Raamatun tutkisteluja 2: Aika on lähestynyt

by C. T. Russell

SEITSEMÄS LUKU.

RINNAKKAISET ARMOTALOUDET.

Juutalainen aika evankeliajan esikuva. — Merkillinen rinnakkaisuus eli vastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. — Kuitenkin ovat ne erilaiset. — Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys. — Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. — Tärkeitä rinnakkaisuuksia tarkastettu. — Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu huomioon. — Lihallisen Israelin suosion aikoja. — Heidän suosiosta erottamisensa aika. — Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan suosion ajan pituisen. — Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion aikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. — Evankelisen ajan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty. — Raamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen, pakana-aikain ja toisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet opettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.

Edellisessä on kosketeltu sitä asianhaaraa, että Jumalan menettelytapa Israelin kansaa kohtaan oli esikuvauksellista laatua. Kumminkin on ainoastaan harvoilla kylliksi käsitystä siitä, miten täydellinen tämä esikuva oli. Monet ovat epäilemättä huomanneet, että apostolit, etenkin Paavali, kristillisen Seurakunnan opettamisessa usein ottavat huomioon eräitä silmiinpistäviä näkökohtia esikuvasta ja vastakuvasta juutalaisessa ja kristillisessä armotaloudessa. Mutta apostolin opin lähemmästä tarkastelemisesta huomaa, ettei hän käytä ainoastaan muutamia hajanaisia kuvauksia juutalaisesta taloudesta, vaan että hän terävällä perustelemiskyvyllänsä esittää koko juutalaisen järjestelmän Jumalan asettamaksi (jolloin hän kokonaan sivuuttaa vanhimpien perimätiedot, jotka eivät kuuluneetkaan tähän järjestelmään) ja näyttää, että se kaikissa piirteissään esikuvasi silloin alussaan olevaa kristillistä armotaloutta ja selvimmin kuvasi Seurakunnan kulkua evankelikaudella, sekä osotti sen ihanaa työtä tuhatvuotiskautena.

Monet arvelevat, että juutalainen ja kristillinen aika itse asiassa ovat aivan sama aika, ja että Jumala on alkanut valita kristillistä Seurakuntaa aivan ihmisen ensimäisestä olemassaolon ajasta asti. Tämä on vaikea erehdys, joka hämmentää ja estää monen totuuden oikean ja selvän käsittämisen. Jeesus oli kristillisen Seurakunnan pää ja edelläkävijä, joka seurakunta on hänen ruumiinsa. (Ef. 5: 23; Koi. 1: 24); niinmuodoin ei kenkään ennen häntä voinut olla Seurakunnan jäsenenä. Jos joku oli käynyt hänen edellänsä, ei häntä mitenkään voitaisi kutsua edelläkävijäksi. "Taivaallista kutsumusta" tulla hänen kanssauhraajakseen ja lopulta kanssaperillisekseen hänen kanssansa ei julistettu menneinä aikoina. (Ef. 3: 2, 5, 6.) Hyvät miehet, jotka elivät ja kuolivat ennen lunastuksemme todellista maksamista kalliilla verellä, eivät tienneet mitään tästä "ylhäisestä kutsusta." Ja koska Jumalan lahjat ja kutsumukset, ovat ansaitsemattomia suosionlahjoja, ei heille, jotka kuuluvat toisiin aikoihin, tapahdu mitään vääryyttä, kun ei samaa suosiota tarjota heille. Suosio niitä kohtaan, jotka elivät menneinä aikoina, samoin kuin niitä kohtaan, jotka elävät tulevassa ajassa, oli ja on kutsumus maallisiin kunniapaikkoihin ja maalliseen ihanuuteen ja ijankaikkisesti kestävään elämään maallisina (ihmis-) olentoina: evankelisen ajan suosion ollessa kutsun taivaallisiin kunniavirkoihin ja ihanuuteen, luonnon muuttumiseen inhimillisestä jumalalliseen, ja voimaan ja valtaan taivaassa ja maan päällä, Kristuksen kanssaperillisinä ja apulaisina. Ja koska "Seurakunta, joka siten kutsutaan ulos, erotetaan maailmasta ja kehitetään tänä aikana, tulee olemaan Jehovan aseena hänen suuren aikakausisuunnitelmansa täydellisessä toimeenpanemisessa — suunnitelman, joka käsittää kaikkien etuja, ei ainoastaan ihmiskunnan, vaan kaikkien luotujen taivaassa ja maan päällä — ovat ne valmistukset totisesti olleet ihmeellisiä, jotka menneinä aikoina tehtiin sen jäsenien kasvattamista ja opettamista varten. Eikä ole ollut vähemmän ihmeteltävä se huolenpitokaan, jolla näitä, jotka ovat tänä aikana kutsutut jumalallisen kirkkauden perillisiksi, on kouluutettu, pidetty kurissa, johdettu ja suojeltu pitkällä, vaikealla, kapealla tiellä, jonka heidän Herransa ja Edelläkävijänsä ensin avasi, ja jonka askeleissa heitä on neuvottu astumaan — hänen esimerkkiänsä seuraten." — 1 Piet. 2: 21.

Herramme käytti virka-aikansa kolme ja puoli vuotta kootakseen Israelista, kouluuttaakseen ja opettaakseen niitä harvoja opetuslapsia, joiden tuli muodostaa kristityn Seurakunnan sydän. Kun hän oli jättämäisillänsä heidät yksin maailmaan, lupasi hän lähettää heille pyhän Hengen, jonka koko aikakautena tuli johtaa Seurakuntaa kaikessa totuudessa ja ilmottaa heille tulevaiset ja pitää heillä tuoreessa muistissa, mitä hän oli opettanut — joka lupaus alkoi toteutua Helluntaina. On myös kirjotettu, että kaikki enkelit ovat palvelevia henkiä lähetetyt niitä varten, jotka saavat autuuden periä (Hebr. 1: 14), ja että Herramme pitää erityisesti huolta heistä aikakauden loppuun asti. (Matt. 28: 20.) Apostolien kaikki kirjotukset ovat kirjotetut Seurakunnalle, eikä maailmalle, niinkuin eräät näyttävät ajattelevan; ne ovat täynnä erityisiä neuvoja, kehotuksia ja varotuksia, jotka ovat tarpeellisia ainoastaan pyhille, jotka tällä ajalla vaeltavat kaidalla tiellä. Ja Herramme ilmestyksen, jonka Jumala antoi hänelle, kun hän oli mennyt kunniaan sisälle, lähetti hän ja osotti [osotti — esitti merkeissä, esikuvissa, j.n.e.] Seurakunnallensa palvelijansa Johanneksen kautta. (Ilm. 1: 1.) Meille sanotaan myös, että ne ennustukset, joita pyhät miehet ennen muinoin ilmottivat, eivät olleet heitä itseään varten, eikä myöskään muille heidän aikanansa, vaan yksinomaan kristillisen seurakunnan opettamista varten. — 1 Piet. 1: 12.

Tässä luvussa aijomme näyttää, että koko juutalainen kansa, koko tänä aikana, itsensä tietämättä toimi Jumalan johdon alla, antaakseen meidän opetukseksemme esikuvan koko pelastussuunnitelmasta sen kaikissa osissa, niinkuin juuri äskettäin näimme sen Riemuvuosien osottavan suunnitelman täyttymistä maan kaikkien sukukuntien siunaamisessa.

Käyttämällä hyväksemme totuuden tavara-aitan tavaroita, joita on niin runsaasti varattu Seurakunnan hyväksi, ravitsee Jumalan Henki meitä ja johtaa meitä vähitellen lähemmäksi ja yhä täydellisempään käsitykseen hänen suunnitelmastansa siinä määrässä ja niin pian kun tämä tieto on meille tarpeellinen. Ja tästä suuresta varastoaitasta antaa Jumala nyt meille paljon erityistä valoa ja erityistä ravintoa, joka meille juuri nyt on tarpeen vaatimaa tänä "elonkorjuun aikana" ajan päättyessä. Koska Jumala sellaisella tavalla on hellinyt ja runsaasti pitänyt huolta kristillisestä Seurakunnasta, enemmän kuin kaikista muista ihmisistä menneinä ja tulevina aikoina, miten tärkeä mahtaneekaan hänen mielestään tämä tieto olla meille, ja miten innokkaasti meidän onkaan käytettävä sitä hyväksemme.

Vaikk'emme tässä luvussa tahi tässä osassa aijo yksityiskohtaisesti tutkistella esikuvauksellisia piirteitä Jumalan menettelytavasta Israelin kanssa, niinkuin se esitettiin todistuksen majassa ja temppelissä, ja jumalanpalvelustoimituksissa ja uhreissa, y.m. kehotamme nyt lukijaa tarkkaavasti huomaamaan muutamia erittäin selviä ja silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä juutalaisen ja kristillisen armotalouden välillä esikuvana ja vastakuvana; sillä kaikkia sitä, mitä Seurakunta todellisuudessa kokee ja toimii, esikuvattiin juutalaisessa Seurakunnassa. Ja monet näistä vastaavista piirteistä ovat rinnakkaisia ei vaan luonteensa puolesta, vaan myös verrannolliset aikaankin nähden. Heidän kansallishistoriassansakin ja monen yksityisenkin tähän kansaan kuuluvan elämässä löydämme yhtäläisyyksiä, joihin Raamattu viittaa. Toisia näistä ovat kristilliset ajattelijat aikoja sitten huomanneet, ja toiset ovat jääneet kokonaan sivuutetuiksi. Tässä avautuu meille ihana ja hedelmällinen kenttä ajatukselle ja tutkimukselle.

Paavali kutsuu juutalaista Seurakuntaa "luonnolliseksi Israeliksi" ja kristittyä Seurakuntaa "Jumalan Israeliksi." (1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16.) Voimme sentähden oikeuden mukaisesti nimittää näitä luonnolliseksi Israeliksi ja hengelliseksi Israeliksi. Apostoli huomauttaa myös hengellisen huoneen korkeammasta tasosta, kun hän kertoo luonnollisen Israelin huoneen [perheen] olevan palvelijoiden ja hengellisen Israelin olevan lasten huoneen. (Hebr. 3: 5, 6; Room. 8: 14.) Luonnollisen huonekunnan jäsenet olivat hengellisen huonekunnan kunnioitettuja palvelijoita eri tavoilla, mutta pääasiallisesti siinä, että he tietämättään, Jumalan johdolla, kuvannollisella tavalla kuvasivat hengellisiä asioita, jotka, jos niitä oikein tutkitaan ja huomataan, tulevat olemaan suureksi siunaukseksi ja valaistukseksi lasten huonekunnalle.

Molemmissa tapauksissa on, Jumalan kannalta katsoen, löytynyt sekä nimi Israel että todellinen Israel, vaikka ne ihmisten silmissä ovat näyttäneet samalta; nimi ja todellisia jäseniä ei ole voitu selvästi erottaa ennenkuin heidän aikansa lopussa tahi elonkorjuu-ajassa, jolloin se totuus, jonka aika silloin on tullut ja joka silloin tuodaan päivänvaloon, toimittaa erottamisen ja ilmaisee ketkä ovat todellista, ketkä kuuluvat ainoastaan nimi-Israeliin. Luonnollisesta huoneesta sanoo Paavali: "Eivät kaikki ne, jotka polveutuvat Israelista [ovat sen nimisiä], ole silti Israel." (Room. 9: 6); ja Herramme antaa tunnustuksen samalle ajatukselle, kun hän Natanaelista sanoi: "Katso, todella israelilainen, jossa ei ole vilppiä", ja myöskin, kun hän elonkorjuu-ajalla erotti todelliset nimi-israelista ja nimitti edellisiä arvokkaaksi vehnäksi ja jälkimäisiä ainoastaan ruumeniksi — vaikka, suhteellisesti, vehnää oli ainoastaan kourallinen ja ruumenet käsittivät melkein kaikki, jotka kuuluivat siihen kansaan. Samanlaisessa tapauksessa ja samanlaisella kuvauksella esitetään hengellisen Israelin nimi- ja todellisia jäseniä evankelikautena; ja heidän erottamisensa on myös elonkorjuussa, evankelikauden lopulla. Silloin tulee ainoastaan vehnä, suhteellisesti pieni luku, "pieni lauma" — erotettavaksi hengellisen nimi-Israelin suurista joukoista, kun suuri enemmistö, joka on lusteita eikä oikeata vehnää, tulee hyljättäväksi arvottomina parhaimmalle suosiolle, johon he olivat kutsutut, eivätkä tule laskettaviksi Herran jalokivien joukkoon. — Room. 9: 27; 11: 5; Luuk. 12: 32; Matt. 3: 12; 13: 24—40.

Luonnollisen Israelin pää oli Jaakob, lisänimellä Israel (ruhtinas); ja hän perusti kahdentoista poikansa kautta sen huoneen, joka kantoi hänen nimeään, Jaakobin huoneen, Israelin huoneen. Niin on hengellisen huoneenkin: sen perustaja Kristus, perusti sen kahdentoista apostolinsa kautta; ja tämä huone kantaa myös perustajansa nimeä — Kristillinen Seurakunta. Aikaan nähden kutsui Jumala luonnollisen Israelin ensin, mutta mitä tulee suosioon ja toteutumisen aikaan nähden, tulee hengellinen Israel ensimäiseksi. Siten tulevat ensimäiset viimeisiksi ja viimeiset ensimäisiksi. (Luuk. 13: 30.) Raamattu osottaa selvästi näitä kahta Israelin huonetta, toinen, ollen Aabrahamin luonnollista siementä, toinen Jehovan — taivaallisen Isän — hengellistä siementä, jota Isää Aabraham esikuvasi.

Toiset tulevat sokeiksi tärkeille totuuksille sen kautta, että otaksuvat nimityksen "molemmat Israelin huoneet" tarkottavan luonnollisen Israelin molempia osastoja, maan jakamisen jälkeen, Salomonin pojan, Rehabeamin päivinä. Sellaisia tarvitsee ainoastaan muistuttaa siitä, että Baabelin vankeuden jälkeen, ennalleen asetettaessa Palestiinaan, kaikki israelilaiset, kaikista heimoista, jotka silloin olivat vankeina koko meedo-persialaisessa maailman valtakunnassa, siihen luettuna Syyria eli Babylonia, saivat vapauden palata omaan maahansa, jos niin tahtoivat. (Esra 1: 1—4.) Monet uskollisista israelilaisista kaikista heimoista, jotka pitivät arvossa Jumalan lupauksia pyhän maan ja pyhän kaupungin yhteydessä, palasivat eri kaupunkeihin Palestiinassa. Juudan heimo, pääheimo, jolla oli kuninkaan virka, ja jonka alueella Jerusalem, pääkaupunki, sijaitsi, otti tietysti johtavalla tavalla osaa sen ennalleen rakentamisessa; mutta tämän Baabelista palaamisen jälkeen ei Israel enää ollut jaettu kansa, vaan asui yhdessä kuten alusta, yhtenä ainoana kansana ja oli tunnettu samalla alkuperäisellä Israel nimellä. — Katso Neh. 11: 1, 20; Esra 2: 70.

Tästä huomautetaan uudelleen Uudessa Testamentissa. Herra ja apostolit puhuvat luonnollisesta Israelista niinkuin yhdestä kokonaisesta. Paavali sanoo, että Israel tavotteli, mutta että ainoastaan "jäännös" huomattiin arvolliseksi. (Room. 10: 1—3; 9: 27; 11: 5—12, 20—25; Apt. 26: 7.) Kun Herra sanoi, että hän oli "lähetetty [kaikkien, yhden ja saman] Israelin huoneen kadonneiden lammasten luokse"; mutta koska hän ei tahtonut sallia opetuslastensa mennä Palestiinan ulkopuolelle etsimään heitä (Matt. 10: 5, 6; 15: 24), on selvää, että ne, jotka elivät Palestiinassa, edustivat koko Israelia. Pietarikin puhuu luonnollisesta Israelista niinkuin yhdestä huoneesta; ja puhuessaan Israelin kansalle Jerusalemissa, sanoi hän: "Tietäköön siis koko Israelin huone", j.n.e. Jakob puhuu myös kahdestatoista sukukunnasta, niinkuin yhtenä kansana. (Apt. 2: 36; Jaak. 1: 1.) Monet kaikista heimoista asuivat Palestiinassa ja monet kaikista heimoista asuivat ympärillä olevien kansojen keskuudessa. Niinpä tapasi Paavali israelilaisia, joille hän saarnasi, melkein jokaisessa kaupungissa, jossa hän kävi Vähässä Aasiassa ja Italiassa, mutta heitä pidettiin aina samana kansana; ainoa toinen Israel oli hengellinen Israel.

Jumala teki erityisiä liittoja tahi lupauksia näille molemmille Israelin huoneille. Kaikki lupaukset luonnolliselle huoneelle olivat maallisia, kaikkien lupausten ollessa hengelliselle huoneelle taivaallisia. Vaikka lupaukset luonnolliselle Israelille olivat (ja vielä ovat) suurenmoisia ja kallisarvoisia, tunnetaan lupaukset hengelliselle Israelille "parempien lupauksien" ja "suurempien ja kallisarvoisempien lupauksien nimellä." (Hebr. 8: 6; 2 Piet. 1: 4.) Luonnolliselle huoneelle sanottiin: "Jos te nyt minun ääneni kuulette ja pidätte minun liittoni, niin olette minulle kallis omaisuus, kalliimpi kaikkia muita kansoja, sillä koko maa on minun; ja olette minulle papillinen valtakunta ja pyhä kansa." Ja vaikka koko Israel vastasi ja sanoi: "Kaikki mitä Herra puhunut on, me tahdomme tehdä" (2 Moos. 19: 5—8), eikä sittemmin pitänytkään liittoansa, tulevat kumminkin uskolliset heistä, jotka vakavasti ahkeroitsivat heikkoudessaan pitämään sitä, "päämiehiksi [ruhtinaiksi] kaikkeen maailmaan", Jumalan valtakunnan maallisen puolen jäseniä. — Katso I Osa, Luku 14.

Hengelliselle huoneelle sitävastoin kuuluu: "Rakentukaa itsekin hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä uhreja [sanaa hengellisiä uhreja sanan edessä tässä tekstissä (värs. 5) ei ole vanhimmassa kreikkalaisessa käsikirjoituksessa — Sinailaisessa. Että niin ollen onkin oikein, on aivan selvää, kun ajattelemme, ettei ole hengellisiä asioita, joita uhrataan, vaan maallisia tahi inhimillisiä etuoikeuksia, oikeuksia j.n.e.], jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia… Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, hänen omaisuudekseen tullut kansa, julistaaksenne sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa; Te, jotka ennen ette olleet mikään kansa, mutta nyt olette Jumalan kansa." — 1 Piet. 2: 5, 9, 10.

Luonnollisella Israelilla oli, Jumalan määräyksestä, käsillä tehty todistuksen maja, joka itsessään, sekä kaikissa jumalanpalveluksissaan oli esikuvauksellinen. (Hebr. 9: 1, 2, 9, 10.) Mutta hengellisellä Israelilla on "oikea [vastakuvallinen] maja, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen." (Hebr. 8: 2.) Esikuvauksellisen majan palvelukseen oli määrätty esikuvauksellinen papisto, jonka päänä oli Aaron, joka kantoi esille esikuvauksellisia uhreja esikuvauksellisen kansan synneistä ja toimitti esikuvauksellisen puhdistuksen tahi vanhurskauttamisen vuosittain. Vastakuvauksellisella majalla on oma papistonsa, joka kantaa esille parempia uhreja (Hebr. 9: 23), jotka todellisesti ja ainaiseksi ottavat pois maailman synnit. Ja meidän Herramme Jeesus on tämän papiston pääpappi — tunnustuksemme [tahi järjestömme] Ylimmäinen pappi — ja Seurakunnan jäsenet, jotka ovat hänen ruumiinsa, ovat alipappeja. Koko nimiseurakunta ei ole tätä papistoa — vaan totinen Seurakunta, uskolliset Kristuksessa Jeesuksessa, jotka seuraavat suuren Ylimmäisen pappimme jälkiä uhraamisessa.

Toinen, silmiinpistävä piirre tästä Raamatussa huomautetusta vastaavaisuudesta esikuvana ja vastakuvana on, että molemmat Israelin huoneet (luonnollinen ja hengellinen) vietiin vankeuteen Baabeliin. Tämä tulee selvemmin näkyviin kun me seuraavassa luvussa ennätämme tarkastamaan "suurta Baabelia, joka on porttojen äiti." (Ilm. 17: 5, 6.) Tässä kiinnitämme vaan huomiomme vastakuviin. Luonnollinen Israel vietiin vankeuteen kirjaimelliseen Baabeliin, joka oli rakennettu kirjaimellisen Eufrat virran varrelle, kun sitävastoin evankelikauden salaperäinen eli vertauskuvallinen Baabeli, joka vei vankeuteen hengellisen Israelin, kuvataan sijaitsevan salaperäisen Eufratin varrella. Esikuvassa tulivat temppelin kultaiset astiat poisviedyiksi sananmukaiseen Baabeliin ja häväistyiksi siellä; vastakuvassa tulivat kallisarvoiset, jumalalliset (kultaiset) totuudet, jotka kuuluvat totisen temppelin, Seurakunnan, palvelukseen (1 Kor. 3: 16, 17; Hm. 3: 12) muutetuiksi kauvas pois paikoiltaan salaperäisen Baabelin väärentäminä ja väärin sovittamina. Niinkuin kirjaimellinen Baabeli on rakennettu Eufrat virran varrelle, joka oli sen rikkauden ja varallisuuden varsinainen avustaja, ja jonka kukistuminen tapahtui virran veden poisjohtamisen kautta. Samalla tavalla salaperäinenkin Baabeli sijaitsee monien vesien (kansojen ja kansakuntien) keskuudessa, on niiden kannattama, ja sen kukistuminen tulee ennustuksien mukaisesti sen kautta, että tuki ja kannatus, kansa johdetaan pois sen yhteydestä. — Hm. 16: 12.

Rinnakkaisia aikoja varjon ja todellisuuden — esikuvan ja vastakuvan välillä.

Nyt tulemme tämän esikuvauksellisen vastaavaisuuden ihmeellisimpään piirtoon, nim. ajankysymykseen, joka jokaisessa kohdassaan todistaa ja vahvistaa ne vuosiluvut, joita riemuvuodet ilmaisevat, samoin kuin ajanlasku ja ennustettu pakana-aikain päättyminen ilmottavat. Ja juuri siitä erityisestä syystä käsitellään tätä ainetta tässä, jotta tämän ihmeellisen rinnakkaisuuden varma vakuuttavaisuus lisäisi ja vahvistaisi Jumalan lasten uskoa ajankysymykseen hänen suunnitelmassansa, jota varten se ilmeisesti oli tarkotettu. — Hebr. 9: 9, 23; 10: 1.

Kaikista ennustuksista ja ajantodistuksista ei mikään ole niin silmiinpistävä ja vakuuttava kuin tämä. Mitä se opettaa, on hämmästyttävää, oman yksinkertaisuutensa tähden, ja tulee vakuuttamaan nöyrien sydämiä. Ei siinä kyllä, että luonnollinen Israel kaikkine uskonnollisine menoineen oli esikuvauksellinen, vaan oli juutalainen aika esikuva evankelisesta ajasta. Ne ovat aivan yhtä pitkät ja vastaavat toisiansa; niin että, jos me näemme ja käsitämme juutalaisen ajan, sen pituuden ja omituisuudet sen elonkorjuussa eli lopulla, saatamme tietää evankelikauden, sen vastakuvan, tarkan pituuden, ja voimme ymmärtää, mitä ja milloin meidän on odotettava evankelikauden elonkorjuussa. Mutta koettakaamme nyt osottaa tämä; sillä vaikka voisimmekin yleisien periaatteiden kannalta pitää tämän varmana ja sanoa, että koska eri tapauksilla juutalaisessa ajassa on vastaavaisuutensa evankeliajassa, niin pitäisi olla aikaankin nähden samalla lailla, niin ei Jumala kumminkaan ole jättänyt meitä otaksumaan tätä, vaan on hän selvästi, vaikka välillisesti, ilmottanut tämän meille.

Paavali sanoo meille, että Jumala sulki luonnollisen huoneen suosiosta hengellisen huoneen valitsemisen aikana; ja että kun hengellinen huone on tullut kokonaan valituksi, tulee Jumalan suosio palaamaan luonnolliselle huoneelle. Hän sanoo: "Sillä minä tahdon veljet [Seurakunnan eli hengellisen huoneen veljet] — jottette olisi itse mielestänne viisaita — ilmaista teille tämän salaisuuden, että [luonnollista, lihallista] Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä kunnes pakanat täysilukuisina [Tätä lausetta 'pakanat täysilukuisina', ei ole sekotettava aikaisemmin esiintyneeseen 'pakanain ajat'. Pakanain ajat on se ajanjakso, jonka aikana pakanain, niinkuin on näytetty, on sallittu hallita maailmaa, kun 'pakanat täysilukuisina' tarkottaa täyttä lukua, joka tulee valittavaksi pakanoista täydentämään evankelista Seurakuntaa — joka 'jäännöksen' kanssa, joka on valittu israelilaisista, (apostolit siihen luettuina) tulee muodostamaan Kristuksen Seurakunnan, pyhän kansan, kuninkaallisen pappeuden, Jumalan valtakunnan, ja joille maan valtakunnat ja vallat tulevat annettaviksi.] ovat tulleet Jumalan valtakuntaan; niinkuin on kirjotettu: [Luvattu] Pelastaja on tuleva Siionista [joka on Kristushenkilö — meidän Herramme, pää, ja jäännös eli harvat uskolliset molemmista nimi-Israelin huoneista, jotka muodostavat hänen ruumiinsa, Seurakunnan], hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista. Ja sillä tavoin on koko Israel pelastuva (sillä tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan), kun minä otan pois heidän syntinsä. Evankeliumiin nähden [korkeaan kutsuun nähden tänä aikana] he kyllä ovat vihollisia [hyljättyjä] teidän tähtenne [jotta teillä olisi etuoikeus ja perisitte parhaimmat, lupauksien hengelliset osat]; mutta valintaan nähden [jonka kautta he tulivat valituiksi saamaan erityisiä maallisia suosionosotuksia Jumalalta, jotka olivat luvatut heidän isälleen, Aabrahamille, ja hänen luonnolliselle siemenelleen], ovat he rakastettuja isien tähden; sillä armolahjojaan ja kutsumistansa Jumala ei kadu." On varmaa, että mitä Jumala on luvannut, se tulee täytettäväksi. Tietäen lopun alunpitäen, ei Jehova milloinkaan tehnyt sellaista liittoa, jota hän olisi tarvinnut tahi tahtonut rikkoa. Tässä ennustuksessa antaa apostoli meille viittauksen evankelikauden pituudesta näyttämällä, että se alkoi luonnollisen Israelin hylkäämisellä ja että se tulee päättymään sen ennalleenasettamisella suosioon. Jos me yhdistämme Paavalin ja Pietarin lausunnot (Room. 11: 27 ja Apt. 3: 19, 20) saamme nähdä, että aika suosion palaamiselle Israelille tulee olemaan ennalleenasettamisaikojen alkupuolella, Herramme toisessa tulemisessa. Paavali sanoo, että suosion palaaminen Israelille tapahtui kun Jumala ottaa pois heidän syntinsä, jonka Pietari sanoo hänen tekevän virvotuksen — eli ennalleenasettamisen aikoina, jotka tulevat silloin, kun Herramme tulee toistamiseen, kun eivät taivaat enää kauvemmin pidätä häntä.

Vuosiluvun Herramme toiselle tulemiselle ja ennalleenasettamisaikojen alkamiselle olemme jo näyttäneet olevan 1874. Meidän on sentähden odotettava näkevämme merkkejä Jumalan suosion palaamisesta luonnolliselle Israelille, kohta vuoden 1874 jälkeen; ensimäisenä kohtana ennalleenasettamistyöstä. Ja toden totta me olemme nähneet suosion alkaneen palata heille. Jokainen uusi esimerkki Israelin sokeuden poistumisesta ja Jumalallisen suosion palaamisesta heille on, katsottuna apostolisen sanan valossa, uusi todistus siitä, että evankelikausi on loppumaisillansa, ja että "pieni lauma" on melkein täysilukuinen. Mutta meillä on vielä sen lisäksi todistuksia, jotka ilmaisevat tarkan vuosiluvun, jolloin suosio on palaava Israelille. Niin paljon olemme ainoastaan nähneet, että ajanmäärä luonnollisen Israelin hyljätylle tilalle, on erityisen suosion määrä muille, tarkottaen kutsua toisia (pakanoita) olemaan kanssaperillisiä Kristuksen kanssa, joka kutsu päättyy ennalleenasettamisaikojen alussa; mutta ei kuitenkaan, (kuten toiset ennustukset osottavat) heti tämän ajan alettua.

Mutta pysähdy hetkiseksi — älköön mitään väärinkäsitystä syntykö tästä kohdasta; kun kutsu korkeaan etuoikeuteen saada tulla Seurakunnan jäseneksi, Kristuksen morsiameksi ja kanssaperilliseksi lakkaa, ei sillä suinkaan ole sanottu, että on varmaa, että kaikki, jotka ovat saaneet kutsun, sentähden olisivat arvollisia tulemaan valituiksi; "sillä useat ovat kutsutut, mutta harvat valitut", syystä, että ainoastaan harvat täyttävät kutsumuksen ehdot. Eikä se myöskään sisällä, ettei muita armonetuuksia tarjottaisi niille, jotka eivät enää sen jälkeen saa korkeaa kutsua. Asia on niin, että kun tämä "korkea kutsu" lakkaa, niin se on siksi, että aikakausien suunnitelman suuri Perustaja on saanut melkein valmiiksi sen osan suunnitelmastaan, joka oli aijottu suorittavaksi evankelikautena — nim. evankelisen Seurakunnan, Kristuksen morsiamen, valitsemisen. Kaikkia ihmisiä ei kutsuttu tähän korkeaan kunniaan. Erityisesti ilmotetaan meille, että Jumalan aikomus oli valita tätä tarkotusta varten ainoastaan rajotettu määrä, "pieni lauma", verrattuna ihmissuvun joukkoihin. Kun kylliksi monta on kutsuttu ja kutsumisen aika menee umpeen, eikä enää ole soveliasta pidentää tätä kutsua toisiin, tulee yhä olemaan mahdollista niille, jotka jo ovat kutsutut ja jotka ovat ottaneet kutsun vastaan, tehdä kutsumuksensa ja valitsemisensa lujaksi, uskollisesti vaariinottamalla liittonsa, joka sisältää kokonaisen vihkiytymisen Jumalalle kuolemaan asti; ja tulee heille myös yhä edelleen olemaan mahdollisuuksia epäonnistumaankin tässä. Tämä kutsu, joka välttämättömästi päättyy, kun tarpeellinen määrä on tullut kutsutuiksi, joista suosittu "pieni lauma", "Kristuksen ruumis", täydennetään, ei likimainkaan ole Jumalan rakkauden, suosion ja kutsumisen rajana. Sen päättyminen tulee ainoastaan sulkemaan taivaallisen eli "korkean kutsun." Sillä kun tämä kutsu päättyy, kun tämä ovi tilaisuuteen ja suosioon suljetaan, alkaa toinen ovi auveta — ovi mahdollisuuteen ja tilaisuuteen astua pyhyyden tielle, ja sillä kulkea eteenpäin — ei jumalalliseen luontoon, johon evankelinen Seurakunta kutsuttiin, vaan ijankaikkisesti kestävään elämään ja täydellisyyteen ihmisinä. — Katso I Osaa, lukuja 10 ja 11.

Mutta me tahdomme nyt käsitellä tarkkaa vuosilukua suosion palaamiselle Israelille, joka näyttää tarkan ajan taivaallisen kutsun päättymiselle — jonka vuosiluvun jälkeen Israel alkaa vähitellen nähdä ja saada todistuksia yhä suuremmassa määrässä jumalallisen suosion palaamisesta ja josta vuosiluvusta myös Jumalan kutsu taivaallisiin kunniapaikkoihin tulee lakkaamaan, ja ainoastaan ne, jotka jo ovat kutsutut, tulevat omaamaan etuoikeuden tämän palkinnon voittamiseen uskollisuutensa kautta elämän loppuun asti. —

Jumala kutsui luonnollisen Israelin, hengellisen Israelin lailla olemaan hänen erityisenä aarteenaan kaikkien muiden kansojen edellä (toinen on maallinen aarre ja esikuva toisesta, joka on taivaallinen aarre.) Erotettuna maailmasta saivat he Jumalalta ottaa vastaan erityistä suosiota kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi (1845) vuotta. Tämä ajanjakso alkoi heidän kansallisen elämänsä alkamisella, Jaakobin, viimeisen patriarkan kuoltua, jolloin heidät vasta tunnustettiin kansaksi ja nimitettiin "Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi", joka oli kansallisnimitys. Katso 1 Moos. 49: 28; 46: 3; 5 Moos. 26: 5. Nämä kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi kansallisen elämän ja suosion vuotta päättyivät, kun he hylkäsivät Messiaksen — vuonna 33 — kun hän, viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan, esiintyi heille heidän kuninkaanaan ja, kun eivät ottaneet häntä vastaan, selitti: "Teidän huoneenne jää teille autioksi." (Matt. 23: 38.) Tämä, heidän suosionsa loppu, jolloin heidän lankeemuksensa aika alkoi, jatkuen kolmekymmentäseitsemän vuotta (37), päättyi vuonna 70 heidän kansallisen yhteiskuntajärjestelmänsä samoin kuin heidän kaupunkinsa, temppelinsä j.n.e. täydellisellä hävittämisellä. Huomattava on kumminkin, että Jumala antoi suosionsa jatkua tämän kansan yksityisille senkin jälkeen kun kansa kansana oli tullut "pois hakatuksi"; sillä evankeliumin kutsu oli rajotettu tämän kansan yksityisiin jäseniin kolmen ja puolen vuoden aikana helluntain jälkeen, Kristuksen kuoleman jälkeen — saavuttamatta Korneliusta, ensimäistä pakanoista, joka tuli tämän suosion esineeksi (Apt. 10), ennen kun tämä aika oli kulunut. Tähän päättyivät täydelleen nämä seitsemänkymmentä suosion viikkoa, jotka Danielin kautta olivat luvatut, niinkuin oli kirjotettu: "Ja hän on vahvistava liiton monelle yhdessä viikossa." (Dan. 9: 27.) Tämä seitsemäskymmenes vuosiviikko alkoi Herramme kasteesta; hänen ristiinnaulitsemisensa osotti, niinkuin oli ennustettu, sen keskikohtaa, ja suosio rajotettiin luonnolliselle Israelille sen loppuun asti.

Tämän kansallisen suosion pitkänä aikakautena (1845 vuoden kuluessa), jolla ajalla toiset kansat syrjäytettiin, sai Israel sekä kuritusta että siunauksia. Mutta rangastuksetkin heidän synneistänsä olivat todistuksia ja osia Jumalan isällisestä huolenpidosta heitä kohtaan. Hän lähetti heille hätää ja salli heidän usein joutua vankeuteen, kun he unhottivat hänet eivätkä totelleet häntä; mutta kun he katuivat ja huusivat Herran puoleen, kuuli hän heitä aina ja vapautti heidät. Tämän kansan koko historia, sellaisena kun sen kertovat toinen Mooseksenkirja, Josuan kirja, Tuomarit, Aikakauskirjat ja Samuel, todistaa, ettei Jumala kauvan kätkenyt kasvojansa heiltä, ja että hänen korvansa aina oli avoinna heidän katumushuudoillensa — siihen päivään asti, kun heidän huoneensa jätettiin heille autioksi. Ja silloinkin antoi Jumala heille anteeksi entistä enemmän lähettämällä heille oman Poikansa olennossa kauvan luvatun Messiaksen, Lunastajan, meidän Herrassamme. Tämän kansan sopimattomuus olemaan kauvemmin hänen erityisenä aarteenaan tahi missään suhteessa edustamaan Jumalan valtakuntaa maan päällä, ilmeni siinä, että hylkäsivät tuon pyhän, viattoman ja tahrattoman, sekä siinä, että toivoivat siihen sijaan saada murhaaja vapautetuksi.

Siten tuli, heidän sopimattomuutensa vuoksi, heidän suurimman suosionsa aika heidän hylkäämisensä ja heidän suosiosta lankeemisensa ajaksi. Ja tuo suurin suosio päästä kanssaperilliseksi Messiaksen kanssa, jonka Israel, lukuunottamatta "jäännöstä" (Jes. 1: 9; 10: 22, 23; Room. 9: 28, 29; 11: 5) täten kadotti sokeutensa ja sydämenkovuutensa tähden, tarjottiin uskovaisille pakanoille; ei pakanallisille kansoille, vaan jokaisen kansan vanhurskautetuille uskovaisille — vaikka suosiota alussa, eli kolmen ja puolen vuoden aikana, rajotettiin yksinomaan uskovaisille Israelin kansasta. Soaistuja, kuten olivat kansana, kansallisennakkoluulojen kautta, menee suuri palkinto, joka tarjottiin heille ensin, mutta johon olivat arvottomia, pyhälle kansalle, omaisuuskansalle, johon kuuluu arvollinen "jäännös" heidän kansastaan, ynnä toisia, joita on kutsuttu pakanallisista kansoista, joita he julkeassa ylpeydessään hylkäsivät "koirina." Ja Jumalan luvattu suosio ei tule palaamaan heille kansana poistaakseen heidän sokeuttaan ja tuodakseen heille kansojen esikoisena maallisia siunauksia, ennen kuin "omaisuuskansan" täysi luku on tullut kutsutuiksi pakanoista — ennen kuin täysi luku pakanoita on tullut tähän korkeampaan suosioon.

Siten ei, niinkuin Paavali selitti (Room. 11: 7) luonnollinen Israel saavuttanut sitä, jota se tavotteli, nim. suurinta suosiota. Heidän luullessaan suurimman armon olevan maallisissa siunauksissa ja sydämensä ylpeydessä vaatiessaan tätä suurinta suosiota luonnollisena esikoisoikautenansa, jota lisäksi töillänsä olivat ansainneet, kompastuivat he sokeudessaan tähän suurimpaan suosioon ja hylkäsivät sen, koska se oli otettava vastaan armona Kristuksen kautta. Niinkuin David oli ennustanut, tuli heidän pöytänsä — joka oli niin runsaasti varustettu rikkailla lupauksilla ja siunauksilla, joita tarjottiin heille Kristuksen kautta — heille "paulaksi ja ansaksi ja kompastukseksi ja kostoksi", heidän sydämensä kovuuden tähden. (Room. 11: 9, 10; Ps. 69: 23—29.) Kristus, joka tuli lunastamaan heitä ja joka olisi korottanut heitä ihanimpaan asemaan kuin he koskaan olisivat kyenneet toivomaan tahi aavistamaan, oli heidän ylpeydellensä kompastuskivi ja pahennuksenkallio. — Room. 9: 32, 33; Jes. 8: 14.

Kumminkin oli Israelin sokeus ainoastaan "osittainen sokeus (tahi paatumus)", eikä näön täydellinen kadottaminen; sillä lain, profeettain ja apostolein todistukset olivat kaikille avoinna niin hyvin juutalaisille kuin pakanoille; ja evankelikauden aikana on jokainen juutalainen, joka vaan on tahtonut päättäväisesti poistaa ennakkoluulojen kalvon ja nöyrästi ja kiitollisuudella ottaa vastaan Jumalan armon pakana-veljiensä tavalla, saattanut tehdä niin. Kumminkin ovat ainoastaan harvat voineet tehdä tämän; eikä mitään suosiota anneta heille, eikä mitään erityistä toimenpidettä tule tehtäväksi vakuuttaakseen heitä kansana totuudesta ja voittaakseen heidän ennakkoluulojaan, ennen kuin täysi luku pakanoita on tullut sisälle; tahi toisin sanoen, ennen kuin hengellinen Israel on täysilukuinen.

Sen jälkeen kun he hylkäsivät Messiaksen — senjälkeen kun heidän huoneensa jätettiin autioksi — ei Israelilla ole ollut mitään todistuksia Jumalan suosiosta. Juutalaiset täytyvät itsekin myöntää, että heidän kyyneleensä ja huokauksensa ja rukouksensa ovat jääneet vastauksetta; ja niinkuin heidän profeettainsa ennustivat, ovat he tulleet sananlaskuksi ja pilkkapuheeksi kansain keskuudessa. Vaikka Jumala ennen oli kuullut heidän rukouksensa ja katsonut heidän kyyneleihinsä ja asettanut heidät jälleen omaan maahansa ja alati suosinut heitä, niin ei hän sen jälkeen ole välittänyt heistä eikä ole osottanut heille minkäänlaista suosiota. Siitä saakka, kun he sanoivat: "Hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme yli", ovat he olleet alituisen, lakkaamattoman kurituksen alaisina: heidät on hajotettu kaikkien kansojen keskuuteen ja kaikkialla on heitä vainottu niin kuin oli ennustettu. Nämä ovat tosiseikkoja, joita jokainen voi lukea historian lehdillä. Kääntykäämme nyt profeettain puoleen ja katsokaamme millä tarkkuudella näitä tosiseikkoja ennustettiin, ja mitä samoilla profeetoilla on sanottavaa heidän tulevaisuudestansa.

Herra sanoo profeetta Jeremian kautta (16 luku), sitten kun hän oli antanut heidän tietää, kuinka he olivat hyljänneet hänen: "Sentähden minä heitän teidät pois tästä maasta siihen maahan, jota te ette tunne, ette te eikä teidän isännekään, ja siellä saatte palvella muita jumalia [hallitsijoita] päivät ja yöt; koska en minä anna teille armoa" (Värssyt 9—13.) Tämä aika tuli, kun he hylkäsivät Messiaksen. Miten sananmukaisesti tämä uhkaus on tullut täytetyksi, sitä voivat kaikki arvostella, ja täytyy heidän itsensä se myöntää. Tämä ennustus ei voi tarkottaa mitään heidän entisistä vankeuksistansa naapurikansojen — syyrialaisten, babylonilaisten y.m. keskuudessa. Sellaista otaksumaa estävät sanat: "Maahan, jota te ette tunne, ette te eikä teidän isänne." Aabraham tuli Kaldean Urista — Babyloniasta — ja Jaakob Syyriasta (5 Moos. 26: 5.) Heidän hajottamisensa kaikkien kansojen keskuuteen heidän 1845 vuotisen suosionsa lopulla, eikä mikään muu heidän vankeuksistansa sovi näihin selviin sanoihin — maahan, josta ette te eikä teidän isänne mitään tiedä. Siis ilmenee tästä, sen yhteydessä, ettei heille mitään suosiota osotettaisi, että tämä ennustus aivan varmasti tarkottaa Israelin nykyistä hajaantumista kaikkien kansojen keskuuteen.

Mutta vaikka Jumala erotti heitä kaikesta suosiosta vähäksi aikaa, ei hän kumminkaan tule jättämään heitä tähän hyljättyyn tilaan ainaiseksi, vaan sanoo — Jer. 16: 14, 15: "Katso päivät tulevat, sanoo Herra, ettei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi Israelin lapset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi Israelin lapset pohjan maasta [Venäjältä, jossa melkein puolet hebrealaisesta rodusta asuu], ja kaikista maakunnista, joihin hän oli heidät ajanut.' Sillä minä palautan heidät omalle maallensa, jonka minä annoin heidän isillensä."

Voisimme tuoda esille monen monta paikkaa profeetoista ja apostoleilta Jumalan suosion lopullisesta palaamisesta Jaakobille, eli luonnolliselle Israelille, sitten kun täysi luku pakanoista, joita tarvitaan "Kristuksen ruumiiseen" on valittu, mutta etsivä lukija saattaa itsekin etsiä näitä paikkoja konkordans'in tahi rinnakkaisteksti-Raamatun avulla. Jaakobin lausunto, Apt. 15: 14—16, ja Paavalin lausunto Room. 11: 26 ovat paikkoja Uudessa Testamentissa, jotka hyvin selvästi puhuvat tästä suosion ennalleenasettamisesta Israelille. Mutta ensin on heidän tyhjennettävä kurituksensa pohjasakka; ja tämä lausutaan tässä ihmeellisessä ennustuksessa seuraavalla tavalla (Jer. 16: 18) "Minä kostan heille ensin [ennenkuin suosio tulee] kaksinkertaisesti heidän rikoksensa ja syntinsä." Se hebrealainen sana, joka tässä on käännetty sanalla "kaksinkertaisesti", on mishneh ja merkitsee toista osaa, toistamista. Näin ymmärrettynä merkitsevät profeetan sanat, että se aika, joka kuluisi heidän hylkäämisestänsä siihen asti kun heidät jälleen otettaisiin suosioon, olisi sen ajan toistamista eli kaksinkertaistuttamista, jona he olivat nauttineet suosiota entisen historiansa aikana.

Heidän suosionsa aikakausi oli siis heidän kansallisen olemassaolonsa alkamisesta Jaakobin kuoltua heidän suosionsa loppumiseen Kristuksen kuolemassa v. 33 j.K. tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi (1845) vuotta; ja silloin alkoi heidän "kaksinkertaisennsa" (mishnehnsa) — tämän ajanjakson toistaminen eli kaksinkertaistuttaminen, tuhat kahdeksansataa neljäkymmentä viisi (1845) vuotta ilman suosiota. Tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuodesta 33 j.K. näyttää vuoden 1878 olevan epäsuosionajan loppuvuoden. V. 33+1845=1878.

Kaikki, mikä näissä ennustuksissa koskee entisyyttä, on tullut silmiinpistävällä tavalla täytetyksi, ja voimme odottaa, että jotain merkkejä Jumalan suosion palaamisesta luonnolliselle Israelille ("Jaakobille") näyttäytyisi vuonna tahi noin vuonna 1878. Sellaisen merkin löydämmekin siinä seikassa, että juutalaisille on nyt myönnetty Palestiinassa oikeuksia, joita heiltä vuosisatoja on ollut kielletty. Ja juuri tuona vuonna — vuonna 1878, kun heidän "kaksinkertaisensa" oli täynnä ja aika oli tullut Jumalan suosion palaamiselle tälle kansalle — pidettiin "Berliinissä suurivaltojen kokous", jossa Loordi Beaconsfield (juutalainen) silloinen Englannin ensimäinen ministeri (premieriministeri) oli sieluna ja näytteli pää-osaa. Siinä Englanti otti jonkunlaisen holhousvallan Turkin aasialaisien maakuntien yli, joiden joukossa Palestiinakin on; ja turkkilainen hallitus muutti lakejansa vieraisiin alamaisiin nähden, joka melkoisesti paransi niiden juutalaisten tilaa, jotka silloin asuivat Palestiinassa ja avasi osaksi toisillekin tien asettumaan sinne asumaan oikeudella omistaa kiinteää omaisuutta. Sitä ennen oli juutalainen ainoastaan "koira" muhamettilaisen hallitsijansa potkujen, tuuppimisien ja rääkkäämisen esineenä ja elämän tavallisimmat oikeudet olivat häneltä kielletyt maassa, joka oli hänelle pyhä muistoineen entisyydestä ja lupauksineen tulevaisuudesta.

Samalla aikaa kun ovi Palestiinaan tällä tavoin avattiin heille, alkoi kiivas vainoaminen Rumaniassa ja Saksassa ja etenkin Venäjällä, jossa se vielä jatkuu ja on kasvamassa. Toinen toistaan seuraavien lakimääräysten kautta ovat näiden valtojen hallitukset riistäneet heiltä oikeudet ja etuoikeudet ja sitäpaitsi ovat he saaneet kärsiä joukkojen väkivaltaisuuksista, kunnes ovat olleet pakoitetut muuttamaan pois suurin joukoin. Mutta tämä vainoaminen on epäilemättä myös suosiota, koska sen tarkotus tulee olemaan ja on ollut pakottaa heitä luomaan katseensa Jerusalemiin ja lupauksiin, ja muistuttamaan heitä, että he ovat eräiden suurien, rikkaiden maallisien lupauksien perijöitä.

Mutta meidän on muistettava, että 1878 oli ainoastaan käännekohta suosion palaamiselle luonnolliselle Israelille. Me olemme jo, tutkiessamme "pakanain aikoja" huomanneet, että Jerusalemia ja sen kansaa tullaan edelleenkin tallaamaan — pakanat tulevat sitä hallitsemaan ja sortamaan "kunnes pakanain ajat ovat täyttyneet", ja niinmuodoin, vaikka suosion aika jo oli ollut ja alkoi vuonna 1878, eivät juutalaiset tule otettaviksi täyteen suosioon ennenkuin vuonna 1914. Siten tulee heidän uudelleen suosioon ottamisensa tapahtumaan vähitellen, samoin kuin heidän lankeemisensakin siitä tapahtui vähitellen. Merkillistä on myös, että nämä kaksi, heidän lankeemisensa ja jälleen kohoamisensa aikakautta ovat aivan yhtä pitkät. Lankeeminen tapahtui vähitellen kasvavalla nopeudella, kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana, vuodesta 33 j.K., jolloin suosio heitä kohtaan kansana lakkasi, vuoteen 70, jolloin heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi, maa tehtiin autioksi ja Jerusalem hävitettiin perinpohjaisesti. Historia osottaa siis heidän lankeemisensa alkamisen ja päättymisen, ennustuksen osottaessa heidän korottamisensa alkamista ja loppumista — 1878 ja 1914 — joten 37 vuoden tarkka rinnakkaisuus on huomattavissa. Tämä on lisäksi osa heidän, profeetan mainitsemasta, mishneh'sta ("kaksinkertaisesta ajasta").

Vaikka juutalaisen ja evankelikauden käännekohdat siten ovat selvästi osotetut olevan 33 ja 1878 j.K., Israelin hylkäämisen ja jälleen suosioon ottamisen kautta, niin tunkevat kumminkin molemmat nämä ajat toistensa alueille. Kun siten juutalaisen aikakauden käännekohta oli saavutettu, tunkeutui se sen jälkeen loppuunsa asti silloin alkavan evankelikauden alueelle, kuten heidän suosionsa palaaminen, joka on tuhatvuotiskauden ensimäisiä tapahtumia, käsittää evankeliumikauden lopun eli elonkorjuuajan. Kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana (vuodesta 33 j.K., israelilaisten suosion loppuun kansana, vuoteen 70 j.K., heidän yhteiskuntansa täydelliseen kukistumiseen) olivat he, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, lankeamassa, ja uskovaiset pakanat nousemassa — juutalainen aika, oli loppumassa ja evankelinen aika alkamassa; ja kolmenkymmenen seitsemän vuoden aikana (1878-ta 1914:ta) tekee evankelikausi loppuansa, ja ahdistuksen aika koittaa ja tulee kristikunnan yli, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, samalla kun Israelin ja kaiken kansan ennalleenasettamistyö on valmistuksen alaisena. Toisin sanoen: vuosiluvut 33 ja 1878 ilmaisevat milloin, itsekunkin, uuden aikakauden työ alkoi, vaikka edellisen aikakauden elonkorjuun ja jätteiden eli kelpaamattomien hävittämisen, sallittiin jatkua kolmekymmentäseitsemän vuotta molemmissa tapauksissa. Siten ovat näiden kahden armotalouden toisiensa alueille tunkeutuminen samoin kuin juutalaisen ja kristillisen aikakauden päätekohdat selvästi merkityt.

Kaksipuolinen toimi kuuluu molemmille näille toisiensa alueille tunkeutuville aikakausille: vanhan alasrepiminen ja uuden järjestelyn eli talouden pystyttäminen. Ja koska juutalainen aika ja kansa olivat vaan varjoja eli esikuvia, on meidän odotettava, että tämän tulokset tulevat paljon laajaperäisemmiksi, kuin ne olivat; ja niin me saamme nähdäkin ne. Tätä kaksipuolista työtä osotetaan profeetta Jesajan lausunnossa: "Sillä (1) koston päivä oli mielessäni, ja (2) lunastuksen vuosi oli tullut." — Es. 63: 4.

Nämä eivät ole minkäänlaisia nerokkaasti ajateltuja vastaavaisuuksia, joita on järjestetty soveltumaan yhteen tosiseikkojen kanssa; sillä monet näistä rinnakkaisuuksista ja muista totuuksista nähtiin ennustuksista ja niistä saarnattiin, kuten yllä on esitetty, useita vuosia ennen 1878 — joka vuosi ilmotettiin olevan Israelin suosion palaamisen aika, ennenkuin se tuli ja ennenkuin mikään tapaus oli sen siksi merkinnyt. Tämän teoksen kirjottaja antoi ulos vihkosien muodossa näitä Raamatusta tehtyjä johtopäätöksiä jo keväällä v. 1877.

Todistus saattoi tuskin olla vahvempi ja kumminkin salattuna tänne asti, kun aika on tullut tiedon lisääntymiselle ja viisaat [oikeassa taivaallisessa opissa] tulevat ymmärtämään. Me tiedämme tarkan vuosiluvun Israelin hylkäämiselle — niin, itse päivänkin; että heillä tulisi olemaan mishneh, tai kaksinkertainen aika selittää profeetta selvästi; että tämä rinnakkaisaika on tuhat kahdeksansataa neljäkymmentä viisi vuotta pitkä, ja että se päättyi v. 1878, olemme, luullaksemme, selvästi osottaneet; ja että suosio oli tämän vuoden tunnusmerkkinä on eittämätön tosiseikka. Ja muistakaa myös, että juuri heidän "kaksinkertaisen" aikansa päätyttyä julkaisi professori Delitzsch hebrealaisen Uuden Testamentin käännöksensä, joka jo on tuhansien juutalaisten käsissä ja herättää paljon mielenkiintoa. Ja muistakaa, edelleen, että suurin kristillinen liike hebrealaisten keskuudessa apostolien päivien jälkeen, Rabinovitsj'in ja muiden johtamana, on parastaikaa hereillä Venäjällä. Ja alkoi se melkein yhtä kauvan aikaa vuoden 1878 jälkeen, jolloin Israelin "kaksinkertainen" aika päättyi, kuin oli Israelin hylkäämisestä vuonna 33 j.K. pakanoiden herättämisen aikaan asti.

Muistelkaa nyt apostolin sanoja, jotka selvästi osottavat, että he olivat suljetut jumalallisesta suosiosta ja maallisista, heille vielä kuuluvista, liitoista. tai lupauksista, kunnes täydellisyys eli täysi luku pakanoita on tullut sisälle — evankelisen kutsumisen loppuun asti — ja te saatte nähdä, että 1878 on syvää mielenkiintoa herättävä vuosiluku ollen yhtä tärkeä hengelliselle kuin luonnollisellekin Israelille. Koska, kuten silloinkin ei kukaan muu kuin Herramme Jeesus tuntenut lakikauden loppumisen ja evankelikauden alkamisen merkitystä (apostolitkin tunsivat sen ainoastaan osittain ja näkivät sen hämärästi helluntaihin asti) niin voimme nyt odottaa, että ainoastaan Kristuksen ruumis, voideltu kun on samalla hengellä, on selvästi näkevä evankelikauden päättymisen ja sen erittäin tärkeän merkityksen. Juutalaisparat, ja monet, jotka tunnustautuvat kristityiksi, eivät tiedä edes vielä siitä suuresta armotalouden muutoksesta, joka tapahtui ensimäisessä tulemisessa — juutalaisen ajan päättymisestä ja evankelikauden alkamisesta.

Ja samoin on nytkin ainoastaan harvat, jotka tietävät, tai tulevat tietämään, kunnes ulkonaiset merkit todistavat sen heidän luonnollisille silmillensä, että me nyt olemme evankelikauden lopulla tahi elonkorjuussa, ja että vuosi 1878 osotti niin tärkeää kohtaa, kun mitä se osotti. Eikä ollut tarkotettukaan, että muut kun uskollinen vähemmistö näkisi ja tietäisi eikä olisi pimeydessä maailman kanssa. — "Teille on annettu tietää", sanoi Herramme.

Mutta jotkut voinevat kentiesi sanoa: Kyllä Jeremia todellakin oli Herran profeetta, jonka todistus "mishnehstä" tahi Israelin kokemuksien kaksinkertaistuttamisesta on suuressa määrässä huomattava, mutta kumminkin pitäisimme todistuksen vielä varmempana, jos joku muukin profeetta olisi maininnut siitä samasta. Sellaisille vastaamme, että yhdenkin luotettavan profeetan ilmotus on hyvä ja yltäkylläinen perustus uskolle, ja että monet tärkeimmistä todistuksista Herramme ensimäisestä tulemisesta olivat yhden ainoan profeetan ennustamia; mutta siitä huolimatta on Jumala, joka on laupeudesta rikas ja hyvin armahtavainen, ottanut huomioon meidän heikkouskoisuutemme, ja vastannut sydämemme rukoukseen jo ennakolta, lahjottaessaan meille useamman kuin yhden todistuksen.

Kääntykää nyt Sakarjan ennustukseen (9: 9—12.) Profeetallisessa näyssä kulkee hän Jeesuksen rinnalla, kun hän ratsastaa Jerusalemiin — vuonna 33 j.K. — viisi päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan (Joh. 12: 1—15) ja kansalle huutaa profeetta: "Iloitse suuresti, sinä Siionin tytär, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, kuninkaasi tulee sinulle; hän on vanhurskas, auttaja, ja köyhä, ja ratsastaa aasilla ja aasintamman varsalla." Huomaa näiden sanojen selvää toteutumista — Matt. 21: 4—9, 43; Joh. 12: 12—15; Luuk. 19: 40—42. Jokainen erityinen kohta täytettiin, huutamiseen asti. Kun kansa huusi: Hosianna! pyysivät Fariseukset Jeesusta nuhtelemaan heitä, mutta sen hän epäsi sanoen: "Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." Miksi? Siksi, että oli ennustettu, että huudettaisiin, ja jokainen kohta ennustuksessa oli täyttyvä. Antakoon tämä tarkkuus ennustuksien täyttymisessä yksityiskohtia myöten luottamusta tämän ja toisien profeettojen lausuntoihin edelleenkin.

Lyhykäisesti kosketeltuansa huonoja seurauksia heidän kuninkaansa hylkäämisestä (Sak. 9: 10), puhuttelee profeetta heitä Jehovan nimessä, täten: "Palatkaa takasin linnaan (Kristuksen luo), te, jotka toivossa vangitut olette. Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä tahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa." Sana "kaksinkertaisesti" on tässä sama sana, jota Jeremia käyttää — "mishneh" — toistaminen tai toinen samanlainen osa. Israelilaiset olivat vuosikausia olleet roomalaisen ikeen alaisia, mutta he olivat, kuten sanotaan "toivon vankeja"; he toivoivat tulevaa kuningasta, joka vapahtaisi heidät ja korottaisi heidät luvattuun herrauteen maan yli. Nyt oli heidän kuninkaansa, heidän vahva linnansa, tullut, mutta niin hiljaisena ja vaatimattomana, etteivät he sydämensä ylpeydessä voineet nähdä hänessä sellaista vapauttajaa. Ja vielä suuremmassa määrässä he olivat synnin vankeja, ja tällä Vapauttajalla oli mielessä myös tämä suurempi pelastus. Herramme oli ollut heidän luonaan kolme ja puoli vuotta, täyttäen Raamatun ennustukset heidän nähtensä, ja nyt tuli viimeinen ja lopullinen koetus — ottaisivatko he hänet, Herran voidellun, vastaan kuninkaanansa? Profeetan sanasta käy selville, että Jumala ennakolta tiesi heidän hylkäävän Messiaksen: — "Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä tahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa."

Tämä ennustus ei ainoastaan poista kaikkia epäilyksen mahdollisuuksia, etteikö tässä olisi kysymyksessä tuollainen kaksinkertaistuttaminen — että toinen puoli kuritusta olisi lisättävä heidän entisiin kokemuksiinsa, sen johdosta, että he hylkäsivät Messiaksen — vaan osottaa se myös tarkalleen päivän, jolloin tämä toinen puoli alkoi, ja saattaa profeetta Jeremian tekemät, ja Herramme sanain kautta todetut johtopäätökset: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", moninkerroin vahvemmiksi, tarkemmiksi ja selvemmiksi.

Muistelkaa Herramme sanoja tältä ajalta ja tässä yhteydessä: — "Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität luoksesi lähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, teidän huoneenne jää teille autioksi. Sillä minä sanon teille: tästälähin ette näe minua, ennenkuin [sydämestänne] sanotte: Siunattu olkoon Herran nimessä tuleva." (Matt. 23: 37—39.) Luemme myös, että tämän koetusajan viimeisenä päivänä, "kun hän tuli lähemmäksi [ratsastaen aasilla] ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: 'Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mitä rauhaasi kuuluu! Mutta nyt [sentähden] se on salattuna silmiltäsi'." (Luuk. 19: 41, 42.) Kiitetty olkoon Jumala, nyt kun toinen puoli heidän "kaksinkertaisesta" mitastaan on täytetty, voimme nähdä, että tämä sokeus alkaa poistua. Ja tämä antaa pyhille iloa omastakin puolestaan, sillä he huomaavat, että Kristuksen ruumiin kirkastuminen lähenee.

Mutta meidän rakkaudesta rikas Isämme, joka nähtävästi tahtoi vakuuttaa meitä ja vahvisti sydämiämme kaikkea epäilystä vastaan tähän kohtaan nähden, joka ratkaisee ja todistaa niin paljon, on lähettänyt meille tietoja Israelin kaksinkertaisesta mitasta toisenkin korkeasti kunnioitetun palvelijansa, — profeetta Jesajan kautta.

Profeetta asettuu tulevaisuudessa sen ajan loppupäähän, jolloin heidän "kaksinkertainen" mittansa (mishnehnsa) on täytetty — v. 1878; ja kääntyen meihin, jotka nyt elämme, ilmottaa hän meille Jumalan sanoman sanoen: "Lohduttakaa, lohduttakaa, minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen sotimisen aika on päättynyt, että sen pahateko on maksettu, että se on kaksinkertaisesti saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2. [Se hebrealainen sana, joka tässä on käännetty sanalla kaksinkertaisesti on kefel, joka merkitsee sellaista kaksinkertaista, joka on käännetty kahtia keskeltä.]

Se, joka tutkii ennustuksia, pankoot merkille, että profeetat lausuvat ennustuksiansa eri kannoilta: välin he puhuvat tulevaisesta tulevana ja toisen kerran asettautuvat he tulevaisuuteen ja puhuvat siltä kannalta; niinpä esim. Jesaja puhuessaan Herramme syntymisestä, asettuu seimen ääreen, jossa Jeesus makasi, kun hän sanoo: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, ja hänen hartioillansa on herraus; j.n.e." (Jes. 9: 5.) Psalmien kirjaa ei voida ymmärtävällä tavalla lukea, jollei tätä asianhaaraa oteta huomioon. Parempaa valaistusta tälle asialle, että nimittäin profeetat asettuvat eri kannoille aikaan nähden, ei voida antaa, kuin nämä kolme mainittua ennustusta, jotka koskevat Israelin "kaksinkertaista" mittaa. Jeremia ennusti, että ne päivät tulisivat, jolloin Jumala hajottaisi heidät kaikkien kansojen sekaan, ja että kun he olivat saaneet kaksinkertaisesti, kokoaisi hän heidät jälleen paljon valtavamman voiman ilmauksen kautta heidän hyväkseen, kuin silloin kun he tulivat egyptiläisestä orjuudesta. Sakarja puhuu ikäänkuin eläisi hän sinä aikana, kun Kristus tarjoutuu Israelille heidän kuninkaanaan, ja sanoo meille, että siinä, juuri sinä päivänä alotettiin laskea heidän "kaksinkertaista" mittaansa. Jesaja seisoo rinnallamme vuonna 1878 ja kiinnittää huomiomme siihen, että Jumalalla on jo järjestetty, määrätty tai vahvistettu aika suosionsa palauttamiselle Israelille, ja että tämä määrätty aika alkaisi "kaksinkertaisen" mitan kuluttua, joka vastaisi sitä ennen elettyä suosion aikaa; ja hän sanoo meille, että meidän nyt on ilmotettava Israelille tätä suloista sanomaa, että sen kaksinkertainen mitta on täynnä, sen vahvistettu aika täytetty. Tulisi todella vaikeaksi päättää, mikä näistä kolmesta ennustuksesta on vahvin tahi tärkein. Ne ovat kaikki tärkeitä, ja jokainen niistä olisi jo itsessään vahva; mutta kaikki yhdessä muodostavat ne ihmeellisesti vahvan kolminkertaisen ketjun Jumalan nöyrille, etsiville, luottaville lapsille.

Vakuuttavaisuus näissä profeetallisissa lausunnoissa vahvistuu, kun muistamme, että nämä profeetat eivät ainoastaan eläneet ja kirjottaneet satoja vuosia toisistaan erotettuina, vaan myös, että he kirjottavat asioita, jotka olivat aivan vastakkaisia niille, mitä juutalaiset odottivat. Totisesti ilman uskoa ja sydämeltä hitaita uskomaan kaikkea sitä, mitä Jumala on puhunut profeettain kautta, ovat ne, jotka eivät tässä selvässä ja sopusointuisessa todistuksessa voi nähdä Jumalan sormea ja toimenpidettä.

Jos joku väittää, ettei Berliinin kokous ja sen päätös olleet mitään, joka kyllin selvästi ilmaisi Jumalan suosion palaamista Israelille, vastaamme, että se oli paljon selvempi merkki suosiosta, kuin Herran toimenpide ratsastamalla Jerusalemiin oli epäsuosion merkki. Ei kumpaakaan pidetty sinä aikana, kun se tapahtui, minkään ennustuksen toteuttamisena. Ja tänä päivänä on niitä, jotka tietävät kaksinkertaisen täyttymisestä, tuhatta kertaa useampia kuin niitä, jotka ennen helluntaita tiesivät, että kaksinkertainen tahi toinen osa alkoi silloin. Siten näemme, että se lapsi, jonka Simeon sanoi olleen pannun lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa (Luuk. 2: 34) tuli juuri lankeemukseksi tai loukkauskiveksi luonnolliselle Israelille kansana; ja me olemme nähneet, mitenkä hän hengellisen Israelin päänä ja Päällikkönä tulee olemaan Vapauttaja, tulee jälleen pystyttämään luonnollisen huoneen ja asettamaan ennalleen kaikki, kun sen "määrätty aika" sen "kaksinkertainen mitta" on täytetty; ja nyt näemme kaksinkertaisen mitan täytetyksi ja suosion alkavan saapua Israelille. Kun me huomaamme nämä Isämme Sanan toteutumiset, laulakoon sydämemme: —

Sä pienoinen lauma, Raamattu on
Sun uskosi pohja, tuo horjumaton.

Kun siten huomaamme Israelin lankeemuksen suosiosta, ja mitä he sen kautta ovat kadottaneet, ja syyn tähän kaikkeen, älkäämme unohtako, että he tässäkin esikuvasivat hengellistä nimi-Israelia, ja että samat profeetat ovat ennustaneet, että molempien Israelin huoneiden piti kompastuman ja lankeaman: "Hän on oleva loukkauskiveksi ja kompastuksen kallioksi molemmille Israelin huonekunnille." — Jes. 8: 14.

Yhtä varmasti, kuin luonnollista nimi-Israelia on kohdannut hylkääminen ja lankeeminen, kuten olemme nähneet, yhtä varmasti tulee myös hylkääminen ja lankeeminen kohtaamaan hengellistä nimi-Israelia, Evankelista nimi-Seurakuntaa, ja samanlaisista syistä. Toisen hylkäämistä ja lankeemusta kuvataan Raamatussa yhtä elävästi kuin toisenkin. Ja myöskin yhtä varmasti, kuin luonnollisen Israelin jäännös pelastettiin sokeudesta ja lankeemuksesta nöyryyden ja uskon kautta, tulee myöskin samanlainen jäännös hengellisestä nimi-Israelista pelastettavaksi nimi-joukkojen sokeudesta ja lankeemuksesta tämän ajan "elonkorjuussa" tahi lopussa. Siten tulevat todellisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin viimeiset jäsenet, erotettaviksi nimiseurakunnasta — yhdistettäviksi ja kirkastettaviksi Pään kanssa. Nämä (se jäännös, joka valittiin luonnollisesta Israelista sen lankeemisessa sekä evankelikauden harvalukuiset uskolliset, käsittäen sen lopulla elävän jäännöksen), muodostavat yksin totisen "Jumalan Israelin." Nämä ovat nuo Valitut — vanhurskautetut, uskon kautta Kristuksen lunastustyöhön kutsutut kanssa-uhraamiseen ja kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa, jotka totuuden henki on valinnut uskon kautta totuuteen ja pyhitykseen, ja jotka ovat olleet uskolliset kuolemaan saakka. Tämän joukon valitsemisen loputtua, tämän ajan elonkorjuussa, saattaa odottaa melkoista liikettä vehnän ja lusteiden välillä; sillä paljon jumalallisesta suosiosta johtuneesta hyvästä, jota myönnettiin erityisesti uskollisten harvalukuisten tähden, tulee vedettäväksi pois nimijoukoilta, kun pieni lauma, jonka kehitykseksi ne myönnettiin, on täysilukuinen.

Meidän on odotettava, että tässä, samoin kuin esikuvauksellisessa juutalaisessa elonkorjuussa, tulee olemaan sellaista erottamista, joka toteuttaa profeetan sanat: "Kootkaa minulle pyhäni, jotka tekevät liiton kanssani uhrin kautta." (Ps. 50: 5.) Ja niinkuin vuosi 33 osotti juutalaisen nimi-huonekunnan, järjestelmänä katsottuna, jättämistä epäsuosioon, hajaannukseen ja kukistumiseen, niin osotti vastaava vuosiluku 1878, hengellisen nimi-Israelin epäsuosion, hajaannuksen ja kukistumisen alkamista, josta meillä on enemmän sanottavaa seuraavassa luvussa.

Matemaatillinen todistus.

Otaksuen, että yllä esiintyvä todistus on riittävä ja tyydyttävä, menemme nyt ajanlaskullisesti todistamaan: ensimäiseksi, että juutalainen aika, Jaakobin kuolemasta siihen ajankohtaan, jolloin heidän huoneensa jätettiin autioksi, josta heidän kaksinkertaisensa tai toinen puolensa alettiin laskea oli tuhat kahdeksansataa neljäkymmentaviisi vuotta pitkä; ja toiseksi, että kaksinkertainen päättyi vuonna 1878, ja että aika silloin oli tullut suosion alkamiselle — jolla me siten tulemme todistamaan, että tämä vuosiluku ilmaisi evankeliajan suosion loppumista.

Jälkimäinen kohta ei itse asiassa tarvitse mitään todistusta; sillä, koska oli totta, että Herramme kuoli vuonna 33, on helppo asia lisätä tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuoteen 33 nähdäksemme, että 1878 oli se vuosi jolloin aika oli tullut suosion alkamiselle Israelille edellyttäen, että voimme todistaa ensimäisen väitteemme että ajanjakso jolloin Israel odotti Jumalan lupauksien täyttymistä, hänen suosiossansa, oli tuhannen kahdeksansadan neljänkymmenenviiden vuoden aika.

Tämän ajanjakson pituus näytetään täydellisesti siinä luvussa, joka käsittelee ajanlaskua, lukuunottamatta yhtä kohtaa, nimittäin aikaa Jaakobin kuolemasta aina lähtöön asti Egyptistä. Tämä ajanjakso on ollut hyvin omituisella tavalla kätketty tai peitetty näihin aikoihin asti; ennenkuin se huomattiin, oli juutalaisen ajan pituus tuntematon; eikä ilman sitä oltaisi voitu sen kaksinkertaistuttamista mitata, jos kohta ennustukset kaksinkertaisesta olisivat tulleet huomatuiksi ja käsitetyiksi.

Ajanlasku ei tee mitään vaikeuksia Jaakobin kuolemaan asti, mutta tästä vuosiluvusta alkaen Egyptistä lähtöön asti ei ole minkäänlaisia täydellisiä tiedonantoja. Useita murusia annetaan siellä ja täällä, mutta mitään yhdenjaksoista lankaa ei anneta, jonka kautta pääsisimme varmuuteen. Juuri siitä syystä täytyi meidän ajanlaskua tarkastaessamme tällä kohdalla kääntyä Uuteen Testamenttiin. Siellä saimme apua henkeyttämältä apostolilta, joka ilmottaa meille yhdistävän renkaan. Tällä tavoin opimme tuntemaan, että neljänsadan kolmenkymmenen (430) vuoden aika kului liitosta, joka tehtiin niihin aikoihin kun Tara, Aabrahamin isä, kuoli aina Israelin lähtöön asti Egyptistä.

Me löydämme kätketyn ajan Jaakobin kuolemasta Israelin Egyptistä lähtöön, tarkalla tavalla: ensin laskemalla ajan Taran kuolemasta Jaakobin kuolemaan ja sitten vähentämällä ne vuodet, noista neljästäsadastakolmestakymmenestä vuodesta, jotka ovat Taran kuoleman ja Egyptistä lähdön välillä, seuraavalla tavalla:

Aabraham oli seitsemänkymmenen viiden (75) vuoden vanha, kun liitto hänen kanssaan tehtiin Taran kuoltua (1 Moos. 12: 4), ja Iisak syntyi kaksikymmentäviisi (25) vuotta sen jälkeen. (1 Moos. 21: 5.) Siis:

Liitosta Iisakin syntymiseen…………… 25 vuotta Iisakin syntymisestä Jaakobin syntymiseen (1 Moos. 25: 26)……………………… 60 " Jaakobin syntymisestä hänen kuolemaansa (1 Moos. 47: 28)……………………… 147 " Yhteenlasketut vuodet liitosta Aabrahamin ___ kanssa Jaakobin kuolemaan……………… 232 " Liitosta siihen päivään, jolloin Israel jätti Egyptin (2 Moos. 12: 41), pääsiäisjuhlan aikana…………………. 430 " Tästä on vähennettävä aika liitosta Jaakobin kuolemaan……………………. 232 " Aika Jakobin kuolemasta lähtöön ___ Egyptistä oli siis……………………. 198 "

Siten ovat kaikki vaikeudet laskea Israelin kansallisen olemassaolon ajan pituus poistettu. Kätketty aika Jaakobin kuolemasta Egyptistä lähtöön oli epäilemättä tarkotuksella kätketty, kunnes aika sen näkemiselle oli tullut. Tähän me liitämme nyt Ajanlaskullisessa tarkastuksessa esitetyt ajanjaksot, seuraavasti:

Jaakobin kuolemasta lähtöön Egyptistä………. 198 vuotta Israelin korvessaolo……………………… 40 " Kaanaan jakamiseen……………………….. 6 " Tuomarien aikakausi………………………. 450 " Kuninkaiden aikakausi…………………….. 513 " Autiona olon aika………………………… 70 " Kyyroksen ensimäisestä vuodesta vuoteen 1…… 536 " Yhteensä Jaakobin kuolemasta Anno Dominiin,…. ____ tahi vuoteen 1 meidän ajanlaskuamme………… 1813 " A.D. 1:stä ristiinnaulitsemiseen passah-juhlan aikana, keväällä vuonna 33 j.K. — täysiä vuosia, juutalaista kirkollista aikaa………. 32 " Koko aikakausi, jolloin Israel suosiossa ja ____ tunnustettuna ollen odotti valtakuntaa……… 1845 "

[Juutalainen kirkkovuosi alkoi keväällä; ja passah-juhla sattui jokaisen uuden (kirkollisen) vuoden ensimäisen kuukauden viidentenätoista päivänä.]

Löytääksemme heidän kaksinkertaisen aikansa toisen osan pituuden, jonka ajan kuluttua heidän suosion aikansa oli tullut, ja se todellakin alkoi, ja jolloin suosio todella alkoi siirtyä pois hengellisestä nimi-Israelista, laskemme tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi (1845) vuotta keväästä vuonna 33 j.K. ja saamme passah-juhlapäivän vuonna 1878. Heidän jälleennousemisensa vuodesta 1878 vuoteen 1915 (pakana-aikain loppuessa), sen Kuninkaan suosiossa, jonka he hylkäsivät, ja jonka he tällä ajalla tulevat tunnustamaan, vastaa pituudellaan heidän kolmekymmentäseitsemän vuotista lankeemistaan, siitä päivästä, jolloin heidän huoneensa jätettiin autioksi, vuonna 33 j.K. heidän täydelliseen kukistumiseensa kansana v. 70.

Olemme jo tarkastaneet useita huomattavia rinnakkaisuuksia juutalaisen ajan, varjon tahi esikuvan ja evankelisen ajan, todellisuuden tahi vastakuvan välillä, ja tässä olemme me juuri nyt todistaneet uuden samanlaisen: Molempien aikakausien pituus vastaa toistaan täydellisesti — evankelinen Seurakunta kutsutaan Israelin "mishneh'n" tai heidän epäsuosionsa toisella puoliskolla. Samalla kertaa, kun toiset vastaavaisuudet ovat silmiinpistäviä, koskee tämä erityisesti näiden kahden ajan lopputapahtumia, niiden "elonkorjuuta", elonkorjaajia, sitä työtä, jota molempien elonkorjuuaikoina toimitetaan ja niille omistettua aikaa, jotka kaikki ovat omiaan antamaan meille selvän katsauksen siitä työstä, joka tulee toimitettavaksi siinä elonkorjuussa, joka on tämän ajan lopussa. Huomaa tarkoin niitä vastaavaisuuksia, jotka ovat näiden kahden elonkorjuun välillä, kun lyhykäisesti kertaamme ne: —

Katsaus rinnakkaisuuksiin elonkorjuussa.

Juutalainen aika päättyi "elonkorjuuseen", jossa Herramme ja Apostolit toimittivat sen työn, niiden hedelmäin korjuun, joiden siemenen Mooses ja profeetat olivat kylväneet. "Nostakaa silmänne (sanoo Jeesus) ja katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi." "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet; muut ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen." (Joh. 4: 35—38.) Evankelisen ajan loppua kutsutaan myös elonkorjuuksi: — "Elonaika on maailman (aikakauden) loppu." "Elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi — — mutta nisut korjatkaa aittaani." — Matt. 13: 39, 30.

Johannes ennusti sitä työtä, joka oli toimitettava juutalaisessa elonkorjuussa, ja sen seurauksia, sanoen (Matt. 3: 12): "Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa [todelliset israelilaiset] aittaansa [kristilliseen seurakuntaan]; mutta ruumenet [kelvottomat tästä kansasta] hän polttaa sammumattomalla tulella" — (hätä, joka kulutti heidän kansallisuutensa.) Tällöin tapahtui kaste pyhällä Hengellä ja tulella — pyhä Henki, joka tuli "totisten israelilaisten"; yli helluntaina, ja tuli, se hätä, joka kohtasi kaikkia toisia, niiden kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana, jotka seurasivat heidän hylkäämistänsä. (Matt. 3: 11.) Tässä hädässä Israel kansana hävitettiin, mutta ei yksilöinä. Ilmestyskirjan kirjottaja kertoo tämän ajan elonkorjaamisesta terävällä totuuden viikatteella, koska elonkorjuuaika on tullut, ja näyttää, että se on kahtalaista työtä, josta toinen tarkottaa maan viinipuuta, erotukseksi totisesta Isän istuttamasta viinipuusta, Kristuksesta Jeesuksesta ja hänen jäsenistänsä tahi oksistansa. (Joh. 15: 1—6.) Tämän ajan elonkorjuuta sanotaan vehnän ja lusteiden korjuuksi (Matt. 13: 24—30, 36—39); juutalaisen ajan elonkorjuuta kutsuttiin vehnän ja ruumenien korjuuksi. Ja samoin kuin silloin ruumenia oli suuressa määrässä enemmän, samalla tavalla näyttää myös kaikissa muissa paikoissa silmiinpistävä yhdenkaltaisuus ja rinnakkaisuus edellyttävän, että lusteita tulee olemaan paljon runsaammin kuin vehnää tässä elonkorjuussa.

Juutalainen elonkorjuu, yhteensä neljänkymmenen vuoden ajanjakso, alkoi Herramme opetusviran alkaessa vuonna 29 ja päättyi vuonna 69 vähää ennen nimi-Israelin hylkäämistä ja kukistumista ja heidän kaupunkinsa hävittämistä, jonka roomalaiset aikaansaivat vuonna 70. Ja tämän ajan elonkorjuu alkoi Herramme läsnäololla maan suuren riemuvuoden alkaessa vuonna 1874, niinkuin 6:ssa luvussa näytetään, ja päättyy vuonna 1914, vähää ennen pakanavaltojen kukistumista, ollen samoin neljänkymmenen vuoden ajanjakso — siis vielä lisäksi eräs ihmeellinen yhtäläisyys näiden kahden ajan välillä.

Juutalainen elonkorjuu alkoi Herramme opetusvirkaan astumisella, ja vaikka Jumalan suosio poistui heidän nimijärjestelmästänsä kolme ja puoli vuotta myöhemmin, jonka jälkeen hätä runteli tätä järjestelmää kolmekymmentäkuusi ja puoli vuotta, jatkui kumminkin erityinen suosion osotus tämän kansan yksityisille jäsenille, ja kutsu Kristuksen kanssaperillisyyden korkeaan kunniaan lähetettiin nimenomaan heille kolmen ja puolen vuoden aikana siitä, kun Herramme hylkäsi heidät ja he hylkäsivät hänen — jonka kautta lupaus Danielille toteutui (Dan. 9: 27), että suosiota osotettaisiin hänen kansallensa täydellisesti seitsemänkymmenen viikon loppuun asti, jonka viikon keskellä Messias tapettiin. Lupaus täytettiin koko totiselle vehnälle, samalla kun se järjestelmä, joka ympäröi tätä vehnää, tuomittiin ja hyljättiin keskellä sitä viikkoa. Juutalaisen ajan vehnänkorjuu kesti monta vuotta, alkaen Herramme virkaan astumisella, vaikka kaikki erityinen suosio lakkasi kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen. Tämän kansan hätä (tuli) alkoi aikaiseen palaa, mutta palo ei saavuttanut suurinta raivoansa ennenkuin melkein kaikki vehnä oli korjattu aittaan.

Samanlaisia ajanjaksoja on huomattavissa tämän nyt päättyneen ajanjakson elonkorjuussa, jotka vastaavat ilmiöitä edellisessä elonkorjuussa. Syksy vuonna 1874, jolloin riemuvuosijaksot ilmasevat ajan tulleen Herramme läsnäolemiselle, vastaa hänen kasteensa aikaa ja voitelemista pyhällä Hengellä, jolloin hän tuli Messiaaksi, Ruhtinaaksi, (Dan. 9: 25) ja alkoi toimittaa juutalaista elonkorjuuta. Kevät vuonna 1878 (kolme ja puoli vuotta myöhemmin) vastaa sitä vuosilukua, jolloin Herramme omisti kuninkuuden, ratsasti aasilla, puhdisti temppelistä rahanvaihtajat ja itki nimiseurakunnan tahi valtakunnan tähden ja jätti sen alttiiksi hävitykselle, ja se ilmasee sen ajan, jolloin nimi-seurakunta- (tahi kirkko-) järjestelmät "oksennettiin ulos" (Ilm. 3: 16), josta ajasta alkaen ne eivät enää ole Jumalan puhetorvia taikka missään määrässä hänen tunnustamiansa. Ja ne kolme ja puoli vuotta, jotka seurasivat kevättä vuonna 1878, jotka päättyivät lokakuussa vuonna 1881, vastaavat niitä kolmea ja puolta vuotta, jolloin suosio jatkui yksityisiä juutalaisia kohtaan heidän suosionsa seitsemännenkymmenennen viikon loppupuoliskolla. Samoin kuin esikuvassa tämä vuosiluku — kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen — osotti kaiken erityisen suosion päättymistä juutalaisia kohtaan ja suosion alkamista pakanoille, samalla tavalla meistä vuosi 1881 osottaa erityisen suosion päättymistä pakanoille — "korkean kutsun", tai kutsun omistamaan niitä siunauksia, jotka kuuluvat tälle ajalle — kutsun kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa ja jumalallisen luonteen osallisuuteen. Ja niinkuin olemme nähneet, on tämän ajan tunnusmerkkinä suuri liike juutalaisten keskuudessa kristillisyyteen päin, tunnettuna "Kisjinevi-liikkeen" nimellä. Ja nyt on tulossa hätää ja koettelemuksia nimi-kristillisyyden osaksi, mutta myrskyä pidätetään, kunnes kaikki vehnä on korjattu, kunnes Jumalan lähettiläät ovat leimanneet hänen palvelijainsa otsat (ymmärryksen) totuudella. — Ilm. 7: 3.

Vastaavaisuudet tässä ja juutalaisessa elonkorjuussa ovat osottautuneet erinomaisen selvästi esiintyviksi siihen nähden, mitä on saarnattu. Juutalaisen elonkorjuun ensimäisinä kolmena ja puolena vuotena oli Herrallamme ja opetuslapsilla erityisenä tekstinänsä aika ja Messiaksen läsnäolo. Heidän julistuksensa kuului: "Aika on täytetty", lunastaja on tullut. (Mark. 1: 15; Mat. 10: 7.) Samoin oli myös tässäkin elonkorjuussa: vuoteen 1878 muodostivat aikaennustukset ja Herran läsnäolo, pääasiassa niinkuin ne tässä ovat esitetyt, vaikkeivät näin selvästi, sanomamme aineen. Sen jälkeen on työ laajennut, ja toisien totuuksien käsittäminen on selvinnyt ja puhdistunut; mutta samat tosiseikat ja raamatunpaikat, jotka opettavat samaa aikaa ja samaa läsnäoloa, seisovat siinä kumoamattomina ja eittämättöminä.

Samoin kuin se suosio, jota jatkuvasti osotettiin yksityisille israelilaisille, senjälkeen kun heidän nimi-huoneensa suljettiin suosiosta, ei tarkottanut heidän nimi-kirkkojärjestelmänsä käännyttämistä ja uudistamista, eikä heidän ruumeniensa muuttamista vehnäksi, vaan oli yksinomaa aijottu erottamaan ja korjaamaan joka ainoan tuleentuneen vehnäjyvän, samoin ei jatkuva ja runsas suosio (nimittäin totuudenvalo) nykyajassa ole tarkotettu käännyttämään kokonaisia lahkoja tai aikaansaamaan kansallisia uudistuksia, vaan päinvastoin kokonaan erottamaan vehnäluokan lusteluokasta. Molemmat ovat kasvaneet rinnakkain vuosisatoja, ja sekottamaton, pelkkää vehnää oleva lahko on tuntematon; mutta nyt elonkorjuussa tulee erottaminen tapahtumaan, ja selkkaukset tulevat olemaan hirvittäviä. Monessa tapauksessa se tulee merkitsemään maallisen ystävyyden ylösnyhtämistä, monen hellän siteen repimistä; ja juuri totuus tulee aikaansaamaan tämän erottamisen. Herran ennustus "elonkorjuusta" ensimäisessä tulemisessa tulee olemaan paikallaan nykyiseenkin elonkorjuuseen nähden. (Katso Mat. 10: 35—38; Luuk. 12: 51—53.) Samoin kuin silloin totuus aiheutti eripuraisuutta isän ja pojan, tyttären ja äidin, anopin ja miniän välillä, tulee nyt taaskin viholliset usein kuulumaan omaan huonekuntaan. Sitä ei voi välttää. Ne, jotka rakastavat rauhaa ja lepoa enemmän kuin totuutta, tulevat pantavaksi koetukselle, ja ne, jotka rakastavat totuutta yli kaiken, hyväksytään voittajiksi — aivan kuin juutalaisessa "elonkorjuussa."

Juutalaisessa elonkorjuussa olivat sanansaattajat, jotka airueina lähetettiin julistamaan Kuninkaasta ja tulleesta valtakunnasta, alhaista sukua olevia miehiä, ilman arvonimiä, ja ne, jotka vastustivat sanomaa, olivat ylimmäiset papit, kirjanoppineet, fariseukset ja jumaluusoppineet; ja niinkuin voimme odottaa, on nytkin: sokeimmat ovat sokeiden taluttajia, jotka juutalaisten esikuviensa lailla "eivät tunne etsikkonsa aikaa." — Luuk. 19: 44.

Läsnäolo oli heillä toinen suurista koetuskohdista, ja risti oli toinen. Johannes Kastaja huusi heille: "Keskellänne seisoo se, jota ette tunne." Kumminkaan eivät muut, kuin oikeat israelilaiset kyenneet näkemään sitä totuutta, että Messias oli läsnä; ja näistä useat kompastuivat ristiin; sillä vaikka olivat alttiit ottamaan vastaan Jeesuksen vapauttajana, teki heidän ylpeytensä heidät vastahakoisiksi ottamaan vastaan häntä Lunastajana. Samoin on nytkin. Kristuksen läsnäolo, parhaillaan tapahtuva "elonkorjuu" ja nimitunnustajajoukkojen hylkääminen ovat kiviä, joihin monet kompastuvat; ja suurta Pelastajaa, jonka tulemista ja valtakuntaa monet ovat rukoilleet (niinkuin juutalaisetkin), eivät he tahdo tunnustaa. Jälleen saattaa totuuden mukaisesti sanoa: "Keskellänne seisoo se, jota ette tunne." Ja jälleen tulee Kristuksen risti koetukseksi, kompastus- tai koetuskiveksi aavistamattomalla tavalla; ja monet, monet kompastuvat nyt siihen sanoen: Me tahdomme tunnustaa Kristuksen Vapahtajaksemme, mutta me hylkäämme hänet Lunastajana ja Vapaaksiostajana.

Varmastikin on kaikkien, jotka huolellisesti tarkastavat asiaa, tunnustettava, että todistukset Herramme läsnäolosta (henkiolentona ja siis näkymättömänä) ovat suuremmat ja selvemmät niitä todistuksia, joita juutalaisilla oli hänen läsnäolostansa lihassa ensimäisessä tulemisessa. Ja nyt eivät Herran läsnäolontodistukset ainoastaan ole täydemmät, täydellisemmät ja lukuisammat, vaan ajan merkit ympärillämme, jotka ilmasevat, että elonkorjuutyö on käymässä, ovat paljon silmiinpistävämmät ja vakuuttavammat niille, joiden silmät ovat voidellut silmävoiteella (Hm. 3: 18), kuin asianlaita oli ensimäisessä tulemisessa, kun Herramme Jeesus, kourallinen seuraajia kanssaan, paljon vastuksen ja monen epäsuotuisan asianhaaran vallitessa julisti: "Aika on täyttynyt; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" — Messias on tullut, suuren Jehovan Lähettiläs, täyttääkseen teille kaikki ne lupaukset, jotka ovat annetut teidän isillenne. Oliko ihme, että ainoastaan mieleltään nöyrät saattoivat ottaa vastaan nöyrän nasaretilaisen suurena Vapauttajana, tai noita nöyriä miehiä ilman minkäänlaisia arvonimiä hänen hallituksensa jäseninä, — sellaisina, jotka kerran olisivat kuninkaita ja ruhtinaita hänen kanssaan. Ainoastaan harvat saattoi nähdä hänessä, joka ratsasti aasilla ja itki Jerusalemin yli, sen suuren Kuninkaan, josta Sakarja oli ennustanut, että Sion tulisi ottamaan vastaan hänet Kuninkaana riemuhuudoilla.

Ensimäisessä tulemisessa nöyryytti hän itsensä ja otti ihmismuodon ja luonteen (Hehr. 2: 9, 14) voidakseen senkautta toimittaa meidän lunastuksemme antamalla itsensä lunastushinnaksi. Hän on nyt korkealle korotettu eikä enää kuole; ja toisessa tulemisessansa on hän, puettuna kaikella voimalla (Fil. 2: 9), korottava "ruumiinsa" ja sitten jakava maailmalle sen ennalleenasettamissiunauksen, jonka hän osti sille ensimäisessä tulemisessansa omalla kalliilla verellään. Muista, ettei hän enää ole lihaa, vaan henkiolento, ja on pian muuttava ja kirkastava jäseninään ja kanssaperillisinään kaikki uskolliset seuraajansa.

Juutalaiselle huonekunnalle esiintyi Jeesus kolmella eri tavalla — Ylkänä (Joh. 3: 29), Elonkorjaajana (Joh. 4: 35—38) ja Kuninkaana (Mat. 21: 5, 9, 4.) Kristitylle huonekunnalle esiintyy hän samaten kolmella tavalla. (2 Kor. 11: 2; Ilm. 14: 14, 15; 17: 14.) Juutalaiselle huonekunnalle tuli hän Ylkänä ja Elomiehenä heidän elonkorjuunsa alussa (hänen opettajavirkansa alkaessa); ja juuri ristiinnaulitsemisensa edellä esiintyi hän heidän Kuninkaanaan ja harjotti kuninkaallista valtaa langettamalla tuomion heidän ylitsensä, jättäessään heidän huoneensa autioksi ja esikuvauksellisesti puhdistamalla heidän temppelinsä. (Luuk. 19: 41—46; Mark. 11: 15—17.) Aivan samalla tavalla on tässäkin elonkorjuussa ollut: Herramme läsnäolo Ylkänä ja Elonmiehenä huomattiin ensimäisenä kolmena ja puolena vuotena, vuodesta 1874 vuoteen 1878. Siitä ajasta on eittämättömällä tavalla ilmennyt, että aika oli tullut vuonna 1878, jolloin kuninkaallisen tuomion piti alkaman Jumalan huoneesta. Tätä tarkottaa Ilm. 14: 14—20, ja Herramme esitetään kruunattuna Elonkorjaajana. Vuosi 1878, joka on rinnakkaisvuosiluku hänen esikuvassa ottamastansa vallasta, osottaa selvästi ajan meidän nykyisen, hengellisen, näkymättömän Herramme valtaanastumiselle kaikkien kuningasten Kuninkaana, ajan, jolloin hän ottaa suuren valtansa hallitaksensa, joka hallitus ennustuksessa on likeisessä yhteydessä hänen uskollistensa ylösnousemisen kanssa ja hädän ja vihan alkamisen kanssa kansojen yli. (Ilm. 11: 17, 18.) Tällöin, niinkuin esikuvassa, alkaa tuomio nimiseurakunnan yli, senkautta että nimi järjestelmät (ei kansat) tuomitaan hävitettäväksi, jotka järjestelmät ulkonaisesti edustavat totista Seurakuntaa — "ruumista." Tämä on myös todellisen temppelin, todellisen Seurakunnan, Kristuksen ruumiin — vihkiytyneen luokan — puhdistaminen. (1 Kor. 3: 16; Ilm. 3: 12.) Tämä pyhitetty tahi temppeli-luokka nimiseurakunnassa on samassa suhteessa nimiseurakuntaan kokonaisuutena, kuin kirjaimellinen temppeli oli pyhään Jerusalemin kaupunkiin kokonaisuutena. Kun kaupunki oli tullut hyljätyksi, tuli temppeli puhdistetuksi; samalla tavalla on temppeliluokka nyt puhdistettava: jokainen itsekäs, lihallinen ajatus ja kaikki maailmallisuus on heitettävä ulos, jotta temppeli, Jumalan pyhän Hengen asunto — elävän Jumalan temppeli — puhdistuisi.

Erityinen tehtävä vuoden 1878 jälkeen on ollut julistaa Kuninkaan käskyä: "Lähtekää siitä (Baabelista) ulos, te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä." (Ilm. 18: 4.) "Paetkaa, paetkaa, lähtekää sieltä, älkää saastaiseen koskeko! lähtekää sen keskeltä, puhdistakaa itsenne, te [kuninkaallinen Papisto] Herran kalujen kantajat!" — Jes. 52: 11.

Toinen selvästi esiintyvä kohta, jossa ensimäinen ja toinen tuleminen ovat toistensa kaltaisia, on yleinen tunne, että vapauttaja on tarpeen ja kansain keskuudessa laajalle levinnyt vaikutus, että pelastus on jollain tavalla pian tuleva — toisien ajatukset näistä asioista lähenevät muutamissa suhteissa totuutta. Mutta joka tapauksessa ovat ne harvat, jotka kykenevät näkemään Pelastajan, ja asettuvat hänen lippunsa alle totuuden palveluksessa. Juutalaisessa elonkorjuussa menivät monet ulos Herraa vastaan sinä aikana, jolloin kaikki "odottivat" häntä (Luuk. 3: 15), hänen syntymänsä aikana, kolmekymmentä vuotta ennen hänen voitelemistansa Messiaaksi hänen virkansa alkaessa: ja samalla tavalla oli myös vastaava odotus ja liike monien keskuudessa, (joita sittemmin kutsuttiin adventisteiksi), jota eräs baptistiveli nimeltä William Miller, Amerikassa, ja Hr. Volff ja muut Europassa ja Aasiassa johtivat. Tämä liike nousi huippuunsa vuonna 1844, tasan kolmekymmentä vuotta ennen vuotta 1874, jolloin Kristus, Ylkä ja Elonkorjaaja todella tuli, niinkuin Riemuvuodet opettavat. Tässä tapaamme vieläkin yhden sattuvan aika-rinnakkaisuuden näiden aikojen välillä; sillä kysymyksessä olevat kolmekymmentä vuotta vastaavat täydellisesti kolmeakymmentä vuotta Jeesuslapsen syntymästä Messiakseen voideltuun — kun hän kolmenkymmenen vuoden ikäisenä kastettiin ja sittemmin astui esille Ylkänä ja Elonkorjaajana. — Matt. 3: 11—13; Joh. 3: 29.

Molemmissa tapauksissa tapahtui pettymys, jota seurasi kolmenkymmenen vuoden odotusaika, jolloin kaikki nukkuivat ja ainoastaan muutamat harvat molemmissa tapauksissa heräsivät oikeaan aikaan huomatakseen Messiaksen läsnäolon. Molempien huonekuntien suuret nimijoukot eivät huomaa etsikon aikaa, koska ovat ylenraskautetut ja haaleat ja laiminlyövät kehotuksen valvoa ja rukoilla. Siten toteutuu profeetan lausuma ennustus: — "Hän on oleva loukkauskiveksi ja kompastuksenkallioksi molemmille Israelin huonekunnille." (Jes. 8: 14.) Luonnollinen huone loukkaantui, koska olivat tehneet tyhjäksi Jumalan lain tottelemalla perimäsääntöjä (Mark. 7: 9, 13), eikä heillä sen vuoksi ollut oikeaa käsitystä ensimäisen tulemisen tavasta ja tarkotuksesta. Tästä syystä olivat he valmistumattomia ottamaan vastaan häntä sillä tavalla, kun hän tuli, ja siten he loukkaantuivat häneen ja hänen uhritoimitukseensa. Hengellisen nimi-Israelin joukot loukkaantuvat nyt samaan kallioon ja samasta syystä. He ovat inhimillisten perimätietojen ja lahkollisten ennakkoluulojen sokasemat, jotka estävät heitä saamasta oikeaa valoa Jumalan sanasta, ja sen johdosta ei heillä ole oikeaa käsitystä Herran toisen tulemisen tavasta ja tarkotuksesta. Ja tässäkin on Kristuksen risti, oppi lunastuksesta, koetuskivi kaikille. Tarkkaa huomiota ansaitsee sekin, ettei kumpikaan huone saattaisi loukkaantua tai kompastua olemattomaan kallioon. Kallio on nyt olemassa, ja nimijärjestelmät kompastuvat, loukkaantuvat ja musertuvat; samalla kuin "oikeat israelilaiset", niinkuin ensimäisessäkin tulemisessa, henkilökohtaisesti huomaavat ja ottavat vastaan kallion, ja kapuamalla tälle totuudelle tulevat he nostetuiksi korkealle yli kompastuvien joukkojen, jotka hylkäävät sen.

Ne, joiden ymmärryksen silmät ovat valaistut, eivät kompastu; mutta kun he siihen sijaan nousevat Kalliolle, saattavat he siltä korkeammalta näkökannalta, jonka se tarjoaa, paljon selvemmin nähdä Jumalan suunnitelman sekä menneisyyden että tulevaisuuden — nähdä sellaisiakin asioita, jotka ovat sanoin sanomattomia, Seurakunnan tulevasta kirkkaudesta ja maan juhlapäivästä. Ne, jotka luottavat Herraan, eivät koskaan joudu häpeään.

Tämän rinnakkaisuuden koko voimaa ei saata nähdä, jollei huomaa, että riemuvuosijaksot ja pakanain ajat osottavat, edelliset sen neljäkymmenvuotisen ajanjakson alkua, jälkimäiset sen loppua, jotka alaosastoissaan niin täydellisesti vastaavat juutalaisia rinnakkaisuuksia. Ei ole mikään mielikuvitus, että juutalainen ja kristillinen aika muodostavat esikuvan ja vastakuvan — apostolit ja profeetat todistavat niiden keskinäistä yhdenmukaisuutta. Emme myöskään luota yksinomaan rinnakkaisuuksiin todistukseksi nykyiselle kristillisen armotalouden elonkorjuulle: tämä elonkorjuu on, niinkuin jo olemme näyttäneet, myöskin toisella tavalla ilmaistu — niinhyvin sen alku kuin loppukin. Riemuvuosijaksot osottavat, että se aika, jolloin Herramme Jeesus olisi läsnä ja alkaisi ennalleenasettamistyön, olisi syksyllä vuonna 1874. Ja ylempänä kosketeltu rinnakkaisuus näyttää, että tämä vuosiluku (1874) täydellisesti vastaa Jeesuksen voitelemista Messiaaksi juutalaisen "elonkorjuun" alkaessa ensimäisessä tulemisessa. Pakanain ajat osottavat, että nykyisten hallitusten hallitusvalta päättyy vuoden 1914 loppuessa, jonka jälkeen näiden hallitusten kukistumisen täytyy pian tapahtua; ja rinnakkaisuus ylempänä näyttää, että tämä aika, 1914, vastaa täydellisesti vuotta 69, jonka jälkeen (vuoden 70 loppuessa) juutalaisen yhteiskuntajärjestyksen täydellinen kukistuminen seurasi. Mahdollisesti voitanee siis kysyä kaikkeen tähän nähden: Ovatko nämä rinnakkaisuudet aikaan nähden ainoastaan satunnaisuuksia, tai ovatko ne saman jumalallisen käden järjestämiä, joka järjesti luonnollisen huonekunnan muutkin asiat varjoiksi tämän armotalouden todellisuuksista?

Ei, ne eivät ole satunnaisia: epäilemättä on sama kaikkiviisas Jumala, joka antoi meidän tietää ajanlaskun kautta, että Aadamin luomisesta oli kulunut kuusituhatta vuotta vuoteen 1873, ja että seitsemäs tuhannes, tuhatvuosikausi silloin alkoi; joka riemuvuosijaksojen kautta ilmotti meille, että Herra tulee olemaan läsnä ja että ennalleenasettamisajat tullevat alkamaan syksyllä 1874; ja niinkuin pakana-aikojen kautta näytettiin meille, ettemme saa odottaa, että nämä asiat tapahtuisivat kiireellisesti, vaan näöltään luonnollisien keinojen kautta tulisivat toimitettaviksi neljäkymmentä vuotta kestävänä ajanjaksona — on Herra näissä rinnakkaisissa armotalouksissa, joiden pituuden Israelin "kaksinkertainen" määrää, antanut meille todistuksia, jotka eivät ainoastaan itsessään selvästi osota Herran läsnäoloa, elonkorjuuta ja ennalleenasettamista (joka alkaa suosiolla luonnolliselle Israelille), vaan antavat samalla todistuksen, joka osottaa toiset profeetalliset todistukset ja ajanlaskun oikeiksi. Sillä selvästi huomattakoon, että jos ajanlaskua tahi jotakin näistä ajanjaksoista muutetaan vuodenkaan verran, niin on tämän rinnakkaisuuden kauneus ja voima hävinnyt. Esimerkiksi jos ajanlaskua muutetaan vuodenkaan verran, joko lisäämällä tai vähentämällä — jos me pitennämme sanokaamme kuningasten tahi tuomarien aikaa vuoden taikka teemme toisen niistä vuotta lyhyemmäksi — on koko rinnakkaisuus turmeltunut. Jos me lisäisimme vuoden, tulisi Israelin ensimäisen ajanjakson pituudeksi 1846 vuotta, ja kaksinkertainen tai vastaava toinen osa tulisi päättymään vuotta myöhemmin, jota vastoin riemuvuosijaksot tällaisen muutoksen kautta ajanlaskussa, tulisivat päättymään vuotta aikaisemmin, s.o. vuonna 1873, joka taasen muuttaisi 6000 vuoden päättymisen vuoteen 1871, kun taasen pakanain ajat eivät mitenkään tulisi siitä muuttumaan. Kaikki saattavat nähdä, että sopusointu tai rinnakkaisuus tällä tavalla kokonaan turmeltuisi. Taikka jos yksi ainoakaan vuosi vähennettäisiin jostain ajanlaskun laskelmasta, tulisi sekasorto yhtä suureksi, vaikka muutos kysymyksessä olevissa ajanjaksoissa tulisi käymään päinvastaiseen suuntaan. Sillä tavoin vahvistavat nämä erilaiset ajanennustukset toisiansa molemminpuolisesti, samalla kun rinnakkaisuus näissä molemmissa armotalouksissa juottaa yhteen niiden todistukset.

Ne, jotka vähänkin tuntevat niitä laskelmia joita "toisen tulemisen adventistit" muiden muassa ovat tehneet profeetallisista ajanjaksoista y.m. lienevät huomanneet, että me käsittelemme näitä asioita aivan eri tavalla kuin he. He koettavat tavallisesti saada kaikki ennustukset päättymään yhteen ainoaan määrättyyn vuosilukuun. Heidän väärät odotuksensa johtavat heitä siihen. He odottavat että muutamat harvat silmänräpäykset tulevat todistamaan koko sen ohjelman suorittamisen, joka todellisuudessa tulee käsittämään tuhatta vuotta — Herran tulemisen, ylösnousemisen ja maailman tuomion. Ja heidän odotuksensa on, että nämä muutamat silmänräpäykset tulevat päättymään sillä, että maailma poltetaan poroksi. Ymmärtääksensä ja omistaaksensa niitä ennustuksia, jotka osottavat eri vuosilukuja Jumalan suuren suunnitelman eri asteilla, tulisi heidän ensin ymmärtää "Aikakausien Suunnitelma" ja Herran toisen tulemisen oikea tapa. Mutta suuren enemmistön on heidän oppinsa ja ennakkoluulonsa liiaksi soaissut käsittääkseen tätä. Kun he koettavat sovittaa ennustusta väärien odotuksiensa mukaisiksi, johtaa tämä usein vääntelemisiin, venyttämiseen ja lyhentämiseen, aina sitä mukaan kuin tarve vaatii, koettaessansa saada kaikki ennustukset päättymään yhteen ainoaan erityiseen vuosilukuun. Näiden ystävien on herättävä harhaluuloistansa tässä suhteessa; sillä heidän odotuksensa ovat toinen toisensa jälkeen jääneet toteutumatta, meidän ja heidän tietäessä, ettei kaikkia niitä ennustuksia, joita he ovat käyttäneet, voida ulotuttaa tulevaisuuteen, vaan kuuluvat ne menneisyyteen, jonka vuoksi he nyt ovat täytyneet hyljätä ne. Ne ovat täyttyneet mutta toisella tavalla, kuin he odottivat, ja he eivät tiedä sitä.

Sitä vastoin ovat ne ennustukset, joita tässä on esitetty, samoin kuin ne, joita myöhemmin tullaan käsittelemään, vapaat kaikesta käsin tehdystä, olkoonpa sitten venyttelemisestä tahi vääntelemisestä ja pyöristelemisestä. Me esitämme ne yksinkertaisesti sellaisina kuin me tapaamme ne Jumalan sanassa. Ja niille, jotka Jumalan suuren "Aikakausien Suunnitelman", mukaan osaavat oikein odottaa, on helppoa huomata, miten erityiset profeetalliset ketjut sopivat yhteen sen kanssa ja mittaavat sen. He huomaavat sen, toinen toisessa ja toinen toisessa tärkeässä kohdassa; ja niille, jotka erottavat niin paljon, osottaa ja todistaa tämä rinnakkaisuus juutalaisen ja kristillisen armotalouksien välillä yli kaiken mahdollisen epäilyksen, että kaikkien toistenkin profeetallisten ennustusten sovelluttaminen on oikeutettu.

Ennustuksissa annetut ilmotukset Jumalan suunnitelman ajanjaksoista saattaa verrata arkkitehdin erikoispiirrustuksiin; ja juutalaisen armotalouden rinnakkaisuuksia hänen ääriviivapiirrustuksimsa. Otaksu, että meillä olisi jonkun rakennusmestarin erikoispiirrustukset taloa varten, mutta ei olisi itse pääpiirustusta, ja istuutuisimme tekemään pääpiirustuksen näiden erikoispiirrustuksien mukaan ja sitte saisimme arkkitehdilta hänen ääriviivapiirrustuksensa tulevaa rakennusta varten — jos vertailu sen ja oman piirrustuksemme välillä, joka oli tehty erikoispiirrustuksien mukaan, osottaisi, että kaikki kulmat ja mitat olisivat aivan samanlaiset olisimme aivan vakuutetut, että olemme käsittäneet oikein erikoispiirrustukset. Samoin tässä: se piirustus, esikuva eli varjo evankelikaudesta, joka annetaan meille juutalaisessa ajassa ja ennustuksien ja tapahtumain tätä taustaa varten esikuvatussa varjopiirrustuksessa, antaa meille niin varman vakuutuksen johtopäätöksiemme oikeudesta, kuin voimme vaatia, vaeltaessamme vielä "uskossa, eikä näkemisessä."

Toiset profeetalliset todistukset, joita emme vielä ole tutkineet, ovat myös, niinkuin tulemme huomaamaan, täydellisessä sopusoinnussa näiden rinnakkaisuuksien kanssa. Eräs näistä todistuksista, Danielin päivät, osottaa suurta siunausta vihkiytyneille, jotka eläisivät 1875 ja eteenpäin — siunausta, joka todella alkaa täyttyä Jumalan Sanan totuuksien suurenmoisessa paljastumisessa siitä ajasta alkaen. Hänelle, joka on kutsunut meitä pimeydestä ihmeelliseen valoonsa, olkoon kunnia!

Muista, että juutalaisen elonkorjuun neljäkymmentä vuotta päättyivät Lokakuussa v. 69 j.K., ja että sen jälkeen seurasi kansan täydellinen kukistuminen. Samalla tavalla tulevat evankelisen aikakauden neljäkymmentä vuotta päättymään Lokakuussa 1914, ja että samoin, välittömästi sen jälkeen, on n.k. "Kristikansojen" kukistuminen odotettavissa. "Yhdessä hetkessä" on tuomio kohtaava niitä. — Ilm. 18: 10, 16, 19.