MUUTAMIIN MEIJÄN MOAMIEHIIN ELÄMYKSIÄ.[348]
Kuitenk itse kuolemassa,
Säilyyvät siviät miehet
Eläävät erons' perästä.
Paul Remes.
Jokainen kunniallinen mies kunnioittaa rehellisyyttä, kunniallisuutta, urhollisuutta, totuutta, hyvyyttä, viisautta, tahi kaikkia niitä avuja, jotka koroittaa meitä yliten muita luotuja, yliten meijän oman tavattomaks joutuneen suvun; ja jotka kohoittaa meitä likemmäksi sitä taivaallista ymmärrystä, sitä Jumalista viisautta ja hyvyyttä, joihen osallisiksi myö olemme luovut.
Mutta koska näitä tapoja ei löyvyk itekseen, vaan ikään kuin henkemme suljettunna luonnollisissa piiroksissa, niin täytyy meijän kunnioittoo niitä miehiä, kussa tällaiset hyvät tavat osoittaiksen; ja jotka harjoittaavat heitä ei omaksi voitoksensa, vaan yhteiseksi hyvyyveksi. Sillä kuin kunnioitamme näitä ihmisiä, niin osotamme myö kunniamme niillen hyvillen tavoillen kuin ilmoittaiksen heissä, ja julistamme sillä, että myö heitä arvossa pitämme, ja itekkin tahtoisimme heitä nouattoo.
Samalla tavalla kokee joka kunniallinen kansa, että tarinamuksessansa tarkoittoo niitä miehiä jotka ovat rajuuttanneet ihtiänsä muista, hyvillä tavoilla ja käytöiksillä, ja jotka usein ilmauntuuvat ikään kuin valaistut henket sen roakan kansan seassa. Heijän elämäkerta osotetaan sen eistä muillen esimerkiksi, että sillä vaikuttaa kansan sivistymistä ja hyvistymistä.[349]
Myö olemme jo lapsuuesta alkaan, tullut tuntemaan jaloja miehiä muissa maissa, myö olemme kuulleet mainittavan mainioista ja kuuluisista Greekkalaisista ja Ruomalaisista uroista, jotka heijän ruummillisessa luonnossa piirittivät yhtä taivallista henkee; ja jotka ehkä ihmisinnä, olivat henkensä puolesta, aivan Jumalantapaisia. Myö olemme siitten vähittään tavanut semmoisia muissakin kansoissa, joihen tarinamus on tehty meillen tietyksi, mutta ei ykskään ole vielä puhunut mitään meijän omistamme; niin kuin muka ei meissä löytyisi semmoisia miehiä, joita saatettaisiin osottoo muillen esimerkiksi hyvyytessä, rehellisyytessä, hurskautessa, urhollisuutessa, ja muissa hyvissä tavoissa. Tästä tuloopi että myö rakastamme näitä vieraita kansoja, kussa sellaisia miehiä on löytynyt; mutta ouvoistamme ja halvenamme[350] meitä ihtiämme, koska ei semmoisia tavatak meissä. Yksi kansa joka pitää ihtensä halpana, se alentaa ihtensä päivä-päivältä vielä halvemmaksi, ja vajuu viimeisellä muihenkin pilkan ala. Että kehua ihtiänsä, on kyllä yksi kunnoton tapa; mutta että pilkata tahi polkea ihtiänsä, on vielä ouvompi. Myö tahomme seneistä nouvattaa kohtullisuutta, ja kiittää mitä meissä on kiitettävätä, ja moittia mikä on moitittava. Meijän tarkoittamus oisi, että puhuttaissa hyvistä tahi urhollisista miehistä, ottoa esimerkkimme omistamme, eikä aina turvaita muihiin vierahihin.
Paitti sitä, niin se ompi meijän suurin velvollisuus, että kiitoksella mainita ja muistossamme johtata niitä miehiä, jotka ovat vaikuttanneet hyvyyttä ja kärsinneet meijän etessämme. Se on se ainua ja vähin palkinto, jota taijamme heillen antoa; se on se ainoa kostaminen, jota hyö meiltä voativat. Sillä mitenkä myö taitaisimme ies toivoa, että meijän omat työt ja vaivat pitäis muilta tulla luetuiksi meillen ansioksemme, ellei myö ite kunnioitak ja arvele niitä miehiä, jotka ennenkin ovat hyvyyttä meillen toimittaneet. Ja koska iankaikkinen kokemus toistaa, että ne jotka ovat olleet avulliset ja auttaneet toisia, ovat harvoin tulleet toisilta autetuiksi;[351] niin myös, että ne jotka juuri enin ovat rakastaneet omiansa ja isämoatansa, ovat tulleet vähin omiltansa rakaistetuiksi, niin tahomme eroittoo meitä heijän joukosta, jotka kosk' eivät taija itek vaikuttoo jotaik hyvyyttä, niin katehtiivat ja paheksiivat muihen ansioita, ja viskoavat vettä heijän korvilleen, jotka ovat auttaneet heitä avannoista, ja nostaneet heitä kuin konnia mättähälle.
Eikös kaiken moailman tarinamus opeta meitä, että ne viisahimmat, parraaimmat ja jaloimmat miehet ovat usein tulleet eleäissänsä vihoitetuiksi, vainotetuiksi ja vahinkoitetuiksi; usein myöskin surmatuiksi. Eikös ihmiset jo niinnä vanhempina aikoina kivittäneet ennustajoitansa,[352] ristin-naulittivat Vapahtajansa, ja murhaisivat opettajoitansa, ja — eikös vielä meijänkin ajoilla ou nähty heijän paikka paikoin ahistelevan ja hätyyttelevän oppineita ja kansan-valaistajoita?? Vasta myöhempänä, kuin ovat löytäneet näijen viattomuutta ja omoo tyhmyyttä, — silloin vasta katuuvat käytöiksensä, ja seisoovat itkusilmin heijän hauvalla, joita ennen olivat pilkanneet ja irvistelleet. Sellainen on ihmisten luonto, ja sellainen meijän tapamme! Myö emmö tunnek hyvän-tekiäitämmö ennen kuin myö heitä kaipoamme, ja vasta heijän kuoltua kunnioittamme myö heijän nimensä, ja pystyyttelemme muka muisto-pylväitä heillen kunniaksi, että sillä ikään kuin lepyyttäisimme ja suostuttelisimme heijän varjoa.[353] Senpä tautta on moni uljas mies tullut kotonansa pilkatuksi ja isämoaltansa pois-kajotetuksi, kosk' eivät hyö siinä ymmärtänneet häntä arvossansa pitää; ja tultua muihen maihin, tavanut siinä sitä hyvyyttä ja suosiota, kuin olisivat kotona ansaineet. Mutta viisaus, hyvyys ja siveys eivät ehikkään palkoa ja palkintoa, (sen eistäpä heitä myöskin harvoin palkitaan);[354] hyö ehtiivät ainoastaan siaa, moailmassa, kussa saisivat hiljaisuuessansa ja rauhassa harjoittoo ihtiänsä, omaksi suosioksi ja ihmiskunnan hyvyyveksi.
Myö tahomme seneistä tapaella niitä miehiä, jotka ovat ennen vaikuttaneet hyvyyttä meijän moassamme, tahi jotka ovat eläissänsä muita onnistanneet ja hyvyyvellänsä tarkoittaneet hyötyttä sitä yhteistä kokonaista kansoo. Jos eivät aina ouk voittaneet tätä heijän aivotusta, vaan usseen, ehkä tyhjään yrittäneet; niin elkäämme syytäkä heitä tästä heijän tarkoittamuksen nouvattamattomuutesta, sillä heijän aivotukset ovat ainian meijän silmissämme yhtä ylistettäväiset ja kiitettäväiset; mutta suruilkamme ainoastaan, että heissä ou puuttuna sitä jaloutta ja voimallisuutta, kuin oisi tähän ehkä vaaittu, ja jota ei löyvyk meissä luonnottomasti (ylinluonnollista), ja päivittäkämme ainoastaan niitä ulkonaisia tapauksia, jotka ovat näitä heijän hyviä aivotuksia kumottaneet, ja joihen välttäminen ei käy ihmisten käsiin.[355]
Mutta ne ovat ehkä varsin harvat, jotka ovat tulleet siihen tilaisuuteen, että ovat tainneet vaikuttoo jotaik varsinaista koko kansakunnan hyväksi; meijän täytyy myös seneistä kunnioittoo heitä, jotka hiljaisuutessa ja yksinäisyytessänsä harjoittaavat näitä avuja, ja ainoastaan paheksia etteivät hyö ouk tulleet pantuiksi semmoisihin paikoin kansakunnassamme, kussa heillen oisi käynyt enemmin aikoin soaha, tällä heijän hyvällä hartauvellansa.[356]
Tästä myös tuloopi, että voaitaan enemmin niiltä, jotka istuissaan ylhäisillä paikkeillansa, käyttäävät koko kansan onnea käsihinsä; ja jotka ussein taitaavat hyvällä sanallansa vaikuttoo enemmin hyvyyttä, kuin kaikki muut, mahtinensa;[357] ja sitä vastoin heiltä toas vähemmin, jotka ovat alhaisimpana, ja josta suurin osa mateloo niin kuin maot mullassa, huoleissansa mitä hyö huomena suuhunsa pistäisivät.
Mutta niin kuin moni saattaa löytyä, joka ylhämmäisellä paikalla ei ouk vaikuttana mitään hyväksemme, niin saattaa myöskin löytyä moni, joka alaisemmalla paikalla on vaikuttanut varsin paljon kansakunnan hyväksi,[358] ja heistä luemme erinomattain Paltamon muinoista Rovastia Joh. Cajanusta.