JOHANNES ANDREAE CAJANUS.
Paltamon Muinonen Rovasti. Syntynyt v. 1626; kuollut v. 1703.
Pohjanmaa on aina ollut kuuluisa muista Suomen maista hänen oppineista ja ankareista Pappeista, jotka ovat siitäkin mainittavat että hyö ovat harjoittaneet omoo kieltänsä, ja tarkoittanneet tietoa omaan tarimamukseen.[359] Hyö ovat etesmänneennä aikoinna olleet ehkä ne ainuat koko Suomessa, jotka eivät ouk istuineet varsin tuppi-suunna kahellen mitenkä ajat ja ihmiset toinen toisesek perästä poisvaipuuvat. Kuin toiset torkkumalla viettel' pois päivänsä, tahi hukuttivat ikeänsä yhtätyytyväisyytessä muusta kuin omasta elämästänsä, niin hyö ottivat ajastaan tarkan vaarin ja kirjuttivat muillen muistiksi niitä merkillisempiä tapauksia niinnä päivinnä.[360] Se on heitä kuin meijän vielä nytkin tuloo kiittää, siitä vähästä tiiosta, joka on meillä meijän tarinamuksestamme, ja meijän täytyy ainoastaan surkutella, että suurin osa heijän kirjutoksista ovat jo kavonneet ja joutuneet hukkaan, tahi salataan vielä painamatak vanhoin paperien pankoissa.
Niistä jotka enin ovat näin ikuistanneet ihtiänsä, ja ansaineet että tulla meiltä kunnioitettavaksi, on epäilemätäk Paltamon muinonen Rovasti Juho Antinpoika Cajanus.[361]
Tämä merkillinen mies, joka oli 9:sääs Rovasti tässä pitäjässä, oli Greve Bráhin muinoisen Vouin Antti Cajanuksen poika, joka oli vapaallisesta sukuperästä, koska häntä ennen kuhuttiin Gyllenhjerta,[362] ja sanottiin olleen syntynyt Uuella-moalla Kyrkslön pitäjässä.
Tämä hänen Juho niminen poikansa oli syntynyt v. 1626. Hänen yksinäisestä elämästä ei tunnetak muuta, kuin että hän v. 1642, eli 16 v. vanhana, erkani Oulun koulusta ja läksi Upsalan Opistoon, kussa hään oli 6 aastaikoa. Vuonna 1648 tehtiin häntä Turussa papiksi, ja pantiin kappalaiseksi Paltamohon. V. 1659 tehtiin häntä Kirkkoherraksi ja Rovastiksi Kajanan läänissä, Salossa, Siikajoilla, Pieliksessä, Kuopiossa ja Iisalmessa. V. 1672 istui hään Herroinpäivilla Tukhulmissa, ja v. 1702 oli hään papin-kokouksessa Oulussa. V. 1703 kuoli hään, 76 aastaikoa ja 4 kuuta vanhana,[363] Nuoruuessansa oli hään paljon matkustannut vieraita maita. Vaimoksensa oli hään ottanut Kirkkoherran tyttären Pyhäjoelta Anna Juhon-tyttären Mathesiuksen, joka synnytti hänellen kaks poikoa, Eerikki ja Juho. Hään käytti heitä kumpaisiakiin Upsalan Opistossa. Juho tehtiin 21 v. vanhana Opettajaksi (till Professor) Turun Opistossa, ja kuoli aivan nuorra. Hänen sanotaan tehneen meijän virsi-kirjassa virren, joka alkaa: Etkös ole ihmis parka. Eerikki tehtiin papiksi Paltamoon. Ja hään sai kokeaksensa sitä kovaa onnea, joka ei vielä ennättänyt periä isän hyvyyttä. "Hyvyys tekiin ihmisillen uhriksi", isä pelaistiin, vaan poika tavattiin. Häntä raateltiin aivan pahasti vihollisilta sota-aikoina v. 1716-20. (lue Mnemosyne, v. 1821, Januarii månad).
Olkoon tämä sanottu Cajanuksen yksinäisestä elämästä, hänen kansallisesta on enemmin puhumista. Myö taijamme kiittää häntä ei ainoastaan mainioksi papiksi, mutta myöskin verrattomaksi kansallaiseksi.
Myö neämme hänestä esimerkin, että se joka on virassansa nöyrä, se on myöskin muussa työssä tarkka ja toimellinen. Hään osottaa meillen, että se joka tahtoo vaikuuttaa hyvyyttä maailmassa, hään on mies soamaan sitä aikaan, ilman toisetakkin; tahi hään totistaa, että yksi yksinäinenkin kunnollinen mies kansakunnassamme, tekööpi toisinaan paljoa enemmin hyvyyttä ihmisissä, kuin monet autuammat ja ylhäisemmät. Sillä hään teköö ei ainoastaan mitä häneltä voaitaan (mitä hänen virkansa voatii), mutta hään teköö vielä paljon voatimatakkin, (semmoista kuin ei tule hänen virkase tehä).
Meijän täytyy seneistä ensin puhua hänen papillisista töistä, ja siitten toimittoo hänen kansallista ansiota, tahi mitä hään teki paihti viransa.
Hänen virantöistänsä emmö tunnek muuta, kuin mitä hään ite mainihtee yhessä kirjassansa annettu Turun Papin-neuoittelemuksellen siitä 9:stä päivästä Huhtikuussa v. 1698. Josta nähään että hään mainittuna vuonna oli jo 50 vuotta ollut tässä pitäjässä pappina, ja kärsinyt monta vaivoo ja vastusta, sekä vihollisilta, suurinna sota-aikoinna; kuin rauhavuosinna, omilta jumalattomilta sanan-kuulioilta. Ilman tätä oli hään 33 vuotta toimittanut Rovastin ammattia Kajanassa, Salossa, Siikajoella ja Saloisten kaupunnissa; että myös Kuopiossa ja Iisalmessa (joita silloin luettiin Viipuriin hippakuntaan). Hänen kuuluistamus-toimeuksista[364] vuonna 1696, selitämme hänen erinomattain harjoittaneen näistä paikoista pois-hävittääksensä sitä vanhoo taikausta, ja muuta turhuutta, joka vielä löytyi pakanallisuuesta. Muuta ei myö tunnetak hänen virkansa puolesta. Mutta hänen toiset kansalliset ansiot ovat monta isommat, ja ne on ne jotka ovat erinomattain ikuistaneet hänen nimensä, ja tehnyt häntä ylistettäväksi vielä tulevinnakin aikoina.
Niinnä päivinnä poiskirjuteltiin[365] sotamiehiä Kajanasta, niin kuin muistakin Suomen moakunnista; ei ainoastaan sota-aikoina, mutta myöskin rauhavuosinna, joita kuletettiin kauvaks pois vieraisiin maihin, suureksi vahinkoksi ja rasitukseksi tällen laveallen, synkälle, ja vähä-kansattullen moallen. Sillä kuin ainuat ja parahat kyntö-miehet näin vietiin muuvannek, niin heijän talot ja tilat köyhtyivät, ja joutuivat autioiksi. Esteäksensä tätä, ja auttoaksensa moa-viljelemusta[366] parempaan toimeen, puhutteli hään moa-miehiänsä, että mänivät siihen kauppaan, jotta tarjoivat ruunullen vissiä erinnäistä maksua, peästäksensä siitä pakosta, miehiänsä muka poislaittamasta; sillä muka eholla, että lupaisivat ite pitää huolta, heijän ruoan suojeloksesta. Sillä — sekä se oli Ruunullen voitoksi, että peästä matkan takoo kulettamasta vierasta väkee tähän äkkinäiseen ja synkiäiseen moahaan, kussa heijän kostaminen oisi tullut sekä vaikeeksi että kalliiksi muonan puutoksesta, että myös varsin ilman mitään toimetak, tämen lumen ja pakkaisen vallassa, — sekä se oli asujamillenkin evuksi, että varjelessa omia tiettyjä maita, soaha pysyä kotonansa, ja aina sillä välillä taloansa kahtoa.
Tähän lupaukseen antoivat hyö v. 1681, ja tekivät yhen kirjallisen liitoksen, joka v. 1683 ja 1686 tuli Kuninkaalla vahvistetuksi ja peätetyksi. Tämän sisällä-pito oli, että Kainunmoa tästäpäin peästättiin miehiä sotaan laittamisesta, sillä eholla, että hyö täytivät näitä 8 paikkoo;[367] nimittäin:
1:ksi, Että joka talosta tahi sauvusta ilman laillisia ja vara-laillisia[368] veroja, maksoa vuosittain ruunullen 2 talaria hopeassa, ja puoli leiviskää kapa-haukia.
2:ksi, Että aina voimassaan pitää Kajanan linnoo, ja rakentaa mitä hänen varustamiseksi tarvitiin.
3:ksi, Että sota-aikoina pitää 150 miestä linnan varaksi, ja että yhteisesti urhollisesti varjella rajansa.[369]
4:ksi, Jos löytyisi kussa talossa enemmin kuin 3 miestä, niin piti yks heistä uuestaan ottaman autioiksi jäänneitä taloja, tässä moassa, tahi likempi meren rantoo.
5:ksi, Ettei muista maista ottoo mitään karkulaisia moahansa, eikä heitä suojella ja salata.
6:ksi, Että laittoo ja voimassaan pitää valtamoantietä Säresniemen ja Oulun välillä.
7:ksi, Että tehä, ja aina voimassaan pitää, kahta hoahta (lodjor), yhen 100 Tynnörin vetävän, toisen vähä pienemmän; että niillä kulettaa tykkiä ja muonoa Säresniemeltä Kajanaan.
8:ksi, Että vanhan tavan jälkeen, kustaik talosta tuua puolen sylen kuivia puita, linnan tarpeeksi, eli maksoa 16 hopiäyriä kuparissa.
Kuin Cajanus oli soanut tämän asian toimeen, niin hään toimitti toisen vielä kauniimman. Hään ei tyytynyt siihen, että hään sai pitää miehet kotona, hään tahtoi myös että hyö rauhassa piti soaha moatansa viljellä, ja tehä töitänsä rasittamatak.
Koska Kainumoa oli niistä moakunnista Suomessa, kussa ei löytynyt teitä eikä paljon kyliä, sillä talot oli harvaan toisistaan, tehtyt mehän korpeen, mihin peättyi, niin sinnek ei sota-aikoinakaan laitettu kunnolista väkee, kosk' eivät vihollisetkään tainneet isolla sota-rahvalla tässä liikua. Tämä moa heitettiin sen eistä aina itekseen, ilman turvammatak, omin neuvosiek. Tästäpä tapahtui että yksinäisiä vallattomia kokoon-liitettyitä voroja tuli joukottain Venäjän puolelta, murtaisiivat yli rajan, ja murhaisivat, polttivat ja ryöstivät kaikki mitä vaan taisivat, jolla kiiruhtivat pois omaan moahaan ennen kuin toiset ennättivät heitä vastuttoo. Vainoataksensa tätä, Kainulaisetkin liittiivät yhteen, ja palaisivat Venäjän puolelle, kussa hyö toas vuorostansa tekivät tulella ja raualla kaikki puhtaaksi. Nämät murhamiset ja ryöstämiset olivat useen julmemmat kuin oikeet tappelukset, sillä tässä ei ainoastaan tavoitettu miehiä ja miekkoja, vaan vuotatettiin viatointa verta, koska eivät seälineet vaimoja eikä lapsia; sillä joita heistä eivät tappaneet tahi alentaneet, niin veivät myötensä vieraisiin maihin. Tällä tavalla oli Kajanin maa, se jossa tehtiin kauhiimmat julmuuet sota-aikoina. Cajanus piti mielessänsä estääksensä tätä, ja hään oli mies sitäkin tekemään. Hänen ansiolla Kainulaiset näyttäävät yhtä esimerkkiä, joka on Tarinamuksessamme varsin merkillinen.
Tätä käytti hään sillä tavalla, että hään hyvällä puheellansa sai sekä täänpuolimmaiset että tuonpuolimmaiset papit että talonpojat, niin Suomalaisiin kuin Venäläisiin molemmin puolin rajoa, tekemään keskenänsä yhen liitoksen, jossa kumpaisetkin lupaisivat, että aina elee rauhassa ja ystävyyessä välillänsä, eikä sota-aikoinakaan rasittaa ja hävittää toisiaan, vaan elää suosiolla ja sovinolla. "Tapelkoon Kuninkaat jos tahtoovat, ja riitelköon hyö muka jotka ovat riitauntuneet, mutta mitä myö näissä kaukaisemmissa rauhallisissa moan-kylissä, ruvemme heihin asioihin puuttumaan. Kyntäkäämme myö peltoamme, ja viljelkäämme mehtiämme, ja elköömme surmata toisiamme ilman syytä, ja viatointa verta vuotattaa."
Koska olivat näin välillänsä tehneet tämmoisen raja-rauhan, niin pyysivät molemmin puolin hallituksen-suostumusta. Sekä Zaar Pietari että Koarle Kuninkas (suuret Sota-sankarit kumpaisetkin) antoi siihen suostumuksensa, ja ilomielellä peättivät yhtä asiata, joka vakuutti heijän alammaisten onnellisuutta, ja oli heillen kumpaisellenkin otollinen.[370]
Tästä seuraisi, että kuin soat hävitti ja turmeli muita Suomen maita, niin oltiin tässä rauhassa ja tyyvennössä; kuin muissa moakunnissa tappoivat toisiansa, niin tekivät tässä kauppoa välillänsä, ja elivät ystävyytessä ja suosiolla, niin kuin eivät oisik muka tienneet mitä muualla tapahtui. Cajanukselle oli se suosio tästä hänen hyvästä työstänsä, että hään näki Kainun moan vuosittain tullevan enemmin viljellyksi ja viljakkaaksi, että hänen moa-miehet siunauksillansa muisteliit hänen hyvät-teonsa, ja ettei hänen syntymä-moatansa koko hänen elinaikanansa rasitettu soan julmuuelta, eikä kostutettu veljeisten eikä vihollisten verellä. Vasta 9 vuotta hänen kuoltua purettiin Kajanin Tullariloihen kelvottomalla käytöksellä tämä rajan rauha. Sillä koska Venäläiset[371] vuonna 1712 (parraana sota-aikana) tulivat vanhan tavan jälkeen Kajanin markkinoillen, pitämään kauppoansa, niin Tullarit ottivat pois heiltä paljon sarkoa ja kankasta, josta ne olivat jo viimeisenä vuonna tulli-rahan maksaneet. Tästä keänsivät hyö takaisin, ja vainoataksensa tätä, tulivat kohta jälleen, suuren joukonsa kanssa, ja ryöstivät ja hävittivät koko kaupunkin, ja ympärin olevaisen moa-kunnan. Jota sotaa seneistä Suomessa kuhuttiin kankas-sota. Olkoon tämä sanottu Kajanista ja Cajanuksesta! Muuta ei ouk tullut meillen tietyksi Cajanuksen töistä; vaan tämäkin on jo kyllä, että ansioittaa[372] hänellen kunnian, tulla luetuksi Suomen parraisten ja kunniallisten kansallaisten joukkoon.