aineista; ei ainoastaan siitä, että hukuttaavat paljon aikoo, ja että se vähinkin tieto ja valistus, jota heitä ehkä soataisiin, ussein tuloo maksamaan meillen paljon työtä ja vaivoo, mutta siitä, että kaikki meijän vaivamme ja työmme monestin keäntyy tyhjäksi, ja kahotaan ehkä vielä monelta irvi-hampaalta nauron alaiseksi.[582] Moni mies pitää ehkä tällaisia tiiustelemisia joutavoina ja lukioita väsyttävöinä, moni ehkä kahtoo heitä peällen-luotettavattominna eikä mihin kelpoavaisinna; mitenkäpä hyö muuten taitaavat, jotka mittuuttaavat kaikkia meijän hyötymisiä rahalla tahi puntarilla? Ja kosk ei aina vanhuuen ajat hyvin sovitetak näihiin nykyisiin, niin ovat myös vanhuuen toimittajat[583] tulleet muista kajotetuiksi, erinomattain niiltä joihenka huinkentelevaisuus aina halajaa tätä uutta.[584]. Suottakos siitten sanotaan: "joka yöllä käyp, luullaan varastavan; joka vanhoja puhuu, luullaan valehtelevan." Vanhuus ja pimäys on monessa yhteen verrattavat. Myö hoiperoimme kummassakin — harva selittää tien ja totuuen; kuitenkin meijän pitäis heitä hakea, jos mielimme johon-kuhun yhtyä.

Meijän aikomuksemme ei ouk että asettaa meijän ajatuksiamme muillen uskon-kappaleiksi, myö tahomme ainoastaan, puhuissamme Suomalaisista Jäännöksistä, visseyten puuttehessa, sovittoo meijän selityksiämme — ikeän kuin hätä-varaksi, kunnekka soataneen toisia parempia. Sillä myö uskoomme että paljaat kuvat, ilman toimittamatak, ovat ikeän kuin sian-saksoo heillen, jotka eivät heihin ymmärräk; ja että lukiamme ennen soisivat jonkun tievon heistä, jos kohta puuttuvaisenkin, kuin että oisivat varsin ilman niin minkäänlaisetak.

Nämät muistomerkit, jotka tässä kuvaillaan, ovat erinomattain vanhoja hautakiviä, asetettuja merkillisten moamiesten muistoksi, vanhoja vapa-merkkiä[585] ja muita kuvituksia kirkkoloista ja linnoin muuriloista, vanhoja rahoja muinon Suomessa tehtyjä, ja muita sellaisia, jotka muistuttaa meitä meijän vanhuutestamme, ja jotka, tarkoittamisellansa Tarinamuksehemme, taitaisivat jossa-kussa enentää meijän tietojamme näistä ajoista. Ne johtatukset ja apu-keinot, jotka meillä ovat olleet näitä selittäissä, ovat erinomattain ne kirjotus-sanat, joita meijän Poavilaiset vanhimmat ovat heihin kirjuttanneet,[586] ja ne vapa-merkit, jotka löytyy heihin piiritettynnä.[587] Paikasta, kussa heitä on tavattunna, ei ouk ollut meillen mitään apua näitä tiiustellessamme, koska meillä ei ou ollut tilaisuutta, että ite heissä kuulustella, jos heistä mitään tietäisivät;[588] mutta sitä vastoin olemme vanhoista kootuksista ja suku-johtauksista selittäneet vähä yhtä ja toista; ja mikä on jäännyt meiltä selittämätäk, sitä olemme heittäneet muillen selitettäväksi, ja ainoasti jollon-kullon uskaltaneet, että nuon arvolta eteen-asettaa meijän luuloamme.

Turun Papis-miehen Niiles Antin-pojan hauta-kivi
Turun Peä-Kirkossa.[589]

Tämä hauta-varjo[590] näyttää olevan kaikkiin vanhin, niistä hauta-kivistä, jotka v. 1671 löytyi Turun Peä-Kirkossa.[591] Ei ainoastaan ne hänessä jo pois-kuluneet kirjoitukset, mutta myös hänen yksinkertaisuus teoltan, toistaa tätä. Ja vaikka ei hänessä tavatak mitään vuos-lukua, joka ylös-valaistais meitä hänen ijästään, niin se näyttää kuitenkin kuin se oisi asetettunna nuon arvolta 14— saan luvulla.

Mitä niihin häneen kirjutettuihin sanoin tuloo, niin emme ouk varsin hyvät selittämään niitä kaikkia, eikä Brennerkään mahtanut heihin ymmärtää, koska se piirutti heitä niin selittämättömästi. Alkusanat kuuluupi näin: "lapis nicolai andreae presbyteris aboensis" (Turun Papis-miehen Niiles Antinpojan hautakivi); vaan jos siitten luettaisiin: "et[592] filius ejus sepultus" (ynnä hänen poikansa hauattunna) on tietämätöin. Tässä tarkoituksessa kahomme ouoksi, että niinnä aikoina julettiin niin julkisesti puhua yhen Poavilaisen papin lapsista; josta arvelemme tämän miehen ehkä elänneen ennen vuotta 1248, tahi ennen Skenningin papin-kokousta, kussa kielettiin kovasti pappia olemasta pois akkoin puuttumasta.[593]

Myö olemme keli-paljon haenneet, jos oisi niinnä aikoina löytynnä Turussa yhtä Pappia sillä nimellä; voan emme ouk sellaista missäkään käsittännyt.[594] Ja koskei hänen nimeensäkkään löyvyk ylös-pistettynnä siinä papillisessa veli-kunnassa,[595] jota Piispa Magnus Olai asetti Turussa v. 1449, ja kussa kaikki Turun sen-aikuiset papit lie olleet osallisia, niin on arvattava, että tämä Niiles Antinpoika mahto eleä näitä aikoja ennen, liioitenkin koska siitä päivästä jo ruetaan soamaan tarkempia tiijustuksia meijän Kirkko-Tarinamuksessamme.[596]

Mitä toas siihen vapamerkkiin tuloo, joka nähään keskellä kiveä, niin ei sekkään paljon valaise tätä asiata. Että se on yksi niistä yksinkertaisemmista ja vanhemmista vapa-merkkilöistä näkööpi jokainen; voan kennen sukukunnan — en saata varsin sanoa.[597] Kyllä se on kaikitekkin näöltään, semmoinen kuin sen peri-vanhan[598] suku-kunnan, jota kuhumme Natt och Dág i längden, jonka vapamerkki oli toinen puoli musta, toinen valkee, pitkinpuolin; ja joka meijän pitännöön eroittoo siitä nykyisestä sukukunnasta, jota vielä kuhutaan Natt och Dág. Sillä se vanha vapamerkki ei ollenkaan löyvyk Ruohtalaisissa vapa-kirjoissa, koska tämä suku, joka oli paljon Suomessakin ulos-siirtynyt, ja joka vasta 300 vuotta myohämpänä tuli Kuninkaallisen Ruohtalaiseen Vapa-Huonehesen sisään-kirjutetuksi,[599] oli jo sitä ennen poismuuttanut tätä vanhoo vapamerkkiänsä yheksi poikki-teloin jaetuks kilveksi, jonka ylä-puoli oli valkoinen, ja alapuoli sininen (?) (kaho p. 87, Olai Magni Historia).[600] Tämä heijän Vapamerkki tuli siittenkin kerran vielä muutetuksi, nimittäin ylä-puol keltaiseksi, ja ala-puoli siniseksi, sinertävillä ristiin-juotetuilla juovilla (kaho p. 1. Carlsköldin vapa-kirjassa). Mutta ei sillä hyvä, että muuttivat vapamerkkilöitänsä, hyö muuttelivat myös nimensä. Yksi tästä suku-kunnasta, nimeltä Nils Bóson Natt och Dág Eksjöiin ja Penningebyiin,[601] oli jo v. 1459 pois-muuttanut vanhan sukunimensäk, ja ottanut ihellesäk Stúriloihen nimen, joihen kanssa se oli suvussa emän-puolesta;[602] mutta piti kuitenkin omoo vapamerkkiänsä vielä hyvänä, kunnekka yksi toinen samasta suvusta, nimeltä Sten Arvidsson Natt och Dág, sai v. 1720 luvan, Valtakunnan vapa-suvulliselta seävyltä, ylös-ottoaksensa niiten vanhoin Ruotissa jo ulos-sammuneihen Stúriloihen nimeä ja vapamerkkiä (joihen kanssa hänenkin luultiin olleen sukuisin emän-puolesta), ja pois-sevoitti sillä tavoin suvunsa heihin.[603]

Mitä nyt tuloo näistä Suomalaisista Natt och Dágiloista sanottavaksi, niin heitä on mahtanut ennen olla paljon meijänkin moassa, koska heitä rajuutettiin siitä Ruohtalaisesta Suku-polvesta. Schönefelt[604] eroittaa heitä oikeen eri-nimellä ja kuhtuu heitä "Natt och Dag i Finland", mutta ei häänkään puhuk heistä sen koommin, ei heijän Vapamerkkilöistään eikä heijän polvi-laskuistaan. Lie hään siitten tällä nimellä tarkoittannut niitä vanhempia vai nuorempia. Hään nimittää myöskin erittäin sitä sukua "Natt och Dag i längden;" mutta ei hään siitäkään, jos ainoastaan nimen nimittää. Että nämät nuoremmatkin Natt och Dágit oli jo 14:nellä saan luvulla löytynyt Suomessa, selitetään Olli Maunuksenpojan Tarinamuksesta niistä pohjoisessapäin löytyvistä kansoista.[605]

Mutta kaikista näistä puheista ei kuitenkaan selitetäk mikä mies tämä Niiles Antinpoika lie ollut, jonka hauta-varjo tässä näytetään.[606] Että se oli korkeasta suvusta on arvattava, ja että se oli yksi Natt och Dág, on uskottava. Mutta kosk' emme ouk olleet miehet, soaha hänestä mitään tieteäksemme, niin tahomme nimittää niitä ylhäisempiä Herroja tästä suvusta, jotka ovat muinon olleet kuuluisat Suomessa; ja joihen kanssa hään on ehkä ollut sukuisin.

Näistä on ensinnik se muinonen Suomenmoan Peä-mies Koarle Näskonungsson (Natt och Dag)[607] joka v. 1317 oli Valta-Neuo ja Miekkamies, ja joka jo v. 1323 kuhuttiin "Capitanus Finlandiae." Hään kuhtui ihtesäk v. 1327 "Capitaneus Finlandensis" yhessä kauppa-kirjassa Sténsbölen kartanosta Porvon pitäjässä, jossa hään kirjuttiin vieras-miessä. — V. 1330 kuhuttiin häntä "Advocatus super Finlandiam et Alandiam" yhessä lahja-kirjassa (gåfwobref) yhestä talosta Önnebyin kylässä, Ahvenan-moalla. Ja yhessä Peätös-kirjassa (dome-bref) annettu Hattulassa v. 1333, siitä äsken nimitetystä Sténsbölin moisiosta, kuhtuu hään ihtesäk "Carolus Näskonungsson, Miles." Hään eli vielä v. 1349, jollon hään möi 2 1/2 Örtug moata Valdemarin soaressa, Tukhulmissa, Papittarillen (åt nunnorna, prestinnorna) St. Claran suljetuksessa.[608]

Toinen oli Stén Bóson (Natt och Dag) Göksholmaan ja Rinkestaholmaan, joka v. 1371 oli Miekkamies ja Valta-Neuo. V. 1384 oli hään yksi Valta-Ruhtinaan Bó Jonssonin jälkiseätoksen Toimittajoista (en iblanb Exekutorerna af Riks-Drotsen Bo Jonsons testamente) — v. 1390 oli hään Lainjulistaja Nerkissä ja Vallan-Asettaja — v. 1405 oli hään Kuninkaan Laintoimittaja[609] Suomessa. Hään eli vielä v. 1406; mutta v. 1411 oli hään jo kuollut. Hään oli nainut, 1:sin Ingeborgia (Örnfot), Valta-Neuon Koarle Maunuksenpojan (sen vanhemman) tytärtä Brobyiin, ja 2:seksi Ingeborgia Koarle Byrjenpojan tytärtä.

Kolmas oli Miekka-mies Bó Bóson (Natt och Dág) joka v. 1436 oli Lainjulistaja Pohjos-Suomessa, ja joka makoo hauattunna Upsalan Peä-Kirkossa. Hänen vanhemmat oli Laintutkia ja Vara-Lain julistaja[610] Bó Niclisson (Natt och Dág, se nuorempi) ja hänen ensimmäinen puoliso Ingeborg Jöns-Niileksenpojan Svarte-Skåningintytär.

Yhet Rauta-häkit, jotka muinon sulkivat Piispa Maunus Ollinpojan
(Tavastin) hautakammiota Turun Peä-Kirkossa.[611]

Tässä kuvaellaan yhet rautaiset häkit (ett jerngaller) jotka muinon oli pantu ikeän kuin oveksi tahi varjoksi sen Turun Peä-Kirkossa löytyvän Tavastin kuhuttavan hauta-kammion[612] eteen; eli niin kuin sitä muutenkin nimitettiin: "Herran ruumiin t. Ristuksen ruuumiin kammio"; (Sacellum Corporis Domini, vel Corporis Christi). Tämä kammio oli asetettu Piispalta Maunus Olai Tavastilta v. 1421,[613] ja häneltä juhlallisesti sisään-vihitetty (pyhitetty) v. 1425 kunniaksi meijän Pyhän Vapahtajan nimen, niin kuin luetaan näissä kirjutuksissa, jotka ovat varsin somasti sovitetut näihin Rauta-häkkilöihin; ja jotka kuuluuvat näin: anno domini mcdxxv magnus olai episcopus fecit fieri hoc opus, joka Suomeksi oisi: "vuonna 1425 meijän Herran (Syntymästä) tietti[614] Piispa Maunus Ollinpoika tätä työtä." Näihen alla seisoo toisilla kirjutos-nenillä (med annan stil) Ruotiksi: "HJELP MARIA" (auttakoon Maaria).[615] Jos ne toiset koreukset, joita nähään näihen perästä, mitä merkihtennöön, on tietämätöin,[616] vai lie ainoastaan pantu sinne, soreuteksi. Yhessä silmukassa nähään nenä R.[617] toisessa yksi käsivarsi, joka on Tavastin vapa-merkki. Yksi sellainen nähään myös näihen häkkilöihen alla, mutta tehtynnä vähä isommaksi.

Turun Kirkon tuli-palossa v. 1681 jollon kaikki muut vanhat jäännökset paloi poroksi, niin nämät Rauta-häkit jäivät palamatak. Samaten myös tulipalossa v. 1738, ja jos emme vaan petyk muistossamme, niin muistamme meijän nähneen heitä vielä näinnä viimäisinnä vuosinna, Turussa ollessamme. Mutta jos ovat tässä viimen-syksysessä varsin onnettomassa tulipalossa, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset (prydnader) paloi puhtaaksi, vielä jäänneet seisalleen, siitä ei ouk tullut meillen mitään tietoa.

Piispa Conrad Bitzin Hauta-Varjo Turun Peä-Kirkossa.[618]

Tämä Hauta-kivi on ollut Piispa Conrad Bitzin hauvalla, niin kuin sanat hänessä luetaan: Sepulcrum venerabilis patris domini conradi episcopi aboensis; obiit anno mcdlxxxix xiii die martii; joka oisi Suomeksi: "Hauta arvollisen Isän, Turun Piispan, Herra Conradin (joka) kuoli vuonna 1489, s. 13:nä päivänä Moalis-kuussa." Vähä alempana nähään Bitzin vapamerkkiä, joka oli yksi musta pukki, punaisilla sarvilla, kultaisessa vainiossa.[619] Vapamerkin ylä-puolella on kuvattu Piispallinen kypärä, ja ala-puolella kaks ristiä.

Tämä hautakivi, joka koroitettu moasta[620] seisoi Piispan haualla Pyhä Pietarin ja Pyhä Poavalin Kammiossa, tais jo v. 1681, tahi 1738 tulla turmeltuksi Kirkon tuli-palossa, kosk' ei hänestä mainitak niin sanoo Bilmarkin Juttelemuksessa De Sacellis Sepulcr. in Templo Cath. Aboënsi, painettu Turussa v. 1778. Tästä Brennerin kuvasta Piispan hauta-kivestä on Rhyzelius uloskirjoittanut ne häneen kirjutetut sanat, joita luetaan hänen Episcoposcopiassa, josta siitten Porthan vainoo on ottanut kopionsa, puhuissaan tämän Piispan elämästä.[621] Se kopio tästä hauta-kirjutoksesta,[622] jota luetaan Spégelin Swenska Kyrko-Historien, 2 Del. p. 306. ei ouk varsin toimellinen.[623]

Tämä Piispa Conrad Bitze,[624] josta olemme jo ennen puhuneet, oli niin kuin ne muutkin Poavilaiset Piispat aivan harras ja perso lävittämään Papin-valtaa Suomessa.[625] Hänen isänsä oli se vanhaksi kuhuttava Hinrik (eli niin kuin se myös muutamilta kirjutetaan: Eerik Bitze,[626] joka Porth. kuhtuu "Herra Viikiin", luulessaan v. Stjernm. kuhtuneen häntä "Herra Nynäsiin", puhuissaan hänen pojan-pojasta) ja hänen äitinsä oli Anna, Turun Linnanisännän Olaus Lydikinpojan (Djäknin) tytär.[627] Niistä K. Vapahuoneessa löytyvistä Peringsköldin kootuksista (kollektioner) nähään että hänen isällä oli ollut 5 lasta, 4 poikoo ja 1 tytär, nimittäin 1) Claes Bitze,[628] 2) nuori Eerik Bitze;[629] 3) Piispa Kort Bitze, 4) Brita Bitze[630] ja Knút Bitze.[631]

Mitä tämän Suomen Piispan elämän keinosta tuloo sanottavaksi, niin tahomme sitä tässä lyhykkäisyytessä toimittoo. Häntä tehtiin (v. 1451?) Oppiaksi[632] Leiptzigin Opistossa Saksan-moassa.[633] Minkä perustuksen peälle Rhyzelius sanoo (Episcop. p. 338) hänen käyneen Ruomissa, ja olleen Peä-pappisinna[634] Bernhardinin Pappisten luonna Senaen Papin-suljetuksessa Frankriikissa — on tietämätöin. Juusten (Chr. p. 25.) Spégel (p. 305.) ja Messenius (Scond. T. X. p. 20.) jotka pitäävät samoo puhetta, ovat ehkä synnyttäneet tätä, selittämisellänsä yhtä lukematointa paikkoo Palmsköldin käsikirjoituksissa (Porth. Chr. p. 549). Sitä vastoin niin tiiämme varmemmin, hänen olleen Peä-Rovastina[635] Turussa v. 1450-1460, jona vuonna häntä Piispaksi tehtiin Poavilta Piukselta II:lta. Messenius (niin myös Rhyzelius) sanoopi että hään s. 13. p. Elok, v. 1462, asetti t. vahvisti Naantalin Papin-suljetusta, ja siihen i'äksi sisään-salpais sekä Papit että piiat Brigittan Papin-kunnasta (af Brigittiner Orden). Mutta Vadstenan Papin-suljetuksen vanhoista Päiväkirjoista vuotesta 1462, p. 119. selitetään, että hään kolmen heijän veljeisten avulla,[636] sai sinä vuonna (?) paremman menon ja järjestyksen asettaneeksi Naantalissa, kussa Pappiset olivat ruvenneet niskoittelemaan, ja soattaneet jo suuren hämmänöksen välillensä. Soatua näitä riitauntuneita ja eksyttäväisiä veikkais-miehiä oijaistunneiksi, sisään-sulki hään heitä Pyhän Salvádorin sanan perästä, polvipäiviksi, näihin henkellisiin karsinoihin.

Hänen muista töistään luetaan että hään asetti Kaikkein Pyhäin Kammio (Sacellum Omnium Sanctorum) jota hänen sanotaan pyhittäneen[637] ynnä ykstoistkymmentä muita Kammioita, tässä Turun seurakunnassa, kussa hään myös kahella uuella laulumiehellä lisäisi niitä 10 entisiä Kammion-laulajoita.[638] Hään anto hiekalla täyttää ja tasoittoo sen vuorisen kirkko-moan, ja panetti ne muurit hänen ympärillensä joita vielä nytkin tässä nähään. Sanotaan hänen myöskin asettaneen yhen poto-huoneen[639] Pappiloillen, ehkei se mahtanut kauan voimassaan pysyä, koskei tuosta siitten mitään mainitak.

Hään anto monta asetusta Pappisillen heijän otoistaan ja soatavistaan, monta myöskin ojennusta heijän velvollisuuestaan ja toimituksistaan. Samaten harjoitti hään myös niiten nuortein opetusta, niin paljon kuin näillä ajoilla oli toivomista. Hään kielsi kovast ne Henkelliset Peä-neuoitteliat (Kanikerna) olemasta pois kaupunnista, ja anto heillen eläkkeiksi köyhäin tivunti,[640] jota hään v. 1486 yhen hänen julistuksensa kautta pois-omisti moa-kirkkoloista. Hään on myös mainittava sen eistä, että hään ensin hänen Hippakunnan hyväksi anto painuttoo yhen Messu-kirjan (Libri Messales) jonka hään ulosjakoi Pappiloillensa ja Seurakunnillensa, nouattaaksensa parempata järjestystä heijän Jumalanpalveluksessaan. Tämä kirja, joka variten-vasta sovitettiin niillen Suomalaisillen seurakunnillen siltä Henkelliselta Opettajalta[641] Parisissa nimeltä Daniel de Egher, tuli v. 1488 painetuksi Barth. Ghotanilta Lybekin kaupunnissa; ja on se ensimmäinen, (kirjan-painumisen ilmauntumisesta),[642] ja se ainua, joka ennen uskon-uuistamustamme (före reformationen) on tullut painetuksi meijän Jumalanpalvelluksen johtamiseksi.[643] Että meijän Piispa oli näissä töissä kiivas ja toimellinen, on siitäkin arvattava, että Strengnäsin messukirjaa vasta painettiin vuotta ennen, sen saman Ghotanin luonna.

Myö olemme jo ennen kuulleet ettei hään malttanut olla puuttumasta Hallituksiin menoin. Hään piti aina vahvast Kuninkaan Christianin puolta, ei ainoastaan sillä, ettei hään v. 1465 antanut Kuninkaalle Koarle Knútinpojalle_ Raseborgin_ linnoo (lue p. 394) mutta myös siinä, että hään ite läksi v. 1463 Suomesta Tukhulmiin Christianin avuksi, kussa hään näillä rauhattomilla ajoilla tuli ynnä Kuninkaansa kanssa sisään-piiritetyksi niiltä Linköpingin Piispalta Kettil Váselta nostetuilta talonpojilta, jotka riensivät yhteen irti-peästääksensä sitä vankeuteen pantua Peä-piispoo Jönsi Pentinpoikoo (Oxenstjerna) Upsalasta. Bitzi oli tällä hänen puoltamisellansa soattanut omaisiansa henken-pauloihin, jotka pitäin hänen puolta, kaikki tuli tässä sota-kapinassa surmatuiksi, mutta ite hään ei ainoasti säilyttänyt henkensä, mutta käytti myös asiansa niin, että hään K. Koarlelta sai piteä virkansa, ja uskottavaisuutensa (sitt förtroende).

Hänen aikana (v. 1463) Venäläiset murtaisiivat Suomeen, ja tekivät pillojansa Karjalassa, liioitenkin Jääskin pitäjässä (Porth. Chr. p. 578).[644] Hänen aikana tuli Savon Linna, eli niin kuin sitä silloin kuhuttiin Olofsborg, ylösraketuksi ja varuistetuksi siltä kuuluisalta Viipurin Peämieheltä ja Ruotin Vallan-Hallihtialta Eerik Akselinpoika Totilta,[645] joka v. 1477 toimitti näitä varjelus-verkkiä yhellä soarella Haukive'en ja Ruokove'en välillen, kussa kaksi vuotta ennen oli ainoastaan puusta tehtyjä varustuksia;[646] ja joka soari silloin kuului Juvan pitäjäseen, joka pitäjä toas luettiin kuuluvan Seäminkin seurakuntaan.[647] Hänen aikana (v. 1470?) palo Kuuston linna, niin kuin jo 396:nellä p:lla sanottiin; ja sekä Messenius (Scond. T. X. p. 21) että yksi vanha Ajan-luettaja (Kronograf) Turussa, sanoopi Turun kirkon palanneen kahesti hänen aikanansa, nimittäin iskitulella v. 1464, ja tulen varoittamattomuutella v. 1473.[648] Hänen aikana rakennettiin myös monta kirkkoa kivestä, ja tehtiin moni uus pitäjä.[649]

Vapaallisen Herran Frédrik Frésen hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.[650]

Tästä miehestä ei tunnetak paljon muuta, kuin mitä sanat toimittaa, jotka luetaan hänen hauta-kivellä, ja jotka kuuluuvat näin: "anno domini m'ccc'l'IIII' ipso die sancti georgii martyris obiit honorabilis vir fredericus frese cujus anima requiescat in pace"; joka oisi Suomeksi, "Vuonna Vapahtajan syntymästä 1354[651] juuri Pyhän Kärsiäjän[652] Yrjön päivällä,[653] kuoli kunnioitettava mies Frédrik Frése jonka henki levätköön rauhassa."

Se kuvaus kuin nähään keskellä kivee, mahtaa olla Frésilöihen vapa-merkki, jota ei tunnetak, koska sitä ei löyvyk K. Vapa-Huoneessa Tukhulmissa, eikä tavatak K. Vapa-kirjoissa sisään-piiritettynnä. Tätä Frésen sukua ei soa millään tavalla sekoittoo, sen de Frésen kuhuttavan suvun kanssa, joka kantaa kilvessänsä yhen avonaisen Rautalakin, ja joka vasta 1700 vuosluvun alulla muutti Ruotsiin Brehmistä, kussa yksi Juho de Frése luetaan tämän suvun esivanhimmaksi, ja joka eli nuon v. 1350.

Tästä Suomalaisesta Frésen suvusta, ei löyvyk sen parempata tietoa K. Vapaus-Huoneen kirjoissa, kuin nämät puuttuvaiset (ja ehkä viheliäiset) sanat: "Fridericus Frese,[654] dog 1354, gift 13…" (Hänen poika): "Georgius Frese, Riddare f. 13…" (Tämän tytär): "Christina Frese, gift med Clas Henriksson Horn till Åminne, Sweriges Rikets Råd och Lagman i Söder-Finland, f. 14…, d. 15…" Siitten seisoo kohta sen alla tämmöinen muistutus: "Detta öfwerensstämmer ej med stamtaflan öfwer Adeliga Ätten Horn af Kanckas".[655]

Tästä seuraisi, että tämä suku, joka alotetaan Fredr. Fresestä, oisi jo Suomessa sammunut, miehen puolesta, hänen poikansa kautta. Mutta ettei asia mahak olla niin, selitetään meijän omista vanhoista kirjoistamme, sillä tahi hänellä on ollut muita poikia kuin tämä Yrjö, tahi on toas tällä ollut muita lapsia kuin tämä tytär, koska tämä suku vielä loistaapi Suomessa myöhäisempinnä aikoina. Myö luetaan niissä vanhoissa Turun Seurakunnan Pito-kirjoissa (Åbo Församlings Registratur fol. 205 & fol. 124), että yksi mies nimeltä Frédrik Arnikanpoika Fresekä (hänen nimensä kirjutetaan muuten monella tavalla, Freseca, Fryske, ja Frisk) oli v. 1416 Hartika Dykerin kanssa ala-kirjuttanut Taivasalon muinoisen Rovastin Helwich Stoltefothin seätos-kirjaa, kussa hään pyhä Yrjön kammiollen pois-lahjoitti Ravasen tilaa Hyrvinsalossa, Moarian pitäjässä; ja jota taloo, hänen nimen muistoksi, vielä nytkin kuhutaan Friskalaksi (Porth. Chr. p. 440, 442). Myö luulemme tämän Frédrik Fresecan olleen saman miehen, kuin se joka siitten kirjutettiin Fredrik Fréseksi, joka eli vielä v. 1449, ja josta kohta tullaan enemmin puhumaan. Sillä kumpaisestakin puhutaan, jott' ei heillä ollut mitään erinomaista virkoo, molempiin sanotaan olleen varakkaita miehiä, ja elänneen melkeen yhellä ajalla.[656] Tämä sama Frédric Fresekä oli siitten veljensä kanssa, Jaakko nimellinen, v. 1419 vielä vahvistanut tämän heijän heimolaisen Helwichin vainaan jälkeen-seätöstä. Tästä hänen veljen nimestä selitetään vielä paremmin tämän Fresekä ja Frése olleen sama mies. Piispa Maunus Olaijin (Tavastin) kirjutoksesta v. 1449, jolla hään Turussa asetti Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi kuhuttavata papillista yhteyttä,[657] nähään että yks Frédric Frees oli silloin porvali Turussa, ja mahto olla mahtava mies, koska hään oli yksi tämän Veljellisyyven asettajoista (Porth. Chr. p. 475). Hänen nimensä kirjutetaan toisessa kohassa "Fredericus Frese" (Chr. p. 477). Yksi toinen näistä asettajoista, oli Jaakko Fresen t. Freese, e. Frés joka silloin oli Peä-neuo[658] Turussa, ja joka mahto olla hänen veljensä, (josta arvoomme näihen olleen samat miehet, jotka v. 1419 kuhuttiin Fresekä), kolmaas oli vielä Henrik Frése, joka oli Rovastina (Chr. p. 476, 603) ja joka mahto kuolla v. 1465 (Chr. p. 614). Ilman näitä, nimitetään meijän vanhoissa kirjoissa myös yhtä miestä nimeltä Arnold Fresekäson (Arnaldus Fresykini) joka oli lahjoittanut Hamarken talon Pyhä Yrjön kammiolle Turun Peä-Kirkossa (Porth. Chr. p. 798). Mutta mikä mies hään lie ollut, tahi millonka hään lie elänyt, ei tunnetak, kuitenki se näyttää meistä kuin hään oisi ollut sen äskön mainitun Frédrik Arnikanpojan Fresekän isä, eli tämän Frésen isä, jonka hautavarjo tässä kahotaan.

Tään parempia tiiustuksia, emme ouk olleet hyvät hankkimaan, tästä suvusta.

Tähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännän Olli Tavastin
Hauta-poasi, Turun Peä-Kirkossa.[659]

Keskellä tätä kivee nähään Tavastin suvun vanha Vapamerkki,[660] yksi rautapaijassa puettu käsi-varsi purpurin-punaisessa vainiossa, joka merkki on yhteinen Stålarmiloihenkin suvullen, koska hyö ovat lähteneet yhestä juuresta.[661] Ympärillä luetaan namät sanat: "anno domini mcccclx in crastino sancti petri de cathedra obiit nobilis vir olavus thawasth miles orate pro eo",[662] joka oisi Suomeksi: "Vuonna Herran (syntymästä) 1460 Istuimellansa istuvan[663] Pyhä Pietarin toissa pänä kuoli vapasukuinen mies Uolov Thavast, Tähtikäs, rukoilkaa hänen etessä." Tämäkin kivi mahto jo 1681:nen vuuen tuli-palossa murentua, kosk' ei siitä päivästä hänestä eneän puhutak.

Tämä Olli Niileksenpoika Tavast Porkkalaan (joka oli se nuorempi sillä nimellä) oli myös ollut aikanansa mahtava mies Suomessa, ei niin paljon omasta toimestaan, kuin enemmin ehkä siitä korkeasta suvusta, josta hään oli syntynyt. Sillä paihti hänen isänsä Nisse t. Niki Ollinpoika Tavast, joka oli myöskin mainittu mies,[664] niin Piispa Maunus Olai[665] oli hänen setänsä, vanha Gödik Fincke (josta jo puhuttiin p. 420, 421, 422) ja Valta-Neuo Niiles Ollinpoika (Stjernkors) Särkilahteen (joka oli Piispa Maunus Niileksenpojan isä) oli hänen lanko-miehensä; Lainjulistajat Etelä-Suomessa Eerikki Bitze (josta puhuttiin p. 477) ja Jeppe t. Jaakko Pekanpoika. Kuin myös Lainjulistaja Pohjos-Suomessa, Henrik Clausson (josta mainittiin p. 476), olivat hänen vävynsä; ja paitti näitä oli hään tätilöinsä kautta, soanut paljon heimolaisia Suomen ylhäisemmasta seävystä.

Tästä Olli Niileksenpoijasta Porkkalaan, ei tunnetak muuta, kuin että hään (Peringsköldin puheen perästä) oisi v. 1446 ollut Miekkamies, ja v. 1455 Tähtimies ja Linnanisäntä Hämeenlinnassa, kussa toimituksessa hään vielä oli v. 1458.[666] Hänen muista töistään mainitaan Stjernmanilta, jotta hään v. 14… oli ynnä vävynsä Henrik Claussonin kanssa peättänyt yhen 9:sen vuotisen rauhan Venäläisten kanssa.[667] Vuonna 1439 sai hään setältänsä Piispa Maunukselta 400 Markkoo rahassa, lahjaksi, että sillä muka lunastoo Porkkalan kartanoa[668] niiltä toisilta yhtä-perillisiltä (medarfwingar).[669] Vuonna 1440 alakirjutti hään lankomiehensä Göd. Finkin seätöstä, kussa hään Juho Ollinpojan murhasta poislahjotti Pyhä Annan Kammiollen Kärkesnäsin tilan ja Bölin (Räfvebölin?) torpan Savun pitäjässä, joita hään oli niinikeän perinyt vaimonsa kautta (p. 421. Porth. Chr. p. 448, 449).

Tämä Uolov Niileksenpoika Tavast oli nainut[670] Christinaa, Valta-Neuon ja Miekkamiehen Rötger Ingosen tytärtä,[671] jonka kanssa hänellä oli 3 lasta, nimittäin — 1) Mätta Ollintytär Tavast Porkkalaan, josta jo puhuttiin p. 431, ja joka oli ensin naitu Lainjulistajan Etelä-Suomessa Eerikki Erkonpoika Bitzen kanssa, jollen se synnytti Lainjulistajan nuorempi Henr. Bitzen; ja siitten Valta-Neuon ja Lainjulistajan Etelä-Suomessa Jaakko Pekanpojan (Ille)[672] kanssa, jollen se synnytti Linnanisännän Stén Jepinpojan (lue p. 431) — 2) Niiles Ollinpoika Tavast Sonnentakaan, joka oli nainut Anna Sunentytärtä Laijilaan, jolla hänellä oli poika Heikki Niileksenpoika Tavast josta siitten suurin osa tästä suvusta levisi. Tämä Niiles peri v. 1467 Tätiänsä Katrinaa Niileksentytärtä. — 3) Lucia Ollintytär Tavast, josta on jo puhuttu, ja joka tuli naineeksi Tähtimiehen ja Lainjulistajan Henrik Clausonin (Djekne)[673] kanssa Koskiseen. Hään on ereyksessä monelta tullut luetuksi sen vanhemman Olli Niileksenpojan tyttäreksi, tahi Piispa Maunus Ollinpojan sisareksi, ja ilman minkäänlaisetak perustuksetak tehty Piispa Olli Maunuksenpojan emäksi.[674]

Koska olemme puhuneet tämän Tähtimiehen Olli Tavastin tyttäristä, niin tahomme myös jotaik puhua hänen siskoistaan. Jotka oli — 1) Elin Niileksentytär Tavast, joka v. 1439 sai setältänsä Piispa Maunukselta 100 Nobloo lahjaksi (Porth. Chr. p. 431). Hään oli naitu Vapamiehen Niiles Ollinpojan kanssa Särkilahellen (Stjernkors[675] ja eli vielä leskenä v. 1467. Hään oli perillistensä kanssa myöskin lahjoittanut taloja Pyhäin-Henkein Kammiollen (Porth. Chr. p. 624). — 2) Lucia Niileksentytar Tavast, joka sai samana kertana Piispalta, hänen setältänsä, 200 Markkoo, ynnä 50 Markkoo hänen tyttärelle, nimellä Metta. Näijen nimiä ei ollenkaan löyvyk yhessäkään niissä K. Vapa-huoneessa löytyvissä polvi-laskuissa. — 3) Katarina Niileksentytär Tavast, joka silloin myöskin sai setältänsä 200 Markkoo tilan-ostoksi, ja joka naitiin vanhallen Gödik Finkillen (josta on jo puhuttu p. 421, 422, 495).[676] Ilman näitä 3 siskoja, oli hänellä myös 2 veikkoa. Heitä ei nimitetäk Piispan lahjutos-kirjassa, mutta muissa vanhoissa suku-johtauksisa; voan millä perustuksella, sit' emme tunnetak. Nämät oisi ollut 4) Jaakko Niileksenpoika Tavast naitu Ragnillan kanssa Villjasiin, Laitilassa, ja 5) Jönis (Niileksenpoika?) Tavast joka oli myös osallinen Kolmen-Kuninkaan Veljellisyytestä, ja joka oli jo v. 1447 Poavilainen Peä-Neuoittelia Turussa, — v. 1454 niin hään oli Pappi Ristuksen Ruumiin-Kammiossa, kussa toimituksessa Maunus Niileksenpoika (Stjernkors) peäsi hänen jälestä v. 1464. — Vuonna 1466 läksi hään sukulaisten suostumuksella samoamaan Pyh. Ristuksen hauvallen, ja sillä tiellä hään mahto jäähä, kosk ei hänestä kuuluna sen koommin (Porth. Chr. p. 605, 804).

Piispa Maunus Ollinpojan (Tavastin) hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.

Tämä kivi — kussa nähään yksi poikki ja pitkinpäin jaettu kilpi, jonka 2:sessa ja 3:nessa vainiossa (fält) nähään yhtä käsivartta (Tavastiloihen vanhoo vapamerkkiä) ja 1:sessä ja 4:nessä yhtä Piispallista ristiä, ja jonka ylitten on pantu Piispallinen kypärä, — se peitti muinon sen kuuluisan Suomalaisen Piispan Maunus Tavastin hautaa, joka oli asetettu Pyhän Ristuksen Ruumiin-Kammiossa Turun Peä-Kirkossa; jota kammiota siitten hänen muistiksi kuhuttiin Tavastiloihen hauta-kammioksi. Sillä ilman hänen hautansa, joka seisoi keskellä tässä kammiossa, varsin Altarin rapun kohalla, niin oli siinä muitakin hänen sukulaisia hauattunna. Sillä hänen vasemmalla puolla nähtiin hänen jälkeentuliansa (efterträdare) ja sukulaisensa Piispa Uolov Maunuksenpojan hauta, ja oikealla, hänen veljensä tyttären-pojan Piispa Maunus Niileksenpojan (Stjernkorsin) hauta. Myö luulemme tässä Kammiossa myös olleen sen äsken mainitun Tähtimiehen Olli Tavastin hauvan, paihti monta muita tästä suvusta.[677]

Tämä hautakivi, joka vielä Brennerin ajalla (v. 1671) seisoi paikallansa, ja tuli silloin häneltä kuvailtuksi, tuli siitten tästä pois-nostetuksi sen turmion perästä, joka kohtaisi tämän kirkon 1681:nen vuotisessa tulipalossa, ja muutetuksi muuannek. Sitä nähtiin viimen jo rikki murettunna, oikealla käellä kammion sisä puolella kirkko-muuriin kiinijuotettunne. (Porth. Chr. p. 511).

Niin kuin tässä nähään, niin ei ollut tässä kivessä mitään, kirjutettunne — ehkeivät tienneet mistä piti soamaan sanoja, kunniaksi näin kuuluisan miehen — eikä sitä tarvittu, koska Piispa oli jo ite tämän Kammion rauta-oviloihin kirjuttanut nimensä, niin kuin jo II:sessa Taulussa luettiin. Mutta Piispa Maunus Niileksenpoika ei kuitenkaan sallinut temmoisen miehen töitä olla ilman toimittamatak, hään tietti seneistä Flanderin moassa, Hollannissa, yhtä isoa taulua[678] kuparista, kussa luettiin Piispoin Maunus Ollinpojan ja Olli Maunuksenpojan vehkeistä. Tämän taulun, joka v. 1489, s. 1 p. Huhtik. pystytettiin Ristuksen Ruumiin-Kammiossa, kussa se v. 1681 tulipalossa suli vaskeksi, sanotaan Brennerin myös kopioittaneen, ehkei sitä nyt löyetäk hänen kirjuitoksissaan. Mutta koske se löytyy toimitettunna sekä Bångin muisto-puheessa tästä Tavastin suvusta (painettu Tukhulmissa v. 1756), että myös Leuraeuksen Juttelemuksessa de Sacellis sepulcralibus in Templ. Cath. Ab. (painettu Turussa v. 1778 p. 20) niin tahomme tässäkin sitä luettoo. Se kuuluupi näin: "Anno Domini MCCCCLII die IX Mensis Martii obiit Reverendus in Christo Pater et Dominus, D:nus MAGNUS D.G. Episcopus Aboënsis, hujus capellae Fundator, qui sedit annos quadraginta"; joka oisi Suomeksi: "Vuonna 1452 Herran (syntymästä) s. 9:nä päivänä Maalis-kuussa, kuoli Ristuksessa Arvollinen Isä ja Herra, Jumalan armolla Turun (muinonen) Piispa Herra Maunus, tämän Kammion asettaja, joka istui (Piispana) neljäkymmentä vuotta." Siitten luetaan samassa taulussa Piispa Uolovista: "Anno Domini M.CD.LX die XXIV mensis Febr. obiit Reverendus in Christo Pater ac Dominus OLAVUS, D.G. Episcopus Aboensis. Orate pro istis et ceteris Christi fidelibus, ut requiem habeant cum beatis." Joka on suomeksi: "Vuonna Herran (syntymästä) 1460 s. 24:nä päivänä Helmik. kuoli Ristuksessa, Arvollinen Isä ja Herra OLAVUS, Turun Piispa armolla Jumalan. Rukoilkaa näihen ja muihen Ristin-uskovaisten etessä, jotta heillä oisi lepoa Autuallisten seassa."

Ehkä myö oomme jo ennen puhuneet tästä Piispasta, niin koska se oli kaikista meijän vanhoista Poavilaisista Piispoista, se kaikkiin kuuluisampi, sekä hänen töistään että tavoistaan, niin tahomme tässä vähä laveammasti toimittoo hänen elämän-kertansa. Hänen isä oli se jo ennen mainittu Kuuston Linnan muinonen Peämies ja Mynämäen pitäjän Käskynhaltias (Wasall) Olli Niileksenpoika Tavast, (se vanhempi, sillä nimellä) joka Bångin ja Palmsköldin puheen perästä, oisi ollut naitu yhen Katrína Finken kanssa, ja joka jo oli kuollut ennen v. 1402 (Porth. Chr. p. 433).

Niissä vanhoissa K. Vapa-Huoneessa löytyvissä Suku-kirjoissa ei luetak hänellä olleen enempee kuin kolmet lasta kaikkiaan, nimittäin: Waldemar, Niiles ja Maunus. Mutta Bångin lausumuksien peälle heitettiin niistä uusista Vapa-Huoneen kirjoista Valdemari joukosta pois, jonka siaan pantiin Lucia, joka oli sen nuoremman Olli Niileksenpojan tytär, ja josta jo on puhuttu p 476, 498. Että nämät polvilaskut ovat kumpaisetkin varsin vialliset ja puutoksen-alaiset, neämme Piispa Maunuksen omasta jälkeen-seätöksestä, eli oikeemmittain hänen lahjutos-kirjasta vuotesta 1439, kussa hään nimittää näitä hänen lähimmäisiä perillisiä; ja joihen luetaan olleen 1) Veli Jönis Ollinpoika, joka sai yhen tilan Väsilässä Halikon pitäjässä, ja Quidjan kartanon Paraisin pitäjässä, jonka se sai yhessä vaimonsa kanssa, puoleksi kumpainen.[679] — 2) Veli Lassi (t. Lárens) Ollinpoika, jota hään myös yhessä kohin kuhtuu Larens Olofsson, jolle hään anto Koti-talonsa, Alasjoen Mynämäen pitäjässä, sillä eholla että se piti siitä vuosittain maksaman meärätyn veron Ristuksen Ruumijn-Kammiollen.[680] — 3) Sisar Margaréta, joka sai Piispalta 100 Markkoo rahassa, paihti 200:a'an Markan eistä tiloo Nappaassa, pojallensa Uolovillen.[681] — 4) Sisar Brigitta, joka sai 100 Markkoo tilan ostoksi.[682] — 5) Sisar Ragnilda,[683] joka silloin jo lie ollut kuollut, koska ainoastaan mainitaan hänen pojasta Matti Martinpojasta. — 6) Sisar Katarína, joka sai 200 Markkoo.[684] — 7) Sisar Christina, joka sai yhen 300:an maksavan tilan Häslabergissa, Paimion pitäjässä. Ilman näitä niin hään nimittää vielä Ingeborg Hakontytärtä, joka sai yhen tilan Väntiälässä, Lieton pitäjässä; Margitte Tvásintytärtä, joka sai yhen tilan Vehmaan pitäjässä — liekkö hyö siitten olleet sisaren lapsia tahi veljenlapsia. Mutta yhtä veljen nimeltä Valdemar hään ei missään nimitä — lie hään siitten kuollut jo ennen, vai lie hänellä ei ollunakaan sellaista.

Tämän Suomalaisen Piispan muista esivanhemmista olemme jo puhuneet, puhuissamme Tähtimiehen Olli Tavastin hautakivestä, myö peäsemme seneistä tässä puhumasta heistä, ja tahomme ainoasti hoastoo tästä Piispasta.

Piispa Maunus Ollinpoika oli syntynyt s. 14 p. Lokak. v. 1357[685] Alasjoen talossa Mynämäen pitäjässä, jonka talon hänen isä oli ostanut 250 Markalla, ja jota vielä nytkin hänen muistiksi kuhutaan Tavastilaksi. Niin kuin oli tapa jo niinnäkin aikoina, että koska oli muualla parempia opinlaitoksia kuin kotonamme, niin läksi tämä nuori Tavasti vieraisiin maihin harjoittaaksensa oppimuksiansa. Juusten sanoo hänen tulleen tehtyksi Tietous-Oppiaksi Práagin kaupunnissa Böhmin moassa, varsin niinnä päivinnä, jollon Johannes Huss siinä julisti oppinsa. Hään mahto jo nuorra osottoo isoa tointa ja miehen alkua, koska Kuninkas Eerikki XIII:nääs mieltyi häneen, niin että hään teki häntä Peä-Kirjuttajaksensa (Cancellarius) ja kuhtui häntä "warum elskelige cleric", kirjassaan v. 1405, kussa hään anto hänellen Tokelan tilan Mynämäen pitäjästä.

Ennen kuin häntä Piispaksi tehtiin, toimitti hään v. 1411, 1412, ja 1413 Peä-Kirkonpalveluksen (Arkidiakonatet) Turussa. Rhyzelius sanoo hänen jo ennen Piispa Björnin kuolemista tulleen lähätetyksi Kuninkaalta Eerikiltä Poavin luokse, muissa asioissa, ja silloin Ruomissa v. 1412 tulleen Poavin Juho XXIII:sen käskyn perästä, Piispaksi voijeltuksi, hänen Hippakunnan anomuksensa peällä. Tullessaan sieltä toi hään myötensä 3 poavilaista kirja-tulloa (Påfwel. bullor) annettuna v. 1412; kussa luattiin ensimmäisessä, 100:a'an päivän synnin-peästöstä (aflat, aflösning, indulgentiae) kaikillen totisesti katuvaisillen ja (syntiänsä) tunnustavillen (omnibus vere penitentibus et confessis) jotka kullalla, rahalla, tahi muulla neuolla, osotti avunsa niillen köyhillen Turun koulussa, että muissa tämän Hippakunnan kouluissa, oleskelevillen koulu-pojillen, heijän lukuin harjoittamiseksi. Toisessa luattiin 500:a'an päivän synnin-peästöstä, ja kolmanessa 400:a'an päivän peästöä, niillen kaikillen, jotka avaruuellansa ja hyvyyvellänsä, lahjoillansa tahi antimellansa, ovat jollakulla tavalla toimittaneet jotaik evullista eli hyövyllistä tällen Turun Peä-seurakunnallen (Ecclesia Cathederalis)[686]. Ilman näitä herkku-kirjoituksia — jotka niinnä aikoina oli tarpeelliset taivuttoo valaistamattoman kansan mieltä Jumalallisuuteen, joka on sekä ensimäinen alku opetuksiin, että myös heijän ylimäisin tarkoitus — niin hään suusanallansa valaisi Poavia muistakin meijän moan asioista, josta ne kirja-tullot, jotka siittenpänä julistettiin, toistaa, ja joilla tarkoitetaan järjellisyyttä moallisissa että henkellisissä harjoituksissa. Tullessaan sieltä, piti hään talvea Parísissa, ja tultuansa takaisin Ruotsiin, kävi hään Kuninkasta tervehtimässä, joka suosioitteli häntä mieli-hyvyyvellänsä, antain hänellen elinaikaasek Kuninkallisen veron kaiken Maskun pitäjästä. Rikas muutoinkin tavaroisuutestaan, (sekä irtonaisissa että kiintonaisissa) ja luotu yhellä mielellä, joka oli täynnä tointa ja ymmärrystä, oli se hänellen huokiampi kuin yhöllenkään muulla aikoin soaha sellaisia vehkeitä, jotka eivät muuten oisi kävestynnyt. Ei yksikään Suomen Piispoista, ei Poavilaisista eikä Lutheruksellaisista, ouk vaikuuttanut niin paljon seurakunnan hyväksi, kuin hään, eikä ainoastaan omalla varalla, mutta myös kehoituksillansa ja yllytyksillänsä, joilla se muitakin innoitteli seurata hänen esimerkkiänsä. Niinnä aikoina luettiin kuuluvaksi Jumalallisuuteen ja siveyteen, ei niin paljon hyvyyven harjoittamista, kuin Pappiin ja kirkkoin lahjoittamista; kussa asiassa Piispakin oli muita avarampi.

Esimerkin hänen palavasta uskosta ja peripoavilaisuutesta (ägta Catholicism, påwiskhet) osotti hään jo 12:nellä vuuellansa Piispana ollessaan, jollon hään 63 vuotta vanhana[687] läksi poavilaisten tavalla käyen-jalan samoamaan Ristuksen hautaan, tekemään siinä rukouksiansa, lupauksiansa, ja Jumalan-palveluksensa — ilmankos siitten Poavi kiitti häntä kahessa hänen kirjassansa, hänen hurskautestaan ja hartautestaan.[688] Kotiin lähtiissään toi hään myötensä Venedigin kaupunnista monta kallista kirjoo,[689] ja muita kirkko-koreuksia,[690] Turun Seurakunnan kunniaksi ja kaunistukseksi. Myö taijamme puhua hänen ansiosta, kolmessa tarkoituksessa, nimittäin hänen papillisesta ansiosta, johon luetaan kaikkia hänen toimituksia viran puolesta; hänen yksinäisestä ansiosta, johon luetaan hänen yksinäiset tavat ja käytökset; ja hänen vallan-hallittavaisesta[691] ansiosta, johon kuuluu hänen kansallinen ansio laillisessakin tarkoituksessa, koska hään sillä ylhäisellä virantoimituksellansa vaikuutti paljon maallisissakin asioissa, hallituksen menoin puuttumisellansa.

Hänen papilliset ansiot ja virantoimitukset ovat aivan monet ja suuret. Heistä luetaan ensinnik, että hään v. 1421 asetti Ristuksen Ruumiin Kammion Turun Seurakuntaan, (kussa ensin piettiin 1, voan siitten 6, joka-päivällistä messua) jonka voimassaan pitämiseksi hään lahjoitti 5 taloa, osittain perinto-tiloja, osittain myös osto-tiloja;[692] ja jonka pappia hään ei ainoastaan palkannut omalla kustennoksellaan, mutta tietti hänellen kivisen kartanon, ja lahjoitti tätä Kammiota, kalliilla puvulla, kuvilla ja muilla koreuksilla. Kuin tätä Kammiota v. 1425 sisään-vihittiin, niin hään lahjoitti sitä taas, ilman näitä viis ennen-nimitetyjä taloja, 10:nellä uuella tilalla. Eikä hään vielä siihen tyytynnä, mutta antoi vielä v. 1439 tällen samallen Kammiollen 6 taloa.[693] Ja ettei hänen lähimmäiset sukulaiset pitännyt siitä pahastua, tahi ruveta hänen kuoltuansa pois-riitelemään näitä tiloja, lunastamisen oikeuella (genom bördes-rätt) niin hään lepyyttelläksensä heitä, lahjoitti heitä kuttookin kartanoilla ja hoviloilla, tahi suostutti heitä muuten valmiilla rahalla.[694] Vielä siittenkin niin hään aikoa myöten lisäisi näitä antimiansa uusilla lahjoilla,[695] ja yllytti muitakin lahjoillansa auttoo tätä uutta Kammiota,[696] jonka pyhä-pitämisestä ja lahjoin-auttamisesta hään oli v. 1440 vaikuttanut yhen poavillaisen kirja-tullon, kussa luvattiin kaikillen tämän Kammion palvelioillen ja lahjoittajoillen 5 vuotista synnin-peästöstä, ja yhen verran niistä heijän peällen-pantuista poastoista (quinque annos Indulgenciarum et totidem quadragenas de injunctis eis penitenciis). Mutta koska se kuuluu ikään kuin kunniaksi jalon miehen, ei ainoasti mitä hään ite toimittaa, mutta myös mitä hään soap muita toimittamaan, niin meijän tuloo nimittämään, että se oli hänen puheella, kuin Peäkirkon-palvelia Juho Anundinpoika perusti P. Juhannuksen Kammion,[697] Turun Peäkirkkoon, jonka asettamiseksi Piispa Björn oli ensin antanut neuonsa että suostumuksensa. Hänenkin aikana (v. 1416) niin Taivaansalon Pitäjänpappi (Curatus) Hewich Stoltefoth lahjoitti Pyh. Yrjön Kammion;[698] ja hänen aikana mahto myös Ristuksen uskollisten Sieluin-Kammio[699] tulla asetetuksi, tässä Turun seurakunnassa. Uskottava on myös että se oli tämän Piispan toimituksella, kuin Turun porvali Hinza Knapp t. Knaap asetti (v. 1414?) Pyhän Pietarin ja Poavalin Kammion.[700] Niinikkään on uskottava että Pyh. Annan ja Pyh. Antin-Kammio,[701] kuin myös Pyh. Neitsyn t. Papis Kammio,[702] että myös Kolmen Kuninkaan Kammio,[703] tulivat kaikki hänen ajallansa ja hänen neuollansa asetetuiksi, koskei heistä puhutak ennen häntä? Mutta se ei ollut ainoasti uusia Kammioita, jotka hänen aikanansa asetettiin, pyhitettiin ja lahjoitettiin; ne vanhatkin saivat monet uuvet evut. Sillä monta niistä vanhoistakin Kammioista tuli hänen aikanansa uusilla lahjoilla enennetyksi, niin kuin e.m. Pyh. Laurentiuksen Kammio[704] ja Pitäjän-Kammio.[705]

Peäkirkon-palveluksen virka (Arkidiakonatet) joka ensin tuli asetetuksi Piispa Björn Balkin aikana (nuon 1389 vuoen paikoilla, Messeniuksen arvion jälkeen), sillä, että hään niistä Piispan istumen alla kuuluvista tiloista, lahjoitti 4[706] Peäkirkon-palveliallen — tuli Piispa Tavastilta enennetyksi ja uusilla veroilla lisäitetyksi.[707] Hään lisäisi myös 4:llä uuella näitä 6 entisiä poavilaisia Papis-Neuoittelioita,[708] ja eneni ne 6 entiset Kammion-laulajat 4:llä uuvella.

Mutta ei sillä ainoasti, että hään asetti uusia Kammioita ja papintoimituksia, hään lisäisi myös heijän töitä ja viran-toimituksia. Niin peätti hään e.m. että ne hetket, jollon laulettiin Vapahtajan kärsimisestä ja ristipuuhun naulattamisesta (horae de Sancta Cruce et passione Dominica) piti asetettaman vissiksi henkellisiksi laulu-hetkiksi (horae canonicas)[709] kokonaisessa hippakunnassa, ja että ne kaikki jouto-hetket, jotka löytyi Aamurukouksen (Missa Aurorae) ja puolipäivän-soarnan (Missa Summa) välillä, piti sovitettaman yksinäisiksi henken-messuiksi, niin ettei yhtäkään aikoo pitänt kulutettaman ilman rukouksetak, alusta jumalanpalveluksen aina loppuun. Että kehoittoo ne pitkän- ja pahan-matkantakaiset, (joilla oli vaikia peästä kirkollen), tulemaan pyhä-päivinä sinne, lahjoillansa ja rukouksillansa, toimitti hään v. 1441, 7:än Ruohtalaisten Piispoin kautta, yhen kirja-tullon, kussa luattiin 40 päivän synnin-peästöä kaikillen niillen Suomen Hippakunnan asujamillen, jotka nimitetyillä juhla-päivillä kävivät kirkossansa, tahi muuten kirkollen ja papillen osottivat hyvä-tahtoansa. Palkitaksensa sitä vahinkoa joka sekä Venäläisten että muihen vihamiesten kautta on tapahtunut tällen peäseurakunnailen, joka e'esmänneinnä aikoina jo kahestikkiin on tullut tulenturmiolla vahinkon-alaiseksi — toimitti hään v. 1443, Poavin-Neuoittelialta Alexanderilta Damaskosta, ilman sitä jo p. 517 mainittua kirjantulloa Ruumiin-Kammion hyväksi, yhtä toista, kussa luattiin 7 vuotista synnin-peästöä (ja aina saman verran niistä heijän peällen-pantuista poastoista) kaikillen tämän Seurakunnan hyväntekiöillen ja lahjoittajoillen. Yhessä toisessa kirjan-tullossa, annettu samana vuonna Báselin Peä-Neuoittelemukselta (Synod) luattiin niinikkeän 2 vuotista synnin-peästöä niillen, jotka jollakulla tavalla auttovat tätä Kirkkoa entiseen voimallisuuteen. Yhessä kolmannessa Poavi-kirjassa, annettu s. 1 p. Kesäk. v. 1445 Poavilta Eugeniukselta IV:neltä, luattiin heillen niin-ikkään 7 vuotista peästöstä (Porth. Chr. p. 463, 464).

Koska Turun kirkko, (jota hään oli kaunistanut monella kalliilla koreuksella) oli ynnä Papiston palanut siinä onnettomassa tulipalossa, joka v. 1429 hävitti tätä Turun kaupuntia, niin Piispa 30 vuuen sisällä oli ylösrakettanut tämän Kirkon vielä julkeemmaksi kuin ennen, ikään kuin hään (v. 1431?) loajemmaksi levitti ja varusti Kuuston linnoo. Hänen papilliseen ansioon on myöskin kuuluva, että hään isolla huolella ja toimella, ellei varsin alusta perustanut, niin kuitenkin uuestaan asetti ja lahjoitti Naantalin Papistoa, Brigittan veljellisyyestä, joka tuli toimeen hänen aikanansa,[710] ja että hään tietti kivestä Piispa-kartanon Turun kaupunnissa, kussa ennen häntä, Pispoilla ei ollut mitään asuntoa.[711] On myöskin uskottava mitä Scarin luuloopi (Juttelemuksessansa de S. Henrico P. 2. Aphor. X. m.c. p. 14) nimittäin, että se oli hään, joka ulkomoalla tietti sen kauniin hauta-varjon, joka on pantu Piispa Henrikin hauan-paikalle Nousiaisten kirkossa; koska hään on pannut tähän vapa-merkkinsä.[712] Eikä se kielläk tässä jo ennen olleen jonkun hautapylvään, jonka Piispa Juho Pekanpoika oisi siihen toimittanut. (Porth. Chr. p. 16. 349, 471).

Jos tämä mies oli kiivas ja toimellinen asettamaan Hippakunnassansa parempia menoja henkellisessä tarkoituksessa, niin se ei ollut veltokaan että laiminlyyä valvoataksensa ja enentääksensä niitä moallisia etuja, jotka oli hänellen tulevia. Hään rupeisi toas Padisen papiston kanssa riitaan siitä vanhasta isännän-oikeutesta (Jus Patronatus) Porvon pitäjäseen ja hänen kappelihin, kuin myös Lohen kalastamisesta Helsingin joessa, joka muinon oli kuuluva Turun Piispoillen, mutta heiltä että Ruotsin Kuninkoilta pois-annettu tällen suljetuksellen;[713] ja jota oikeutta hään v. 1428 lunasti jälleen, sillä että hään maksoi tälle Papistollen 100 Engl. Nobloo.[714] Samalla tavalla voitti hään v. 1438 Turun Seurakunnallen Medelbyin (Solnan pitäjässä) ja Kakunäsin tilat Uplandissa, jotka Piispa Hemming v. 1354 oli soanut Kuninkaalta Maunukselta, ja siitten antanut Turun Kirkollen ja Piispoillen; mutta jotka tilat ovat siitten toas tulleet veityksi Kuninkaan kartanoin alle, koska olivat heitä lähes.[715] Hään ratkaisi niinikeän yhen vanhan riijan Piispa-istumen ja muutamien talonpoikien välillä Pytheen pitäjästä, Lohenkalastamisesta Kymin-koskessa, kussa hään ei ainoastaan Piispoillen voittanut tätä kalastamista, (t. kalan-veroa) mutta sakoitti myös näitä talonpoikia heijän kova-korvaisuutestaan.[716] Tästä Piispan puolen-pitämisestä moallisissakin asioissa, mainitaan häntä isolla kiitoksella Poavilta Martti V:neltä kirjoituksissaan v. 1417 ja 1419, annettu yks Reävälin Piispallen, toinen Skáran ja Strengnäsin Piispoillen (lue p. 513).

Mitä hänen yksinäiseen elämiseen ja mielen luontoon tuloo, niin hänen tavat jo ilmoittaiksen näissä hänen papillisissa vehkeissä. Että se oli poavilaisen tavalla (ulkonaisesti, t. peältä-nähen) henkellinen, osottaa ei ainoasti hänen hartaus virantoimituksissaan, ja hänen into harjoittoo järjestystä jumalanpalveluksessa, ja parempia papillisia menoja hänen Hippakunnassaan; mutta myös hänen papisvallan-levittämisestä, ja matkustamisesta luvattuun moahaan (förlofwade landet) m.m. Mutta että se oli syvämmellisestikkiin henkellinen ja hyväluontonen toistaa hänen yksinäinen elämäkerta, hänen hoivauttamiset köyhistä ja vaivaisista, hänen avaruus sukulaisiansa vastaan, m.m. Juusten sanoo hänen käyttäneen ihtesäk jumalanpalveluksessa ja rukouksissansa isolla mielen-nöyryytellä, henkellisyytellä ja vilpistelemättömyytellä,[717] ja hänen elämänsä olleen kunniallinen, hurskas, ja harjoitettu hyvyyteen, niin että hänen nimensä oli ollut kunnioitettu ja kuuluisa, ei ainoasti omassa moassaan, ja meijän kuuluvissa, mutta myös Venäjässä ja muissa kaukaisemmissa kansoisa.[718] Se oli arvattava että yksi mies, niin isolla toimella kuin tämä, piti näinä poavilaisina aikoina (jollon Piispoilla ei ollut ainoasti henkellistä, mutta myös moallista valtoo) vaikuttaman paljon moallisissakin asioissa, vielä liiaksi kuin hänellä itellään oli varoo ja rikkautta, joka turvais tätä hänen valtoosak. Ilman että paljon erehtyä uskallamme peättää, että ne kunnolliset asetukset, joita Hallitus julistaa moan ja kansakunnan hyväksi, ovat erinomattain otetut Virkamiesten ja Valtamiesten puheen peälle; josta tahtoisimme Suomen peämiesten, ja erinomattain tämän Piispan, kunniaksi luettoo niitä otollisia asetoksia, joita tehtiin näinnä aikoina Suomessa Laillisessa (i Civilt) tahi Valta-hallittavaisessa (i Politiskt) ja Valta-toimittavaisessa (i Statistiskt) tarkoituksessa.[719] Niistä Kuninkaallisista julistuksista, jotka jollaa tavalla ovat muita merkillisemmät Suomalaisissa Valta-asioissa[720] luetaan e.m. että kuin Suomalaiset valittivat Kuninkaansa luonna, että paihti Ruunun veronsa, joka heillä oli maksettavana, niin Linnanisännet, jotka olivat soaneet moan piteäksensä (i förläning) eli jotka oli soaneet Kuninkaalta luvan ylöskantoo tätä Ruunun-veroa, (että sillä suorittoo sitä velkoo, jota heillä oli Ruunulta soamista) ottivat erittäin 1 1/2 mitan Riistoa, paihti heiniä, kustakin talosta, Nimismiehen veron nimellä (Länsmans gäld); niin peätti Kuninkas v. 1414, että 1 hopiäyri kustakin savusta oli hänen mielestä kyllä Nimismiehillen (Åb. Tid. 1784. p. 193). Ja kuin tuli toas kanteita aina Danmarkiin, Kuninkaan korviin, jotta Valtamiehet neänyttivät moakuntoo; ja ettei ainoasti ne ylhäisemmät Valtamiehet, mutta ne alaisemmatkin Virkamiehet voattivat heiltä sekä kyytimistä että ruokkimista heijän matkoillansa, maksamatak, kuin myös eläkkeitä ruoka-veroiksi (gengärd) — ja päivätöitä enemmin kuin oli heille luvattu, niin Kuninkas anto Köpenhaminassa v. 1419 sen peätöksen Turun-Leänin lähettämillen, ettei moakunnan ilman rahatak tarvint elättee eikä kyyitä muita kuin Kuninkasta ja Kuninkatarta, tahi heitä, jotka oli siihen häneltä soaneet valta-luvan; ja että Ruunu-miesten piti omin-neuoin ja ilman moakunnan rasittamatak ylöskantaman Ruunun soatavia ja maksuja. Ja mitä toas näihin Ruunu-veroin tuloo, niin peäteettiin että kaikki loisi-miehet ja koturit (enlopesmän) piti kukin varansa myöten auttoo Talonpoikia näissä Ruunun veroissa, sitä myöten kuin 4 Vouvilta ja moakunnalta valittua arvutos-miestä tätä meäritti. Peätettiin myös, että se osa Ruunun veroista, jonka suorittamiseksi ei löytynyt talonpojilleen rahoja (werdh öre), piti soaha maksoo moan-viljoilla — ei Voutiloihen mieltä myöten, mutta sen hinnan jälkeen, jonka 4 arvotusmiestä, kummaltakin puolelta, siihen panivat. Peätettiin vielä että ne asujammet, jotka asuivat kaukana linnoista, vesiin ja syvämmaihin takana, ja joilla kesällä oli paha peästä kaupunkiloihen[721] piti soaha maksoo verojansa talvella, ilman koroittamatak, sitä myöten kuin 4 arvotus-miestä valitut kummastakin puolesta kahtoisivat hyväksi (Åb. Tid. 1784. p. 377). Tämmöiset asetukset oisi ylistättävät vaikka minä aikana, ja kunnioittaavat aina sekä Valtian että Hallituksen. Mutta kaikista näistä peätöksistä, niin on Hallituksen julistamus v. 1436 merkillisin, kussa alennettiin koko Suomen-moassa,[722] 3:nen osan Ruunun veroista, (ikään kuin oli jo ennen tehty) Ruotissa. Sen sanan peälle, että heijän sanottiin tulleen liian koroitetuiksi. Syyksi tähän altiiks-antamisuuteen (eftergift) Ruunun puolesta, sanottiin että Suomalaiset ovat aina ennenkin osottaneet uskollisuutta ja kuuliaisuutta heijän laillisen esivallansa vasten, ja nytkin luvanneet, ettei ottoo toisen Peämiehen itellesäk, kuin minkä hallitus heillen antoi. Tämä veron-huojelus vahvistettiin v. 1441, Kuninkas Christopherilta (Åb. Tid. 1785. p. 62). Mutta oikeuellisessa (i juridiskt) tarkoituksessa ei ouk mikään asetus niin suuresta hyövytyksestä Suomenmoallen, kuin K. Eerikin julistus v. 1435, kussa hään Suomen moakunnan valittamisella, ja heijän virkamiesten kehoittamisella, pani Suomen Laki-kunnan (Lagsaga) kahtiaksi, kosk ei yks Lainjulistaja ennättänyt vuotessa käyttää oikeutta niin laviassa moassa.[723] Peätettiin sen eistä että tästä puolen piti Suomenmoassa asetettaman 2 Laki-kuntoo Pohjos-Suomen[724] ja Etelä-Suomen[725] jonka Lainjulistajoilla, kumpaisellakin, oli oikeus olla osallisia Kuninkaan valittamisessa. Mutta ei sillä kyllä: hään peätti samana päivänä että piti Suomessa kerran vuuessa pitettämän yksi Moa-Oikeus (Lands-Rätt) kussa tutkistettiin ei ainoastaan kanteita Ruunumiesten ja muihen virkamiesten vastaan, mutta kussa tuomittiin Kuninkaan nimessä niitä asioita, joita ei ratkaistettu Moa-Käräjäissä ja Laki-Käräjässä.[726] Tämä Moa-Oikeus[727] joka oli yksi Valta-Oikeus (Högsta Domstol) ja jonka siaan siitten pantiin Hov-Rättilöita, oli jo ennen asetettu, (koska sitä jo mainitaan v. 1407, 1415, m.m.) mutta sai nyt uuen voiman ja järjestyksen. Sitä ei pie sevoittoo Valta-Käräisihin (Räfste- t. Rättare-Ting) joka myös oli yksi Valta-Oikeus, joka muinon piettiin niinikkään Kuninkaan nimessä, erinomattain että tutkistella Valta- ja Virka-miesten käytöksiä, Ruunun- ja Veron-asioita, m.m.

Tämän Piispan muista ansioista luetaan myös että hään viisauellansa ja hyvällä puheellansa sai tauvotetuksi ja sammutetuksi sitä voaran-alaista kapinoitsemista (uppresning) joka oli ilmauntunut Satakunnassa, voan josta nostelemuksesta muuton ei tunnetak niin mitään meijän vanhoista kirjoistamme. Mainitaan myös hänen kunniaksi, että hään v. 1421 oli pantu ensimäiseksi Peä-Piispan voalillen, ehkei hään siihen virkaan soanut Kuninkaalta suostumusta.

Näistä hänen moneista ansioista niin Kuninkaat piti hänestä paljon, ja ottivat hänen sanansa varteen niissä tarkeemmissa asioissa. Hänen täytyi vielä 93:lla vuuellansa (v. 1449 ja 1450) viipyä talvi-kauen Tukhulmissa, (kussa hään myös v. 1448 oli soapuvilla Kuninkaan Koarlen koroittamisessa) että siinä neuoillansa olla Kuninkaallen avuksi.

Hänen kuolemasta, hautaamisesta, ja hautavarjosta on jo ennen puhuttu.

(Vastapäin enemmin).